Tramal + Opamox (ennen: Buprenorfiini ja oksatsepaami)

Hei

Minulla on lonkassa luussa kuolio, johon on antibioottihoito menossa, myöhemmin kai tekonivel. Luonnollisesti olen tilanteesta, ja muutenkin jo pidempään ollut ahdistunut. Minulla kuluu 30-60 mg Opamoxia per päivä (muokkasin tämän vastamaan tarkoittamaani). Tänään sain kipuihin Norspan 10 laastarin, josta kauhukseni luin että

.

Toisaalta, käytettyäni jo muutaman vuoden, kaiketi Opamoxeja ei saisi lopettaa seinään. Mitä teen? Ensimmäisen laastarin jo laitoin, ja nyt huomasin tuon asian. Olen jo tänään ottanut 20 Mg Opamoxia, koska lääkäriin meno pelottaa aina. Nytkö viikatemies tulee? Lääkäriä ei enää tavoita tänään?

Ihmettelen, että kun lääkäri tietää, että minulle menee säännöllisesti Opamxia, etteikö hän ottanut tuota asiaa huomioon.

Entä Sirlalud? Se pitäisi lopettaa, mutta säikähdin tuota luukuolio asiaa niin, että en tajunnut kysyä, voiko sen lopettaa kuin seinään?

Pääasiassa kuitenkin pelottaa, että mitä teen tämän Buprenorfiini ja Oksatsepaami -ongelmani kanssa.

Ja tiedoksi, en ole ns. viihdekäyttäjä. Minulla on ollut myös Panacodia, ja niiden käyttö on pysynyt aisoissa, en saa niistä mitään oloja. Olen tähän asti käyttänyt niitä max. 3x 2kpl / vrk. Nythän ne pitänee ajaa alas.

Asiallisia vastauksia kiitos.

Muokattu otsikkoa nykytilanteeseen

opamoxia on 15,30 ja 50mg ja aika herkkä oot jos kuolet vaikka ottaisit sen 50mg, sirdaludin voi lopettaa seinään mutta voi aiheutta sydämmen tykytyksiä yms lue se käyttö ohje siin on sivuvaikutukset, jos syöt isoja annoksia niin suosittelen annoksen pienentämistä nii ei tyy mitään tykytyksiä tai muita oireita…

Ole huoleti! Lääkkeesi eivät aiheuta mitään riskiä sinulle. Voisin arvata, että 1/1.000.000 on niin herkkä, että huomaa jotain yhteisvaikutusta noilla annoksilla ja lääkkeillä…

Arpa

Tosiaan, on vieläkin jotenkin poissa tolalta. Olen siis ottanut tänään 4 x 15 mg Opamoxia, ja nyt on lätkäisty ensimmäinen Norspan-depotlaastari. Yritän huomenna tavoittaa lääkäriä, mutta jotenkin sellainen mielikuva on, ettei Opamoxeja saisi lopettaa seinään (enkä ole välttämättä muutenkaan ihan valmis niistä luopumaan, elämä kun näyttää menevän vaan entistä enemmän päin p:tä). :frowning:

Sirdalud on 6mg pitkävaikutteinen.

Ota nyt ihan iisisti. Tuossa Norspanissa on niin minimaalinen määrä buprenorfiinia ja sinulla on toleranssia sekä tuohon opamoxiin että opioideihin (panacod), joten tuskin edes huomaat yhteisvaikutusta saati sitten, että siitä jotain haittaa olisi.

Ok. Olen arka näiden lääkkeiden suhteen. Se vielä epäilyttää, että lääkäri sanoi että menee muutama päivä ennen kuin lääke (Norspan) auttaa, että voin sen aikana ottaa Panacodia. Kuitenkin tuolla lääkeinfossa sanotaan, että mm. kodeiini (jota Panacodissa on) voi myös olla hengitykselle haitaksi.

Toisaalta, joskus olen niin kypsä näihin kipuihin että tuntuu että oikeastaan ihan sama…

Käytännössä buprenorfiini blokkaa tuon kodeiinin vaikutuksen, joten sitten kun buprenorfiinia on riittävästi, että se alkaa auttaa, ei kodeiinista enää ole haittaa.

Lääkärikin oli sitä mieltä, että voi ottaa Opamoxiakin. Silti tuntuu vaan niin hurjalta, kun selosteessa bentsot kielletään yksiselitteisesti :frowning: Täällä jotkut tahallaan ottaa kaikkea sekaisin, mutta ei kaikki ole niin rohkeita. Itseäni ainakin pelottaa. Otin puolisen tuntia sitten 15 mg Opamoxin…

Enkä tosiaan voi olla korostamatta, että en ole väärinkäyttäjä, enkä halua mitään muita oloja kuin helpotusta kipuihin ja ahdistukseen. Opamoxin olen kyllä ajatellut ajella muutenkin alas, jos vain voin, kun on elämä mennyt ihan poskelleen (työttömyys, terveyden romahtaminen yms. alituiset huolet).

