Suuret onnittelut reilusta vuodesta raittiutta.
Perusta on valettu. Nyt voit mielestäni pystyä rakentamaan uutta elämää.
Hyvä, Sinä itse!
Putkis
Mukavaa että kävit tervehtimässä, Toivoton.
Onnittelut vuoden urakasta (joka ei enää ole urakka vaan elämää.) Sinä nousit juoksuhiekkakuopasta pitävälle maalle sinnikkyytesi avulla. Hyvä sinä.
Toivon kaikkea hyvää tulevaisuutesi.
Juuri pääsin kirjoittamassa tänne, että juominen on hallussa. Olin liian itsevarma.
Kävimme perheeni kanssa laivalla. Paikassa, jossa joka puolella on baareja ja hanoja ja jossa ruokailun ainakin on piikki auki. Alussa meni ihan hyvin, paitsi että jo syrjäsilmällä katselin lukuisia juottoloita ja ihmisiä, joilla kaikilla tuntui olevan muki kädessä.
Kannella kävin juomista porukalle ja vaimolle valehtelin ottaneen alkoholittoman oluen. Kamelin selkä siis katkesi ja ei voinut vastustaa houkutusta. Ruokailussa kävin juomassa salaa hanaviinejä. Hyttiin päästyämme sanoin vielä pistäytyväni katselemassa meininkiä, kun ei nukuttanut.
Joskus yöllä vartijat toivat minut hyttiin. Minulla ei ole mitään muistikuvia.
Aamulla perhe oli poissa ja minut heräteltiin ylös henkilökunnan toimesta. Siitä aamubaariin lonkerolle, josta vaimo haki autolle.
Siihen loppui se loma. Jäi Linnanmäki ja Korkeasaari käymättä, kun humalainen ja väsynyt isä piti ajaa kotiin.
Ei ole sanoja kuvaamaan oloa. Alkoholi piti olle taakse jäänyttä. Enkä mitenkään voi ymmärtää, kuinka en voinut vastustaa viinaseireenien houkutusta. Sanomattakin lienee selvää, että petin luottamuksen lapsiin ja puolisoon. Pilasin heidän lomansa. Syynä oman mieleni heikkous, jota enää tunnistanut.
En jaksa, en ymmärrä ja tämä taakka entisten päälle tuntuu olevan liikaa.
Heeei, älä nyt luovuta!
Sä mokasit, mutta ei se poista sitä, että sä oot ollu vuoden juomatta. Nyt vain jatkat sitä. Kyllä ihmiset mokaa. Opit tuosta. Pyydä anteeksi ja jatka kuivilla, oot jo ison raittiin pohjan itelles luonut, tehnyt upean työn. Älä missään nimessä luovuta.
Äläkä ruoski itseäsi. Toimi vain paremmin tänään. Ja huomenna. <3
Kiitos Ylva!
Olen todella hajalla ja rikki. Näin ei pitänyt enää käydä. Olin kaiketi jossakin itsevarmuuden harhassa, että vuoden raittiuden jälkeen olen varmalla pohjalla ja selviän jokaisesta tilanteesta, jossa alkoholia on tarjolla.
Tiedän, että alkoholismi on ikuinen sairaus, josta ei parane ikinä. Mutta sen piilevä voima oli minulle yllätys, jälleen kerran. Olen pyytänyt anteeksi ja nyt on tekojen vuoro. Mutta kun en jaksaisi muuta kuin maata. Lisäksi monen yrityksen ja epäonnistumisen jälkeen, ovat voimani ja usko tulevaan lopussa. Kaikenlaista lopullista pyörii mielessä.
Liian monta yritystä ja liian monta pettymystä takana sekä vääristynyt usko siitä, että olen lopullisesti kuivilla. Pahin on tietenkin pettymyksen aiheuttaminen perheelle.
Nyt jos koskaan kaipaisin tukeanne.
