Viikonloppu vierähti pikkuveljen muuttoa tehdessä. Ei paljon kerenny ajatella juomisia, eipä se nyt muutenkaan paljoa mielessä ole, siis siinä mielessä että tekisi mieli juoda, tottakai se päivittäin on mielessä tämä raittius, entinen elämä jne…
Sen lisäksi että nykyään oon onnellisempi on myös unen saanti parantunut! Ennen saatoin pyöriä sängyssä monta tuntia etsimässä unta, nykyään se on maksimissaan puoli tuntia ja taju pois :mrgreen:
Tiistaina alkaa kuntosaliura! Odotan jo innolla että pääsee huhkimaan hikipäässä, toivottavasti se innostus ei kovin pian laannu
Kohta koiranäyttelyyn tota yhtä karvaistakakaraa viemään! Ihanaa ja syksyistä sunnuntaita kaikille!
Onnea viidestä viikosta, hienosti mennyt! Tuo unensaanti on hyvä huomio. Ajatella itse joskus otin ryypyn että saisin unta kyllähän se unen toi, mutta vasta paljon myöhemmin oivalsin että mitäs jos se onkin alkoholi kaiken unettomuuden takana? Silloin olin kuitenkin vielä siinä vaiheessa että tyrmäsin moisen ajatuksen. Kyllä se nyt on alkanut selkeneen, syy on aivan selvä. Itsellä on väliin omituisiin uniin heräämisiä ja öisiä ahdistuskohtauksia, toivon että nekin vähenevät ajan myötä.
Jilla: sitä on riippuvainen sellainen, että ihan viimeiseksi se antaa tilan sille mahdollisuudelle, että kaikki ongelmat johtuisivatkin riippuvuudesta! Itse sairastin aikoinaan masennusta, jonka uskoin olevan syy juomiseeni. Oli siinä varmasti puolet tottakin, mutta ajan myötä syntyi tilanne, jossa vain juomisen lopettaminen saattoi ratkaista masennukseni
Juuri niin! Ihan hölmön hommaa kun tälleen ajatus selkeempänä asia miettii. Minähän join pääasiassa siksi, koska
ahdisti
kärsin paniikkikohtauksista, viina rentoutti
oli tylsää, aika ei kulunut
rentoutuakseni
piristykseksi ja ilon saamiseksi
Hmm. Kaksi viikkoa juomatta ja joo, joskus ahdistaa. Lähinnä öisin tulee kohtauksia (tullut vain kahdesti kahden viikon aikana). Paniikkia en ole nyt kokenut ja olen päässyt rennommin kaupoillekin. Viina auttoi kyllä siihen että vei paniikilta terän, mutta vähintään kolme päivää juomisen jälkeen oli turha yrittää edes lähikioskille, sen verran pahasti puski kohtauksia. Tylsää ja aika ei kulunut, no viinahan siihen auttoi hahaha! Enpä muista koska viimeksi olisi näin hyvät fiilikset ollut, päivät täynnä tekemistä ja aika kulunut näin hyvin mitä kahden viikon raittiuteni aikana! Rentoutuakseni? Juu viina rentoutti hyvin, niin hyvin että saattoi ihan soffaan sammua seuraavat päivät olivatkin kaikkea paitsi rentoja, ellei rentoutumiseksi lueta järkyttävää saamattomuutta krapulan takia ja sitä kun ei voi hyvä jos kävellä, kun joi jalat alta väliin. Piristys ja ilo? En ole vuosiin ollut niin iloinen ja pirteä kuin juomisen lopettamisen jälkeen. Viina on huono lääke itsensä piristämiseen. En minä mihinkään muuhunkaan käyttäisi lääkettä, mikä vaikuttaa pari tuntia ja sen jälkeen tekee useamman päivän ajaksi kahta kamalammaksi ne oireet mihin sitä otti.
Mulla on kans takavuosina ollut ongelmia paniikkihäiriön kanssa ja oikeastaan tajusin ongelmani paniikkihäiriöksi oltuani raittiina jo melkein vuoden. Juominen sen aikoinaan sai alkuun, piti sitä yllä, mutta raitistuminen itsessään ei sitä vielä ratkaissut. Lähdin silloin mukaan paniikkiryhmään, jota veti kaksi mielenterveyshoitajaa (kunnan mtt) ja ryhmässä oli aika vahva osuus vertaistuella. Perehdyttiin paniikkihäiriön syihin ja oireisiin, otettiin ikään kuin haltuun se, mistä oli kyse ja sitten edettiin erilaisin harjoituksin hallitsemaan itseä kohtausten iskiessä. Minulle kävi niin, että oireet katosivat aika pian kokonaan eivätkä ole takaisin tulleet Kannattaa tiedustella, millaista apua paniikkihäiriöön olisi saatavilla!
Taidan muistaa että olet kirjoittanut tästä jossain ennenkin. Hyvä kun kerroit taas, koska olin jo unohtanut. Taidanpa selvitellä alueeltani noita mahdollisia apuja. Ei minulla viina minusta paniikkihäiriötä ole aikaansaanut, pahentanut kylläkn ja tuntuvasti! Mutta koska tämä ei ole alkoholin aikaansaamaa kokonaan, se tuskin häipyykään kokonaan juomattomuudella. Lisäksi kun tuollaisen ongelman on itselleen saanut kehiteltyä, täytyisi se jotenkin käydä läpi. Tämäkin sairaus on kuitenkin oman pään sisäinen klikki, joten tehokkain tapa olisi varmaan tuollainen ryhmä tai vastaava. Joka tapauksessa paikka, missä hoidettaisiin sen ongelman syyt ja syvimmät jutut kuntoon sen sijaan, että keskityttäisiin hoitaan vain oireita.
Hyvä ajatus! Minä en edes tiennyt kärsiväni paniikkihäiriöstä, jota on kyllä kai montaa eri sorttia. Itse olin massan keskellä panikoija, toiset panikoivat yksinäisyydessä. Se ainakin oli keskeinen ero, mutta ratkaisut tuntuivat toimivan useammanlaisilla panikoijilla. Itselleni ratkaisevaa oli ymmärtää, että kun tunnen jossain tilanteessa tulevani hulluksi, pian oksentavani, pakokauhuiseksi tai sydämeni hakkaavan ihan hullun lailla ym., se olikin “vain” tunne: ja jotenkin sitä kautta se vyyhti alkoi purkautua. Opin erilaisia tekniikoita rauhoittamaan itseni, kun kohtaus oli tulossa (ajatusten palauttaminen realiteetteihin, hengitys / rentoutuminen jne. sekä ennalta ehkäisy: esim. minulle liika kahvinjuonti, huonosti nukutut yöt tai syömättömyys aiheuttivat alttiutta paniikille ja näin aloin opetella perustarpeistani huolehtimista ym.).
Yhtä kaikki, oma riesansa on paniikkihäiriökin, mutta selvänä sitä pystyy vasta työstämään! Olet aivan oikeilla jäljille. Laita viestiä, kun tiedät, millaista apua olisi saatavilla. Nettiäkin kannattaa tutkia, että mitä löytyisi tueksi.
Minä olen tiennyt aika alusta asti että tämä on paniikkihäiriö, ehkä juuri tämän pohtivan luonteeni takia jostain arvasin aikanaan heti, että nyt ei ole kyse mistään tulevasta sydäristä (ehkä en sitä kokenut ekaksi syyksi siksikään kun olin tosi nuori),vaan olisiko vika mielessäni. Kerran tykkään pohtia, kaivaa tietoa ja pyöritellä asioita, ei mennyt kauaakaan kun löysin selityksen oireilleni. Myöhemmin sen diagnosoi lääkärikin paniikkihäiriöksi. Jonkun verran auttoi jo asian oivaltaminenkin, mutta ei kokonaan. Minä en panikoi yksinänim oikeastaan olen kaikista tyynein silloin, kun saan olla rauhassa yksinäni, eli minun ongelmani ovat juuri ne massatapahtumat ja pahimmillaan jo lähikioski. Tämä on sairaus joka laajentaa tonttiaan tosi helposti, joten panikoituminen jossain hullujen päivien (miten oiva nimi muuten tapahtumalle…) kassajonossa saa aikaan sen, että kohta pelkää normaalikaupan kassajonoa, seuraavaksi kioskijonoa ja kohta koko kassaa oli väkeä tai ei. Itse tiedän pitkät litaniat rauhoittelukeinoja, tiedän oireeni, tiedän että en kuole, mutta ne eivät silti oikein auta. Uskoisinkin, että tarvitsisin juuri jotain terapiaa missä ne tietoni jysäytetään kunnolla jakeluun ja missä ymmärtäisi asian vielä paremmin. Onneksi en ole koskaan edes pahimpana aikana linnoittunut aivan kotiin. Tämä on hassua sanoa, mutta toisaalta on onni, että olen tupakoinut. Nimittäin tupakkia en jätä ostamatta, sehän haetaan vaikka kuolisin sinne kioskille. Kioskikammo hellittikin sillä, pahimmillaan siis sielläkin käyminen oli pirun hankalaa. Tiedän, että en saa vältellä paikkoja, joten pakotan itseäni ihmisten ilmoille. Järki päässä tietenkin. Hullut päivät ja vastaavat ovat jo niin hulluja, että niihin en osallistu kuitenkaan. Mutta tilanteiden kohtaaminen on auttanut ja jos tuntuu vaikealta, niin menen miehen kanssa. Mutta menemättä en normaalitilanteisiin jätä, vaikka tuntuisikin että sekoan.
