Varmaan aika yleinen tilanne ollut/on monessa perheessä. Mielestäni äidit/isät turhaan jäävät roikkumaan sen alkoholisoituneen puolison kanssa epäterveeseen liittoon, joka hajottaa lapsia ja omaa psyykeä.
Suurin pelko tuntuu noissa tilanteissa olevan puolisoilla se, että lapset kärsivät. Lapset voivat paljon paremmin kun se pelko ja epävarmuus lapsuudesta puuttuu. Vaikka avioero ottaisi koville, niin täälläkin oli yksi ketju, jossa yksikään tän foorumin avioerolapsista ei kärsinyt erosta niin paljon kun vanhempien yhdessäolosta.
Siinä olisi siis mietittävää ihmisille, jotka “lapsien takia” roikkuvat yhdessä. Tosin vaikea sitä on kuvitella ilman että elää itse siinä tilanteessa. Silti olen itse ajatellut asian niin, että silloin kun perheessä on lapsia, niin ei ole vastuussa enää pelkästään itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan, vaan myös lapsista. Näin ollen lasten täysipäisiksi kasvattaminen pitäisi olla prioriteetti numero yksi.
En tarkoita näillä sanoilla mitään sinua vastaan Maria, älä käsitä tätä niin. Nää on vaan ajatuksia joita tästä tekstistä heräsi.
Lapset ovat valitettavan usein ne kärsijät näissä liitoissa.Koko perhe siinä toki kärsii, mutta lapset eniten. Heillä ei ole välineitä käsitellä näitä asioita.
Monesti olen itse miettinyt syitä riippua addiktoituneessa suhteessa. Omat syyni ehkä juontaa lapsuuteen alkoholisti perheessä. En tiedä muusta elämästä, mutta tiedän, että aina en voi kuitenkaan hyvin.
Olen aina tehnyt kaiken täysillä tai en ollenkaan Ehkä juuri siksi rakastankin niin sairaalla taivalla toista ihmistä. En osaa irrottaa ja pelkään omaa huonovointisuutta. Olen itse ollut myös päihdeongelman kanssa painiva. Itse pääsin päihteistä eroon 16 vuotta sitten. Kuitenkaan en vieläkään osaa tunteitani käsitellä terveellä tavalla. Ajatusmaailma vääristynyt jollain tavalla jo lapsena tai ainakin kyky käsitellä asioita. Nyt haenkin apua omaan läheisriippuvuuteeni ja yritän sitä kautta saaha jonkun tolkun omaan itseeni. Kuka olen ja mitä juuri MINÄ HALUAN ELÄMÄLTÄNI ITSELLENI JA LAPSILLENI <3
Kuinka tärkeä olisikaan vastuuntunto, ja rakkaus lasta kohtaan! Että jos niitä lapsia on tähän maailmaan tehnyt, niin olis myös sen verran kypsä vanhemmaksi, että ei jäis jahkailee itsekkästi oman epätoivoisen rakkauden perään, vaan pistäisi lapsen etusijalle, ja veisi sen pois tuosta ahdingosta.
Jos nyt ihan rehellinen saan olla, niin marttyyrius, epäkypsyys ja kliseet tulee mulla pällimmäisenä mieleen tuosta sun tekstistä.
No aivan varmasti juontaa. Kuulin sellasesta teoriasta, että aikuisena monet hakeutuu alitajuisesti samankaltaisiin tilanteisiin, joita ovat lapsina kokeneet, koska pyrkivät epätoivoisesti löytämään näille traumoille jonkinlaista ratkaisua.
Sun tosiaan olisi syytä hankkia sitä apua itsellesi, mikäli et halua saman kaavan jatkuvan omien lastesi kanssa. Sitä parisuhderakkautta ehdit kyllä saamaan myöhemminkin elämässäsi.
No teksti ei ole omani niin sanotusti, vaan jostain otettu runo?
Kyllä jokainen vanhempi varmasti haluaa lapsilleen sitä parasta, mutta aina ei ole kyse siitä, että epätoivoisesti vaan haluaa roikkua rakkautensa perässä. Taustalla on usein paljon muutakin. Myös läheinen voi sairastua niin, ettei kykene tekemään päätöksiä, vaikka tietää sisimmässään mitä pitäisi tehdä. Ei se ole aina itsekkyyttä vaan sairautta,jonka taustalla on paljon asioita. Sitäkin sairautta tulee toki hoitaa. Riippuvuus toisten joukossa. Mikään riippuvuus ei ole niin yksiselitteinen…on sitten kyse aineista, ihmisistä tai mistä tahansa muusta.
