Tästä tulee selviytymistarina

Kotikanava
561

No nyt olen nähnyt kaiken :unamused:

Mies sai eilen rahaa, ja osti viinaa, mutta ei avannut pulloja ollenkaan. Vielä koskaan ei ole tapahtunut, että hän ei olisi tilipäivänä mennyt alkoon (paitsi se juomaton 5 kk pari vuotta sitten), ja siihen asti kaikki täsmäsi eilenkin. Mutta vielä koskaan ei myöskään ole tapahtunut, että haettu viinapullo olisi jäänyt avaamatta. Koskaan ei viinaa myöskään ole jäänyt seuraavaan päivään, lukuunottamatta sitä kun hän viimeisenä työpäivänä sai työkavereilta 3 litran pullon viru valgea, sen juominen kesti 3 päivää.

Siksipä tämä tilanne kummastuttaa minua. Eilen illalla, kun menin asunnolle, pullot olivat avaamatta, mies joi kahvia. Tänä aamuna otti aamupalaa (!) tavoistaan poiketen, eikä avannut pulloja. Äsken kävin syömässä välipalaa, mies oli syönyt kaalilaatikkoa ja joi nyt kahvia. Oli selvin päin edelleen. Molemmat viinapullot edelleen allaskaapissa, kokeilin korkkeja, ei ollut edes avattu. Oli käynyt tänäänkin kaupassa, muttei nähtävästi alkossa. Oli tavannut tuttuja ja kysellyt eräästä juoposta, missähän on kun ei ole näkynyt. Oli saanut vastauksen: no sehän kuoli yht’äkkiä pari viikkoa sitten, oli muutaman päivän rullatuolissa, sitten kuoli. Niin ne alkkisten rivit harvenevat… alkaisiko miehellä viimein raksuttaa, että se voi olla hänenkin kohtalonsa.

Tilanne on outo, kun ei yhtään tiedä mitä toisella on mielessä, ja kuten sanoin, ei voi kysyä, kun yleensä hän ei kestä kannustusta sen paremmin kuin kritiikkiäkään. En oikein uskalla ajatella koko asiaa; jos on olemassa jotain yritystä ei sitä voi ennalta tuomita epäonnistumaan; jos taas alkaisi toivoa jotain muutosta, voi joutua pettymään. Voihan olla, että hän on viimein päättänyt ryhdistäytyä ja ajattelee yllättää minut sillä. On ostanut viinapullot näyttääkseen, että tahdonvoimaa löytyy niiden vastustamiseen. Mutta yhtä hyvinhän voi olla, että hän ajattelee pitää niitä avaamatta vaikkapa pari päivää, jotta voi siten näyttää, että pystyy kyllä olemaan korkkaamatta, voi valita mitä tekee, voi päättää juomisestaan - ja voi vaikkapa taas huomenna päättää, että on aika juoda. Tai sitten hän testaa minua, kuinka kauan menee ennen kuin kysyn, mitä tämä tarkoittaa. Ja jos sen erehdyn tekemään, saa siitä aiheen/luvan juomiseen. Kuvittelee, että yritän painostaa hänet juomattomuuteen, jolloin kapinoi, tai jos epäilen, voi jatkaa juomistaan, kun ei kerran kumminkaan luoteta.

Tehän kaikki tiedätte sen, alkoholistin kanssa ei voi toimia normaalisti, ei voi sopia asioista normaalisti, ei voi keskustella normaalisti. Minä en jaksaisi parisuhteessa kaiken maailman pelejä ja leikkejä, ihmiskokeita, toisen käytöksen tarkkailua, arvuuttelua ja lokerointia. Tutkailua ja tulkitsemista. Haluaisin, että parisuhteessa (ja yleensäkin ystävyydessä ja kaikenlaisissa ihmissuhteissa) kaikki olisi avointa ja reilua. Mistä tahansa voisi keskustella ilman, että tarvitsee pelätä että tulee väärin tulkituksi. Voisi ainakin läheisimmissä ihmissuhteissa sanoa suoraan mitä ajattelee, toki toisen tunteet huomioon ottaen, ja tulisi ymmärretyksi. Puolin ja toisin.

Miksei nytkin mies vain voisi sanoa, että yrittää saada itsensä kuntoon ja kokeilee, pystyykö hallitsemaan alkoholin käyttöään, vai pitääkö viinat jättää sovinnolla kokonaan kaupan hyllyyn. Jos nyt siitä olisi kyse. Ja minä tukisin häntä, tottakai tukisin, jos hän yrittäisi. Miksen minä voi nytkin vain kysyä, hei mitäs meinaat, kokeiletko olla juomatta. Ilman että tarvitsisi pelätä, että hän saa siitä kenties toivomansa tekosyyn jatkaa juomista.

Aikahan sen näyttää, mitä on meneillään, pitää vaan jättää koko asia huomiotta tässä vaiheessa. Ja jatkaa näitä omia töitäni ja puuhiani. Muistella vaan, miten kesällä laulettiin kaverin kanssa laiturilla: “Whatever will be, will be” :wink: Toivotan selväjärkisempiä päiviä teille muille :laughing:

562

Voi Rinalda, mitähän sulle osaisin tuohon vastata, meidän alkkisten aivoituksia selvitellä. Oikeasti en mitään. Ihan epäilemättä tuossa joku “juttu” on nyt takana, ja varmaan toisaalta miehesikin toivoo, että siihen jotenkin reagoisit. Mutta miten, siinäpä pulma. Miten voisittekin tuosta aiheesta puhua ihan “puhtaalta pöydältä”. Ymmärrän tosi hyvin, että tilanteesi on tuossa taas uudella tavalla vaikea: jos et reagoi mitenkään, mies saattaa siitä vetää jo herneet nenään ja jos reagoit, voit senkin miehen mielestä tehdä väärin. Voi huokaus.

Mutta voisiko olla myös niin, että miehesi on huomannut, että sinulla on muutakin elämää, töitä, mökkiäsi, ja olet eri tavalla irrallaan, etkä niin kiinni hänessä ja hänen juomisissaan. Siinä mielessä kehottaisin sinua vain olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, vähän irrallaan…

Oma juomiseni on niin sidoksissa yleiseen pahaan oloon, etten osaa asioita nähdä muun kuin sen kautta. Voisin kirjoittaa romaanin siitä, miten tähän on tultu, mutta aavistustakaan ei ole siitä, miten tästä päästään pois.

Muuta en osaa, mutta tsemppiä toivotan ihan valtavasti. Niin sinulle kuin miehellesikin.

563

Kiitos vastauksestasi, Beriska. Vastauksesi on minulle arvokas, sillä minusta tuntuu, että sellainen joka ei itse juo, ei varmasti oikein osaa käsittää mitä juovan osapuolen mielessä liikkuu. En usko, että hän juomisellaan tai muilla tempauksillaan tahallaan haluaa loukata läheistään. Asiat ovat vaan menneet liian pitkälle, syystä tai toisesta. Voi olla, että juovalla osapuolella on ainakin hetkittäin myös sellainen syyllisyydentunto, kun ei pysty asioita muuttamaan, että kokee läheisen kaikki reaktiot sitä kautta syyllistämiseksi. Läheisen hätä tuntuu syyllistämiseltä, läheisen kysymykset tuntuvat syyllisen etsimiseltä, läheisen paha olo tuntuu syyllistämiseltä. Ja sitten se välillä muuttuu niin päin, että juova osapuoli on jo mielestään tullut tuomituksi ja on sama mitä hän enää tekee.

Miten sen kommunikaation löytäisi. Miten minä oppisin puhumaan ja mies kuuntelemaan. Ja päinvastoin.

