Tästä on joskus aiemminkin ollut puhetta, mutta en nyt jaksa kaivaa ketjua palstan syövereistä - saati avautua tästä tuolla Lopettamossa ja kuunnella tukareiden saarnaa Mutta asiaan siis: tuli tuossa viikonloppuna retkahdettua lähes puolen vuoden dokaamattomuuden jälkeen. Syitä siihen on monia, joista suurimman osan tiedostan, joten en niitä tässä nyt lähde erittelemään. Otin kuitenkin myös pitkästä aikaa miedohkon (1-1,5 grammaa) setin sieniä lauantain ja sunnuntain välisenä aamuyönä. Olin hieman huppelissa sitä ennen, enkä muista hirveästi mitä silloin ajattelin, mutta muistan sen että jotenkin tunsin tosi selkeästi mielessäni, etten enää tuon viikonlopun jälkeen juo. Festareilla oltiin siis. Sunnuntaina tissuttelin vielä jonkin verran, mutten kauheasti. Ei napannut. Ja sen jälkeen koko kuvio alkoholin suhteen on jotenkin tuntunut loksahtaneen ns. paikoilleen emotionaalisella tasolla; jossain syvällä sisimmässäni tiedän, miksi join alkoholisoitumiseen asti, enkä koe oikein millään tasolla siihen enää tarvetta. Kyse ei ole mistään perinteisestä “en juo enää ikinä koska darra” -angstista; ei mua oikeastaan edes ahdista, nyt kun fyysiset krapulaoireet ovat väistyneet. En itse asiassa muista, milloin oloni olisi viimeksi ollut näin selkeä flunssasta huolimatta. En myöskään oikein tiedä, mitä tapahtui, mutta tuntuu siltä että se oli jollain alitajuisella tasolla todella merkittävää, nimenomaan noiden sienten johdosta. Toki tapahtumapaikalla, seuralla, ajankohdalla yms. oli varmasti vaikutuksensa. Eikä mun siis tee mieli vetää niitä sieniäkään uudestaan - oiskohan tää ollut ehkä kymmenes kerta elämäni aikana. Tai oikeastaan yhtään mitään. Enkä koe nyt olevani mitenkään valaistunut tai että ymmärtäisin jotenkin asiat ihan eri tavalla, mutta (toistaiseksi) tuntuu siltä, että koko asennoituminen alkoholia kohtaan on ihan perustavanlaatuisesti muuttunut. En oikein osaa selittää tätä tämän eksaktimmin.
Toivon, että tästä asiasta pystyttäisiin keskustelemaan ilman että mode tulee ja sensuroi. Korostan, että en missään nimessä suosittele sieniä tai mitään muutakaan päihdettä kenellekään, kyse on vain ja ainoastaan omasta subjektiivisesta kokemuksestani. SoiKanteleella on vissiin ollut vähän samanhenkisiä kokemuksia ainakin kannabiksen osalta? Mites muilla? Vai onko kuosailu ja/tai dokailu vain lähtenyt pahemmin lapasesta trippailun seurauksena?
Itse olin kuullut sellaista että dissosiatiiveilla (ketamiini, dekstrometorfaani, ym…) on joihinkin alkoholisteihin jo yhden kerta-annoksen jälkeen pitkäaikainen viinanhimoa vähentävä vaikutus. Ketamiini-injektioita testataan tällä hetkellä tähän tarkoitukseen jossain Yalen yliopiston järjestämässä kokeessa. No tästä innostuneena kokeilin pari kolme kertaa, josko kolmosplateaun annos DXM:ää vähentäisi alkoholin himoani. Ei tehonnut minuun, itse asiassa aineen noustessa päähän tuli joka kerta mieliteko lähteä kauppaan hakemaan kaljaa, jolla boostata vaikutusta.
Uskon kyllä että nuo psykedeelit ym. auttavat joitain addiktioista pääsemiseen.
