Varmaan jokainen meistä on syyllistynyt siihen että on toivonut mitä tahansa tapahtuvaksi että putki saataisiin katkeamaan.Meillä on käyty läpi erilaiset pikkuhaaverit, rattijuopumustuomiot,ostettu kaikkea järjetöntä eikä millään pikkurahalla, oltu sairaalassa vatsahuuhtelussa kun on nautittu yhdessä rauhoittavia ja viinaa yms. Mikään ei vain tunnu pysäyttävän. Taas on takana yli kahden viikon putki. Nyt olen kuitenkin tehnyt päätöksen.Tämä putki on viimeinen jonka minä kestän. Valinta on nyt hänen. Mä en enää tätä. Ja hän vielä kehtaa sanoa mulle että jos mä osaisin suhtautua hänen juomiseensa toisella tavalla niin hänen ei tarvitsisi juoda niin paljon. Hah hah. Kertokaahan miten te muut suhtaudutte mieheenne kun hän ympäripäissään pitää teitä hereillä yötä päivää, kierii olohuoneen lattialla ja puhuu aivan sekavia ym muuta mukavaa.
Mutta nyt on kaunis kevätpäivä ja mä lähden meren rantaan kävelylle.Mietin tulevaa elämääni ja yritän löytää mielenrauhan.
Voimia teille kaikille ja aurinvaloa!
Kai sitten itsekin olen tässä kuluneen parin kuukauden aikana pikkuhiljaa tuota irtautumista tehnyt. Mutta mun pitäisi näköjään säännöllisesti saada sitä ryöpytystä mitä perjantaina tuli, että muistaisin mistä haluan päästä eroon. Koska esimerkiksi juuri nyt on vaan aivan hillitön ikävä miestä ja niitä hyviä hetkiä joita on yhdessä saatu viettää näin sunnuntai-aamuisin.
Mutta kyllä huomaan jo hiukan suuntaavani ajatuksiani myös hänestä poispäin. Ne on ohikiitäviä hetkiä, mutta enpä ainakaa ihan koko aikaa häntä ajattele! On sekin enemmän kuin aikaisemmin.
Joopa joo, johdonmukaisuus on tärkeää. Mutta milläs olet johdonmukainen, kun tunteet ja järki on niin suuressa ristiriidassa ettei sitä sotkua hallitse. Minäkin olen jo useamman kerran sanonut, että me emme voi olla yhdessä jos sinä käytät. Meidän yhteinen tulkinta tästä on ollut, että heti kun mies vähänkin kyllästyy käyttämiseen, niin ollaan taas yhdessä. Vaikka siinä menee vaan se viisi päivää ennen kuin kaikki alkaa alusta.
Nyt olen sanonut, että me emme voi toistaiseksi olla yhdessä. Palataan asiaan jos ja kun olet valmis muutokseen tai jo alussa siinä. Jos vielä haluat. Ja tämänkin sain sanottua vasta sitten, kun mies oli ilmaissut omat aikeensa sievästi “painu ämmä v***uun mun elämästä”.
Ja kaikesta tästä huolimatta, vaikka vuorokauden olin iloinen että sain olla rauhassa tuolta aggressiiviselta sekopäältä, nyt liian iso osa minusta huokailee jo siinä toivossa, että pahin olisi jo ohi ja mies ottaisi vähän rakentavammassa hengessä minuun yhteyttä.
Mitä mun oikein pitäisi tehdä että saan itseni pysymään tuossa päätöksessäni???
Lämpimästi tervetuloa!
Sinun suhtautumisesi on ollut juuri sellaista mihin sinä sillä hetkellä olet kyennyt. Sinä et ole syyllinen, mutta miehesi toimii täysin normaalisisti sairautensa mukaan ja siksi keksii mitä käsittämättömimmistä asioista syitä juomiselleen.
Onnea päätöksellesi ja voimia sen pitämiseen. Muista kertoa tämä päätös myös miehellesi, niin hän ainakin tietää missä mennään, vaikka ei ehkä usko.
nauti päivästäsi juuri sinulle sopivilla keinoilla. Tuo merenrantakävely tuntuu todella ihanalta ajatukselta.
[quote="tähtityttö
Ja kaikesta tästä huolimatta, vaikka vuorokauden olin iloinen että sain olla rauhassa tuolta aggressiiviselta sekopäältä, nyt liian iso osa minusta huokailee jo siinä toivossa, että pahin olisi jo ohi ja mies ottaisi vähän rakentavammassa hengessä minuun yhteyttä.
Mitä mun oikein pitäisi tehdä että saan itseni pysymään tuossa päätöksessäni???[/quote]
Tuttua, tuttua. Teippaa suusi kiinni ilmastointiteipillä ja lähetä puhelimesi pikapostina timbuktuun. Sen jänlkeen pyydä jotain puoskaria tekemään sulle lobotomia. Eiköhän näillä konsteilla yksi nistiretku unohdu. 
