Aivan normaalisti tuntuisi tämäkin keskustelu etenevän. Enää ei puutu kuin että joku hoitoalan ja päihdehuollon alalla toimiva (?) kaikkien alojen ja ammattien asiantuntija liittyisi sopuisaan rupatteluumme mukaan… 
No ei välttämättä – kyllähän katsomossa on perheenjäseniä ja ystäviäkin. Mitä pienempi paikka, sitä enemmän tuttuja pelaamassa 
Sullahan on ihan selvä kannatusfilosofia, ja kaltaisiasi on paljon
Todella monet hakevat omat kicksinsä siitä, että kokevat olevansa jonkun asian ’yläpuolella’ …Ja siitähän tämä keskustelu lähtikin
Mulle intohimoinen suhtautuminen johonkin – olkoon se vaikka kutominen tai postimerkkien kerääminen kertoo ilon läsnäolosta elämässä.
Mä oon kumma kyllä ollut aina sosiaalinen, ja kimppahenkinen. Tiimihenkinen. Kai siihen vaikuttaa kun ollut mukana tietynlaisissa alakulttuureissa joissa on korostunut me-henki.
Ongelmallinen, rikkinäinen lapsuus saattaisi olla omiaan aiheuttamaan juurettomuuden ja ulkopuolisuuden tunnetta koko loppuelämäksi, mutta ei minulla tunnu käyneen niin.
Varhaisteini-iässä tosin oli lyhyt vaikea vaihe; kotiongelmien ohella minäkin olin koulukiusattu ja yksinäinen. 15-vuotiaana minusta tuli punkkari, ja elämä aukeni. Löysin uusia hyviä kavereita kouluni ja kotikulmieni ulkopuoleltakin, musaharrastuksen, kaiken luovan sähläämisen (sen negatiivisemman sähläämisen ohella : ))
Se oli todella voimakasta me-hengen aikaa.
Olen kotoisin landelta mutta muuttanut Stadiin heti saavutettuani täysi-ikäisyyden. Sosiaalisesta luonteesta oli hyötyä kun sai uusia kavereita uudessa isossa kaupungissa, opetteli uutta työntekoa (olin sairaala-apulaisena) ja sopeutui uuteen työympäristöön.
Pikku kakarana mulla oli seka tavallisia tyttöjen juttuja että aika poikamaisia harrastuksia. Leikin nukeilla, kävin jopa ratsastamassa, kirjottelin pinkkikantiseen päiväkirjaan, mutta sen ohella kiipeilin pihalla puissa, harrastin urheilua ja viihdyin aina (itseäni vanhempien) poikien porukoissa.
Siinä mielessä ei ollut kersana selkeetä sukupuoliroolia, ja oonhan mä nyt aikuisenakin tavallaan melko äijä. 
Kersantti karoliina oikein. 
Mutta kyllä mä nyt tunnun kuuluvani moneenkin yhteisöön tai ihmisryhmään. Mä kuulun suomalaisiin, eurooppalaisiin, helsinkiläisiin, eräisiin musiikkiporukoihin, sosiaali- ja terv.alan työntekijöihin ja ammattiliittooni, kouluuni, hiilaritietoisiin, antirasisteihin, feministeihin… Siinähän sitä on me-henkeä kun noihin kaikkiin laskee itsensä. Lisäksi olen kannatusjäsenenä Amnestyssä ja Greenpeacessa.
Listaa vois vielä jatkaa jos miettis. Kyllä sellanen tietty yhteisöllisyys on tiettyyn rajaan asti ihmiselle hyvä juttu.
Mun suurelle yhteisöllisyydelle ja sosiaalisuudelle onkin jännä kontrasti se, että oon lapseton sinkku. Ehkä siksi olenkin niin yhteisöllinen muuten.
Miten moni muuten meistä laskee itsensä vaikkapa kristityksi, tai evankelisluterilaiseksi?
Kysymys 2: Tuntuuko monesta, että sellanen ulkopuolisuuden tuntu kaikesta on tyypillinen alkoholisteille?
Ketä sinä tarkoitat Meillä? Alkoholisteja vai päihdehoitajia, vai mitä?