Näyttää minusta siltä, että olet saattanut mahdollisesti löytää sen avaimen mikä alkoholismista aidosti toipumiseen vaaditaan. Nimittäin täydellinen rehellisyys itseä kohtaan. Et halua enään satuttaa itseäsi joten myrkyn juomatta jättäminen on varsin itsestään selvä asia.
Minä henkilökohtaisesti olen tripannut kannabisella (jos sitä nyt varsinaisesti sellaiseksi voi kutsua. Tästähän jotkut kiistelevät, mutta omasta mielestäni voi). Eli olen valinnut jotain tykkiä sativahybridiä ja tehnyt överikaakaot nollatoleilla (esim. 15g-20g priima curetettua nuppua) ja juuri kun alkaa nouseminen tuntumaan, niin olen hitsannut samaa kukkaa saman kukan kiffin kera niin paljon kuin vain pystyn jättibongistani. Siis aivan siihen oksentamisen rajalle.
Tämän jälkeen olen pyrkinyt meditoimaan sekä välillä kohdistamaan “mielen fokustani” elämäni ongelmakohtiin ja vastaukset ovat ikäänkuin “pulpahdelleet päähäni” jostain.
Ilman näitä vastauksia joita olen tällä tavalla onkinut syvältä sisimmästäni en tässä tätä tekstiä kirjoittaisi. Olisin todennäköisesti tehnyt itsemurhan humalassa, pidän sitä suhteellisen varmana eikä pienellä kohta koulun aloittavalla pojallani olisi enään isää . Siksipä varmasti joskus vaikuttaa siltä, että Kannel on hieman yli-innokas tuon hamppu asiansa suhteen :mrgreen:
Ps. Minäkin korostaisin, että kokemukseni jotka jaan ovat vain subjektiivisia. En suosittele mitään psykoaktiivia kenellekkään. Toivoisin, että keskustelijat tässä ketjussa pysyisivät asiassa ja hehkutus jätettäisiin pois.
Itse olen tripannut myös dekstrometorfaanilla (900mg) ja painan n.75kg. Kokemus oli ihan positiivis-negatiivisuus akselilla aika lailla keskivaiheilla, mutta pienellä pelottavuus vivahteella. Esim. oma sänkyni yritti jotenkin lempeästi syödä minut. Emännän pää venyi pituussuunnassa ja kuunnellessani erästä kappaletta tunsin voimakkaan mansikkatikkarin maun suussani. Se robo-kävely tuntui siltä, että ei helvetti tuo kemikaali ei voi olla kovinkaan terveellistä pidemmän päälle ja pohjimmiltaan tuntui siltä kuin myrkyttäisin fyysistä kehoani. Loppuvaiheessa katsoessani itseäni peilin kautta näytin joltain fantasia leffan maahiselta ja alkoi tuntumaan kuin todellisuus alkaisi muuntautumaan siksi leffaksi. Pelästyin tätä tilannetta ja kaikki muuttui normaaliksi. Sängyllä maatessa silmät kiinni (+musiikkia nappikuulokkeista) näin mustavalkoisia liikkuvia kuvioita.
En mielestäni saanut mitään sen kummenpaa opetusta tuosta kokemuksesta kuin sen, että enpä testaa uudestaan ja omaa todellisuuttaa totta tosiaan pystyy muokkaamaan erilaisin kemikaalein.
Mielestäni näiden kemikaalien yksi vaaroista piilee siinä, että kun ihminen tälläisien kokemuksien kautta ymmärtää voivansa muuttaa näinkin perustavanlaatuisesti tajuntansa tilaa (vaikka tietoisuus pysyykin siellä taustalla samana) niin joiltakin jotenkin romahtaa se aikaisempi todellisuuskuva kiinteästä ja solidista todellisuudesta ja sitten syntyy ääretöntä pahoinvointia ja “flip flop, pii-paa mennään suljetulle”.
