tänäänkään ei tehnyt mieli luovuttaa. Elämä on mukavaa.

Suuri osa fraaseista perustuu uskontoon. Joka opettaa että ole nöyrä. Kärsimys kirkastaa ja on sinulle hyväksi.
Ennen kaikkea nöyryys on hyve.

Luterilaisina tunnemme opettajamme Lutherin huoneentaulun.
»Maallinen esivalta: Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan - -. Kristityn velvollisuudet opettajiaan kohtaan: Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat tiedän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä. Aviomiehille: Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonsa kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; - - Aviovaimoille: Te vaimot, olkaa alamaiset miehillenne; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää. »

Nöyryys ja alistuminen, osaansa tyytyminen, ne on ympätty suorasanisina tai rivien välissä niin suureen osaan kulttuuriperintöömme kuuluvista fraaseista että emme taida ihan helpolla sensuuntaisesta ajattelusta kokonaan vapautua edes tietoisesti yrittämällä.

Mutta yrittää kannattaa. Ajattelun vapaus ja fraasienkin epäilemisen vapaus on ihan mukava juttu. Se muuten voimaannuttaa ihmistä.

Perseiden nuolenta kaikissa muodoissaan takaa yksilön menestymisen yhteisössä kuin yhteisössä. Mikäli meinaat menestyä aivan missä hyvänsä, on muutama sääntö joita tulee noudattaa, siis muista aina ihmisten nimet ja jotain pientä henkilökohtaista kehuttavaa asiaa, ole kiinnostunut aivan mistä hyvänsä, tarjoa apuasi mahdollisimman usein, kuitenkaan tekemättä sitä liian näkyvästi.

Kai tämäkin luovuttamiseen liittyy.

Huumeiden vastustamisesta tarttis luopua. Sanovat.
Kun huumekauppa olisi laillista niin ei tarvittaisi huumepoliiseja. Se on kyllä totta, se.
Säästö olisi kai valtava, ja entisistä huumepoliiseista saisi ihan varmasti pienellä uudelleenkoulutuksella talonmiehiä, laitoshuoltajia, muurareita tai millä alalla nyt huutavin työvaoimapula sattuu olemaankin.

Liikenneturvallisuus kuitenkin tuli yhtenä asiana mieleen.
Huumeidenkäyttöä tarttis lisätä, ja lisääntyyhän se kun myydään tehokkaammin, mainostetaan ja kilpaillaan hinnoilla, laadulla, teholla, vaikutuksen pitkäkestoisuudella ja saavutetun sekaisuuden asteella.

Mutta kun, kuten huomattu on, samaan aikaan ajetaan alas loppujakin julkisesta liikenteestä, autokauppiaat patistelevat ostamaan enemmän henkilöautoja, miten ne hiukankin kauempana suurkaupunkien keskusteoista asuvat sitten lähtevät hakemaan lisää hyvää ainetta kun se kuitenkin kesken loppuu ( se on jonkinlainen luonnonlaki päihteiden kanssa, ei niitä koskaan kuitenkaan tarpeeksi ole…)

Niin, kun ei ole muita kulkumahdollisuuksia kuin se oma auto, niin sillä mennään.

Ihan turha sanoa huumeissa riemuitsevalle todellisuudesta kovin paljon enää ymmärtämättömälle ettei se autoilu ehkä kuitenkaan olisi suositeltavaa kovemmissa aistiulottuvuuksien kiemuroissa… kun tarve tulee niin lähdetään varmasti.
No, ehkä kohta löytyy todisteet siitä että juuri selvät ihmisethän ne liikenteessäkin haitaksi ovat, kun puuttuu ajotyylistä mielikuvitusta ja lennokkuutta.

Elämä jota ei luovuteta “herran haltuun”, se jota eletään itse, nautitaan ja kärsitään.
Onko se moraalisesti jotenkin ala-arvoisempaa, vähemmän henkistä, kenties jopa eläimellistä, se jumalaton elämä?

Tämän lueskelemisen nyt aloitin, kun sattui vastaan tulemaan;
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/178855/JUMALATTOM.pdf?sequence=1

Tänään on taas tätä (jumalatonta) elämää elettävänä ja maallisia askareita tehtävänä joten jäänee iltaan, lähempi tutustuminen. Kommentointa tuota sitten kun olen sen ensin lukenut ja vertaillut muuhun tutkimustietoon.
Luultavasti lukemisen arvoinen, otaksun.

