Täällä Valtissa ja muissakin osioissa laajenee musiikkitietämys, kun klikkailee joskus youtube-videoihin tai käy muuten kuuntelemassa jonkun kehumia artisteja, joista muuten olisi tuskin koskaan kuullutkaan.
Clash of Clans , Hay Day ja muut pelit olisivat epäilemättä olleet mielenkiintoisempia ja tulleet halvemmiksi kuin rahapelit, mutta kun tuntui turhalta tuhlata ajanvietepeleihin sen sijaan, että “sijoitti” peleihin, joissa voi voittaakin rahaa 
Tälläkään hetkellä ei voi hyvällä omallatunnolla alkaa pelata pelejä, kun pitäisi tehdä vain kaikkea järkevää työpaikan ja muun elämisen järjestämisen suhteen. Toisaalta minun ei kannata pelata sellaisia pelejä, joissa voi yrittää aina vaan uusia omia ennätyksiä. Juutun peliin tunneiksi, päiviksi, öiksi niin, että joka paikka on jumissa. Pelasin aikoinaan matopeliä niin kauan kunnes sain sen loppuun asti ja aikaahan se vei. hartiat olivat silloin vielä paremmassa kunnossa. Tai kun koneessa ei ollut muita pelejä kuin pasianssi yritin aikaennätystä niin kauan kunnes nopeammin ei saanut enää pelattua. Aiemminkin olen täällä todennut, että kunpa samalla intohimolla, jääräpäisyydellä ja sisulla olisi tehnyt jotain järkevää. Saattaa olla, että sama ennätyksenhakumentalitetti on ollut myös rahapelejä pelatessa rahan varsinaista merkitystä sen kummemmin ajattelematta ja kalliiksihan se on tullut. Oma häviöiden ennätys ainakin parantunut kerta kerralta.
Lankesit ostamaan Fujitsun?
Olipas hyvä kävely. Vaeltelin kaksi tuntia metsässä. Löysin hienon puron, josta räpsin kuvia. Ja kuuntelin veden ääntä pitkään. Kauniita sieniäkin näkyi siellä täällä. Valitettavasti eläimiä ei näkynyt. Ei muita kuin sama vanha palokärki, joka on aina liian nopea kuvattavaksi läheltä. Kaukaa kuvattuja epätarkkoja kuvia mulla kyllä on siitä samasta tipusta jo monta.
Olisin halunnut kuvata jotain isompaa. Karhu, susi, hirvi, kettu tai kauris olis ollut kiva. Mutta ei taida lähimetsässä karhuja eikä susia olla. Nuo muut vois kyllä löytyäkin. Kauriista mulla on jo paljon niitä kaukaa kuvattuja epätarkkoja kuvia.
Niin, onhan se Fujitsu hyvä merkki, mutta jos saisin vapaasti valita niin toinen läppäreistä olisi Asus ja toinen MacBook. Ja sitten vielä pöytäkone, joka vois olla ihan mikä vaan Jimm’sin tarjoama tehopaketti. Vanha läppäri mulla on Asus, mutta se on ikävä kyllä AMD-prossulla varustettu tehoton versio. Hyvä löytö aikonaan kuitenkin siinä mielessä, että se oli myymälässä mallina pyörinyt kone, joka myytiin pois puoleen hintaan. Eli kaikki uuden koneen myrkyt oli jo haihtuneet siitä sen vuoden aikana, jonka se oli jauhanut näyttelykoneena. Käytän sitä edelleen jonkin verran koska mulla on siinä Windows 7 josta pidän. Uudemmassa Fujitsussa on Windows 10.
Niin ja se musajuttu oli yleistys. The Neal Morse Band ei ole heviä kuten ei hänen muutkaan bändinsä (Transatlantic, Flying Colors, Spock’s Beard (josta hän tosin on jo lähtenyt), Neal Morse nimellä tehdyt soololevyt, jne) vaan todella hyvää progea. Niin hyvää, että Dream Theaterin rumpali Mike Portnoy lopulta lopetti Dream Theaterissa menestyksestä huolimatta, että aika riittäisi Neal Morsen kanssa keikkailuun.
Asus-kone on ja tyytyväinen tähän kyllä muuten, vaikka se akku ei tainnut paria vuottakaan kestää.
Oletko käynyt Nuuksiossa? Sieltä saattaisi löytää isompaa kuvattavaa.
Nuuksiossa en oo käynyt vuosiin. Voisin mennä käymään. Mutta ennen sitä on Luukki vuorossa.
Huomasin eilen uuden ongelman: kännykkä ei suostunut kuvaamaan videoita ollenkaan. Kameralla saan kyllä kuvattua sekä kuvia että videoita, mutta haluaisin hyödyntää myös kännykän 41 megapikseliä lisäksi. Kummallisesti ilmestyy ihan tyhjästä kaikenlaisia ongelmia. Onneksi netin keskustelupalstoilta taas löytyi vinkki, jolla homman sai kuntoon. Nyt kännykkä kuvaa sekä kuvia että videoita.
