Kiitos huolestunutläheinen! Toi mielialojen aaltoilu on tuttua huttua, nyt tosin on pakkasen puolella menty 24/7. Joku aika sit luin jostain, että muutaman viikon raittiuden jälkeen alkoholistin aivoissa alkaa erittyä mielihyvähormonia epätavallisen korkeita määriä, mikä luo otolliset olosuhteet retkahdukselle, kun niistä alkuvaiheen syvistä vesistä on noustu ylös ja alkaa ns uhmavaihe. Tuohon tunnistan itse kompastuneeni sata kertaa, nyt vain päivä kerrallaan eteenpäin. On tää kyllä ihan hirveä sairaus, mutta katkeroitumiseen ei mulla silti ole varaa. Siinä on ryvetty liian kanssa, eikä se missään määrin tue raittiutta. Viikonloppuna olis edessä ryhmään meno, voi hyvää päivää miten mua ahdistaa se, kun naisten ryhmä ei kokoonnu ja joudun menemään sekaversioon 
Tsemppiä, Milla <3.
Mikä siinä niin ahdistaa ? Ihmisiähän me kaikki ollaan.
Huomenta! Voimia ja tsemppiä sinulle. Raitistuin ryhmässä jossa olin aika usein yksin naisena. Oikeastaan se joskus oli ihan kivaakin, toisaalta taas ei. Mutta olet oikeassa siinä että naisen ja miehen juomiskokemukset ei ihan ole samankaltaisia, aina, josku kyllä. Mutta itse alkoholismi on ihan samaa, sama vietti panee juomaan oli kyseessä mies tai nainen.
Olen kasvanut lapsuuden veljien keskellä, ollut naimisissa alkoholistin kanssa, enkä ymmärtänyt ensin miksi minun pitää raitistua ukkojen joukossa, ennekuin tajusin että siksi, että oppisin tuntemaan mikä on mies, joka itkee ja katuu tekojaan selvinpäin. Opin paljon sekaryhmässä, vaikka viimevuosina myös kävin naistenryhmässä, siellä oppii taas luottamaan naisiin. ja erottamaan sen kehen kannattaa luottaa.
Ei tässä alkoholismissa mitään vikaa ole jos ei juo, kukaan ei nykyään edes tiedä että olen joskus juonut alkoholistisesti.
on vain keksittävä keinoja miten purkaa ahdistusta, levottomuutta muulla keinoin kuin juomalla, tai lääkkeillä. Niitä löytyy kun etsii itselle sopivan keinon.
Rohkeutta elämään sinulle ja kaikille!
Kiitos & kiitos! Ja kiva kun Winston kävit moikkaamassa 
Tällä kertaa avun hakeminen on erilaista, kun mulla on kokemus pidemmästä raittiudesta, jonka aikana viinalla ei ollut merkitystä mun elämässä. Se vapauden tunne oli hieno kokea, mutta samalla hirvittää tämä sairauden luonne, kun tajuaa mihin oon tuon hyvän elämän vaihtanut. Tai siis että vaikka oot kerran sieltä pohjalta päässyt pois, niin puolessa vuodessa voit dokata elämäsi täysin solmuun ja mielenterveytesi pilalle (vaikkei se nyt niin kunnossa aina ole raittiinakaan).
