Hienoa, että olet hengissä Toivoton. Niin kauan kun on elämää on toivoa ja nyt varmasti paras hetki lopettaa juominen kokonaan ja hoitaa itsesi kuntoon.
Nyt kun olet sairaalassa, kannattaa varmasti vaatia kunnon hoitoon pääsyä, jos haluat raitistua.
Edit: Ps. Häpeä on tuossa tilanteessa ihan turhaa, menneet ovat menneitä ja nyt katse tiukasti tulevaisuuteen!
Hei, itsesääli on turhaa ja vahingollista. Onhan noista kokemuksistasi opiksi meille muille, toivottavasti sairaalasta päästyäsi muistat ja otat selvin päin ne nöyrästi myös omaksi opiksesi. Oppimisella tarkoitan rehellistä avun hakemista.
Tänään et ole yksin
Olen seuraillut sun matkaasi säännöllisesti, ja toivonut, että päättäisit hakeutua kunnon hoitoon. Myllyhoidosta voisi tosiaan olla hyvä hakea vähän pohjaa toipumiselle. Olisi varmasti todella hyväksi päästä käsittelemään syyllisyyttä ja nähdä mistä kaikesta ihminen voikaan toipua. Nyt paljon voimia ja rohkeutta.
Pystyisitköhän nostamaan pääsi tuosta itsetehdystä paskasasta, heittämään marttyyrin viitan harteiltasi ja lopettamaan valittamisen ja säälin kerjäämisen ja itsesi ruoskimisen?
Muuttamaan ajatustapaasi, suoristamaan selkäsi ja sanomaan itsellesi " minä pystyn jos niin päätän". Ja päätät niin.
Anteeksi nämä rumat sanat. Yritän herättää sinut näkemään itsesi sisään. Pystyt kyllä olemaan juomatta, mutta sisimmässäsi et ole koskaan tehnyt sitä päätöstä että todella lopettaisit juomisen. Vellot itsesäälissä ja kerrot koko ajan itsellesi kuinka kurjaa sinulla on ja kuinka paha ihminen olet, kuinka pilaat läheistesi elämän. Kuinka koko maailma potkii sinua. Ja jos läheisesi unohtavat hetkeksi SINUN KURJUUTESI, muistutat siitä heille ryyppäämällä taas muutaman päivän. Näin hallintasuhteesi taas jatkuu.
Ennenkuin heität läppärin seinään, miettisitkö onko tässä mitään totta?
Kysyisitkö itseltäsi mitä kostat ja kenelle? Miksi?
KETÄ sinun tarvitsee hallita tällä “kaikki maailman murheet hartioillani” -asenteellasi?
Miksi et halua luopua itsesäälin suossa vellomisesta?
HALUATKO TODELLA hoitoon, haluatko muutosta sisimmälle itsellesi vai palastaa vain henkesi nyt kun kroppasi ei kestä?
HERÄTYS, MIES. Päätä.
Anteeksi jos/kun olen törkeä enkä jaksa enää kehua ja taputella sinua olkapäälle. Ole kiltti äläkä vastaa kertomalla kuinka kurja ja säälittävä olet, sitä sinä et ole.
Kaikella ystävyydellä, JuuliaS
Sillä lailla.
Tarkoitukseni on ollut kirjoittaa suoraan ja kaunistelematta elämästäni ja etenkin tuntemuksistani. Tekstini tarkoitus ei ole ollut itsesäälissä rypeminen tai säälin ja huomion hakeminen, vaan tuntojen ja tilanteiden kuvaaminen. Itseasiassa olen pitkää laitosjaksoa lukuunottamatta kokeillut aika monia keinoja, kuten esim. AA, terapia, lääkitys jne. Perseelleen on tosin mennyt eli lienee tuon viimeisen keinon aika. Paitsi tietysti jos itsesäälistä hirttäytyisin…
Joka tapauksessa: harmi, että minun tekstini on aiheuttanut väärinymmärrystä ja jopa raivoa (tämäkin lause on ovelasti verhottu muotoon, joka pakottaa lukijan olkani taputukseen ja lohduttamiseeni) .
