Yliopistokaupungeissa on monta paikkaa, missä alkoholistit kokoontuvat. Toisissa paikoissa juomaan alkoholia, toisissa hakemaan jatkuvuutta kerran alkaneelle raittiudelle. Itse olen jo kauan käynyt iltakahveilla näissä viimemainituissa, koska join aikoinaan itseni pohjalle.
Onneksi olkoon, otat hyvän raittiin elämän ensiaskeleita, ja raittiutta voi luontevasti ottaa vain päivän kerrallaan.
Kyllä meitä juomisen lopettaneita löytyy samasta ikäluokastakin. Harvemmassa ovat tietty. Kyllä minusta tuntuu, että näin selvänä ne ihmissuhteet ovat kovin paljon aidompia. Baareissa tulee käytyä välillä edelleen. Mieluummin haluaisin, että mua lähestyy siellä joku selvä tyyppi, eikä humalainen huojuja… enkä liene ainoa, joka ajattelee näin. ![]()
Onhan naisellakin lupa lähestyä…?
Humalassa ei oikein ole edes viitsinyt lähestyä ketään uutta tuttavuutta baareissakaan, kun tietää jo valmiiksi olevansa nolo dorka ja tomppeli promilleissa. ![]()
Yleensä ne humalaiset illat menee sitten vaan vanhojen kavereiden kanssa lässyttämiseksi ja “viisasteluksi”, eli sössöttämiseksi. “Hauskaa” muka.
En ole tutustunut viime vuosina kovinkaan moniin uusiin ihmisiin humalassa. Selvinpäin kyllä olen tutustunut, mikä on mukavaa.
Yks aika kiva paikka tavata uusia ihmisiä on vaikka liikuntaharrastus. Liikuntakeskuksissa on mm. järjestettyä ryhmäliikuntaa myöhään viikonloppuiltoinakin, ja siellä tapaa terveitä, selvinpäin olevia kivoja ihmisiä ihan pakostikin.
Jäsenyydet ei oo ihan halpoja, mutta halvempia ja terveellisempiä kuin dokaaminen.
Eiks teitä pelota lähestyvät naiset? ![]()
En tiedä kun en ole ikinä kuullutkaan moisesta ![]()
Laitetaas vähän päivitystä.
Viime viikko meni siis ilman tippaakaan. Viime viikko on takanapäin ja katse eteenpäin.
Tämä viikko on lähtenyt mukavasti käyntiin opiskelun ja urheilun merkeissä. Olo on erinomainen. Ajatus ja urheilu kulkee paljon paremmin.
Viina on mitä ovelin vastustaja kyllä. Täytyy koko ajan olla varpaillaan ![]()
’