Kuten olen sanonut aikaisemminkin, olen iloinen siitä, että tätä palstaani luette myös te, joilla on tai on ollut juomisongelma. Emme ole vihollisia keskenämme, olemme ihmisiä joilla on yhteinen ongelma, siihen yritämme etsiä apua kumpikin omasta näkökulmastame. Se ei onnistukaan, jollemme ymmärrä toisiamme. Oma puoliso on ehkä liian läheinen, ja asian käsittely hänen kanssaan tuntuu ehkä liian kipeältä. Puolison luulee tuntevansa ja hänen reaktioitaan tulkitsee siinä luulossaan väärin; ja kun ei osaa ottaa huomioon että alkoholismi sairautena tekee omat tepposensa. Ja syyllisyydentunto, häpeä ym asiat vaikeuttavat ratkaisun löytämistä. Toivon, että te jotka luette ketjuani, huomaisitte, että läheisellä voi oikeasti olla huoli ja hätä, hän haluaisi tilanteeseen muutosta, tietenkin, mutta ei vain itsensä takia, vaan myös kumppaninsa takia. Ne joilla on lapsia, haluavat lapsille turvallisen kodin. Mutta ei se tavoite ole aina “juoppo ulos”, vaan useimmiten se tavoite on varmaan, että sairauteen löytyisi parannuskeino, että elämä muuttuisi “normaaliksi” tai ainakin “normaalimaksi”.

Beriska, minä uskon, että selätät vielä juomisesi. Sehän jo mielestäni todistaa, että etsit ulospääsyä sairaudestasi, kun luet meidän läheisten kirjoituksia ja haluat ymmärtää miltä meistä tuntuu. Voi kun voisin ottaa sinulta edes osan siitä pahasta olosta pois. Sinussa on paljon hyvää, olet välittävä ihminen. Sanot, että voisit kirjoittaa romaanin… ala kirjoittaa! Ei nyt välttämättä romaania, mutta tuntemuksiasi paperille tai nettiin… Ala käsitellä pahaa oloasi myös muilla keinoin kuin alkoholilla. Ainakin minulla tämä asioiden käsittely täällä on parantanut oloa ihan ratkaisevasti. Ja vastaukset, myös ne joita vastaan välillä kapinoin, ovat muuttaneet ajattelutapaani. Ei siten, että uskoisin kaikki neuvot pureskelematta, vaan niin, että olen oppinut käsittelemään asioita useammalta kantilta ja - oppinut ymmärtämään sitä toistakin osapuolta.Tsemppiä myös sinulle!

564

Kiitos ystävällisistä sanoistasi, Rinalda. Tosin en tällä hetkellä koe niitä ansaitsevani, enkä oikeasti ansaitsekaan, sen verran pahaan jamaan olen asiani saattanut.

Tuosta kommunikaatiosta alkoholistin kanssa voin omasta puolestani sanoa, että vaikeaksi sen omalla kohdallani tekee nykyään se, että tunnen olevani kuin peilitalossa. Että riippuen siitä mikä humalan tai krapulan, morkkiksen tai itseinhon vaihe on kulloinkin kierteessä menossa, sennäköisen kuvan peili näyttää: eli ei oikein ole sellaista yhtä minua, joka selväjärkisesti seisoisi itsensä takana joka tilanteessa. On vain erilaisia vääristäviä peilejä, omahyväinen, toiveikas, syyllinen, itseäänvihaava jne naamioita, jotka vuoroin saavat suunvuoron. Tunnen olevani falski koko ajan, ihan kuin käynnissä olisi koko ajan joku peli, silloinkin kun yritän olla suora ja rehellinen. Henkinen olemukseni on varmaan jo nestemäinen.

Olen huomannut, että aluksi käytin viinaa pelkojeni ja sosiaalisten estojeni voittamiseksi (olin muuttanut puolison työn perässä ulkomaille, paikkaan jossa en viihtynyt yhtään, jossa minulla ei ollut mitään omaa). Viiniä litkimällä kestin tilanteen. Viiniä litkimällä kestin itseni. Puolisollani oli matkatyö, eli olin siellä ulkomaillakin yli puolet vuodesta yksinäni - tai no: seuranani oli viina. Suomeen palaamiseen liittyi suuria toiveita: sitten loppuu juominen ja palaa se vanha, hyvä elämä kaikkine harrastuksineen. Eipä palannut. Ollaan oltu Suomessa jo pari vuotta ja sama jatkuu. Olen juonut itseni fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti ihan pohjalle, eristäytynyt elämästä tänne neljän seinän sisälle.

Minulla juomisen laukaissut tilanne oli siis tuo, syyt toki syvemmällä. Kaikilla löytyvät ne omat syynsä, mutta siinä vaiheessa kun sen viinan kanssa on naimisissa, ne selväjärkiset ajatukset ovat vähissä. Todellisuus on totta aina kaksi minuuttia kerrallaan, kunnes tulee joku uusi syy tai tunnemyrsky tai silkka välinpitämättömyys tai mikä milloinkin, joka pistää avaamaan sen korkin. Kuinka monta kertaa olen selvänä itse sekä ihmetellyt että vannonut, että tätä tilaa en enää kännillä riko, ikinä. Ja joka kerta olen rikkonut.

En saa itsestänikään enää selvää, koska ajatukset kulkevat samaa ympyrää. Juopon rataa. Uskon, että miehesi kaipaa kommunikaatiota sinun kanssasi ja tuo pullojen avaamattomuus on häneltä selkeä “keskustelunavaus”. Ja luulen jopa että sinun lieväkin etäisyytesi ja oman tilan ottaminen havahduttaa häntä paremmin kuin mikään muu. Se ei ainakaan auta, että olet aina paikalla kuuntelemassa, auttamassa ja ottamassa tilanteet vastuullesi.

Sekavaa, sekavaa. Mutta valoa kevääseesi edelleen.

565

Alkuun päästyäni jatkan vielä vähän.

Meillä on siis tilanne se, että puoliso käy töissä, minä teen töitä kotona. Tosin olen häilynyt työkyvyn rajamailla jo vuosia. Kun olen juonut, olen aika lailla omassa (työ)huoneessani, puoliso ei halua kanssani olla tekemisissä, en ihmettele. Hän ei oikein puhu kanssani silloinkaan kun olen selvä, saati kun olen juonut. Sellainen tilanne on ollut alusta saakka, minä olen ollut se puhuva osapuoli, hän ei vapaaehtoisesti montakaan sanaa sano. Paljon mitään yhteistä ei ole, samassa sängyssä nukutaan, mutta vain nukutaan. Siihenkään asiantilaan ei vaikuta se, olenko selvinpäin vai kännissä, mitään ei ole tapahtunut vuosiin.

Olen ihan lamassa, fyysisesti tosi huonossa kunnossa ja oikeasti tajusin, että yksi syy juomisen jatkumiseen on sekin, että alkoholista saa sen pikkiriikkisen energiapiikin että saa edes jotain tehdyksi. Sairasta. Todella, mutta totta. Kuuteen vuoteen ei minulla ole viikkoa pitempää selvää kautta ollut. Missään änkyräkännissä en yleensä ole, mutta pullo viiniä esim ei tunnu edes missään. Käytökseni ei sinänsä muutu hirveästi, en räyhää enkä rähjää, joskus haluaisin jutella tms, mutta yleensä nyhjötän koneella yksikseni. Siinä sitä humalan juhlaa.

Tilanne on niin monelta osin niin prseellään, että ei ole voimia aloittaa sen korjaamista oikein mistään päästä.

En oikein osaa samastua tuonne Lopettajiin tai edes Vähentäjiin (enhän ole kumpaankaan pystynyt), näistä Kotikanavan jutuista olen saanut paljon ajateltavaa. Olen nähnyt itseni toisin silmin, eikä ole mikään kiva näky.