Minulle on ollut hirveän vaikeaa laittaa edes rajoja aikanaan miehen päihteiden käytölle. Nyt olen siinä pisteessä ollut jo kaks vuotta, että kotona ei vedä ! Olen sanonut, että hoitaa muualla ne sekoilunsa kuin minun ja lasten kotona. Nyt siis mies onkin enemmän muualla kuin kotona :mrgreen:
Tämäkin järjestely aiheuttaa toki turvattomuutta lapsissa, kun eivät tiedä missä Isä välillä on Luoja, että on paska olo taas ku ajattelenkin näitä kuvioita Pitää alkaa siivota ni saa ajatukset pois ees hetkeksi näistä asioista…
Lyhykäidessään tuosta runosta tuli mieleen että tyylikästä tekstiä, kaunista runomuotoa.
Tarina itsessään valitettava. Ja kyllä se ero on aina parempi kuin se että jää liittoon riitelemään. Päätös erosta pitäisi lapsen ollessa kyseessä harkita tavanomaista nopeammin. Kaikkihan tietää miten lapsi kärsii riitelyistö sun muista.
Tässä on vielä sekin aspekti, että sinähän et voi mistään tietää edes sitä onko miehesi täysin selvinpäin silloin kun on teidän kanssanne? Opiaatit, bentsot ja kannabis maltillisilla annoksilla (korkeilla toleransseilla) ei välttämättä näy yhtään mihinkään, ei edes sille puolisolle. Ja vaikka asia nyt sattuisikin olemaan niin, että hän ei mitään käyttäisikään teidän aikana, niin kyllähän siellä nyt vähintään jonkunlaisia refloja/vieroitusoireita väkisinkin on ja ne varmasti heijastuvat perhe-elämään…
Kyllä tuo tilanne tosiaan vaikuttaa siltä, että ihan ehdointahdoin altistat lapsesi tuollaiselle perhe-elämälle joka varmastikkin pitkässä juoksussa on haitallista lapsillesi.
Kun jos olet nyt hakemassa apua, niin meinaatko kertoa auttavalle taholle rehellisesti teidän perheen ongelmista?
Tottakai meinaan kertoa Mitäs hyötyä siitä muuten on? Tulee tunne, että olen joutunut jotenkin henkilökohtaisen hyökkäyksen kohteeksi täällä, vaikka kirjauduin linkkiin saadakseni jotain muuta??Vertaistukea ehkä, koska tiedän läheisriipuuvuuteen sairastuneita ihmisiä olevan muitakin kuin minä. Jos pitäisin tilannettamme jotenkin normaalina tai haluaisin lapseni tahallaan altistaa tähän, niin en varmasti olisi lähtenyt edes apua hakemaan tai kirjautumaan tänne.
Ainakaan minulla ei ole mitään intressejä/mielenkiintoa hyökätä ketään kohtaan…
Mutta tuo viimeisin kysymys tuli lähinnä mieleen sen vuoksi, että oletko valmis ottamaan lastensuojelun teidän perheeseen mukaan? Semmonen nimittäin saattaa tapahtua hyvinkin äkkiä jos sosiaalipuolen ihmisille tulee selväksi, että lapsien isä on narkomaani.
Ja pahimmillaan sossut voivat katsoa, että sinä altistat lapsia tälläiselle touhulle (siis isän narkomanialle) ja sinut todetaan kyvyttömäksi huoltajaksi.
Siinä kohtaa sitten mies valitsee tiensä. Joko lähtee hoitoon tai jatkaa touhuaan muualla.Se ainakin olisi itselleni riittävä pelote irtautumaan miehestäni ja olen valmis sen nyt ottamaan. Itse olen täysin päihteetön ja työssäkäyvä ihminen kuitenkin.
Mullekkin tuli vähän epämiellyttäviä viboja noista vastauksista. Älä ota itseesi Maria, ihmiset joskus sanovat niin suoraan mitä ajattelevat. Ja niinhän se on, että toisen tilannetta on helppo arvostella, kun ei ole itse sen päätöksen edessä.
Ymmärrän ettei ole niin helppoa irtautua tuosta tilanteesta missä olet, mutta se on tehtävä. Voimia kovasti tilanteeseesi ja toivottavasti et lannistu vaikka täällä välillä aika suoraa tekstiä tuleekin. <3
Maria. Jos susta tuntuu, että olet joutunut henkilökohtaisen hyökkäyksen kohteeksi, on sun (siinäkin asiassa) syytä katsoa peiliin. Sä kyselet ajatuksia ja mielipiteitä, mutta vastaukseksi sulle ilmeisesti kelpaakin vain pääntaputukset? Ei kannata kysellä, jos ei kaikkien rehellisiä mielipiteitä sitten kestäkään.
Ja jos sä sitä vertaistukea kaipaat, löydät sä sitä edelleen parhaiten niiltä päihteilijöiden omaisille tarkoitetuilta palstoilta.
Ja sittenkö olet valmis hänestä luopumaan, kun et tähän mennessäkään ole siihen kyennyt?
Riippuvuudet ovat tosiaan monimutkaisia sairauksia, niinku itse tuolla kirjoitit. Ei se silti sulje pois sairauden itsekkyyttä. Addiktithan ovat ihan helvetin itsekkäitä riippuvuutensa edessä. Riippuvuuden kohde menee kaiken edelle, eikä muusta väliä kuin “seuraavasta annoksesta”. Sun miehellä menee aineet koko perheen edelle, ja sulla se mies menee lasten edun edelle. Olet oikeassa siinä, että sairautta tulee hoitaa. Toivottavasti siis ryhdyt tuumasta toimeen!
