Kun siitä suomalaisesta asenneilmapiiristä oli puhetta, niin tämä uutinen on niiiiin tyypillistä suomalaisuutta. Itsenäisyyspäivänä edes olisi paikka iloita yhdessä kansan kesken. Mutta kun ei niin ei… Joku porukka pitää saada arvostelemaan jotain toista porukkaa. Silloinkin.
Pitää toki toisaalta muistaa se että jopa YLEkin sortuu nykyään tähän klikkihuorauksen kulttuuriin. Uutiset on jo heilläkin vähän hakemalla haettuja. Uutisen sisältö ei ole se primääri asia, vaan tärkeintä on se että miten saadaan mahdollisimman moni ihminen se lukemaan.
…Joidenkin vuosien kuluttua veteraanikortin nostaja, somessa tai eduskunnassa, ei voi enää valita, ajaako hän omaa asiaansa elävien sotaveteraanien näkemyksillä vai pelkällä mielikuvitusveteraanilla.
^^ toivoa on, sillä en klikannut tuota auki. muutenkin olen kuukausia vältellyt roskalehdistöä ja nettilehtiä ja uutisia. en tiedä mihin tarvitsisin niin paljon paskaklikkei, kun voi itse valita, minne netissä ja kadulla menen. muuten oiski toivotonta, kuin jossain pohjoiskoreallisessa plinkissä, jossa pitäis kaikkien ketjujen kommentit lukea… no, huh vapautan itseni tarpeesta hankkia turhaa, kuluttavaa ja rasittavaa shittiä, hyvän viihteen viihdekäytön ymmärrän.
Luin, ja totesin tuonkin asian varmasti tiedossa olleen. Ja silti aina ihmiset lähtevät mukaan niin toivottomuuteen, vihanlietsontaan, mustavalkoiseen ajatteluun, me vastaan muut - propagandaan varsinkin kun vedotaan -taas kerran mielipiteiltään ääriainesten mukaan niputettuun ryhmään kuten vaikkapa sotaveteraanit.
Oma isänikin oli sotaveteraani.
Kun joskus sotaisimmat ja äänekkäämmät tarkoitushakuisesti esiinnostetut sodanmuistelijat valjastettiin uudempien sukupolvien mielipiteitä muokkaamaan, hän saattoi hiljaa todeta että ei siellä näitä tainnut ihan enemmistönä olla… ja sitten hän taas sulki suunsa sota-asioista.
Ikzu, tarkoitukseni ei ollut alkaa ruotia suomalaisten vikoja tai suomalaisuutta muutenkaan. Eikä myöskään alkaa vertailemaan suomalaisia muihin.
Kysymys oli empatia- käsitteen määritelmästä. Eli siitä mitä empatia tarkoittaa. Tuo oli vain yksi esimerkki siitä miten empatiakyvyn puute ilmenee käytännön elämässä. Se on ihan globaali juttu ei millään tavalla vain suomalainen. Otin toisenkin esimerkin toisesta kulttuurista.
Olennaista on myös se, miten tapa muuttuu asenteeksi.
Kun tapana on suhtautua esimerkiksi romaneihin tai muuten “toisiin” niputtaen ja yleistäen, katsoen heitä kaikkia ryhmänä joka ei ole osa “meitä”, siis oikeita ihmisiöää jotka ovat empatiamme rajoissa.
Tavallaan siis vallitseva hegemonia voi tehdä ajatuksiin “sallittuja poikkeuksia”, eli ihmisiä ei välttämättä tarvitsekaan ajatella yksittäisinä tuntevina ihmisinä vaan jonain abstraktina joukkona jotain muuta.
Ja tuollaisenkin ajattelun kanssa ihminen voi usein elää elämänsä -kunhan ei aseta sitä itse kyseenalaiseksi. Mutta, siinä siten mennään jo toisen ajankohtaisen kesustelunaiheemme, sen skeptisyyden tarpeen ja oikeutuksen alueelle.
