Lainaus tekstistäsi;"Alkoholistiminän inhoni vaan kasvaa ja ehkä kykenen päästämään siitä irti joskus niin ettei se käy enää edes mielessä. Onko kenellekään käynyt näin, vai onko se ylipäätään mahdollista? Seuraako tämä historianhenkilö hamaan loppuun saakka?
[/quote]
"
Tuohon olen useiden raitistumisyritysten kautta huomannut, että jokaisella kerralla työkaluja on aina enemmän ja uudet raitistumisyritykset on olleet jollain tavalla helpompia mitä aiemmat kun on osannut välttää aiempia virheitä… Ja vaikken raittiudesta vielä kovin paljoa tiedäkään omilla kokemuksistani ja taustoillani, niin sen olen ymmärtänyt että mitä vaikeampaa se on ja on ollut, niin sitä enemmän sitä osaa arvostaa!
…asiasta näkkileipään…Sain tänään mainion luontokuvan, kun kettu istui pellon reunassa n.100metrin päässä kurkilaumasta, jotka lounastivat kaikessa rauhassa…pohti varmaan repolainen, ettei minusta ole noin suurelle vastukselle ottajaksi…
Pohdiskelin tässä aamukahvin lomassa sanojasi… Alkoi valkenemaan sellainen asia että en ole koskaan aikaisemmin kokenut tunnetta, että en yksinkertaisesti halua juoda. Aikaisemmin olen vaan tehnyt siitä mukamas isonkin numeron että pystyn olemaan juomatta ja kehuskellut kavereille, ja ollut tavallaan aivan vääristä syistä dokaamatta - jos näin voi asian ilmaista. Aikaisemmin se on ollut jonkinlaista pakkoa juomattomuuteen, eikä niinkään halua. Nyt en enää halua juoda, ja thats it! Enkä sen enempää mieti syitä siihen.
Nyt olo on seesteinen, rauhallinen, ja jo vajaa kahdessa viikossa olen saanut aloitettua lenkkeilyn, ja olen ylpeä myös siitä että tupakointikin on jäänyt. Tänäänkin heti herättyäni kävin juoksemassa 3km… kyllä se vähän tukkoista on näin lievästi sanottuna ja kestää oman aikansa kun keuhkot alkavat taas olla puhtaat. Mutta kun tietää miten hyvää se hengästyminen tekee aivoille, aineenvaihdunnalle, kehon paranemisprosessille. Elimistö todennäköisesti “puhdistuu” ja ohjelmoituu uusiin elämäntapoihin, rutiineihin ja rytmeihin huomattavasti nopeammin kun on liikunta osana jokapäiväistä elämää. Ja vaikkakin kaipaan niitä omia lajitreenejä niin nautin tällä hetkellä suunnattomasti juoksusta. Olkoonkin että aamulla oli vielä kyllllllmä juosta
Raikasta ja aurinkoista päivää kaikille tasapuolisesti.
Huomenta! Jamppa on reippaillut jo heti aamusta!!!loistavaa!!! Olotila kunnon hikoilun ja hengästymisen jälkeen on parasta huumetta!!!
Aamukahvin ääressä tässä töitä aloittelen, kävin jo klo 8 h.lääkärissäkin ku on noi legot saanut kanssa osansa vuosien rilluttelusta…ajattelin hiljalleen alkaa parsimaan itseäni kasaan kokonaisvaltaisesti !
Aivan samanlaisen naksauksen kuin mistä kerrot, koin ajatusmaailmassani 8.4.2017…ensimmäistä kertaa elämässäni tuli oikeasti olo että ei enään tee mieli enkä halua juoda…Ja sama olo on ollut koko ajan ja edelleenkin, vaikka aivot välillä muuta yrittääkin viestittää… En tiedä onko se aikuiseksi kasvamista, oman pohjan löytymistä vai yksinkertaisesti vain kyllästymistä tohon älyvapaaseen elämäntyyliin. Oman terveyden kuntoon saamisesta (hampaista lähtien on tullut nyt päällimmäiseksi ajatuksesi).
