Lyhyesti: päätin palata tänne. Olen ajatellut pitkään, että sitten kun olen ollut juomatta kuukauden, tai kaksi, niin sitten kirjoitan. Mutta eipä ole ollut aihetta kirjoittaa, kun vähintään kuukauden jälkeen join taas. Nyt lähden tänne ensimmäisenä juomattomana päivänä ja aion puhua totta, en kai ennenkään ole valehdellut kuin itselleni (mitähän luulee saavansa anonyymillä tarinan kerronnalla?). Tämä on mennyt ihan liian pitkälle jo kauan sitten. Lopettanut monta kertaa ja taas aloittanut. Ikää on liikaa tällaisen elämän viettoon ja käy tietysti terveyden päälle. Lisäksi olen onnistunut tämän syksyn aikana tekemään pari kammottavaa juttua, enkä oiken pääse niistä yli. En tiedä miten korjaisin asian. Häpeä on valtava!
Pikkuriikkisen lohtua tuonut teidän kirjoitukset, että josko tämä vielä helpottaa. Nyt on vain elettävä asioiden kanssa. Pää on aika tyhjä kaikesta muusta paitsi häpeästä ja katumisesta. Kirjoittelen sitten lisää, miten etenee.
Olen ketjuja täällä taustalla lukenut pitkäänkin, kirjoituksista saanut paljon ajattelemista, vaikka en taida itse osata sanoittaa niin hyvin. Teoria alkoholista ja riippuvuuksista on aika hyvin hallussa, nyt vaan se käytännön toteutus. Ja yksi syy omaan ketjuun on myös, että täällä on pitkään ollut kannustava ja ystävällinen ilmapiiri, toisin kuin joskus aikaisemmin.
Alku menee varmaan tutun kaavan mukaan, ensimmäinen päivä pahin, mutta menee muutama ennen kuin vähän rauhoitun. Mutta nyt on muutaman päivän kuluttua edessä yhden niistä “kammottavista jutuista” kohtaaminen silmästä silmään. En edes odota mitään ymmärrystä, mutta kuinka kauan menee, ennen kuin saan vähän luottamusta takaisin. En pysty puolustamaan itseäni mitenkään, olisi pitänyt olla päivänselvää miten siinä käy. En jaksa tarkemmin kertoa - häpeä on valtava. Pelottaa.
Tämä on tarkoitus pitää mielessä, kun seuraavan kerran ajattelen, että voihan sitä kotona muutaman ottaa. Se ajatus kun takuulla tulee, vaikka ei juuri tänään siltä tunnukaan, mutta ainahan se on tullut. Ainakin keskityn nyt ymmärtämään sen, että yhden tai kahden ottaminen ei vaan onnistu. Tai ehkä tietynlaisessa seurassa, jos pitää esittää yhden ottajaa, mutta heti seuraavassa mahdollisuudessa otetaan “vahinko takaisin”.
Riippuvuus on rasittavaa ja rankkaa. En jaksaisi ajatella
Voimia tähän. Me kaikki tai ainakin tosi monet täällä tiedämme, millaista se on. Mutta kyllä siitä henkiin jää.
On jo ilta. Ehkä tänään ei enää tarvitsekaan ajatella enempää. Avaa televisio, älä korkkia, huomenna on uusi päivä. Olet tehnyt hienon päätöksen, katsonut urheasti peiliin, tajunnut että nyt tarvitaan muutos. Jo siitä saa olla ylpeä. Ja tästäkin oivalluksesta:
Nyt vain muutosta kohti päivä kerrallaan. Sinä pystyt siihen kyllä.
Luottamus ja ymmärtäminenkin palautuvat, kun käy selväksi ettei alkoholi enää ole osallisena suhteessanne, olipa se minkälaatuinen tahansa. Tällä tarkoitan paitsi aktiivista juomista myös “kuivilla oloa“ joka minun käsitteistössäni on eräänlaista käänteistä riippuvuutta, pakollista ilman oloa, himoa vastaan taistelua. Mutta mutta: riippumattomuuden ja vapautumisen prosessit tapahtuvat samaan aikaan luottamuksen palautumisen ja ymmärtämisen kanssa. Ne vaativat toki aikaa. Kirjoitin asiasta ja käsityksistäni 17.9. tarinapalstalle otsikolla “Oma saagani“. Mutta se, miten saa mielensä lakkaamaan himoamasta alkoholia on arvoitus jonka rakennetta en varmuudella tunne - luulen, että se tapahtuu niin syvällä psyykessä että se on sanojen ulottumattomissa.