Sen haluasin muuten hieman off-topicina teille kummallekin grip ja hilbert sanoa, että jos ja kun olette alkoholisteja kumpainenkin, niin jos ette ole kokeneet vielä oikeita juoponharhoja (deliriumia/alkoholihallusinooseja), niin oma kokemukseni on, että ne olivat kovinta ja sairainta settiä mitä voin edes omassa mielikuvituksessani koskaan keksiä. Pelotti äärimmäisen paljon.
Etanoli on kyllä liiallisesti käytettynä hurja myrkky.
^ Noista todellisuuskuvista tulee offina ensimmäisenä mieleeni, kun olin yliopistossa suorittamassa fyysikon tutkintoa, niin kvanttifysiikan kurssilla opeteltiin käsittelemään erilaisia alkeishiukkasmaailman ilmiöitä jotka ovat arkitodellisuuden näkökulmasta järjettömiä. Hiukkaset voivat esim. olla useassa paikassa yhtäaikaa (siis niillä ei ole tarkkaan määriteltyä sijaintia), kunnes joku tekee havainnon niistä ja niiden tila “romahtaa” yhteen sijaintiin. Yksi esimerkki kvantti-outoudesta on “Schrödingerin kissa”, ks. fi.wikipedia.org/wiki/Schr%C3%B6dingerin_kissa . Tuollaisia ilmiöitähän ei ihminen kykene intuitiivisesti tajuamaan, vaan on vain kylmästi laskettava matemaattisista kaavoista millaisia mittaustuloksia teoria ennustaa. Jotenkin tuo että oli aikaisemmin kokenut kunnon realiteettien sössiytymisen päihteiden voimalla, auttoi hyväksymään tällaisten arkijärjen vastaisten ilmiöiden olemassaolon.
Tota juoppo-deliriumia en ole itse kokenut, mutta olen kyllä nähnyt omin silmin kun joku toinen on ollut siinä tilassa. Toisaalta, joskus kun olen ollut ryyppyputken jälkeen nukkumassa krapulaa pois niin jotkut niistä painajaisista oli kyllä niin sairaita ja todentuntuisia, että jos olisin voinut filmata ne ja myydä kauhuleffana niin olisin varmaan miljonääri…
Tästä tuli taas offtopickina mieleen (toinen vielä sallittaneen), että muistan jostain kuulleeni tarinan jossa joku yli-guru tyyliin himalajan vuoristossa opetuslapsikatraansa kanssa oli eräänä päivänä aivan poissa tolaltaan. Luonnollisesti oppilaat olivat hyvin huolissaan koska yli-guru oli aina ollut erittäin tyyni ja rauhallinen tyyppi.
Nyt siis mies oli aivan suunniltaan ja super ahdistunut. Kun oppilaat sitten saivat miehen vastaamaan, että mikä nyt on hätänä, niin hän kertoi nähneensä valveunen (niin todellisen, että sitä ei tästä todellisuudesta voi mitenkään erottaa.) Hän oli iso perhonen joka lenteli kukkaniityllä. Hän tunsi siis aivan perhosen aistein millaista on olla perhonen, imukärsät ja kaikki. Kunnes hän laskeutui eräälle kukalle ja nukahti siihen hörpättyään mettä.
Kunnes hän heräsi tähän todellisuuteen eikä enään tiennyt kumpi hän on. Tämä nukahtanut perhonen vai juuri hieman aikaisemmin nukahtanut yli-guru.
Onpas mielenkiintoinen juttu, grip! Itse en kovinkaan kummoisesti ole noihin deeleihin perehtynyt, mutta se mitä niistä ymärrän, niin ihan mahdolliseltahan toi kuulostaa.
Sitä paitti, eikös täällä joku aika sitten ollut linkitettynäkin sellanen juttu, että deelien käyttö addiktioiden (vai vain alkoholismin?) hoitamisessa olis ainakin joissakin tapauksissa todettu toimivaksi? Taisin muuten jopa itse linkittää jutun tuonne lopettajiin? Voi vaan kuvitella mikä härdelli siitäkin on syntynyt. Et ehkäpä just siks mun suojelumekanismit nyt estääkin mua muistamasta koko juttua…?