Minulla on hyvä aamu. Mies keskusteli ihan asiallisesti. Antoi kaljan minulle, vaikka en siitä mitään kysynytkään. Ihanaa, hän tuo reissuiltaan tuliaisia rakkaalle. Toiset tyytyy suklaaseen, mutta meillä tuodaan karhua. 
Musta tuntuu nyt oikeesti paljon tasaisemmalta kun pitkään aikaan. Mies se mulle yritti herätessä jotain tiuskia, mutta en ottanut sitä kuuleviin korviin ja aloin vain imuroida. Niin tuo rauhoittui siitä ja alkoikin puhumaan ihan rauhassa. Eli yritän taas kerran tehdä asiat eri tavalla kun aikaisemmin, kun ei tuo edellinen tyyli ole tuottanut tulosta.
Nyt en tähtää kaikella voimallani miehen raittiuteen vaan omaan hyvinvointiini. Se on ollut ihan lapsipuolen asemassa tässä pyörityksessä. Ainakin yritän, katsotaan nyt miten onnistun…
Tsemppiä kaikille, täytyy vissiin tehdä töitäkin välillä.
Kuten aina tuo kävely rannalla auttaa ajatusten järjestelyssä.
Rakastan miestäni edelleen en vain jaksa seurata hänen hidasta itsemurhaansa. Olen kertonut hänelle tänään aivan kauniisti ja rauhallisesti missä nyt mennään. Sanoin että olen valmis auttamaan häntä kaikin mahdollisin tavoin jos hän haluaa lopettaa juomisensa, mutta en enää aio auttaa häntä juomaan. Hän on ennenkin yrittänyt lopettaa,mutta heikoin tuloksin. Voi olla ettei hän nytkään usko että olen tosissani vaan yrittää vaan saada minut rahoittumaan kunnes kaikki alkaa taas alusta. En edes tiedä miten aion toimia jatkossa. Meillä on tiedossa matka viikon päästä ja olen sanonut hänelle että hyväksyn sen jos hän matkalla juo kanssani pari lasia viiniä katukahvilassa,mutta että hänen pitää heti matkan jälkeen osoittaa halunsa lopettaa kokonaan.
Ehkä mä vaan uhoan nyt kun huomaan että hän on lopettanut tältä erää juomisen ja on menossa huomenna töihin.Toivon kuitenkin että löydän itsestäni voimaa lähteä jos tilanne taas siihen menee.
Olispa joku rohto jolla saisi rakkauden muuttumaan vihaksi silloin kun tarvitaan voimaa häipyä. Jospa vetäisi naamariin pullon kossua siitä tuntuu löytyvän valtavasti vihan tunnetta ainakin tolla miehellä.
Ajattele positiivisesti: olisihan se voinut tuoda Karjalaa tai Lapin Kultaa 
Joo, amfetamiini tuntuu ajavan myös saman asian…
Tuli hyvin mielenkiintoinen viesti mieheltä tänään. Siis otti ihan asiallisesti yhteyttä kaiken perjantaisen jälkeen, mutta aika varovaiseen sävyyn. Hassua oli se, että tekaisi pienen valkoisen valheen voidakseen ottaa muhun yhteyttä. Että hänen puhelimessaan olisi joku palvelunumeroesto, minkä vuoksi pyysi minua soittamaan numerotiedusteluun. Melkein piru minussa vastasi, että ainakin kuukausi sitten vielä pystyit ihan omastakin puhelimesta soittamaan… nooh, antaa nyt toisen vähän ryömiä, kun kerran haluaa.
Mutta arvatkaapas vaan miten hypähti taas sydän voltin ympäri. Mahdanko malttaa enää täksi yöksi laittaa edes puhelinta kiinni. Herranjumala tätä päätä. Ja sydäntä.
Mutta onneksi löytyi lääke, kiitos Mallu vinkistä. Huomenna siis kauppaan, postiin ja keltaiset sivut esiin. Täytynee jättää nyt hyvästit teille, kun en sen lobotomian jälkeen varmaan osaa enää kirjoittaa… mutta olen sen arvoinen 
Katos, katos Tähtityttö.
Kun ei saanut jotain numeroa, niin sinun piti nyt sitten hoitaa se hänelle. Voi jessus, ettäkö tikusta asiaa. 
Äkkiä huomenna sitä ilmastointiteippiä ainakin ja sitten kiedot sitä pään ympärille, että se ainakin joutuu tulemaan katsomaan päikan päälle, että sinä saat nyökytettyä ja mumistua, että “Mjuuh”. Se tarkoittaa tietysti sitä, että “kun et juuri nyt vedä, niin voit toki tulla meille”.