Ajattelepa Toivoton,
Sä oot juonu vuoden aikana kaksi kertaa. Moni alkoholisti ei siihen pysty lainkaan. Voit oikeasti katsoa ketjuja, millaisia pyristelyjä monet käy läpi. Sä voit maata ja ajatella. Elämä antoi sulle tän hetken ajatella. Keskittyä siihen mitä sä haluat. Ajattele, sun ainutlaatuinen ja erityinen elämä antoi sulle hetken ajatella. Ole lempeä. Et kai itsekään teilaa ketään mokan takia? Miksi teilaisit itsesi? Sä sait alkoholista nyt sellaisen kokemuksen, jota et ehkä halua kokea uudelleen. Pahan olon. Se menee ohi, mutta älä tee sitä uudelleen. Sä pystyt siihen kyllä. Mun mielestä sä et oo alkuunkaan niin Toivoton kuin sä luulet. Käytä positiivista psykologiaa. Älä rankaise itseäsi siitä, mihin et pystynyt, vaan kehu ja onnittele siitä, missä oot onnistunut 
Saitko kuitenkin katki tuon matkan jälkeen? Ilmeisesti ja toivottavasti…
Aiemmissa viesteissäsi olet kirjoittanut juoneesi hyvin kauan ja että alko on ollut elämässäsi keskeisessä roolissa. Sellaisesta irtipääseminen ei tapahdu käden käänteessä; taistelu voi olla ankara. Vaikka se ei nyt sinua paljon lohdutakaan, olen sitä mieltä että raitistumisprosessisi etenee satunnaisesta takaiskusta huolimatta. Psyykesi on hyväksynyt tavoitteesi päästä eroon alkosta ja lopulta se toteutuu; kaikki on yhtä ja samaa prosessia. Raitistuminen tapahtuu niin syvällä mielessämme, että emme pysty sitomaan sitä sanoihin, mutta tunnemme sen vaikutuksen. Jatka siitä mihin jäit ennen tuota onnetonta matkaa; en millään voi uskoa, että omaisesi eivät tukisi sinua, kun he huomaavat yrityksesi vakavuuden. Olethan muuttamassa elämääsi peruuttamattomasti paremmaksi joka tapahtuu siten, että alkoholi ei ole enää sen keskiössä eikä mukana mitenkään.
Minullakin aikanaan rimpuilu kesti vuosikausia; erilaisia hölmöjä yrityksiä oli “lukemattomia”; olin parhaimmillani yli vuodenkin juomatta ennen kuin ajattelin, että voin ottaa sivistyneesti ja kohtuudella silloin tällöin, joskus. En voinut. Mutta eräänä päivänä viime vuosituhannella minulla oli kirkkaana mielessä, että minun ei tarvitse enää juoda. Eikä ole tarvinnut.
Tuo itsevarmuus alkoholistin kohdalla on valitettavan huono asia. Vaikka se muussa elämässä onkin toivottava asia, alkoholin kohdalla kuuluu hälytyskellojen soida.
Omalla kohdallani olen sen usein huomannut. Täällä ehkä monet ajattelevat kirjoitusteni pohjalta että olen iloisesti ohitanut kaikki vaarat ja kiusaukset, se ei ole totta. Monesti iloisessa nousuhumalassa olevia katsoessani, haikealla mielellä toivon voivani olla samassa tunnetilassa mukana. En voi kieltää tuntevani tietynlaista surua kun totean ettei se ole minulle mahdollista. Kierre alkaisi uudelleen enkä usko osaavani katkaista sitä kuten sinä, Toivoton, pystyit tekemään.
Alkoholismi pysyy mukanamme aina. Siihen on vain alistuttava. Toistuvasti on juomisen ajatus työnnettävä pois. Kenen useammin, kenen harvemmin, mutta koko loppuelämämme ajan.
Olen pahoillani perheesi loman puolesta. Voitko korvata sen heille jotenkin? Voitteko mennä uudelleen pois jääneille kohteille, tai voiko muu perhe mennä ilman sinua? Heille tämä hetki on paha, yritä korvata se heille.
Itse kuitenkin jatkat juomattomuutta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, eivätkä itsesyytökset auta asiaa. On vain aloitettava uudelleen / jatkettava siitä missä oli hyvä kohta. Voimaa.
