^ Joskus nuorempana velipojan kanssa haluttiin testata miltä maistuu räkättirastas…joten sellaisen pyydystimme,käsittelimme ja kypsensimme, maustoimme ja söimme todeten, että oli hyvää… marjoillahan tuo elää…
Joulukuussa sitten taas ollaan.
Vuodet lyhenevät ihmisen vanhetessa, nämähän menevät jo turhankin nopeasti. Toisaalta hyvä että aika kuluu, kohta on sit taas kevät.
Tekemistä tuntuu riittävän. Aina jotain.
Saatoin joskus miettiä sitäkin, että miten sitten aika kuluu jos ei edes kaljaa lipitä… nyt sitten senkin tiedän, ei semmoista ongelmaa oikeasti ollut olemassa. Oman mielikuvituksen luomaa harhaa tyhjyydestä, olemattoman pelkoa.
Talvenviettoa omissa oloissani, hyvin varustautuneena niin ruuan, viihdyttävän kirjallisuuden, muun ajankululaitteiston ja klapikasojen suhteen, retriittiä viettäen, mihinkään osaa ottamattomana, köllötellen kuin karhu pesässään (olkien levittämistä lattialle pehmeämpää loikoilua varten harkitsin) olen joskus suunnitellut.
Mutta, kun ei ole vielä tullut sellaista talveakaan, etteikö sittenkin olisi ollut niin paljon kaikkea mielenkiintoisempaa tekemistä, etten sit olekaan ehtinyt koko vetäytymiseen… ehkä sellaista ei sitten tulekaan.
Hyvä kai niin, ehkä se koko pimeän ajan kestävä retriitti ei niin kivaa olisikaan, jos se tuntuisi pakolliselta, sellaiselta joka pitää suorittaa kun ei muutakaan ole. Ehkäpä se on parhaimmillaan juuri ajatusleikkinä, tietona siitä että niin halutessani voisin senkin tehdä. Mikään ei estäisi.
Ja onhgan tässä nytkin jotain pientä puuhastelua tiedossa, ihan sellaista mukavaa, ei niin kovin rasittavaa, mutta semmoista että kuitenkin itsensä jotenkin tarpeelliseksi tuntee. Ja saa niitä ihan pikkuisia onnistumisen kokemuksia, jos viitsii ne huomioida. (minusta just ne kannattaa huomata, päivässä kuin päivässä)
Ei siis ole vieläkään ihan oikeasti tarvinnut mitään luovuttamisia harkita, eikä totta puhuen sellaisille ajatusleikeille tässä elämässäni sijaa olisikaan. Mitäpä tässä synkistelemään, kun kohtalaisesti kuitenkin menee.
Kaunis aamu on tämäkin. Elämä kaikkea muuta täynnä, ei pelkoa luovuttamisesta. On tämä elämisen arvoista, en halua luopua.
Näitä asioita kyllä voisin jutustella jonkun hiukan positiivisemman otsikon alla. Miksi tuota kaikkein synkintä ja toivottominta vaihtoehtoa, luovuttamista, esillä väkisin pitämään.
Otsikon vaihto iloisempaan, ei sekään olisi mikään luopuminen, parempaan vaihto se olisi. Ei siinä luopumisen tunnetta ja tuskaa tule.
Taidanpa tehdäkin niin. Eiköhän tämännimisestä, synkkään asiaan ajatuksiajohtavasta otsikosta jo ole tarpeeksi saanut masokistisimmatkin lukijat.
mies metsänreunasta kirjoitti
Juovan alkoholistin urallani oli ratkaiseva askel, kun luovutin itseäni vahvemman edessä ja lakkasin taistelemasta sitä, alkoholia vastaan. Ei ole tarvinnut kärsiä juomisen pakkomielteestä sen jälkeen, kun olin päässyt pohjaani.
En jaksa muistaa, mitä sanaa tai käsitettä sinä, mies metsänreunasta, olet käyttänyt siitä hetkestä, kun halusit lopettaa juomisen. Ehkä se ei minulle kuulukaan, kun se hetki on jokaisella erilainen, hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen, onpa alkoholijuomien käyttäjänä alkoholisti tai ei.
