Tarinan jatko-osa

Me Lopettajat
21

Nyt hieman toistan itseäni, mutta voi perse mikä fiilis!!! :imp: Keskittymiskyky on banaanikärpäsen luokkaa, ikävöin eksää, ahdistaa tekemättömät hommat+mokat+pelko siitä että ehkä mä en yksinkertaisesti vain selviä tästä kun niin pieni prosentti kuitenkin selviää. V*tuttaa myös tämä vappu, kun joka paikka on kiinni plus viime vuosina kevät noin yleisesti on ollut mulle hankalaa aikaa. Nykyään rakastan kunnon talvea, ja viime talvena oli hemmetin ahdistavaa kun sitä ei pitkään aikaan tullut. Sit kun täällä mein korkeudella oli kuukauden ajan 20-35c pakkasta ja mielettömän kaunista, mäkin olin suht tyytyväinen ja pysyin raittiina sen ajan. Oli muuten viime- ja toissa vuonna ihan sama juttu, että paletti levisi kasaan just keväällä ja alkoi ne ihme ahdistukset ja repsuilut :bulb:

No, ahdistuksesta huolimatta pakotin itseni aamulla sängystä ylös ja siivosin vähän. Nyt onkin siitä jo parempi olo ja ajattelin katsella vähän opiskelujuttuja. Noi kurssit vielä ovat menneet dokaillessa, mutta gradun tekeminen on sellainen ajatusprosessi, ettei se siedä ylimääräisiä katkoja ja kamalia repsahteluja. Kunhan nyt silti osaisin ottaa tarpeeksi rennosti, etten mitään järkyttävää PAKKO PAKKO -asiaa plus himmeetä suoritusta siitä itselleni rakenna. Kieltämättä sitäkin on hitusen ollut ilmassa :smiling_imp:

Ehkä nääkin olot menee jossain vaiheessa ohi, kunhan tällä kertaa jaksaa kärvistellä loppuun asti?! Onneksi huomenna on se ryhmä, tai jos en sinne logistisista syistä pääse niin menen aamulla käymään kirkossa ja ryhmässä sit ensi viikolla. Ihan perseestä tääkin kun ei oo enää autoa, ja menee liikkumiseen aikaa sekä vaivaa.

Sori tää kiukuttelu ja huono kielenkäyttö, mutta tätin pitää nyt vähän purkaa. Ettei olis hormonimonsterikin vauhdissa, keho ainakin on sen oloinen että ihan mahdollisena pidän :unamused:

22

On tää ilotulitus kuupassa kyllä mielenkiintoista! Edelleen silti tyytyväinen, että päätin mennä tästä yli ilman lääkkeitä, kun ei mulla sellaisia vieroitusoireita ollut kuin silloin katkolle joutuessa. Hirveetä semmosta “pitäs tehdä pitäs tehdä” -kelaa meinaa puskea mieleen, välillä taas ahdistuksen aaltoja yms. mukavaa. Pakko purkaa tänne, ettei sekoa vielä pahemmin!! Ja mun edellisestä juomiskerrasta alkaa olla pian viikko eikä ollut mikään jäätävä putki, eli hidasta on nykyään toipuminen verrattuna vanhoihin, yhden darrapäivän aikoihin :open_mouth:

Jotain hyvääkin: Oon lueskellut graduaiheeseen liittyviä tiedeartikkeleja ja jostain iski mielettömän hyvä oivallus, josta piirsin kuvion. Hetken aikaa olin tosi innostunut ja jopa positiivisella mielellä, mutta melko pian alkoi ääni kuupassa muistutella miten “oisit jo paljon pidemmällä jos et olis dokaillut, pilaat tän jutun vielä kummiskin jne.”. Ihanaa kerrassaan!!! :smiling_imp: Mutta nyt ruokaa naamariin ja iltasalille. Matkalla saa varmaan katsella iloisia haalariasuisia vappujuhlijoita, 10v takaperin olis ollut meitsikin samassa joukossa ilman huolia bailaamassa. Bailaamista sinänsä ei oo ikävä, vaan huolettomuutta ihan kevyesti on :unamused:

23

“Oon lueskellut graduaiheeseen liittyviä tiedeartikkeleja ja jostain iski mielettömän hyvä oivallus, josta piirsin kuvion.”

