Tuntuu, etten kuulu minnekään...

:smiley:

:smiley:

Avaus on mitä ilmeisimmin varsin hyvä - minä en ainakaan ihan pureskelematta sitä osaa nielaista. Ehkä tietynlainen erilaisuuden ja sitä kautta eristyneisyyden tunne varmaan löytyy myös omasta kokemuksestani. :smiley:

Jos tarkemmin ajattelee, kyllähän se eristäytyminen ja itsensä kokeminen erilaiseksi on paisunut alkoholinkäytön myötä. Nyt peruutellaan… Ehkä sitä päätyy loppujen louksi sellaiseksi, minkälainen on ollut ennen murrosikää ja joukkoon kuulumisen paineita. :smiley:

Omalla kohdallani pelkään, että tuo erilaisuuden kokemus on ollut olemassa jo paljon ennen alkoholiin koskemista. Viinan kanssa ole juossut pakoon omia tuntemuksiani ja nyt vasta vanhuuden kynnyksellä :smiley: kääntynyt niitä kohden.

Niin se varmasti menee kaikilla, joilla noita tuntemuksia on. Johonkin tarkoitukseen sitä alkoholia on ruvettu ottaamaan, eikä olla osattu lopettaa huolimatta kaikista haitoista. Sellainen tuki ja turvahan se on ollut olevinaan. Petollinen paras ystävä… Mutta väitän, että kyllä nuo tunteet aivan kiistämättä pahenevat juomisen myötä. Se mistä ne ovat lähtöisin, lienee kai henkilökohtaista, vaikka puhutaankin paljon “addiktoituvasta persoonallisuustyypistä”… uskon siihen ehkä osittain.

Eipä sitä kukaan itseään löydä pakoon juoksemalla … etääntyy vain. :smiley:

Kuulua “ei mihinkään…”
Tuttu tunne koko elämäni ajan. Siihenkin tuli otettua paljon viinaa. Aiheesta on uskoakseni olemassa paljon omia kokemuksia.
Saas nähdä vääntääkö joku riidan tästäkin aiheesta… :laughing:

Hyvä aloitus minun mielestäni. :bulb:

Mua kans vituttaa kaikki “me” henkisyys. Mä en kuulu mihinkään vitun joukkoihin, vaan oon aina yksin ja kaikesta pitää selvitä omillaan.

Juhlatilaisuuksissa vituttaa se teennäisyys, kun ihmiset vetelee yhtä sidukkaa ja hymyilee tekohymyä ja ollaan niin olevinaan mukavia ja pyhiä perkele!

Sit vituttaa kun yritetään kontrolloida ihmisiä ja pitää niitä kuliseja pystyssä. Vaikka kulissien takana on jokaisella kaappi täynnä niitä luurankoja.

Sit kans jotkut MM-kisat sun muut, ei vois vähempää kiinnostaa… Mikä siinä on niin hienoa jos joku osaa juosta kovaa tai hyppiä jollain tikulla jonkun aidan yli?

Mua ei kiinnosta minkäänlainen joukkoonkuuluminen muiden kanssa, vaan oon ikuinen kapinoiva vastarannankiiski, murrosiäkinen.

Tässä vähän tunteiden purkua, ehkä hieman huumoripitioisesti höystettynä.

Eiköhän toi joukkoon kuulumattomuuden tunne ole aika tuttua monelle “addiktoituneelle” ihmiselle.

lisäys:

Oli kyl kans toi futisjoukkuiden pukuhuone ja yläaste erilaisuusjuttu mullakin.

Mulla on puolestani tunne, että kuulun joka paikkaan, en vaan mitenkään ehdi kaikkialle :slight_smile:
Tänään Rauhanfestareilla Kännikapina-liikkeen (kannikapina.fi/) mukana ja helle pehmitti kyllä pään ihan totaalisesti. Yksi Kännikapinan ajamista asioista on alkoholin mainontakielto, ja kuin sattumalta juuri nyt tulee tv:stä siiderimerkin imagomainos, jossa nätit nuoret naiset ovat pesulassa ja kohoavat köykäisesti ilmaan nauttittuaan siideriä… tosiasia taitaa kuitenkin olla, että nuoret miehet käyttävät siideriä runsaasti nauttivista nuoristakin naisista termiä ‘siiderivalas’. Köh.