Kaikki painettu teksti ei aina pidä pakkaansa, vaikka monet niin luulevat! Nuo varoitukset ovat varmasti laatineet jotku firman juristit oikeusjuttujen pelossa :laughing: . Paljon objektiivisemman tiedon lääkkeistä ja niiden sivuvaikutuksista saat esim. täältä päihdelinkistä :mrgreen: . Jos joku puhuu paskaa, niin oikea vastaus tulee muutaman minuutin kuluttua muilta lukijoilta ja roskaa kirjoittavan nicin katu-uskottavuus romahtaa pysyvästi :sunglasses:

ArpaKuutio

Mulla on oikean olkaluun päästä pois pikkusormen kokoinen pala, hiertää “kivasti” niveltä vasten ne hainhampaat, jota siitä luumurskasta tuli. Lääkitys kipuun Ardinex (kodeiini 30mg/ibuprofeeni 200mg) 4 x 2 tabl/vrk ja diatsepaami 40 mg aamuyöllä, että saan nukuttua kivulta. Lisäksi jotain mm. kyynärpäässä hermot paskana, josta halvaantuneet pikkusormi, nimetön ja puoli kämmentä ja väärin luutunut nivel. Sain silti samalta lääkäriltä antibiootteja, jotka vahvistavat voimakkaasti diatsepaamin ja kodeiinin vaikutusta, mutta en ole huomannut juurikaan muuta, kuin kipu ei ole ihan niin perseestä. Eli kyllä ne lääkärit tietävät (yleensä) mitä voi sotkea keskenään, vaikka pakkausselosteessa toisin sanotaan.

Älä ota alkoholia, muuten olet ihan ok. Aika satavarmasti ja sullahan on toleranssi eksatsepaamiin, kuten myös opioideihin.

Kiitän vastauksista, niiden ansiosta uskalsin eilen ottaa ne tarvittavat kaksi Opamoxia (2 x 15 mg), ja ainakin vielä tässä hengissä ollaan. Tosin Norspan laastari ei käsittääkseni vielä toimi täydellä tehollaan, mutta uskoisin että te tosiaan täällä, kuten lääkärikin, asioista jotain tiedätte.

Junkien viestistä (pahalta kuulosti sinunkin vaivasi, tsemppiä sinne kovasti!) tuli mieleen, että meneehän minulla tietenkin muitakin lääkkeitä, esim. Buranaa menee 3 x 600 mg, Prednisonia 7,5 mg (tätä vähennetään) yms. mutta ei kai noista ole haittaa. Kertauksena, tällä hetkellä siis menee vuorokaudessa:

  • Burana 600 mg x 3
  • Dalacin 300 mg x 4 (antibiootti)
  • Norspan 10 mg depot laastari (ollut torstaista lähtien)
  • Opamox 15 mg x 2-4 (Norspanin aikana en ole uskaltanut ottaa kuin 2 x)
  • Panacod 3 x 2 tablettia (tämä kai lopetetaan kun Norspan alkaa toimimaan)
  • Prednison 7,5 mg

Että tällalailla. :frowning:

Opamoxia tosiaan haluan vähentää, jos nyt elämäntilanne alkaisi sen verran rauhoittumaan. Olen kova huolehtimaan asioista, kuten varmaan jo tullut osittain esille, ja huoli mm. taloudesta on kova. Töitä olen tehnyt yli 20 vuotta, nyt ensin työttömänä, uudelleenkoulutuksessa ja sitten se jäi kesken, kun sairastuin tuon lonkan kanssa oikein todella. Nyt sitten taistelua Kelan sairauspäivärahojen ja alituisesti jatkettujen sairauslomien kanssa (aina menee aikaa Kelassa päätösten kanssa). Siinä sitten menee ensimmäiseksi yöunet, siihen ja muihin ahdistuksiin (niitä on riittänyt) Opamoxia illalla/yöllä tarvitsen. Että tosiaan, vähennän jos vaan voin. Kelan kanssa tämä on sellaista odottelua ilman rahaa koko ajan :frowning:

Mulla kipupolin lääkäri määräs 2kpl 20mg Norspan laastaria,2-6mg Rivatriliä(vastaa n.120mg diapamia), 3-5kpl 10mg:n Diapamia ,2-6mg sirdaludia ja 15mg (sic) imovanea vuorokaudessa,eli etköhän sä ne opamoksit voi huoletta ottaa,kunhan et alkoholia hirveesti käytä.Edittiä: 8kpl/vrk panacodia toimi paremmin kuin noi Norspanit.Tietty henkilökohtaista,mutta todella vähän se laastari mulla ainakin kipuun auttoi.