Olen itse kuulunut kirkkoon ja opetellut kristillisiä juttuja ja oppia tuli Äeteeltä, muttei väkivalloin.
Olen tutkinut raamattua tietenkin ja jutellut n. sadan tuhannen ihmisen kanssa tästäkin aihepiiristä ja kuunnellut.

Sittemmin kelasin juttuja uudestaan ja isäpuoleni toimi mentorinani ja erosin kirkosta. En usko jumaliin.

Koin tarpeelliseksi tehdä oman saarnausretkeni ja onnistuneesti pilkkasinkin uskontoja ja fanejaan.
Sitten näin fiksummaksi lopettaa sen, sillä ovathan nuo uskonnot monelle turva ja eihän ne mua haittaa.
Niillä on tarkoituksensa, kun pahin omavimma niiden alasampumiseen itsellä meni menojaan ja aikuistuin vähän.
Eikä mullakaan energiaa riitä ihan joka asiaan, kuten - mihinvaan. Ja viisas Kaaleppinen on näistä oikeassa.

AA:lainen en ole, mutta oohan toki käynyt kokoustamassa, kun se oli pakollista. Tiedän siis jotain siitä.

AA:ssa käynyt siis ja entinen melkein uskovainen. Mutta jos ei ole käynyt koskaan vaikkapa saunomassa,

niin miten voi siellä kylmässä pihassa siitä jotain tietää - oikeestaan mitään - siis, oi´ miten ´oi ´voih´ ???

AA:han ei ole kuin joku elokuva, että…“en pitänyt juonesta ja näyttelijät pitää vaihtaa ja olipa kehno saundträkki…”

Avantouinnissakin on kuulemma se juttu, että pitäisi ensin itsekokea. Isätkin oppi naimaan naimalla. Juoppo juomalla. Ja osaa siis varmasti kertoa näistä aiheista jotain, joka on koettu itse, itsekoettua… muuhan on… mitä on_mitä on.

Mutta dosentti tai siis mastodontti ja MM on todellisia jästipäitä. Olkaa vaan, en minä siitä vahingoitu, miten vaan
Ja kunhan totesin, enkä odota selvitystä tai vastausta, sillä sitä ei tule tai ole… maanantaita.
Mulle merkityksettömiä tänään - AA ja kirkko. Ja valtio ois hyvä olla niistä erillään.
Kirkot on upeita rakennuksia ! Ne on mukavia, joten mitäpä jos
jätetään ne, eikä pommiteta toistenkaan.

Noniin, sitähän minäkin :laughing: [size=150]the great SILENCIO[/size] Ja seuraavaksi otsikoksi sopii:

Tänäänkään ei ollut perusteita tai yhtään omakohtaista kokemusta, mutta AA ei ole mukavaa !

Miksei tänne voitaisi kaikki mahtua? Laisinamme, erinomaisina ja vähemmän.

Moni häiriintyy toisen kirjoituksista ja ei voi mielestään kirjoitella.
Kommentit ovat vääränlaisia.

Eikö oma tehtäväni ole koettaa antaa jokaisen olla omanlaisensa ja yrittää
keskittyä omien ajatusten esiintuomiseen mahdollisimman vähän hyökkäävästi?
Painotan sanaa koettaa tai yrittää, en taida olla usein paras neuvoa noudattamaan.

Sama vanha virsi: jos ei jonkun kirjoitukset ole sivuutettavissa ilman riitelemistä, piikittelyä,
niin voihan ne olla lukematta.

ai samperi, alan olla kohta toimituksen äänitorvi.
höh ja pöh. saattavat ne olla jossain oikeassa, vahingossa…

Linkin takaa löytyvästä tekstistä otaksuin olennaisimmaksi lopputulemaksi tämän;

"ateismi on yhtä luonnollinen ilmiö kuin teismi, ja että ateismiin voi kuulua henkisyys yhtä lailla kuin teismiinkin. Tämä johtuu siitä, että ne osatekijät, jotka nähdäkseni ovat henkisyydelle olennaisia – kuten moraalin, merkityksellisyyden, elämänkatsomuksen, kokemuksen- ja tunteen sekä harjoituksen ja sitoumuksen ulottuvuudet –, ovat ylikulttuurisia. Siten nämä ulottuvuudet voivat löytyä yhtä lailla sekulaarin ja ateistisen henkisyyden kuin uskontojenkin piiristä. "

Minulle tuo asia on tuntunut jotenkin itsestäänselvyydeltä, aina. Toki olen ollut tietoinen siitä että johonkin korkeampaan voimaan uskovat, teistit, ovat mielellään selittäneet henkisyydenkin (hengellisyyden ohella) joksikin sellaiseksi joka on sidoksissa siihen uskomiseeen.