Minä jatkan nyt parantamista ja sen jälkeen kuntoutusta. Jatkakaa te jotain muuta. Olkaa juomatta viinaa ja ampukaa itsesäälijät säälimättä!
Hei,
Toivottavasti tuo viimeinen keino nyt on tuo pitkä laitosjakso.
Ne ketkä itse on käynyt Myllyt/Minnet niin varmasti on samaa mieltä että
ennakkoluulottomasti hoitoon.
Jos nyt et kuitenkaan päätä lähteä niin tarinaan kuuluu kertoa että miksi ei?
Onko sulla jotain hävittävää?
T:Zika
Hei Toivoton,
Nämä on välillä hankalia juttuja kun kirjoitetaan netin välityksellä. Silloin puuttuu katsekontakti ja toisen läsnäolo. Viestit voi vääristyä ja kärjistyä, kun ei kuule toisen äänensävyä. Ja joskus menee puolin ja toisin herneet nenään.
Ymmärrän Juulian kirjoituksen ja sen ”napakan” sävyn. Toisilla ihmisillä on temperamenttia ja kirjoittavat kipakammin. Minäkin olen välistä kirjoittanut tuon tyylisen tekstin. Ajattelin, että sillä saisi toisen mielen heräämään ja pohtimaan asioita. Luulen, että se oli kirjoituksen tarkoitus. Itse kun olin masentunut, muistan kuinka eräs läheinen ihminen lopulta suuttui minulle ja sanoi, että jää makaamaan itsesääliisi ja tuohon tilanteeseesi. Kiukkusi ja jätti lopulta minut yksin. Hänelle tuli ns mitta täyteen tilanteessa ja avunantamisessa. Tuo toimikin yllättävän hyvin. Ensin suutuin, mutta kun toivuin siitä, nousinkin ylös. Ihan uhallani. 
Itse en ole tempperamenttinen ja varon aina sanojani. Me ollaan erilaisia, mutta harva täällä toiselle pahaa tarkoittaa. Usein on kyse kommunikaatiokatkosta. Ja kaikki täällä ollaan herkillä, koska painitaan omien vaikeuksiemme kanssa.
Jokaiselle on oikeus kirjoittaa siltä miltä tuntuu. Jatka sinäkin kirjoittamista. Se olis tärkeää omalta kannaltasi ja toki me halutaan tietää mitä sulle kuuluu.
Hei Toivoton.
En tiedä mitä pitäisi sanoa, joten kirjoitan pienen jutun Sinulle.
Alkoholisti elämässäni on myös monta hetkeä joista en enää kerro. Ne ovat niitä sattumuksia kun kaikki meni aivan palasiksi. Sitten tuli vielä ystäviltäkin turpiin. Silloin kun ei enää olisi jaksanut edes hengittää. Silti vielä lyötiin henkisesti. Lähimmätkin ihmiset. Minäkin löin, monin tavoin.
Joskus aamuisin heräsin omaan huutooni. Olin aivan loppu. Silti join. Säälin itseäni. Silti join.
Ei ollut mitään kaunista tai kehuttavaa tuossa ajassa. Mutta minä join. Ahdistuin ja join lisää. Törmäsin uusiin ja uusiin vaikeuksiin.
Olin juoppo jota ei enää ymmärretty. Olin juonut liian kauan. Jäljelle oli jäänyt vain kasa sontaa josta pääni pilkisti.
Muistan joskus yöllä pohtineeni asemaani. En enää nähnyt mitään realistista mahdollisuutta että raitistuisin. Polttelin tupakkaa ja join hiljaa kaljojani. Montakohan vuotta vielä kestäisin. Koska tulisi päivä jolloin joutuisin myymään kotini. Olin surullinen. En nähnyt, enkä ymmärtänyt kuinka voisin enää pelastaa elämäni. Join lisää.
Suo jossa olin, oli liian suuri.