Ja kun noita raitisumisyrityksiäkin on kymmeniä takana, joista on niistäkin jotain oppinut…Ja kun oikein ajattelee ja muistelee, niin jokaisella aiemmilla kerralla olen antanut alitajuntaan pyöritellä ajatusta, että k yllä mä vielä jossain vaiheessa vähän juon yms… Tällä kerralla päässäni jyskyttää ajatus että tää on nähty…tiedät varmasti mihin se taas johtaa!
Aion käydä joka aamu ja ilta juoksemassa vähintään ton 3km. Nyt aamulenkin jäljiltä olo on paljon parempi kokonaisvaltaisesti kun eilen, ja juokseminenkin oli piirun verran helpompaa. Otan tavoitteeksi pääsääntöisesti juosta samalla vahdilla, ja seurailen sykemittarilla sykkeiden kehitystä. Aika korkeallehan nuo vielä tuppaavat nousemaan ns. höntsäilyvauhdilla. Noh, tietääpähän mistä moinen johtuu
Hampaat on siitä paha paikka, kun ne on pakko korjata, koska ovat suurinpiirtein ainut asia ihmiskehossa joka ei uusiudu tasaisin väliajoin ja hoitamattomat saattaa aiheuttaa pahojakin komplikaatioita aivan toisaalla kehossa.
Olen lukenut jostain tutkimuksesta(?) että aivoilla kestää suurinpiirtein 30 päivää ohjelmoitua uudestaan. Sen jälkeen niitä ajatusmalleja, tapoja, rutiineja ja käyttäytymistä voi tavallaan ylläpitää, vahvistaa, eli istuttaa ne tiukemmaksi siihen aivojen käyttöjärjestelmään, ja vanhat, huonosti toimineet versiot tulevat tarpeettomiksi ja aivot poistavat ne ilman käyntiä roskakorissa.
Tuttua myös itselleni. En ole suhtautunut aikaisemmin raittiuteen ns vakavasti, koska aina olen ajatellut että pakko rauhoittua vähäksi aikaa, tai sitten on halunnut tehdä itsestään muiden silmissä paremman ihmisen ja ajatellut että on pakko olla juomatta. Mutta se oman säkin pohja kyllä löytyy ennen pitkää ja olen niin iloinen että se tuli vastaan ja olo ja suhtautuminen elämään on nyt se mikä on.
Mun punttitreenit,jotka sain juuri hyvälle alulle jää nyt hetkeks, kun tänään katkesi taas kylkiluu (sama luu menny samoissa touhussa monesti ennenki) …ottaa ihan älyttömästi päähän ku pari vkoa on saanu ny totuteltua ja heräteltyä kroppaa ja ens viikolla olisi päässy jo alkaan ohjelman mukaisen treenin…niinkuin sanot otsikossasi TÄÄ ON NIIN TÄTÄ!!!
Nyt sulla on hyvää aikaa katsella youtubesta niitä liikkuvuusharjoitteita ja niskahartiaseudun jumppia
ja mitäs helvettiä, olen kohta menossa nukkumaan niin iski takaraivosta sellanen “tylsää, vois vetää kännit” -tunne äsken. Ei helvetti. Kylläpä se pirulainen koittaa testata, hehheh
Tänään pystyi juoksemaan aamulenkin yhtäkyytiä ilman kävelytaukoja, ilman että keuhkot oisi yrittäneet tulla rinnasta ulos. Pulssikin pysyi jo matalammalla. 3 päivän aikana tullut siis 16km juoksua. Tänään jää iltalenkki väliin kun on vähän hommaa, mutta palautumisen kannalta vaan hyvä. Ei tämä juokseminen kuitenkaan ole mulle mikään pakkomielle, vaan mukava mahdollisuus hoitaa terveyttäni ja tuoda taas vanhoja rutiineja mukaan tukemaan raittiita elintapoja.