Kysymys 2. Minusta se kuuluu melkein kaikille, kun katsoo tätä nykymenoa. Pitää muka kuulua jonnekin ja sitä todistetaan ostamalla sitä “kuulumista”. Kaikki alkaa jo pienistä lapsista, joille ostetaan mitä kaikilla muillakin on. Lopppujen lopuksi ihminen kaipaa vain rehellisyyttä, rakkautta ja nöyrää mieltä, että voisi tuntea kuuluvansa ylipäätänsä mihinkään pysyvään. Kaipa sitä voidaan etsiä kaikenmaailman yhteisöistäkin, jotta voisi kertoa muille kuuluvansa jonnekin. Yhteisö kun lakkaa olemasta, niin tämä ihminen lakkaa olemasta, vai mitä. Jos rehellisyyttä ei ole, niin ei ole sitä itseään, jonka kanssa voisi olla jossain. Jos ei kykene rakkauteen, niin mitä elämä silloin on, muuta kuin jonkin etsimistä. Jos ei kykene nöyrtymään, niin on aina valmis puolustelemaan omia valintojaan, oli ne mitä tahansa.
Ai hitsi mutta nyt huikoo, on mentävä.
Onhan se noinkin. Se oma rehellinen, nöyrä ja rakastava ydin pitää löytää ennen kuin voi olla rakkauden arvoinen muille. Mutta ei kai yhteisöllisyyskään ole aina yhden asian yhteisöllisyyttä? Mä ainankin koen kuuluvani moniin yhteisöihin, ja on vaikea kuvitella täsmälleen samalla kombinaatiolla varustettuja buddhalaisesti ajattelevia musiikista kiinnostuneita urheiluhulluja vapaaehtoistyötä tekeviä alkoholisteja, jotka ovat naisia, äitejä ja oman alansa ammattilaisia työssä… Että vaikka jokin yhteisöistä lakkaisi olemasta, tuskin kuitenkaan kaikki yhtäaikaa
Plinkkiläisiä, kun täällä kysyin.
Aivan niin. Jossain yhteyksissä noita eri yhteisöön kuulumisia kutsutaan rooleiksi. “Roolit ovat minuuden ikkunoita” sanoi joku viisas psykologian tuntija, en muista kuka, ja laski samalla että normaalilla terveellä ihmisellä on keskimäärin kymmenkunta eri roolia jotka vaihtelevat eri tilanteissa ja eri yhteisössä ollessa.
Ihminen voi olla esimerkiksi työssään alansa ammattilainen, kotona äiti ja aviovaimo, hyvän ystävän kanssa ystävä ja uskottu, lätkäkatsomossa oman joukkueensa fani, vanhemmilleen tytär, AA:ssa alkoholisti jne. jne.
Nuo roolit eivät saa sekottua. Ei kannata joutua esim. äidin rooliin omalle aviopuolisolleen. Yleensä myöskään työroolia ei kannata raahata mukana vapaa-ajallaan, eikä työpaikalla käyttäydytä kuin lätkäkatsomossa.
Ei kai kukaan, tai aniharva, olisi yhteisöllinen vain yhdelle asialle. Ehkä jotku tosi fanaatikot uusnatsit tai uskonlahkojen jäsenet kokevat vain yhden yhteisöllisyyden, mutta siitähän ei usein hyvä seuraakaan.
Tuo uskonto tuli mulle mieleen muuten siitä, kun muissa osissa maailmaa voi olla uskonto paljon enemmän läsnä ihmisten elämässä joka päivä, ja se luo sellasta identiteettiä, vahvaa yhteisöllisyyttä. Niinku just Kaakkois-Aasiassa on buddhalaisuus tosi vahvasti läsnä ihmisten elämässä, muslimimaissa islam, jossain katolisissa maissa katolisuus jne…
Mutta täällä ev.lut. pohjolassa ei nähdäkseni niinkään.
Täällä niitä lukuisia rooleja kutsutaan nimimerkeiksi, ikkunoita joidenka avulla sitä voi yrittää olla joku muu.
Kerran eräs viisas mies sanoi minulle, että pelätessäsi itseäsikin, etsiydyt rooleihisi.
Vain AAssa alkoholisti? Bullsit, kun ihminen on aina alkoholisti, oli hän kotona, töissä, kaupassa… Itse hän määrittelee kuitenkin minne haluaa sanoa olevansa sellainen. Jotkut kieltää oman alkoholisminsa, omat neuroosinsa, narsisminsa, … viimeiseen asti, kun on pakko tehdä niin ja pakoreittejäkin on olemassa milloin mihinkäkin suuntaan.