Niitä puheita olen kuitenkin pitänyt aina sellaisina että ehkeivät siihen niin itsekään usko, kunhan mainospuheissaan sekoittavat asiaa… mutta, ilmeisesti se on , yleisestikin, ihan vavasti esitettyä ja uskottua kun erikseen pitää todistella että jumalaton ihminen voi olla henkisesti elävä ja toimiva ihan samoin kuin jumalinenkin.

Muuten, tuon väitöskirjan lopussa oleva lähdeluettelo sisältää melkoisen määrän lukemisen arvoista aihetta käsittelevää kirjallisuutta -ja tieteellisiä julkaisuja. Minun täytyy suurimmaksi osin tyytyä suomenkielisiin, tällä englannin kielen taidolla ei välttämättä tieteellistä tekstiä pysty ilman väärinymmärrysten vaaraa tutkimaan.

Jumaluusoppi on mielenkiintoinen alue, ja kun siihen näköjään yhä uudestaan törmätään kaikissa elämäntapa- ja arvokeskusteluissa niin kai sitä sitten pitää kans alkaa selailemaan.

Voihan rähmä!
Mieletön tarmo ja panostus tässä AA ideologian vastustamisessa on kyllä. Pojot siitä, varmasti jollakin tavalla tärkeä aihe henkilökohtaisesti, kun en tiedä ketään joka olisi näin paljon aikaa ja vaivaa käyttänyt AAsta kirjoittamiseen täällä, kuin sinut MM.
Joskus pidin tärkeänä tuoda jotain muutakin näkökulmaa näihin näkemyksiin, mutta enpä ole enää aikoihin jaksanut.
Hyviä asioitahan nuo sinällään ovat; periksiantamattomuus, luovuttamattomuus jne. Kyllähän niitä elämän käänteissä tarvitaan, myös raitistumisessa. Omassa elämässä on pitänyt välillä osata antaa periksi, luovuttaakin ja etsiä uusi väylä, jota edetä. Yksi niistä oli tuo viinan juonti. Siinä kyllä yksi fraasi piti hyvin paikkansa tai useampikin, joissa puhutaan pään hylkäämisestä seinään tai vaikkapa petäjään.

Miksi tähänkin pitää Aa sekoittaa?

Arvaa kolome kertoo?

Huomasin nyt vasta tuon linkin tähän opinnäytteeseen. Vaikuttaa kiintoisalta, joskin jo hieman tutulta aiheelta. Kiitos.

Ehdottomasti kyllä näin on. Olen itsekin sanonut pitkään näin, ja kyseessä on myös piirre jota etenkin Richard Dawkins korostaa tv-ohjelmissaan ja puheissaan.
Me voimme kokea suuria henkisiä elämyksiä esimerkiksi taiteen ja olemassaolevan todellisuuden äärellä. Universaalit hyvät asiat: toisten auttaminen ja maailman paremmaksi tekeminen, eivät myöskään ole sidottuja jumal-uskoon eli teismiin.

Aloin siis lukea Raija Pellin ja Terho Miettisen kirjaa “Harhaanjohtajat - vahvassa uskossa”. Se raportoi suoraan ja hieman sarkasmillakin höystettynä uskonlahkojen pimeistä puolista. Suurennuslasin alle joutuvat etenkin helluntalaisuus ja ns. karismaattiset uskonliikkeet.
Miksi näihin on tarpeen kiinnittää huomiota? Vaikkapa siksi, että kun perinteinen ev.lut. kirkko menettää jäseniä, niin kaikista kirkosta eroajista ei tule autuaita ateisteja. Osa päätyy erilaisiin lahkoihin ja muihin uskonyhteisöihin, joissa voi joutua aikamoiseen hurlumheihin.