Kiitos inhimillisistä viesteistänne! Öisin joskus tulee yksinäisyys ja toivottomuuskin mieleen, päivänvalossa ja töissä ja asioiden rullatessa normaalisti tuntuu paremmalta… Tuntuu todella mukavalta että joku toinen ihminen haluaa antaa minulle rakentavia ajatuksia silkasta lähimmäisen auttamisen halusta. Sosiaalinen media, iltapäivälehdistö, kaikkialta huokuu (teeskenneltyä) kovuutta, eikä työympäristönikään oikein mitään empaattisuuden riemujuhlaa ole.
Empatia on kai tosiaan aika tuore psykologinen käsite. Mä luulen että joku viisas on alunperin nähnyt tarpeen tämän käsitteen käyttöönotolle juuri siksi koska myötätuntoon viittaavia psykologisia käsitteitä on jo olemassa paljon. Mutta kyky asettua toisen ihmisen asemaan on ihan erilainen ominaisuus kuin kyky tuntea myötätuntoa. Mä olen aika varma että alkuperäinen empatia- termin luoja on tarkoittanut tämän käsitteen nimenomaan kuvaamaan tätä toisen asemaan asettumiskykyä eikä mitään tunteilua tai myötätunnon kokemista.
Empatia- käsitteen erottaminen tunteilusta ja muista myötätuntoon viittaavista käsitteistä on tärkeää. Esim. erilaisten ammattiauttajien piirissä on paljon sellaisia jotka pitävät itse itseään erityisen empaattisina mutta tosiasiassa heidän kykynsä ymmärtää toisen sieluntilaa (hyvä määritelmä muuten ) on heikko. He ovat ylitunteellisia dramaatikkoja (rumasti sanoen tunnerunkkuja) joiden auttamistyö on heidän oman oletetun “empaattisuutensa” esiintuomista. He eivät ole oikeasti ollenkaan sensitiivisiä tajuamaan toisen ihmisen esim. asiakkaansa mielenmaisemaa eikä hänen tunteitaan tai edes tilannettaan. Tällaiset “empaatikot” ovat myös herkkiä loukkaantumaan ja ottamaan henkilökohtaisesti itseensä vaikkapa siitä jos heidän oma mahtava auttamistyönsä ei tuota toivottua tulosta. Minä pidän tämäntyyppisiä auttajia vaarallisina.
Sen takia tämä empatian käsite pitäisi kirkastaa ja selventää sellaiseksi mitä sillä alunperin on ollut tarkoitus kuvata. Empatiakyky on todellakin tärkeä ominaisuus varsinkin jos tekee auttamistyötä. Mutta se ei todellakaan ole sitä että osaa olla tunteikas.
Selvä. Onhan siinä varmasti perää että maailma on jonkinlaisessa empatian ja myötätunnon puutostilassa. Ei missään toivottomuudessa, koska kyllähän sitä empatiaakin maailmassa on.
Tietty tämä juttu menee sitten niin, että muutos pitää alkaa itsestään. Että ei vaadi toisia muuttumaan, vaan muuttuukin itse. Ja sana “muuttuakin” on vähän ehkä harhaanjohtava, koska se voi tarkoittaa sitä että muutos tarkoittaa jotenkin ulkoa päin kerrotuksi “tietynlaiseksi ihmiseksi” muuttumista jolloin siitä tulee uskonto. Ainakin minun mielestäni se on näin. Ensin pitää olla myötätuntoinen itseään kohtaan, josta sen on sitten mahdollista ruveta leviämään ympärillekin. Ja siihen ei tarvitse eikä pidäkkään sotkea mitään uskontoa.
Kyky myötäelää toisen tunteita… Kyllähän tämmöinen kyky ainakin minulta on puuttunut varmaan lähes koko elämäni ajan. Tietty siihen on sitten ollut omat syynsä.