Tämä. Ongelmaksi asti äityneen dokaamisen takana on yleensä jotakin käsittelemätöntä häikkää siellä mielen sopukoissa, jota ihminen sitten pyrkii ryyppäämisellä(tai jonkin muun päihteen jatkuvalla kiskomisella) turruttamaan, vaikkei se olisi enää edes yhtään hauskaa. Tätä mieltä minä siis olen. Tuo trippailu voi joidenkin ihmisten kohdalla toimia tavallaan hyvin nopeana syväluotaavana psykoterapiana. Tässä tapauksessa psykoanalyysikin voisi olla ihan käypä termi, vaikken sitä Freudin juttua tähän varsinaisesti olekaan sotkemassa, mutten keksinyt äkkiseltään paremminkaan kuvaavaa termiä tuolle “mielensä pohjamutien oivaltamiselle”. Uskon siis, että samaan lopputulokseen voisi päästä hyvällä psykoterapialla, mutta se vaatisi pirusti paljon enemmän aikaa ja työtä. Itse en ole yhtään innostunut deeleistä, eivätkä ne mun deelikokeiluni, joita on ollut verrattain vähän, ole todellakaan tuoneet mitään ratkaisua alkoholi- tai yleensäkään päihdeongelmaani, vaan mä itse koen trippailun lopulta aika ahdistavana, vaikka toki mulla siitäkin joitakin ihan hauskoja kokemuksia on. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteivätkö psykedeelit voisi joillain ihmisillä ja joissakin tapauksissa olla suorastaan erinomainen apu päihdeongelmien ja myös yleisesti psyykkisten ongelmien hoidossa.
uskoisin ymmärtäväni tuntemuksen itsekkin saanut joskus tateissa samantyyppisiä ahaa elämyksiä (jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua) tosin kyseessä ei ollut holinkäytön ratkeaminen tai sen käytön balanssin löytäminen… mutta sen valaistumis tunteen ymmärtää kun sen on kokenut ja se on vasta hieno tunne, tunne että on löytänyt tai saavuttanut jotakin. nyt sit alkoi itseäkin tatit himottaa
ja soikannel: täältäkin löytyy kanna-trippi kokemuksia. kun aloittelin polttelun(kaveri toi hollannista erittäin vahvaa hasista) koin toisinaan voimakkaitakin aistiharhoja eivätkä kaverini uskoneet että siitä voi kokea niin voimakkaita harhoja mietoon sienitrippiin verrattavia, he toisinaan jopa vähän huolestuivat ja hämmästelivät kun selitin ruumin osieni jakautuvan ja lattiasta löytyvän voima pisteitä sentakia aikoinaan innostuinkin polttelusta. ja nyt alkoi savutkin himottaa
ps: uskon löytäneeni alkoholi balanssin(löytyi jo jonkin aikaa sitten mutta huomannut muutoksen pikkuhiljaa) tosin selvinpäin, hieno tunnesekin vaikkakaan ei ehkä yhtä intensiivinen kuin “trippi-havahtumiset” ja muovautuu pidemmällä aikavälillä(huomaat vasta kun olet löytänytsen )
Kappas vain, jollakin muullakin ihan noinkin tripahtavia kokemuksia. En ole itse kokeillut mitään kannabista vahvenpaa oikeaa luonnonpsykedeeliä (koska jotenkin kunnioitan niitä tällä hetkellä liikaa ja en halua mennä niitä testailemaan vain siksi, että älyllinen mielenkiintoni tulisi tyydytetyksi.) Siihen pitää olla omalla kohdallani jokin muu syy ja nyt sellaista ongelmaa tai kipupistettä ei ole näkyvissä.
