Koita alkaa elämään sitä omaa pientä elämääsi keskittyen eritoten niihin läheisimpiin ihmisiin… Kun jätät sen “paras kaikessa” pakkomielteen pois elämästäsi…loppuu myös turha suorittaminen!
Parhaudella ei ole rajaa…aina Löytyy parempi…niin ja kiittämättömyys on liian usein se palkka minkä saat vaikka kuinka kaikkia yrittäisit miellyttää…sitä paitsi suorittamisellasi olet ajanut itsesi sellaseen kouhottamisvaiheeseen että viime aikojen touhujasi voisi verrata lähinnä teini-ikäisen uhmaan…joten miksi jatkaa moista…?
Oma perhe, sinä ja teidän elämä… siinä on ne ydinteemat elämään…keskity niihin.
Tekee näköjään tosi hyvää sulle välillä vaan maata sängyssä…
Tsemppiä sinulle …niin ja tarkoitukseni ei ole olla loukkaava… lähinnä vaan välitä sulle tekstiä jota olisin halunnut aikonaan sanoa omalle isälleni, jonka toiminta oli lähes identtistä sun touhujen kanssa… eikä siihen tullut loppua ja lopputulos on nyt aivan kauhea!.
Olen metsien miehen kanssa samaa mieltä. Olet, Toivoton, huomannut tärkeän asian. Kilpailu paremmuudesta on loppumaton, se voi syödä koko elämänilon.
Rauhallisesti, pienten asioiden kautta, sitä minäkin suosittelen.
Raittiita päiviä kertyy sitten siinä sivussa, mutta tärkeintä on sittenkin huomata ne pienet mukavat asiat joita kuitenkin jokaiseen päivään liittyy. Joskus ne ovat niin pieniä ettei niitä oikein huomaa, kun keskittyy siihen epämukavuuteen, mutta pienellä harjoittelulla huomio kiinnittyy enemmän niihin.
Lepäämisellekin on aikansa otettava, älä nyt hätäile niitten lenkillelähtöjen kanssa.
Eipä oo hurraamista monesti omissakaan oloissa.
Pettymykset vetävät jatkuvasti mielen matalaksi ja sitten olisi jotain otettava.
Ja kun parempi olisi olla ottamatta.
Nyt on kuitenkin tullut oltua taas 1,5 kuukautta ilman ja asiat etenevät, hitaasti vaan kuitenkin.
Pettymyksiin tottuu vain tarpeeksi niitä kokemalla, hylkäyksiin samoin.
Se on löydettävä aina vaan arvo itsestä ja jatkettava yrittämistä. Muiden varaan kun on elämä rakentunut,
ei se ikinä suju, on liian paljon arvaamattomia muuttujia, ihmiset ja olosuhteet, milloin mikäkin.
Kaikki apu kannattaa ainakin minun ottaa vastaan ja vaikka välillä katkon kaikki suhteet jokapaikkaan,
on mielen tyynnyttyä jatkettava kuin ei mitään olisi tapahtunut, ehkä jotain oppii, ehkä ei tällä
kertaa.
Ei oteta tänään, mulle se ei sovi ja ei taida sullekkaan.
Havahduin itse joskus reilu puolenkymmentä vuotta sitten siihen, että olin onneton. Kaikki oli ulkoisesti hyvin, eli kulissit kunnossa. Parisuhde oli kuitenkin sieltä ja syvältä, koska jouduin näyttelemään täydellistä ihmistä. Silloiselle vaimolle ei riittänyt mikään mitä tein tai yritin tehdä. Töissäkin vitutti olla, vittumainen pomo ja työnkuva. Otin sitten avioeron ja vaihdoin työpaikkaa. Voin kuule kertoa, että kannatti! Ainut mitä se ei ratkaissut oli alkoholiongelmani. Tai no miten sen ottaa, sillä ennen join joka viikonloppu pe tai la ja monesti molemmat päivät. Nykyään menee vapaa-aika jo selvinpäin!
Pointtina yritän ehdottaa sinulle, että entäs jos ottaisit tilanteen haltuun itse etkä olisi muiden vietävänä? Jos sinulla kestää pörssi, niin vuokraa pieni asunto, jonne muutat omasta aloitteestasi siksi aikaa, että saat hoidettua itsesi kuntoon. Tee asiat nyt tässä vaiheessa mahdollisimman helpoksi vaimollesi ja lapsillesi, niin aikanaan sinun voisi olla helpompi palata takaisin kotiin ja voitte yhdessä repiä ne avioeropaperit.