Suomessa toimii Uskontojen Uhrien Tuki ry: eli UUT ry. Sen kertomuksissa esiintyvät usein ns.karismaattiset lahkot, helluntalaisuus, lestadioilaisuus, jehovan todistajat, jopa hare krishnat.
AA:sta ei ole tietääkseni Uskontojen uhreihin koskaan jouduttu, vaikka AA:takin on kutsuttu “lahkoksi” niin sitä kritisoivien, kuin humoristisessa mielessä jonkun jäsenensäkin toimesta.

Päihdetoipuja: “Mitäs kun sitä sanotaan vähän niiku lahkoksi, niin saako sitä sanoa?”
AA-infon vetäjä: “Saa sanoa! Ollaanhan me omanlaisemme lahko, hehhehheh…” :slight_smile:

Pitäisiköhän perustaa toipumisryhmiä 12 askelen ryhmissä vammautuneille.
ataa (anonymous traumatized by aa), atna, atoa, läheisille atalanon, ataca.
ja myös yleisempi 12-ask. ryhmiin pänniintyneille, atacaa, jne.

kyllähän noiden ryhmien parissa on mahdollista joutua vallan- ja hyväksikäytön kohteeksi,
vaan ei se ehkä niin suuri ongelma ole.

vaikka toisaalta, saatan olla jäävi sanomaan, kun olen itse mahdollinen uhri. en vain tiedosta
asiaa.
eli myös mahdollisesti ryhmissä vammautuneille olisi hyvä olla omia ryhmiä (pbaat).
olisiko noissa ryhmistä toipumisryhmissä sitten syytä uskoa korkeampaan voimaan, on vaikea pulma,
koska se alkuperäisen ryhmän korkeampi voima saattaisi tulla sotkemaan toipumisestatoipumisryhmien
korkeampaa voimaa.

alkaisi jumalten taisto ja en usko että se johtaisi hyvään tulokseen…tai no, toisaalta mielikuvitusolennot
sotimassa keskenään, ei kai siitä niin suuria vammoja voisi aiheutua ja jos aiheutuu, nin sitten
olisi kai perustettava uusia ryhmiä tuostakin toipumiseen.

taidan luovuttaa tämän suhteen, menee liian monimutkaiseksi.

Teologiystäväni viittaa usein keskusteluissamme ylihengellistämiseen.
Kysymyksessä on hengellisten eli spirituaalisten tekijöiden näkeminen sellaisissakin asioissa joissa niitä ei teologinkaan mielestä vaikuttavina asioina ole.

Liukastuminen vesijäätikköisellä jalkakäytävällä ei kyseisen teologin mukaan ainakaan todennäköisesti ole jumalan kosto siitä että edellisiltana on tullut miettineeksi riettaita ajatuksia naapurin rouvaa silmäillessä, vaan aivan tavallisesta vahingosta joka ei ole syntynyt minkään voimien suuttumisesta lipsuvilla kesäkengillä kiireellä rientävään kulkijaan.

Viime vuosikymmeninä olen huomannut kirkon jäsenten, myös sen kautta ruokansa, vaatteensa, omakotitalonsa ja mersunsa tienanneiden, suhtautuvan filosofian peruskysymykseen enemmän dualistisesti kuin jyrkän idealistisesti kuten ennen oli laita. Useat heistä vaikuttavat jo uskovan että hengellisen voiman kaikenmääräävyyden rinnalla on kuin onkin aivan konkreettinen materiaalinen maailma.

Tiukemmin idealistisille tämä ei tietenkään sovi, ja kuten Vadelmamunkkikin totesi, kaikki kirkosta eronneet eivät suinkaan ole materialisteja, eivät edes ateisteja, vaan syy voi olla aivan päinvastainen. Kirkosta erotaan myös siksi että halutaan olla mukana yhteisöissä joissa ei anneta idealistisesta, monoteistisesta maailmankatsomuksesta periksi hiukkaakaan.

Kuten mm. VM:n kommentissa tuli esille, niissä yhteisöissä sitten keskitytäänkin puolustamaan omaa linjaa kaikin keinoin. Myös tiukalla sisäänlämpiävyydellä, vieraiden ajatusten torjumisella, omalla kielenkäytöllä jolla pyritään eristämään ajattelu “muiden” ajattelusta, erilaisilla omilla tavoilla ja käytänteillä jne.