Jotkut puhuu itsensä ulos ongelmistaan, (tai ainakin näin kuvittelee), vaikka siinä samalla vain pakenee itseään.
Se tietysti olisi ikävää meille alkoholisteille, jos joku taho alkaisi tarjoamaan mahdollisuutta äitiyteen, ettei tarvitsisi olla alkoholisti ja varmaan sama asia olisi tuon työpaikankin kanssa. Onhan noita ongelmaisia päih…
Maybe, mutta ne roolit on lähinnä ainoastaan muiden kirjoittajien mielikuvituksessa. Jokainen itse täällä kyllä tietää millainen itse on, muilla kirjoittajilla on sitten mielikuvia, stereotypioita toisesta kirjoittajasta, jotka ovat syntyneet erilaisilla tavoilla tai jopa eri motiiveilla: esim. kateuden ansiosta.
Kanssakeskustelijaa voi sitten yrittää leimata vaikkapa narsistiksi, läheisriippuvaiseksi, juopoksi, ongelmaiseksi, ts. sovittaa tälle väkisin jotakin roolia, mikä on aina hassua kun internetissä kyse on kuitenkin ihan ventovieraista ihmisistä jotka eivät ole edes tavanneet toisiaan. Joskus moinen roolien sovittaminen vieraille ihmisille tuntuukin olevan todella umpimähkäistä hakuammuntaa. 
Puhutaan yleisesti nettipersoonista, ja persoona tarkoittaa alunperin sitä muiden saamaa kuvaa jostakusta toisesta.
Normaalissa elämässä “rooli”-käsitteen voi mieltää eräänlaiseksi tilannetajuksi, tai käyttäytymismalliksi tietyssä ympäristössä. Puhutaan vanhemman roolista, tai vaikka esimiehen roolista. Jos olet työpaikkasi esimies, sinulla on todentotta alaistesi silmissä esimiehen rooli, halusit tai et. Ja normaali ihminen osaa myös ylläpitää tarvittavan roolin tietyssä ympäristössä. Lastesi silmissä sinulla on sekä vanhemman että aikuisen rooli, johon he samaistuvat ja luottavat…
Jotkut terveydelliset syyt, kuten vaikkapa juuri pitkälle edennyt päihderiippuvuus tuhoaa ennenpitkää kyvyn näihin rooleihin; eli normaalin ihmisen käytösmalleihin. Ihminen alkaa käyttäytyä omien lastensa seurassa samalla tavoin kuin ryyppyporukassa, samalla tavoin kotonaan kuin juoppoputkassa.
Saman tekee muuten usein persoonallisuushäiriö, ja siksi oikeat persoonallisuushäiriöiset usein ovat kyvyttömiä elämään edes yhteiskunnan jäseninä.
Myös tietyn asteiset kehitysvammaiset eivät osaa luonnostaan noudattaan rooleja eli käytösnormistoja, vaan tyydyttävät tarpeitaaan estottomasti missä tahansa kenen tahansa läsnäollessa.
Mä toivon ettei joku vedä ihan hampaat irvessä alkoholistin roolia esim. omille lapsilleen, vaan ottaa mieluummin turvallisen aikuisen ja vanhemman roolin. Lapsi tarvitsee ensikädessä isän ja äidin, eikä alkoholistia.
Jotkut toden totta selviävät ongelmista puhumalla, toiset tarvitsevat avuksi nyrkit ja viinaa, jotkut jopa haulikon.
Puhumalla selviämistä kutsutaan asioiden käsittelytaidoksi, tai joskus sosiaalisiksi taidoiksi. Suosittelen. : )
Mutta siihen yhteisöllisyyteen tai sen puutteeseen eli ketjun aiheeseen takas ja heti! 
On muuten todettu että sellanen vahva yhteisöllisyys ja me-henki ovat ihmiselle jopa hyväksi ja terveydeksi. Juuri tämän takia on todettu että suomenruotsalaiset elävät pidempään ja terveempinä kuin suomensuomalaiset. Takana ei siis ole korkeempi tulotaso tai muu, vaan nimenomaan svenskatalande-ihmisten vahva yhteisöllisyys ja me-henki.