Harmi kun meni tuo talvikin ohi ja ulkojäät ovat sulaneet. En käynyt kentällä kuin pari kertaa…
Toisaalta kohta pääsee potkimaan palloa ja kalalle, sitten alkaa syksymmällä mettästyshommat…
Mulla on yksi iso ongelma: työporukasta jokainen on alkoholisti, ja hieman on alkanut pelottamaan ei niinkään se että alkaisin juomaan, vaan että mua alkaisi vituttamaan ne ikuiset dokaamiseen liittyvät keskustelut jne. niin paljon että sortuisin tupakkaan. Ei se auta kuin pysyä lujana.
Itseasiassa mä päätin että annan itselleni luvan polttaa duunissa nämä päivät kun olen töissä. Mulla on pari vkoa lomaa hommista vapun jälkeen niin on hyvä aika olla polttamatta kun ei tarvitse katella työporukkaa. Juomisesta pysyn kyllä erossa.
Näin nopeasti ne ajatukset muuttuu kun joutuu edes mielessään stressaavaan ilmapiiriin. Onko tää normaalia? Mua vituttaa jo valmiiksi mutta tiedän että räjähdän duunissa jos en polta, sielä on törkee kiire eikä taukoja jos ei mene röökille. Pari pvää ei ole onneksi paha, mutta miksi en pysty olemaan polttamatta? Mua ei pelota toi juominen ollenkaan, mutta mitä jos pää alkaa temppuilemaan? Enhän mä halunnu tunti sitten varmana tupakoidakaan… aargh.
Alkoholin suhteen ei ongelmaa tähän mennessä. Vaikeuksia tuottaa työn ja tupakoinnin lopettamisen yhdistäminen. Olen hautonut pidemmän aikaa nykyisestä duunista irtisanoutumista, koska en viihdy sielä, työ on stressaavaa - jatkuva kiire ilman taukoja 8 - 12h pvä. Lisäksi jokainen työkaverini on alkoholisoitunut, eikä sielä paljoa muusta puhuta kun niitä juomisen ympärille keskittyviä juttuja. Taisin pari päivää sitten tehdäkin alitajuisesti päätöksen etten enää jaksa henkisesti tuolla työskennellä.
Muut osa-alueet elämässä ovat mielestäni kunnossa. MInulla on harrastuksia, asioita mitä odottaa, minkä eteen nähdä vaivaa, olo on seesteinen, ja tuntuu että juominen on tosiaankin mielessä hetkellisesti vain silloin kun tulen kirjoittelemaan ja lukemaan tänne plinkkiin. Ja silloinkaan ei tule mieli juoda, vaan pohdiskelen lähinnä sitä siltä kantilta että miksi olen tuhlannut elämääni juomalla aikaisemmin.
Nyt arveluttaakin että mitä sitten kun/jos lähden työpaikalta? MItä siitä seuraa?
Plussat:
elämästäni poistuvat ne ihmiset joiden elämä pyörii alkoholin ympärillä ja jotka minua siitä muistuttavat.
työn aiheuttama stressi poistuu
enemmän aikaa harrastuksille
enemmän aikaa kasvaa henkisesti ja etsiä/löytää uusia uria elämälle.
Miinukset:
Olen työtön.
EI tuo varsinaisesti pelota mitenkään, minulla ei ole lainoja makseltavana, eikä perhettä elätettävänä. Olen 32v, miksi jumiutuisin tuohon työpaikkaan mikä ei selvästikään ole minun paikkani?
Vai ovatko nämä jotain harhoja jotka heijastelevat raitistumisen jälkeistä epävarmuutta ja todellisuuden karkuunjuoksemista? Apua, en osaa itse tarkastellakaan tätä tilannettani täysin objektiivisesti. Tuntuu vain siltä sydämessä että haluan tuolta pois ja tavata normaaleja, raittiita ihmisiä jotka tekevät normaaleja asioita, ja kenties etsiytyä ajan kanssa työpaikkaan jossa ilmapiiri on terveempi ja ihmiset iloisia ja elämänmyönteisiä.