Tuo on hyvä asia. Tiivistät noin itsellesi (ja gradun lukijoille) usean artikkelin sisällön etkä vain kirjoita tavanomaiseen puisevaan tapaan tyylillä tutkjija A sitä, tutkija B tätä ja tutkija C tota → tarvitaan lisää tutkimusta. Käytännössä olet jo varmistanut sen, ettei gradustasi voi kovin huonoa arvosanaa edes tulla - Tampereen kirjastossa junaa kun asiaa selvitin ne huonojen arvosanojen gradut olivat suomalaisiin (oppikirja)lähteisiin pohjautuvia.

24

Voi kiitos Lasolarska! Olipa kiva lukea kommenttisi! :slight_smile: Mulla tää on nyt tätä teoriavaiheen “kypsyttelyä” ja ideointia, en tiiä millaiseksi noi muokkautuu sit lopulliseen työhön. Annan itselleni ja tälle prosessille aikaa - oon lukenut paljon ja vielä kun on fiilis, että saa kirjallisuudesta jotain"irti", niin en kiirehdi empiriavaiheeseen :slight_smile:

Mun piti tänään mennä ryhmään, mutta löysin ryhmähausta paremmin aikatauluihin sopivan joka lisäksi on lähempänä. Ongelma vaan on, että se on sekaryhmä :open_mouth: Itse asiassa mietin, että jos uskallan mennä sekaryhmään, niin kaksi ryhmää viikossa sopisivat erityisen hyvin omaan viikko-ohjelmaan: Toinen heti aamusella ja toinen myöhään illalla. Aikanaanhan en uskaltanut mennä sekaryhmään, kun siellä käyvä kertoi että niissä riidellään ja huudetaan (sori jos tätä ei saisi nyt sanoa, mutta haluaisin vähän avata asiaa). Mähän oon siis sellainen, että jos joku vaikka huutaa mulle niin alan itkeä ja meen ihan sekaisin - vissiin jäänyt joku trauma lapsuudesta :open_mouth: Voisko lomapuisto tai joku asiasta enemmän tietävä kertoa, onko se oikeesti noin?? Vitsi kun olis joku jonka kanssa mä voisin mennä sinne yhdessä ekalla kerralla :confused: Ens viikolla oon menossa kotipuoleen kun on äitienpäivä jne., mutta en mä nyt aio sluibailla tästä ryhmäasiasta kun kuitenkin HALUAN mennä!!

25

Vielä jatkoa edelliseen: Siis mun mielestä tässä kaupungissa on kyllä kokoonsa nähden tosi huonosti noita ryhmiä, ja pari jää vielä näköjään pian tauolle! Sit monet on jossain hevonkuusessa ja se joka olis lähempänä kokoontuu monina päivinä ihan typerään aikaan, tyyliin klo 11 tai 16 arkipäivinä. Aika hankala tuollaisiin on semmosen ihmisen mennä, jolla on ns normaali päivärytmi velvoitteineen :unamused: Mutta se myöhäisillan ryhmä olis varsinkin kyllä hyvä, harmittaa kun missasin sen eilen!!

26

Moi
Olet sinä kummallisista ryhmistä kuullut. Niissä muutamassa ryhmässä, joissa kävin, jokainen vain esitti oman puheenvuoronsa jos jotain halusi sanoa ja thats it. Miten mitään riitaa tms olisi voinut olla kun ei tapaan kuulunut keskustelu tai toisten puheenvuorojen kommentointi. Toimi mainiosti.

27

Juu, ei AA:ssa kyllä huudeta kellekään, eikä yleensä edes kommentoida toisen puheenvuoroja. Kiertävä puheenvuoro antaa jokaiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi vuorollaan kaikessa rauhassa, tai ei ole pakko sanoa mitään jos ei halua.

Tämänhän on jotkut kokeneet huonoksikin asiaksi, koska ovat kaivanneet enemmän vuorovaikutuksellista keskustelua, ja toisten kommentointia. Sellaisia ryhmiä on sitten tarjolla muualla, esim. päihdeklinikoilla voi olla keskusteluryhmiä joissa on työntekijä ohjaajana.

Mutta AA:ssa on siis luotu turvallisuuden takia se perinne, että jokainen saa puhua vuorollaan ilman pelko muiden kommenteista tai keskeytyksestä.

