Minäkään en oikein tiedä millaisista miehistä pidän. Tai no, ehkä se avautuu, kun miettii hieman. On ollut yks uus tuttavuus. Muutaman viikon jälkeen tutustuminen on lopahtanut, alussa tutustuminen oli tosi kiihkeää ja sellaista hurmiollista. Mutta ehkä valhetta. Miehellä vaikuttaa olevan heikko yleissivistys ja hänellä on kai jokin kehonkuvanhäiriö ja sairaalloinen keskittyminen painoonsa, joka on näkynyt nyt jo pakkomielteenä tutustumisen ollessa alussa. Sen lisäksi hän ei laittanut viestiä sellaisessa tärkeässä kohtaa, jossa odotin huomiointia, hän ei ollut kiinnostunut ja se kertoo mulle, että jos olisi kiinnostunut minusta, olisi laittanut kohteliaan viestin. Osaisi tällaiset perusjutut. Huomioinnin ja kohteliaisuuden. Sellaisia hälytysmerkkejä on ilmassa, jotka oikeastaan ovat aiheuttaneet kiinnostukseni lopahtamisen. Samalla olen pettynyt, samalla helpottunut, että vihdoin luotan itseeni ja toimin oman tunteen mukaan, enkä lähde miellyttämään miestä tai katsomaan “mitä jos olenkin väärässä” -ajatuksella. Koskaan en ole ollut väärässä näissä asioissa, siispä luotan itseeni. Joskus olen vaientanut oman vaiston, jotta olisi säpinää ja “mahdollisuus”. Sellaista en halua tehdä enää koskaan, koska se rikkoo minut ja ajaudun miellyttämään ihmistä, joka on minulle jo lähtökohtaisesti epäsopiva ja väärä henkilö seurusteluun.
Poistettu.
Poistettu.
Elikkä ihan heti et piilosta palaile. Hauska😄
Voimaannuttavaa vkonloppua.
Poistettu.
Poistettu.
Poistettu.
Poistettu.
Poistettu.
Toivottavasti siellä on kaikki suhteellisen ok, vaikka tämä kirjoittelutilanne kävikin ilmeisen tukalaksi.
Jotenkin ajattelin tuota lähes ylimaallista, psykoottista filosofointia🙄 Vähän lähdin mukaankin…
Toivon Naurismäki että oot ok.
Ikävä on Naurismäkeä. Toivottavasti palaat entistä ehompana - tai pyörähdät kertomassa, jos / kun palaset loksahtavat kohdilleen. Kaikkea parasta…
Väliaikaisterveisinä Naurismäeltä, että yleisesti menee oikein mukavasti ja kevääni on pelmahtanut romanttisessakin mielessä varsin lämpimäksi 
Tietyistä turvallisuussyistä ja aivan saatanan sairaan narsistisen hevonleikin uhasta en täällä kerro toistaiseksi mistään mitään enkä tällä hetkellä juuri luekaan. Palailen, jos palailen ja kun palailen. Pitää katsoa, millä keinoin ja milloin se on minulle ikään kuin turvallista mutta jos nyt jossakin kohtaa sitten jotain, niin pari sanaa kunnon vinopäisyydestä saatan lipsauttaa.
Omassa elämässäni asiat ovat kuitenkin edenneet tosi hyvin eikä vähiten siksi, että tuli tuossa terapoitua aika monipuolisesti ja syvältä ruopaten vaikka mitä. Sama homma jatkuu minulla edelleen, janoni on muuttunut elämänjanoksi.
Kiitos tähän astisesta, voikaa hyvin!
Kuulostaapa osin tosi hyvältä! Hyvää keväänalkua.
Päätin palata asiaan.
On tapahtunut paljon. Lyhyesti tiivistäen näin päällimmäiset: exäni kanssa olemme rauhoittaneet tilanteen ja rakentaneet nyt oikeinkin hyvän keskusteluyhteyden. Sen myötä eroon ja lapsen huoltajuuteen liittyvät asiat on saatu sovittua mutta tämä perkeleen kämppä tässä vielä roikkuu myytävänä. Jos minua jokin ärsyttää säätämisessämme, niin paljon rahan ja ajan paasaaminen asuntoon, joka nyt todennäköisesti myydään isommalla tai pienemmällä tappiolla. Yritän olla sitä kuitenkaan liiaksi ajattelematta.
Pikkujoulunaisen kanssa tutustuimme, lähennyimme ja ihastuimme. Emme yhtäkkiä mutta kummatkin toisistamme tykäten. En mene siihenkään nyt tämän syvemmälle mutta sanonpa vain, että hiljaa tunnen hyvän tulevan ja olen paineettomalla mielellä kaiken suhteen. En ajattele liiaksi tulevia enkä kurkottele kuuseen, ihmettelen vain tunteitteni runsautta nyt, kun olen aikamoista mielenmylläystä saanut terapiassani käydä. Hän on ihana ja meillä on hyvä olla yhdessä, se riittää minulle juuri nyt.
Jotain aivan kauheaa tapahtui lapselleni, sanottakoon sitä onnettomuudeksi. Sen osalta hän ja me vanhemmat voimme hyvin, vanhemman lapseni äiti on eri kuin tämä, josta olen tehnyt nyt eroa. En voi enkä halua mennä tapaukseen tämän yksityiskohtaisemmin mutta toteanpa vain, että jokseenkin tapahtumarikkaan vuoden sisään on mahtunut kyllä jumaliste kaikkea, mitä en olisi osannut kuvitella tapahtuvan.
No, tämä kaikki on silti tapahtunut aikamoisessa vauhdissakin ja minä olen elänyt eräänlaisessa turbulenssissa. Siinä imussa minulta on jäänyt alkoholiongelmani työstämättä tavalla, jota yhä tarvitsen. Muistatte, että minulla oli sitä retkahtelua talvella. No sitä on silloin tällöin ollut myös kevään mittaan ja olen siitä saanut mittani täyteen. Päihdepolilla käyn yhä tämän tästä ja samoin terapiassa, mutta tarvitsen tähän myöskin Plinkin. En vaan saatana jaksa juoda, en viikottain enkä kuukausittain, ja kuitenkin minä jollain tavalla katoan juovaan sumuuni saman tien, kun sille touhulle avaan oven. Määrät ja kerrat ovat nyt olleet melko maltillisia mutta teen siitä itselleni jonkinlaisen ”pakon” itselleni ja se sitoo hirveästi energiaa: ei vain juominen vaan myös siitä huolehtiminen.
Haen taas raittiuteen uutta pohjaa. Taas ja taas ja taas, kuinka helvetin kauan sitäkin on jatkunut? Minä vain haluan jotain aivan muuta ja uutta ja kun sellaista on nyt alkamassa, tämä iänikuinen veivaamiseni ei vain kuulu siihen enää. Yleisesti ottaen olen voinut koko ajan paremmin ja olen mielettömän iloinen siitä, että ihmissuhteiden tasapaino on alkanut palautua. Lasteni äitien kanssa on nyt hyvät välit ja etenkin ex-vaimoni tilanteen selvä paraneminen on ollut monella tavoin helpottavaa. Minulle on aivan se ja sama, mitä hän minusta jossain selän takana puhuu tai muuta häärää, enää ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta meidän välillä ei enää kitkaa ole ja asiamme sujuvat: se on pääasia ja auttanut stressiini merkittävästi. Tällä hetkellä ajattelen, että todella stressaavasta elämänvaiheesta palautuminen voisi olla eräänlainen kärkihankkeeni elämässä ainakin seuraavan vuoden ajan. Keinoja olen jo löytänyt ja senkin takia juominen on jo niin turhaa.
Riippuvuudesta tämä talvi on opettanut jotain uutta. Ensinnä, ei tosiaan lähde ihan muutamassa kuukaudessa. Toiseksi, ei minun juomiseni ole nytkään ollut mitään jatkuvaa päätyyn asti vetämistä. Kolmanneksi, se on joka tapauksessa pakonomaista aktivoituessaan ja siihen kokonaisuuteen minun kohdallani liittyy paljon muutakin kuin juominen. Yksi tylsimmistä seurauksista on eräänlainen tunne-elämän ja ajatuksen mössööntyminen, minä ikään kuin kadotan suuntani, kun juominen tai juomisesta huolehtiminen palaa jatkuvasti mieleen. Nyt olen laiminlyönyt tätä asiaa kohdallani vaikka olen muulla lailla hoitanut itseäni ja alkanut voida paremmin. Tupakointia en ole aivan kokonaan voinut vielä lopettaa mutta päivittäisen tupakoinnin sain talvella lopetetuksi. Käytän korvaustuotteita ja sata kertaa mieluummin käytänkin kuin röökaan. Mutta myös tupakan kohdalla tunnistan tämän, että minun on äärimmäisen vaikeaa tehdä pysyvää ratkaisua: minä haluan eroon päihteistäni mutta samalla en osaa luopua niistä.
Olen vain kyllästynyt ja väsynyt veivaamaan näiden kanssa. Siksi palasin tänne hetken sitä mietittyäni, voinko kirjoittaa vai en. Tietysti voin ja saan kirjoittaa. Minä en halua muuta kuin rauhallisen ja hyvän mielen, sopivan tasapainon ihmissuhteissani, kantaa aikuisuuteni, jaksaa ja kyetä iloitsemaan ja tällä hetkellä pussailemaan nyt kun olen senkin touhun makuun päässyt. Pääsiäisenä tapasin maakuntavierailulla yhden sikäläisen tuttuni, joka oli lopettanut alkoholinkäytön ja siemaili holitonta seuraksi. Siinä tilanteessa en itsekään juonut kuin kaksi tuoppia ja mietin, miten turhaan nekin join. Tuntui ihan tyhmältä juoda edes vähän, kun saan niistäkin vain hetken pöhnäisyyden, jonka odotan vain menevän ohi - minkä jälkeen saan päänsäryn ja turvotuksen. En minä ole kykenemätön toimimaan missään tilanteessa toisin, kun vain alan toimia. Mutta riippuvuuteni on edelleen sellaista, että se minun on selätettävä aktiivisella tekemisellä ja sitä tulin jatkamaan.