Ymmärsin kuitenkin että olin vielä nuori ja fyysisesti terve. Minulla oli myös puoliso ja kaksi pientä lasta. Oli vielä.
Tuon hetken muisteleminen sattuu yhä. Hyvä niin.
Vuonna 2016 isänpäivänä join aamuneljään. Olin juonut jo pari vuotta joka päivä ja yö. Lapset oli lähteneet äitinsä luo aikaisemmin päivällä. Pöydällä oli kortit:
Hyvää isänpäivää. Maailman parhale isille.
Eteisessä pienet kengät, kuraiset.
Voi v…tun v…tun v…tu. Minäkö?
Silloin yöllä heräsi mieleni. Tuli se aito tunne, minä haluan elää paremmin.
Kuinka voisin? En tiennyt. En vaikka kuinka yritin nähdä poispääsyn tuosta vankilasta.
Aamulla menin työterveystarkastukseen, oli sattumoisin aika varattuna. Normi jutut jutusteltiin. Kyyneleet silmissä vastasin alkoholin käytöstäni. Otin ensimmäisen kerran totuuden vastaan. En valehdellut itselleni.
Audit testi antoi lähes täydet pisteet. Verenpaineet mitattiin ja sitten lähdinkin ensiapuun lepäämään.
Kehoni oli alkanut oireilla juomisesta. Monet arvot oli pielessä. Siis kehossani. Henkisesti olin räjähdysherkkä ja vaarallinenkin. Makuuttivat ensiavussa iltaan asti. Sydänfilminkin ottivat ( mahtoi olla surullinen filmi ). Oli aikaa siinä miettiä. Pysähtyä.
Jostain sain silloin voimaa juomattomuuteen. Olin puolisenvuotta kuivilla. Ei pisaraakaan. Mistä tuo voima ja taistelutahto silloin löytyi? En tiedä, se on vain niitä hetkiä kun ihminen on vahva. Pienen hetken. Hetki oli kuitenkin riittävä, että siihen ehdin tarttua.
Pääsin alkuun ja raitistuin. Ei lääkityksiä. Ei edes Antabusta.
Vain Tahto.
Rakensin siis raittiuteni vain yhden asian varaan:
Tahtoni.
Kunnes sitten työpaikka luisui alta. Se murensi sen Tahdon ja raittiuden. Tosin vain viikoksi. Katkollehan minä silloin ajauduin erinäisten tapahtumien kautta.
Tahtoni rippeet saivat avukseen Antabuksen sekä päihdeklinikan. Muutaman ystävän liimasin myös muuriini turvaksi.
Virhe jonka mielestäni aikaisemmin tein oli se että turvauduin vain yhteen asiaan. Omaan tahtooni. Silloin kun se mureni hetkeksi mureni myös raittius. Tällä kertaa sain kuitenkin asian hallintaan nopeasti. Edellinen kerta vei kuusi vuotta. Eikä se ajanjakso kaikilta osin enää ole kirjoittamisen arvoista.
Kuten olen kertonutkin teen edelleen työtä raittiuden eteen. Haluan pysyä askeleen kaksi edellä viinamatoa.
Elämässä tulee takuulla turpiin jossain vaiheessa minullekin. Siihen päivään haluan olla valmis. En tietenkään toivo että joutuisin vaikeuksiin, mutta varautunut olen niin hyvin kuin vain osaan.
Alkoholistin elämä ei ole kaunista katsoa, ei edes sisältäpäin.
Putkis
Sä et ole Toivoton ainutlaatuinen tapaus. Meitä on ollut paljon ja tulee olemaan paljon!
Sä kerroit, että sulla oli kaikki hyvin ja siitä huolimatta tartuit tilaisuuteen yksinjäädessäsi minibaarin kanssa. Alkoholistille siinä ei ole mitään ihmeellistä, ihmeellistä olis ollut, mikäli olisit tuon neljän raittiin kuukauden jälkeen jättäyt koskematta niihin puteleihin.