566

Beriska;
kinkkinen tilanne sinulla. Se, että olet alkanut ajatella “ääneen”, kertoa tilannettasi tänne, osoittaa että alkaisit olla pikkuhiljaa valmis tekemään jotain asialle. Mielenkiintoista että aloit vastailla Rinaldalle, minusta tuntuu kuin puhuisit hänen miehensä äänellä.

Raittiuden aloittaminen ei monellekaan tule kertakaikkisena ahaa-elämyksenä, “tästä poikki ja pinoon” -tapahtumana. Useimmille se kehittyy juuri tuollaisena irrallisuuden tunteena ja yksin jäämisenä/jättäytymisenä, ei kuulu mihinkään joukkoon. Tietää että pitäisi tehdä jotain, mutta ei riitä energiaa selvittää mitä. Välinpitämättömyys on hallitsevin tunne (kai se tunne on.)

Voisitkohan yrittää vähentää sitä viinin ottamista vaikkapa muutamalla lasillisisella päivässä? Jospa petkuttaisit itseäsi ja joisit välillä vaikka alkoholitonta viiniä tai marjamehua, maku sama, käden ja nielun liike sama… Tuollaiset rutiinit ja niiden aiheuttama mielihyvä pysyvät tiukassa. Olen ollut juomatta vuoden + 2,5kk, vieläkin juon vettä pari litraa pvssä siitä oluttuopista jonka aikoinaan ostin “saunakaljoille”.

Kirjoita rauhassa tänne kotikanavalle, ehkä asiat alkavat hiljalleen selkiytyä. Tsemppiä sinulle!

567

Hassua, huomasin vasta nyt itsekin mikä merkitys tuolla oluttuopilla minulle on. Vesi ei maistu toisenlaisesta lasista samalla tavoin. Tarvitaan juuri tuo tuopin paino ja jämäkkä käden ote kahvasta :mrgreen:
Jonkinmoinen turvallisuuden tunne? Ei osaa sanoa…

568

Beriska: Voi, tunnistan itseni niin tekstistäsi! Minä join kaksikymppisestä kolmekymppiseksi lähinnä olutta ja joskus viiniä jatkuvasti, lopulta päivittäin. En osannut enää olla juomatta, jotenkin se pieni pöhnä oli paljon normaalimpi olotila. Aina oli syy korkata olut: kun tuli kotiin vaikka kauppareissulta, ennen siivousta, siivouksen jälkeen, ennen jonnekin lähtöä, lopulta jopa aamulla heti herättyä… elin oluesta. Meni rahaa, opiskelupaikka, mies onneksi pysyi. Kunnes vähän päälle kolmekymppisenä maksani sanoi sopimuksen irti; sairastuin maksakirroosiin nelisen vuotta sitten. SIihen loppui minun oluen juontini, oli valittava kuolema tai raitis elämä. Viesti oli samalla se, ettei raitistuminen edes auttaisi välttämättä enää, kun maksa poksahtaa niin elämä on helposti siinä.

Minä kuitenkin sain toisen mahdollisuuden, voin nykyään loistavasti. Olen paljon virkeämpi ja minulla on terveempi oli, vaikka maksani ei toimi täysillä. Ei enää pöhnäaamuja, huonoa oloa, yökkäilemistä, nolouden tunnetta… Sain uuden opiskelupaikan, osaan taas olla kiinnostunut ja motivoitunut ja valmistun pian! Olen ajokunnossa milloin vain; ennen en enää pystynyt ajamaan juuri ollenkaan. Miksi ihmeessä menin pilaamaan terveyteni ja kymmenen vuotta elämästäni viinalla?!

Olen tajunnut, että siitä kaljan litkimisestä tuli tapa. Paha, pinttynyt pirullinen tapa. En ole kertaakaan kaivannut humalaa, sitä oloa, vaan tapani on jatkunut tölkin avaamisen muodossa; avaan tölkin aina samoissa tilanteissa kuin ennenkin - nykyisin se vain on alkoholiton olut. TIedän, että se kuulostaa naurettavalta, paskaisia olisin minäkin vielä viisi vuotta sitten nauranut. Mutta niin se menee; kun haluan palkita itseni jostain, korkkaan sen kaljan. Se tapa minulla on edelleen.

Toki ymmärrän, ettei se kaikille ole niin helppoa. En ikinä olisi sen uskonut olevan niin helppoa minullekaan. Tosin ehkä olen luonteeltani sellainen, että pystyn pitämään hauskaa selvin päinkin; lähipiirini ei ole tarvinnut muuttaa mitään, he ottavat olutta aina välillä samalla tavalla kuin aina ennenkin. Ruokaviinejä yms. tudessaan vierailla on minulle aina alkoholittomat myös, mikä toki ilahduttaa suunnattomasti. En ole alkottomuuden takia jäänyt paitsi mistään. Kaikki eivät toki tiedä sairastumisestani, ja siksi ovat tietysti ihmetelleet miksi minulla on niin nollatoleranssi. Ihmetelkööt, en ole sitä velvollinen kenellekään selittelemään.

Tiedän, että olen onnekas kun elän… Vaadittiin rajalla käyminen, mutta viimein minä älysin, että normaalia on elää selvin päin, ei humalassa, ja elämä on oikeasti ihanaa! Näitä sivuja lukiessani olen ollut surullinen, että aiheutin niin paljon pahaa mieltä miehelleni… Hän on aivan liian kiltti ihminen, eikä juurikaan minua ole solvannut, vaikka syytä olisi ollut… Toivon vain, että olisin ehtinyt järkiintyä sen verran aiemmin, etten olisi sairastunut. Toivoisin, että voisin ottaa edes pari lasia viiniä silloin tällöin, ja onnittelumaljat voisi ottaa ihan “oikeaa tavaraa”. Mutta ei voi mitään, tärkeämpää on pitää maksa tyytyväisena. Niin makaa kuin petaa!

Joten tsemppiä Beriska!! Raitis elämä todella on tavoittelemisen arvoinen asia! Toivon sydämestäni sinulle voimia, jos haluat päästä päihteistä eroon!

Rinalda, anteeksi, että jo toistamiseen sotkin ketjuasi… en oikein tiennyt minne muuallekaan kirjoittaisin, jotta kirjoitukseni varmasti tavoittaisi Beriskan.

569

Beriska, on hyvä että pystyt käsittelemään asioita jossakin, ei ole niin tarkkaa missä. Voit ihan hyvin kirjoittaa tänne, olen iloinen jos pystyn tukemaan jotenkin ponnisteluissasi :smiley: Samalla saan itselleni tärkeää tietoa “toisen osapuolen” kamppailusta.

Minustakin tuntuu siltä! En tiedä miten lähestyä miestäni tässä asiassa, mutta Beriskan vastaukset auttavat minua siinä asiassa. Ehkä se toimii toisinkin päin, ehkä meidän läheisten tekstit täällä palstoilla auttavat juovia perheenjäseniämme ymmärtämään miten tunnemme silloin, kun kommunikaatio kotona ei oikein pelaa eikä tiedä miten asiaa käsittelisi oman läheisen kanssa. Vaikka jokaisen tilanne onkin tietenkin oma tarinansa. Mutta jos olen saanut jonkun huomaamaan, että läheinen potiessaan pahaa oloa ei välttämättä aina syyllistä kumppaniaan vaan on tästä huolissaan, ei ajattele vain omaa “surkeuttaan” vaan suree toisen puolesta (koska välittää) - jos olisin tällaisen viesti saanut välitettyä, eivät nämä sivut ole olleet turhia :slight_smile:

Onnenonkija, älä ihmeessä pyytele anteeksi! Olen iloinen tästä keskustelusta, nythän täällä puhutaan juurikin asiasta, ja toivon että keskustelu jatkuu. Kyllähän me läheiset tiedämme miltä meistä tuntuu, mutta eihän pelkällä oman olon vatvomisella pääse pitkällekään. Ongelma on yhteinen, vuoropuhelulla päästään ehkä myöskin ratkaisujen lähteelle.

Ja tällaisia tapoja on meillä monella! Uskon että miehellänikin siitä on osittain tullut tapa, ei hän enää tule pienestä humalaankaan, mutta silti pitää päivittäiset juomaostokset tehdä ja aina ohikulkiessaan hörpätä pullon suusta. Ja sytyttää tupakka toisensa perään. Vaikka minä en juo enkä tupakoi, minulla on samanlaisia tapoja. Vuosikaudet tein töitä yhteisen asunnon puolella olevassa työhuoneessa. En jaksa istua koko aikaa samalla paikalla, vaan jaloittelen vähän väliä. Asunnolla tuli aina mentyä jääkaapille, ja syötyä sieltä jotain, ihan vain kaapista suoraan. Ei ihme vaikka lihoin. Vaikkei ollut nälkä, se oli tapa. Yhä vieläkin iltaisin, kun olen sillä puolella, käyn vähän väliä jääkaapilla. Ei siitä tavasta pääse eroon, mutta koska olen halunnut päästä liikakiloistani, olen ratkaissut asian niin, että siellä on nyt kevyttä syötävää, kuten marjakeittoja joissa on alle 10 kaloria desissä. Kun nuoruuden päivinä hörppäsin punaista maitoa suoraan tölkin suusta, hörppään nyt mansikkakeittoa. Kun ennen mussutin jauhelihapihvejä sun muita eineksiä, syön nyt ruisleivän tai mandariinin. En ole päässyt napostelusta kokonaan, mutta minulla on aina olemassa kevyttä naposteltavaa.

Nyt kun olen oppinut tekemään töitä täällä työkämpän puolella, en ole ostanut tänne jääkaappiin ollenkaan syötävää. Kävelen täälläkin vähän väliä, käyn keittiössä juomassa lasin vettä, jauhan purukumia (sitä on nyt meinannut alkaa mennä liikaa: pari minuuttia ja maku on pois, kohta pitää ottaa uusi…).

Kun käyn kaupassa, ostan aina myös jäätelöä. Kotiin päästyä pitää keittää kuppi pikakahvia ja syödä jäätelö. Ennen ostin kermaisia tuutteja, mutta olen huomannut että 100 kaloria sisältävä puikko ajaa saman asian kuin 330 kalorin pommi.

Kun saan jonkin työn valmiksi tai jokin työkokous on ohi, olen tavannut palkita itseni pullalla. Nyt olen huomannut että jäätelöpuikko tai jopa ruisleipä ajaa saman asian.

Eli omia kiusauksiani yritän selättää näin: ostan korvaavia tuotteita jotka ovat terveellisempiä; työkämpälle en osta kiusauksiin johtavia tuotteita ollenkaan; en osta kotiin pullaa enkä karkkia (sillä jos niitä on, jonain päivänä ne myös syön, vaikkapa kaikki kerralla!), pidän ruokapäiväkirjaa ja lasken kalorit. Nykyään pystyn myös avaamaan jääkaapin oven niin, että vain inventoin mitä siellä on, ja kun totean että olen jo saanut riittävästi kaloreita tällä päivälle eikä kaapissa ole mitään sellaista kevyttä mitä tekisi mieli, voin sulkea kaapin oven ottamatta mitään. Ja sitten jonain päivänä retkahdan ja syön 3000 kaloria 1500:n sijasta. Sellaistakin tapahtuu, mutta sitten vain seuraavana päivänä pitää palata ruotuun. Retkahduksia ei pidä jäädä suremaan ajatellen, että nyt on kaikki pilalla. En sano, miten toisten pitää tehdä, mutta tämmöisin keinoin yritän pitää kurissa omat huonot tapani ruuan suhteen.

Niin, sitten naapurin rouva hillitsee tupakointiaan niin, että käy ulkona polttamassa tupakan aina tasatunnein. Näin hän pystyy pysymään 10 tupakassa per päivä koko askin sijaan. En tiedä kyllä onko tuo hyvä vai huono, luulen vähän, että sillä tavalla ei kyllä ehkä pääse eroon tupakasta, vaan pikemminkin ajattelee sitä koko ajan, tyyliin: “Vielä 15 minuuttia ja pääsen tupakalle…” Mutta jos tavoitteena on vähentäminen, ehkä sekin jollakin voisi toimia, vaikkapa että ei joisi tissuttelisi koko aikaa, vaan sallisi itselleen lasin viinia ruuan kanssa.

Onnea meille kaikille ponnisteluissamme erilaisia kiusauksia vastaan.
Nyt menen asunnolle ottamaan välipalaa :smiley:

570

Kiitos tuhannesti vastanneille ja tsempanneille. Ette usko, miltä nuo viestit tuntuvat. Erityisesti Onnenonkijaa kiittäisin pysäyttävän tarinan jakamisesta, onko sinulla muuten omaa ketjua jossain?

Vai kuulostan minä RInaldan mieheltä… Hämmentävää, mutta toisaalta ehkä sitten ei. Rinaldalla on taito kirjoittaa elämästään niin, että voin melkein nähdä tapahtumat silmieni edessä: paitsi että omaa elämäänihän siinä katselen. Paitsi nykyinen alkoholisti, olen myös alkoholistin lapsi ja muistan paremmin kuin hyvin sen, miten äidin johdolla kytättiin juomisen aloittamisen merkkejä, onko se jo ottanut, haiskahtaako, paukahtiko ovi juuri sillä tavalla, että putki tiedettiin taas alkaneeksi. Eli tuolla kaksoisvaloituksella lueskelen näitä juttuja. Rinaldan miehen osalta voin ehkä eniten samastua siihen ihmeelliseen passiivisuuteen, että istua kököttää esimerkiksi autossa, kun toinen nauttii ulkoilmasta. Ja jos jonnekin vahingossa tulee raahattua, nauttii kyllä, mutta ei saa itsestään vapaaehtoisesti irti. Minussa on nykyään pahasti samaa vikaa. Toinen mihin voin samastua, on nuo erilaiset jalkavaivat, niitä on täälläkin, ei (vielä) noin pahoina.

Rinalda, miten siinä pullojutussa kävi? Aukesivatko pullot lopulta, tuliko asiaan mitään valaistusta?
Kiitos vielä kaikille ja mukavaa viikonloppua. Mielelläni osallistun välillä keskusteluun, mutta jos kirjoitettavaa näyttäisi tulevan paljon, yritän väsätä oman ketjun, tarkoitus ei ole alkaa rehottaa tässä Rinaldan tai kenenkään muunkaan ketjussa.

571

“Lyhyesti” tuohon pullojuttuun vain tällä kertaa. Ei ole tullut vielä valaistusta, lisää hämmennystä vain :unamused: Nimittäin eilen aamulla kauppareissulla mies oli ostanut yhden 0,5 litran leijonapullon lisää. Se oli allaskaapissa muiden kahden pullon seurana, ja minua alkoi jo pelottaa. Olen taas huomenna menossa mökille risusavottaan, ja yrittänyt houkutella miestä mukaan, mutta hän on ehdottomasti kieltäytynyt, sanonut että vielä tämän kerran jättää väliin. Ajattelin, että meinaako se nyt hankkia lauantaiksi niin paljon viinaa, että saa juoda itsensä hengiltä sillä aikaa kun olen maalla.