Niinpä, mistä sitä voimaa saisi lisää.
Mä tulin töisä ja oli ihan hyvä päivä, mutta miestä ei täällä näy. En tiedä soitanko perään vai en, mutta nyt leikitään taas leikkiä nimeltä “kun pinna kiristyy”. Mutta mähän en mun hyvää päivää sillä pilaa.
Kävin muuten tänään uimassa. Saunasta tosin. Olen käynyt koko talven avannossa saunapäivinä töissä, mutta nyt tuntui taas eksoottiselta uida oikein pari vetoa. Kyllä siinä kaiken maailman hörhöt unohtuu, kun työntää päänsä jääkylmään veteen. Järki on jäässä, mutta niin on kaikki muukin liikehdintä pään sisällä.
Kiitos Mallu, sait mut (jälleen) nauramaan. Ja kiitos luottamuksesta… tunnet jo aika hyvin miten kovin päättäväinen mä olen…
Turhapa tässä on enempää sanoa. Tuo oli niin tyhjentävää kaikin puolin.
“Mjuuh”
Tähtityttö: ah, ihana, rintaa korventava toivo! Joko nyt? Ehkä tällä kertaa, ihan varmasti tällä kertaa!
Tuttua meille kaikille, eri muodoissa.
Ja ei, mitään ei ole vielä tapahtunut. Hengissä ollaan. Kaikki.
Soitin sitten miehelle eilen ja hän jopa vastasi puhelimeen, selvästi alkoholin vaikutuksen alaisena. Vaikka enhän minä kyttää…
Hän väitti yrittäneensä soittaa minulle, mutta puhelimeen ei saanut muka yhteyttä. Joo, joo…
Tänään soitin ja ilmoitin, että miettii nyt rauhassa mitä tulevaisuudeltaan haluaa. Hän alkoi selittämään kovasti, että mitä kaikkea on nyt puuhannut ja että näyttää siltä, että aurinkokin vielä paistaa hänelle. Mä sanoin vaan siihen, että tyttöystävän saata kyllä menettää. Ja sen jälkeen pyysin ilmoittamaan, että mikä on hänen seuraava suunnitelmansa. Mä sitten päätän kuulunko siihen.
Päivä on tästä huolimatta ollut ihan hyvä, kumma kyllä. Hiljaa hyvä tulee ja mä edelleen keskityn hoitamaan itseäni.
Jaksamista kaikille. Katselen illalla noita teidän muita kirjoituksia. Nyt täytyy lähteä korjaamaan heppasten aitaa.
Kuulostaa hirveän hyvältä tuo sun asentees: Hän päättää, mitä tekee ja haluaa, sinä päätät, haluatko olla siinä mukana. - Niin tervettä, että hyvää tekee!
Ihanaa, mun ajatukset on edes hetken terveitä. 
Mä olen vastuussa omasta hyvinvoinnistani paljon tärkeämmälle taholle kuin mieheni, nimittäin itselleni ja varsinkin lapsille. Olen jotenkin ymmärtämässä, että he eivät ansaitse äitiä, joka ei ole läsnä vaikka on paikalla. Mies ei niille hallaa tee, sillä on ollut reissutyö aikaisemmin, joten on ollut paljon pois kotoa muutenkin ja ei tosiaan ole kotona päihtyneenä ja vaikka hänellä olisi huono hetki muuten ja kiukku mulle, niin aina riittää jotain mukavaa tekemistä tai puhumista lasten kanssa. Eli hän on päihdeongelmastaan huolimatta haitannut lasteni elämää vähemmän kun minä hysteriallani. 
Nyt menen kokeilemaan, että nukuttaako vielä tänä yönä. olen nukkunutkin pari yötä tosi hyvin. Yleensä kun mies on ollut reissuillaan, minä herään aamuyöstä vaeltamaan aamutakkihaamuna alakerrassa. Tänään nukuin jopa pommiin ja myöhästyin töistä. Mutta vastaavasti pomoni, joka ei tiedä mitään tilanteestani (tai tietää sen, että olin uupumuksen vuoksi saikulla pari kuukautta sitten) sanoi, että näytän paljon reippaammalta kuin aikoihin. Sellaiset kommentit tekevät hyvää. 
Huraa Mallu! Onnea 
Nukkumisesta ja muusta.
Itse tajusin eilen (en ole vielä tilannut aikaa siihen lobotomiaan, juuri nyt tuntuu etten tarvitse ) että olen prosessoinut itselleni kolmen kohdan ohjelman.
Ensinnäkin, en nyt ota yhteyttä mieheen. Jos hän ottaa yhteyttä minuun, voin hänelle vastata. Mutta ainoastaan asiallisiin yhteydenottoihin.