Mutta ihmiset jotka ovat syöneet sieniä, happoa, ja huoscaa ihmettelevät miten voin ymmärtää trippaamisesta mitään. Kyllä vain voin koska kannabiksellakin voi totta tosiaan tripata mutta pitää olla tosiaan monsteriannokset ja nollatole.
On hieman kummallista kun katselee esim. telvisiota sohvalta ja alkaa vaikuttamaan vahvasti siltä, että itse istuisi jossain kallionkielekkeellä ja katselisi sinne johonkin kymmenien kilometrien päähän missä kirjahylly ja telvisio kymmenien kerrostalojen kokoisina sijaitsee. Tai kun olet superpaukuissa lämpimässä suihkussa mietiskelemässä, niin tuntuu kuin tietoisuutesi vain lilluisi jossain säkenöivässä energia virrassa ja vauhti johonkin suuntaan on massiivinen :mrgreen: Tuo ruumiinosien jakaantuminen tulee mulla itseasissa usein lievänä jo normi paukuissa kun olen alottelemassa poltteluperiodia.
Tästä tulee mulle aina yhtä hölmistynyt olo ja kun tietoisesti tajuan miten asia ratkesi mun kropasta aina sykähtää samanlaiset kylmänväreet kuin parhaimmillaan voi saada jostain esim. musiikkikappaleista. Pidän sitä jotenkin niin “taianomaisena”.
Hieman offia, mutta mä olen miettinyt että trippaamisella voisi olla positiivinen vaikutus myös joissakin mielenterveydenhäiriöiden hoidossa. No kannabis on sen verran mieto, etten juuri itse ole mitään huimaa sen ansioista kokenut, enkä siksi pidä aineesta koska se ei vaan tee mulle mitään positiivista. Nuorempana on ollut muutamia mukavia kokemuksia, mutta ei enää sen jälkeen.
Ainoa ongelma on se, että se pitäisi hoitaa psykiatrin johdattelemana jos on paha mielenterveydenhäiriö, koska taustalla ja lapsuudessa voi olla niin hankalia kokemuksia että trippi kääntyisi pelottavaksi ja ahdistavaksi kokemukseksi. Oikean henkilön “vahtiessa” ja auttaessa potilasta matkalla voisi näitä “herättäviä” ja positiivisia kokemuksia olla myös mielenterveyspotilaille.
Mutta eihän tällasta Suomessa tulla koskaan kokeilemaan edes. Se on kerran psykiatrian polin lääkärin näkeminen ja ketipinoria kaikille, huolimatta siitä mistä ongelmasta kärsii.
Eikös maailmalta löydy natiivi-kulttuureita joissa psykedeelejä on käytetty vakavienkin mielenterveysongelmista kärsivien potilaiden hoidossa menestyksekkäästi. Psykiatrina/tukijana matkoilla on toiminut yhteisön “puskatohtori”.
Suomessa se on tosiaan leptikuuri ja potilas psyykkisesti zombikoomaan, niin että kuola vaan valuu
^Käsittääkseni koko ayahuascan käyttökulttuuri pohjaa juurikin ns. psykedeeliterapiaan, ja kaikki sitä kokeilleet tuttuni ovat kuvailleet kokemusta todella puhdistavaksi - mutta myös äärimmäisen rankaksi. Ei varmaan kannata lähteä itsekseen keittelemään liemiä ellei ole todella ekstensiivistä kokemusta psykedeeleistä, eikä välttämättä sittenkään.
Psilosybiiniähän LSD:n ohella testattiin juu psykoterapiakäytössä 60-luvulla, mutta sitten keksittiin War on Drugs ™ ja koko homma kuopattiin Mä jotenkin toivon, että sitäkin läppää katsottaisiin esim. 30 vuoden päästä ja ihmeteltäisiin, että mitä hemmettiä oikein tässä välissä ehti tapahtua kun jengi pumpattiin täyteen leptejä, mielialalääkkeitä ja bentsoja, kunnes hommaa lähdettiin taas kehittämään. Tuntuu, että potentiaalia terapiakäytössä valvotuissa olosuhteissa löytyisi vaikka millä mitalla…
Ibogaiinihan on joissakin maissa laillista, ja Etelä-Amerikassa on klinikoita joissa sitä käytetään addiktioiden hoitoon.