Olen itse aina ollut iloinen ja ulospäinsuuntautuva selvinpäin ja nautin ihan tavallisesta elämästä. En tiedä miksi olen juonut niin paljon kuin joskus olen, ja mitä olen paennut. Voiko kyse olla jostain lapsuuden traumoittumisesta tjsp? Vanhempani erosivat kun olin 3vuotias. Humalassa haluan vain olla rauhassa, en viihdy baareissa ja minusta tulee epävarma ja ujo, ja häpeän itseäni. Täysin peilikuva siis siitä mitä olen selvinpäin.
Mitä enemmän itseäni analysoin sitä enemmän ihmettelen miksi olen juonut…
Tekee mieleni vastata sinulle- lähde ihmeessä, kun sinua ei sido mikään!
Olen sinulle “postiivisesti” kateellinen. Muistaakseni Tommy Hellsten on sanonut, että jos ei mitään uskalla tai uskalla luopua entisesta, ei voi tietää mistään uudesta, tulevasta. Melkeimpä ihailen näitä ihmisiä, jotka ovat “osanneet” elää siten, ettei heitä sido esim. velat. Kerran täällä elämässä ollaan ja miksi sitä ei eläisi niinkuin haluaa, jos siihen on mahdollisuus.
Omassa elämässänikin on paljon asioita, syitä, jotka ovat johtaneet juomiseeni, mutta uskon vahvasti myös perimäämme. Vaikka elämäni olisikin mennyt ilman traumoja, on meillä suomalaisilla ilmeisesti kuitenkin se geeni, joka vaikuttaa toisiin enemmän ja toisiin vähemmän.
Samoin se, että toisiin juominen vaikuttaa jo ensimmäisistä kerroista masentavasti, syyllistäen, kun taas toiset kokevat iloisen, voimaannuttavan illanistujaisen takanaan. Vaikka mitään ei todellakaan konkreettisesti olisi juomisiltana/päivänä tapahtunut, olen sitä tyyppiä ollut aina, että kannan asiasta syyllisyyttä, ahdistusta ja morkkista.
Pian on pitkä viikonloppu alkamassa ja meidän suomalaisten karnevaali eli Vappu tulossa. Ei oikeastaan tunnu missään?!
Erikoista!
Moi! Olen maaliskuu17.n kanssa samoilla linjoilla…eli jos tilanteesi sen mahdollistaa niin mielestäni voisi olla jopa järkevää miettiä uusia suuntia elämässä myös töiden suhteen…tällä hetkellä tärkeintä (uskallan näin sanoa kun olen itse samassa tilanteessa) on raitistuminen, joka jo itsessään tuo aivan älyttömästi uusia mahdollisuuksia ja suuntia elämään ja loppupeleissä mahdollistaa myös itse elämän jatkumisen…
Tämän raitistumikerran alussa raivasin elämästäni kaiken mahdollisen vanhaan elämänmalliin liittyvän (mihin vain itse pystyin vaikuttamaan), oli muutama aika tärkeä,raskas ja isokin muutos tehtävä niin töiden/työhön liittyvien matkojen (vaikuttaa myös tuloihin) osalta…jo nyt ymmärrän että nuo oli välttämättömiä muutoksia, koska ilman niitä muutos raittiina elämiseen olisi niin paljon vaikeampaa ja ehkä jopa mahdotonta…
Niinkuin itsekin kirjoitat, niin muutokset tuo mukanaan aina kaksi puolta, jotain menettää mutta usein myös saa tilalle jotain… Isot päätökset on toki järkevää aina miettiä ja punnita tarkkaan, mutta tekstistäsi päätellen, olet asiaa mielessäsi jo pitkälle tuuminutkin.
Tsemppiä!.. Ite lähden tästä ajelemaan kohti uimahallia ja vesijuoksutreeniä…
Ajattelin toimia hienovaraisesti ja vaadin sen verran liksaa etteivät millään suostu. Tai jos suostuvat niin hulluja ovat olen kuitenkin sellaisessa tilanteessa että voin jättäytyä pois töistä ilman irtisanomisaikaa.