Työnantajallesi voisit ilmoittaa, että pidä tunkkisi. En tiedä, että onko työnantajasi huolehtinut kaikista sille kuuluvista velvoitteista hoitoonohjauksesta ja niihin liittyvistä asioista. Mutta ainakin jäin viestiesi perusteella siihen käsitykseen, että työnantajan suhtautuminen on enemmänkin työhön pakottamista ja syyllistävää kohtelua, kuin sairaudesta kärsivän työntekijän auttamista.
Uskon, että olet varmasti todella hyvä työntekijä silloin kun viina ei vie. Kun hoidat itsesi kuntoon, niin varmasti tulet työllistymään jossakin toisessa yrityksessä. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Sinulle ja toipumisellesi voisi oikeasti olla hyvä asia, jos löytäisit toisen työpaikan, jossa viihtyisit paremmin…
Mutta ennen kaikkea mene hyvä ihminen hoitoon ja pian! Itse olen miettinyt ja tutkinut asian valmiiksi etukäteen, että jos joskus pitää hoitoon mennä, niin marssin suorinta päätä minnesotaan. Voisiko se olla vaihtoehto sinulle?
Tsemppiä sinulle ja muista, ettei niin synkkää yötä etteikö aamulla päivä valkene!
Kiitos Moguli!
Tätä ehdottamaasi muutosta olen miettinyt todella paljon. Toki lainarahalla elävänä sitä miettii, mitä riskejä uskaltaa ottaa. Mutta kyllä työpaikan vaihto on edessä. Olen siinä mielessä hankalassa asemassa, että vaikka olenkin esimies, niin en ole niitä suurinta valtaa käyttävistä esimiehistä . Olen pelinappula isossa valtapelisssä, jossa pätevät ihan muut säännöt kuin esim. asioiden perustelu järjellä tai normaali vuorovaikutus. En halua olla osa tällaista peliä ja uhrata alaisiani tämän pelin alttarille.
Hoitoon menoa on kovastikin miettinyt. Tämä tosin menisi omaan piikkiin ja talous ei kestä ylimääräisiä kuluja.
Keskustelin tänään vanhemman lapseni kanssa. Itkin ja puhuin siitä, kuinka lopussa ja rikki olen. Ei hän paljoa puhunut, mutta se keskustelun lopun rutistus oli minulle tärkeämpi kuin mikään tapahtunut pitkään aikaan. Nyt meni itkuksi…
Veikkaan, että viittaat lainarahalla asuntolainaan? Kannattaa tutkia mahdollisuutta asuntolainojen kohdalla esim. lyhennysvapaan ottamista vuodeksi. Pankit suorastaan tyrkyttävät tätä vaihtoehtoa, koska korot ovat nollissa (miinuksella). Lisäksi vakuudettomia luottoja on saatavilla helposti ihan normaaleista rahoituslaitoksista, eikä tarvitse edes turvautua pikavippeihin ja ryöstökorkoihin.
Nyt kun sinulla vielä on työpaikka, niin lainan saanti on helppoa. Eikä se lainanotto siihen tarkoitukseen, että maksaa itse sillä esim. minnesota hoidon ole todellakaan huono vaihtoehto ja sijoitus tulevaan. Jos sinulla tulee avioero juomisen takia, niin se se maksaakin vasta ja paljon… Been there, done that!
Mitä lapsiisi tulee, niin tapahtui mitä tahansa, olet kuitenkin ainoa isä lapsillesi. Aika parantaa haavoja ja sinun omilla valinnoilla pystyt vaikuttamaan teidän suhteeseenne jatkossa. En tiedä, minkä verran olet lukenut alan kirjallisuutta, mutta esimerkiksi Marko Jantusen elämänkerta Läpi helvetin ja Teemu Suomisen Soberismia Kalliosta kukkulalle ovat motivoivia kirjoja siitä, miten syvältäkin suosta pystyy nousemaan.
Sama vika täällä, talous aika heikko. En tällä hetkellä ole hoidon tarpeessa, mutta muita menoja ihan riittämiin.
Tuo oma lapsi juttu kolahti minuun. Samantapainen juttu kaukana historiassa: Olin menettänyt työni ja ajokorttini, sen verran hölmöillyt kännissä, ettei tiennyt tuleeko rosiksesta aikanaan ehdotonta…
Kun kömmin häntä koipien välissä putkasta kotiin vanhimman pojan rutistus ja sanat: “Kyllä me isä tästä selvitään” oli tavattoman avokas tuki. Tärkeintä mitä olla saattoi ja vaimon tuki myös.