Kyllä tuota psykedeeliterapiaa jossain määrin toteutetaan kokeellisesti nykyäänkin, ei tosin takapajula-Suomessa. Suosittelen muuten Rick Strassmanin kirjaa “DMT - The Spirit Molecule”, jossa kuvaillaan herran tekemää tutkimusta jossa koehenkilöille annettiin DMT:tä injektioina. Kirjan voi imuroida jostain bittorrentilla pdf-muodossa, tosin on vähän ikävää loukata tuon kaverin tekijänoikeuksia…
Moro G, mikä festari oli päällä? Meikä oli Kivenlahtirokissa pe-la, ja mieleen jäi kummaltakin päivältä päällimmäisenä ajatus: “Miten jengi osaa bilettää näin rauhallisesti ja vastuullisesti…”
Ibogaiinia haluaisin itse kokeilla kh:n lopettamiseen… Trippi ei ole mukava, eikä käsittääkseni edes ole tarkoitus olla…
Jenkeissä tehdään matkoja Etelä-Amerikkaan, jossa esim seksuaalisesti hyväksikäytetyt ihmiset ottavat valvonnan alla ayahuaschaa… Usea pystyy vahvalla tripillä käsittelemään demoninsa… Aluksi tietenkin pieni koe-erä, kestääkö ainetta… Paikka oli middle of jungle, johon rakennettu kylä (majat ja terapia- yms tilat).
Itselläni dexmi on aiheuttanut pahimmat hallut… En aina tiennyt, oliko ihminen paikalla tai olinko maassa vai ei… Lsd on erilainen, tosin siitäkin sain irti paljon. Eniten itselleni ovat sienet “antaneet”. En sieniä käytä enää, koska en tarvitse niitä… Tripit ovat olleet sen verran henkisiä, omaan itseen tutustumista; että uskon todellakin hyötyneeni niistä. Tosin kuulun ryhmään, joka luottaa siihen, että “pidetään huolta vaikka kävisin avaruudessa”… Nöyrtyminen kuuluu asiaan, en käsitä trippien ottamista jatkuvasti… Ihmistä voi ohjailla ja uusia näkökulmia pystyy näkemään…
Ainoa trippi jonka haluaisin vielä käydä joskus läpi, olisi holy ayahuascha… Alkuperäisessä maastossa ja “vieraana” ammattilaisten luona… Olen lukenut ja ymmärtänyt IMO, että näissä lahkoissakin se “mieheksi kasvaminen” johtuu tripin luonteesta… Oppaat kuvailevat taistelua (sisäisen) tiikerin kanssa, joka tulee kesyttää… Jotenkin uskon, että kun olisi päässyt eroon lääkkeistäkin, vikana tuo trippi auttaisi elämään omana itsenään… Tosin tuskin koskaan tulee mahdollisuutta, ennemmin käytän ibogaiini-trippiin rahat päästäkseni eroon kh:sta, mikäli siitä tulee ikuisuusproggis…
PTSD:ia hoidetaan onnistuneesti lievällä mdma-hoidolla… Potilas ei koe liian voimakkaana trauman uudelleenelämisen… Lienee melko viimeinen oljenkorsi, vaikka kyse on USA:sta…
Joo mä en siis koskaan itse lähtis noihin leikkeihin, koska mulla on päänsisäiset demonit niin pahat, että tarvitsisin jonkun ohjaamaan ja neuvomaan mua. DXM on mulla aiheuttanut lähinnä ahdistavana ja todella pelottavan olon. En uskaltanut mennä etupihalle röökille, koska siellä oli mielestäni paikka nimeltä Badlands (tuli Brucen biisistä). Olin siis vakuuttunut että siellä oli joku vitun rämesuo olioineen. Mies vaan tuli kysymään, että tuutko röökille? Niin mä makasin sängyssä peiton alla ja totesin, etten uskalla. Se oli kuulemma koomista.