No sitten kuitenkin eilen iltapäivällä, kun kävin ruokkimassa kissoja, tuo uusin pullo oli kadonnut ja mies nukkumassa. Oli siis juonut sen pois, mutta ne kaksi muuta ovat vielä nytkin korkkaamatta. Ihmetyttää, yrittääkö se jotenkin hämätä minua, ne kaksi säilyvät paikallaan ja siinä sivussa hän huomaamatta juo jonkun pullon, jonka luulee jääneen minulta huomaamatta? Jos olisin sanonut, että ai olet juonut pullon leijonaa, olisikohan väittänyt vastaan, että siellähän hänen pullonsa ovat korkkaamatta. Vai testaako hän itseään, että pystyy säätelemään juomistaan, vaikka juotavaa olisi melkein 2 litraa, juo vain puoli litraa.

Vastaus saadaan aikanaan. Nyt olen ollut niinkuin ei mitään, käyttäytynyt ystävällisesti, nukkunutkin sängyssä hänen vieressään, viime yönkin, sillä hän oli siihen mennessä jo aivan selvä. Nykyään menen aina sohvalle nukkumaan silloin kun hän on juovuksissa, ja olen tottunut sohvaan niin, että sängyssä minulla alkaa jalkaa särkemään. Olisi tehnyt mieli jäädä sohvalle eilen illallakin, mutta ajattelin kuitenkin, että silloin kun mies on selvä, silloin eletään mahdollisimman “normaalia” elämää, jos hänellä jotenkin jäisi alitajuntaan, että elämän laatu on sidoksissa hänen juopumustilaansa. Jossain ketjussa joku vertasi koiran kouluttamiseen :mrgreen: Ei nyt niinkään haluaisi ajatella, vaikka se siltä vähän näyttääkin… kuitenkin minusta on ajanhukkaa jäkättää tai osoittaa mieltään asiasta silloin, kun tilanne ei ole päällä. Jos tuolla myönteisellä suhtautumistavalla olisi parempi vaikutus. Eihän kissaakaan kannata tänään enää rangaista siitä, että se eilen pudotti kukkaruukun.

Tänään mies vei minut naistenpäivän kunniaksi huoltoasemalle kahville. Ajelimme myös mökin luona katsomassa (mies ajoi!!!) ja meren rannassa, sekä kävimme ostoksilla. Nyt jäi asunnolle tekemään makkarasoppaa, kun minä lähdin töihin. Ja kaksi pulloa on korkkaamattomina allaskaapissa. Voi mikä lintukoto :astonished: Mitä seuraavaksi? Ken elää, hän näkee.

Nyt pitää tarttua töihin, kun aamupäivä meni “hurvitellessa”. Huomenna mökille. Yritän siellä nauttia yksinäisyydestä, ulkotöistä, vapaudesta, ja olla miettimättä sitä, mikä minua mahtaa odottaa kotiin palatessa.

Hyvää viikonloppua kaikille; oli tilanne mikä tahansa, yrittäkää löytää itsellenne hyvää mieltä :smiley:

572

Lyhyesti vain töiden lomassa noista juomattomista pulloista.
Mies siis osti torstaina 0,5 litraa leijona-viinaa, ja oli juonut sen. Mutta tiistaina ostamansa 2 pulloa, 0,7 litran suomi ja 0,5 litran leijona, niitä hän ei ole juonut. Kun lauantaina lähdin mökille, hän ei halunnut mukaan, mutta antoi sen leijona-pullon minulle mukaan, että saan tarjota, jos kaverimme poikeaa mökillä, ja jollei, saan jättää sen sinne vastaisuuden varalle kaveria varten. Se pullo oli siis hankittu kaveria varten, ja se toinen, suomipullo, taas on vielä nyt viikkoa myöhemminkin juomatta. Siitä ei ole puhuttu, mutta se on allaskaapissa edelleen, en tiedä onko se “pahan päivän vara” vai testi hänelle itselleen vai todiste tahdonvoimasta - en ole sitä arvannut kysyä. Mies on ollut hyväntuulinen ja reipas (hieman ylireipaskin), minäkin olen käyttäytynyt ystävällisesti päivisin, ja nukkunut öisin hänen vieressään.

En käytä nyt energiaa sen vatvomiseen, mitä tapahtuu seuraavaksi. Elellään tässä nyt mahdollisimman normaalisti niin kauan kuin se on mahdollista. Jonakin päivänä aion kehua häntä siitä, miten hän on saanut oltua juomatta. Vielä en ole kuitenkaan uskaltanut riskeerata, sillä aina aikaisemmin minun tyytyväisyyteni on aiheutanut hänessä vastareaktion. Olen vain muuten positiivinen, tekemättä numeroa juomisesta tai juomattomuudesta tai mistään muustakaan. Niin ja joo, olen tarkistanut, korkki on edelleen korkkaamaton, eli ei ole juonut viinoja pois ja korvannut vedellä :smiley: Mä uskon oikeastaan, että hän nyt kyllä yrittää omin voimin olla juomatta. Mutta en ripustaudu siihen uskoon enkä rakenna sen varaan. Mutta kuitenkin, tässä kuussa hän on juonut vain 0,5 litraa leijonaa ja siinä kaikki, ei mitään muuta, ei yhtään kaljaakaan. Tupakkaa kyllä edelleen menee 2 askia päivässä, mutta eihän kaikkea voi lopettaa kerralla, siinä tulisi taas liikaa ja yritys kaatuisi suuruuteensa. Lycka till bara.

Nyt lopetan työt täällä työkämpän puolella tältä illalta, siirryn asunnolle, mutta olen varannut sinne asiakkaan tilimapin ja teen siellä vielä sitten vielä rutiinikirjanpitoa tv:n katselun lomassa.

Huomiseen :smiley:

573

Tervehdys kaikille!

Vuosi siitä, kun aloitin tämän ketjun. Enpä arvannut silloin, miten paljon pystyisin kertomaan asioistani, miten paljon tätä luettaisiin, miten paljon tänne tulisi vastauksia ja ajatuksia synnyttävää keskustelua. Ja miten paljon tästä saan apua! Mies on kuluneen vuoden aikana juonut enemmän kuin koskaan. Mutta minä voin nyt paremmin kuin pitkiin aikoihin, olen saanut työkykyni takaisin, olen oppinut irrottautumaan tilanteesta omalla tavallani, olen oppinut kertomaan tuntemuksistani ja käsittelemään niitä, olen oppinut suhtautumaan eri tavalla. Esiin on noussut asioita, joita en ole tiedostanutkaan. Kyllä tästä selvitään! Ja suuri kiitos siitä kuuluu teille, lajitoverit :stuck_out_tongue: Ilman tukea, vuorovaikutusta ja herättelyä täällä, en olisi nyt niin hyvässä kunnossa kuin olen. Tieto siitä, että ei ole yksin, on tärkeä.

“Taistelu” jatkuu, mutta hyvillä mielin :smiley: Tsemppiä meille kaikille!

574

Miehen terveempi elämäntyyli jatkuu edelleen. Tämän kuukauden saldo on edelleen sama, uskomattoman maltillinen: on juonut koko kuukauden aikana ainoastaan 0,5 litraa leijonaa, ei mitään muuta. Toinen sellainen pullo on tarjoiltu kaverille, ja allaskaapissa on edelleen korkkaamattomana “tilipäivänä” viime vikon tiistaina ostamansa 0,7 litran suomipullo, on säilynyt siellä jo 11 päivää. Näin pitkää selvää jaksoa hänellä ei ole vapaaehtoisesti ollut, lukuunottamatta sitä vuosien takaista 5 kk:n raittiutta. Rahapulan takia niitä parin viikon taukoja on ollut, mutta se on asia erikseen.

Hän on myös alkanut touhuilla muutakin kuin liikenteen laskentaa kerrostalon ikkunasta. On joka päivä käynyt ajelemassa autolla, mökin tienoilla ja meren rannalla. Tänäänkin oli liikenteessä pari tuntia, kävi mm. kirpparilla. Ottaa aamulla aamupalaksi piimää ja kauraryynejä, kun normaalisti ei ole syönyt mitään. Syö hedelmiä. On luvannut lähteä huomenna mökillekin mukaan, ihan vapaaehtoisesti.