Kiitos gepacod vastauksestasi, sen perusteella todella luulisi, että ihan turvallisissa rajoissa nämä meikäläisen lääkkeet ovat. :slight_smile:

Alkoholia en käytä tällä hetkellä ollenkaan, olen jo puoli vuotta ollut antibioottikuurilla, joka ei tosin ole niinkään estänyt ottamasta vaan se, että olen joutunut syömään säännöllisesti Panacodia. Ennen kivut sentään oli sellaisia, että pystyi Panacodista pitämään taukoa, ja siten vähän maistelemaan alkoakin. Ei ole viime aikoina onnistunut. Tosin itse alkoholittomuus ei ole minulle iso asia, ilmankin pärjää. Saisipa olla joskus kivuton.

[quote=“toipuja” Saisipa olla joskus kivuton.[/quote]
Amen to that.

tällä kertaa varaukseton komppi DM:lle. (MITÄ? :frowning: ) VH:n kombot ja käyttöhistoria tuskin vastaa ihmistä joka saitilta tietoa tulee hakemaan, ei kyllä olisi itsellä pokkaa suositella juuri mitään lääkkeiden kombottelua, … mutta aloitusviestiin: Melkoisella varmuudella ei syytä huoleen, hyvä silti että olet tietoinen ko. lääkkeiden mahd. haittavaikutuksista, mutta tuolla määrällä tolettomallakaan tuskin vaaraa on.

Olen täysin samaa mieltä! Kun kerron vetäväni illassa 24 mg Subutexiä, 3 litraa viiniä ja 20 x 20 mg Tenoxia, niin se on ihan OK moderaattoreille :frowning: . Mutta kun yritän kirjoittaa todella objektiivisesti fentanyylistä, niin se sitten sensuroidaan :confused: . Minusta minun fenta viestit säästäisivät henkiä, mutta nuo Subu annokseni ovat monelle hengenvaarallisia. [poistettu sääntöjenvastaista tekstiä -Päihdelinkin moderattori]. En suosittele fentanyyliä kenellekään, kun se on niin vaaralista!

Arpa

Nyt on yli viikko ollut tämä laastari, eikä ole Panacodista päästy eroon :frowning: Kivut on ilman melkoiset. Pitänee kai soitella lääkärille ja miettiä mitä tämän kanssa oikein tekee :frowning: Olen ihan lopussa näihin kipuihin…

Jos tosiaan kodeiini vielä lievittää kipua, on tuo 10 mcg/h Norspan-laastari aivan liian pieni annos. Suosittelen, että pyydät vaihtoa 20 mcg/h laastariin ja mikäli sekään ei tehoa, on syytä miettiä Temgesic-lääkityksen aloittamista. Yleensä kuitenkin kodeiinin ja buprenorfiinin välissä kokeillaan tramadolia (esim. Tramal), eikö sinulla ole tätä kokeiltu ollenkaan?

Kyllä sitä tramalia mietittiin hetken aikaa, mutta tultiin siihen tulokseen, että kokeillaan kuitenkin tuota laastaria. Käsitin että tämä laastari olisi ollut vahvempi vaihtoehto. Itse olin vain sitä mieltä, että kun vain saisi apua kipuihin.

Voihan se olla että tässä on taas sama kuin silloin kun olin sairaalassa, että ei kai oikein ole mikä auttaisi. Kun kivut oli pahimmillaan, siihen auttoi vain morfiini. Sain sitä vain kaksi kertaa (annettiin Töölössä), muuten huusin 24/7 lähes kaksi viikkoa hereillä tuskissa, kun kipulääkitys ei vain toiminut (Kolmiosairaalassa). Sain suht’ isoja annoksia Oxynormia ja Oxycontinia, mutta ne eivät auttaneet kunnolla, veivät välillä toki pahinta terää pois. Laihduin muuten sairaalareissussa 10 kiloa, oli rankka reissu.

Olivat huolissaan, että miten pääsen Oxycontinista eroon, vaan sairaalan jälkeen viikon päästä ne olivat jo suunitelmien mukaan loppu (päästiin jo sairaalassa vähentämään nopeaa tahtia kun kivut alkoivat hellittämään) ja se oli siinä. Niin, että onkohan tässä edes oikein mitään mikä auttaisi :frowning:

Kyllä, nuo laastarit ovat teoriassa vahvempi vaihtoehto. Noiden kahden aineen luokitus menee niin, että tramadoli luokitellaan heikoksi opioidiksi ja buprenorfiini keskivahvaksi opioidiksi. Noiden laastarien pitoisuudet kuitenkin ovat niin pieniä, että en oikein tiedä millaisessa kivunhoidossa niistä olisi apua. Seuraava askel eli Temgesic-tabletit sisältävät pienimmälläkin annoksella (0,2mg) sellaisen määrän buprenorfiinia, joka vastaisi yhdestä tuollaisesta 10mcg/h laastarista 20 tunnin aikana irtoavaa lääkemäärää (tässä ei ole otettu huomioon sitä, että transdermaalisesti eli ihon läpi buprenorfiinin hyötysuhde on ilmeisesti jonkin verran parempi kuin noissa kielen alta liuotettavissa tableteissa).