Nyt kun vikasta dokaamisesta on kulunut puolitoista viikkoa, aivot alkaa ilmeisesti sen verran palautua, että keskittymishäiriö on tehnyt comebackin. Voin sanoa, että on todella hieno tunne olla samaan aikaan todella ahdistunut/depressiivinen ja keskittymishäiriöinen/maaninen 
Voi perse mikä kombo, ja sitäkin mun tulee nyt hoitaa kun kykenen taas liikkumaan. Salilla käyminen puree tuohon vaivaan, alkoholismin hoidossa tarvitaan nyt muitakin keinoja. Eilen täällä oli paska keli ja lipsuin rutiineista kun ei huvittanut mennä pihalle, ja heti huomaa millainen vaikutus sillä oli - päänsisäiset ongelmat pahenevat ja oot kiukkuinen itsellesi kun et saa himassa oikein mitään aikaiseksi, olo vaan on nuhjuinen ja ärtynyt. Yksi juttu viime vuodelta mikä muuten alkoi varmana huonontaa mun yleismielialaa oli se, kun en toiveista huolimatta päässyt julkisen puolen kautta pidempikestoiseen terapiaan tms hoitoon. Silloin olin liian hyvässä kunnossa, nykykuosissa ei tuollaisista olis ees mitään apua, kun aivokemiat on niin keturallaan 
Dave: Tiiän että tää on ristiriitaista kun itte oon juoppo, mutta mulla on lapsuudesta/nuoruudesta niin pahoja kokemuksia alkoholisti-miehistä, että pelkään menemistä sekaryhmään. Vaan ehkä tässäkin on nyt yksi kasvun paikka ja jopa keino keventää tota menneisyyden painolastia.
Piti vähän muokata tuota edellistä viestiäni, kun luin sen niin huomasin, että usea lause alkoi "minä"sanalla, eli siitä voi päätellä että itseä olen täynnä, oma nokka ensin, niinkuin sanotaan. toisaalta alkoholismi on niin itsekästä, sekä juovana että siten kun raitistuu on ajateltava aika paljon itseä ensin, että pysyy raittiina.
Mutta mene pelkoa päin rohkeasti! Ei sitä koskaan tiedä mikä hyvä asia se pelottava onkaan. Ainakin minulla mieli tekee tepposet, eli kuvittelee jotain pahaa tapahtuvaksi yms. vaikkei sellaista ole edes tulossa.
kerran kun ahdisti, pelotti yms. niin menin sohvalle makaamaan ja sanoin että antaa tulla nyt se kaikki kauhea mikä on tulossa jota pelkään. Eikä mitään tullut. Ei hyökännyt mitkään henkiolennot eikä fyysisetkään, eikä katto pudonnut eikä seinät kaatuneet. Siinä sain sellaisen konkreettisen tunteen kuinka annoin mielikuvitukseele liikaa valtaa.
Hyvää vikkonloppua kaikille!
Kiitos taas! Mä makustelin noita sanojasi äsken salilla. Olin jo lähdössä himaan, mutta päätin, että mä tapankin hieman aikaa ja meen sinne ryhmään jo tänään enkä huomenna. Hyi kun jännittää ja lähes yrjöttää, mutta samalla mulla on sellanen tunteen palo mennä sinne. En jaksa enää paeta asioita ja käpertyä itteeni - mun elämästä on tullut karmeaa, ja nyt on aika tehdä jotain konkreettista asioiden muuttamiseksi ja katsoa mihin se johtaa. Taivaan kiitos mulla nyt edes heräsi tämä muutos-motivaatio, yllättäen silloin kun olin heikoimmillani. Ja kummasti se AA-kriittisyyskin on muuttunut aidoksi haluksi hakea apua nyt, kun olemisesta on tullut sietämätöntä.