Semmonen ihminen on terve, joka mukautuu muihin kuin kameleontti omista tunteista piittaamatta ja jolla on vähintään 100 eri roolia. Ja joka yrittää aina miellyttää muita, ei koskaan saa olla oma itsensä, eikä enää edes muista kuka on. Ja tämänkin sain lukea erään korkean auktoriteetin kirjoittamana paperilta. Psykologien sana on raamatun laki ja vaikka Freudkin rännitti ties mitä huumeita, häntä pitää sokeasti uskoa. Se, kun menee niin, että mitä jossain psykologian kirjoissa lukee, se on aina 100% fakta eikä sitä sovi kyseenalaistaa. Eihän niitä kirjoja ihmiset kirjoita, joilla on enemmän neurooseja, kun tutkimuksen kohteilla tai potilailla yhteensä. Ehei. Se mitä kirjoissa lukee, se on Jumalan sana. Unohda oman järjen käyttö. Unohda epäilysten tunteiden kuuntelu. Psykologia kertoo sinulle miten sinun pitää käyttäyty tai mitä saat ja et saa tuntea, millainen sinun pitää olla. Opettele kaikki kirjat ulkoa ja aloita kova robottimainen itsetarkkailu sen suhteen toimitko psykologian kirjojen mukaan. Ja rankaise itseäsi jokaisesta virheestä henkisellä raipan iskulla.
Tjooh, meikä taitaa tästä mennä ulkoilemaan.
Rooleja voidaan tarkastella kahdessa näkökulmassa. Roolit ja roolittomuus työelämässä ja harrastuksissa on kulttuurisidonnainen asia. Aasialaisen kulttuuriin liittyy olennaisesti, ettei ihmisellä ole useita eri rooleja. Toinen ääripää on amerikkaalainen kulttuuri, jossa roolien merkitys työssä ja vapaa-ajalla on hyvin suuri. Suomalainen kulttuuri on ylättävää kyllä lähempänä aasialaista. Tästä syystä amerikkalainen kulttuuri näyttäytyy suomalaiselle usein pinnallisena.
Kokonaan toinen asia on roolit ja naamiot, joiden takana piilottelemme todellista, arkaa,ujoa ja herkkää minäämme. Pääsääntöisesti tällaiset roolit ja naamiot haittaavat elämäämme. Alamme uskoa, että olemme rooliemme kaltaisia. Ylipäätään on mielnkiintoista, kuinka huonosti ihmiset tuntevat todellisen minänsä. Yleensä muut ihmiset tuntevat tuon todellisen minän jopa ihmistä itseään paremmin.
Se, minkälaisen roolin otamme itsellemme esim netisä ei ole mitenkään satunnainen - rooli kertoo salatusta minästämme paljon.
Tämänkin takia yhteisöllisyys, sosiaaliset verkostot ja ihmissuhteet on tärkeitä. Omalla kohdallani hyvinä vastaheijastajina ovat toimineet vuosien ajan bändikaverit. Ne vosut on tunteneet minut teinistä asti, ja samoin minä heidät.
Kun mulla on pahimpina aikoina alkanut pissa virtailla päässä, he ovat lopulta palauttaneet bimbon maanpinnalle.
Bändissä soittaminen jos mikä on joukkuepeliä.
Nykysin sitten hyviä heijasteita antaa myös työkaverit, ja koulukaverit ja opettajat. Etenkin opettajien kanssa on usein kiva ja toimiva purkaa omia tuntoja kaikesta.
Siinä mielessä tollaset suhteet on jopa tietyllä tapaa parempia kuin vaikka perhe tai parisuhde, koska sellasissa voi pyöriä aina ne ns. ihmissuhdepelien kuviot. Hyvien ystävien kanssa ei niinkään.
Itseään ei voi oppia tuntemaan olematta vuorovaikutuksessa muiden ihmisen kanssa.
Ystävät ovat niitä jotka tuntevat meidät läpikotaisin ja rakastavat meitä siitä huolimatta. <3
Näyttää olevan aivan päinvastoin, kun täällä juuri on ihmisiä joidenka pitäisi tietää kuka on, mutta kun ei vielä tiedä. Kateudesta ei taida olla kyse, jos näkee ja lukee toisen ongelmista, joidenka parissa itsekin on viihtynyt.