On tullut tässä funtsittua tätä lausetta että “ihminen saa sen mistä luopuu”. Mitä tämä tarkoittaa? Ihminen tulee onnelliseksi tekemällä toiset ihmiset onnelliseksi. Se minkä annat ulos tulee näin takaisin ja kun saat toisen ihmisen hymyilemään ja tuntemaan itsensä arvokkaaksi, palautuu se sinuun takaisin… Ja se on täysin ilmaista. Eli se on itsekeskeisyydestä luopumista. Se on tosi kummallinen ja samalla niin yksinkertainen meidän ihmisten välillä toimiva voima.
Ja jos ihminen ei ymmärrä tätä asiaa, vaan juoksee jotenkin haalimassa itsensä ulkopuolelta onnellisuutta itselleen, niin se ei koskaan sitä saavuta. Se sama tyhjyyden tunne tulee aina takaisin.
Meinasinkin kirjoittaa sinulle Michael, että yö monistaa tuskat. Niin se omienkin kärsimysten kohdalla on ollut ja on. Unettomuus, josta toisinaan kärsin, laittaa potenssikerrointa vielä korkeammalle. Aamu tuo helpotuksen, jos ei muuten niin valollaan, jota ei tosin nyt paljoa ole. Hiukan se yleensä auttaa, ei aina ja joskus voi olla niinkin paha tilanne, että ihminen haluaisi jäädä sinne yöhön kärsimään loppunäytökseen asti. Elämässä on keskimääräisesti aika paljon kärsimystä, mutta eihän sitä millään tasapuolisella kauhalla jaella. Toiset saavat kohdalleen enemmän tuskaa kuin toiset, Ehkä keskeisin tehtävä elämässämme on helpottaa toisen kärsivän oloa ja sitä kautta myös omaa. Saajina ja antajina ollaan kukin vuorollaan. Toivottomuus kuten suurinkin onnellisuus täällä vaihtelee ja aivan varmasti saamme maistaa kakkua joka reunalta.
Jos sellainen käsi olisi, jolla sen veitsen vois siitä kurkulta ottaa, niin kyllä sen täältä ojentaisin. Usein on kuitenkin niin, että ei ole muuta antaa kuin se täälläkin mainostettu myötätunto ja empatia. Sitä sitten tähänkin päivään…
Nykyajan kommunikaatio ihmisten välissä on mielestäni kriisissä, koska valtavat massat ovat toistensa kanssa tekemisissä vain kirjoitetun tekstin välityksellä. Se kaventaa ja karrikoi kuvaa ihmisestä. Itsestä kirjoittamalla tahallisesti tai tahattomasti luotu kuva voi olla ihan erilainen kuin mitä ihminen on todellisuudessa. Itse kasvoin toisenlaiseen maailmaan nuorena. Ihminen oli ihminen eikä kasa kirjaimia tai FB-tykkäyksiä. Kuva ihmisestä luotiin sen perusteella, miten hän esiintyi todellisuudessa.
Empatiakyvyn puute on vähän sama kuin laulutaidon puute; siitä ei varsinaisesti voi ihmistä syyttää koska se on vain ominaisuus. Se on joko kehittynyt tai sitten kehittymätön.
Joku on laitettu lapsesta asti laulutunneille ja hänen laulutaitonsa on tästä syystä kehittynyt. Joku toinen ei ole koskaan laulanut joten hänen laulutaitonsa on heikompi. Sama empatiakyvyssä; jollekin on lapsesta asti opetettu että pitää miettiä sitä miltä toisesta ihmisestä tuntuu ja näin hän on ollut pienestä pitäen tietoisesti kuluttanut energiaansa siihen että miettii asioita muiden ihmisten kannalta ja pyrkii eläytymään siihen miltä tuntuisi olla sen toisen saappaissa. Joltakin toiselta ei ole koskaan vaadittu sen pohtimista että miltä toisesta tuntuu, vaan energia on mennyt ihan toisenlaisten asioiden pohtimiseen. Näin ollen empatiakyky ei ole kehittynyt.
Samalla tavalla kuin laulutaito, empatiakykykin voi olla toisilla sisäsyntyisesti parempi kuin toisilla. Ja sitä voi myös kehittää. Mutta empatiakyvyn kehittäminen usein ymmärretään väärin siten että se olisi jonkinlaista tunteilun ja myötätunnon lisäämistä harjoitusmielessä.