Suunnittelin käyväni tänään siellä Luukissa, mutta en tiedä ehdinkö. Riippuu siitä miten pian tietokoneen varmuuskopio on valmis. Ei ehkä ois kannattanut tässä välissä laittaa sitä jauhamaan.
Sinne jäi varmuuskopiointi ihan itsekseen surraamaan. Istun nyt Hepolammen rantakallioilla Luukissa ja nautin aurinkoisesta säästä ja tuulesta, joka pitää itikat loitolla. Kaikki muut paitsi ainoan näkemäni elukan: sudenkorento. Siitä ois kiva saada kuvia, mutta kun se liitelee tuolla lammen keskellä niin ei zoomi riitä. Mutta ei se haittaa. Ei ne kuvat niin tärkeitä ole.
Tästä tuli mieleen katsojakysymys, joka oli aikoinaan lähetetty Kummeliin:
Mikä seuraavista on eläin?
- Sudenkorento
- Ketunkolöysä
- Karhunkovetelä
Vähän käy tunnelmiasi kateeksi, vaikka kyllähän tässä itsekin pääsisi edes jonkinlaiseen luontoon, jos muutaman sata metriä kävelisi, toisaalta parvekkeellakin on ihan kivaa 
Eihän ne kuvat niin tärkeitä ole. Joskus on sanottu paljon kuvaavista turisteista etteivät he ehdi todella nauttia uusista kokemuksista, nähtävyyksistä ja ympäristöistä, kun näkevät ne vain kameran läpi. Nautinnollista luontoretken jatkoa!
Nuuksio on hieno, menossa sinne parin viikon päästä, oli jo sovittu aiemmin. Luukki on siinä vieressä. Pystyikö Luukissa vielä uimaan? Kävin meressä uimassa viikko sitten, oli kylmää mutta ei jäätävää.
Sinulla Tiikeri75 on niin paljon lahjakkuutta ja nokkeluutta (se sinun rahantekeminen Rautatieaseman Forexissa sai minut nauramaan, oli tosi nokkelasti toimittu, vaikka tilanne muuten ikävä kun nälkä). Toivon niin että pääset pelaamisesta ja saat raha-asiasi järjestykseen.
Toivottavasti ei häiritse että välillä kirjoitan tänne, vaikka minulla ei itselläni ole peliongelmaa. Läheiselläni oli, ja hänelle kävi huonosti: oli paljon muitakin ongelmia, terveysongelmiakin, mutta myös holtitonta pelaamista. Olen läheltä seurannut ja kärsinyt mukana. Tulin lukemaan Valttia, koska olen yrittänyt ymmärtää asiaa.
Ei missään tapauksessa häiritse ollenkaan mitenkään! Kaikki ovat tervetulleita lukemaan ja kirjoittelemaan ongelmista ja ongelmattomuuksista riippumatta. Olisin minä ainakin pystynyt uimaan Luukissa, kun on sen verran tuota avantouintitaustaa, mutta en tiedä muista. En kokeillut veden lämpötilaa ollenkaan muuta kuin siltä osin että kastelin lenkkarini ja sukkani siinä polulla olevassa vedessä, joka just siihen kyseiseen lampeen virtasi. 
Siellä sitten paljain jaloin kuivattelin sukkiani auringossa rantakallioilla.
Löysin Luukistakin tikan. Se ei tosin ollut palokärki niin kuin lähimetsässä vaan valkoselkätikka, kai, en oikein tiedä noista linnuista, mutta ihan erilainen tikka se kuitenkin oli. Nyt mulla on kaukaa kuvattuja epätarkkoja kuvia siitäkin tikasta. 
Ja sit siellä lenteli joku teeri tms, joka oli ihan liian nopea ja säikky kuvattavaksi. Saattoi olla metsään eksynyt ja metsän tavoille oppinut pulukin. Ihan mukava 4 tunnin kävely metsässä.
Uhkapeli sairaus masennus
Nainen hymyili ja säteili
Oli ystävällinen
Avulias
Huomaavainen
Ihan kuin olisi ollut onnellinen
Ihmiset kadehtien katselivat
Elämäänsä seurasivat
Onnea
Ilmiselvää
Menestystä
Nainen sulki kotioven
Hymy hyytyi
Synkkyys pimensi koko maailman
Kukaan ei tiedä
Ongelmistani
Tämän lukeminen kirpaisi, tutulta kuulostaa. Ei ehkä ilmiselvä menestys -osa, mutta muutoin. Hymyilen, autan, olen empaattinen.
Ja kämppiksenä minulla on pelipiru, joka on paikalla vain kun olen yksin. Pelipiru, joka hitaasti vie minulta kaiken energian ja hyvän mielen. Todellinen ankeuttaja.
Menestys on niin suhteellista. Ihan näissä meidän kaikkien lähipiireissä monen mielestä jo se on menestystä jos ajelee uudennäköisellä autolla vaikka se olis miten osamaksulla ostettu. Tai jos omistaa oman talon tai asunnon. Ja kun laajennetaan näkökulmaa vaikka Intian kaduilla elävien pariin niin me kaikki täällä Suomessa olemme menestyneitä, jopa ne jotka asuvat Suomessa kadulla, kun heillä on olemassa väliaikaismajoituspaikkoja ja ruuanjakopisteitä.