Uskon, että ottaa koville, harmittaa, tuntuu, että on pettänyt kaikki muut ja itsensä. En muista, että onko perheesi saanut tässä matkan varrella jotain tukea/tietoa perheenjäsenen alkoholismista toipumiseen? Tai voisitteko saada jotain keskusteluapua, että kuinka pääsee yli ja eteenpäin näistä tilanteista opiksi ottaen ja elämää jatkaen. Perheesi varmaan ymmärtää, että et tehnyt tätä ”pahuuttasi”, vaan kyse on hankalasta riippuvuussairaudesta. Tunnetasolla pettymys on varmasti kova sekä heille että sinulle, joten pettymys ja jopa viha ovat sikäli luonnollisia tunteita.
Jälkiviisaana voi todeta, että ehkä ei vielä ole aika altistaa itseään sellaisiin tilanteisiin, joissa alkoholi virtaa joka puolella ja joutuu siihen valheelliseen kuvitelmaan, että koska kaikki muut voivat iloisesti nauttia pari lasillista niin minäkin voin. Ensinnäkin kaikki muutkaan eivät voi, halua tai eivät vaan juo. Itse ainakin yllätyn koko ajan miten paljon on nykyisin ihmisiä, jotka eivät käytä alkoholia juuri lainkaan. Ja toiseksi muiden tekemiset eivät voi määrittää kenenkään toisen juomista.
Tässä ei varmasti ollut mitään uutta sinulle. Älä liiaksi ruoski itseäsi. Olet matkalla raittiuteen ja siinä on ollut paljon onnistumisia. Matka jatkuu. Kuoppaa ei kannata kaivaa syvemmäksi eikä jäädä sinne makaamaan. Voimia!
Kiitos teille tuesta ja viisaista sanoista.
Perhe tuntuu ymmärtävän. Asiasta on keskusteltu ja korvaava lomareissukin on sovittu. Pahinta tässä onkin se, mitä olen rakastamilleni ihmisille tehnyt. He ovat todellisia sankareita , kun hoitivat matkan loppuun hienosti, pitivät minusta huolen, ymmärtävät ja antavat anteeksi. Minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta, kuin olla heidän rakkautensa arvoinen. Ja yksi konkreettinen teko osoittaa rakkauttani, on lopettaa juominen lopullisesti.
Mutta onhan alkoholin voima valtava ja yllättävä. Kuinka kaikki tapahtuu hetkessä ja tuon hetken (tuopin) jälkeen olen matkustaja omassa elämässäni. Alkoholia tuntuu olevan joka puolella ja sen pariin houkutellaan monin eri keinoin. Luulemani itsevarmuus oli pettävää kävelyä viinahetteiköllä, joka upotti minut hetkellä minä hyvänsä. On vaaroja ja kiusauksia. On katkeruutta , kun ei itse voi juoda, kun muut nauttivat huurteista. On mielitekoa nousuhumalaan. Ja kaiken näiden tunteiden takana odottaa katastrofi. Kaiken taustalla on koko ajan alkoholismini, joka on tullut jäädäkseen.
En vain edelleenkään ymmärrä, kuinka lähdin liikkeelle niin varmana ”puhtaasta suorituksesta ” ja kuinka kaikki muuttui hetkessä. Jotenkin tuntuu, että en voi luottaakaan itseeni . Kuka minä oikeastaan olen? Kuten te samaa taistelua käyvät tiedätte, on aina erittäin raskasta aloittaa alusta ja nousta uudelleen jaloilleen. Mutta onko minulla taas muita vaihtoehtoja? On. Se toinen tie, joka hautaan vie… Tälle tielle en vielä halua lähteä.
Ajattelepa, miten onnekas olet, että sinulla on nuo ihmiset, jotka sua rakastaa. Sen rakkauden edessä tulee olla nöyrä. Se on suurempi voima kuin mikään muu. Jos sen menettäisit, ei auttaisi, jos joku toisi vaikka lavallisen viinaa. Jos muistaisit sen aina, kun alat miettiä ottaisiko?