Enihuu, mukavaa vappua kaikille. Yö meni kuunnellessa naapurin biletystä ja kylillä alkuillasta näin kun nuori kaveri pukkasi ostoskärryjä jotka olivat kirjaimellisesti kukkuroillaan kaljatölkkejä. Tuli alakuloinen olo, koska tajusin että olen ollut tuo tyyppi joskus.
Onneksi elämän suuntaa voi muuttaa ja on vapaus ja oikeus valita itse minne menee ja miten asiat tekee! Ja vielä väittävät ettei elämä olis reilua…!
Kaksi viikkoa raitistelua tulikin täyteen ja rupesin pohtimaan mitä ne ovat pitäneet sisällään.
Olo on energinen, olen saanut paljon aikaan eli ns normaali elämä on alkanut ajautua takaisin uomiinsa. Kodin askareet, lenkkeily, terveellinen ruokavalio, ja ennenkaikkea asioista innostuminen ja elämänilo on palannut sieluun pitkän tauon jälkeen.
Odotan innolla kesäkauden alkamista kalastuksen suhteensa. Sitten tulee korvasienten ja yrttien kerääminen, syksyllä mettästystouhut… Kesällä on tarkoitus lähteä myös Lappiin vaeltamaan joko yksin tai kaverin kanssa ainakin viikoksi.
Hieman jopa on yllättänyt se ettei ole vaatinut minkäänlaisia ponnisteluja tulla iltavuorosta kotiin laittamaan ruokaa sen sijaan että vanhojen tapojen mukaan olisin kaveriporukan mukana lähtenyt juopottelemaan.
Vähän se tietenkin oli outoa parina ensimmäisenä iltana, kun avasi kotioven ja mielessä ensimmäisenä kysymys “noh mitäs nyt tehdään?”. Ei mitään, koska ei ole mitään tehtävissä niin sanotusti Olemisen taito on mukava osata - voi vain olla, eikä se tarkoita että olisi jotenkin tylsää tai yksinäistä.
Näyttäisi tulevan aurinkoinen päivä tänäänkin. Aurinkoa muidenkin Päivään!
Tuota töistä poisjääntiä pitää harkita tosi tarkkaan.Olisi hyvä jos malttaisit sen kanssa varsinkin jos sinulla ei ole uutta työpaikkaa mihin tarttua. Usein tilanteet muuttuvat tosi paljon myös entisessä työssä kun on lopettanut dokaamisen.
Voi olla että löydät aivan uusia asioita työstäsi ja työkaveteidenkin suhtautumisessa tapahtuu suuria muutoksia, saat enemmän arvostusta työssäsäi jne. Ajattelen että jos puolen vuoden kuluttua tilanne on sama tai huonompi voi työpaikan muutos olla ajankohtainen, no mistä minä tiedän tämän, olen sen itse kokenut käynyt samanlaisia asioita läpi
työelämässä. Se joutilaisuus ja ennen pitkään ahdistus työttömyydestä ei ole mikään hyvä elämän vaihe myöskään.
Tärkeintä on tuo raittius, se tuo paljon muita hyviä asioita mukanaan, hienoa että olet päässyt noin hyvään alkuun!
Älä irtisanoudu ennenkuin olet löytänyt uutta työtä. Itse irtisanouduin ja uuden työn löytäminen on nykypäivänä (alasta toki riippuen) todella, todella vaikeaa. Ja toisekseen, vittumainenkin työ tuo elämään rytmiä, jota ainakin minä, raittiutta tavoitteleva alkoholisti tarvitsee. Mieti vielä hetki.
Moi ms81. Puhallan samaan hiileen ylläolevien kanssa. Vakityö luo kuitenkin edes jonkinlaiset raamit viikkoosi ja elämääsi. Onko sinulla mahdollisuutta mennä kilometritehtaan asemasta jonkinlaiseen kuntoutukseen? Siis jos tunnet tähän tarvetta? En tunne Suomen kuvioita niin hyvin, että uskaltaisin ehdottaa jotain. Tuli vain tällainenkin raittiuden vakauttamiskeino mieleen. Hyvää viikonloppua ja maltillisesti eteenpäin. Eteenpäin tarkoittaa joskus paikallaan pysymistä ja olemassa olevasta kiinnipitämistä.