Toiseksi, jos tilanne menee siihen pisteeseen, että hän haluaisi minut tavata, asetan ehdoksi sen että hän ei ole päihtynyt. Ainakaan merkittävästi (koska tuskin pystyy tällä hetkellä täysin selvänä olemaan).
Kolmanneksi, jos hän ottaa minuun yhteyttä ollessaan sekaisin ja pyytää hädissään apua… Koska en todennäköisesti pysty siitä kieltäytymään, vien hänet sairaalaan enkä kotiin niinkuin olen joskus aiemmin tehnyt. Psykoosin partaalla olevan ihmisen paikka ei ole mun hoidossani, tai yksin mun kotona kun olen töissä.
Tähän asti mä olen päässyt. Ja tällä hetkellä musta tuntuu että pystyn näistä pitämään jopa kiinni. Ja sellaisen ihmeen olen myös pystynyt tekemään, että mulla on jo neljä yötä ollut puhelin kiinni. Viides yö tulossa. Näin pitkään ei ole koskaan ollut muulloin kuin miehen ollessa hoidossa.
Hei Tähtityttö, mehän edistytään.
Joo, toi on hyvä ohjelma ja ehkä munkin pitäisi sitoutua sitä noudattamaan. Varsinkin tota kohtaa yksi. Miehestä ei ole tänään kuulunut mitään ja huomaan, että huoli alkaa vähitellen hiipiä korvien väliin.
Eikä vastannut eilen illalla, kun taas heikkona hetkenä soitin. Se soittaminen tulee sellaisena varoittamattomana puuskana, jolloin vain ajattelematta otan puhelimen ja soitan enne kun edes tajuan mitä olen tekemässä. Mutta nyt siis yitän olla soittamatta.
Kun mulla menee ihan suhteellisen hyvin muuten, mutta heikon hetken tullen toimin ennen kun ehdin edes harkita. Ja huolissani olen, mutta mun vaan pitää rauhottua ja muistuttaa itselleni, että tässä tilanteessa ei ole mitään mille mä voisin jotain tehdä juuri nyt.
Eli en soita, en soita, en soita, EN SOITA!
Saako puhelimeen ajastetun näppäinlukon?
Se olisi hyvä. Ja siihen olisi helpompikin keino. Mä en muista ulkoa tota sen käyttämää numeroa, kun on hylännyt oman liittymänsä ja käyttää noita ärrän kortteja. Eli mun ei tarvitsisi kun poistaa se numero puhelimesta, niin siinä se olisi. Mutta kun en nyt vielä pysty siihen, pelkuri kun olen.
Jos omat huolet tuntuu musertavilta, voi vierailla terkkari.netin keskustelupalstalla… uppoaa näppärästi monta puolituntista!
Joo, toi numeron poistaminen on vaikeeta. Ennen kun puhelimen muistiin mahtui vaan kymmenen viestiä, niin rupesi olemaan vaan sen yhden viestejä tallessa…
No nyt tekstiviestitkin alkaa olemaan sellaisia, että ota se broileri sulamaan ja muistithan että liemikuutiot on vähissä. Kuka semmosia viitsii hautoa?
Niinpä. Mullakin on monta ihanaa viestiä tallessa. mitä en todellakaan ala nyt lukemaan tai tämä homma menee ihan perseelleen.
Juuri äsken otin palan leipää ja mulle tuli ihan suunnton suru siitä, että kuka nyt syö mun leipien alapuolet. Mä kun tykkään enemmän yläpuolista ja mieheni on sitten minua hemmotellut syömällä pelkkiä alapuolia.
Saakeli, sekin täytyy taas tehdä itse…
Mutta mä oletan, että huomenna on taas vähän helpompi päivä. Tämä hyvä kausi ei voinut olla niin lyhyt.
Mikä siinä on, että me naiset huolehditaan perään, vaikka miehet “riennoillaan” tuskin meille ajatusta uhraavat?
Minäkin täällä olen mainostanut, etten perään soittele (yleensä!), mutta myönnän kyllä heikolla hetkellä sitäkin joskus tehneeni.
Tulipa ihan esimerkki viimekesältä mieleen; Mies, parin päivän ryvetyksen jälkeen, oli jo aamupäivästä hävinnyt teilleen. Oli minulle suuttunut, kun hänen aamukaljan kaadoin nenän edessä kukkapenkkiin. Tartuin jossain vaiheessa päivällä puhelimeen, ja vaikka järki huusi; Älä soita!, niin soitin. Juu, silloin ei oltu iloinen juoppo, vaan sain kuulla, että hän on läheisessä räkälässä hakemassa p*llua, kun ei kotona saa . (Oikeesti mua naurattaa, koska en usko hänen pöhöttyneen olemuksen lumovoimaan.) Sanoin vaan, että toivottavasti saa, koska täältä sitä ei todellakaan heru 
.
Ah tätä parisuhteen iloa ja onnea.