Minua auttoi, ja auttaa kenties edelleen, etten edes halunnut yhtä tai kahta. Ei minun tehnyt koskaan mieli yhtä olutta, vaan sixpackia. Tiedostin sen oikein hyvin, ja siksi ei tullut, tai ole, kiusausta edes kokeilla ottaa sitä yhtä.
Sama se on ottaa sitten alkoholitonta. Sen kanssa itse asiassa olen siinä, missä jotkut normaalijuojat varmaankin ovat oluen tai viinilasillisen kanssa. Minun todella tekee mieli yhtä silloin tällöin. Mutta ei niitä tulisi mieleenkään kiskoa kerralla useita putkeen, varsinkaan ihan vain kotosalla huvikseen.
Samaa mieltä kuin Räpistelijä. Ei sitä välttämättä tarvitse niin kovasti ajatella, jos ei siltä tunnu. Keskittyy vain pitämään korkin kiinni. Kulunut fraasi, eikä todellakaan helppoa toteuttaa, mutta mekanismiltaan juuri niin simppeliä.
Siihen hetkeen keksii mitä tahansa muuta. Syö, katsoo lempiohjelmaa, tekee ristikkoa, virkkaa, urheilee tai mitä ikinä tykkääkään tehdä. Hetkittäiseen “tunteeseen” voi myös imeskellä jääpalaa tai jotakin tulista. Jotkut varaavat chiliä tai tulisia karkkeja johonkin sitä varten. Tai vaikka mennä kylmään/kuumaan suihkuun vähän huijaamaan niitä tunneratojaan keskittymään muihin tuntemuksiin.
Olen tullut siihen tulokseen, että “kammottavan jutun” seuraukset on tosiaankin vaan kohdattava, ja katsoa mitä sitten … … ei ole muutakaan vaihtoehtoa. En voi edes kadota maan alle, koska asia on vähän monimutkainen - ärsyttävää kierrellä näin, mutta en pysty asiasta kertomaan.
Samaa olen ajatellut, että en ajattelisi liikaa. Eilen illan keskityin lukemaan kirjaa, että sain ajatukset pidettyä osittain poissa.
Kiitos, täytyy vaan uskoa! Joskus mietin (olen seurannut keskusteluja kauan), että mitä hyötyä saman jankkaamisesta on, mutta niin vain on ollut lohdullista saada palautetta!
Olen lukenut tarinasi! Ja seurannut sinun kirjoituksia useamman kerran täällä (taustaillut pitkään). Se mitä kirjoitit “Tajusin, että olin koko ajan ollut pitämässä ovea raollaan, että jospa kuitenkin …” Jos olen ihan rehellinen, niin luulen (vai tiedän?), että olen joka kerta “lopetettuani” alkanut miettiä, että miten pitkän ajan kuluttua voisi, milloin olisi mahdollisuus. Niinpä tänään kävi mielessä, että onko syytä laske päiviä, vaikka ne eivät nyt ihan heti unohdu, vaan ehkä ajatella, että “huomiseen”, tai ehkä “ensi viikonlppuun” asti - eteenpäin. No, tätä ehtii miettimään.
Niin, siis tiedänhän tämän: pystyin tietyissä tilanteissa “filmaamaan”, että yksi tai kaksi, mutta piti huolehtia, että myöhemmin, ainakin lähipäivinä saa enemmän.
Niin kuin "@Räpistelijä lle vastasin - keskityin lukemaan kirjaa - mikä on mieluisaa ja mukavaa, kun luetusta jotain jää muistiinkin.