Tää on vaarallinen tauti tää alkoholismi.
Tällä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa!
Sä kun olet tollanen “pomo”-mies, niin sulle se on vielä vaikeempaa. Sä et voi kertakaikkiaan uskoa todeksi tätä tilannetta tällä hetkellä.
Mua askarruttaa, että sä edelleenkin suoritat tuota raitista elämääsi vähän liian täydellisesti! - Sun tarvii päästä ehdottomasti eroon tuosta suorittamisesta sekä täydellisyyden tavoittelusta.
Sun tarvii opetella pitämään hauskaa selvin päin sekä oppia nauramaan itsellesi. Rankka tie sulla edessä, mutta niin on ollut monella muullakin ja tulee jatkossakin olemaan monella muullakin. - Mutta kuten sanottu, joskus saattaa onnistaa ja päivä paistaa risukasaankin.
Et sä tästä voi pelkästään itseäsi syyttää, sillä alkoholismi on sairaus, eikä mikään pelkkä oman tahdon asia.
Mä toivon, että joku valonsäde pääsis läpi sun alkoholin tuhoamien aivomössön läpi sun jäljellä olevaan terveeseen osaan ja uskoisit, että sä olet tällä hetkellä mieleltäsi aivan sairas ja sä tarvitset muiden apua, niin vastenmielistä kuin sen vastaanottaminen onkin.
Terveisin helistin
Mietipä ajatuksella noita kolmea viimeisintä sanaasi. Ja kaikesta tästä ankaruudesta huolimatta, olen iloinen että löysit edes hieman paranemisen tahtoa itsestäsi.
Mulla on tietyllä tapaa vähän sama olo kuin Juulialla. On tullut tunne, ettei Toivoton oikein halua ottaa vastuuta paranemisestaan. Mulla tietysti nyt painaa vähän pitkään rasittaneet läheisten alkoholiongelmat tässä lisänä.
Tämä on mennyt vähän kuin usein perhepiirissä menee, ratkeaminen, katumus, itsesääli ja muut yrittää kannustaa, lohduttaa, heittää ilmaan vaihtoehtoja… tukea. Juova ei niihin halua tarttua, koska keunot on tyhmiä tai niissä on muuta vikaa… jääräisesti juova jatkaa samalla tyylillä ja lopputulos on sama.
Vähän siinä turhautuu, ei jaksa kirjoitella samoja juttuja moneen kertaan, varsinkin jos niihin ei vastata mitään ja sitten kumminkin kohta itse äksyillään, miksei kukaan jaksa lukea tai vastata mitään.
Itsesääli, toivoton, on tässä vähän ongelma ja vastuun pakoilu. Mokattu on ja se kertoo, ettei käyttämäsi keinot toimi.
Tietty paskaa oloa on hyvä purkaa kirjoittamalla, mutta olisi lohdullista, jos sulla olisi jotain ajatuksia, mitä aiot tehdä toisin.
Ehkä se tukeminen ja myötätunto ei sillä tavalla ihan ehtymätön kaivo täälläkään ole, kun muillakin on huono olo ja raskasta välillä… tai sitä pitäisi liikkua molempiin suuntiin, eikä odottaa sitä pelkästään itselleen. Ehkä jos luet muitakin ketjuja ja ihmisten tilanteita, ja kirjoitat jotain, saat siitä itsellesikin jotain hyvää?
Mä toivon, että jaksat elää ja pyrkiä raittiuteen, mulla ei vaan ole itselläni aina voimia niin kannustaa, kun omakin elämä takkuaa kovin. Kaipaisin itsekin joskus tsemppaavia kommentteja.
Toivoton hei!!
Putkis eli 0132 kirjoitt
Putkis kuvaa tarkasti, mitä tapahtuu, kun alkoholisti turvautuu ja luottaa vain omaan tahtoonsa. Alkoholisti voi muissa suhteissa osoittaa jopa äärimmäisen kovaa tahdonvoimaa, mutta alkoholiin nähden ei tahdonvoima riitä sen jälkeen, kun juomalla on ylittänyt jonkin mystisen hallintarajan. Jos silloin haluaa raittiutta, on suostuttava ottamaan jostain itseä vahvempaa voimaa. Tarjolla on ensiapua, mutta myös perusteellisempaa ammattilaisten ohjausta.
Suosittelen 4 viikon myllyhoitoa.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Jollain tavalla kai olisi etäisyyttä alkoholiin ja alkoholismiin saatava. Vaikkapa sitten hoitolaitoksessa, olosuhteissa joissa ei alkoholia ole.
Moni on nyt tässä ketjussa kirjoittanut myös vastuun ottamisesta.
Se on asian toinen puoli.
Ei sitä Deus ex machina -eli vanhan teatterin hätäkonstia, koneella näyttämölle laskettavaa jumalhahmoa selvittämään käsikirjoituksen umpisolmuja, oikein elävässä elämässä ole. Ei juomisen lopettamiseen ilmesty yliluonnollista voimaa joka muuttaa taikasauvallaan juomisen halut olemattomiksi, parantaa arvet ja maksavauriot, antaa tilalle paratiisin kuin vartiotornin kannesta, jossa leijonat ja lampaat käyskentelevät kedolla sovussa, kauniit lapset ihailevat kukkaloistoa ja aikuiset käsi kädessä kohottavat katseensa korkeuksiin kiittääkseen… Tässä elämässä on joskus poistuttava mukavuusalueelta , lakattava luovuttamasta ja otettava käyttöön kaikki ne voimavbarat joita ihmisessä on.
Ja otettava käyttöön myös kaverien voimia, etsittävä ne ystävät jotka ovat halukkaita vahvistamaan niitä terveen omavoimaisia vaikka horjuviakin varantoja joita kuitenkin on -niin kauan kuin on elämääkin.
Ja usein on tosiaan otettava käyttöön myös ammattiauttajien tietotaito. Sitä löytyy, ja heidänkin puheensa kannattaa silloin ottaa ihan tosissaan.
Usein tarvitaan kaikkien näiden yhdistelmää. Niin raskaalta kuin voikin tuntua kun eri osia on monesta suunnasta koottava.
Omia voimia pitää arvostaa, niitä on ruokittava, niitä on kaikin keinoin elvytettävä -itsensä kanssa sitä työtä kuitenkin on enimmin tehtävä. Siihen omavoimaisuuden tukemiseen voi saada apua ystäviltä -todellisilta ystäviltä. Nuo tiukat paikat yleensä selvittävät ketkä haluavat tukea ja nostaa, ketkä taas painaa alas ja viedä vähiäkin voimia.
Älä luovuta!
Toivoton hei, olet saanut täältä lukea monenlaisia kommentteja tilanteesi korjaamiseksi. Sinulla on mahdollisuus saada täysipainoinen raittius ihan vain päivä kerrallaan. Alkoholismi on vakava sairaus, hätä itsestä ja “sydämen murtuminen” sai minut hakemaan konkreettista apua. Kertomisistasi päätellen uskon sinun jo löytäneen pohjasi ja olevan valmis toimimaan pysyvän raittiin itsesi vuoksi.
youtube.com/watch?v=uk_l52YgH84
Tänään et ole yksin
Hyvin kirjoitettu. olen itsekin jotenkin voimattomana joskus odottanut ihmettä, jotain joka taikoisi kaiken pahan pois… Mutta eipä sitä taida tapahtua. Vaikka sulkee silmänsä, se sama paskakasa on siinä silmien edessä, kun ne taas avaa. Vaikka ei jaksaisi, vaikka tuntuu, että urakka on ihan mahdoton, niin jos suinkin löytyy yhtään voimaa ja tahtoa, on alettava lapiollinen kerrallaan sitä siitä mättää.