28

Hei Millanen!
Saitkin jo ihan asiallista ja oikeaa tietoa AA-ryhmien toimintatavoista. Vuosien mittaan olen joskus kuullut jonkun huutavan palaverissa, mutta muistettava, että meidän tunne-elämämme sairaudet ovat yksilöllisiä ja alkoholisteille yleinen piirre on yliherkkyys. Minäkin, aikuinen mies, pyyhin hiljattain kyyneleitäni, kun kuulin koskettavan puheenvuoron alkoholistin aikuisen lapsen menneisyydestä ja nykyisyydestä.
Jos haluat kaverin ekalle kerralle, voisit kysyä sellaista paikkakuntasi AA:n auttavasta puhelimesta. Suosittelen, mutta en pidä välttämättömänä, naisalkoholistia. Puhelinten numerot löydät Suomen AA:n sivuilta, sieltä mistä ryhmätkin,
aa.fi/

Hyvää Vappua!

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

29

Hei kiitos vastauksista! Siis mulle silloin sanottiin, että just sen takia kun tää on tunne-elämän sairaus ni pitää ymmärtää että äijillä tunteet kuumenee ja tulee niitä selkkauksia ja huutoa. Sit vielä tohon jatkona tuli että sie jos ekalla kerralla tuut sinne, ni kyllä ne varmaan sit osaa käyttäytyä asiallisesti :open_mouth: Ja mulle iski heti fiilis, että ei taida olla ihan oma paikka, jos siellä ei oo ees normaalit käytöstavat hallussa. Jotain sellastakin keskustelua tais olla, että tollanen nuorempi nainen jos sinne tulee ni jotkut miehet voi yrittää tehdä läheisempää tuttavuutta, pyydellä puhelinnumeroa jne. Siis voi morjens, jos se oikeesti on sekaryhmissä tollasta ni pitää toivoa että nykyinen ikä suojaa moiselta toiminnalta :laughing:

Mutta siis, pari kertaahan oon käynyt naisten ryhmässä kotiseudulla ja siitä tykkäsin kyllä :slight_smile: Ei tod. ollut huutoa tai muuta, ja siellä oli ihan eri asia saada ihmisten yhteystietoja jne. Olis kyllä helpompaa jos asuis vaikka pk-seudulla, mitä näissä kurjissa takapajuloissa! :smiley:

30

Sit vielä sellainen juttu, että jos noissa ryhmissä alkaa käydä säännöllisesti, niin ootetaanko siellä että sitoutuu samalla AA:n vapaaehtoistyöhön? Siis kyllähän mä tietty jotain voisinkin tehdä jos tuosta tulisi oma juttu, mutta ihminen jonka kanssa juttelin silloin aikanaan kertoi että siellä pitää sit käydä aina vuorotellen siivoomassa, keittämässä kahvia jne. Ja mulla kun on kuitenkin arjessa oma aikataulu ja omat harrastukset, niin en tiiä miten stressaavaa se olis jos tulis lisää jotakin “velvoitteita”. Siellä paikassa oli siis seinällä nimilista ja siinä kiersi aina ns tehtävävuorot jokaisen kohdalla.

31

Hei taas, Millanen!
AA ei velvoita ketään mihinkään, ei sinua eikä minua. Voit aivan perustellusti ja puhtaalla omallatunnolla käydä vain niissä palavereissa, jotka sopivat aikatauluihisi. Ja kaikissa ryhmissä käy myös vierailijoita, Suomessa yleinen käytäntö on, että juopuneita ei haluta palaveriin.
Jokainen ryhmä toimiii itsenäisesti, ellei suuresti vahingoita muita ryhmiä. Kaikissa ryhmissä käy vierailijoita, joskus läheltä, joskus jopa ulkomailta. Sinäkin voit mennä mihin ryhmään tahansa olematta sen jäsen. Ketään ei haluta sulkea pois avun piiristä.
Käytännöt vaihtelevat jonkin verran. On sellaisiakin jäseniä, jotka keittävät kahvia vuodesta toiseen, ja niitä jotka eivät koskaan. Jossain ryhmätilan avaimia on useita, joissain taas yksi, joka on sellaisella, joka haluaa tulla avaamaan oven seuraavaan palaveriin. Jos haluaa, voi hattuun pistää jotain kahvin ja vuokran maksua varten. Sekään ei ole pakollista,