Tupakkaa hän toki polttaa edelleen pari askia päivässä, mutta nyt rahaa hänen “harrastuksiinsa” on mennyt kuitenkin puolta vähemmän kuin normaalisti, ja sen muutaman satasen säästönkin jo huomaa pienituloinen heti ekana kuukautena. Kuukausiin emme ole pystyneet ostamaan mitään ylimääräistä, mutta tässä kuussa minä sain ostettua uuden tulostimen viimeisiään vetelevän tilalle ja mies osti yhteiselle asunnolle uuden mikroaaltouunin. Alle satasen ostoksia molemmat, mutta sellaisistakin on pitänyt pitkät ajat luopua. Minä sitä mikron ostoa ehdotin, sain sitten vanhan tänne omalle kämpälleni, voin välillä lämmittää siinä kupin teetä työn lomassa. Yksi pikku askel taas itsenäistymisen tiellä se, en nimittäin ole ennen laittanut mitään syötävää täällä, vaan olen teelläkin käynyt aina asunnon puolella. Onhan täällä hellakin, mutta eihän kahdessa asunnossa kannata laittaa ruokaa silloin, jos yhteinen talous on. Mutta tuolla mikrolla oli jotenkin symbolinen merkitys minulle; niin oli myös sillä telkkarilta jonka ostin naapurin kuolinpesästä. Nyt voin joskus, kun on kotona huono tilanne, istua täällä teekupposen kanssa katselemassa telkkaria; tämä ei ole enää pelkästään työpaikka.

En silti ole nyt lähdössä minnekään. On kuitenkin turvallinen tunne, kun tämä paikka on olemassa.

Tämä “erikoinen” tilanne kotona: selvä mies joka touhuilee kaikenlaista: ihan mukavaa. En mieti nyt sitä, kestääkö tämä ja kuinka kauan. Olen iloinen, että mies antaa elimistölleen tilaisuuden vähän levätä välillä; samalla myös minä saan tilaisuuden levätä, ilman jatkuvaa huolta. Mutta olen kuluneen vuoden aikana oppinut asennoitumaan niin, että en nyt hermoile siitä, kauanko tätä jatkuu ja koska juominen alkaa uudelleen. Ilmeisesti mies nyt on hetkeksi pysähtynyt ajattelemaan, ehkä liian monta tuttua on pienen ajan sisällä kuollut, kaikki 60 vuoden korvilla. Ja kaikilla yhtenä syynä terveyden huonoon tilaan on ollut alkoholi.

Nyt juon vielä kaikessa rauhassa kupin teetä täällä työhuoneella (!), sitten lähden asunnon puolelle iltaa viettämään, työpapereiden, telkkarin ja miehen seurassa. Huomenna mökille.

Hyvää viikonloppua kaikille!

575

Kovasti peukutan Rinalda että sun mies on tullut järkiinsä. Ja vaikka olis vain hetkellinen järkiintulo niin hyväähän juomistauot aina tekevät molemmille.

576

Kiitos kannustuksesta,
paluu entiseen on nyt kuitenkin tapahtunut tosiasia.

Jo perjantai-iltana mies alkoi suunnitella, että lauantaina mökille mennessä poiketaan kauppaan, ostetaan makkaraa ja kaljaa. Kyllä hänestä näkikin, että aikoo alkaa taas juomaan, oli niin innokas eikä ymmärtänyt minun puheestani mitään, oli kuin omassa maailmassaan. Juomisestakin oli vähän puhetta, hän kun haluaisi kuitenkin laihtua ja kiroili kun ei maha pienene vaikka kilot lähtevätkin, siinä oli luonteva tilaisuus muistuttaa (sen kummemmin nalkuttamatta), miten paljon kaloreita juomissa on. Hän tuntuu olevan sitä mieltä, että kalja ja viini on pahasta, kirkkaita taas voi juoda miten paljon vaan. Sanoin, että jos syö normaalisti ja lisäksi juo pullon viinaa päivässä, siinä tulee päivittäin yli 1000 kaloria ylimääräistä. Mies kehui, että on ollut melkein 3 viikkoa juomatta. Sanoin, että se on hyvä saavutus. En vitsinyt sanoa, että ensimmäinen viikko oli rahattomuudesta johtuen… Hän totesi: huomenna kuitenkin otan! Arveli, että kaverimmekin poikkeaa mökille, sitten paistetaan makkaraa, ja pitäähän tarjottavaa olla. Näillä suunnitelmilla siis lauantaihin.

Lauantaina kotoa lähti mukaan se melkein 2 viikkoa säilytetty 0,7 litran suomipullo. Kaupasta osti mäyräkoirallisen kaljaa, kun oli kuulemma “edullisempi” kuin 6 tölkin pakkaus. Kumarrus talousnerolle :mrgreen: Makkaraa 2 pakettia, tupakkaa ja keksejä, nythän sitä pitäisi vaikka millaiset grillijuhlat!

Kun päästiin mökille, mies sanoi, että juo ensimmäiseksi kaljan. Meillä oli suunnitelmissa kaataa vielä yksi puu, kun vielä joen jäälle voi mennä, se puu oli jokeen asti kallellaan suoraan veneväylällä. Ei ole meidän maallakaan vaan kylän, mutta kaikille on hyötyä sen poistamisesta. Sanoin miehelle, että ehdit kyllä juoda kaljaa, mennään nyt ensin kaatamaan se puu; jos kaveri tulee sitten ruvetaan grillaamaan ja puun kaato jää. Toki olisin senkin puun saanut itse, mutta kun mies kerrankin oli kiinnostunut jostain ulkohommasta, ajattelin että se on hänelle hyvää “terapiaa”. No hän uskoi ihme kyllä ja kaadettiin puu, hän karsi pokasahalla, minä kannoin oksat pois. Mies oli kyllä innoissaan, kun pääsi osallistumaan johonkin tekemiseen (no ei se kiellettyä olisi häneltä ollut ennenkään) ja on koko viikon puhunut siitä ja katsellut kuvia, joita otin. No siinä meni vajaa tunti touhuillessa, mies lähti sitten mökkiin sisälle ja minä jatkoin risuhommia. Kaveri ei tullutkaan, joten sain paljon tehdyksi sen 4 tunnin aikana, kun mökillä oltiin. Ulkotöissä olin koko ajan. Ja mies mökissä, lämpöpuhaltimen vieressä, joi sen 0,7 litran pullon ja kaljoista puolet. Kun oltiin lähdössä, katsoin kirjahyllyssä olevaan “vierasvarajemmaani”, minulla on siellä muutama kaljatölkki, koska muuten mies juo kaiken itse ja jos joku poikkeaa, ei ole tarjota mitään. Viime viikolla jemma tuli miehenkin tietoon ja yllätys: nyt sinne oli ilmestynyt 0,5 litran leijonapullo. Kysyin, onko se puolen litran pullo tarkoitus jättää tänne, mies katsoi ihmeissään että mikä pullo. No sinne jemmaan? Mies sanoi: ei sitä ole enää, se oli kaverille, mutta kun se ei tullutkaan, hän join sen. Kävin vielä katsomassa, täysi se pullo oli ja korkkaamaton, mutta mies niin humalassa, ettei muistanut että se jäi juomatta! Jääköön sitten tänne, ajattelin, johan mies on kaatokunnossa nytkin.

