Syksy ei ehtinyt kovin pitkälle, kun lukujärjestyksen ensimmäinen osa menikin jo lukkoon.
Nyt jos Luoja soisi tapahtuvan sellaisen ihmeen, että eräs tietty n. nelihenkinen herrasmieskerho ei kirjoittaisi tähän lukujärjestyksen 2. osaan yhtään viestiä, niin tämä saattaisi edetä jopa syksyn sateisiin asti.
Tämä on siis minun ns. "oma ketjuni, jossa turisen kaikenlaista joutavaa joka ei kiinnosta ketään: etenkin ajatelmiani päihderiippuvuuksista ja hyvästä pahasta alcoholista.
Toivottavasti lupaus pitää kans.
Rocktähtiä ei sentään olla, mutta sinnikäästi on rämpytelty pitkin maita ja mantuja, julkaistu muutama levy vuosien mittaan ja heitetty muutamia satoja keikkoja.
Bändistä puhumista oon vähentänyt kyllä Plinkissa ihan tietosesti, koska
a) viime ajat on toden totta olleet aikamoista tyhjäkäyntiä ja telakkavaihetta; koko kesänä ollut hikiset neljä keikkaa.
b) anonymiteetin säilyttämisen takia. Nimi on kuitenkin… jos ei ihan kaikista lehdistä, niin joistain lehdistä tuttu. : ))
Itse asiassa voisikin olla suuri helpotus, jos ihmiset unohtaisivat kaikenlaiset ihmeelliset “alat”. Minua ei juurikaan liikuta mitä muut tekee työkseen, eikä muidenkaan tarvitse olla kiinnostuneita mitä minä teen.
Jaa että tyttöbändejä vähän?! No on joo liian vähän edelleen miehiin verrattuna, mutta kuitenkin indie-, garage- ja punkympyröissä about satoja pitkin maata. Minäkin törmään jatkuvasti uusiin nimiin, vaikka yritän pysyä jotenkin kuulolla.
Enää nykysin ei naista tai tyttöä katsota nenänvartta pitkin musakaupassa, kun se menee ostamaan vaikka kitarakamoja. Toista oli vielä joskus 90 -luvullakin. (“tulitkos sä nokkahuilua ostamaan”) ; P
Koska en ilmiselvästikään jaksa millään olla kahta viikkoa kauempaa ilman alkoholia, on kohta harkittava järeitä keinoja.
AA ei ole järeä keino, siellä olen jo ollut. On keksittävä muuta. Mikäs tässä tosin muuten olisi vapaa-ajalla tissutellessa (vasta maanantaina töihin) mutta viimeinenkin uskottavuus foorumilla kärsii.
Piti mennä festareille muttei jaxanut. Olisi kannattanut mennä, niin ei olisi netin ääressä.
Toiset kirjottavat tälle foorumille pystyäkseen lopettamaan juomisen, minä pyrin lopettamaan juomisen voidakseni kirjottaa tälle foorumille.
PS. Tähän ketjuun saa kirjoittaa ystävällisesti ja rakentavasti, vittuilemaan ei kannata tulla. Muuten menee vielä lukkoon tämäkin ketju. Syyslukujärjestys osa 3:a en jaksaisi perustaa ennen marraskuuta.
Joka tapauksessa hieno homma, ettet yritä peitellä retkahtamistasi. Lopettaminen on kovin vaikeaa, jos motiivina on lopettaa jonkun muun takia, kuin oman itsensä. Sinällään lopettamisen halu on ihan ok asia oli syynä sitten vaikka halu kirjoitella lopettajien palstalle.
Jep, eiköhän pidetä tämä ketju asiallisena, koska tämä lähti niin hyvin käyntiinkin. Eli Tarharyhmälle toivotan mielenkiintoista matkaa tämän yhteisen ongelmamme parissa ja kaikkea hyvää toipumiseen
Missään tapauksessa en halua veetuilla, mutta mikä johti jo nyt repsahdukseen, kun tuosta lupauksestasi on vasta pari kolme päivää.?
Miksi pitää oikeasti uhota tuollaisia edes täällä plinkissä?
Hallitseeko juominen sinua vai sinä sitä?
Oletko alkoholisti?
Parit kolmet kysymykset noin nopeasti ja vaikka kielsit tulemasta tänne topikkiisi kirjoittamaan, niin jakaessasi rehellisesti tuntojasi tuosta juomisprosessistasi saatat auttaa joitain tulokkaita. En vaivaa tämän enempää ainakaan jos et kirjoita vastauksiasi asiallisesti. Tuo ei ollut vinkki olla epäasiallinen, mutta saat tietysti tehdä kuinka haluat.
