Verhojen välistä tulee valoa ja kuuluu lintujen laulua 
Ei krapulaa henkisesti eikä fyysisesti.
Olo loistava.
Tästä tykkään,tätä otetaan !!
Hei maaliskuu, olisin voinut kirjoittaa saman aloituksen kuin sinä. Juominen ahdistaa, masentaa, kaduttaa ja aiheuttaa fyysisesti aivan hirveän olon. En ollut aiemmin myöntänyt itselleni tuota juttua, että olen tehnyt kotitöitä humalan voimalla. Varsinkin keittiöhommat ja pyykit ovat sellaisia, etten usein millään jaksaisi niitä hoitaa. Ja olen sitten ottanut pari lasillista, ja hups vaan hommat ovatkin hoituneet.
Tässä onkin hyvä tilaisuus miettiä, miten kotitöitä sais järkeistettyä niin, että ne jaksaa paremmin tehdä.
Täs nyt mennyt pian tää selvä vkonloppu pitkästä aikaa.Tullut tehtyy niitä kotitöitäkin selvänä ja tosiaan ollut hienoa olla tietoinen tekemisistään.
Eilinen aamu alkoi sillä valolla ja linnunlaululla,mut kyl se hetkittäinen ahistuskin sielt tuli.Odottelin,ni kyllä se ihan oikeesti aina meni ohi.
Tänään on sit se sunnuntai ahdistus,kun arki alkamas ja tarvii suoritella kaikenmoista mihin ei olis voimavaroi.Tätä verrates viime viikonloppuun,ahdistus helpottaa…ei tää olotila oo mitään siihen verrattuna,kun viime sunnuntaina krapulas kohtasin nää ajatukset suoriutumisesta.Oli se taaskin niin ylitse pääsemätön vuori ja aattelin,etten selviä siitä koskaan.
Onneks selvisin ja pysynyt selvänä toistaiseksi.
Kodinhoito helpottuu mitä enemmän luopuu turhasta tavarasta.Taitaa oma elämäkin helpottuu mitä enemmän luopuu asioista mitkä kokee turhiksi velvollisuuksiksi,turhiksi tuttavuuksista jne.
Selina…näytetään olevan samanaikaisesti täällä. Ajattelin sanoa tuosta siivoamisesta, muustakin kuin kotitöiden siivoamisesta. Niinkuin kerroin; tietoisesti poistin kaikki ihmiset,asiat ympäriltäni. Se oli myös vuosien työtä. Ei se hetkessä käynyt. Olen varovasti ajatellut, erittäin varovasti, että jos jaksaisin jonkun sosiaalisen kontaktin luoda ihan oma-aloitteisesti. Mutta ei vielä, vasta ajattelen ja aika pian jo poissuljenkin sen. Surullista!
Tuntuu ettei koskaan ollut aikaa levätä,koska aina piti olla seurallisena jossain vaikka omat voimavarat oli loppu.
Meni liian kauan ennen ,kun tajusin kuinka paljon niitä energiasyöppöjä mun elämässä oli.Ei koskaan ollut aikaa kuunnella omia tunteitaan/oppia tuntemaan itseään.
Itse toiminut samoin ja nyt tosiaan ei jaksais enää kivoja/läheisiä ihmisiäkään.Ajattelen myös,että se on surullista.Syyllisyyttä poden kaikesta.Välillä en edes tiedä mistä.Hulluu tuntee syyllisyyttä,jos ei ole tekemisissä ihmisten kanssa joista ei niinkään välitä.Se on ollut kanssa sellasta suorittamista,että sit sais olla rauhassa.Sais levätä ja kuunnella omaa olotilaa.Mut ei se koskaan onnistunut,kun ihmiset elämässäni ovat olleet kovin seurankipeitä enkä tarpeeksi ajoissa osannut stoppia sille laittaa.Ja tiedän kyl sen,ettei se käy helposti eikä nopeasti.Se käy jopa niin hitaasti,että oon joitain ihmisiä alkanut melkein vihaamaan,kun ei niiltä saa hetkenkään rauhaa.Itse ne asiat tarvii valita/hoitaa ja on tosiaan hidasta hommaa.Vaikeaa ehkä siksikin,kun välillä tulee mieleen,että onko ketään enää jäljellä,kun olisin valmis.Ehkä oikeat ystävät ovat valmiita odottamaan. Uskon,että valmistun,jos vaan pystyn olemaan selvänä.Ei mulla ole mitään annettavaa kenellekään,jos must tuntuu tältä.Kaikki sosiaalinen elämä on vaan teennäistä.
Kirjoitin pitkän tekstin aiemmin illalla( n. klo 19), mutta se on nyt kadonnut. En ymmärrä!?
No joka tapauksessa se viesti päättyi kiitokseen kaikille siitä, jotka käyvät täällä tukemassa, lukemassa ja kommentoimassa. 
Yritin siinä sanoa myös jotain siitä, varmaankin itseäni erittäin paljon toistaen, että minun on niin mentävä hetki kerrallaan. Ahdistun huomisen ajatuksesta, pääsiäisestä jne…
Lisäksi kerroin, että tein pieniä päänavauksia ja katselin eilen vähän tv:tä. Luin kokonaisen lehden kiinnostuksella jne…
Nämä voi tuntua merkityksettömiltä jopa lapsellisilta luetteloilta, mutta kertoo siitä, miten syvällä olen tai olin ja kuinka todella lähden rakentamaan pienistä palasista uutta kokonaisuutta.
MUTTA se mitä pähkäilin oli se, että olen hirveän kipeä fyysisesti. Henkiset voimat näytää syövän tätä olotilaa fyysisesti. Olen melkeimpä apaattisempi, voipuneempi ja ilottomampi maanantaina eli huomenna kuin juotujen viikonloppujen jälkeen. Tää on kummallista, mutta uskon siihen, että yhtenä päivänä tämä kääntyy ja siksi tässä piileekin varmaan sellainen “juttu”, mikä pitää kiinni otteessaan.
Varmasti hei tää henkinen taisto syö fyysisiäkin voimia ja hetki kerrallaan täs on mentävä.Peukut sille.Eikä täs toistelut haittaa,kun nää on aikas tärkeitä oivalluksia mitä itse kukin täällä tekee ja aikansa vie ,kun ne sisäistää.Hetki kerrallaan siis eteenpäin!
Heipat
tässä sitä ollaan kiirastorstaina aika hiljaisuudessa yksin kotona. Pesukoneet ( astia ja pyykki)kolisevat. Ajauduin muuten toiseenkin viestiketjuun, en ihan ymmärtänyt tätä systeemiä, mutta ei se mitään. Näitä samoja asioita tunnutaan käsiteltävän muissakin viesteissä. Mä olen jotenkin “selättänyt” ehkä hetkeksi sellaisen juomisen himon, mutta niinkuin aiemmin olen todenut on tilalle tulleet mielipaha ja fyysiset kivut. Lupaan hakeutua lääkäriin, jos nämä jatkuvat, mutta kyllä minä eniten ajattelen, että tämä on niin henkistä, että se vuosikymmenten tasainen tissuttelu tulee satuttaen ulos. Jos tän on hankkinut ikään kuin 30 vuoden ajan pikku hiljaa, niin eihän se tosiaan kivutta lähde kolmessa viikossa.Ei kai tässä muuten mitään järkeäkään olisi ja muutenhan tämä irrottautuminen olisi aivan liian helppoa. Tässä nimittäin rinnalla kulkee vanhoja, ikäviä asioita, joita ei pitäisi enää miettiä. Taloudellisia huolia, huolia loputtomasti, jos oikein kaivelee.
Kun oikein mietin hyvää ja kannustavaa kerrottavaa, niin täytyy myöntää, että se tuntuu taivaalliselta se ajatus aina, että huomenna ei ole krapulaa, ahdistusta juomisesta tai masennuksesta, jonka juominen aiheuttaa. Se pitää jotenkin otteessa ja hyvä niin.
Jos ilmat sallii aion ulkoilla, mennä luontoon. Tänne kyllä tänään saapui takatalvi ja taidettiimpa tv:ssä tokaista aamulla, että uusi hiihtoloma tekee paluuta. Toivotan hyvää pääsiäistä, vaikka varmaan näiden päivien aikana palaan vielä paljon tänne. 
“Sunnuntain olen niin ahdistunut, väsynyt, häpeissäni, huonovointinen jne.”
Tuo yllä oleva lause on ensimmäisestä viestistäni maaliskuulta 2017, kun tänne ensimmäisen kerran kirjauduin ja suoraan sanoen uskalsin vihdoin ääneen kirjoittaa tuskani. Sisimmässäni huusin sen ääneen!
Tänään sunnuntaina tunnen ensimmäistä kertaa tuon päivän jälkeen, että sunnuntaihan on ihan toivottu, mukava ja ihana vapaapäivä ennen uuden työviikon alkamista. Olin aamulla sellaisessa tilaisuudessa, jossa on ihmisiä ja jne…tunsin siellä sellaista rauhallisuutta, levollisuutta ja olin sellainen “varma itseni kanssa”. Tunsin aisteillani kaikki värit, äänet ja ympäröivät asiat selkeästi. Pystyin juomaan kahvikupinkin vieraiden ihmisten ympäröimänä ilman mitään “äkkiä pois” -fiilistä.
Tähän raittiuden tunteeseen liittyy vuoristoradan lailla erilaisia tuntemuksia. Yksi sellainen pelko on ollut ja on edelleen elämänilon kadotus. Koko muu maailma pitää hauskaa paitsi minä tai kaikilla muilla menee hyvin. Tuntui välillä jo jopa kummalliselta, eikö selkeitä merkkejä ala ilmaantua, mutta tänään voin sanoa, että jotain mukavaa tuntuu, jota en ole kokenut vuosiin. Tämä kertoo varmasti siitäkin, että jaksaisi olla pitkäjänteinen, maltillinen, jaksaisi rakentaa päivänsä niistä pienistä osista ja iloita aina, kun ne osat, pienetkin hiukkaset loksahtavat paikalleen ilman mitään sen kummenpia ihmeitä. On hieno huomata itsessä tätä henkistä kasvua, joskin fyysisellä puolella syntyy myös uutta, ei ihan näkyvää ainakaan vielä,mutta uskoa ja toivoa on.
Näitä onnistumisen tunteita me kaikki kaivataan!
Maaliskuu17 kirjoitti;Tähän raittiuden tunteeseen liittyy vuoristoradan lailla erilaisia tuntemuksia. Yksi sellainen pelko on ollut ja on edelleen elämänilon kadotus. Koko muu maailma pitää hauskaa paitsi minä tai kaikilla muilla menee hyvin. Tuntui välillä jo jopa kummalliselta, eikö selkeitä merkkejä ala ilmaantua, mutta tänään voin sanoa, että jotain mukavaa tuntuu, jota en ole kokenut vuosiin. Tämä kertoo varmasti siitäkin, että jaksaisi olla pitkäjänteinen, maltillinen, jaksaisi rakentaa päivänsä niistä pienistä osista ja iloita aina, kun ne osat, pienetkin hiukkaset loksahtavat paikalleen ilman mitään sen kummenpia ihmeitä. On hieno huomata itsessä tätä henkistä kasvua, joskin fyysisellä puolella syntyy myös uutta, ei ihan näkyvää ainakaan vielä,mutta uskoa ja toivoa on.
Näitä onnistumisen tunteita me kaikki kaivataan!
Hienosti kuvailtua tunnemaisemaa…samankaltaisia ajatuksia pyöritellyt ja pyörinyt päässäni…!tsemppiä!!!
Hei maaliskuu17! Tuota rauhallisuutta ja levollisuutta minäkin olen huomannut, ahdistus on hävinnyt. En ihan tiedä mitä tarkoitit elämänilolla, mutta jos ajattelit sitä mistä monet ovat kirjoittaneet, että ilman alkoholia ei voi pitää hauskaa, niin minä ajattelin ihan alussa, että jos ei ole hauskaa ilman viinaa, niin ikävystyn sitten vaikka kuoliaaksi. Sen verran kyllästynyt olin. Pitkäveteistä on joskus ollut ja aika kulkenut hitaasti, mutta sen kummemmin en ole päässyt ikävystymään, koska nyt voi aina keksiä jotain tekemistä.
On helpottavaa, kun kaupassa voi käydä pälyilemättä ympärilleen, että näkeekö tutut mitä kärryissä on. Näin kävi itse asiassa perjantaina, törmäsin tuttuun ja melkein esittelin hänelle kärryssä olevat ostokset, että varmasti huomasi, että tölkin tölkkiä ei ollut! Naapureiden kanssa uskaltaa puhua, kun ei haise tai näytä haudasta nousseelta. Autolla voi lähteä liikkeelle milloin vain tai lupautua kuskiksi nuorisolle. Paljon yksinkertaisempaa elämä näin.
Noh, kyllähän tuo hienolta tuo laskuriluku vieressä näyttää
Minun kaksi kuukautta juomattomuutta tulivat täyteen. Yllätävän hitaalta ajankulu tämän laskemisen suhteen tuntuu.
Täällä on hienoa se todeta, sillä kovin olen vaitonainen asiasta muuten. Eikä puolisioani lukuunottamatta tätä muut olisi arvanneetkaan, missä ahdistuksessa ja juomisenkierteessä elin.
Tunne esimerkiksi viikonloppuaamujen varaan sopimisesta tuntuu erikoiselta, sillä AINA minua hallitsi aiemmin krapulalle varattu aika. Viikottaiset vapaat olivat “pyhiä” ja niinhin ei saanut mitään suunnitella ottaen huomioon juomisen mahdollistamisen. Aivan pakolliset suoritin velvollisuudesta, mutta laskien minuutteja, milloin oma juomisaikani alkaa.
Olen edelleen melko lailla väsynyt, hieman alaviretteinen ja aikaajoin fyysisesti kipuileva. Asioihin tarttuminen vaatii työtä. Ajatustyötä teen erittäinkin paljon tekemättömistä asioista, mutta sellainen buusti puuttuu.
Tulevaa kesää ajattelen vaihtelevasti. Oikeastaan olen tietoisesti opetellut edessä olevaa liiemmälti olla pohtimatta ja ottaa todella tuon päivä ja hetki kerrallaan ajattelun. Päivän pilkkominen osiin sopii minulle ja pysyttäytyä siinä.
Tässä kun viime viikon aikana näitä julkisuuden henkilöiden hautajais ja kuolemanuutisia seurasi, luin RUMBA lehdestä yhden toimittajan kirjoitelmaa, joka sopii omaankin ajatteluuni ja viitaten alakulooni:
“Suren oman menneisyyden ja nuoruuden hidasta lakastumista.
Vähitellen elämämme kokonaisuuden muodostavasta palapelistä alkaa puuttua yhä enemmän palasia, hävinneitä tai tunnistamattomaksi muuttuneita ihmisiä, esineitä ja paikkoja.
Sellaisia, joita ei enään saa takaisin.”
Ehkä tässä ylläolevassa surettaa se, kun on tunne , että liian myöhään heräsi korjaamaan oman elämänsä kulkua ja sisältöä. Antoi vuosia ja vuosikymmeniä mennä samalla pilaten muita asioita, kuten raha, ystävyys, sukulaisuus yms.asioita.
Tiedän, ettei se myöhäistä ole nytkään, mutta…
Kaikesta huolimatta kaikille toivotan hyvää alkavaa viikonloppua!
Moikka maaliskuu
Ajatustyö on sinällään ihan hyvä juttu, mutta jos sitä vaan oman pään sisällä tekee, voi ne asiat jäädä kiertämään ympyrää, alkaa ahdistamaan ja sitä kautta laskea mielialaa. Suora, luottamuksellinen kahdenkeskeinen kontakti olisi toki ihan hyvä tähän, mutta jos sellaista ei ole tai tuntuu, että asiat on liian henkilökohtaisia, kannattaa rustata niitä ylös. Ja nimenomaan rustata kynällä paperille, ei kirjoittaa koneella. Omasta mielestäni käsin kirjoittaessa tulee prosessoitua sitä kirjoittamaansa ehkä jopa paremmin kuin koneella naputellessa.
Niitä erilaisia asioita, olkoon vaikka noita tekemättömiä on sitten helpompi hahmottaa, kun ne eivät ole vaan pään sisällä ‘suloisessa sekamelskassa’. Kun ne asiat ovat eriteltyinä siinä paperilla, voikin alkaa kartoittaa, että mitkä ovat sellaisia, mille pystyy tekemään jotain ja mitkä sellaisia, joiden on parempi antaa olla ja oppia vähin erin hyväksymään, että ne asiat nyt vaan ovat tänä päivänä näin. (Tässä ajatusmallia siis tyyneysrukousta mukaillen) Tämä rustaaminen ja jaottelu voi tuntua ajatuksena kovin analyyttiselta, ja onhan se toki sitä, mutta pääasiallisena tarkoituksena on saada se ajatusmassa vähän paremmin haltuun, jotta voi sitten oikeasti alkaa toteuttamaan niitä juttuja, mille voi ja kannattaa jotakin tehdä.
Sama rustailu toimii ainakin itsellä, jos nukkumaan mennessä jokin/jotkin asiat vaivaavat. Jos niitä ei kirjoita ‘ulos’, ne pyörivät päässä edes takaisin ja nukkumisen voi siinä tilanteessa unohtaa. Tai ainakaan se uni ei kovin äkkiä tule. Kun ne asiat on sitten paperilla, voi niihin keskittyä paremmin virkein mielin, jolloin niille oikeasti voi jotain tehdäkin. Eikä toisaalta ole pelkoa, että unohtuisivat ja nousisivat käsittelemättöminä uudelleen mieleen jossain muussa tilanteessa.
Hyvää viikonlopun jatkoa
maaliskuu 17 kirjoitti
Hyvää Siivouspäivän huomenta!
Ainakin täällä Helsingissä ja Oulussa tänään sadoissa kodeissa nautitaan elämästä luopumalla tarpeettomiksi katsotuista tavaroista. Kuulostaa ehkä typerän osoittelevalta vertaukselta, mutta näin voi tehdä myös elämäntavoissaan. Ja alkoholista luopuminen sopii varsinkin, jos sen nauttiminen on muodostunut taakaksi, häpeäksi ja orjuuttajaksi.
Yoru kirjoittikin, millä tavoin jo ajatuksien ja tavoitteiden paperille pano selventää päivän kulkua ja hälventää levottomuutta.
Ja onnittelut kahdesta kuukaudesta, siihen sisältyy jo monta päiväkerrallaan onnistunutta tavoitetta!
Tänään et ole yksin
Minulla olisi hirveä mieliteko kylmiin juotaviin (olueen). Tänään näin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ja koulujen kevätjuhlapäivänä on minulle iskenyt juomisen himo. Sitä raittiutta on takana reilu 2 kuukautta ja olisi sääli rikkoa se ja se toipumistarina, jonka olen saannut alkuun.
Asioin keskustassa ja näin pubien terassit täysillään olevista ihmisistä.Minulla olisi tarve vaipua siihen omaan sisäiseen maailmaani, jonka loin vuosien saatossa. Ne tietyt tv ohjelmat, sohvannurkka ja oma nousuhumalan hehku sekä pään tyhjennys.
Kyllä… istun ja listaan myös ne ikävyydet, jotka minua niistä seurasi ja turvauduin tarkoituksella tietokoneeni ääreen ja tänne laittamaan vaikka ihan jonnin joutavaakin aikani kuluksi ja sen, että saan tämän hetken ja vaiheen yli.
Varasin ison kylmän lasin vettäkin viereeni, että sellainen totuttu kädenliike hoituu.