Kiitos teille kaikille! käytin aikamoisen energian, että onnistuin lainaamaan ja kirjoittamaan, toivottavasti lähtevä teksti näyttää siltä kuin halusin
Tästä tulee hiljainen ilta, yritän yksin kotona ollessani täyttää pään muulla kuin kehää kiertävillä ajatuksilla
Perjantai ei tunnu kovinkaan kummalliselta, kun tiesin etukäteen, että olen juomatta. Ongelmallisia voivat jatkossa olla ne illat, kun “olisi mahdollisuus”, on ollut mun kompastuskivi pitkään. “Mahdollisuus” on aina pitänyt käyttää. Nyt ollaan miehen kanssa sovittu, että en juo, eikä näin ollen hänkään, vaikkei se hänelle ongelma olekaan. Tulevia “mahdollisuuksia” ei kai kauheasti kannata ajatella etukäteen, silloinhan ajatukset pysyvät juomisessa. Mieluummin vaikka ajatella huomisaamua, koska minullekin krapulattomat aamut ja aamukahvi ovat niitä parhaita. Vähän levoton olo kuitenkin, ajatukset kiertää kehää, ehkä taas parasta lukea kirjaa ja pikku hiljaa yrittää nukkua.
Alkuun ainakin itselläni ajatukset pysyivät juomisessa jopa häiritsevän paljon. Tai siis juomattomuudessa. Ehkä se oli sitä että tein paljon ajatustyötä (just esim.tulevaisuuden tilanteita varten) ja toisaalta ahmin tietoa alkoholismista ja raitistumisesta.
Ne(kin) ajatukset kyllä vähenee kunhan arki ajautuu uomiinsa eikä niitä kannata stressata tai koettaa vältellä liikaa.
Rentouttavaa ja ennenkaikkea raitista perjantai-iltaa sulle
Hirveän väsynyt. Eilen oli se kohtaaminen. Tilanne oli sellainen, ettei paljon voinut puhua, mutta jotenkin aistin, että olen ehkä saanut aikalisän kuitenkin. Asiaa ei kuitenkaan voi perinpohjin selvittää, ennen kuin muhun vähän luotetaan. Vaaka kallistuu kuitenkin positiivisuuteen nyt, vaikka tiedän, että vain aika ja mun käytös voi asioita parantaa. Se on siis minusta ja minun valinnoista kiinni. Enkä voi syyttää asiasta ketään muita kuin itseäni ja omia valintojani ja käytöstäni. Enkä voi kuin odottaa luottamuksen paluuta, siihen ei auta kuin aika.
Viime vuosina on tullut mokailtua useasti, siihen jotenkin turtui, ja ne mokat oikeastaan paheni kerta kerralta. Niin kai se menee.
Mun piti kertoa vähän enemmän tarinaani, mutta nyt on pää niin tyhjä, että taidan jättää toiseen kertaan. Muuten kävi juominen viikonloppuna mielessä, sekä ahdistukseen ja sitten helpotukseen, mutta olen uskaltanut näitä ajatuksia ajatella, kun tiesin, että en juo. Ei ollut sitä surullisen kuuluisaa “mahdollisuutta”, mutta ei myöskään uskallusta (seuraukset) tai haluakaan.
Olen miettiny, että miten lyhyesti kertoisi itsestään. Kirjoitin jo, että juomista on kestänyt ihan liian kauan, olen liian vanha tällaiseen, jos haluan säilyttää terveyteni edes jotenkin. 60 täyttänyt, mies ja aikuiset lapset. Työelämässä mukana. Työpaikka siis on.
Kaikki alkoi kai aika tavallisesti, nuoruus, opiskelu - juhliminen kuului asiaan. Pienten lasten aikaan vähemmän tai ei ollenkaan, lapset kasvoi, mies teki välillä matkatöitä ja minä “rentouduin” ja nollasin päätäni, kunnes siitä tuli ongelma. Sitä tapahtui liian usein ja liian suuria määriä. Lapsillekin sitten onnistuin esiintymään humalassa ja miehen kanssa alkoi olla ylämäkiä ja alamäkiä, ylilyöntejä ja luottamuksen puutetta ja rikottuja lupauksia. Ymmärränhän sen, ettei sellaista kukaan jaksa.
Oma lukunsa sitten nämä ihan viime vuosina tapahtuneet mokat, joissa juominen on mennyt muun edelle, vaikka olen muuta suunnitellut. Kontrollia ei enää ole ollut, kun olen alkuun päässyt.