Hyvää viikonloppua tyypit <3
Hyvää viikonvaihdetta sinullekin!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tänks! Ja erityiskiitos vielä lomapuistolle, kun oot tuota AA-sanomaa jaksanut mulle välittää, vaikka varmasti tullut tunne, että päätä seinään siinä vaan hakataan eikä mikään mee perille neiti jääräpää-tuurijuopolle 
Tällä kertaa ryhmässä oli jotenkin erilaista. Mä oikeesti kuuntelin muiden juttuja ja tuntui, että ne puhui ihan samaa kieltä kuin minä. Puhuin itte sen minkä puhuin, enkä miettinyt että mitä muut musta ajattelee ja kuulostanko tyhmältä kun jännitti pirusti. Piiitkästä aikaa mä en ollut yksin, eikä mikään saisi mua jättämästä huomista ryhmää väliin. Tällä kertaa mä en myöskään aio alkaa kelaamaan niitä askelia ja stressata, kuinka pitää SUORITTAA kaikki enkä osaa jne. Hilaan perseeni palaveriin ja katson mitä tapahtuu jatkossa. Ainakin nyt mä tunnen edelleen semmosta vahvaa tunteen paloa mennä paikalle uudestaan, ja luulen että se on hyvä juttu. Mitään AA-kiistoja en tähän ketjuun tahdo, kiitos, musta nyt vaan TUNTUU tältä ja sen fiiliksen mukaan mennään
Huomenta Millanen. Erittäin hyvä kun hyppäsit varjosi yli (sakujen sanonta) ja sait itsesi palaveriin. Selasin hieman tätä ketjuasi ja vielä pari päivää sitten kiinnitin huomiotani seikkaan jota olisin kommentoinut, mutta olitkin jo eilisessä kirjoituksessasi muuttanut tekstiäsi itse. Puhun siitä, että sinulla on varaa mihin tahansa eikä raitistelu ole suorittamista! 
Katsele ja kuuntele kaikessa rauhassa miten kerhossa käynti edistyy ja ota ainakin niiden tyyneyslause tiukoissa paikoissa käyttöön. Erittäin tärkeänä pidän sitä, että jos sinulla pelaa kemia yhden tai toisenkin kerholaisen kanssa, niin sinulla on aina osoite ja puhelinnumero visaisissa tilanteissa käytössäsi. Ihan oikealla reitillä olet.
Itsellänikin hieman ryhmiin liittyviä pohdintoja työn alla. Ollut oikeastaan jo aika kauankin aietasolla, mutta nyt on konkretisoitumassa. Minähän en ole mikään aktiivinen ryhmissä kävijä, mutta koen ne hyödyllisiksi ja olen kehittelemässä hieman “toisenlaista” ryhmää erään täkäläisen ison yhteishyödyllisen organisaation kanssa. Toiveeni olisi saada ex-alkoholistit ja sellaiset tavikset saman pöydän ääreen joilla on kosketuspintaa alkoholismiin. Olkoot sitten vaikka läheisten taikka ammattinsa puitteissa. Melko korkeat vaatimukset, mutta katotaan löytyykö mielenkiintoa. Haluaisin edistää tietoisuutta alkoholismista ja karsia ennakkoluuloja ja leimaamisia. Ensin selvitettävä perusteellisesti, mitä kaupungissani jo tarjotaan. Yksittäisiä erikoisryhmiä on joka lähtöön, tästä olen varma. Eri asia on, ovatko nämä verkostuneet mielestäni oikealla tavalla.
OK, laitan tästä raporttia toisella kertaa toiseen ketjuun koska tämä on sinun tarinasi. Kovasti tsemppiä Millanen ja tehdään se mihin pystytään ja annetaan muun mennä omalla painollaan. Toivoen, että erotetaan nämä kaksi tahoa toisistaan. Kuulostaako tutulta?
Millanen kirjoitti
Täällä kirjoittamisen vertaistukea vähättelemättä on kuitenkin todettava, että palaverissa on joitain lisäarvon tekijöitä.
On lämmin tunne kohdata ystävällinen hymy tai kädenpuristus, on vapauttavaa huomata, että ei ole yksin ongelmansa kanssa. Ja on merkillistä havaita, että kuunnellaan, mitä kukakin puhuu. On mieltä kohottavaa kohdata kaupassa tai kadulla jo kauan raittiina olleita tovereita. Niin kuin totesit, tänään et ole yksin.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tämä on aivan totta. Siellä on ohjelman ja perinteiden luomat selvät säännöt toiminnalle. Palstalle kirjoittaminen on aivan toisenlaista puuhaa.
Minä silloin aikaisemman pitkän raittiuden alussa kävin todella tiiviisti palaverissa ensimmäiset viisi vuotta. Askeleet selviävät sitten ajan kanssa ja pikkuhiljaa aikanaan. Ei niitä tehdä suorittamalla, vaan ymmärrys kasvaa vähitellen kuuntelemalla ja keskustelemalla toisten kanssa.
Hienoa Millanen että onnistuit menemään ja koit yhteenkuuluvuutta muiden kans.
Nyt vain raittiina pysymistä opettelemaan:))
Jokainen meistä kannustaa sinua täällä, mutta niinkuin joku mainitsi puhuminen toisen ihmisen kanssa on tärkeää, siinä voi heti puhua asian mikä painaa, ihmetyttää tai ahdistaa. Ja jos on monta ihmistä niin siitä saa vielä laajemman vastauksen josta voi valita mikä sopii.
Tuli hyvä mieli kun luin kirjoituksesi, niitä tarvitaan, onnistumisia!
Jooo se on just sellanen lämmin ja helpottava tunne!! Nyt vasta tiedostan miten raskasta mulle on ollut elää sitä jäätävää kaksoiselämää, kun toisaalta pyörit yliopistolla ja toisaalta oot tehnyt tuurijuoppoudeta hirveän oravanpyörän…tai uponnut siihen oravanpyörään. Oon ihan satavarma ettei siellä mun arjen ympyröissä kukaan arvaisi ongelmaani - mähän oon yks mein ohjelman priimuksista tähän mennessä! Sit kun joku kysyy tyyliin mitä kuuluu, joudut vastaamaan “ihan hyvää”, vaikka takana olis muutaman päivän putki ja sama aika vietetty sikiöasennossa peiton alla toipuessa Tuolla voit REHELLISESTI kertoa, että nyt on menny näin ja piste, ja ne tyypit tajuaa sua oikeesti.Oon nyt pohtinut myös sitä, että kun mä oon tuurijuoppona kuitenkin näennäisesti pärjännyt niin hyvin, niin paljon potentiaalia mussa olis käytettävissä raittiina ollessa!
Ite kans harkinnut nyt ekaa kertaa vakavissani et ottaisin kontaktin tohon aa:n-toimintaan. Nyt tilanne vaan sellainen et tiedän tässä pienessä kylässä parikin, joita en välitä nähdä niissä tilaisuuksissa, ni pitääpi ajella naapuri paikkakunnalle missä todella tunnen olevani uusi tulokas. Katsellut ajankohtia, niin sopii mun aikatauluun ihan mainiosti. Olenhan siitä harvinaine juoppo, että sain jopa ajokorttini takaisin käymällä läpi yli puolen vuoden seulat, eli osoittaa ettei alkoholi ole ongelma kaiken maailman veri- ja kusikokeissa. Lekuri sano et oon yks sadasta joka läpäisee…en tiiä sit oliks se vaan joku heitto. Mut joo, auto on ja ei muuta kun rohkeutta ripaus mukaan ja mestoille.
Sun kirjoituksista sain jotenkin pientä mielenkiintoa aa:n toimintaa kohtaan, sillä vaikka lomapuisto on sitä alusta asti hokenut ihan mulle, sulle ja noin yleisestikin, ni et sä olet mennyt ja meinaat mennä jatkossakin, laittoi miettimään et josko itsekin aloittaisi koko jutun uudesta näkövinkkelistä. Olenhan lukenut taivalluksestasi jo pitkän aikaa ja jos se saa sut ajttelemaan noin, niin miksei muakin.
Mä suosittelen kyllä lämpimästi! Noi ajattelutavan muutokset ovat positiivista kehitystä ja kiva, jos mun kokemus saa sinut tuumailemaan asiaa uudesta näkövinkkelistä Munkin paksuun kalloon alkaa viimein upota, että tää sairaus ei ihan oikeasti sillä katoa, että yrität paeta/jäät paikoillesi jumittamaan. Jumittamista välttelin tänään jo sillä, että hilasin itseni salille…ja kummasti nollasi olotilaa, sillain terveellä tavalla. Siis oikeesti en käsitä, että mitä neiti kilipää-keskittymishäiriö oikein taannoin ajatteli jäädessään neljän seinän sisälle kiristelemään hermojaan 
Tää vuodenaika ja valoisuus jo lisää mun maanisuutta minkä itse hyvin tiedostan, ja silti piti oikein maksimoida sekin kurjuus omilla valinnoilla
Tänään aion taas tehdä asioita raittiuteni eteen, enkä dokata. Siinä on kaikki, mikä tässä hetkessä jotain merkitsee.
TMS72 kirjoitti
mies metsänreunasta alkoikin uuden ketjun, jonka otsikkona on
“Jos ei onnistu niin voi kokeilla jotain muuta”
Siis tyyneysrukouksen sanoin: rohkeutta muuttaa mitä voin.
Eipä kummempaa tällä kertaa kuin raitista pyhäpäivää sinullekin!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme,
Kävin lukaisemassa ketjua ja jotenkin ei nyt mennyt mun jakeluun? En ole kapinallinen ja muutenkin sellaiset tarinat ei nyt ainakaan mun kohdalla herättäneet mitään sellaista, mistä olis jotenkin hyötyä juomattomuuden kanssa…en sit tiiä? 
Lomapuisto varmaan tarkoitti just sitä omalta mukavuusalueelta poistumista ja rohkeutta kokeilla uusia keinoja raittiuden saavuttamiseksi
Mun olo on tällä hetkellä suoraan sanottuna paska. Viimeisin ryhmä oli monessakin mielessä rankka kokemus - ensinnäkin tajusin tunne-elämäni olevan täysin sairas & tyyliin pienen lapsen tasolla. Toiseksi ryhmä nostaa esille sellaisia kipeitä asioita ja totuuksia, joiden prosessointi ei ole mikään miellyttävä asia - varsinkaan, kun oot vajaat 2 viikkoa ollut korkki kiinni Entinen Milla olis tässä vaiheessa jättänyt homman kesken ja todennut, että ei oo kivaa enkä tykkää enkä enää mene. Vaan nyt vasta tän koko ongelman laajuus alkaa mulle valjeta kaikessa karmeudessaan, ja mä itse teen sen valinnan, että pysyn avun piirissä tai juon elämäni pilalle. Ja mä HALUAN pysyä avuin piirissä, vaikka se onkin kamalaa omalla tavallaan. Ehkä joku korkeampi voima antaa mulle eväät selvitä tästä taakasta, josta en itse todellakaan selviä. Nyt joku varmaan ajattelee, että drama queen vetää vähän överiksi taas. Mutta mä itse tiedän, että kyse ei ole siitä, vaan nyt mä oikeesti olen totuuden äärellä.
Ainakin luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat ja vähän samaa pelkään omalla kohdallani, se voi olla jopa syy siihen etten ole aiemmin miettinyt/ harkinnut asiaa kovin vakavasti, koska jos joudun epämiellyttävälle alueelle keskustellessa mun alkoholin käytön vakavuudesta, niin saatan alkaa väittämään sisimmissäni toista ja olen myös aika valmis sen sanomaan ihan suoraan. Vaikka näin itse analysoidessa tilannettani tiedän että olen pahoissa vaikeuksissa normaali elämän kanssa juurikin alkoholin takia. Liian hyvä skarppaamaan siviilielämässä, mut miten käy sitten palaverissa, missä pitäisi olla vilpittömästi rehellinen…? Myöntää koko paska, minkä ihan itse aiheuttanut ja minkä määrän se on niellyt rahaa, aikaa ja ihmissuhteita, sitä sitten setvimään 