On niin paljon asioita, joita haluan tehdä nyt, puhtaalla päällä. Alkoholismini invalidisoi minua loppuvuosina, piti aina miettiä mihin voi osallistua ettei ollut a) liikaa kännissä tai b) liian vähän kännissä :slight_smile:

Onneksi olen matkan varrella oppinut sen itsestäni, että liika on liikaa näissä vapaa-ajan osallistusmisasioissakin ja että lepo on oikeasti tärkeä asia. Jalkapallon MM-kisat käyvät voimille :slight_smile:

:laughing:

Tai kannatetaan tiettyä lätkäjoukkuetta ja auotaan matsissa päätä vastustajajoukkueen faneille. :open_mouth:

Tuon allekirjoitan myös. En kutsuisi itseäni epäsosiaaliseksi tai syrjäänvetäytyväksi MUTTA osallistumisesta huolimatta on tuo ulkopuolisuuden tunne. JARRUT PÄÄLLÄ…

Jep, mikä siinä viehättää ja mitä ne siitä saa, kysynpä vaan?

Joo, mä kykenen myös osallistumaan, mut silti pinnan alla saattaa olla se joukkoon kuulumattomuuden tunne. Ja se fiilis, et haluis olla jossain muualla. Yksin.

Senpä takia mun kaikki kaveri ja ystävät on myös “erilaisia”. Koska ymmärrän niitä paremmin. Tosin nyt ei oo enää paljoa kavereitakaan, kun ne käytti niin paljon kamaa.

Mut todennäkösesti mä oon niitä päihteitäkin tähän vaivaan käyttänyt. Tunteakseni olevani vielä enemmän erilainen tai lääkitäkseni sitä, kun tuntuu että on erilainen.

Samanlaisia kuulumattomia asioita itsellänikin oli, mutta mitkä asiat ovat raittiuden myötä muuttuneet, niin ainakin itselläni ihan kaikki. Tubbervaarakutsuihin ei tee mieli vieläkään, eikä vaateostoksille naisväen kanssa, eikä rättikaupoille, saati mihinkään missä on joitain värivaihtoehtoja. Nyt on tietenkin sekin helpompaa, että uskaltaa kieltäytyä noistakin, arvattavista syistä.
Minä kuulun tänne tänään, mutta en siitä syystä, kuin ennen, vaan siitä syystä, kun koen tarvitsevani muita ihmisiä ja ainakin näitä läheisiäni jotka minulle on annettu. Joskus oli kyllä sellainenkin hetki, jolloin olisin tehnyt itsemurhan, kun en kyennyt välittämään itsestänikään, mutta tänään sekin on toisin, välitän näistä ihmisistä täällä ja varmaan sielläkin, mutta on eräs asia mitä en silloin ajatellut, kun sitä itsemurhaa ajattelin. Ehkä en kyennyt enää muuta ajattelemaan, niin sairas olin, mutta minkä ihmeen perinnön silloin olisin lapsilleni antanut. :open_mouth:
Asian vierestä ehkä, mutta ei kai tuo haittaa.

Ihme kumma juttu, mutta tuntuu jotenkin siltä, että tekin kaikki tunnutte juuri nyt tärkeiltä, mutta ei kai sekään haittaa.

Tai kannatetaan tiettyä lätkäjoukkuetta ja auotaan matsissa päätä vastustajajoukkueen faneille.

Jep, mikä siinä viehättää ja mitä ne siitä saa, kysynpä vaan?

Tuosta pään aukomisesta en osaa sanoa, se kun ei kuulu minun kannattamisfilosofiaani :slight_smile: Mutta noin muuten - mikäs tuossa nyt sitten mättää? Mitä se on teiltä pois, jos joku kannattaa jotain joukkuetta :slight_smile:?

Omalla kohdallani se on tuonut valtavasti hyvää elämään - ystäviä, tekemistä, suuria tunteita, joita voi ‘yleisesti hyväksytyllä’ tavalla tuulettaa katsomossa.