Ja niin kuin olen kertonut, vie varmaan aikaa nyt, ennen kuin kaikki - en tiedä mitä sanaa käyttäisin - normalisoituu, tasoittuu, unohtuu. Mikään niistä sanoista ei ole oikea, koska eihän tällainen käytös koskaan unohdu. Nyt reilun viikon jälkeen olen vain väsynyt, tiedän ennestään, että tämä vie aikaa. Tiedän myös, että tehtyjä asioita ei saa tekemättömiksi ja joskus se ajatus tuntuu ylitse pääsemättömältä ja siksi on ollut helppoa silloin tällöin kuitenkin nollata, vaikka siitä ei apua ole ollutkaan. Vaihtelevasti ajatukset vieläkin pyörii seuraavassa juomiskerrassa, kun sitten taas toisaalta muistan, että sitähän ei pitäisi enää tulla kaiken kokemani jälkeen. Siksi yritän vain saada nyt aikaa kulumaan ajattelematta liikaa. Ajatusten vatvominen ei auta, mutta olen mestari kiusaamaan itseäni ajatuksilla ja kaikenlaisella, “mitä kaikkea tästä vielä seuraa”.
Toosaalta tuo asia on aika yksinlertainen; aika auttaa ja näyttää miten käy. Sinä voit vaikuttaa siihen vain olemalla päivän kerrallaan raittiina.
Puheet, lupaukset ja selittelyt ovat kärsineet inflaation, niillä ei ole enää arvoa. On oikeastaan ehkä helpotuskin, että luottamusen parantamisern on enää jäljellä se raittius ja aika. ne samat ovat oman toipumisesi avaimet.
Päiviä kertyy ja usein olo helpottuu asteittain.. tulee 3viikkoa, kuukausi ja 3 kuukautta ja pikkuhiljaa huomaat, miten keho ja mieli kirkastuu ja ihmissuhteetkin alkavat vähän toipua. Aika näyttää sitten, miten käy.
Tsemppiä ja voimia hienoa kun tulit tänne lopettajiin kulkemaan kohti raitista ja parempaa meidän muiden mukana
Ne ajatukset pyörivät noin aikansa ja sitten ne hissukseen alkavat tehdä sitä vähemmän.
Ajatuksia tulee ja menee. Tulevaa on paha mennä ennustamaan, mutta yksi asia on varma: tulevaisuudessa tämän päivän juomatta jättämisestä seuraa pelkkää hyvää, kun sen vaan tekee niin monta päivää peräkkäin, että siitä ehtii tulla tapa.
Reilu viikko takana, onnittelut siitä! Ensimmäiset, pahimmat päivät on ylitetty. Ja väsymyskin kyllä väistyy, siihen ei enää mene kohtuuttoman kauaa.
Aivosi ja kehosi totuttelevat nyt. Ja kohta ne huomaavat: hyvänen aika, tämähän onkin aika kivaa. Ja siten mielesikin huomaa sen.
Hang in there. Ajatuksia saa onneksi tauolle kirjoilla, elokuvilla tai sarjoilla, tai näillä kaikilla. Ja ajalla on se hyvä puoli, että se kuluu, vaikkei itse tekisi yhtään mitään.
Eikä kannata liikaa jäädä rypemään siihen mitä on tapahtunut, se on nyt ollutta ja mennyttä eikä se itseään ruoskimalla muutu muuksi. Nyt vaan häntä pystyyn ja nenä kohti tulevaa
Ja mitä tuohon väsymykseen tulee, se saattaa vetää mieltä ennestään matalammaksi mutta muista, että se on vain väliaikaista!
Mun on tietysti helppo huudella kun oli ensimmäisinä viikkoina mahdollisuus nukkua silloin kun nukutti mutta kyllä siitä selviää. Hetki kerrallaan
@metsänpeitto1@Räpistelijä ja @Nellaelina - asiaa kirjoitatte, kiitos! Parempia aikoja odotellessa, vaikka toistaiseksi vaikealta tuntuukin. Pään nollaamista lukemalla tänään(kin).
Tapa vai riippuvuus? Tietenkin molempia, kai! Mutta eilen, lauantaina, joka solu huusi juotavaa. Sitten, kun ajattelin asiaa pidemmälle, mitä juomisesta seuraisi, tuli ihan fyysisesti huono olo.
Aika alussa olen tällä matkalla, vaikka yrityksiä on monta. Olen vaiheessa, jossa tiettyjä päätöksiä on tehtävä.