Mulla on taipumusta jäädä märehtimään asioita liiaksi, mutta olen huomannut, että olo paranee kummasti, kun aloittaa sen lapioinnin ja mieluusti, että on tehnyt jonkinmoisen työsuunnitelman ensiksi. Sitten on nyrkissä jotain konkreettista, joku kartta jonka mukaan edetä.
Itsensä sättiminen tai itsesäälissä rypeminen vie ne samat voimat ja ajan, jonka voisi käyttää tilanteensa parantamiseen.
Kumpikohan on enemmänn hyödyksi?
Metsänreunan mies, kirjoitit jossakin töihisi liittyvästä suunnittelusta… Hommistakaan ei tahdo tulla mitään ilman edes alustavaa suunnitelmaa, Kyllä alkoholiongelmassa on ihan sama juttu. Jos sille meinaa jotain tehdä, on oltava joku suunnitelma. Ottaako selvää hoitomuodoista ja niihin hakeutumisesta, käykö kokeilemassa AA-palavereja, päihdehoitajaa, antabusta.
Muuten homma on kuin suunnistus ilman kompassia ja karttaa.
Minäkin toivon, ettet Toivoton, luovuta.
Voit ihan hyvin selvitä tuosta suosta, mutta se ei onnistu todennäköisesti ilman päättäväistä hakeutumista jonkun avun piiriin.
Ajattelin, että en enää ikinä kirjoita tänne. Ajattelin, että tekin tuntemattomat lopettajat käännyitte minua vastaan ja ette ymmärtäneet minua. Ajattelin, että en enää nouse sieltä letkujen ja johtojen keskeltä…
Takana on hoitojakso teholla ja sydänosastolla. Menossa on hoito nimeltä mainitsemattomassa laitoksessa, jossa säädetään pääni asetuksia suhteessa alkoholiin ja mielenterveyteen. Sydämen suhteen olen edelleen toipilas.
Kiitos viesteistänne, myös niistä vahvasti kantaa ottavista ( mm. JuuliaS). Erityinen kiitos 0123 viestille, joka sanoitti pitkälle omaa elämääni. Kyllähän tämä alkoholistin elämäni on sisältänyt paljon itsekkyyttä ja samalla myös vaatimuksia muille ymmärtää ja antaa anteeksi loputtomiin. Olen pelannut tätä peliä mm. puolisoni kautta, mutta myös tämän plinkin kautta. Pelin henkeen on kuulunut tietty sykli; juomisen, anteeksiannon ja ns. normaalin elämänjakson kautta uuteen juomiseen. Kaikki tekeminen on ollut lopulta joko seuraavan juomisen petaamista tai juomisen aiheuttamien henkisten kärsimysten hoitoa. Kaiken perustana on ollut riittämättömästi hoidettu masennus, joka on muuten nyt todettu vakavaksi.
Nyt olen tyhjyydessä. En ole koskaan ennen ollut näin tyhjä. Toisaalta pääni on myös täynnä suuria kysymyksiä, kuten esimerkiksi se, että miksi minä jäin henkiin, kun nuorempia ja kunnollisempia ihmisiä kuolee koko ajan. Tuo kokemus kuoleman läheisyydestä oli jotain, jota en osaa pukea sanoiksi. Ainoa kuvaava sana, joka tulee mieleeni on pelko. Minä pelkäsin todella paljon. Pitkiä olivat ne minuutit, kun mietin, miltä se tuntuu. Tuleeko joku valo vai vajoanko vain pimeyteen. Koin ensimmäisenä yönä teholla jonkinlaisen hermoromahduksen, jonka tulen muistamaan ikuisesti. Minä en jaksanut kamppailla elämän puolesta; joku kamppaili minun puolestani, koska jäin henkiin.
Mitä seuraavaksi? Hoitoni jatkuu ja lääkkeitä menee. Hoidan mieltäni ja sydäntäni. Tavoitteeni on parantua ja löytää loppuelämälleni sellainen aito merkitys, johon ei sisälly pelejä viinan tai minkään muun suhteen. Koetan kasvaa ihmisenä. Koetan päästä irti perkeleistäni. Opettelen ajattelemaan huomisen mahdollisuuksia sen sijaan, että olen upoksissa menneisyyden suossa.