No juuri se ME-henkisyys, joka syntyy vähän kuin tyhjästä. Sille ei ole oikeastaan mitään pohjaa, kun asetelma on alunperinkin se, että katsoja on ulkopuolinen. :wink: Jos satun asumaan tietyssä kaupungissa, kannatan tiettyä lätkäjoukkuetta, vaikka se olisi itse surkeus jne. Joskus seuraan urheilua, (kiitos poikaystävän), mutta silloin olen voittajan puolella. Arvostan osaamista. Jos joku on hyvä, hän ansaitsee voiton. Ei kovinkaan isänmaallista ja seurauskollista, mutta se on filosofiani :smiley:

Molempia tuntemuksia olen kokenut. Raittiutta ajatellen on tietenkin vaan hyvä asia ettei tunne kuuluvansa juoppoporukkaan ja vielä kykenee lähtemään niistä kuvioista pois - vaikka sen seurauksena olisikin yksinäisyys. :slight_smile:

Jaa, en vaan ymmärrä kyseistä touhua jostain syystä, enkä saa siitä mitään kiksejä. Enemmän saan kickesjä kyseisen asian dissaamisesta. :slight_smile:

Mayflower:

Kuulostais kyl tosi ironiselta, että olis joku tyyppi joka ei kokenut koskaan kuuluvansa mihinkään, mutta sitten hän löysi juoppoporukan ja tunsi ensimmäistä kertaa elämässänsä kuuluvansa johonkin. Tai en tiedä aika surullista. :smiley:

Noin ei käynyt, ainakaan mulle. Täytyi pitää etäisyyttä myös juovaan porukkaan, vaikka ainakin lähikuppilan naamat tulivat tutuiksi. Tietysti löysin aina huonoa, kaltaistani seuraa juopottelukaveriksi, mutta ei mitään kööriä sentään. Ei tullut yhteenkuuluvuuden tunteita tjms. Kyllä sitä baarissakin funtsi, että mitäs V****a mä täällä teen…? Varmaan yks syy mennä räkälään dokaamaan on just tossa ulkopuolisuuden tunteessa. Siistiin mestaan ei voi mennä häpäisemään itseään. Ei tuntenut kuuluvansa asiallisesti juovien joukkoon. Räkälässä ei taas kokenut kuuluvansa niiden muiden joukkoon.

Omalla kohdallani luulen, että ulkopuolisuuden tunne on osittain perua huonosta itsetunnosta ja ujoudesta. Paremmuudentunteet ovat perustuneet siis aika lailla huonolle itsetunnolle. Siisteissä mestoissa “muut” olivat mielestäni pinnallisia, räkälöissä hukassa olevia luusereita… :unamused:

osittain ulkopuolisuuden tunteet johtuvat ihan siitä, ettei ole mitään tarvetta mennä joukon mukana. Kriittisyydestä… Ei ole ollut edes haluja paikkailla huonoa itsetuntoa toimimalla vastoin omaa persoonaa. Jos ei ole joukkosielu, sitten ei ole. Menenminen olis mulle vähän sama, jos naurais huonoille vitseille, vaikka ei edes naurata… :laughing: :blush:

Ehkä tässä joku kultainen keskitie löytyy.

Mä muistan kans ku istuin yksinäni jossain kuppilassa. Olihan se yksinäistä ja tuntu, ettei kuulu sinnekkään.

Mutta voihan se olla myös, että on jotenkin varhaislapsuudessa iskostunut itseen sellainen asenne, että on aina erilainen, jotenkin vanhemmat käytöksellään jakanu sellasia viestejä. Että pitää toimia erillään muista jne. Koska muistan ainakin pienempänä vanhempieni toimineen seurassani juuri niin, että meidän piti aina mennä esim uimarannalla johonkin muista erilliseen syrjäisempään paikkaan, eikä voitu muiden ihmisten seassa olla. Ja minua tämä kyllä hävetti…

Isäni taas oli jotenkin yhteiskunnan vastainen vaikea ihminen, joka ei pitäny “normaaliudesta”.

Kai tässä sitten on jotain tekijöitä, mitkä muokkasivat suhtautumistani tähän suuntaan. Nostan vaan hattua niille, jotka kykenee toimimaan paremmin sosiaalisissa yhteisöissä. Voihan sen vihan takana olla kateutta. Ja ajatus että minut pitäisi ottaa jotenkin erityisesti huomioon. Tai jotain. Siis tarkoitan, kun vituttaa ihmiset jossain juhlissa tai muualla. :smiley:

Mut joo, bla bla bla, köh köh.

Varmaan jossain vertaistukiryhmässä vähintään joka toinen sanoisi nämä samat asiat.

Vaikka voihan se olla, etten muutenkaan ole ihan perus-Pentti.