Oma tarinani on varmasti aika tyypillinen vajaa nelikymppiselle. 90-luvun loppupuolella ensikännit ja vuosituhannen alkupuolella täysi-ikäiseksi tultua alkoholia on mennyt lähes joka viikonloppu. Opiskeluaika nyt oli mitä oli, mutta työelämään siirtyessäni olin hyvin tiukka sen suhteen, että työpäivää edeltävänä päivänä en juo, enkä ota lauantaisin “krapularyyppyä” vaan jatkan alkoholin juomista vasta iltapäivällä.
Suurkuluttaja olen ollut koko aikuisikäni (1.5v olin raittiina yhdessä välissä), mutta alkoholin käyttö riistäytyi käsistä oikeastaan kolmisen vuotta sitten. Halusin rentoutua työpaineista ja turhautumisesta. Siitä asti olen juonut lähes joka ilta, on töitä tai ei. Arkisin se 6-8 annosta ja nukkumaan yhdeksän jälkeen, hereille kuudelta. Viikonloppuna reilummin (10-15 annosta/ilta). Jos on kaveri kylässä niin lauantaina jatketaan heti kun herätään, sunnuntaina otetaan vielä 6-8 annosta ja lopetellaan viimeistään iltakuudelta.
Nyt olen ollut uuden vuoden jälkeen erilaisella linjalla. Ensimmäisenä viikkona join lauantaina 8 annosta (2 lasia viiniä seurassa ja sixpäk kotona), seuraavalla viikolla en lainkaan ja sitä seuraavan viikon sunnuntaina noin viisi annosta. Nyt on taas viikko takana ilman alkoholia. Käyttö on siis vähentynyt reilusti, edes saunakaljaa en ole ottanut. Iltatissuttelun tilalle on tullut tv:n katsominen selvinpäin. Tämä on helppoa kun en vain ole ostanut alkoholia jääkaappiin.
Miten alkoholin vähentäminen on muuttanut minua? Uni on huomattavasti parempaa enkä ole enää niin väsyneen näköinen. Toisaalta olen tullut vakavaksi ja kriittiseksi. Moni aiemmin mieleinen asia/harrastys tuntuu typerältä ajan haaskaukselta ja monesti tekisi mieli sanoa suoraan mitä ajattelen, vaikka yleensä olen ollut hyvin diplomaattinen. Olen siis muuttunut luonteeltani, huonompaan suuntaan.
Tavoitteeni on lopettaa yksin tissuttelu ja käyttää alkoholia vain seurassa, muutamia annoksia per ilta esim. ruuan kanssa tai illan vietossa. Jos menen kaverin luo, voin ottaa muutaman paukun ja se siitä.
En kaipaa humalassa olemista tai haaveile juomisesta, mutta minua vähän pelottaa tuo muuttumiseni. Harrastukset ja mielenkiinnon kohteet eivät liity alkoholinkäyttöön (pikemminkin päinvastoin), miten ne yhtäkkiä tuntuvat merkityksettömiltä?
Toivoisin että toi kiinnostuksen puute on tilapäinen vaihe ja menee ohi ajan kanssa.
Itessäni havaitsin selvistelyn aloittaessa vastaavia tunteita, mutta neljännellä viikolla alkoi harrastamiset taas vähän kiinnostaa. Liittyiskö siihen, että rutiinin omainen lähes päivittäinen tissuttelu liittyy jollain tavalla kaikkeen tekemiseen ja tekemisten aikataulutukseen. Se kun loppuu, niin ei osaa toimia koska päivästä lähtee aikatauluttaja pois. Ei kiinnosta tehdä, kun illassa ei enää odota totuttu palkinto.
Uusien rutiinien kehittyminen vaatii kuulemma aikaa, kuten sekin että oppii olemaan ja kohtaamaan tilanteet selvinpäin.
Voimia!
Terve
Kirjoista olen lukenut myös jatkuvan alkoholinkäytön aiheuttavan erilaisia muutoksia dopamiinitasossa jne. Sitten kun on taukoa, kestää hetken, ennen kuin hormonituotanto taas tottuu tilanteeseen ja kalibroituu. Vaikutukset ja ajat varmasti erilaisia eri henkilöillä juomismääristä ja henkilöstä riippuen.
Suklaata on tullut syötyä valtavia määriä. En ole jarrutellut vielä, paino on silti alentunut. 3-5 Fazerin sinistä viikossa. Tässä vaiheessa ajattelen olevan terveellisempi kuitenkin mitä alkoholi.
Kevätauriko alkaa kohta paistamaan, ehkä sieltä joku motivaatio tulee mukana?
Tervetuloa palstalle! Samojen asioiden äärellä. Lokakuussa aloitin tipattoman. Kaikkiin muihin muutoksiin olen tyytyväinen mutta edelleen on kyllä tolkuttoman vaikea viettää aikaa ihan vaan relaten itsekseen. Oon viimeiset viikot koittanut aloittaa esim. leffaa tuloksetta. Pakko vaan kääntää ajatukset työasioihin ja alkaa hyvissä ajoin valmistautumaan sänkyyn, jolloin juomahimot kaikkoavat.
Vuosien ehdollistaminen tehnyt tehtävänsä.
Moikka jakob ja kovasti paljon tervetuloa plinkkiin!
Ihan mielenkiintoinen tuo ajatus siitä, että ennen mieleinen juttu tuntuu turhalta ja typerältä. Olen siis osin huomannut saman. Vaikkei vieläkään ole vaikeuksia hukata aikaa epäoleelliseen, niin olen kuitenkin kriittisempi. Aivosumuissani saatoin vain selata somea tai lukea jotain aivan turhia diibadaaba-keskusteluja netistä ties kuinka pitkään. En paljon kommentoinut, mutta mielessäni olin kovasti mieltä jos mistäkin. Seurasin ahkerasti montaa ihan totaalisen hömppää ohjelmaa ja youtube-kanavaa, luin hömppäkirjoja ja hassasin paljon aikaa yksinkertaisiin peleihin. Nyt en lue juuri muita keskusteluja kuin plinkkiä, en ole jatkuvasti kurkkimassa somea, poistin candycrushin ja haluan taas edes hiukan haastaa aivojani jatkuvan “nollauksen ja rentoutumisen” sijaan. Enkä siis tietenkään tarkoita tuollaisia juttuja mollata, mutta minun elämässäni ne lipuivat aivan liian suuren asemaan.
Ja toisin kuin alkoholin suhteen, tämä muutos ei ole tosiaankaan ollut mikään tietoinen päätös. Se on tullut ihan itsestään sivutuotteena. Luulin vilpittömästi vain tykkääväni tuollaisista jutuista ja tarvitsevani niitä. Tuottiko alkoholin avulla nollaus vain enemmän tarvetta kaikelle muullekin aivot narikkaan -toiminnalle, siis myös niinä selvinä iltoina…? En tiedä.
Mulla oli etenkin parin ekan alkoholittoman viikon aikana tosi tylsää ja ärsyttävää. Olin todella pahalla päällä ja räjähtelin. Nyt on pari kk taukoa juomisesta takana, ja olon on tasaantunut.
Yritän repiä riemun siitä, ettei aamulla ole koskaan krapulaa, uni on (vähän) parempaa, voin treenata myös aamulla, olen ajokunnossa kaiken aikaa, ei mene rahaa viiniin ja sen pois kaatelukaan ei kirpaise kukkaroa (kun en kaada, kun ei ole). Mitään suurta valaistumista ja hyvänolontunnetta en ole tavoittanut kuitenkaan.
Kiitos kaikille viesteistä! Koetan hieman tarkentaa tilannettani. Käsittelemättömiä asioita on paljon, olen kokeillut terapiaa mutta se tuntui väkinäiseltä suorittamiselta (piti käydä muutama kerta kun olin sairauslomalla) enkä halunnut puhua suoraan. Olen vain sitä mieltä, että kaikki mitä annat ulos voi tulla vastaan jossain välissä. Mielialalääkkeitä olen syönyt 7 vuotta, sekä raittiina, kohtuukäyttäjänä ja alkoholistina. Kai juomisella olen hakenut rentoutumista, arjesta irrottautumista ja hyvän olon tunnetta.
Työskentelen suht arvostetussa ammatissa ja olen aktiivinen myös järjestömaailmassa. Toisaalta, kun kotiovi sulkeutuu, alkaa juominen. Kodin ulkopuolella homma pysyy hanskassa ja määrät kohtuullisina. Nyt olen alkanut kyseenalaistamaan harrastukseni, työni ja elämänarvoni. Olisinko sitten juoppona “hyvittänyt” juomisen tekemällä kovasti töitä, kehittämällä itseään ja olemalla “kaikessa mukana”?
Minulla kyse ei siis ole “hömpästä luopumista” vaan esimerkiksi aktiivisesta varallisuuden kartoittamisesta, vapaaehtoisesta lisäkouluttautumisesta ja verkostoitumisesta. Luulisi että viina passivoi aktiivisen ihmisen, minulla näyttäisi tekevän päin vastoin
Aaa, aivan, kiitos tarkennuksesta! Asiassa on tosiaan tuokin puoli, että juomisen lomassa voi olla entistä vimmatumpi tarve suorittaa ja osoittaa, että elämä on todellakin hanskassa. Näin oikeuttaa juomista itselleen, ehkä samalla peitellen sitä muilta. Minäkin hoidin oikeinkin reippaasti työni ja harrastustoimintaan liittyvät vastuuni ja kotikin kiilsi aina siistinä. Itse asiassa, sehän se saattoikin aiheuttaa niin kovan “rentoutumisen” tarpeen hömpän parissa. Näin tipattomalla voi relata, kun ei ole salattavaa eikä tarvitse vakuutella yhtään mitään edes itselleen. Voi tehdä enemmän sitä mikä oikeasti kiinnostaa ja vähemmän sitä, minkä ajattelee muiden silmissä merkitsevän.
Silti kiinnostavaa, että arvosi ovat kääntyneet noinkin paljon. Mutta voihan se tosiaan olla ihan vain välivaihekin.
Mielenkiintoinen keskustelunavaus Jakobilta ja kommentit! Vähentäminen muuttaa ihmistä. Itse olen alkanut ajatella parisuhteen tarpeesta toisin kuin juodessa. Olen selvinpäin tyytyväisempi elämäntilanteeseeni kun taas ryypätessä olen tarvitseva “lapsi”. Omasta mielestäni täysin eri ihminen kuin selvinpäin.
Harrastukset ja kiinnostuksenkohteet ovat hieman muuttuneet. Toiset vahvistuneet, toiset jääneet taka-alalle.
Kun otit tuon parisuhteen puheeksi, niin minulla on sen suhteen toisinpäin. Alan huomata siinäkin “syytä” juomiseeni. Perusluonteeltani minä olen tarkka ja tunnollinen, kun taas puoliso on suurpiirteinen ja noh, aikamoinen huithapeli. Juomisella taidan saada tasattua niitä puntteja. Nyt selvinpäin on alkanut taas pänniä, kun tuntuu, että kaaaikesta pitää itte huolehtia, myös toisen muistuttelusta. Päässä sinkoilee kamalasti hoidettavia asioita. Tästä voi varmaan päätellä, että taidan olla juodessani mukavampi puoliso.
Joo ei tämä kovin mukava muutos ole ollut. Työhommat eivät kiinnosta pätkääkään, hoidan toki oman osuuteni, mutta pysyn mieluummin sivussa kuin aktiivisena keskustelijana.
Positiivista tietysti, että alkoholittomuudesta on tullut jo rutiini. Nyt on mittarissa 18s päivä peräkkäin ilman alkoholia. 31:s päivä siitä kun viimeksi olin oikeastaan humalassa (18 päivää sitten join 5 annosta, joka on noin puolet “normaalista”). Ajattelen asiasta niin, että nyt annetaan elimistölle aikaa toipua tissuttelusta ja jatkossa alkoholia nautitaan muiden seurassa, kohtuudella.
Ymmärrän hyvin tuon tunteen, vaikka sinkku olenkin. Kyllähän nousuhumalassa kaikki on vähän “mukavampaa”, jos on asioita, jotka ärsyttää.
Minulla on siis sellainen, että selvinpäin en kaipaa ketään, mutta juovuksissa olen varma, että “tarvitsen jotakuta”. Joka ei siis pidä paikkaansa, koska selvinpäin olen tyytyväinen elämääni sinkkuna. En pidä siis ollenkaan “tarvitsevasta” humalakäytöksestäni, koska olen ajautunut sen myötä vääriin suhteisiin ja ihastunut ilman syytä. On tosi helpottavaa, kun tiedostaa sen. Selvinpäin on turvallinen olo ja vapaa. Humalakäytös sotki todella paljon minäkuvaa ja laski itsetuntoa. Aika monta vuotta tuhosin itseäni tällä systeemillä.
Jakob, mulla oli kerran niin, että kun käytin paljon alkoholia (vapaa-ajalla), olin paljon äänekkäämpi työyhteisössä. Uskalsin sanoa asioita ääneen. Ei kannattanut. Työpaikka meni. Selvänä kautena ihmettelee, miksi ei vaan ole oikeasti ollut hiljaa asioissa, jotka tosiaan oli päätetty jo muualla ja joihin en pystynyt vaikuttamaan. Olisi ollut fiksumpaa vain hyväksyä se kuvio, olla hiljaa ja päästää itsensä helpommalla paskassa työyhteisössä.
Ottaisin tuon positiivisena muutoksena, että huomaa itsessään muutoksen. Onnea selväpäisyydestä! Hieno saavutus entiseen verrattuna, joten asiat taitavat mennä oikeaan suuntaan.
Nyt ei enää tympäise päivittäin. Mietin ottaisinko tänään yhden saunalonkeron, mutta ehkä jätän sen väliin. Ensi viikolla kun tulee kuukausi ilman
Jatkossa voisi ainakin pysyä siinä, että yksin ei tissutella ja jokainen kerta mietitään onko “sen arvoinen”. Kapakassa kun en muutenkaan viihdy niin sen suhteen ei ole ongelmaa. Jos nyt muutama vähän kosteampi reissu vuodessa + illanvietot ja juhlalliset illalliset
Tänään tulee kuukausi siitä, kun join viimeksi alkoholia. Ajattelin, että perjantaina otan YHDEN saunasiiderin/kaljan tai lonkeron En osta enempää niin on pakko selviytyä tuolla
Su ja alkuviikko oltu tipattomalla. Kävin hakemassa kolme siideriä saunaevääksi. Huomenna ei oteta, ensi viikonloppuna sitten enemmän.
Kokeillaan miten rupeaa suu nappamaan kolmen annoksen jälkeen
Viimeisen kahdeksan viikon saldo
0 annosta
5 annosta
0 annosta
0 annosta
0 annosta
0 annosta
8 annosta
3 annosta
Eilen vieras joi oluen mutta minä olin Jaffa-linjalla
Huomioitavaa on myös, että alkoholia ei ole juotu lainkaan työpäivää “vasten” koko vuonna!
Tulevana viikonloppuna menee varmasti kaksinumeroiselle luvulle mutta sitten taas tipattomampaa kautta
En osta enempää niin on pakko selviytyä tuolla 