Aikuistuttuaan poika kerkisi kyllä kypsymään juomiseeni, eikä pitkään aikaan pitänyt yhteyttä. Muut lapset kyllä.
Kyllä sinä vielä nouset ylös ja voitat vaikeudet, jotka nyt tuntuvat ylivoimaisilta.
Palsta on täynnä voittajia, minäkin aion vielä sellaiseksi tulla. Nyt vasta vajaa kolme kuukautta selvää elämää, mutta vakaa päätös on, että alkoholia en enää missään muodossa kurkustani alas kaada.
Tsemppiä sinulle.
Hoitoon meno on sulla velvollisuus työnantajaasi ja perhettäsi kohtaan. Ja sinä kuulut perheeseen. Työelämässä on lakisääteiset määräykset ja suositukset hoitoonohjauksesta. Jos työnantajasi ei maksa hoitoa eikä omat varat riitä, kunta hyvin varmasti maksaa ne tuhannet, mitä neljän viikon myllyhoito maksaa.
Esimiehesi ja työpaikkalääkärisi kanssa sinun on niistä sovittava. Tietenkin vain, jos haluat.
Pääsiäinen on ihmeiden aikaa. Tänään tapahtui ylösnousemus eli pakotin itseni sängystä ulos ja käymään kirjastossa. Koville otti ja nyt väsyttää. En olisi koskaan uskonut että ulkona kävely ja kirjastossa käynti voi vaatia näin paljon ja tuntuu näin isolta suoritukselta. Työmaailman rienaajille toivotin mukavaa pääsiäistä, kun normaalisti olisin selitellyt ja perustellut loputtomasti tai tehnyt vastahyökkäyksen. Oli helpottunut olo, kun pystyin tällä kertaa päästämään irti, antamaan olla.
Alkoholia ei tee mieli. Pääsiäisen haluaisin pyhittää levolle ja itseni kasaamiselle. En missään nimessä halua luovuttaa, vaan saavuttaa sen tasapainon, jota niin kovasti tavoittelen. En halua, että viina ja työ vie minulta hengen ja lapsilta isän. Ei ne ole sen arvoisia. Rakastan yli kaiken puolisoani ja lapsiani. Haluan pitää rakkaudestani kiinni, koska rakkaudessa on elämän onnellisuus, ei pullossa tai työssä.
Hei, Toivoton!
Kiva, että olet päässyt liikkeelle ja hakenut luettavaa itsellesi. Ja hienoa, että mielesi ei tee alkoholia, ja haluat pysyä siitä erossa.
Aivan kuin kolikolla on kaksi puolta, niin on rakkaudellakin. Se on vahva, lienee maailman vahvin, tunne. Toinen puoli kolikosta on tahdon asia: miten se vahva tunne muuttuu sanoiksi ja edelleen teoiksi jokapäiväisessä arkisessa elämässämme…
Saatat kokea nämä sanani syyllistäviksi, mutta sitä ne eivät ole. Olet sairastunut vakavasti ja saadaksesi raskaan painolastin pois sydämeltäsi sinun tulee hoitaa asiat läheisteisi ja työpaikkasi kanssa ja hoitaa terveyttäsi.
Kirjoitit myös näin Oli helpottunut olo, kun pystyin tällä kertaa päästämään irti, antamaan olla.
Tämä toimintatapa on osoittautunut tehokkaaksi myös alkoholista irtipääsemiseksi.
Kiitos linkistä. Tarina on pitkälti kuin omaani, lisättynä viinan juonnilla ja täydellisyyden tavoittelulla myös ihmissuhteissa, harrastuksissa… jopa elokuvateatterissa pitää saada paras paikka ja sitten tuolissa istuessa miettiä, että onkohan tämä paras paikka…
Olen lukenut näitä työuupumus, masennus yms. juttuja viime päivinä ja onhan se jonkinlainen ihme, että olen hengissä ja fyysisesti suht terveenä. Elämä on kummallista. Minä olen saaanut elää vaikka olen elänyt elämänvastaisesti, kun taas vierestä on mennyt nuoria, elämänsä kukoistuksessa olevia ihmisiä.
Katsoin tuossa jälleen kerran Kahdeksan surmanluotia elokuvan. Se on kuin lapsuuteni dokumentti. Isäkin oli ihan samannäköinen kuin Mikko Niskanen. Aivan saatanan ahdistava elokuva. Siitä sitten hyppy tämän päivän tehodigihyvinvointipahoinvointimaailmaan. Vetää hiljaiseksi. Ei ole sanoja. Onneksi ei ole viinaa.
Valitettavasti tässä asiassa minulla ei ole neuvoa. Tuo esimerkki elokuvateatterista on kuvaava ja suorastaan pelottava. Kovaa hintaa nyt maksat.
Minun kun elämääni on lähinnä ohjannut mukavuudenhalu ja hedonismi. Riittävän hyvä on riittänyt ihan hyvin ilman täydellisyyttä.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä ettenkö esim töitä olisi tehnyt kovastikin ja esim töitten ohella tein kaksi akat tutkintoa. Ei tosin millään huippu arvosanoilla mutta eipä ole koskaan kukaan papereita kysellyt kun aikoinaan vielä palkkatöitä tein.
Oletko miettinyt mistä tuollainen täydellisyyden tavoittelu kumpuaa ?
Hyvä kysymys Dave.
Tähän varmaankin löytyisi selityksiä ja teorioita, kun miettii omaa elämää lapsesta alkaen ja lisää joukkoon jonkin verran geeniperimää. En tiedä kannattaako minun hakea tähän kysymykseen vastauksia vai enemmänkin ongelmiin ratkaisuja. Tai voihan olla niinkin, että ainakin joihinkin kysymyksiin täytyy hakea vastauksia ennen kuin voi löytää ongelmiin ratkaisuja. Sen pystyn kyllä hahmottamaan, että täydellisyyden tavoittelija minusta tuli vasta joskus kolmenkympin ikävuosien vaiheilla. Tätä ennen koin olevani melkoinen luuseri. Tuohon vaiheeseen sijoittuu minun toisen tutkinnon opiskelu ja sen kautta tullut näyttämisen halu, joka sitten “hirtti päälle”. Alkoholismi puhkesi kukkaansa sitten myöhempinä, avioeron jälkeisinä, vuosina. Masennukseen sairastuminen ajoittuu jonnekin teini–iän vaiheisiin. Muistan omasta mielestäni aika hyvinkin sen, milloin minusta alkoi kaikki tuntumaan todella pahalta. Tulin jotenkin tietoiseksi omasta itsestäni, ympäröivästä perhehelvetistä ja maailmasta ylipäätään, jonka seurauksena jotenkin heräsin voimakkaisiin tunnetiloihin, joissa sävyt olivat aika synkkiä.
Olet ehdottomasti oikeassa. että eteenpäin on syytä katsoa ratkaisukeskeisesti. Kaiken A ja O on pitää korkki kiinni. Lisäksi kaikki mahdollinen apu on syytä hankkia ja ottaa vastaan.
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että syvimmästäkin pohjasta voi nousta. Olin menettänyt kaiken, ei ollut edes asuntoa ei mitään ja yritin juoda itseni hengiltä mutta kun se ei onnistunut aloin kamppailun ja pikkuhiljaa sieltä on noustu.
’
'Voimia.
Kiitos. Kaikki voima on tarpeen. Omat ei nimittäin tule riittämään.
Kovat on sinulla Dave kokemukset. Hienosti olet kamppaillut ja tekisi mieli onnitella, mutta jotenkin onnittelu tai mikään muu sana ei tunnu tällaiseen tilanteeseen sopivalta. Usein hiljaisuus, katse ja kevyt nyökkäys ovat tehokkaampia kuin sanat. Nyt on sellainen tilanne.
Ajattelisin niin, että kriiseissä ja elämän taitekohdissa kannattaa kääntää katse hetkeksi meneeseen ja miettiä sitä polkua, mikä johti tähän pisteeseen. Ilman vakavaa pohdintaa ihmisellä on usein taipumus toistaa itseään myös virheiden osalta vähän kaikessa. Omassa suvussani on mm. eräs sarja-avioitujamies, joka rakastuu, kiireellä naimisiin ja pari muksua ja elämän alkaakin tuntua vankilalta. Ongelmaan ratkaisuna on sivusuhde. Ajastaan sitten tietysti tulee ero ja sama lastentekorumba sivusuhteen kanssa. Tietenkin sekin alkaa tuntua vankilalta, jolloin uusi sivusuhde astuu kehiin. Hän siis liukuu sivusuhteen avulla ulos avioliitostaan ja huomaa päätyneensä uudelleen samaan tilanteeseen,josta pakeni, nainen vaan vaihtuu. :mrgreen:
Jos ei kartoita ongelmiensa perimmäisiä syitä ja opettele uusia toimintatapoja ja ajattelumalleja, pakkomielteinen alkoholiongelma voi muuttua pakkomielteiseksi kuntoiluksi, pakkomielteiseksi downshiftaamiseksi tai miksi hyvänsä, jos suorittajan ja täydellisyydentavoittelijan mieli/asenne säilyy.