Verhot hengitteli ja muuten kotona ei ollut pelottavaa. Sain huikeita ideoita: Mietin miksen koskaan ole keskustellut hedelmien ja vihanneksien kanssa, sillä nehän ovat eläviä. Mietin että niillä olis varmasti paljon kerrottavaa omasta elämästään. Kissa kehräs mulle ja mä yritin keskustella sen kielellä eli kehrätä sille takas, mutta se tais kuulostaa vaan murinalta, koska kissa kyllästyi ja lähti pois.
Olis hienoa lähteä johonkin maahan jossa tollasia hoitoja toteutetaan, mutta mulla nyt ei ole rahaa edes bussilippuun… että se siitä.
Mutta asiaan siis: tuli tuossa viikonloppuna retkahdettua lähes puolen vuoden dokaamattomuuden jälkeen. Syitä siihen on monia, joista suurimman osan tiedostan, joten en niitä tässä nyt lähde erittelemään. Otin kuitenkin myös pitkästä aikaa miedohkon (1-1,5 grammaa) setin sieniä lauantain ja sunnuntain välisenä aamuyönä. Olin hieman huppelissa sitä ennen, enkä muista hirveästi mitä silloin ajattelin, mutta muistan sen että jotenkin tunsin tosi selkeästi mielessäni, etten enää tuon viikonlopun jälkeen juo. Festareilla oltiin siis. Sunnuntaina tissuttelin vielä jonkin verran, mutten kauheasti. Ei napannut. Ja sen jälkeen koko kuvio alkoholin suhteen on jotenkin tuntunut loksahtaneen ns. paikoilleen emotionaalisella tasolla; jossain syvällä sisimmässäni tiedän, miksi join alkoholisoitumiseen asti, enkä koe oikein millään tasolla siihen enää tarvetta. Kyse ei ole mistään perinteisestä “en juo enää ikinä koska darra” -angstista; ei mua oikeastaan edes ahdista, nyt kun fyysiset krapulaoireet ovat väistyneet. En itse asiassa muista, milloin oloni olisi viimeksi ollut näin selkeä flunssasta huolimatta. En myöskään oikein tiedä, mitä tapahtui, mutta tuntuu siltä että se oli jollain alitajuisella tasolla todella merkittävää, nimenomaan noiden sienten johdosta. Toki tapahtumapaikalla, seuralla, ajankohdalla yms. oli varmasti vaikutuksensa. Eikä mun siis tee mieli vetää niitä sieniäkään uudestaan - oiskohan tää ollut ehkä kymmenes kerta elämäni aikana. Tai oikeastaan yhtään mitään. Enkä koe nyt olevani mitenkään valaistunut tai että ymmärtäisin jotenkin asiat ihan eri tavalla, mutta (toistaiseksi) tuntuu siltä, että koko asennoituminen alkoholia kohtaan on ihan perustavanlaatuisesti muuttunut. En oikein osaa selittää tätä tämän eksaktimmin.
. Siksipä varmasti joskus vaikuttaa siltä, että Kannel on hieman yli-innokas tuon hamppu asiansa suhteen :mrgreen:
sentakia aikoinaan innostuinkin polttelusta. ja nyt alkoi savutkin himottaa 
)
Pidän sitä jotenkin niin “taianomaisena”.
Mä jotenkin toivon, että sitäkin läppää katsottaisiin esim. 30 vuoden päästä ja ihmeteltäisiin, että mitä hemmettiä oikein tässä välissä ehti tapahtua kun jengi pumpattiin täyteen leptejä, mielialalääkkeitä ja bentsoja, kunnes hommaa lähdettiin taas kehittämään. Tuntuu, että potentiaalia terapiakäytössä valvotuissa olosuhteissa löytyisi vaikka millä mitalla…