Empatiakyky on tavallaan substantiivi. Sympatia ja myötätunto on verbi. Jos se avaa tätä ajatusrakennelmaani.
^^ Häntä pystyyn maikkeli - sullahan on myös koira, joka on itsellänikin tukieläimenä ollut kymmenettä vuotta.
siinä on paljon hyvää - ja itsessä on se kontaktinottamisen halu ja ihmiset tulee vastaan, jos on tullakseen.
vaikka itse olenkin tällä hetkellä epätyypillisessä jumitustilassa, enkä ees puhelimessa äsken pystynyt avautumaan.
mutta kirjoitanpa sit perään… toivottomuuden voi kokea päihdehelvetissä ja sinne ei ole halua ja varmaan toivoa on, ettei tarvii siel rypeä - e n ä ä, onhan se sekin jotain. itse en oikeesti halua käyttää korvaavia tuotteita. lääkityksiä, joissa kohdallani kyse on tuolloin vain toivottumuuden peittelystä. ei piimää maitovaivaiselle.
Saan Fernetin kirjoituksesta hyvän sillan kysymykseen joka sai alkunsa ylempänä mainitusta ammattiauttajien empaattisuuden välttämättömyydestä tai samaisen puutteesta. Miten olisi, jos aloitettaisiin pohtiminen siitä, ketä kohtaan tulisi olla empaattisia ja miksi? Toisin sanoen aloitettaisiin aidosta mielenkiinnosta kanssaihmisiin ja heidän elämäänsä. Ongelmineen ja iloineen. Tämä juolahti mieleen kun ketjun ja E-sanan myötä muistolasta kumpusi yksi episodi elämästäni mieleen jossa minua ihan tehtäväni puitteissa moitittiin empatian puutteesta. Tai ei suorastaan moitittu, vaan eräs täkäläisessä asemalähetyksessä työskennellyt sosiaalialan opiskelija joka oli kolmen viikon ajan kollegani samaisessa toimipisteessä kyseli minulta jälkeen päin, eikö “empatiani” riittänyt homman jatkamiseen. En oikein osannut vastata, koska ei ollut itsellenikään aivan selvä asia. Selvä asia sensijaan oli ja on, etten kärsi väärästä altruismista! Ei huvittanut voidella leipiä ja keittää kahvia aina samoille tyypeille jotka kanta-asiakkaina toistivat aina samoja juttujaan - henkilökuntaa kusettaenkin. Vanhemmat työntekijät tunsivat nämä epelit, joten osasivat varoen käsitellä oikein. Uusiahan voi yrittää kusettaa. Esimerkiksi keksimällä mielikuvituksellisa tarinoita mielikuvitushätätilanteista ja niihin liittyvästä rahantarpeesta. Ei oikein jaksanut kiinnostaa, sorry vaan. Olkoot sitten empatian puutetta tai tervettä itsesuojeluvaistoa. Tästä paikasta kun oli kuulemma tarttunut joskus myös työntekijöiden omaisuutta vieraisiin näppeihin.
Toihan on juuri sellainen klassinen virhe tässä empatia- käsitteen ymmärtämisessä että ihmiset kuvittelevat että sen puutteesta voi syyttää toista. Hienotunteisuuden puutteesta tai huonoista käytöstavoista voi syyttää. Mutta empatia on kyky, ominaisuus jonka puutteesta on vaikea kuvitella voivansa syyttä jotakin. Tietysti muinoin oli varmaan tapana syyttää koulussa oppilaita laulutaidonkin puuttesta aivan kuin laulutaidon puute olisi oppilaan vika. Puhumattakaan että syyttäminen jotenkin korjaisi asiaa.
Empatia on vain kyky. Ja sen kyvyn puute ilmenee esim. hienotunteisuuden puutteena. Se pitäisi käsittää substantiivina joka ei ole teon sana.