Suvuissa ongelmat tuppaa siirtymään eteenpäin. Sota-aikakin rikkoi paljon, ehkä rintamalta palanneet miehet ratkoivat olojaan juomalla ja hakkaamalla lapsiaan, turvattomuus ja paha olo siirtyi sseuraavalle suukupolvelle. Ehkä syyllisten etsimisen sijaan auttaa, kun näkee ketjun rikkinäisiä ihmisiä, jotka eivät ole pystyneet parempaan? Omaa toimintaansa sen sijaan voi yrittää muuttaa; opetella uutta. Oman ja sukunsa historian tarkastelulla voi löytää syitä ja tosiaan ymmärtää itseään ja muitakin paremmin ja käyttää sitä ymmärrystä tämän hetken ja tulevaisuuden hyväksi.
ihmiset saa aika erilaiset lähtökohdat elämäänsä, eräänlaiset henkiset, fyysiset ja taloudelliset eväät lapsuudestaan. Oppiiko ongelmien ratkaisua, onko yleinen asenne elämään levollinen “kyllä tästä selvitään” vaiko epäonnistumisen pelko ja tietysti ihan vaikka pidetäänkö opiskelua tärkeänä ja on rauha ja kannustusta siihen. Takamatkalta rautapainot jalassa lähdin itse tähän kisaan ja joskus uhriuduinkin ja mietin, että se on hyvä syy juoda itseni hautaan ja saan luvalla epäonnistua kaikessa. Omaa jalkaansa sillä asenteella vaan ampuu ja näin omaksikin ihmetyksekseni raitistuttuani, elämä näyttää ihan riittävän hyvälle ja vaikkei kaikki kärsimys ole poistunutkaan, valtaosan ajasta olen onnellinen.
Toivoton, minusta tilanteesi näyttää toiveikkaalta. Ehkä tämä jonkinlainen pysähtyminen auttaa löytämään ihan uuden suunnan? Oma kokemukseni on se, että se onttous sisällä kovin helposti ajaa ongelmasta toiseen, jos perimmäistä syytä siihen ei keksi. Eikä se täyty juomalla, kuntoiluhuulluudella, eikä loputtomalla materian kahmimisella, vaan sillä että itse alkaa kelvata ja riittää itselleen. Ei munkaan tartte enää purkaa jotain käsityötä 10 kertaa, vaan mietin ennemminkin, että muutamalla virheellä varustettuna tämä on uniikkikappale ja sellaisenaan ihan hyvä.
Tuo kommentti, että tulit tietoiseksi perhehelvetistä on aika hyvin muotoiltu. Ihminen elää missä elää ja epänormaali voi olla sen perheen “normaali” jota ei osaa kyseenalaistaa. Se on siinä koko ajan mutta sitä ei nää, varsinkaan jos koko ajan kerrotaan jotain tarinaa, miten asiat on ja miksi ja ihmiset ehkä uskookin siihen itse. Omien vanhempieni parisuhteessa ei kyllä näin jälkeenpäin miettien ole yksi hyvä ja toinen paha, vaan enneminkin ehkä kaksi täysin toisilleen sopimatonta ihmistä juuttui yhteen ja tekivät kumpikin toistensa elämästä helvetin jotenkin ehkä vuosien saatossa sokaistuneena sille, ettei jatkuva rähäkkä ja kaaos ole ainoa tapa elää…
Toisaalta se, kun tulee tietoiseksi, että oman elämänsä suuntaa voi muuttaa, on vapauttava ja helpottava hetki.
Mennyttä ei voi muuttaa, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen voi vaikuttaa.
Omaa jalkaansa sillä asenteella vaan ampuu ja näin omaksikin ihmetyksekseni raitistuttuani, elämä näyttää ihan riittävän hyvälle ja vaikkei kaikki kärsimys ole poistunutkaan, valtaosan ajasta olen onnellinen.