Mies oli ottanut saappaat pois ja yritti saada niitä takaisin, turvonneisiin jalkoihin siinä kunnossa ei meinannut saada millään, minä autoin ja sain tosissani myös tehdä töitä asian eteen. Sitten kävelimme tien varteen autolle, alle 100 metriä, mutta hädin tuskin hän pysyi pystyssä, kävelin edellä ja hän piti minua hartioista, sitten itse hangessa peruuttaen autoin hänet penkan yli tielle. Tällä kertaa selvisi pystyssä. Viime mökkikäynnillä, kuukausi sitten, olimme paistamassa makkaraa metsässä parisataa metriä mökin takana, matka sieltä mökille vei puoli tuntia, ja oli koko ajan kaatumaisillaan, sitten piti levätä mökissä tunti ja kulkea viimeinen 100 metriä autolle, viimeisen penkan ylityksessä kaatui silloin viimeksi ja konttasi tielle. Pelkäsin, jos häneltä jalat menee metsässä ja on kylmä ilma, miten saan hänet sieltä pois, paleltuu vielä hankeen. Mutta sain sitten ystävältä hyvän vinkin, hanki muovinen iso pulkka, ahkio, sillä jaksaa vetää ihmisenkin. Sellaisen kävin heti ostamassa. Nyt minulla on jokin hätäkeino käytettävissä: voin vetää miehen ahkiossa metsästä talvella, ja kyllä sillä voi varmaan kesälläkin ruohikkoa pitkin vetää lähemmäks kotia :laughing: Mieheltä kun menee jalat, hän ei pääse ylös puoleen tuntiin kenties tuntiin. Talvisessa säässä ehtii iskeä hypotermia.

Ei se ollut niin kurjaa kuin miltä se kuulostaa. Kuukausi sitten mukana oli kaverimme, grillasimme, puhuimme, nauroimme, lauloimme. Hän vain ehti lähteä pois ennen meitä, joten sain keinotella miehen pois metsästä omin nokkineni. Mutta minulla oli ollut hauskaa, ja nauroin vain miehen kanssakin, kun yritin häntä taluttaa. Hyvä päivä minulle oli myös nyt lauantaina. Olin monta tuntia ulkona, sain hyvän mielen ja paljon näkyvää aikaiseksi. Miehen edesottamukset eivät pystyneet sitä hyvää mieltä pilaamaan. Olin jo ajatellut, että pitäisi pyytää kaveriamme tekemään minulle vesikelkan, jolla saan kiskoa miestä sieltä minne hän milloinkin itsensä kumoaa. Mutta tämä muoviahkio oli hyvä idea!

Kotona mies sanoi, että terveempi elämäntapa jatkuu taas. Yksi hänen tuttunsa soitti sunnuntaiaamuna krapuloissaan, ja hänellekin mies kertoi, että ajatteli tehdä elämäntapamuutoksen, lihoi niin kun tuli juotua kori kaljaa päivässä. Sivusta kuulin miten hän puhui paljon muutakin mistä olen samaa mieltä: mm. ettei hän ole koskaan huolta huomisesta kantanut, on mennyt elämästä läpi lällätilää-tyylillä.

Elämäntapamuutos antaa kuitenkin odottaa itseään. Maanantaina joi 0,7 litraa suomiviinaa ja 4 kaljaa. Tiistaina 0,7 litraa suomiviinaa ja 0,5 litraa leijonaa. Ja tänään keskiviikkona 0,7 litraa + 0,5 litraa kumpikin suomiviinaa, lisäksi 4 kaljaa. Kyllä mua nyt viikolla on alkanut ottaa päähän. Olen ajatellut, että ehkäpä tosiaan vielä muutankin kokonaan tänne työkämpälle. Eihän tuo tuosta kai miksikään muutu. Mutta sitten taas viime yönäkin, kun nukuin sohvalla ja heräsin siellä aamuyöstä, minua alkoi säälittää: ajattelin, aamulla halaan miestä ja pyydän, että kertoisi miten voin auttaa häntä. Mutta sitten kun aamulla heräsin, oli se tunne taas poissa, välinpitämättömyys tilalla.

Nyt on kuitenkin edelleen melko kiireinen aika töissä, minun pitää keskittyä tilinpäätöksiin, on projekteja menossa, ja kesäksi varmistui eräs mielenkiintoinen suvun retki jonka miettiminen ja vähän järjestelyissäkin auttaminen tuo mielenkiintoista vaihtelua ja odotettavaa. Minulla on siis paljon muuta ajateltavaa. Miehen elämä on päin helvettiä, mutta minä voin aika hyvin :stuck_out_tongue:

Lyhyt oli siis tauko juomisissa, mutta olihan se pieni lepotauko kuitenkin, minun mielelleni ja miehen elimistölle. Tämmöistä täällä on tällä kertaa, siis “normaali” elämämme jatkuu. Illan jatkot muillekin!

577

Vielä yksi kummallinen juttu. Lauantai-iltana allaskaappiin ilmestyi tyhjänä se puolen litran pullo, jonka luulin miehen jo melkein pari viikkoa sitten juoneen, lisäksi ilmestyi myös 0,35 l tyhjä pullo. Eli hän tosiaan olikin juomatta koko alkukuukauden, oli muuten vain nukkumassa päivällä silloin ja piilottanut tuon pullon ilmeisesti mökkireissua odottamaan. Oli siis lauantaina varannut mukaan 0,7 + 0,5 + 0,5 + 0,35 litraa viinaa, ja 12 pulloa kaljaa. Onneksi juopotellessaan meni laskuissa sekaisin ja unohti tuon yhden pullon jemmaan, muuten ei häntä sieltä olisi saanutkaan enää talutettua tielle. Kaljoista hän jätti puolet mökille ihan tarkoituksella, ilmeisesti hänellä siis todella oli tarkoitus jatkaa juomattomuutta, mutta viinanhimo heräsi taas niin lauantain juomisista, ettei pystynytkään. Näin tarkasti taas itselle päiväkirjamerkintänä :smiley: Niin mistä tiedän, että se 0,5 litran pullo oli parin viikon takainen? Olin merkinnyt sen vähän eri lailla, kun hän niitä pulloja silloin osti, muttei juonut, seurasin kummissani mitä tapahtuu, ja nyt sitten meinasin lentää hämmästyksestä perseelleni kun bongasin uudelleen ilmestyneen putelin vanhoilla merkeillä.

Vähän huolestutava asia on tuo, että hän nyt näköjään myös alkaa piilottelemaan pulloja, tähän asti ne ovat olleet vapaasti näkyvillä. Jos hän yrittää ryhdistäytyä, niin yrittääkö hän nyt sitten hämätä itseään vai minua? Vai piilottaako hätävaraksi, jos tuleekin kova mieliteko. No nyt on kuitenkin mennyt taas ihan päivittäiseksi, että eiköhän tässä saa lakata joksikin aikaa miettimästä ja keskittyä omiin homminsa :laughing:

578

Litra viinaa kuuluu päivään, ajattelee kai tuo miekkonen. Ja rapiat päälle. Eli taas on 2 pulloa hakenut tänäänkin, 1,2 litraa yhteensä. Siellä makoili peiton alla äsken kun kävin, ja puhe alkoi virrata heti kun avasin oven. Ja entäs sitten? Miksi mua ärsyttää?

Komppaan itseäni :stuck_out_tongue: Helppo sanoa noin, mutta kun muistaisinkin sen: ei mun ole pakko miettiä koko ajan mitä toiset tekee tai ajattelee ja miksi. Miksi mies juo, miksi kaveri ei soita, miksi tuttavasta ei kuulu mitään, mitähän kukakin ajattelee, välittääkö minusta kukaan? Nyt mun olisi kyllä aika hetken aikaa keskittyä ihan omiin hommiini, laittaa kevään kellotetut työt ajan tasalle, hoitaa omaa kuntoani, ajatella itseäni ja omaa hyvinvointiani. Vaikka vaan hetken viitata kintaalla sille, mitä muut ajattelee ja toilailee.