Minä taisin kokea pohjani. Toivon, ettei kenenkään teistä tarvitse kokea vastaavaa. Toivon, että te, jotka haluatte lopettaa alkoholin käytön, niin todellakin teette sen eteen niin paljon töitä, että ette enää juo sitä yhtä lasillistakaan. Hoitakaa myös mielenterveyttänne, jotta jaksatte raittiina kokea elämän tarjoamat ilot ja surut. Hakekaa apua. Älkää jääkö yksin. Älkää päästäkö tilannettanne eskaloitumaan liian pahaksi. Toimikaa ajoissa ja kuunnelkaa sisäisiä ja ulkoisia hätäkelloja; ne eivät soi turhaan.
Kuten joku mainitsikin, niin voisin vastavuoroisesti kirjoittaa myös muiden ketjuihin. Minä toivon, että sen aika tulee vielä. Tähän saakka minusta on tuntunut siltä, että minä en osaa kirjoittaa tai mikä minä olen kirjoittamaan ja tsemppaamaan, kun olen itsekin niin sairas. Jos minä tästä nousen ja saavutan tavoitteeni, niin minulla on tilaa myös muille. Itsekeskeisyys, alkoholi ja ”pelit” eivät enää rasita elämääni.
Kaikenlaista hyvää ja tarvittaessa myös lohtua kaikille toivottaen
Toivo…(ton)
^ Kiitos ! ja hyvä, että nyt näyttää jo enteellisesti paremmalta.
JEEEEEEEEEEEEES!
Tuo sykli juttu on niin helkutin tuttua meille alkoholisteille. Alkoholisti itse ei vain itse ymmärrä alkuun sitä asiaa, eikä tunnista sitä itsessään.
Se vaatii nöyrää mieltä sekä kuuntelulinjalla olemista sekä muiden apua oivaltaakseen nuo pirulliset koukerot, jotka ovat omaan nuppiin pesiytyneet.
Toivottavasti sä olet hoitomestassa, jossa ymmärretään alkoholismista jotain.
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEES!
Hyvä kun tulit kertomaan kuulumisesi. Nyt näyttää siltä, että käänne parempaan on tapahtunut ja se on hienoa! Sinullakin voi tästä alkaa elämässä ihan uusi luku.
Minusta jotenkin tuntuu, että kipakoitakin kommentteja (minultakin) tuli ehkä juuri siksi, että me alkoholin kanssa ongelmiin joutuneet nimenomaan ymmärrämme sinua omien kokemustemme kautta. Samaa peliä olemme itse pitäneet, koska se kuuluun vähän “taudin” kuvaan.
Joskus elämää ja arkisia asioita oppii arvostamaan vasta kun ne on lähellä menettää. Olet hengissä ja saanut uuden mahdollisuuden ja apua. Masennus on ilkeä seuralainen, mutta siitäkin voi toipua ja onhan sydänjutuissakin hoidon avulla ihan hyvä ennuste.
Toivo, jotenkin tosiaan tuntuu, että sinulle taisi nyt tulla se pohja ja on tapahtunut käänteentekevä muutos ajattelussasi.
Voimia kuntoutumiseen!
KIITOS Toivo(ton) että tulit takaisin kertomaan tuon.
Sydän kylmänä olen odottanut sinua takaisin, pelännyt että sittenkin katkaisin kamelin selän. (Menipäs tämä nyt vertauslauseiden viljelemiseksi.) Uskalsin kirjoittaa niin kovilla sanoilla koska luotin että viimekädessä kuitenkin sisäistät sanomani. Pelko epäonnistumisesta kuitenkin kalvoi syyttävästi.
Elämä opettaa, kuoleman läheisyys sitäkin enemmän. Voimaa kuntoutumiseen. Asiat järjestyvät. Ota nyt rauhallisesti tähän alkuun.
Helpottuneena JuuliaS.