Usein niihin liittyy pontimena ja koossapitävänä voimana myös pelon hyväksikäyttö. Korkeampi voima vaatii uhrauksia, palvontaa, ylistystä,kiitosta,rukoilua, tiukimmillaan joko konkreettisesti tai vertauskuvallisesti, edes tekstinä ja sanontana oman elämän luovuttamista korkeammalle voimalle. Näin hyviteltynä ja lahjottuna, kauniilla puheilla taas hetkeksi lepyteltynä Jumala sitten onkin hyvällä mielellä, rakastaa lapsiaan ja hukuttaa heidät hellyydenosoituksiin.

Mitäs päästivät naisia papeiksi ja homoja kirkkoon.
Ääripäät menestyvät. Sitten lyödään turpaan.

onko teologi sitten automaattisesti oikea ihminen päättämään, mihin hengellisyys sopii
ja mikä ylipäätään on hengellistä tai hengellisyyttä? kovasti epäilen.

eräs tuttavani taas kuvaa asiaa seuraavasti: otetaan jana, sen toisessa päässä on uskonnot
ja aivan aivan toisessa päässä, siis mahdollisiman kaukana on hengellisyys.
ehkä näkemys on kärjistetty, mutta itse en ainakaan menisi ensimmäisenä kysymään
määritelmää hengellisyyteen millään tavalla uskontoihin liittyvältä henkilöltä.

ja miten mielestäsi joku teologi voi tässä nimenomaisessa asiassa olla asiantuntija, vaikka
uskovaisten touhut ovat muuten järjettömiä?
vai onko hän näitä osaaika-hengellisiä, sopivissa tilanteissa on maallinen, toisissa hengellinen;
välillä mammonan, välillä hengen maailmassa.
kyllä realisti voi olla, mutta se vaatisi jonkinasteista rehellisyyttä mielestäni, ja vaivannäköä
sen verran, että miettii asioita jollain rehellisellä tasolla ja tekee valintoja sen mukaan.

mitä tekoa esim. sellaisella teologilla on joka ei ole hengellinen?
vai olenko käsittänyt jotain väärin ja teologit eivät olekkaan uskonnon kanssa mitenkään tekemisissä?

Nyt ollaan alueella jossa en ihan kaikesta varma ole. Olen siinä uskossa että kaikki teologisessa tiedekunnassa tutkinnon suorittaneet eivät nykyään usko yhden persoonallisen jumalan olemassaoloon ja kaikkivaltiuteen.

Muutaman papin ja yhden muuten teologiaa opiskelleen tunnen, mutta tuota asiaa en sit ole tullut heiltä niin tarkkaan kyselleeksi. Selviäisi se luultavasti googlaamallakin, kuten moni muukin asia.

Mitä virkaa sitten on teologilla joka ei itse ole hengellinen?
Jumaluusoppi ja uskonnot ovat kuitenkin niin määräävässä asemassa maailmassa, että tutkimisen arvoisia ovat. Minusta on oikein hyväkin, jos niitä tutkivissa on myös ihmisiä jotka eivät ole jo valmiiksi sitoutuneet hengelliseen maailmankatsomukseen. Agnostikoille, joilla kai on varaa olla pikkuisen puolueettomia, se mielestäni sopisi oikein hyvin.

Ak47 sai minut houkuteltua miettimään teologian perustaa. Kiitos siitä. Jumaluuksien ja uskontojen merkitys maailmankatrsomuksina tuntuu ulottuvan niin syvälle päihdeasioihinkin, kuten täälläkin innokkaasti esiinheitetyistä opastuksista huomataan, että varmasti noistakin asioista on jotain tiedettävä jos aikoo päihdekeskusteluihin osallistua.

Wikipedia (joka ei tietenkään aina ja kaikessa ole se tarkin lähde) kertoo teologian tieteellisyydestä näin;