“Empatia”- käsitteen olemassaololle ei ole perusteita jos sen alkuperäinen tarkoitus oli tarkoittaa täsmälleen samaa kuin vaikkapa “sympatia” tai “myötäeläminen”. Juuri siksi koska näistä kaikista myötätuntoon liitetyistä psykologisista termeistä (sympatia, myötätunto, myötäeläminen) empatia on kaikista tuorein termi, sillä on ollut tarkoitus kuvata selvästi eri asiaa kuin näillä jo olemassolevilla myötätuntoon yhdistetyillä käsitteillä.
Sillä on tarkoitus kuvata vain kykyä asettua toisen asemaan ja kykyä ymmärtää miltä toisesta ihmisestä tuntuu ja miksi.
Jos minä syytän toista ihmistä hänen myötätunnon puutteestaan, silloin pitää tajuta että minulla ei ole itseäni kohtaan myötätuntoa josta en vain itse ole tietoinen? Tällöin kun minulla ei ole itseäni kohtaan myötätuntoa, ei sitä voi olla myös toisiakaan kohtaan. Koska jos minulla olisi myötätuntoa itseäni kohtaan, niin silloinhan minä tuntisin sitä tätä toista ihmistä kohtaan, sen sijaan että syyttäisin häntä sen puutteesta. Sitähän myötätunto on.
Mitä isompi tarve ihmisellä on tuomita ja halveksua toista, sitä vajaammin hän on tietoinen itsestään. Toisen arvosteleminen kun on keino tuulettaa omaa rikkinäisyyttään. Tietenkin se on vain väliaikainen ratkaisu eikä ikinä poista sitä todellista lähdettä, jos ihminen ei itse tule tietoiseksi siitä.
Ihminen pääsee tällaisen syvän arvokkuuden kokemuksen lähteelle tämän myötätunnon kautta. Se on pelon väistymistä sivuun ja ihminen uskaltaa ikään kuin paljastaa todellisen minuutensa. Sen vuoksi siinä pitää olla aito rehellisyys läsnä minusta, koska muuten se ei toimi. Ja aidolla nyt siis oikeasti tarkoitetaan aitoa. Tällöin kanssaolijoille tulee myös ikään kuin lupa olla myös sitä mitä oikeasti ovat ja uskaltavat paljastaa itsensä. Tämä on semmoinen kummallinen voimakenttä, joka ei mitenkään ole kuitenkaan ihmisen omaa ansiota. Ja nämä ihmiset ovat niitä joiden lähellä on hyvä olla.
Näin on, koiran ikuinen positiivisuus ja myös se, että sen kanssa on mukava kulkea ulkona, ovat hyviä asioita. En minä muutoin vastaavissa paikoissa ulkona yksin kulkisi enkä näkisi maailmaa juuri niistä vinkkeleistä.
Täytyy myöntää, että viimeisin naula yksinäisyyden arkkuun tuli juuri hiljattain, ja että tämä on nyt totuttelua. Juon aivan koko ajan kahvia ja poltan tupakkaa. Nukun paljon ja näin oudon eläviä unia, ja kun herään, olen pettynyt. Viikonloput ovat pahoja kun en välttämättä puhu yhdenkään ihmisen kanssa koko aikana.
vapautan itseni tarpeesta hankkia turhaa, kuluttavaa ja rasittavaa shittiä, hyvän viihteen 
) on heikko. He ovat ylitunteellisia dramaatikkoja (rumasti sanoen tunnerunkkuja) joiden auttamistyö on heidän oman oletetun “empaattisuutensa” esiintuomista. He eivät ole oikeasti ollenkaan sensitiivisiä tajuamaan toisen ihmisen esim. asiakkaansa mielenmaisemaa eikä hänen tunteitaan tai edes tilannettaan. Tällaiset “empaatikot” ovat myös herkkiä loukkaantumaan ja ottamaan henkilökohtaisesti itseensä vaikkapa siitä jos heidän oma mahtava auttamistyönsä ei tuota toivottua tulosta. Minä pidän tämäntyyppisiä auttajia vaarallisina. 
Sympatia ja myötätunto on verbi. Jos se avaa tätä ajatusrakennelmaani. 