Tai en minä tiedä, jos Riikka Redin motiivi luonnehtia muita on tosiaankin kateudesta lähtöisin, niin otan osaa, mutta en todellakaan yleistäisi tuotakaan, vaikka itse kärsisit siitä.
Kyllä se sielunmaisema välittyy sieltä halusi tai ei ja hyvähän se on, jos useampi näkee sen saman olemassa olevan ongelman. Tietysti se on vaikeaa hyväksyä, jos se sanotaan täällä suoraan, varsinkin jos itsetuntemus on hyvin heikko tai hyvin vääristynyt.
Jos joku todellakin voi olla eri ihminen netissä ja siellä jossain, niin tämä ristiriita vain vahvistaa sitä, että ihmisen ongelmat ovat syvemmällä, kuin itse sitä voi tiedostaa tai hyväksyä. Eri asia taas, jos ei halua jakaa tietoisesti kaikkea itsestään, mutta jakaessaan se oma persoona tulee aina ilmi muodossa tai toisessa, halusi itse tai ei.
Nämä roolit tuolla tavalla ajateltuna ovat muiden tekemiä, ei itsensä valitsemia, joista taas oli kyse. Itse valitut roolit esim. esimiesten joukossa voi olla reittä pitkin suosioon tai jms. Lapsilleenkin voi myös esittää olevansa jotain muuta, selittäen jotain muuta, mutta lapsetkin vaistoavat sen totuuden siitä valheellisesta roolista. Ikävintä on tietysti se, jos lapset oppivat ne samat roolileikit normaaleiksi tavoiksi toimia. Tällaisin roolipeleihin joutuu mm narsistiset perheet ja myös alkoholistiset.
Alkoholistin rooli? Juova ja sairas alkoholisti omaa sen alkoholistisen roolin halusi tai ei ja jakaa sitä halusi tai ei. Samoin taitaa olla narsistisissa perheissä, jos se narsistinen vanhempi omaa ko ongelman, eikä kykene hoidattamaan sitä.
Voihan plinkkikin sitä olla ja tehdä. Vuosikausia jos joku tänne kirjoittaa ja saa siitä palautetta, kun pissa virtaa päässä, niin ensinnäkin siitä mainitsee muut kirjoittajat ja lopuksi moderaattori jakaa bannit ja sulkee topikit. Tämä ei kuitenkaan ole bändi jonka tarvitsisi sietää sitä, vaan paikka jonne tulee oikeita ihmisiä ongelmansa kanssa, jos siihen saisi apua.
Mä vähän luulen, että taitaa olla, ja niin on luullut joskus joku muukin. Muuten sun ei tarvitsi uhrata tällaisia katkeroituneita patologisia vuodatuksia mulle päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
Mutta omapa on päänsärkysi.
Siinä tapauksessa sun varmaan kannattaa jatkaa tätä antaumuksellista posmotustasi mulle seuraavatkin kolme vuotta, niin jospa plinkin taso paranisi.
Muistatko Vaeltaja eli Rahvas, mistä sinä ja minä saimme sen viime kesän bannin? Meidän kahdenkeskinen riitelymme levisi kaikkiin ketjuihin Plinkissä.
Sinähän et sitten oman bannisi jälkeen näyttätynytkään täällä puoleen vuoteen, mutta nyt saan taas jakamattomasta huomiostasi nauttia. Se on toki ihanaa, mutta pysy ketjujen aiheissa.
Muualta omaksumallesi narsissi-ritiratirallallekin voit perustaa ihan oman ketjun, eiks niin?
Voit perustaa myös minun haukkumiselleni oman ketjun, niin muutkin asiasta kiinnostuneet voivat siellä sitten asiasta posmottaa sydämensä kyllyydestä.
Mutta yritetään nyt rauhoittaa tämä Frauleinin ketju edes sille mille se on aloitettu.
Hyvin viisaita sanoja Rahvas. Opiskellessani sosiodraamaa, juuri tämä asia jysähti mieleeni todella kirkkaana. Mikään, mitä sanomme tai teemme ei synny tyhjästä. Kaikki syntyy tiedostamattamme aivan omassa mielessämme. Unet, sanavalinnat, roolit leikeissä - jopa kirjoitusvirheet. Omaa itsetuntemustani on edistänyt huomattavasti tarkkailla jälkeenpäin tällaisia tekemiäni valintoja ja etsimällä niiden takana olevia motiiveja. Samalla tavalla saa toisista ihmisistä irti uskomattoman mielenkiintoisia asioita.