579

Rinalda, tuntuu että toisaalta miehesi käy selvästi läpi jotain syntyjä syviä ja varmasti on huomannut myös sen, miten olo oli parempi ja reippaampi noinkin pitkän juomattomuuskauden aikana. Ja miksi sitten taas sortui, voi kun tietäisi siihen vastauksen. Osin siksi, että alkoholisti ajattelee herkästi: nyt kun minulla on pyrkimys hyvään elämään, olen ollut viikkoja (alkoholistin päässä yhtä pitkä aika kuin vuosikausia) juomatta, niin voin myös “nauttia” välillä olostani. Siis syödä kakun ja säästää sen, tuota jenkkikuvakieltä käyttääkseni.

Noin se menee itse kullakin. Takuulla ja tasan tarkkaan arvostan enemmän selvää elämää. Mutta jotenkin olen oppinut mieltämään itseni ihmisenä, jolla on “taipumus” tai ettei jopa “oikeus” välillä nollata, kun ei siitä haittakaan ole ja sitä tarvitsen. Nuo kaksi siis itsevalehtelua parhaasta päästä.

Mutta jatka omaa elämääsi, pidä siitä kiinni. Talo elää tavallaan, juoppo kulkee ajallaan, vai miten sen sanoisi :smiley:

Lähestyvää pääsiäisaikaa toivottelee beriska

580

Olipas pitkä tauko kirjoittelussa…

On ollut paljon töitä, olen yrittänyt selvitä niistä, enkä sitten iltaisin enää jaksanut kirjoitella. Pääsiäisenä tuli oltua paljon mökillä, ja tietokoneelle ei ollut halua mennä ollenkaan, kun kerran oli mahdollista vähän pitää konttoritöistä taukoa. Mies on selvästikin vähän yrittänyt vähentää juomista, ja haluaa saada painonsa kuriin, mutta edelleen hänellä on kantana se, että kirkkaita voi juoda, varsinkin “kevyitä” 32-prosenttisia, kalja se on joka lihottaa. :unamused: Hänhän oli tilipäivänsä jälkeen vapaaehtoisesti viikon juomatta, mutta sitten varasi mökkireissulle pari viikkoa sitten juotavaa “kaveria varten”, kaveri ei tullutkaan ja mies joi sitten juomat pois (siitä jo kerroinkin edellisissä teksteissä), ja siitä viikonlopusta alkoi sitten taas viikon putki: 6 päivässä meni 6,2 litraa suomiviinaa (mutta vai 8 kaljaa, eli sitä hän on vähentänyt). No se putki päättyi sitten taas “luonnollisesta” syystä, eli rahat loppuivat.

Eli eipä tuo elämäntapamuutos mitenkään kovin vakaalla pohjalla ole, mutta ilmeisesti pientä yritystä on, ainakin tosiaan kaljan vähentämisen suhteen, ja siitä todisteena kirjanpitoni: maaliskuussa meni vain 28 pulloa keskikaljaa, kun viime vuoden lopulla joi kuukausittain lähes 200 pulloa kaljaa, ja vielä nyt helmikuussakin 76 pulloa. Viinaa meni maaliskuussa 8,5 litraa ja sekin tuntui jo vähäiseltä, kun sitä helmikuussa meni 19,7 litraa. Tupakkaa menee 2 askia päivässä, kuten ennenkin. Eli ei tässä nyt vielä voi lippua vetää salkoon, eikä yhden paremman kuukauden nojalla voi vielä ajatella yhtään mitään.

Tilanteen kehittyessä ja viimeisen vuoden aikana karatessa käsistä, olen vuoroin sopeutunut, vuoroin taas järkyttynyt ja pelästynyt, ja taas sopeutunut. Nyt en uskalla suhtautua millään lailla; kuten olen sanonut ennenkin, heti jos uskallan iloita, tulee vastaisku. Elän mahdollisimman normaalisti, ja silloin kun on parempia päiviä, käyttäydyn mukavasti. Ei silti, enhän minä raivoa niinä huonoinakaan päivinä, mutta silloin kun kaikki on hetken hyvin, en ainakaan silloin halua ottaa huonoja asioita puheeksi, vaan toivon, että toinenkin huomaisi selvät päivät hyviksi kokemuksiksi ja tavoittelemisen arvoisiksi. Ja toki olen luonnostaankin paremmalla päällä silloin, kun ei ole ylimääräisiä ongelmia. Mutta toisaalta tilanne ahdistaa minua arvaamattomuudellaan, ei yhtään tiedä millainen on huominen, eikä edelleenkään voi suunnitella mitään. Joten ahdistusta on meinannut olla, yhdistettynä siihen, että töitä on liikaa jaksamiseen nähden. Välillä tulee tunne, etten millään voi ehtiä kaikkea aikataulun mukaisesti.

Yksi asia vielä, joka on aiheuttanut ahdistusta. Olen saanut miehen mukaan mökille kolmena perättäisenä viikonloppuna. Siihenhän olen pyrkinytkin, että hän aktivoituisi, saisi virikkeitä luonnosta. Mutta kääntöpuolena on se, että tarvitsisin itselleni myös niitä hetkiä, kun touhuan mökillä, luonnossa aivan yksin. Ne ovat minulle sitä vastapainoa paperitöille ja muille arjen asioille. Niitä vaille olen nyt jäänyt, kun ei aika kuitenkaan riitä siihen, että kävisin mökillä useammin kuin kerran viikossa. Missään nimessä en halua miehelle sanoa, että menisin välillä yksin, sillä hän todella nyt on aktivoitumaan päin, ja jopa tarttui sahaankin viikko sitten käydessä (siihen moottorisahaan joka muka on ollut rikki - hyvin se kävi :laughing: ) ja sanoo nyt, ettei enää ensi kesää istu autossa mökin pihassa, vaan haluaa alkaa tehdä jotain. Ei hän kaupungin sohvalla viinapullo kädessä kuntoudu, kyllä hän tarvitsee ulkoilmaa ja vaihtelua. Asia korjaantuu minun kannaltani sitten toukokuussa, kun muutamme taas kokonaan kesäksi mökille, ja käyn sieltä päin kaupungissa töissä, silloin voin varastaa niitä hienoja hetkiä joka aamukin laiturilla; mutta nyt viime viikkoina omat hetket ovat jääneet vähiin, ja se tuntuu ahdistuksen lisääntymisenä.

Nyt en ehdi kirjoittaa enempää, mutta jatkan taas, tarvitsen myös tätä kirjoittamista, ja huomaan heti voivani paremmin kun sain taas kirjoitettua. Olen kyllä ajatellut, että ehkä minun pitäisi myös alkaa pitää ihan vanhan ajan paperista päiväkirjaa: tämä teksti täällä netissä on tarkoitettu dokumentiksi, jonka voi tarvittaessa näyttää kenelle tahansa. On kuitenkin paljon sellaista, mikä ei ensinnäkään liity alkoholiin, ja mitä ei voi kertoa kenellekään, koskien vaikkapa jotakin ystävyyssuhdetta: sellaisia asioita joita ei voi näyttää kenellekään, mutta jotka pitäisi kirjoittaa ulos sisältään. Tai vain muistiin. Hyvää ja huonoa, mutta ei muiden silmille tarkoitettua.

Tätä kirjoittamista aion kuitenkin jatkaa, vaikka alkaisinkin pitää myös päiväkirjaa, sillä tarvitsen myös kuitenkin vuorovaikutusta ja tukea, ja sitä tunnen saavani täältä, jopa silloin vaikka ei kukaan olisi vastannutkaan, kun tiedän että tätä on luettu. Ja kaikki vastaukset ovat arvokkaita…

Nyt kuitenkin, hyvää alkanutta viikkoa, “näkyillään” :laughing: