Tavallinen tarina

Me Lopettajat
781

Lempeä kettu kirjoitti olennaisen seikan:
Minun kohdallani keskustelu, järkeily tai itsetuntemus eivät ole vieneet pois syvintä halua käyttää
alkoholia. Näitä tilanteita voi kuvailla kyllä hyvin tiloina, jossa suojaus pettää

Omalta kohdaltani voin sanoa, että keskustelu, järkeily ja itsetuntemus ovat avainkysymyksiä, kun haluan eroon alkoholismista. Mutta sitten on lisäksi muutama muuttuja: tunnetilat ja niiden hallinta; alkoholismin ennakoimaton voima minussa sekä yllättävät tilanteet. Tietenkin on myös niin, että elämän hallinta ja elämisen puitteet ovat myös altistavia tekijöitä silloin, kun näistä syntyy syötteitä tunteisiin, jolloin järki hyppää pois ohjaajan paikalta ja alkoholismi minussa kaappaa tunteet työkalukseen.

Itse rakennan suojausta ennakoimalla mahdollisia tilanteita , jolloin suojaus voi pettää. Suunnittelen ennakkoon ja jopa mielikuvaharjoittelen tulevia haastavia tilanteita. Lisäksi koetan varautua ns. puskista tuleviin yllätyksiin, joita en ole osannut ennakoida tai niihin varautua. Nämä ovat niitä haastavimpia tilanteita, koska yllättävät tilanteet voivat sisältää elementtejä, joihin en ole millään tasolla varautunut ja silloin on vaarana, että suojaus pettää. Lohdullista tässä on se, että voin koko ajan oppia lisää ja parantamaan suojaustani. Repsahtaminen on minulle opin paikka ja se ei saa olla maailmanloppu tai epäonnistuminen. Minun on pakko ajatella niin, että tielleni sattuu repsahduksia, mutta ne ovat tavallaan kohtia, jotka viisaasti prosessoimalla vahvistavat raittiuttani jatkossa; en törmää samaan tai samankaltaisin miinoihin toista kertaa. Näin pystyn ennakoimaan aikaisempaa paremmin mahdollisia riskitilanteita ja kun pystyn ne hallitsemaan, niin saan lisää raittiutta ja mitä enemmän saan raittiutta, niin sitä kauemmas pääsen alkoholista ja toivottavasti jossain vaiheessa niin irti, että suurin osa arjestani menee ilman alholismin peikkoa. Siirtyisin punaisesta valmiustilasta keltaiseen valmiustilaan ja lopulta ns. perusvalmiustilaan, jossa tiedostan ja tunnustan heikkouteni, mutta en tarvitse olla koko ajan varpaillani ja henkinen täyspakkaus hartioillani. Taakka kevenee, itsevarmuus kasvaa, elämä normalisoituu, mutta tieto uhkasta pitää reservin valppaana.

Toistaiseksi on mennyt ihan tasaisesti. Arjessa on arjen huolet, mutta olen pystynyt elämään niiden kanssa ja kanavoidaan niitä viinan sijasta esim. lukemiseen, elokuviin ja rautaan. Yksin salilla on minulle henkinen kirkko.
Voimia kaikille ja suojaa viinan kiroilta!

782

Saldo viimeiselle puolelle vuodella: kaksi yhden päivän kestänyttä juomista. Onko puolikas lasi tyhjä vai täynnä? Toisaalta täynnä, koska juomiskerrat ovat vähentyneet ja jääneet yhden päivän retkahdukseksi. Toisaalta tyhjä, koska haluaisin niin lopettaa kokonaan juomisen, ettei olisi niitä muutamiakaan kertoja. Edelleenkään en saa juomisella aikaan muuta kuin hirveän pahan fyysisen ja psyykkisen olon.

No miksi sitten nämä pari kertaa? Kyllä molemmissa kerhoissa on ollut kyseessä henkiset pohjanoteeraukset. Mitta on tullut täyteen ja ulospääsyä en ole löytänyt muualta kuin pullosta. Minulla on vielä paljon tekemistä, jotta saisin elämäni perustan siihen kuntoon, että pystyisin ottamaan vastaan myötä - ja vastamäet ilman alkoa. Etenkin kokemus vastamäen umpikujasta laitaa minut hakemaan epätoivossa helpotusta pullosta.

Mutta vanhan vaikerruksen sijaan, koetan ottaa oppia, kasvaa, nähdä koetut raittiit viikot ja kuukaudet voittona. Aivokemia tekee omat temppunsa juomisen loputtua, mutta sen jälkeen jatkuu työ. En hellitä tavoitteesta, koska alkottomuus on minulle ainoa vaihtoehto. Nyt on kokeiltu perisuomalainen tuurijuoppous ja ei siitäkään ole minulla muuta kuin harmia. En minä pysty juomalla nollaamaan ja sitten nousemaan reippaana kohta uusia haasteita. Ja onhan se niinkin, ettei keskivaikean tai vaikean masennuksen hoitoon ole hoitosuosituksena alkoholia. Lopullisena ratkaisuna se kylläkin saattaa toimia…

783

Hienosti on elämäsi edennyt, Toivoton. Olet edennyt sinnikkäästi pienin mutta varmoin askelin. Olet myös myös oppinut ymmärtämään ja hyväksymään itsesi.
Parista horjahduksesta ei kannata tehdä numeroa, olet niistä noussut ja pystynyt jatkamaan oikeaan suuntaan.

Toivotan hyvää kesää. Olet sen ansainnut.

784

Yksi kesä elämässä vähemmän. Tämä kesä olikin raitis kesä. Olen ollut etätöissä kotona, vapaa-ajan kotona ja kesäloman kotona. Vierailut ulkomaailmaan ovat olleet harvassa. Tämä sopii minulle. Jaksan perheen ulkopuolisia ihmisiä vain rajallisen ajan. Sitten täytyy päästä pois. Olen väsynyt sosiaalisiin suhteisiin ja ihmisiin. Viihdyn omassa pienessä maailmassani kotona puolison ja lasten kanssa. Kuntosalia, lukemista, elokuvia, palapelejä, pelejä ja kaikenlaista touhuilua. Töitä teen jaksamiseni mukaan. Siinä kaikki.

Alkoholia on välillä tehnyt mieli juoda, mutta kun lasken yhteen lyhyen nousuhumalan + pöhnähumalan - helvetilliset krapulapäivät, niin saan tulokseksi: ei kannata. Liian lyhyt ilo ja liian kova hinta. Ja kun en erityisesti kaipaa minkään alkoholituotteen makua, niin eipä ole ollut suuria henkisiä kilpailuja viinanhimoa vastaan. Minähän juon humaltuakseni, pitääkseni humalan yllä, humaltuakseni tolkuttomasti ja sammuakseni. Seuraavana päivänä sama kuvio. Ja kenties vielä sitä ja sitä seuraavana päivänä. Ja aina koettaa juomisen jälkeinen arki, jolloin alkaa pitkä kärsimystie. Liian monta kertaa on tullut koettua sama paska ja vielä samassa paketissa. Ei kiitos enää. Siksi toisekseen: psyykkinen ja fyysinen terveyteni ei enää kestä tuota tolkutonta juomista ja kun en osaa juoda muunlaisella tavalla, niin ei jää paljoa vaihtoehtoja: alkoholituote jää kaupan hyllylle.

Näin on mennyt ja menee tällä hetkellä. Toivottavasti näin menee myös huomenna.