[i]“Kokemuksellinen testattavuus on eräs tieteen perusperiaatteista. Jumala, kuolemanjälkeinen elämä ja näiden kaltaiset väitteet ovat kokemukseen perustumattomia. Filosofi Sami Pihlström on sanonut, että jos teologia on tunnustuksellista ja pyrkii uskontotieteen kaltaisen kulttuuritutkimuksen sijasta olemaan tiedettä jostakin yliluonnollisesta, se muuttuu tieteestä uskonnonharjoittamiseksi. Uskontotieteilijät puhuvat menetelmällisestä ateismista, jossa todellisuutta koskeviin kuvauksiin vältetään sekoittamasta mitään viittauksia yliluonnolliseen.Suomessa luterilaisen kirkon edustama uskonnollisuus on Pihlströmin mukaan pyrkinyt ”rauhanomaiseen rinnakkaiseloon” tieteen kanssa. Ilkka Niiniluodon mukaan rauhanomainen rinnakkaiselo uskonnon ja tieteen todellisuuskäsitysten välillä ei kuitenkaan ole mahdollista. Hänen mukaansa uskontojen pyhiin kirjoituksiin nojautuva käsitys todellisuutta koskevan tiedon muodostamisesta on väistämättä ristiriidassa tieteen epädogmaattisen menetelmän kanssa."

I
Nykyaikaisten teologien mukaan teologia oppina jumalasta (eli teologia antiikin merkityksessä) tai teologia, joka käyttää peruslauseinaan ilmoituksen kautta uskottuja totuuksia (eli teologia keskiaikana hyväksytyssä merkityksessä), eivät kuulu tieteelliseen tutkimukseen. Sen sijaan ne ovat nykyaikaisen akateemisen teologian, erityisesti systemaattisen teologia, tutkimuskohteita. Puolueettoman, tieteellisen teologisen tutkimuksen mahdollisuutta on kuitenkin myös arvosteltu. Esimerkiksi Wolfhart Pannenberg on katsonut, että teologian tehtävänä on etsiä sitä, mitkä Jumalaa ja jumalallisia asioita koskevat asiat ovat tosia ja mitkä epätosia.
[/i]

Ilmeisesti siis on olemassa sekä tunnustuksellista teologiaa, jossa vastaukset peruskysymyksiin ovat olemassa ennen asian tutkimista ja tutkimus lähtee niiden pohjalta, ja tietellistä jossa ensin tutkitaan ja sitten katsotaan löytyikö selkeitä vastauksia.

Teologien ero vaikkapa herätysliikkeiden maallikkosaarnaajiin ja lahkojen johtajiin on mielenkiintoinen. Teologilla on akateeminen oppiarvo ja hän työskentelee vaikkapa ev.lut. kirkossa, joka on osa yhteiskuntaa ja jota säätelevät yhteiskunnan lait ja asetukset. Konflikteja voi tosin tulla kun kirkon kanta on eri kuin valtion säätämä laki. Hupaisana esimerkkinä kirkon pähkäily sukupuolineutraalin avioliittolain kanssa.

Lahkot ja herätysliikkeet sen sijaan kulkevat ihan omia polkujaan. Helluntalaisten ym. lisäksi niitä on ollut Suomessakin vaikka minkälaisia: koivuniemeläisyys, åkerblomilaisuus, kartanolaisuus, Mellerin Patmos-liike ym. ym. Usein pienet ja fanaattiset lahkot on nimetty johtajansa mukaan. Yhteistä niille tuntuu olevan jäseniensä manipulointi, hyväksikäyttö, pelottelu ja rahankeruu liikkeen johtajan taskuun. Liikkeen johtajat myös ilmoittavat usein omaavansa erityislaatuisen yhteyden Jumalaan, jollaista ei muilla ole. Joskus he uskottelevat omaavansa myös yliluonnollisia kykyjä. Koulunsa käynyt ev.lut. teologi ei ehkä ihan tälle linjalle lähtisi.

Mainittu koivuniemeläisyys oli muuten esimerkki siitä, ettei äly ja koulutus välttämättä suojaa hihhuliudelta. Liike operoi Espoon Otaniemessä: Teknillisen korkeakoulun, tieteen ja koulutuksen ympäristössä, ja siihen kuului mm. arkkitehtejä ja lääkäreitä.
Älykäs ihminen voi osata huijata itseään hyvin, ja pystyä perustelemaan itselleen toimintansa olevan loogista, vaikka mentäisiin aivan hourupäisissä kuvioissa.

Hätkähdyttävää, että jotkut näistä liikkeistä ovat edelleen periaatteessa olemassa, ja nykyajan välineet kuten sosiaalinen media tarjoaa niille tehokkaan kanavan, aivan kuten kaikenlaisille ääriliikkeillekin.
Youtubessa on videoita mm. “ihmeparantumisista”, joista tosin skeptikon on vaikea havaita mitään ylimaallista ihmettä tapahtuvan. :slight_smile: