Takaisin AA:han?

Me Lopettajat
1

Kokemusta AA:sta on 2-3 vuotta. Ensin kävin vuoden, sitten omin avuin olin raittiina, kunnes iski kovat viinanhimot ja kävin 1-2 vuotta eri paikkakunnalla. Tilanne oli vaikea, ryhmissä koin usein yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä ja kovia tuskatiloja, mutta joissakin ryhmissä pääsin jengiin sisään.

Nyt olen taas retkahtanut ja juonut viikonloppuisin melkein vuoden. Kävin kerran pari aa:ssa nyt toisella paikkakunnalla johon jouduin palaamaan. Tuntui, että ainakin välillä aa auttoi heti ja oli paljon parempi vointi, mutta kaikki huutaminen ja möykkääminen, “jos haluaa rypeä niin antaa rypeä” tai “hän soitti minulle niin ja niin monta kertaa, enkä enään auta häntä, tulkoon itse ryhmään, täysi idiootti.” “täällä haisee paska, kuka kävi paskalla” “neekeri ei ole haukkumasana”. Kaikki tuollainen on vähän latistanut AA:Ssa käymistäni ja pelkääminen, että joutuisin taas erään tyypin vittuilun kohteeksi ja tietenkin vanhojen tuttujen näkeminen pelottaa. Entä jos en pysyisikään raittiina vaan joisin ja kävisin AA:ssa, sitten kuuntelisin taas juttuja: “jos haluaa rypeä niin antaa rypeä” jne. Tai ihmiset katsoisivat minua alaspäin.

Kohtasin AA:ssa todella hyviä tyyppejä, joilta sain sellaista hengellistä tietoa mitä en olisi muuten saanut, mutta juopotellessani menetin heidän puhelinnumeronsa, kun pistin kännykän pesukoneeseen ja nyt minulla ei ole yhtään AA:laisten numeroita tallella. AA:laisilla on myös sellaisia ikäviä piirteitä, että he saattavat tiuskia välillä mitä sattuu tai uudet tyypit huutaa puhelimessa. Yksikin sanoi: “älä enään soit tänne”, kun soitin toisen kerran.

Jotenkin tuntuu, että saattaisin olla liian herkkä käymään AA:ssa, kun siellä on niin kovia karjuja, ja itse vaikka agressiivinen humalassa olenkin ollut ja vähän hullu, niin olen tosi kiltti tyyppi ja minun on vaikea sanoa ei tai valita seuraani.

Enkä haluaisi joutua painostuksen kohteeksi, että pitää osata puhua tai tehdä jotain, koska olen pitkään ollut tilassa, etten ole oikein pystynyt tekemään mitään. Ja se tuntuu pahimmalta, kun vaaditaan tai painostetaan liikaa, jos ei pysty.

Minulla on nyt myös fyysisiä vaivoja joiden johdosta en voi käydä aa:Ssa ainakaan vielä. Enkä ole uskaltanut käydä lääkärissä, koska pelkään, että joudun takaisin psykiatrin vastaanotolle, jolta pakenin, kun vointini alkoi tuntua tosi huonolta.

En myöskään uskaltaisi käydä yhdessä ryhmässä, koska samassa talossa asuu yksi tuttu, joka on poltellut paljon pilveä ja jota en haluaisi nähdä. Mutta eräässä toisessa ryhmässä voisin ehkä käydä 2 kertaa viikossa.

Olisi myös mukava saada takaisin nuo menetetyt puhellinumerot, mutta pelkään, että minut torjuttaisiin.

Olen nyt sillon tällön ottanut muutaman kaljan ja alprox nimistä lääkettä, ehkä minua ei pidettäisi alkoholistina, jos pystyn tällaiseen toimenpiteeseen?

Ehkä minut pakotettaisiin taas psykiatriselle, voisinkohan sanoa, että käyn mieluummin AA:ssa? Koska psykiatrinen on vain laskenut mielenterveyttäni, julkinen siis. Tai ehkä käydä yksityisillä, jos se ohittaisi julkisen järjestelmän. Ainakin viimeksi sanoin, että käyn mieluummin AA:ssa eikä tarvinnut mennä psykiatreille julkiselle aikoinaan.

Koen tosiaan, että muutamien tyyppien tuen tarvitsisin, koska he tietäisivät näistä hengellisistä jutuista joista minäkin tiedän, mutta pelkään torjumista. Kyllä tämä on sitä alkoholistista egoilua varmaan tai jotain?: “he tietävät näistä hengellisisitä asioista”.

Niin, en tiedä kestäisikö polla AA:ta, kun olen tosi herkässä tilassa ihmisten suhteen. Yhtäkkiä iski joku hirveä yliherkkyystila, tuntuu, että pienikin vähän rajumman tuntuinen kommentti tuntuu tosi pahalta.

Psykoosi on myös takana, enkä kyennyt käymään AA:ssa, kun se iski päälle. En pystynyt oikein olemaan missään paikassa aloillani, kun koko ajan sai pelätä muita ihmisiä vartijoita tai ohi ajavia autoja. Ja kävelin ja juoksin paikasta toiseen psykooseissani selvinpäin.

JA vielä sellanen tila päällä, että puhuminen on nyt extreme-vaikeata, ei ole näin vaikeata puhuminen ollut koskaan.

Kaikkein pahintahan AA:ssa käymisessä on olla ulkojäsen tai ns. “ihmisavun ulottumattomissa”. JA juoda samalla ja eristyä.

Monista tyypeistä tuli minulle AA:ssa vihollisia, kun olin psykoottisissa tiloissa ja kuvittelin heistä kaikkea mitä he eivät sitten olleetkaan. Sitten ihailin muutamia tyyppejä ja katselin kaikkia muita alaspäin ja näytin heille vihaisia ilmeitä. Vaikeata se oli istua siellä ihan aluksi ja olla aina se vihainen eristynyt ilme päällä muita kohtaan, kun ei millään pystynyt muuhun. Sitten tuntuu, että pitäisi jotenkin miellyttää muita ja pystyä sosiaaliseen kanssakäymiseen ja olla joku kulissi pystyssä, että pysyy porukassa mukana.

Joo oli hyviä sekä pahoja tyyppejä, yksikin suuttui minulle, kun en suostunut käymään hänen kanssaan syömässä paikassa, josta sai alkoholia.

Sitten oli niitä hyvää tarkoittavia tyyppejä, jotka puhuivat, että jumala sanoi heille jotain ja olivat jotenkin hullun oloisia minun silmissäni ja tosi painostavia tekemisen suhteen, sitten oli yksi kaveri joka oli aluksi mukava puhelimessa, mutta alkoi sitten syyllistämään minua siitä mitä kerroin hänelle, jätin soittamatta ja yhteydenpitämättä näihin tyyppeihin. Sitten yksi tyyppi joka on ihan mukava, joka tuntee minut, mutta on jotenkin ohjaamassa heti minua, enkä oikein siedä sitä, että minua ohjaillaan tai koitetaan opettaa. Haluaisin vaan käydä rauhassa ryhmissä, jos vielä säilyn hengissä ja ottaa sen mitä itse näen parhaakseni ja tehdä sen minkä itse nään parhaakseni.

Pahimmalta tuntuu tällä hetkellä, että olisin loppuikäni hyvin sairaissa masennus/psykoositiloissa ja joutuisin mielisairaaloihin tai noille psykiatreille, joista minulle tulee vain paha olo, tai joihinkin juoppojen hoitoloihin.

1% varmaan vain selviää AA:ssa, joten tilanne näyttää senkin suhteen pahalta.

Ohjelmaakin tein parhaani mukaan, kaikki mitä siellä neuvottiin, mutta silti tipuin pois AA:sta psykoosissa ja takaisin juomaan. Vaikka sen ohjelman piti olla “vedenpitävä”.

Nyt on ollut tosi syviä masennustiloja ja itsemurha mielessä. Sukulaisten kanssa on vaikeata, kun pelkään heitä ja omia vanhempiani ja pitäisi sopia asioita heidän kanssaan. Ja saa pelätä, että huumetuttuja tulee kaupungilla vastaan tai julkisen puolen psykiatreja tai sairaanhoitajia.

Tuntuu, että tämä tila ei ikinä mene ohi, aina vaan jatkuu ja jatkuu… Siis ihan toivottomalta tilalta tuntuu. Välillä on tosin ollut parempiakin jaksoja, mutta nyt taas iski tällainen tosi tosi sanoinkuvaamattoman huono olotila, johtuen noista psykiatreista ja sairaanhoitajista. Niille koitettiin myös pakottaa menemään kirjeitse ja tekstivistein ja sanoivat tulevansa kotikäynneille, mutta eivät sitten tulleet, nyt olen sitten 1-2 kk ollut erossa heistä. Ja toivon tosiaan, ettei tarvitse enää olla sinne yhteyksissä. Mieluummin vaikka yksityisiä psykologeja ja psykiatreja jotka voisi itse valita tai AA.

2

Mikä tarkalleen ottaen psykiatrisessa hoidossa tuntui hirveältä?
Voisitko löytää sellaisen AA-ryhmän, jossa ei painostettaisi? On niitä sellaisiakin.

Juominen tuskin ainakaan helpottaa olojasi, vai kuinka?

Toivon, että sulla helpottaisi ja saisit apua. Olisiko sellainen sairaalajakso ihan kauhea ajatus?

3

Jotenkin olin tosi herkässä tilassa kaikille kyselyille, että onko näkynyt harhoja ja kaikki henkilökohtaiset kyselyt mitä kysyttiin tuntu karmeilta ja semmonen painostaminen, että pitäis tehdä jotain, tiedän kyllä että pitää tehdä jotain, mutta kun en vaan pystyny ja kun tuntu, että kaikki toivo on menny, niin vielä vaikeempi tehdä mitään, muisti vähän heikentyny, niin vaikee muistaa kaikkea mitä on tapahtunu siellä julkisella puolella, yks hoitaja tuntu et se vaan kaiveli musta kaikkea negatiivista ja ryhmässä vaan otti mut jotenkin silmätikukseen kaikkien edessä.

Jooh, kyl se juominen väliaikasesti helpottaa, mut darrat ei helpota. En tiedä onko se sit laskenu mielenterveyttä vai vaikuttiko olleskaan.

Sairaalajakso olis varmaan semmonen, et siel olis painostusta ja niitä kyselyitä, kun on vielä semmosessa yliherkässä tilassa kaikille tommosille jutuille.

Niin tuntu, että musta väkisin kaiveltiin asioita ja sit oli vaan koko ajan semmonen olo niinku olis henkisen väkivallan kohteena, et koko ajan teki kipeetä, kun kysyttiin kaikkea.

Jooh no tällä paikkakunalla taitaa olla nyt 2 tai 3 eri ryhmää ja yhdessä vaan voisin käydä. Kun ne kaks järjestetään semmosessa talossa missä se kannabistyyppi asuu.

4

Enpä oikein osaa sanoa miten ja mikä sinua auttaisi… Itse olen ollut kohta neljä vuotta raittiina ja ilman AA:ta. Ei se ole ainut auttava tekijä juopolle, tosin monia auttanut, mutta muitakin keinoja on.
Mikähän olisi sellainen taho mitä et ole vielä kokeillut? Olisiko A- klinikasta hyötyä, joku hoitojakso jossain sinulle sopivassa paikassa…

Sanoit,ettet pidä siitä kun kysellään… käsittääkseni tämmöisissä mielenterveysjutuissa on kuitenkin aikasen tärkeetä avata se sisimpänsä… ?

Toivon sinulle voimia avun hakemiseen. Ensimmäinen askel on kuitenkin itse otettava.

5

Onhan sentään aika liuta muita paikkoja, joissa saa vertaistukea -eikä ehkä tarvitse olla niin samoinajatteleva ja samointoimija muiden kanssa.

Ehkä sitten voi olla pieni mahdollisuus, ettei se ryhmään sopeutumattomuus ihan kokonaan ryhmänkään vika ollut. Huomasin tuossa kirjoituksessa, että kerroit miten itse suhtauduit muihin:

" Sitten ihailin muutamia tyyppejä ja katselin kaikkia muita alaspäin ja näytin heille vihaisia ilmeitä"
Voinet itse päätellä miltä sinusta tuntuu kun sinuun kohdistetaan vihaisia ilmeitä jne… joten vikaa voi olla niin sysissä kuin sepissäkin.

Mutta, siihen ryhmä-ym toimintaan turvautuminen ainoana keinona?

Olen melko varma että jos itse olisin raittiuteni alkuvaiheessa riskeerannut sen menemällä johonkin tiukkaan ohjelmaan ja maailmankatsomukseen sidottuun ryhmään, niin luultavasti olisi pinna palanut hyvin nopeasti ja olisin poistunut -kenties myös alkanut epäilemään omia voimiani raitistumisen suhteen.

Olen tässä sittemmin huomannut, että vertaistukea myös päihdeongelmiin liittyen tarjoavat useammatkin tahot -ehkä ne eivät niin laita jäseniään sanoman levitystyöhön, mutta tietoa voi sitten etsiä vaikka netistä ja paikkakuntien lehdistä -monesti niissä on yhdiostysten tapahtumista jne kalentereita.

mm. mielenterveysyhdistykset ja monet vammaisyhdistykset ovat melkoisia vertaisasiantuntijoita myös päoihdeasioissa. Ja sitten tietysti tämä ihan kotimainen päihdeasiakasjärjestö, A-killat. Ainakaan periaatteidensa mukaan eivät siellä ahdista minkään ohjelman muotteihin, ja tavoitteensakin voi jokainen määritellä itse, omien realiteettiensa mukaan.

Ehkä niiden toimintamuodoista voisit ottaa selvää -ja jos jotain kiinnostavaa ja semmoista jonka uskoisit tukevan omia pyrkimyksiäsi, löytyy, niin sitten vaan paikan päällekin katselemaan millaista se on.

Ja sitten, edelleenkin kait suurin osa raitistujista raitistuu ilman mitään kommervenkkejä, muuttaa vaan omaa elämäntapaansa joko kertarysäyksellä tai vähitellen.

Tämä nyt menee sitten jo ihan mielipiteen esittämiseksi, mutta niin luulen, että usein päihdeongelma on osa laajempaa elämäntapa- ja mielen ongelmaa. Silloin ei ole ehkä viisastakaan kiinnittyä ihan yhden asian liikkeisiinm, vaan ruokkia koko laajalla rintamalla niitä parempaan huomiseen eväitä antavia voimia itsessä -joko tavallista elämää viettäen tai sitten lähtemällä mukaan uusiin toimintoihinkin.

Mahdollisuuksia on todella paljon, niitä vaan ei välttämättä aina heti huomaa.

Eipä muuta kuin voimia selviämiseen!

p.s.

Psykoosit ja muut hankalammat hommat kuuluvat kyllä ihan ammattihoitajien niskoille, on aika riskaabelia hommaa päästää harrastelijapohjalta hyväätarkoittavia kavereita sorkkimaan aivorustinkiaan.
Toki vertaistukea ja ongelmaisten edunvalvontaa harrastavista yhdistyksistä saa hyviä neuvoja ja opastusta avun hakemiseen, joten kuulolla kannattaa olla niidenkin suuntaan.

Mutta, jos omat voimat eivät riitä, niin sitten hakemaan apua. Ja osaavilta auttajilta. Ammattitaitoisilta, ettei käy niin että kahden markan räätäli tekee kymmenen markan vahingon, kuten usein sattuu…

6

Moro! Kyllä minullakin on niin kaksijakoiset ajatukset koko aa-touhuun.Apuakin olen saanut ja välillä kävin aktiivisesti,mutta kyllä on tökkinytkin pahasti ja kyllä metsänreunan mies :slight_smile: mielestäni oikein ilmaisi asiaa,mutta kaikkihan olemme erinlaisia ja tietenkin aina tärkeintä on oma halu ja koko elämän asenteen muutos.Kuitenkin vain päivä kerrallaan on elämää elettävä ja nauttia voi aina siitä päivästä minkä on itselleen rehellisesti elänyt.Voimia sinulle takaisin AA:han?

7

On tosiaan niin, että me ollaan ihmiset niin kovin erilaisia. Se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä alkujaankaan toimi toiselle. Taitaapi kuitenkin ihan loppujen lopulta olla tässä kyse aika yksinkertaisesta asiasta, vaan kun se elämä on voinut mennä niin monimutkaiseen solmuun siinä addiktion myötä, ettei sitä oikein alkujaan voi mitenkään uskoa.

Tärkeintä on se oma halu. Ilman sitä ei auta AA eikä ÖÖ. Ja silloin, kun se halu on löytynyt, niin vaihtoehtoja avun saamiseen kyllä on. Rohkeasti vain itse sitä kynnystä ylittämään, sillä kantamaan ei kukaan tule. Jonkun ajan kuluttua sitten, kun aivot alkavat toimimaan ja pystyy jäsentelemään asioitaan selkeämmin, niin voi alkaa tarkemmin miettiä, että mikä on eniten itseään varten ja mistä ehkä kannattaisi luopua.

Elämän- ja ajattelutavan muutoksesta on oman kokemuksenikin mukaan kyse. Mutta akuutein asia on varmasti se päihteestä irrottautuminen. Vasta sitten jonkun ajan kuluttua tulee ne pinnan alla kyteneet ongelmat esille.

AA:sta on itsellä sellaisia kokemuksia, että se on varsin hyvä vaihtoehto. Se voi sekä auttaa ihmistä toipumaan tästä probleemasta, tai myös toiselta ikävämmältä kantilta pitämään vaan sitä ongelmaa yllä. Riippuu ihan hirveästi meistä ihmisistä itsestämme, minkälaisiksi tahdomme todellisuutemme loppujen lopuksi muokata.

8

Joo, kyllä se ei hyvältä tunnu jos joku kohdistaa minuun vihaisia katseita, kyllä olen viallinen tunnustan. Mutta AA:ssa opin että se on se alkoholistin muuri joka on aluksi, joka oli aluksi, kunnes se hälveni minulta, eikä sille itse mitään mahda.

Jaah, en tiedä onko se sitten AA ainoa joka minua auttaa, vai mikä se auttaisi. Ainakin se hyvinä aikoina auttoi ja vahvasti, pahempina aikoinakin se saattoi auttaa paljon, vaikka oli hirveä olotila. No ei ne riitaiset ryhmät auttaneet kyllä toisaalta… Eikä se ulkojäsenenä oleminen toisissa ryhmissä samalla tavalla… Mutta sisäjäsenenä oleminen ja kahvinkeitto, sekä ohjelman tekeminen auttoivat.

Mistä sen tietää onko halu vai ei? Kenellä nyt ei olisi luonnostaan syntymästään saakka pohjimmainen halu elää hyvin ja ilman päihteitä? Voihan sitä tietenkin olla vittuuntunut, että perkele kun pitää olla raittiina ja ei saa juoda, mutta en usko, että se on se ihminen itse, enemmänkin se alkoholismi, joka säätelee sen ihmisen ajatuksia ja tunteita ja joille ei ihminen oikein itse mitään voi. Paitsi ehkä jonkun korkeamman voiman tai ihan vaan vertaistuen kautta ne saattavat hyvällä säkällä muuttua.

Olen käynyt muutamissa muissa terapiamuodoissa, ja olen pystynyt puhumaan kaikki asiat niissä, ja AA:ssa halki avoimesti. Mutta tuo julkinen puoli ei ole minua avannut, enkä ole sieltä oikein apua saanut. Lääkkeistä on saattanut olla jokunen hyöty, mutta tuolla julkisella istuminen on mielestäni kumonnut niiden vaikutukset ja muutenkin tehnyt oloni hyvin tukalaksi. Voisin melkein väittää, että julkinen lisäsi jopa lamaannustani sen verran, etten pystynyt menemään AA:han. Ainakin se on yksi teoria.

9

Mene vain takaisin ryhmiin jos itse koet joskus saaneesi sieltä apua.Käy ennen kaikkea niissä ryhmissä jotka koet itsesi kannalta parhaimpina. Luo kontakteja niihin jäseniin jotka koet luotettaviksi ja samalla aaltopituudella oleviksi. Kerää kadotetut puhelinnumerot takaisin.

AA:ssa käy monen moista porukkaa kuten olet huomannut.Osa ihmisistä voi olla hyvinkin sairaita henkisesti ja tunne-elämältään mutta älä anna heidän oireidensa vaikuttaa sinuun.Katso vain sormien läpi ja ymmärrä että hekin vain ovat kärsiviä ihmisiä hakemassa apua.

Kun olet löytänyt mieluisan ryhmän niin liity sen jäseneksi. Ota pieniä tehtäviä hoitaaksesi koska muiden palvelu ja tukeminen vahvistaa omaa raittiuttasi.

10

Tää on jännä väite ja erittäin mielenkiintoinen. Luultavasti pitää paikkansa muuten. Hyvä, kun nousi esille.

Kaikkia ei AA auta, monia kyllä. Mutta onneksi on muitakin teitä raittiuteen. Mites A-kilta, Morkkis?

11

Luultavasti kaikki selvin päin tapahtuva toiminta vahvistaa raittiutta. Tapahtuuhan siinä koko ajan uusien käyttäytymismallien toiston avulla lujittumista… se on vähän kuin ajatusten tasolla kierros kierrokselta jokin tapahtumaketju muuttuisi vahvemmaksi ja automaattisemmaksi.

Ja samalla ne vanhat, alkoholiasioiden varaan rakentuvat toimintarakennelmat kuihtuvat ja kutistuvat ihan käytön ja tarpeen puutteessa.

Toisten ihmisten tukeminen ja auttaminen varmasti tuo mielihyvää, kukapa meistä ei haluaisi myös tarpeellinen olla.

Mutta sitten , jos mennään jonkin palvelemisen puolelle? Silloin alkaa jo tuntumaan vähän teennäiseltä ja väkisinväännetyltä.
Kun asiaa aina on katsottava ainakin kahdelta kantgilta, niin otanpa nyt se palvelemisen kohteena olevankin aseman esille. Palvelua tietysti saan vaikka rautakaupassa, olenhan sen rahalla maksamassa… ja palvelija tekee sen rahasta, eikä siinä mitään merkillistä ole. Ei ole kyhsymys edes eriarvoisuudesta, sehän on kauppaa, ja se palvelusuhde liittyy juuri siihen kaupantekoon, palvelua ostetaan ja myydään. Tilanteen ulkopuolella taas ei ole olemassa palvelijaa ja palveltavaa.

Jos yksityiselämässä, ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, kaverisuhteessa, huomaan jonkun ottavan minuun nähden jonkinlkaisen palvelijan asenteen, niin kiusaantuneeksihan siinä itseni tunnen. Eikä siitä vuorovaikutuksesta ihan luonnollista sitten enää tulekaan.

Parempi kait kuitenkin lähteä samanarvoisuudesta , eikä ottaa tuollaisia sen paremmin palvelijan kuin palveltavankaan rooleja kiusaksi.

Yhdessä tekeminen on minusta paljon parempi vaihtoehto. Ja antaa molemmille osapuolille enemmän.

Nuo palvelemiset haiskahtavat enemmän joltain uskonnolliselta kielenkäytöltä ja sentyyppisten rituaalien ujuttamisesta ajatteluun … en usko että on lainkaan välttämätöntä, raittiin elämän kannalta.

12

Terve MM. Puhut ihan fiksuja, ihan järkeenkäypiäkin asioita, mutta toisaalta monien kohdalla se palvelu, kahvinkeitto, ovien avaaminen, rahaston hoito ja vaikka siivoaminen on eräs tae sille, että pysyy alussa juomatta, sille että kaiken luottamuksen menettäneenä huomaakin, että joku vielä luottaa ja saa näin selviä ja niitä päiviä taakseen joita ei tarvitse katua.

Sitoutuminen raittiuteen ei aina ole yksinkertaista ja uusien toimintamallien löytäminen kiusallisen vaikeeta. Jollekin se kahvinkeitto voi olla tae sille, että käy ryhmissä, pysyy juomatta ja saa sen mahdollisuuden tutustua AAn ohjelmaan, toveriseuraan ja itseensä.

Puhut siitä, että kaikki selvinpäin tapahtuva toiminta vahvistaisi raittiutta!! Se voisi olla noinkin, mutta ensiksi pitäisi saada se raittius, kun on olemassa myös se entinen toimintamalli siellä taka-alalla, josta luopuminen ei aina ole mahdollista. Ei ainakaan yksin eikä omin voimin.

Palvelua on AAssa muutakin, kuten esim sanomanvientiä, vaikka nyt katkoille ja sairaaloihin, joka on ensiarvoista monesta eri kantista katsottuna. Siinä ei pelkästään viedä ja anneta, vaan myös saadaan sanomaa, ymmärrystä, tyyneyttä ja rohkeutta.

Itse kun elän, asun taviksen kanssa, jolle viina, päihteet ja alkoholismi ei ole se ongelma, ilman minua. Hänelle ei ole ollut koskaan mikään ongelma ymmärtää, ettei kännissä saisi ajaa.
Hänelle ei ole koskaan ollut ongelmia olla ottamatta silloin, kun ei pitäisi. Hänelle harrastukset, kaverit, työt, läheiset on vain niitä, mutta minulle ne kaikki oli mahdollistajia.

Pystyisinkö koskaan puhumaan hänelle, kuin hän ymmärtäisi koko ongelman, vaikka osittain tänään ymmärtääkin. Pystyisikö hän koskaan ymmärtämään niitä mielen, sielun ja tarpeiden liikkeitä joita minulla on ollut. Pystyisikö hän tukemaan minua, antamaan kokemuksensa käyttööni, jos hän ei omaa ko kokemuksia, vaan vain näkemyksiä siitä, miten pitäisi vähentää tai vain lopettaa.

Apua ja tukea sain roppakaupalla, suorastaan minua rakastettiin raittiiksi, mutta mikään toiminta ei muuttunut, päin vastoin syitä juomiselle ja pahalle ololle tuli lisää.

Palvelutehtävät AAssa on vapaaehtoisia ja jos sen joku kokee alempiarvoiseksi toiminnaksi, siis sen että joku avaa oven, keittää kahvia ja järjestää paikat, jotta joku joka hakee apua ja tukea raitistumispyrkimyksillensä, sitten se varmaan on sellaista.

Itselle se on jotain muuta, kuin kiusallista, häpeää tai nöyryytystä, kun saa auttaa muita.

Ennen olin aina valmis auttamaan muita, mutta kaikkeen liittyi se taka-ajatus, jonka varmasti jokainen tietää joka on kokenut ne kiusaukset.

13

Moi kaikki. Olen jo kauan harkinnut lähteä kokeilemaan AA:ta kun mikään muu ei ole auttanut. Halua juomisen lopettamiseen kyllä on, mutta pelottaa se yksinäisyys mikä on aina edessä kun pidän taukoa juomisesta, meinaan kaikki kaverit ja tutut liittyy alkoholin käyttöön jne. Selvänä kautena mulla ei ole ketään kaveria edes juttuseuraksi. Kun en käy töissäkään (taaskaan).

Nyt kun olen seurannut näitä AA-kommentteja niin on alkanut pelottaa että onko se sitten aina jotain kauheeta hihhulipaskaa - kiihkouskovainen kotitausta kun on takana niin ei voisi vähempää kiinnostaa joku korkeamman voiman saarnojen kuuntelu. Kuitenkin olisi kiva tutustua muihin ex-dokuihin joista voisi jopa saada kavereita ihan normielämäänkin. Olisiko esim Helsingissä ehdottaa joku ei-niin-tiukkapipoinen AA-ryhmä johon tällänen ateistikin voisi soluttautua ihan vaan raitistumisen tueksi? Ilman sen suurempia Raamattu vol#2 = 10 käskyä vaihtuu AA-askeleiksi.

Eikä ollut provo, jos joku tästä vetää herneet niin anteeksi ei ollut tarkoitus loukata ketään. Kaikki kommentit tervetulleita.

14

Ei ole hihhulipaskaa eikä raamatun palvontaa, sielä on ihan tavallisia ihmisiä joka yhteiskuntakuokan kolkasta, mutta pitää muistaa, että kuten täällä plinkissäkin ja missä tahansa, niin joukossa saattaa olla myös uskovaisia ihmisiä jotka kokee asiat uskon kautta, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että meidän muitten tarvitsisi niin tehdä.

Itsekkin olen ateisti ja suurimmat pelkoni AA:n suhteen oli juuri kuten sinulla, mutta hyvin on silti siellä mennyt, jopa paljon paremmin kuin uskalsin kuvitellakkaan. Sain raittiuden, uusia raittiita ystäviä ja kanavan jossa käsitellä ja purkaa asioita ihmisten kanssa.

AA:ssa olen oppinut myös kärsivällisyyttä, koska siellä saan kuunnella myös semmosia ihmisiä joitten kanssa en välttämättä kovinkaan monia yhtenäisiä ajatuksia jaa, mutta kunnioitan heitä silti koska olisi kannaltani lapsellista ajatella, että kaikkien ihmisten kuuluu elää kuten minä itse haluan :slight_smile: .

T. Prosanaattori

15

Kiitos Prossa rohkaisusta. Juuri tämänkaltaista apua tarvitsinkin, joten päätin nyt että menen heti alkuviikosta paikallisen AA-ryhmän kokoukseen. Siis ja menen myös. Siihen saakka jaksan ollakin selvinpäin kun nyt näiden kommenttien perusteella ei tarttekaan dokaa “sentakia kun vituttaa jo etukäteen kun pitää mennä sinne” :laughing: :laughing:

Voisin raportoida tänne myöhemmin miten on mennyt. Mukavaa ja raitista alkavaa viikkoa kaikille.

16

Prossa tuossa totesi jo oleellisen ja mainittakoon, että minä myös olen täysi pakana enkä harrasta mitään hihhulointia. Lisään vielä sen, että missään minua ei ole otettu vastaan yhtä suurella lämmöllä ja ystävällisyydellä, kuin eka kerran ryhmässäni. Toki ryhmiä on erilaisia ja kannattaa kokeilla useampia jos ei tunne viihtyvänsä.

17

Prossa on varmasti oikeassa.
Kaikenlaiset kahvinkeitot, oven avaamiset…puhumattakaan yhdistyksissä välttämättömistä rahastonhoidoista, kirjanpitotehtävistä, mitä kaikkea nyt yhdistyslaki meidän kaikkien ja yhdistysdemokratian turvaksi pientä homaa vaatiikin, ne ovat juuri sitä tarpeellista itsetunnon kohottamista, onnistumisen ja tarpeellisuuden kokemusten keruuta.

Ja aivan varmasti totisen tärkeitä, vaikkapa juuri raittiuden alkuaikoina.

Mutta, ei semmoisia tehdessään tarvitse itseään miksikään kenenkään palvelijaksi mieltää.
Jokainen antaa panoksensa ja se on hieno juttu. Tässä kohtaa voisin yhtyä vaikka Marksin Kallen ohjeisiin; jokaiselta kykyjensä mukaan ja jokaiselle tarpeidensa mukaan.

Ne uskonasiat sitten ovat eri juttu, korkeammat voimat ja sen semmoiset… mistäpä minä sen niin varmaksi voisin tietää vaikka semmoisia olemassa olisikin.

Mutta siinä vaiheessa, kun ihminen on muutenkin psyykkisesti hiukan heikoilla, ja epävarmaa on ajattelu, tuollaisten filosofisten rakennelmien selvittäminen ei ole ihan ajankohtaista.

Niin helppoja kohteita kuin käännyttäjille kaverit siinä vaiheessa ovatkin.

18

Mulla on kiihkouskovaistausta. Olen silti mukana AA:ssa, eikä siellä odoteta keltään uskoa jumaliin. Itse ajattelen, että korkeampi voima on se yhteisöllisyyden voima, jota koen raitistuneiden alkkisten parissa. Jumalasta en tiedä enää mitään.

Peksi69:lle tämä siis tiedoksi. Nuo kiihkouskovaistaustat on kyllä aina omanlaisiaan mutta niiatäkin voi toipua. AA ei vaikuta ainakaan minuun samalla tavalla kuin joku uskovaishäröily.

19

Joo en tiedä tuosta a-killasta onko mimmonen mesta. Jooh, ehkä jos vielä pääsen tästä lääkäriin, jos yliherkkyystilani heltiää ja joudun kohtaamaan nuo pelottavat psykiatrisen tyypit, ehkä ehkä…

Voisikohan alkoholin pois jättäminen kolmen kuukauden sisällä saada aikaan tuollaisen olotilan psyykkeessä, että tulee herkemmäksi rajun tuntuisille kommenteille?

Poltin röökiäkin varmaan 2 isoa askia + 1 osittainen pikkuaski päivässä monta päivää putkeen pakon-omaisesti, ymmärrän nyt niitä juoppoja jotka ryömivät alkoon aamuisin nostettavan teräskehikon alta hakemaan viinaa, toivottavasti itselläni ei käy sama juttu alkoholin suhteen, jos röökinkin kanssa voi noin pakonomaista olla…

Tänään on joku muutos tapahtunut ja mennyt aamusta nicotinelliä röökin sijasta. Vailla oman tahdon yritystä. Toivottavasti jatkuu, vaikka tuntuukin että millään ei ole mitään väliä, kun on ollut niin kovat mielisairaan masennukset päällä. Siis sen asteiset, että niille ei löydy sanoja, niinkun aina ennenkin, kun on masentanut oikein kunnolla.

20

Periaatteessa melkein kaikki työt ovat toisten palvelemista. Ihan presidentistä alkaen. Suomalaiset ovat hyvin huonoja olemaan palveltavina, kaikki pitää tehdä itse. Jos joku ottaa suomessa kotiinsa ns. palvelijan, tekee käytännössä sosiaalisen itsemurhan, lukuun ottamatta kaikkein korkeinta yhteiskuntaluokkaa vrt. Wahlroos. Toisaalta moni laittaa lastensa harrastuksiin liki tonnin kuussa, millä saa jo yhtä sun toista aupairia. Olisiko tässä yksi syy, miksi täällä koetaan palveleminen nöyryyttäväksi ja palveltavana oleminen muiden nöyryyttämiseksi. Samoja tunteita olen itsekin kokenut, joten veneessä ollaan.

Tilanteeseen vaikuttaa varmasti oma kuvio eli onko olemassa vahva työ- ja sosiaalinen elämä vai asuuko kenties veneen alla. Kahvinkeitto ja oven avaaminen voi jälkimmäiselle olla ihan oikeasti iso juttu, noin tekemisen kannalta. Ensimmäiselle tämä voi olla hyvä hetki kohdata ihminen muutenkin kuin aseman tai imagon kautta. Keittelin sunnuntaina ekaa kertaa kaffet ringille ja siinä syntyy kahvijonon kanssa mukavat jutut odotellessa. Aika pienistä asioista saa iloa.

Monesti olen pohtinut mielenterveysasioiden linkittymistä alkoholismiin. Ammattilaisten näkemykset vaihtelevat paljon. Arvostamassani Minnesota -hoidossa on todettu monien oireiden katoavan raitistumisen myötä kun taas koululääketiede tarjoaa pillereitä. Joskus tietenkin tarvitaan muutakin hoitoa kuin vissylinja. On kai kuitenkin selvä fakta, että jos sekoittaa usean vuoden ajan elimistönsä kemiaa myrkyllä, mielikin saattaa hiukan harata vastaan. Pilleri on usein se helpoin ratkaisu, suu auki ja vettä perään.

Tsemppiä taisteluun!