Tarinan kirjoittaminen voi auttaa ymmärtämään ja jäsentämään omaa tai läheisen riippuvuushistoriaa. Päihdelinkissä on nyt avattu uusi Tarinat-osio, jossa voi kirjoittaa anonyymisti oman tarinansa elämästä riippuvuuden kanssa.
Tarinan kirjoittaminen voi toimia terapeuttisena tapana käsitellä elämän vaikeita asioita. Menneisyyden tutkimisen ja jäsentämisen avulla on mahdollista ymmärtää nykyiselle elämänpolulle johtaneet tekijät ja pyrkiä muutokseen.
Tarinaa kirjoittaessa henkilö prosessoi muistojaan uudestaan - ne ovat menneiden tapahtumien tulkintoja nykyisyyden näkökulmasta. Kirjoittamalla omasta tai läheisensä elämästä ihminen sekä eläytyy kokemaansa uudelleen että luo järjestystä. Ehjä ja kokonainen kuva elämästä lisää elämänhallintaa ja antaa mahdollisuuden rakentaa tulevaa. On mahdollista löytää suunta kohti toisenlaista tulevaisuutta - oman tarinansa kulkua voi muuttaa.
Osa tarinoista julkaistaan Päihdelinkin verkkosivuilla kirjoittajan niin salliessa.
Hei,
oikein hieno ajatus tämä tarinan käyttö.
Kävin katsomassa ohjeistusta, niin kirjoittamishalut loppuivat siihen. Siellä pyydettiin rajaamaan tarina puoleen tai korkeintaan yhteen liuskaan. Nuo mainitut eheyttävät vaikutukset ja oman historian uudelleen jäsentyminen eivät kyllä tuollaisessa pituudessa toteudu, tarina jää liian torsoksi. Useimpien selvitymistarina vaatii aloittamaan jo aikojen alusta eli lapsuudesta ja ainakin viittamaan siihen sekä kuvaamaan tilanteita miten lopettamispäätökseen tultiin. Puoli-yksi sivua on täysin riittämätön muuhun kuin ehkä ulkopuoliselle se tuo näkyväksi erilaisia keinoja ja reittejä päästä päihteistäö eroon, hyvä niin, mutta mainostamaanne mahdollisuutta oman elämän syväluotaamiseen se ei kirjoittajalle anna.
Tarinat-osion ohjeissa mainittu tarinan pituussuositus, noin puolikkaasta sivusta yhden sivun mittaan, on mukava pituus lukijaystävällisyyden kannalta.
Tarinan kirjoittaja voi kuitenkin halutessaan kirjoittaa myös pidemmän tarinan, jos oman historian prosessointi ja jäsentäminen sitä vaatii.
Aivan mahtava idea näitä kirjoitella täällä.
Olen itse kirjottanut vaikka kuinka monta novellia ja runoa omasta elämästäni johon kuuluu päihteiden käyttö ja masennus. Muta enhän minä niitä taida tänne uskaltaa lähettää.
Ei tarvita monen sivun tarinaa. Tarvitaan vain kirjoittamista, kertomista, sanomista, näkymistä. Enkä tiedä, mitä jarkeä on ehdoilla, jos todella on hätä.
Olen uusi täällä joten typerä kysymys. Mistä nämä tarinat löytyvät? Olen yrittänyt etsiä täältä sivuilta enkä löydä niitä. Vai onko ne ne jotka ovat valtin etusivulla?
Kirjotin pitkän tarinan ajan kanssa ja kun lähetin, en ollutkaan muka kirjautuneena sisään. Vaikka tasan olin. Ei huvita eikä jaksa alkaa uudestaan…ohjelmoinnissa mättää!!!
Olen kirjoittanut paljon. Osa vieroituksessa paperille kirjoitetusta meni hukkaan kun eksä puhtaaksikirjoitti niitä ja loput oli pitkin lattioita kastuneina ja revennenä kun minut haettiin ambulanssilla koomasta kotoa teholle.
Olen koittanut pelastaa mitä voi, tai pitää palasia mielessä. Kirjoituksen rakenne on kuin uskonnollisissa kirjoituksissa, puumainen, sivuhaaroja, ajan ja paikan epämääräistä tahallistakin häivyttämistä ja tahallsita pomppimista.
Voisin kokeilal linkittää tiedoston tähän, mikä osa on fiktiota ja mitkä nimet totta, en voi kertoa.
Vaikeimpaan aikaan kirjoitin paljon. Silloin kun vielä jaksoin kirjoittaa. Tuli aika, etten pystynyt. Mutta nyt tuntuu, että voidaan jo puhua selviytymisprosessista. Sivu ei riitä. Onhan tuolla joku tarinani, ainakin joskus ollut, ja nyt on ihan toisenlaista. Saatanpa kirjoittaa, tai saatan kirjoittaa vain itselleni. Hyvä on kuitenkin nähdä, miten on edistynyt. SE on tärkeintä.
Mahtavaa tekstiä tähtityttö Tyttö sinä olet tähti. No eih, oikeesti hienoa lukea että elämäsi on parantunut. Tässä sen taas näkee kun minä aloin puolenvuoden tauon jälkeen tänne kirjotteleen että minun elämäni taitaa taas luisua ja joku vie mennessään… Hmmm…
1 x A4 oli aika naurettava vaatimus, siksi ei kiinnostanut hevon v:n vertaa. Itse prosessoin useampisataista kirjaa elämästäni. Suosittelen samaa kaikille selviytyjille.
Itseäni kiinnostaisi korvaushoitopotilaiden selviytymistarinat. Osaako joku Päihdelinkissä sanoa onko esimerkiksi A-klinikoilla kerätty elämäkertoja joiden päähenkilönä joissain tapauksissa olisi korvaushoitolainen? Pitäs vissiin lukea joku gradu jossa aineistona on huumeidenkäyttäjien elämäkerrat…
…Mun tarinat on nyt kirjoiteltu tältä erin ----------------SILENZIO-----------------
Silenzio, koskien twitter-päivityksiäni ja myös puhelimeni on silenziona ainakin nyt jonkin aikaa tästä lähtien… Sillä liikaa on liikaa mullekin, ja olen tehnyt jo enemmän kuin oman osani. Siirryn joulunodotukseen
hei!
Oikeestaan tää on ihan uusi juttu… en vain tiennyt minne pitää kirjoittaa. Tällä hetkellä kyyneleet valuu… olemme olleet yhdessä 17 vuotta. Ja sinä aikana hän on ehtinyt olla yhden kerran naimisissakin. Hän on taitelijatyyppi. Tänään hän haukkui minut aivan maan rakoon. Olen alkanut käyttää alkoholia hänen rinnallaan… siis hoidan työni jne. mutta tänään hän anteli aivan suoraan. Ja osui kyllä oikeaan. Mutta miten voisin saada hänet luottamaan itseeni? Ja miten voisin luottaa, ettei hän lähde omille poluillleen…?
katkolla ajatukset olivat niin sekaisin että oli pakko laittaa niitä paperille. Enpä jaksa vielä tänne (juopon)elämäntarinaa laittaa kun 13 vuotta on aika pitkä aika… Keskiluokkaisen, hyvin toimeen tulevan ja uraa luovan alkoholistin elämä on todella raskasta! Olisinpa tiennyt ettei se avun hakeminen ole kuin nöyrtymisestä kiinni. No elämää on vielä jäljellä ja toivottavasti perheeni antaa anteeksi. Huomenna alkaa antabus ja muu jatkohoito. Olo on mahtava mutta vain te muut addiktit ymmärrätte mitä tämä on.
Hei, petyin todella paljon tähän rajoitettuun tarinan kertomukseen… kyllä nimittäin tulisi sen verran paljon tekstiä omasta elämästä, että ei sitä paljoa " muutamalle " riville kirjotella…
Itselläni ensimmäinen rykäisy oli joku parikymmentä sivua. Suurin osa ranskalaisilla viivoilla asioita hahmottaen.
Myöhemmin samana vuonna/seuraavina vuosina syntyi lihaa luiden ympärille eli tarinan runkoon/luurankoon.
Nykyään on aika pulskassa kunnossa, kun vuosien mukana on tullut näkemystä/muistikuvia lisää.
Tosin alussa oli vaikeuksia hamottaa kokonaisuutta, sillä tarina on melkoisen pitkä: From murrosikä
ad myöhäinen aikuisuus.
Mutta tänä päivänä tiedän jo kohtuu hyvin “kuka olen”.
Ja miksi tänään on näin.
Eli: elämä on ihan hyvää. Tosin se lasinen lapsuus välillä yrittää muistuttaa Mistä kaikesta jäit paitsi, mutta se tunne vaimenee, kun tajuan mitä olen “raittiina” ja"puhtaana" saanut ja mitä voin ehkä kokemuksesta antaa toisille.
Viime yönä katsoessani TV:stä kun Dr Phil yritti auttaa 2-kymppistä tyttöä irti heroiinista ja Oxycontista tuli kosteutta silmänurkkiin, kun hän totesi: Olen tehnyt tätä työtä 33 vuotta. kauemmin kuin sinä olet elänyt. Tiedän että sinulla on vain yksi suunta ellet ota nyt apua vastaan, kuolema tai vankila. Mene hoitoon."
En nähnyt ohjelmaa aivan alusta, joten luulin aluksi, että ny tuli Dr:lle kova pala narkomaani = addikti, mutta pian selvisi, että Dr Phil hallitsee asian. Kyseessä on tappava sairaus.
Omista murkkuikäisistä kavereistani vain yksi on enää elossa, mutta hän onkin ollut 34 vuotta raittina AA:ssa.
Vertaisuki on verratonta.
Pass It On
Yksi sivu ei riitä…Yhdelle sivulle mahtuu vain säälittävä rustaus…
Hmm, vaikka olen kiinnostunut muiden tarinoista ja luen muutenkin paljon, kyse ei ole siitä, mutta jaksaisitteko ihan oikeasti lukea monien monien hyvin samanlaiset (sillä käyttäjien tarinat ovat hyvin samankaltaisia-valitettavasti emme ole niin erilaisia ja aina löytyy vielä omaa tarinaasi koskettavampi ihmis-kohtalo) ja usean sivun mittaiset tekstit? En usko…sori. Yhdelle sivulle saa mahtumaan yllättävän paljon! Kaikki jotka ovat peruskoulun käyneet, osaavat tiivistää tekstin. Mä tahtoisin lukea ihmisten tarinoita - varsinkin selviytymis-tarinoita.
Reilu vuosi sitten luulin, että minäkin selviydyn. Se oli kolmas laitoshoitoni kymmenen vuoden käytön jälkeen. Olin tuolloin 24vuotias ja ollut monta kuukautta puhtaana. Kun parin ensimmäisen kk:n jälkeen pääsin eroon fyysisistä vieroitusoireista ja tunsin olevani ihminen jälleen koska kehoni ei enään huutanut buprea ja bentsoja, olin ihmeissäni. Jaksoin tehdä asioita, olin saanut uusia ystäviä jotka välittivät minusta ja ennenkaikkea: minun ei tarvinnut käyttää! Olin ratketa onnesta ja kiitollisuudesta; tämä oli täysin uutta, olin vapaa. Hoito ei tietenkään jatkunut näin auvoisena, aloin työskennellä itseni kanssa ja tutustuminen itseensä oli sietämätöntä. En näyttänyt pahaa oloani tai tyytymättömyyttäni itseeni muille, häpesin itseäni ehkä vielä enemmän kuin käyttäessäni.
Olen aina ollut todella ankara itseäni kohtaan. En lepää kuin nukkuessani yö-unet, inhoan laiskuutta-silti olen todella saamaton. Minulta on aina odotettu paljon, koska olen antanut siihen aihetta pienestä pitäen. Kerjännyt huomiota, rakkautta, tunnustusta osaamisestani tai hyvyydestäni. Pelkäsin retkahtamista enemmän kuin mitään. Kun ensimmäisien kk:n kiitollisuus väistyi levottomuuden, pelon ja ahdistuksen tieltä olin yhtä riekaleina kuin aina ennenkin. Minun teki mieli käyttää kokoajan. Lisäksi asiat, jotka käyttäessä hallitsin ja joista nautin kuten liikunta, musiikki, kodin sisustus ja kunnossa-pito, ruoan laitto, koulun käynti jne vaativat paljon energiaa. Yleisestihän tämä on toisinpäin, harvemmat nistit elävät ns.säännöllistä elämää. Kymmenen vuoden ajan opiskelin, kävin töissä, hoidin taloutta, ulkoisesti ei ehkä olisi uskonut että käytin päivittäin. Kaksoiselämä oli rankkaa mutta enhän voinut paljastaa totuutta. Selvänä tunsin olevani laiska ja siten entistä huonompi. Tiesin myös, että tulen retkahtamaan pian, vaikka olin katkaissut välini käyttäviin ystäviini ja NA-sta sain tukea ja voimaa.
Puolen vuoden jälkeen en enään kestänyt vaan otin ensimmäisen annoksen.Parin vkon päästä olin taas koukussa. Tuo puoli vuotta ilman huumeita oli elämäni parasta aikaa, vaikkakin erittäin raskasta sellaista.
Aloitan korvaus-hoidon lähiaikoina. En ole vielä tarpeeksi vahva lopettamaan, mikä on kuitenkin tavoitteeni jonain päivänä. “Niin varmaan”-ajattelee moni. Ajatelkoot. Miksi lähtisin katkoille ja kuntoutuksiin kun tiedän, etten ole vielä tarpeeksi vahva lopettamaan. Oheiskäytön olen onnistunut lopettamaan, vaikkei se minusta vähempää narkomaania tee, olen silti ylpeä siitä. Tämä on tällä hetkellä minulle paras väliaikais-ratkaisu, pääsen terapiaan ja kun päivittäinen “annokseni”, lääkkeeni on taattu, pystyn tekemään töitä, hankkimaan korkeakoulu-tutkinnon ja saamaan niitä onnistumisen kokemuksia jotka vahvistavat itseluottamustani, että lääkkeeni ajetaan jonain päivänä nollaan. Minä-etkä sinäkään ole tyhjä arpa ja kortit voi aina jakaa uusiksi.
Tyttö sinä olet tähti. No eih, oikeesti hienoa lukea että elämäsi on parantunut. Tässä sen taas näkee kun minä aloin puolenvuoden tauon jälkeen tänne kirjotteleen että minun elämäni taitaa taas luisua ja joku vie mennessään… Hmmm…