Pohdintojeni on tavallaan tarkoitus koskettaa, mutta ei satuttaa. Ja toisaalta taas ei ole edes tarkoitus koskettaa vaan ainoastaan kanavoida ja käsitellä omia olojani. Vaikkakin välillä kirjoitan eri näkökulmasta (kuten nyt naisen vaikka olen itse mies).
Tsempparitar, kirjoitit tuolla muualla raivokohtauksista. Mulla itselläni ne eivät liittyneet pelaamiseen. Nyt ihan aluksi täytyy sanoa, että minä olen lähes koko elämäni ajan ollut rauhallinen, kiltti, kuuliainen, ystävällinen, huomaavainen. Lapsena olin vähän vilkkaampi, mutta sen jälkeen, nuorena ja aikuisena, erittäin tasainen. Siksi minulle tulikin niin suurena yllätyksenä noin 25-vuotiaana se, että suutuin ihan silmittömästi ihan pienistä asioista. Ainoastaan yhden kerran raivostuin ihan kunnolla ja paiskoin pöytiä ympäriinsä seurakunnan kerhohuoneessa. Onneksi olin siellä kahdestaan silloisen tyttöystäväni (vielä hetken aikaa nykyisen vaimoni) kanssa, joten siitä ei tullut sen kummempia seurauksia. Jo ennen sitä raivostumista olin alkanut selvittää ongelmiani kirjojen, terapian ja erillaisten harjoitusten kautta. Esimerkiksi itkeminen, tyynyyn huutaminen ja tyynyn hakkaaminen auttoivat mua paljon. Mulla ongelmavyyhti oli kiedottu liialliseen kiltteyteen ja aukeaminen vaati sen raivoamisen. Mua auttoi kirja “Kiltteydestä kipeät” (kirjoittaja saattaa olla Salme Blomqvist, ehkä, en muista).
Kun paketti oli auki saatoin alkaa käsittelemään vihaa, katkeruutta, ahdistusta, masennusta, kaikkea mitä mulla oli alkoholisti-isääni, alkoholistiäitiäni ja heidän ryyppykavereitaan kohtaan. Ja koulukiusaamista, yksinäisyyttä, pelaamista ja kaikkea muuta.
Jossakin kirjassa sanottiin, että masennuksesta selviäminen saattaa joskus viedä yhtä monta vuotta kuin masennus on kestänytkin. Jos ajatellaan, että havahduin noin 25-vuotiaana siihen, että olen tavallaan ollut masentunut koko elämäni ajan niin silloinhan vapautuminen koittaisi noin 50-vuotiaana. Eli kymmenisen vuotta olisi vielä jäljellä.
Tosin olenhan ollut masentunut sen jälkeenkin, mutta tavalla tai toisella olen asioita käsitellyt kokoajan.
Sekin on yksi menestyksen kulissi: en näytä masentuneelta, kun pystyn käymään töissä. Mutta mittarit ovat persoonallisia.
Liian kiltti, kiltin tytön syndrooma… se on tullut tutuksi monissa asioissa elämässäni ja niin, että siitä on aiheutunut ongelmia itselleni, tuskinpa niinkään muille, ellei sellaiseksi katsota monenlaista saamattomuuttani, kun en ole ollut riittävän rohkea tehdäkseni asioita. Siinäkin sitten varmaan pelit eräänlaisena turvana. Koulussa kiltti tyttö oli ihanneoppilas, toivottavasti ei enää.
Liian kiltti, kiltin tytön syndrooma… se on tullut tutuksi monissa asioissa elämässäni ja niin, että siitä on aiheutunut ongelmia itselleni, tuskinpa niinkään muille, ellei sellaiseksi katsota monenlaista saamattomuuttani, kun en ole ollut riittävän rohkea tehdäkseni asioita. Siinäkin sitten varmaan pelit eräänlaisena turvana. Koulussa kiltti tyttö oli ihanneoppilas, toivottavasti ei enää.
Toivottavasti ei käynyt kovin pahasti
Eli siis pelasin tänään.
Tungin Kortti Kenoon kaiken mitä mulla oli.
Nolla päivää pelaamatta.
Kyllä ottaa päähän! I-D-I-O-O-T-T-I-!-!-!-!-!-!
Tähän pahaan oloon auttaa vähän kun kuuntelee muutaman kerran Solution .45 bändin biisiä The close beyond. Sopivaa mättöä tähän oloon.
Kieltämättä idiootteja ollaan toisinaan pelien ääressä, onneksi ei muuten. Toivottavasti sinulla on perusasiat turvattu seuraavaan palkkapäivään. Ei luovuteta, kyllä se vapaus vielä koittaa.
Huh, tuota musiikkia kun kuuntelisi hämyisessä peliluolassa, ei järki toimisi sitäkään vähää, vaan transsissa vain tunkisi lisää rahaa koneeseen.