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

32

Kiitti taas, lomapuisto! Mukavaa kun viitsit selventää mulle noita askarruttavia asioita :slight_smile:

Tänään päivällä oli jotenkin hirveän levoton ja ahdistunut olo (oliskohan jotain tekemistä sekaisin olevien aivokemioiden kanssa…), eikä opiskelu meinannut sujua. Päätin sitten käyttää ajan muuten hyödyksi pesemällä ikkunoita. Siis toikin on ollut semmoinen rasittava pitäis tehdä -asia ja välillä oon pitänyt verhoja kiinni ihan vaan sen takia, kun on ketuttanut katsella niitä paskaisia ruutuja. No olipa nyt taas ihan ylitsepääsemätön homma, kun sen kerran sai vaan tehtyä :unamused:

Tuossa illalla huomasin ihan sattumalta myös semmoisen seikan, että AA:n nettisivuilla on virhe niissä mein paikkakunnan ryhmien kokoontumisosoitteissa. Kaksi ryhmää kokoontuu samassa paikassa ja se virhe on tyyliä Kissakatu/KissaNkatu (toisen ryhmän kohdalla osoite siis on oikein). Tän kunnan alueella sattuu vielä olemaan molempien nimiset tiet, ja pikkasen kyllä aiemmin ihmettelin, että minkä takia ihan syrjäkylällä ryhmiä pidetään kun sen väärän osoitteen laitoin reittihakuun :unamused: Oikea osoite onkin vaan muutaman kilsan päässä ja kävin siellä iltalenkillä. Kannattava reissu senkin puoleen, että entisessä kotikaupungissa mulle oli yksi henkireikä liikkua luonnossa, jota siellä oli ihan kaupungin keskustan vieressä. Täällä samanlaista mahdollisuutta ei jotenkin aiemmin oo ollut ja se on harmittanut välillä. Mutta tonne kun menin niin löysin aivan ihania paikkoja: vanhoja jaloja lehtipuita, nurmikoilla kasvoi krookuksia ja muita kukkia, hirveesti laulavia pikkulintuja jne. Tosi ihanan rannankin bongasin samalla reissulla, kun poikkeilin hieman varsinaiselta reitiltä :slight_smile:

Pari tuntia viivyin tuolla reissullani, ja nyt sen tuntee kropassa vaikken muuta kuin reippaasti kävellyt. Mähän tein liikkumisesta itselleni tavallaan harrasteen viinan tilalle ja kieltämättä syksyllä/aiemmin tänä vuonna salitreeni meni överiksi. Toinen polvihan mulla on valmiiksi hajalla, eikä se runsaasta liikunnasta todellakaan oo tykännyt - päinvastoin nyt kremppaa myös lonkka, kun polvi on ollut virheasennossa, alaselkä, toinenkin polvi, jossain vaiheessa ollut ongelmia toisen kyynerpään ja ranteen kanssa jne. Mua oikeesti pelottaa etten jossain vaiheessa pääse taas liikkumaan yhtään, ja talvella aivan saletisti jotkin repsuilut johtuivat just siitä vitutuksesta kun olit niin kipeä ja rikki ettet kyennyt tekemään mitään. Ei myöskään hirveesti auta ikäkriisissä olla kolmekymppisenä kropaltaan vanhan mummon tasoisessa kuosissa :unamused:

Mitäköhän vielä…hyvin muuten näki tuolla ulkoilureissulla suomalaisen alkoholikulttuurin ilmenemismuotoja, vaikken ees missään ytimessä käynytkään! Sen verran oli selkeesti pitkästi juhlineita vappuihmisiä liikenteessä. Varsinkin yksi keski-ikäinen todella humalainen nainen, joka hoiperrellen talutti pyörää ja selvästi häpesi tilaansa/yritti kattoa muualle mut ohittaessaan jotenkin pysäytti. Tuli nimittäin ihan sellainen olo, että tuossa kävelee vastaan mun tulevaisuus, jos en korkkia kiinni saa :open_mouth:

Huomenna oliskin sit aamusta kivaa ohjelmaa, nimittäin yhtä kurssia josta todella tykkään. IHANAA mennä sinne ilman darraa, vaikka henkinen olotila onkin edelleen paska. Oikein hyvää yötä ja alkavaa viikkoa kaikille!

33

Täällä mennään edelleen melko ankeissa ja epästabiileissa tunnelmissa. Vähän kerrallaan kohti parempaa enivei. Tässä kohtaa tekee erittäin hyvää, että on tietoa tämän sairauden luonteesta ja siitä, minkä takia fiilis on paska ja miten noi aivokemia-asiat suurinpiirtein toimii.

Muuten oon pohdiskellut suht paljon tätä tilannettani. Mähän periaatteessa olin jo päätynyt pisteeseen, jossa tavallaan olin hyväksynyt sen ettei tästä välttämättä tule mitään enkä koskaan tuu saavuttamaan pysyvää raittiutta. Voi kuulostaa kamalalta, mutta sen mä vaan olin (olen?) henkisellä tasolla hyväksynyt. Niin harvat kuitenkin loppupeleissä onnistuvat ja se on kiistaton fakta.

Eilen myös katselin pitkästä aikaa AA:n askeleita ja yllätyin todella. Viimeksi olin niitä miettinyt varmaan joskus pari vuotta sitten, ahdistunut kun en tajunnut mitään paria ensimmäistä lukuun ottamatta ja unohtanut koko asian. Nyt kummiskin huomasin, että vaikka kaikki ei tod. oo mennyt kuin Strömsössä, mä oon tietämättäni käynyt läpi niiden askelten mukaista kehitystä henkisellä tasolla. Olin ajatellut etten tästä täällä edes “keskustele” ettei turhaan synny paskamyrskyjä, mutta henkisempi musta on tullut. Tietty voi joku todeta että paskaakos auttaa kun oot dokannut silti, mutta ainakin JOTAIN on tapahtunut/tapahtumassa. Nyt yritän vaan elellä tässä hetkessä ja luottaa siihen, että seuraava hetki tulee aina joka tapauksessa. Onneksi on noita omia puuhasteluja, joihin keskittyä kun meinaa sipuli levitä. Ja nyt mulla jotenkin on aidosti sellainen olo, että haluan mennä sinne ryhmään - en pakon edessä, vaan enemmän omasta kiinnostuksesta :slight_smile:

34

Moikka Millanen. Oot oikeessa kun sanoit että monet " vanhoista" kirjoittajista on retkahdelleet ja palanneet tänne. Minä myös. Kirjoitin jo aikaisemmin muutaman kerran, mutta sen jälkeen retkahdin vielä uudestaan. Itsellenikin tuli sellainen olo että hyväksyn nyt vaan sen että juon ja yritän näytellä mahdollisimman normaalia. Se onnistui hetken aikaa, mutta kauhea pelko oli kuitenkin takaraivossa. Ja sitten tuli taas masennus aina juomisen jälkeen ja pahimmassa tapauksessa itsetuhoiset ajatukset.
Olen sua 8 vuotta vanhempi, mutta aloitin tänä talvena opiskelun ammattikorkeassa koska haluan vaihtaa alaa. Voit vaan arvata mitkä fiilikset mulla välillä on kun kaikki muut on 20-24 vuotiaita! Ehkä siksikin tämä talvi ja kevät on mennyt pahenevan juomisongelman kanssa kun yrittää niin kauheasti olla normaali ja näytellä itseään nuorempaa( vaikka miksi ihmeessä, ikä on vaan numeroita!). Mulla ei ollut mitään kolmenkympin kriisiä, joten nyt jo on nähtävissä merkkejä lähestyvästä massiivisesta neljänkympin kriisistä. Sitä ennen tämä ongelma on saatava hallintaan, muuten ei hyvä heilu.
Kiva lukea sun kuulumisia Millanen, parasta jatkoa ja raittiita päiviä :smiley:

35

Terveisiä landelta! :slight_smile: Vietin siellä muutamia päiviä saunoen, talviturkkia upotellen, pöpeliköissä pyörien, perheen ja ystävien kanssa seurustellen, karvalapsia paijaillen ja mitähän vielä! Aluksi mietin jaksanko/pystynkö lähteä, mutta onneksi menin. Siellä sitä ihminen jotenkin…eheytyy, ihan eri lailla mitä kaupungissa. Kai toi on mulle jotain sielunhoitoa, en ees pelkää karhuja enkä mitään kun siellä keskellä metsiköitä itsekseni palloilen.

Kiitos camillelle viestistä! Voin kuvitella miltä opiskelu sun iässä on tuntunut, kun neiti kolmenkympin kriisiä ahdistaa jo nyt :slight_smile: Mä en muuten oikeasti tajua tuota normaalin näyttelemistä, itse tein siis just samaa. Ja koko aika silti oli se pelko persiissä, että missäköhän vaiheessa mopo karkaa kunnolla käsistä ja tapahtuu jotain hirveää :open_mouth: Elämästä tuli tasapaksua harmaata mössöä jne. Mä tossa vähän aikaa sit just kirjoitin ns päiväkirjaani, että en oikeesti tajua minkä takia täytyy juoda, kun päivät on niin paljon…täydempiä ja helpompia ilman. On tää kummallinen sairaus, ei voi muuta sanoa. Mulla vikasta juomiskerrasta nyt tasan 2 viikkoa, ja varsinkin kun sai hyviä päiviä alle niin motivaatio on kova jatkaa samalla linjalla. Tsemppiä myös camillelle ja kaikille raitistelijoille! Tuetaanhan toisiamme niin eiköhän tämä tästä :slight_smile:

36

Minä olen Millanen sinua 10 vuotta vanhempi ja kouluttauduin pari vuotta sitten pikkuisen nuorempien seurassa. Onhan se henkisesti haastavaa, näin muotoillakseni. Taas itseasiassa kouluttaudun, onneksi tuntuu että tälle alalle on moni minun iässänikin lähtenyt :sunglasses: (Mikähän siinäkin on, että pitää opiskella niin paljon, pian on liuta tutkintoja ja miksi :unamused: )

Olen myös miettinyt paljon sitä, kuinka irrationaalista juominen on. Aivan järjetöntä. Etenkin, kun itselläni on ollut tapana juoda “jonkun tilaisuuden kunniaksi”, “loman kunniaksi”, “palkita onnistumisesta”. Aivan täysin järjetöntä, koska alkoholi tuo minulle enää turtuneen olon. Ei mikään lomapäivä tai tilaisuus ole mitään, kun juon. Joo, ehkä ensimmäinen 30min-1h on jotenkin kivaa nousuhumalaa, hyvin usein ei edes se. Muutoin silkkaa turtumusta, yritystä sinnitellä sellaisella alueella, jossa juo “tarpeeksi” (ja mitähän se sellainenkin on?), mutta ei liikaa, säilyttää kasvonsa, mutta on riittävän kännissä - miksi :question: :question: Normaalin esittäminen on alkoholiongelmaiselle kova paikka ja aina saa pelätä, että totuus paljastuu, ja paljastuuhan se, ennemmin tai myöhemmin.

Itsekin menen nyt päivä kerrallaan -asenteella, otan vastaan sen, mitä on tullakseen. Vaikka tulisi kuinka huonoja päiviä, tulkoon. Krapula-masennus-ahdistus-häpeä -päiviä pahempia ei voi kuitenkaan tulla.

37

Millanen kirjoitti Vapun päivänä

Hei, Millanen!
Sulla on nyt hyvä konkreettinen tieto, kun ryhmän osoite on sulle tuttu. On helpompi mennä, jos sulle tulee halu ottaa vastaan sieltä saatava raittiuden tuki.

Hyvää viikonvaihdetta!

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

P.S. Jos haluat, voit pistää Suomen AA:han tiedon huomaamastasi virheestä. Oikea osoite voi olla jonkun juopon pelastus.

38

Gaian viestin mukaisesti täällä on tosiaankin menty päivä kerrallaan. Fiilikset ovat vaihdelleet lähes positiivisesta ahdistukseen, pelkoon, oivallukseen ja mitähän vielä - varmaan lähes tunteiden koko kirjo koettuna.

En oo nyt saanut aikaiseksi edes kirjottaa tänne, kun asioiden kohtaaminen on vienyt mehut melko hyvin. Opintojen kanssa oli vähän hankala jakso, mutta nyt tavallaan oon saanut uudesta ideasta kiinni, päättänyt ottaa riskin sen kanssa ja katsoa kuinka käy. Kavereiden ja eksän (…) seurassa myös vietetty aikaa - jälkimmäisestä en oo niin varma oliko fiksua, mutta mä seurasin vaan omaa fiilistäni siinä asiassa. Sellaista negatiivistakin on tässä ollut, että mä kun talvella sairastelin kauan ja kärsin erinäisistä oireista, söin pitkät lääkekuurit jne ja ehdin jo huokaista helpotuksesta että toi rumba olis ohi, niin ne terveysongelmat osin palasivat. Ei sinänsä mistään kovinkaan vakavasta asiasta oo kyse, mutta kyllä se aina ahdistaa ja huolettaa kun kroppa antaa tavallaan periksi. Tuli semmoinen hetkellinen pettymys ja lamaannus, että taas kun alan saada palettia vähän läjään ni lisää paskaa sataa niskaan. Ja lääkkeiden napsiminen alkoi taas, huolettaa sekin ettei tee varmaankaan kropalle hyvää popsia jatkuvasti pilleriä. Mutta parempi sekin oman elämänlaadun kannalta mitä kärsiä inhottavista oireista.

Tässä nyt vähän kuulumisia. Niin ja tuo lomapuiston mainitsema kirjoitusvirhe tosiaan mietitytti, että miten voikin olla mahdollista. Jollakulla voi kummiskin olla oikeasti hätä ja tarttisi sitä palaverin mahdollisuutta, joka siinä tilanteessa voisi jopa muuttaa koko elämän.

39

Ei tästä mun touhusta meinaa nyt tulla yhtään mitään :frowning: terveysongelmat pahenivat, mun arjen rutiinit kosahtivat ja seurauksena lähinnä istuin sohvalla ja tuijotin seinää kämpässäni. Tietäähän sen miten tossa käy, pian jätettiin ihan omalla päätöksellä antabukset ottamatta ja oltiin dokaamassa. Silloin kun mä ne pidemmät raittiudet saavutin, mun elämä oli niiiin erilaista: Olin terve ja kävin lähes joka päivä salilla tai uimassa, mulla oli kiva koti ja rutiinit kunnossa. Nyt tuntuu että oon kolmekymppinen kehäraakki, josta ei oo enää mihinkään. Kroppa paskana ja päästä ei tartte edes puhua. Tää nykyinen kämppä on myös osoittanut huonot puolensa: Heti auringon noustessa se alkaa porottaa suoraan mun seiniin ja ikkunoihin, eikä täällä pysty kunnolla olemaan helteillä. Herään tuohon klo 6 joka saatanan aamu, enkä siis saanut koskaan nukuttua kunnolla. Paitsi viime aikoina darrassa. Pahinta tässä on se, että musta vähän tuntuu, että jos arki on näin perseestä koko ajan, niin ei mistään ryhmistä tai antabuksista tai muista tukikeinoista ole mitään apua. Sillä sen oman motivaation olla selvinpäin tulisi olla kunnossa ennen mitään muuta, ja mulla se ei nyt kieltämättä ole ollut. Tuli taas se sama olo kuin aiemminkin: Ihan sama dokata, kun elämä on tämmöstä muutenkin. Koko ajan vaan jotain negatiivista. Ja mä tiedän etten pääse pois tästä kierteestä, ennen kuin saan kuntoon sen tärkeimmän asian: Oman arjen ja sen rutiinit.

40

Hei, Millanen!
Useimmat tuntemani alkoholistit ovat raitistuneet vasta selvästi yli 30 vuoden iässä. Naisista jotkut kuitenkin alle sen.
Toivoasi sinun ei siis tarvitse menettää, varsinkin kun tiedät, että arki ja rutiinit ovat hyvän elämän runko. Arjen ja rutiinien ei tarvitse olla harmaata ja yksitoikkoista. Itselleni ja suurelle joukolle alkoholisteja raittius on mahdollista juuri rutiinien omaksumisella. Aktiivisesta palavereihin osallistumisesta useimmille meistä on muodostunut arkinen voimanlähde. Saa aina iloita, kun tapaa saman ongelman ratkaisuun osallistuvia. Siitä joukosta seuloutuu jokaiselle halukkaalle tukihenkilöitä ja ystäviä. On aina jännä odottaa seuraavaa palaveria. Ja on mukava kohdata kaupassa tai muualla palavereista tuttu rinnalla kulkeva lähimmäinen. Emme ole yksin, meillä on maailman laajuinen toveriseura.

Antabuksella ja AA:lla on yhteisenä ominaisuutena se, että ne vaikuttavat vain otettuna.
[i]

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme[/i]