Tänään voit unohtaa menneet ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Jos sanot itsellesi, että ”olen surkea alkoholisti, joka on voimaton alkoholin edessä”, annat itsellesi luvan olla sitä ja helpommin toteutat asettamasi ennustuksen. Voit olla sitä mitä haluat olla. 
[i]
“Alkoholia tuntuu olevan joka puolella ja sen pariin houkutellaan monin eri keinoin. Luulemani itsevarmuus oli pettävää kävelyä viinahetteiköllä, joka upotti minut hetkellä minä hyvänsä. On vaaroja ja kiusauksia. On katkeruutta , kun ei itse voi juoda, kun muut nauttivat huurteista. On mielitekoa nousuhumalaan. Ja kaiken näiden tunteiden takana odottaa katastrofi. Kaiken taustalla on koko ajan alkoholismini, joka on tullut jäädäkseen.”[/i]
Rakas kohtalotoveri! Nuo edellä kirjoituksestasi lainaamani kohdat edustavat sinun elämäntilanteessasi olevalle yleisiä uskomuksia. Niitä esiintyy alan kirjallisuudessa, oppaissa, keskusteluissa ja pohdiskeluissa. Mutta ne eivät ole totta. Ne ovat vielä viinaelämässä kiinni olevien harhoja. Alkoholin mieliteko ei ole ikuista eikä alkoholismi ole tullut jäädäkseen. Alkon luomaa näköharhaa on sekin, että “kaikki” juovat ja että kaikkialla juodaan. Alkoholin verkko on sitkeä, laaja ja pirullisen ovela mutta voittamaton sekään ei ole.
Edellisessä kirjoituksessani mainitsin että kun aikaa kuluu, saavuttaa vaiheen jossa alkoholi ei enää ole mukana elämässä, ei mielitekona, ei vastenmielisyytenä, ei todellakaan missään muodossa, vain häipyvänä muistona joka ei aiheuta intohimoja eikä mielitekoja, siinä kuin vaikka koulu- tai inttimuistot.
Aikanaan alko oli oman planeettajärjestelmäni aurinko jota kaikki kiersi ja oli sille alisteista. Niin ei ole enää. Voi kysyä voisinko siis ottaa ja vastaus olisi että en voisi koska en halua. On monia asioita joita voisin tehdä mutta en halua tehdä enkä sen vuoksi tee.
Suhtaudun itse asiaan hieman toisenlaisella tavalla. Alkoholismi on tullut jäädäkseen, mutta alkoholin mieliteko ei ole ikuista.
Kaikki kirjoituksenne antavat minulle paljon ajattelemisen aihetta . Muun muassa Ylva on oikeassa siinä, että nyt on syytä aloittaa puhtaalta pöydältä, kun se pöytä on vielä olemassa ja katettu rakastavilla ihmisillä. Peruutuspeili kirjoitti harhasta, jossa alkoholistina elän. Jos alkoholi olisi minulle yhdentekevä, niin en näkisi ja kokisi ympärilläni olevaa viinaverkostoa, johon kiinnitän huomiota ja johon voisin takertua. Helistimen kanssa olen samaa mieltä, että ainakin minussa alkoholisti on tullut jäädäkseen ja se vaatii jatkuvaa hoitoa ja hereillä oloa sekä erinäisten mielitekojen kanssa kamppailua, kuten Juuliakin mainitsi.
Puolison kanssa kävimme aamuyöstä pitkän ja itkuinen keskustelun. Koin jonkinlaisen oivalluksen siitä, miten olen elänyt elämääni esim. viimeisen vuoden, jonka olen ollut lähes raittiina. Olen kokenut koko ajan riittämättömyyttä suhteessa läheisiin, töihin ja oikeastaan ihan kaikkeen , mitä teen. Menneet alkoholinhuuruiset vuodet ohjelmoivat päähäni ajatuksen ns. hyvityksen velvollisuudesta. Koetan koko ajan olla mahdollisimman hyvä kaikille. Kuulostelen ja tarkkailen ja sopeutan tekemiseni ja käytökseni muiden mukaan. Ja en koskaan koe olevani riittävän hyvä. Yksin salilla käymisen koen itsekkyydeksi, josta koetan suoriutua nopeasti. Lukea en voi kuin silloin, kun muut nukkuvat. Leikkiessä kyselen, miten leikki olisi parhaiten lapseni mieleistä. Uimisen jälkeen kysyn, oltiinko varmasti riittävästi ja olihan kivaa. Puolison kanssa sama juttu kaikilla osa-alueilla.
Kesälomalla en osaa olla aloillani. Koen nukkuvani liian pitkään. Kyselen koko ajan, mitä lomalla pitäisi tehdä jne… Koko laivamatkakin oli vastenmielinen minulle jo lähtökohdiltaan , mutta kun en muuta keksinyt. Siellä sitten huomasin , että tämä oli aivan epäonnistunut ratkaisu. Laiva oli suoraan sanottuna törkyinen juottola. Ja siinä vaiheessa en enää jaksanut yrittää. Minä katsoin oikeudekseni hengähtää hetkeksi kaljan voimalla. Ja tätä hengähdyskeinoahan alkoholisti ei voi käyttää.
Olen siis rakentanut elämääni hyvityksen ja riittämättömyyden noidankehän. Ja tämän noidankehän päässä on lopulta väsymys ja tunne siitä, ettei koskaan ole tarpeeksi . Tämän seuraksena on tarttuminen pulloon. Siihen, johon tiedän voivani paeta, silläkin hinnalla, että kärsin siitä itse ja siitä kärsivät läheiset. Itsekästä ja surullista.
Näitä päiviä en soisi kenenkään kokevan. Näitä pahan olon ja ahdistuksen päiviä. Päiviä, jolloin hakee jotain järkevää selitystä omalle tyhmyydelleen, sitä löytämättä. Elän kerta toisensa jälkeen ne hetket, kun viina vei ja mietin, kuinka olisin voinut tehdä toisin. Samalla koetan normalisoida arkea perheessä ja olla taas se hyvä isä ja puoliso. Välillä käyn itkemässä jossain pahaa oloani ja vihaani.
Nämä hetket pitäisi tallentaa muistiin ja ottaa sieltä esille, jos ja kun seuraavan kerran edes harkitsen juoman ottamista.
Musta tuntuu, että sä oot aivan asian ytimessä Tai ainakin lähellä. Aika rankkaahan tuollainen elämä on. Suorittamista. Itsensä ruoskimista. Eihän sellaista elämää kauaa jaksa elää.
Elämä onkin mielenkiintoista. Balanssin etsimistä. Se alkaa hahmottua, kun tekee juuri tota mitä sä teet, tutkit itseäsi
Olet rohkea. Ja sen takia tuut onnistumaan siinä mitä teet.
Sinä näytät. Toivoton, menevän äärimmäisyydestä toiseen.
Ensin olit työnarkomaani ja juoppo (anteeksi raaka sana, en keksinyt pehmeämpää muotoa). Nyt olet -pyrit olemaan- maailman paras isä ja puoliso. Molemmissa tapauksissa jätit itsesi huomioimatta.
Mennyttä ei pysty korvaamaan. Eikä siihen ole tarvetta. On vain tehtävä tulevasta elämästä parempi, tasapainoinen, turvallinen kaikille. Elämääsi et pysty onnellisena elämään jos jätät itsesi siitä sivuun. Sinun ei tarvitse olla aina paikalla ja käytettävissä. Sinulla saa olla omaa aikaa. Kuntosalisi tekee sinulle hyvää, se on voiman antajasi myös psyykkisesti. Sinulla on lupa olla siellä omassa rauhassa, omissa ajatuksissa niin kaun kuin sitä tarvitset. Sinulla on lupa lähteä lenkille tai puistonpenkille istuskelemaan omien ajatustesi kanssa.
Kaikki tarvitsevat omaa aikaa. Sinä, vaimosi, lapsesi.
Keskity tuohon tasapainon etsimiseen. Keskustele siitä, kenen kanssa asioita käsitteletkin.
Jaksamista.
Kiitos Ylva ja JuuliaS
Olet Juulia aivan oikeassa on ongelmani ytimessä. Ehkä toivoni piilee siinä, että pystyn tänä päivänä nöyrästi tutkimaan omia heikkouksiani ja kovasti koetan etsiä Ylvan mainitsemaa balanssia.
En tosiaan ole huomioinut itseäni. Tänä tarkoittaa myös juomista. En nimittäin ole oikeasti päättänyt luopua alkoholista vaan lopettanut juomisen määräämättömäksi ajaksi, joka tässä tapauksessa tarkoitti pisintä ajanjaksoa ikinä juomishistoriassani. Näin olen jättänyt itselleni takaportin tarttua pulloon jossain sopivassa ja ennakoimattomassa tilanteessa. Ennen pitkää tänä tilanne tulee tai tuli vastaan, sillä ei kukaan jaksa koko ajan elää muille ja tuntea silti koko ajan riittämättömyyttä. Alkoholisti minussa nousee jossain vaiheessa kapinaan ja tarttuu pulloon.
Kuinka pitkiä raittiuskausia teillä on pisimmillään ollut ja miten tai miksi ne ovat katkenneet?
Raittiuskausista. Pisin pitkästi yli vuoden. 4 kk tavanomaisin ennen tuota yli vuoden saavutusta. Nykyään 3 viikkoa tai 5 päivää. Riippuvuus on siis syventynyt ja nyt olen lopettanut kokonaan. Tosin vasta viikko täynnä.
Muistan pidemmästä raittiudesta, että ekat 3 kuukautta oli oikeaa mielihalujen tulitusta ja se oli aika helvettiä. Vuoden kohdalla alkoholista tuli täysin merkityksetön. Ei haluja lainkaan. Tasaista elämää sen puolesta. Lopetin raittiuden siksi, että tuli juhlat ja koin hyvän syyn juoda itsekin puoli lasia viiniä seurassa. En ymmärtänyt vaaroja. Siitä se jälleen lähti. Ei heti, alussa pystyin juomaan annoksen ja jättämään siihen, parin viikon päästä join jo muutaman annoksen ja kuvittelin, että homma hanskassa, mutta muistaakseni puolessa vuodessa se meni jälleen siihen, että join entiseen malliin eli päiviä/viikkoja ja sen jälkeen riippuvuus on vain syventynyt.
Opiksi on ollut. Jos vielä onnistun lopettamaan niin en luovu enää puolen viinilasin tähden alkoholittomasta elämäntavasta, koska olen karvaasti kokenut kuinka siinä käy.
Tuntuu, että jokaisesta raittiista päivästä saa olla kiitollinen eikä luottaa vain siihen, että kun päättää lopettaa juomisen, niin raittiita päiviä kertyy automaattisesti, jolloin myös hämääntyy raittiuden helppoudesta.
Vaikuttaa siltä Lempeä kettu, ettei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin olla juomatta päivä kerrallaan. Tänään en juo - toteama sisältää minusta suurimman viisauden raitistumisessa.
Minullakaan ei ennen viime retkahdusta ollut erityisiä haluja juoda. Elämäni ei tosin ollut tasaista, vaan suoritin elämää, kärsin masennuksesta ja riittämättömyydestä. Näin ollen rakensin itselleni koko ajan alkoholistin ansakuoppaa, johon sitten putosin. Lopetin juomisen , mutta en hoitanut itseäni muuten kuntoon. Jätin siis piikin auki…
Kirjoitit alkoholistin ongelman älyttömyyden ja samalla sen ytimen: miksi luopua hyväksi koetusta raittiudesta puolen viinilasin vuoksi. Puoli lasia on tässä tapauksessa paljon, kun hintana on pahimmillaan koko elämänhallinnan menetys. Yhden hörpyn houkutus on järjetön, mutta voimana mahtava.
Pysytään raittiina. Voimia!