Vaikka jo selvästi mielialakin on kohentunut ja ajatustasolla käy tekemättömiä asioita läpi sallien kuitenkin sen, ettei vielä tarvitse tehdä mitään konkretiaa, meinaa kiusaus voittaa. Aivan kuin tekisi itsestään jonkin asteisen marttyyrin sillä, että “kärvistelee”, kun muilla on niin hauskaa…vai onko?!
Minunhan ongelma oli sekin, että tietoisesti poistin kaikki ylimääräiset ihmissuhteet ympäriltäni vain perhe on ympärilläni, mutta olen niin yksin! Joo, en kyllä ketään kaipaisi, mutta kuitenkin sekin jäytää tuolla aivon sopukoissa.
Tässä kohti olisi varmasti viisasta avata tv tai radio ja siirtää ajatukset johonkin ihan muuhun…
Tekisi mieli olla ääneen pahoillaankin, että tulen tänne vuodattamaan tätä…, mutta sittenkin tämä taitaa olla juuri nyt se ainoa paikka minulle, johon voin rehellisesti tämän sanoa.
Jaksamista meille ja tämän on pakko johtaa parempaan…
Hyvä kun kirjoitit tänne ja toivottavasti tänään on parempi päivä! Minäkin huomaan, että nämä “perinteiset” jutut, aurinko, terassi jne. muistuttavat vanhasta. Mutta jopa niin naurettavasti, että kun eka kertaa leikkasin ruohot tänä kesänä niin kovasti teki mieli kylmää olutta … … niin ja se naurettavuus: kun perjantaina taas olin ajatellut leikata ruohot, mutta satoi, niin mielessä kävi, että vois sitten juoda vaikka oluen. Eli nyt keskityn ajattelemaan sitä, että aikaa täytyy kulua, jos ne aivot sitten vähitellen kehittäis uusia mielleyhtymiä. Kaksi kuukautta vasta / jo takana tänä viikonloppuna!
Kiva kun kirjoitit tänne ja vastasit viestiini ja kiitos- tänään on parempi päivä. Mielihalut on tipotiessään.
Tuolla aiemmissa, jossain toisessa viestiketjussa on myös hyvä “ohjenuora”, jota eilen illalla ja tänään olen mielessäni noudattanut: “Menneitä ei voi muuttaa. Eteenpäin voi mennä. Tänään voi tehdä jotain, mistä tulee hyvä olo.”
Olen kirjoittanut kyseisen tokaisun viikkokalenteriini ylös ja katson sitä muistuttaakseni itseäni siitä, että näin todella voi olla.
Olen onnistunut muutaman sunnuntain kääntämään päiväksi, jolloin on mukana viettää vapaata, “kerätä” voimavaroja alkavaa viikkoon. Ja kauhuissani muistellut, kuinka sunnuntait olivat minulle hirveimpiä päiviä. Ne olivat ahdistavia, paniikkikohtauksen sisältäviä “vapina” päiviä. Olin niin väsynyt ja alakulolla varustettu.
Minä niin uskon siihen, että aika tekee tehtäväänsä. Jos näin ei olisi, olisi varmaan luovuttanut jo.
Tämä on upea paikka siitä, että tosiaan voi olla rehellinen ajatuksilleen ja itselleen. Kiitos kaikille!
Terve ja tsemppiä sinulle. Mun ongelma on aika paljon samanlainen. Kaikki viikonloput menee pöhnässä ja viime aikoida pöhnäillyt keskellä viikkoakin. Ulospäin kaikki näyttää normaalilta, mutta tunnen pettäväni itseäni ja koko muuta maailmaa. Tänään eka päivää ilman. Ja olo tuntuu suoraan sanottuna h…seltä. On kestettävä ajatukset ilman minkäänlaista “lohdutusta”. Aion mennä tänä iltana AA:n kokoukseen. Pelottaa jo ajatuskin sinne menemisestä. Mutta pakko. olen yrittänyt lopettaa itsekseni niin monta kertaa että uskon etten voi lopettaa ilman apua.