Mutta nyt olen oikeasti toivorikkaalla päällä, jos totuus saisi oikeasti tilaa, joten olemme kaikki (toivottavasti) vain kuulolla, jotta saisit puhua kerrankin rehellisesti!!
Miksi sinun Rahvas on pakko kommentoida Tarharyhmän tekstiä, vaikka hyvin tiedät mihin se johtaa?
Lällällää -asenne ei varmaankaan auta Tarhiksenkaan lopettamispyrkimyksiä, vaikka motiivisi olisikin mielestäsi hyvä.
T pyysi minuakin jättämään hänet rauhaan, ja sen teenkin, vaikka omakin tarkoitukseni oli tavallaan “hyväntahtoinen ravistelu”. Tsemppiä hänelle kuitenkin toivotan, samassa venhossa tässä kaikki soudetaan ja huovataan.
P.S. älä vastaa tähän mitään jottei T:n ketju lähde taas sivureiteille…
Minä muotoilen kysymyksen hieman eritavalla. Oletko miettinyt tai tutkaillut tosissasi, miksi sinulla on tarve juoda? Puuttuuko elämästäsi jotakin, jonka korvaat pienillä sievillä känneillä? Onko elämäsi kenties joltain kohtaa tarkoituksetonta?
Enkä todellakaan kysy tätä vinoillakseni. Omalla kohdallani vain elin eräänlaisessa tyhjiössä, joka oli aina silloin jotenkin tuskaa aiheuttaava, ellen silloin tällöin saanut päätäni nollata. Nyt raittiina olen saanut tuon tyhjiön täytettyä, kiitos kokemusten jakamisen. Eikä minun tarvitse enää taistella…
No tuota kysymystähän mäkin oon pohtinut päätä raapien plinkissä jo vuostolkulla.
Pystyn kontrolloimaan juomakertojen määrää, eli olemaan tipattomalla viikkotolkulla enkä edes kaipaa juurikaan alkoa. Tunnen voivani ihan hyvin ja olevani terve… Mutta sitten kun alkaa ottaa niin sitten meneekin pari päivää!
Pystyn kans lopettamaan juomisen viime tipassa, ennenkuin joudun laiminlyömään esim. työtä tai koulua. Mutta silti.
Toki oon miettinyt tota!
No joo, eihän mulla esim. ole hyvää parisuhdetta. Toki saisin jonkinlaisen parisuhteen jos haluaisin, sillä mulla on ns. deittailukavereita ihan muutamiakin, jotka vieläpä tuntuvat tykkäävän minusta aika paljon.
En vain ole sillä lailla romanttinen, ja mulla on sitoutumiskammokin.
Noin muuten elämä on ihan ok, eli mulla on kaikkea mistä oon haaveillutkin. En tiedä täyttääkö alkoholi mitään erityistä tarvetta, tai onko siihen edes mitään psykologista syytä. Se on primaari viettymys.
Tunnen olevani omalla tavallani tärkeä ja arvokas ihminen, niinkuin jokainen ihminen on. Olen saanut elämässäni rakkautta vähintään tarpeeksi, joskus liikaakin.
Ei kyse ole siitä. Viehtymys päihteisiin tulee jostain tuollaisten asioiden ulkopuolelta ja piittaamatta.
Keskustelu herätti omakohtaisia muistoja, joten kommentoinpa jotain…
Kelasin juoma-aikoina ja varsinkin pian lopetettuani sitä, mikä ylipäätään sai minut juomaan tavalla, josta alkoi koitua vuosien myötä enenevissä määrin vaikeuksia. Taustat ja elämäntilanteet kun olivat olleet koko ajan kunnossa. Minut tuntevien ihmisten näkökulmasta minulla ei pitänyt olla mitään erityisempää syytä juoda, mutta niin vain join, aikuisikäni ensimmäiset kymmenen vuotta, josta ongelmallisesti yli puolet. “Perusasiani ovat kunnossa, mutta…”. Jokin vain janotti. Ne kunnossa olevat perusasiat eivät minulle riittäneet, olo oli jotenkin ontto ja (hetkellistä) täytettä piti hakea juomisesta.
Tummensin tekstistäsi nuo kaksi kohtaa, koska niissä on jotain jonka itsestäni tunnistan. Etenkin jälkimmäinen tummennus liippaa hyvin läheltä sitä ajattelutapaa, joka minulla oli kun juominen oli elämässä mukana. Uskoin (ja myöhemmin kuvittelin) pystyväni pitämään juomiseni erillään muusta elämästäni. Juominkien jälkeen meni aina muutama päivä paluussa ihmisten ilmoille, jolloin tuntui hyvältä saada taas ne perusasiat kuntoon, saada “palikkatorni rakennetuksi”. Mutta kun torni seisoi taas pystyssä ja viikko-pari selvänä vierähti, kaikki piti taas hajottaa ja aloittaa kasaaminen alusta. Loppuaikoina alkoi olla jo vaikeuksia keräillä kaikkia hajallaan olevia palikoita kasaan maanantaiaamuiksi, jotta pystyin menemään töihin ihmisten eteen, enkä lopulta siihen enää pystynytkään.
En tiedä, mikä on edellisen pointti tai anti sinulle… Ehkä kirjoitin tuon yhtä paljon itsellenikin? Joka tapauksessa ne perusasiat ovat meikäläiselle nyt voimavara, josta elämisen mielekkyys löytyy. Varsin jännä juttu!
Siinähän niitä selityksiä, jotka kaikki pitävät osittain paikkansa mutta eivät kata koko totuutta. Minulla on geneettinen taipumus alkoholismiin isäni ja isoisäni puolelta, ja vaikka yleensä sukumme naiset ovat välttyneet tältä sukuvialta, niin pakkohan se on mustan lampaan joskus syntyä.
Alkoholisti juo, rakastettiin häntä tai ei. Oli hänellä elämänsisältöä tai ei. Monet aikaansaavat ja lahjakkaat, ihaillut ihmiset on olleet alkoholisteja.
Ja onhan mullakin elämä mallissaan: olen uraputkessa rakastamalleni alalle, minulla on ystäviä, harrastuksia, koti, ruokaa kaapissa, lämpöä ja olen suht terve ja peräti ihmisen näköinen.
Mikäs tässä siis ois siis raittiina elellessä… mutku… sitku…mutku…sitku… mutku…sitku…
MeikäRahikaisessa pakkaa olemaan samaa “vikaa”. Mun on ainakin pikkuhiljaa tajuttava, että mahdollistan oman juomiseni valehtelemalla itselleni (välillä muillekkin) valkeita valheita lähes jatkuvasti. Tämä on helevetin hankalaa, kun on kova halu raitistua ja elää raittiina, mutta silti elän ja ajattelen vastavoimaisesti haaveelleni. Minun on ainakin pakko tunnustaa, että raitistuminen kohdallani on aivan helevetin paljon vaikiampaa kun ikään olen osannut kuvitella, pakko se vain on myöntää.
Olemme kissatarha vähän samantyyppisiä olentoja, tosin sillä erolla, että minä olen ruma ja aika tyhymäkin, mutta kuitemkin. No eihän meille mitään samankaltaisuutta sitten jäänytkään :mrgreen: .
^ Emmä usko että oot ruma. Ei lihaxikkaat oo rumia. Tyhmiä ollaan kyl varmaan molemmat.
Mä en yleensä viitsi hehkutella millään raitistumisella, ennenku viime viikolla aloin, ja heti kapsahti omaan nilkkaan.
Ne on sellasia ne äijät kun vokottelee luokseen kyläilemään tyyliin "olis sauna ja grilli kuumana, lava kaljaa jääkaapissa, kasvisruokaakin on. Nappaisko?"
Helvetin äijät.
Juuri tämä on homman pointti. Moni etsii selitystä juomiseen ties mistä, mutta eiköhän se ole kuitenkin se viina joka vetää. Selittelyä etsitään jopa tiedostamatta ihan normaaleista elämän vastoinkäymisistä. Olisihan se hienoa, jos elämän voisi vetää läpi ilman ongelmia, jotta ei “joutuisi” juomaan.
Hei, tää ketjuhan etenee ihan mukavassa hengessä… Jatketaans vähän vielä.
Niin… Ei kai siinä juomisessa ollut lopulta muuta viehätystä kuin kännissä oleminen. Itse en erityisemmin tykännyt nousuhumalasta; paljon hauskempaa oli, kun nousu tasaantui / krapula laantui muutaman tuopin jälkeen ja se tasaisen pöhnäinen keskustelukunto (paskanjauhantavaihe) saavutettiin. Jossain vaiheessa meni sitten lähes poikkeuksetta ylikunnon puolelle ja aamulla ihmettelin, miten olen taas päätynyt omaan sänkyyni kun kotimatkasta ei ollut hajuakaan.
Ongelmiin juominen alkoi olla minulla tyypillistä siinä vaiheessa, kun suurin osa ongelmista johtui jo viinasta. Esimerkiksi jonkun baarin edustalle mahdollisesti taas unohtunutta polkupyörää oli paljon kivempaa lähteä sunnuntaikohmelossa etsiskelemään, kun otti ensin jokusia tuoppeja alle pehmentämään jo valmiiksi mahdollista pettymystä. Ja kun pyörä löytyi, sen kunniaksi jokusia lisää, kunhan laskin oikein paperille montako saan vielä ottaa että kaikki ehtii varmasti palaa aamuksi. No problem, paitsi joskus kun laskupää petti.
Nyt on menossa toinen vuosi ilman suurempia ongelmia. Jotain vastoinkäymisiä on tietysti sattunut ja sattuu vastaisuudessakin, mutta niistä selviää asioihin tarttumalla, ja jos ei omin avuin selviä niin sitten voi kysyä reilusti neuvoa jostakin. Miksi kaikesta pitäisi selviytyä tässä maailmassa yksin, kun yhteiskunta on ympärillä? Oma kärsivällisyytenikin elämän edessä on kasvanut jo sen verran, että asioiden väistely päihtymisen kautta tuntuu ajatuksenakin juuri siltä mitä se onkin, eli täysin typerältä.
Aivan, ensin tulee vastoinkäyminen ja sitten hankitaan myrkytystila sen lisäksi. Ei ihme ettei seuraavana aamuna oikein nappaa mikään Ihme että jaksoin silloin ennen kun juomisen syyksi riitti vaimon asiallinen huomautus jostain asiasta. Jälkikäteen ajateltuna voin kuvitella, miten naurettavalta vaimostani mahtoi tuntua, kun vetäisin kännit pienen kommentin takia. Todellinen syy oli titenkin viinanhimo, mutta hätä keinot keksii…
Hoitoalallako muka huono palkka? Minulla näkyy olevan tilillä pari donaa silkkaa “hupirahaa”, vaikka olen jo maksanut suoravelotuksella vuokran ja joitain laskuja.
Vois viedä yhen kitaran korjattavaksi… tai ostaa uuden. Tai styrkkarinkin. Marshall-setti on liian kallis, mutta sellanen on usein keikkapaikoilla, kun joku bändiläinen sen on sinne kuitenkin roudannut ja se on kaikkien lainassa.
Siitä lähtee kiva jyrinä. Olisi ihanaa taas soittaa ulkoilmassa, jossa ison Marshallin ulottuvuudet pääsevät oikeuksiinsa. Se ei rätise, ei räpsähtele… Marsusta lähtee sellanen jyrinä että rappaukset tippuu.
I <3 Marshall. Tonnilla sais kai jo aika kivan kokosen.
Plah, itse asiassa taidankin vain ostaa jotain räsyjä ja laittaa loput rahat suustani alas. Siis ruokana.
On tavallaan tosi hienoa että bändi on tavallaan hengissä. Taviksiahan ne lutkat on päihteiden suhteen, mutta muuten melko eksentrisiä tapauksia. Eipä mulla ilman heitä mitään ois.
“Ystävät ovat ihmisiä jotka tuntevat meidät läpikotaisin ja rakastavat meitä siitä huolimatta”
^ Joo tokkiisa. Hinkuisin myllyhoitoon, mutta ei ole vakituista työpaikkaa joka maksas mut sinne. Omasta pussista ois kai jotain 6500 euroo, enkä mä nyt ihan niin rikas ole.
Kunta ei maksa, koska päihdeonglemani ei ole tiemmä hirveän “uskottava”.
Yks mun maikka on mennyt myllyhoidon läpi, ja innosta hihkuen seuraisin jalanjälkiään.
No on joo liian vähän edelleen miehiin verrattuna, mutta kuitenkin indie-, garage- ja punkympyröissä about satoja pitkin maata. Minäkin törmään jatkuvasti uusiin nimiin, vaikka yritän pysyä jotenkin kuulolla.
Joka tapauksessa ne perusasiat ovat meikäläiselle nyt voimavara, josta elämisen mielekkyys löytyy. Varsin 
Tyhmiä ollaan kyl varmaan molemmat.
…pirun äijät… 
Ihme että jaksoin silloin ennen kun juomisen syyksi riitti vaimon asiallinen huomautus jostain asiasta. Jälkikäteen ajateltuna voin kuvitella, miten naurettavalta vaimostani mahtoi tuntua, kun vetäisin kännit pienen kommentin takia. Todellinen syy oli titenkin viinanhimo, mutta hätä keinot keksii…
Minulla näkyy olevan tilillä pari donaa silkkaa “hupirahaa”, vaikka olen jo maksanut suoravelotuksella vuokran ja joitain laskuja.