Päivä kerrallaan
En muista itsekään. Ehkä sillä hetkellä ei nimeä ollutkaan. Kaikkea kun ei ehdi eikä osaa ristlliselle kasteelle tai muuhun nimenantotilaisuuteen kantaa.
Jälkikäteen olen ajatellut niinkin että ehkä se ei sittenkään ollut yksi hetken välähdys ja valaistuminen, kenties ajatus kasvoi ja valmistui hiukan tiedostamattomana jo pitempään. Jonain aamuna se sitten vaan oli sen verran vahva ja voimainsa tunnossa se ajatus, että nousi esiin.
Luovuttamista, sekin tiedostamatonta, oli siihen asti. Kai sen jollain ajattelun tasolla tiesin ettei ihan viisasta ole juopotella, mutta oli vain helpompaa olla ajattelematta sellaisia ajatuksia, oli helppoa luovuttaa…tyyliin että mennäänpä näin nyt sitten vaan, ajatellaan syvällisemmin joku toinen kerta…
Ei minulla ole nimiä kaikelle, mutta ehkei tarvitsekaan. Jospa pääasia on että ajateltu on, ja jotain onnistuttu muuttamaankin?
Muistaakseni Metsänreunan mies on joskus kirjoitellut, että silloin juoma-aikana hän ei juurikaan yrittänyt lopetella juomista, vaan juoda lotkotti ja antoi mennä.
Se on varmaan hiukka erilainen tilanne kuin sellaisella joka yrittää tosissaan lopettaa sitä juomista ja taistelee vaikka millä keinoin sitä juopotteluaan vastaan. Siinä on varmasti monta erilaista vaihetta tuolla “matkalla”. Tyypillista on se juomisen jatkamisen selittely mitä ihmeellisimmillä selityksillä. Taistelu juomista vastaan on kova, käydään terapioissa, katkoilla ja sairaalassa ja papin pakeilla ja käytetään vaikka mitä keinoja kuitenkaan onnistumatta, vika on aina jossain muualla epäonnistumisissa. - Omasta mielestään tuollainen juoppo käy ankaraa taistelua viinaa vastaan.
Se on se luovuttamisen hetki kun järjen valo pääsee noiden Baabelintornin kokoisten selittelykerrosten läpi ja oivallus syttyy, että ei perkele, ei tää näin mee, että mä olen voimaton tän homman edessä.
Joku aamu on joillakin synkempi. Luovuttaminen käy mielessä. Syystä tai toisesta, ei alko ole pahin masentaja. Kenellä auttaa kahvikuppi toisella ei kuin jaksaminen. Illalla jos on luovuttamatta selvinnyt on taas parempi olo. Positiivisemmat aiheet voisi antaa valoa, peukkuja siis sille. Mutta ei luovuteta ettei tarvitse alkaa olon parantuessa ensin korjaamaan sitä päätöstä. Kuopasta nousu on pahempaa kuin tasamaalta pystyyn nousu.
Ihmisen elämään mahtuu, luulisin että useimmilla, myös niitä aamuja jolloin elämä tuntuu turhalta ja raskaalta. Luovuttaminenkin voi käydä mielessä.
Niiden aamujen ja hetkien yli pitäisi päästä, melkeinpä keinolla millä hyvänsä.
Luovuttamisesta ei minunkaan mielestäni saa tehdä pakollavaiettua asiaa, se mahdollisuus on, jonkinlaisena mustana vihoviimeisenä mörkönä olemassa, itsekunkin elämässä. Silloinkin kun kaikki tuntuu hyvin menevän.
Mutta, sittenkin, sen esiinnostamista ja sen mahdollisuuden ylenmääräistä pinnallapitämistä ajattelin ainakin omissa jutuissani hiukan jarruttaa. Siitäkin kun tulee niin helposti itseääntoteuttava ennuste, kun sen olemassaolo läiskähtelee silmille kuin elokuvan keskelle piilotetut mainokset, se voikin alkaa tuntumaan ensin mahdolliselta, sitten todennäköiseltä, lopulta jopa ihan nurkan takana väijyvältä vaihtoehdolta.
Sitä ei kuitenkaan todellisuudessa ole, yleensä, ellei sitä itse manaa ja ärsytä mielensä syövereistä ajatuksia hallitsemaan.
Siksi yritän mielummin lietsoa positiivisempia asioita