Minä sain ahdistuskohtauksia kans Hullujen päivien tapaisissa ympyröissä. Myöhemmin olen tajunnut, että minä en yksinkertaisesti ole ihminen, joka sellaisissa viityisin ja eihän minun ole pakko viihtyäkään. En panikoi niissä, mutta tulen ärtyneeksi ja rauhattomaksi: yksinkertaisesti, en vain pidä metelistä, liian suurista massoista, tönimisestä ja siitä tunnelmasta ylipäätään, en myöskään saa mitään kicksejä HP:n kaltaisista herätyskokouksista
Pitkästä aikaa! Voisi kai jotain tännekkin raapustaa. Olen nyt viihtynyt tuolla äitiryhmässä erittäin hyvin ja tämä on jäänyt ihan oman onnensa nojaan
Juotu on, vähemmän kuin ennen mutta kuitenkin Nyt taas hakusessa se täysraittius. Viime viikonloppu menikin jo selvänä.
Muutes elämä on pysynyt samana, ei mitään kummallista tai maata mullistavaa.
Ajoittain on ikävä sitä hilpeyttä ja ihanaa tunnetta joka tulee kun alkoholi alkaa nousta päähän. Pitäis vaan muistaa et se on niin pieni ilo siitä kaikesta paskasta ja pahasta jota siitä seuraa
Joo, mulla sama fiilis. En enää kestä sitä useamman päivän alakuloa ja morkkista, jonka juomisen lyhyt ilo aiheuttaa. Pettymys elämänhallinnan lipsumisesta. Joten loputtava on.
Mutta eteenpäin päivä kerrallaan, kuten kirjoitit.
Tosiaan unohtu mainita että antabusta menee nyt aina to ja pe yks tabletti. Se riittää mulle vallan hyvin.
ad/hd epäily on ja sitä aletaan nyt tarkemmin tutkimaan, torstaina lekuriin.
Hyvä, Selene ja Tuulet, että jatkatte tappelua tätä kurjaa riesaa vastaan. Se on turhauttavaa ja ottaa oman aikansa, kun pitää vielä sahata eestaas. Sellasta se on. Mä olen tässä nyt saanut olla kolmannesvuoden raittiina ja vieläkin tulee välillä tuo hilpeyden kaiho mieleen. Mutta nyt se on jo lievempää ja sen tajuaa ohi meneväksi, se ei ota valtaansa enää samalla tavoin kuin ihan alussa. Ja alussa olen yhä, ihan alussa. Neljä kuukautta on lyhyt aika, mutta kun jo senkin jälkeen voi huomata itsessä ja olemisessaan tapahtuneen joitain muutoksia, niin sitä alkaa haluta lisää. Oikein jännittää, miten hyvältä voi tuntua kevättalvella, jos jo nyt tuntuu näinkin paljon paremmalta. Se kaihokin jää, kun aikaa kuluu, mutta kyllä vaivaakin pitää nähdä, niin se vain on. Keep on fighting!
Lekurissa käyty ja vahva epäily ad/hd:sta. Nyt viellä neuropsykologiset testit ja lekuri käy läpi mun neuvola papereita ja koulutodistuksia. Viikon päästä perjantaina soittaa mulle. Tuo ad/hd selventää kyllä moniakin asioita mun elämässä, sellaisia joita oon aina pohtinut ja ihmetellyt itsessäni, vihdoinkin niille näyttäs olevan joku selitys. Lekuri sanoi myös et nyt pitää pysyä erossa alkosta koska muutes niitä testejä ei tehdä, hyvä hyvä, taas yksi syy lisää pysyä raittiina
Loistavaa, Selene! Näin ne asiat kirkastuvat Olen tehnyt työtä adhd-ihmisten kanssa ja saanut monilta kuulla, että juuri sen he ovat kokeneet kuin pelastuksekseen, kun ovat saaneet tietää, että heidän ongelmilleen on nimi - ja niille ongelmille on olemassa ratkaisuja. Samahan se on tämän alkoholin kanssa, että sitten kun tietää riittävän syvällisesti, mikä on itse ongelma, niin sille aika nopeasti löytää ratkaisunkin Adhd ja alkoholismi ovat useinkin yhteyksissä toisiinsa ja niitä yhdistää minun käsittääkseni myös se, ettei kummastakaan pääse eroon, mutta kummankin kanssa voi elää.
kyllähän se unen toi, mutta vasta paljon myöhemmin oivalsin että mitäs jos se onkin alkoholi kaiken unettomuuden takana? Silloin olin kuitenkin vielä siinä vaiheessa että tyrmäsin moisen ajatuksen. Kyllä se nyt on alkanut selkeneen, syy on aivan selvä. Itsellä on väliin omituisiin uniin heräämisiä ja öisiä ahdistuskohtauksia, toivon että nekin vähenevät ajan myötä.
Kannattaa tiedustella, millaista apua paniikkihäiriöön olisi saatavilla!
Nyt taas hakusessa se täysraittius. Viime viikonloppu menikin jo selvänä.