Täällä plinkissä on ollut tosiaan hieman hiljaista, ainakin mitä itse pääteemaan tulee. Itse en lähde politiikka-, uskonto-, yms. keskusteluihin. Ei sillä, etteivätkö teemat kiinnosta, mutta en vain jaksa erimieleilyä ja en saa siitä itselleni mitään. Mutta antaa heidän keskustella, jotka haluavat. Toivottavasti kuitenkin plinkki pysyy jatkossa pääsääntöisesti PÄIHDElinkkinä…

785

Olipa mukava kuulla sinustakin, Toivoton.
Tämä korona-aika on muuttanut jokaisen elämää niin paljon, etten oikeastaan ihmettele juuri lainkaan palstan hiljaisuutta. Jokainen on joutunut opettelemaan uuden elämäntyylin, olipa alkoholi kuvioissa tai ei. Siinä on sopeutumista.

Hienoa että olet jaksanut voittaa kiusaukset. Järjellähän tässä on mentävä, tunteet eivät enää saa määrätä suuntaa.
Jaksamista edelleen, toivotan. Ja onnea elämään.

786

^^ Moi. Erinomaista tuo havainto ihmisten kuormittavuudesta. Osa tyypeistä on helvetin raskaita vjittupäitä ja osa on erittäin helppoja ja miltei ideaaleja, esim. työkavereista.

Mitäpä sitä silti enempää itteensä kuormittamaan sinänsä etäisten kanssaolioden taholta. Olen itse varsin sosiaalinen ja halutessani varmaan jopa miltei överityyppi, mutten mää sinne mee, missä halutaan olla enempi hissukseen. Ja myöskään en ole kone, vaan vaihtolämpöinen nisäkäs, jolla saa olla erilaisia päiviä ja tunnelmia. Oma mielenterveys vaatii ja vaalii myös puhdasta omaa aikaa.

Koronarutto on voinut tuoda muassaan jotain syvällisempää ja henkisesti kestävää näkökantaa maailmaan tai sitten ei. Ei sitä voi oikein tieteellisen kattavasti ehkä mitata ja kaikki eivät huomaa minkään muuttuneen, vaikka faktat kärrättäisiin nokan eteen kottikärryillä.

Useimman miehen paras ystävä on oma vaimo tai kumppani ja sehän on mahtava asia.

Juu, parempaa jatkumoa tähänkin syksyyn, hyvä tästä tulee !

787

Toivottoman viestiin…
Yksi raitis kesä enemmän…
Tsempit Sulle.

788

Kun luulee pelastuneensa. Kun on kamppaillut suurta voimaa vastaan ja päässyt aavan meren ainoalla kivelle, niin aalto lyö yli ja heittää takaisin mereen.

Näin kuvailisin tunnetta, joka minulla tällä hetkellä olisi… Paitsi että seison pelastuksen kivellä edelleen ja ympärilläni oleva merikin on rauhoittunut.

Eilen oli vittumaisin, paskin, hankalin, masentavin ja synkin päivä pitkään aikaan. En erittele syitä ja seurauksia sen kummemmin. Huomasin olevani henkisessä umpikujassa, josta en löytänyt ulospääsytietä. En halunnut liikkua, lukea, hengitellä, keskustella, joogata, mennä luontoon, hakeutua avun piiriin jne. Ainoaksi keinoksi keksin vanhan tutun aivomatkailun viinan viemänä. Kemiallinen lento unohduksen saarelle. Menin sitten Alkoon ja kiertelin hyllyjen välissä ihastellen kuin lapsi mitä hienoimpien legopakettien keskellä. Otin ostoskoriin konjakin sieltä, viinin täältä ja tietysti Tapio-pullon tuolta. Ennen kassajonoon liittymistä pysähdyin ja mietin, paljonko tämä maksaa. En miettinyt euroja vaan sitä henkistä hintaa, jonka saan tästä reippaasta matkastani maksaa, kun kotiinpaluun aika koittaa. Muistelin kaikkia edellisiä kertoja. Suhteellisen lyhyttä nousuhumalan aikaa, sammumista, uutta lyhyttä nousua, sammumista, turruttamista, krapulan siirtämistä ja lopulta väistämätöntä laskeutumista jopa viikkoja kestävään helvettiin. Vaikka kuinka masentaisi ja ahdistaisi ennen juomista, niin juomisen jälkeen kaikki negatiivinen moninkertaistuu. Lisäksi hyvään kuntoon saama fysiikkani romahtaa ja pitäisi taas jaksaa rakentaa uudelleen, ties monennenko kerran.

Aikani näitä asioita mietin. Käännyin ympäri, palautin pullot hyllyyn, marssin Alkosta ulos ja ajoin kotiin. Ei tuon päivän perusharmaus kullaksi muuttunut eikö perseelleen menneet asiat tulleet takaisin perseestä. Mutta tunnen olevani voimakkaampi kohtaamaan nämä elämäni tarjoamat ihanuudet, kun saan kohdata ne aitona, selvänä ja kirkkaana.

Peto minussa meinasi päästä irti. Ei se näytä kuolevan, mutta sen kaulan ympärillä oleva kettinki on taas astetta vahvempi.

789

Vau!

Teit todella hurjan matkan! Voitit.
Muistan oman taisteluni puiston penkillä reilun kolme vuotta sitten. Vastaava tilanne.

Nyt muista olla tarkkana hetken aikaa, läheltä piti tilanteen jälkimainingit voivat yllättää.

Minä onnittelen, vilpittömästi.

Putkis 0132

790

Aivan huikean hieno juttu! Onnistuit vielä tuossa vaiheessa kääntymään takaisin. Huonoja päiviä tulee kaikille ja niistä pitää jotenkin rämpiä yli.

791

Arastelen kirjoittaa tänne. Odotan aina, että joku kommentoi kirjoituksiani. Mutta tämä odotus tuntuu väärältä, koska voittopuolisesti en jaksa itsekään kommentoida muiden kirjoituksia. En jaksa vastata muiden hätähuutoon, en jaksa olla vertaistuki vertaisryhmässä. Tunnen olevani jonkinlainen loinen, joka imee voimaa muilta, mutta joka ei anna mitään muille. No voihan nämä kirjoitukseni olla apuna jollekin. Voiko oikeasti? Voiko yksipuolisuus olla kaksipuolista? En ole enää siitä niinkään varma.

Olen nyt sitten syvästi masentunut, vai miten se diagnoosi meni. Lääkettä lisää ja terapian jatkoa. Mikään ei vain pure. Työpaikalla olen ns. työpaikkakiusattu, mutta työpaikan esimiehet ja työterveys ovat kyvyttömiä käsittelemään tilannettani. Työkykyneuvottelu oli nöyryyttävä. Syy kulminoitiin minuun ja minun ongelmiini, mm. alkoholismiin. Ovat varmaankin oikeassa. Huomasin olevani rasite organisaatiossa, jossa johto tuulettaa hyviä henkilöstöbarometrituloksia.

Lääkkeet vievät kaiken terän elämältäni. Olen turrutettu ihmisen kuori. Viinan himoa mikään lääke tai terapia ei ole turruttanut, koska muistaakseni nousuhumalan aikana kuitenkin tunnen eläväni, ainakin hetken. Sitten tosin koittaa maksun aika ja entistä pahempi olotila, joka voi olla kohtalokas sekä fyysisesti että henkisesti. Aikamoinen umpikuja.

Mikään ei kiinnosta, mitään en jaksaisi puhua, mitään en jaksaisi tehdä. Miksi kirjoitan tänne? En suoraan sanottuna tiedä. Pelkään kirjoittaa tänne. Lähetän tämän nyt kuitenkin. Voin vain niin huonosti.

792

“Lääkkeet vievät kaiken terän elämältäni. Olen turrutettu ihmisen kuori. Viinan himoa mikään lääke tai terapia ei ole turruttanut, koska muistaakseni nousuhumalan aikana kuitenkin tunnen eläväni, ainakin hetken.”

Samat fiilikset täälläkin… surullista, miten ihminen voi olla sellaisessa tilanteessa jossa vain (?) alkoholi voi - edes hetkellisesti - tuoda tunteen onnistumisesta. Mutta niin se vain, ainakin toistaiseksi.
Jaksamisia :slight_smile:

793

Hyvä että uskalsit kirjoittaa Toivoton. Tämä plinkki on juuri sinua ja kohtalotovereitasi varten. Sinun ei ole määrä olla toisten auttaja, sinä olet täällä selviämässä elämästäsi ja saamassa apua. Pyydä rohkeasti apua, kerro tilanteestasi ja tunteistasi, se on osa terapiaa.

Arastelusta voin kertoa että minäkin olen hieman arastellut kirjoittaa sinulle. Olen sanonut terävästi sinulle alkoholismistasi, mutta tarkoitukseni oli vain herättää sinut ajattelemaan asioita toiselta kantilta. Se jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni, koska pelkäsin pahentavani tilannettasi. Siksi ole pysytellyt nyt hiljaa.

Mikä on nykytilanteesi alkoholin kanssa? Oletko pysynyt selvällä linjalla vai retkahtanut?
Masennus on monella tapaa vaikea sairaus ja tervehtyminen on hidasta. Vie vuosia käsitellä syvälle sisälle haudatut tunteet. Ensin on revittävä auki pahasti arpeutuneet haavat ja tunteiden ympärille huolella rakennut muurit. Se on tuskallista, turhauttavaa, raastavaa. Pelottavaa.
Lääkkeet eivät paranna mutta ne pitävät sinut pinnalla. Vaikkakin turtuneena, mutta hengissä. Parantava asia on se terapia. Uskalla puhua ja itkeä. Älä salaa asioita terapeutiltasi, mitään niin pahaa tai hävettävää et ole tehnyt, ettei terapeuttisi olisi kuullut sitä aikaisemmin. Terapeutti ei voi antaa sinulle ohjeita kuinka sinun pitää elää. Hän voi vain ohjata sinua käsittelemään asioita eri tavoin, huomaamaan itsessäsi jotain jota et halua tai osaa nähdä. Ohjata sinua tekemään uudenlaisia päätöksiä.

Sinulla on suuri itsesi hallitsemisen tarve. Kenelläpä ei olisi. Nyt neuvoisin sinua kuitenkin luovuttamaan tietyllä tapaa. Kannat turhaa stressiä siitä kuinka “maailma pyörii”. Se pyörii edelleen, vaikket siitä huolehtisikaan. Ajattele nyt enemmän omaa jaksamistasi. Onko työssä käyminen välttämätöntä? Voisitko siirtyä osa-aikatyöhön tai vaihtaa alaa vähemmän stressaavaan? Tiedän että se tuntuu maailmanlopulta, mutta sitä se ei ole. Täydellinen elämänmuutos on pelastanut monet masennukseen ja loppuunpalamiseen vaipuneet uratykit.

Kirjoitan sinulle myöhemmin lisää. Jos jaksat, mieti tätä ja kerro tunteistasi arastelematta. Kysy. Niin vaikeaa kuin se onkin, anna itsellesi aikaa. Vuosi, kaksi, viisi. Aika auttaa.

794

Sanopa muuta t-petsku. Järki suorastaan huutaa, että alkoholi upottaa vain syvemmälle suohon. Mutta se nousuhumalan fiilis on niin vahvana tunnemuistissa, että se meinaa jyrätä järjen aivan väkisin. Taistelua tämä on. On pakko uskoa, että joskus koittaisi aika, jolloin ei tarvitsisi taistella. Ei olisi enää mitä vastaan taistella, koska vihollinen olisi kadonnut.
Sinun kirjoituksellasi JuuliaS silloin muinoin, josta vedin porot, herneet ja muut sieraimia pienemmät nenääni, toimi yhtenä herättäjänäni. Usko tai älä, mutta sillä oli pysäyttävä vaikutus. Sen vuoksi kiitän sinua rohkeudestasi. Kiitos kun kirjoitit minulle silloin terävästi. Sinä olit yksi niistä, jotka pysäyttivät minut. Kiitos!
Olen minä tuon episodin jälkeen muutaman kerran juonut , mutta nyt on takana noin puoli vuotta juomattomuutta. Hassua tai oikeastaan tyhmää, että mieli on tavallaan kirkkaampi kuin miesmuistiin, mutta tuon kirkkauden pimentää masennuksen synkkä pilvi.
Olet oikeassa työn suhteen. Minun pitää luovuttaa. En vain vielä ole keksinyt, miten elämäni järjestelisin. Lainoihin pitäisi löytyä rahaa vielä kymmenen vuotta. Väsyttää tämä jatkuva päivittäinen pähkäily. Kun saisi vaikka pikavipillä ostettua puoli vuotta mielenrauhaa, niin jaksaisi taistella uusin voimin tätä mielenterveys- päihdevihollista vastaan.

795

Eikös tuossa ole jo edellytykset sairaslomaan? Keventäminen ja elämän rakentaminen uudelle perustukselle on varmasti tärkeää ja ehkä edellytyskin mutta yksioikoinen irtisanoutuminen voi kyllä johtaa entistä isompiin ongelmiin ja pikavippi takuuvarmasti. Onko kaikki kanavat ja keinot sairasloman ja avun osalta jo käytetty?

Joka tapauksessa, voimia!

796

Olen samaa mieltä sairaslomasta Uratykinlopun kanssa. Sinun pitäisi saada nyt aikaa vain ja ainoastaan itsellesi.

Lainojen suhteen en suosittele pikavippejä. Lainojen maksaminen lainoilla vain suurentaa kustannuksia. Oletko ollut yhteydessä velkaneuvontaan ja/tai takuusäätiöön? (Jos neuvottelut lainan antajan kanssa eivät tuota tulosta.) Suosittelen. Ulkopuolinen arvioija usein näkee tilanteen laajemmin. Joskus on viisaampi tehdä radikaalimpi ratkaisu. Esim. velkajärjestely. Älä tyrmää sitä heti. Ota selvää mitä siitä seuraisi, vaikka “läpällä” niinkuin nykyään sanotaan.

Kun oma masennukseni oli pahimmillaan, minusta tuntui kuin olisin ollut jyrkkäseinäisessä hiekkakuopassa. Juuri kun olin pääsemässä kuopan reunalle hiekka jalkojeni alla petti ja vajosin takaisin kuopan pohjalle.

Toinen mielikuva oli olla ovettomassa, ikkunattomassa huoneessa, ulospääsyä ei ollut. Terapiassa asioita läpikäydessä alkoi kuitenkin löytyä, ensin ikkuna, valoa ja ilmaa, sitten raollaan oleva ovi. Jopa useampia. Näin terapia toimii. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, aikaa se vaatii.
Viinan himo kulkee masennuksen kanssa käsikädessä. Olet oppinut hukuttamaan ongelmat humalaan, siksi et pääse juomafiiliksistä eroon. Mutta olet hyvässä alussa kun pysyt alkoholista erossa. Nyt ajatuksesi on selkeämpi ottaa ongelmat käsittelyyn.

Sitkeyttä sinulle. Sinun ei tarvitse ylittää itseäsi, kun väsyttää, lepäät. (Ja sinua väsyttää paljon. Se on elimistösi tapa kertoa loppuun palamisesta.) Aina ei tarvitse edes ajatella. On lupa vain olla.
Voimaa.

edit.
Kerroitkin aiemmin tuntemuksestasi meren aalloista pelastumistasi. Samoja ajatuksia.
Viinakaupassa pullojen palautus oli sinulta huikea teko. :stuck_out_tongue:

797

Oletko kokeillut hypnoosia?

Niinku mun tänne rekisteröitymisestä näkyy niin pitkään (ja edelleen) tanistan saman ongelman kans. Mun historiasta voi käydä kurkkaan mitä kaikkee olen koittanut. Mutta nyt vihdoin olen päässyt oikeesti etiäpäin: löysin erikoislääkärin, jolla kokemusta mielenterveys- ja päihdepalveluista. Erikoistuu psykiatriaan, jonka parissa työskennellyt 5vuotta, hänellä psykoterapeuttikoulutus. Hypnoterapeutti, hypnoosikoulutuksia 2001 asti. Yksityinen, eli itse maksan kulut. Käyn pari krt/kk, jutellaan ja tehdään hypnoosihoito. Apuna lisäksi Naltrexon ja mielialalääkitys.
Ja… vihdoin överikännit aamusta iltaan on jäänyt historiaan, voin juoda jopa vain yhden oluen ja sit tulee toppi (saattaa jäädä useita oluita jääkaappiin), viinipullo kun ostaa la niin pullosta on jäljellä vielä tiistaina. Toisinaan menee enempi mutta juominen tissuttelua eikä kaksinkäsin känniinheti -juomista Ei vaan enää niin tee mieli. Ennen (vuosikymmeniä) ei ollut puhettakaan että pisaraakaan alkoholia olisi jäänyt kun yhden oluen join, kaikki meni vauhdilla kaksikäsin niin kauan kun juomaa oli. Ja lisää hain.

Suosittelen kokeilemaan!

798

Vähän vaaralliselta tuntuu tuo Kerttulin sanoma että voi juoda oluen ja ostaa viinipullon.

Hypnoosista en osaa sanoa, mutta jos sitä käyttää niin mielestäni olisi parempi pyrkiä tilaan jossa ei tee mieli sitä yhtäkään houkutukseksi juoda. Mutta masennukseenhan hypnoosia voisi harkita. Siitä keskustelisin terapeutin ja lääkärin kanssa.

799

Kiitos ystävät kalliit ajatuksistanne!
Sairasloma on tosiasia. Kahden viikon loman sain ja aika menee vain ollessa. Voimat on kulutettu lähes loppuun, mutta pinnistelen sen verran, että teen normaaleja kotihommia ja touhuan lapsen kanssa. Ulkona tulee käveltyä ja sitten pakotan itseni salille, koska sen jälkeen olo on hieman aikaa parempi. Lääkitystä on lisätty ja se vie terän pahimmalta ahdistukselta. Tosin lääkitys turruttaa kyllä muutkin tunteet. Tuntuu siltä, että on ihan sama, mitä maailmassa tapahtuu, minusta ei tunnu miltään.

Lepo ja tekemättömyys, ihmettely ja oleminen. Siinä pääasiallisesti päivien sisältö. Nyt olisi aikaa juoda oikein kunnon ränni. Sellainen, jossa herää välillä juomaan lisää ja sammuu taas (tällaisia viimeksi juomarännit ovat minulla olleet). Ei siinä ole mitään hauskaa eikä mitää järkeä. Ja rännistä valun likakaivoon viikoiksi. En pysty, en halua.

Olen miettinyt kaikenlaisia hoitomuotoja. Minulle on sinänsä sama, mikä hoitomuoto on kyseessä, kunhan se ei vain vahingoita muita ja auttaa minua.

Koetan keskittyä päivään kerrallaan ja päivässä hetkeen kerrallaan. Aikamoista opettelua ihmiseltä, joka on aina keskittynyt jo seuraaviin tapahtumiin eikä ole osannut koskaan pysähtyä.

Olkaa vahvoja, älkää juoko.

800

Tervehdys pitkästä aikaa kaikille lopettajille!
Kirjoittelin nimimerkki “Minä vain” -ketjuun, koska hänen esille ottamansa teema kolahti erityisesti. Kuten kaikki psyykkisen terveyden ammattilaiset ovat minulle sanoneet, niin kärsin kaiken muun mukavan lisäksi poikkeuksellisen vahvasta ankaruudesta ja anteeksiantamattomuudesta itseäni kohtaan. Syitä on ruodittu ja jäljet johtavat melko varmasti lapsuuden ja varhaisnuoruuden aikaisiin tapahtumiin, jolloin noin 15 vuoden ajan koin olevani syyllinen perhehelvettiimme. Ja siellä metsän keskellä vain kaiku vastaili tuskaani ja kysymyksiini.

Olen ollut reilun vuoden lähes juomatta. Tänä aikana olen juonut yhtenä iltana kahdeksan tuoppia A-olutta. Se oli yksi toukokuinen lauantai ja syinä olivat erilaiset perhe- ja työpaineet, tuntemus umpikujassa olemisesta, totaalinen väsymys (jonka vuoksi en jaksanut lähteä edes lenkille) sekä ihan puhdas uho-kiukuttelu kaikkea kohtaan. Koko episodi kesti viisi tuntia, jonka jälkeen nukuin humalan pois, en jatkanut juomista ja kärsin morkkiksen.

Ei minua ole raittiuden aikana juotattanut kuin satunnaisesti, koska saavutin sen lakipisteen, että en vain enää kestä alkoholia, koska en saa siitä enää mitään irti ja en kestä varsinkaan juomisen jälkitiloja. Joku on kysynyt: milloin se mitta tulee täyteen? Minulla se tuli tuli täyteen monta kertaa, kunnes reilu vuosi sitten mitta tuli totaalisesti täyteen. Ei elämä ole ollut raittiina ruusuilla tanssimista kuin ajoittain. Kyllä elämä osaa koetella edelleen monin eri tavoin, mutta sietokyky ottaa nämä koettelemukset vastaan selvänä on parempi kuin krapulassa, pöhnässä tai kännissä. Ja kun elämää ei pääse pulloon karkuun kuin siksi ajaksi, kun pullossa on viinaa. Tyhjästä pullosta nousu on sellaista helvettiä, jota en enää jaksa kokea. Ja tuo toukokuinen lapsellinen, sanotaan vaikka repsahdus, toimi aika hyvänä muistutuksena siitä, että en tarvitse alkoholia mihinkään. Se ei auta, se ei maistu, se ei tunnu hyvältä ja se johtaa hirveään oloihin.

En aloittanut lankeamiseni jälkeen laskuria uudelleen eli en nollannut raittiuteni kestoa. Olen ollut yli vuoden raittiina, hölmöyttäni leikin pulloleikkiä yhden illan ja uskoakseni sain siitä hyödyllisen opin. Olen edelleen alkoholisti ja lopettaja, joka pystyi pysäyttämään juomisen yhteen tyhmään iltaan (liekö ollut tuuria ja taitoa; en tiedä). En halua sokeutua syyllisyyteen, koska muuten en näe tätä päivää ja tulevaisuutta.

Minulla ei ole halua kokeilla “sitä yhtä olutta”, koska minun ei tee mieli juoda yhtä olutta ja tiedän, että se ei jää yhteen olueeseen. Minä juon vain humaltuakseni, en makuelämysten vuoksi. En kaipaa kaljaa saunan jälkeen tai viiniä aterialle. En halua huijata itseäni ja muita esim. eri oluiden maisteluilla, koska minulle on aivan sama, miltä ne maistuvat. Pääasia on, että niissä on prosentteja ja että juomista on tarpeeksi. Ja koska en halua humalaa ja sen jälkitiloja, niin en halua myöskään juoda.

Oikein paljon voimia kaikille lopettajille!