Kirjoitusvirheet? Sä siis todentotta sovellat sosiodraaman teoriaa tutkimalla internetin keskustelupalstoja!
Luottamukseni ja uskoni humanistisia akateemikkoja kohtaan “nousi” jälleen huomattavasti!
Se olikin aikamoisessa nousussa jo sen narsissi-ritirallan jälkeen.
Siis aikuisten oikeesti hei:
Internet on muutakin kuin tiedon valtaväylä. Se on myös virheellisen tiedon runsaudensarvi, kylähullujen kokoontumispaikka ja typeryyden globaali ilmoitustaulu.
-City
Vaikka keskustelufoorumille ja facebookiin on hirveen kivaa ja jopa hyödyllistä, ja jopa koukuttavaa kirjottaa omia ajatuksia ja tuntemuksia, niin kyllä tuo ylläoleva Cityn luonnehdinta on paras pitää mielessä ainakin anonyymeillä foorumeilla. Ja funtsia tosissaan että mihin asioihin tässä elämässä ihan oikeesti kannattaa pistää arvoa; internettiin vaiko tuonne ns. oikeaan elämään eli IRL.
Ja nyt jos ketju ei ala palata alkuperäiseen aiheeseensa, niin pesen käteni syyllisyydestä siihen.
PS. Eiks oo muuten jännä miten paljon Facebookissakin on kaikenlaisia ryhmiä ja yhteisöjä joihin kuulua.
Sen tiedän mistä sinä todellakin olet saanut banneja ja eräs niistä ainakin oli se, kun jaoit eräälle tänne kirjoittavalle itsemurhaohjeita oikein hirttosilmukkakuvin. Oikeuteenkin se asia olisi voitu luultavasti viedä, jos joku olisi tahtonut. Se ei ole mitään ihanaa, eikä edes plinkin tarkoitus, eikä varmaan myöskään ketjun aihe.
Narsismi ei ole mitään ritiratirallaa jos siitä joku kärsii ja hyvinkin sellaisen ketjun voisi perustaa, mutta parempi näin ketjujen lomassa puuttua asiaan, kun aihetta on. Mitä taas tulee tuollaiseen halventavaan huomautukseen eli henkilökohtaisuuteen menemiseen, niin eipä taida tarvita kerrata mistä niitä banneja tulee ja topikkeja suljetaan.
Laitankin tuosta viestiä ylläpidolle.
Varmaan kaikki jotka hakevat täältä apua joutuvat myös kärsimään tuollaisesta, kun typeryyttä, hulluutta, narsismi ja virheellisen tiedon runsaudensarvi oikein jysähtää naamalle.
Mitä kukin sitten täältä hakee tai tänne on tuomassa, mutta itseäni kiinnostaa lähinnä, että ne jotka tarvitsee apua saisivat sitä.
[offtopic]
Voi vaan kuvitella minkälaista apua oikeassa elämässä on tarjolla jos täällä päihdehoitaja jakaa itsemurhaa hautovalle hirttosilmukan kuvia! Minkälaisia sadistisia hirviöitä sieltä klinikoilta sun muista mestoista löytyykään… Varsinkin kun sitä työtä voi tehdä suljettujen ovien takana…
Omalla kohdalla kyllä syö kovasti luottamusta tää meininki mikä täällä on, taso ei tunnu olevan kovin korkea, mutta olen silti täällä ajatuksiani jakanut paremman puutteessa. Ja itsekin osallistunut riitelyyn.
Tätä mestaa vois ehkä jotenkin koittaa valvoa paremmin. Ja pistää vaikka noille uusien accojen tekijöille ip-bannit, niin eivät tulis tänne enää takas.
[/offtopic]
Onhan niitä kaikenlaisia insuliinipiikin tarjoajia ihan tosielämässäkin. Parasta vain muistaa laittaa raitis pää tyynyyn tänäkin iltana, niin saa ihan itse huolehtia raittiudestaan jatkossakin. Kaikista puutteistaan huolimatta tämä plinkki on ainakin turvallinen paikka.