Niin, rehellisyys ei aina voi olla miellyttävää ja lämmintä. Vanhempien epäkypsyys ja hallanteko lapsia kohtaan ahdistaa ja suututtaa mua niin paljon, et en näe mitään syytä, miksi asioita silloin pitäisi kaunistella. Mua itseäni ei ainakaan ole päähäntaputtelut koskaan auttaneet. Parhaiten on jäänyt mieleen juuri ne “ilkeydet” ihmisten suusta, kun ne ovat laukoneet totuuksia, joita ei itse silloin vielä ole kyennyt hyväksymään. Tässä on nyt kuitenkin neljä lasta kyseessä - vanhin laskujeni mukaan jo 14-vuotias - olisi siis jo viimeiset hetket käsillä, jos meinaa heille hyvän elämän turvata!
Anyways, Maria jo otsikossa kyselee ihmisten ajatuksia tuosta tekstistä. Mulle tosiaan tuli mieleen omat ajatukset joskus teinivuosilta - sellasta ihan helvetin naiivia itsesääli-rappioromantiikka -läppää. Erikseen ei sanottu, että vain tietynlaiset ajatukset olisivat tervetulleita, joten kai tällasetkin ajatukset saa tuoda julki? Vai? Pitäiskö negatiiviset mielipiteet toimittaa vaaleanpunaisessa paketissa, jossa iso rusetti päällä? Olisko ne silloin kivempi lukea?
Pyysin kertomaan ajatuksia tarinasta/runosta, mutta tämä menikin minun elämäni vatvomiseen eikä itse tarinaan. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, mutta luulin oikeasti, että täällä saa yleisesti edes jonkinlaista tukea haukkumisen sijaan. En ole pyytänyt tukemaan ajatusta siitä, että minun pitää lapseni näille asioille altistaa, mutta jonkinlaista muuta tukea ehkä.Tiedän kyllä itse miten vahingollista tämmöinen on lapsiperheessä. Jos asia olisi yksinkertainen, niin olisin tehnyt tästä jo lopun!! Mieheni ei ole väkivaltainen eikä muutenkaan sekoile täällä kotona, niin asioiden vieminen on ehkä sen takia viivästynyt näin kauan minulla. Miehessäni on uskokaa tai älkää, niin myös se rakastava perheenisän puoli, joka tekee kaikesta entistä vaikeampaa.En kuitenkaan häntä puolusta, mutta kolikolla on aina kaksi puolta
Kyllä minä suoraa tekstiä kestän, mutta jotenkin vaan tuli paha mieli arvostelusta, vaikka oikeassa ovatkin :/. Kaipasin jotain muuta kuin hyökkäyksen, kun tänne rekisteröidyn. Kiitos kuitenkin sinulle voimien lähettämisestä <3 Tulen sitä tarvitsemaan, niinkuin moni muukin, joka kamppailee näiden asioiden kanssa <3
Sen kummemmin sun tilanteeseen sanomatta muuta kun että tsemiä eteenpäin ja silleesti, maria76, niin sanon tosta runosta että ei kyllä kauheesti nappaa. Sellasta sentimentaalista avuttomasti riimiteltyä tusinasoopaa, joka itsessä herättää lähinnä vastenmielisyyttä. Jotain dingon ja yön tyylistä lyrikointia, ei kyllä kosketa tarina mitenkään eikä ainakaan esitystapa.
Ehkä juuri siksi rakastankin niin sairaalla taivalla toista ihmistä. En osaa irrottaa ja pelkään omaa huonovointisuutta. Olen itse ollut myös päihdeongelman kanssa painiva. Itse pääsin päihteistä eroon 16 vuotta sitten. Kuitenkaan en vieläkään osaa tunteitani käsitellä terveellä tavalla. Ajatusmaailma vääristynyt jollain tavalla jo lapsena tai ainakin kyky käsitellä asioita. Nyt haenkin apua omaan läheisriippuvuuteeni ja yritän sitä kautta saaha jonkun tolkun omaan itseeni. Kuka olen ja mitä juuri MINÄ HALUAN ELÄMÄLTÄNI ITSELLENI JA LAPSILLENI <3
Mitäs hyötyä siitä muuten on? Tulee tunne, että olen joutunut jotenkin henkilökohtaisen hyökkäyksen kohteeksi täällä, vaikka kirjauduin linkkiin saadakseni jotain muuta??Vertaistukea ehkä, koska tiedän läheisriipuuvuuteen sairastuneita ihmisiä olevan muitakin kuin minä. Jos pitäisin tilannettamme jotenkin normaalina tai haluaisin lapseni tahallaan altistaa tähän, niin en varmasti olisi lähtenyt edes apua hakemaan tai kirjautumaan tänne.