Otan toukokuun ajan aikaa pohtimiselle, se lienee fiksuin ratkaisu omalta kantilta. Eilinen duunipäivä olikin taas paljon positiivisempi kokemus, ei ne dokaamiseen liittyvät puheenaiheet sitten kuitenkaan w1tuttaneet. Miksi tehdä kärpäsestä Härkänen, puhettahan se vain on. Ei mulla ole pyörinyt juominen takaraivossa sen enempää töissäkään enää, mielessäni oon vaan luonut jotain ärsyyntymisen aihioita.
Kaikenlainen synkistely, paskat fiilikset, itseinho, ja alakulo sekä pahantuulisuus loistavat muutenkin poissaolollaan enemmän ja enemmän.
Olen myös tosi iloinen siitä ettei tarvitse todistella itselleen tai kenellekään muulle että pystyisi tai olisi selkärankaa olla juomatta, niinkuin aikaisemmin on ollut ainakin aluksi kun on päättänyt olla selvinpäin. Nyt ei yksinkertaisesti vain enää halua juoda, ja thats it.
Luin tuossa AA-kokouksessa Ratkaisu lehteä jossa päihdelääkäri mainitsi, että masennuksen ja alkoholin aiheuttaman masennuksen erottamiseksi pitäisi olla semmonen 9 viikkoa kokonaan juomatta. Eli ei kannata tehdä mitään isoja päätöksiä ennenkuin pää on selvä.
Tätä noudattaen, hyvää ja raitista vappua kaikille!
Mua ei kyllä omasta mielestäni masenna, päinvastoin. Mutta voihan se olla että jollain tapaa alitajuisesti peitteleekin sitä todellista masennusta juoksemalla yms. ja iloinen ja positiivinen mieli onkin vain aivojen hämäystä. En osaa sanoa tuohon juuta enkä jaata, mutta sen olen mieltänyt että varsinkin ensimmäisten raittiiden kuukausien aikana pitää olla todella varovainen ja kyetä “näkemään” se prosessi pitkällä tähtäimellä eikä tuudittautua siihen että heti alusta alkaen on hemmetin hyvä fiilis.
Todellisesta masennuksesta mulla ei varmastikaan ole tietoa, olen ulospäinsuuntaituvaa ja liikkuvaa sorttia, rauhallinen ja määrätietoinen ihminen joka ei turhia stressaa asioilla, mutta suhtaudun omaan tilanteeseeni niin että on täysin mahdollista että jonkinlaisia huonoja hetkiä saattaa tulla. Mulla ne ovat aina olleet kytköksissä juomiseen aikaisemmin, humalassa tulen hiljaiseksi ja vetäydyn omiin oloihini.
Edellisellä itselleenvalehtelu -raitistumisella olin tosiaan n. 2vuotta juomatta, eikä silloin ollut mitään ongelmia. Sen lisäksi tietenkin että silloin en ollut käynyt henkilökohtaisella pohjallani ja kyse oli enemmänkin jostain toisille/itselleen todistelusta. Nyt olen sielä käynyt ja paluuta en näe mahdolliseksi juomisen pariin.
Ja vaikka muutamia kertoja on käynyt juominen mielessä, niin se on ollut tavallaan sen pohtimista että ihmeitä pitäisi tapahtua että tartun pulloon enää. Helppoahan se tulisi tietenkin olemaan, mutta kuten sanottu en näe sitä millään muotoa mahdollisuudeksi edes. Voiko juomisesta “kasvaa ulos” tai ns. aikuistua sen suhteen niin ettei enää vain yksinkertaisesti koe minkäänlaista halua touhuun ja kokee sen lähinnä ajan, elämän ja terveyden haaskaamiseksi?
Onhan se tietenkin tilastollisestikin aivan mahdollista että vuoden päästä tuntuu aivan toiselta ja juon lopun elämääni. Mikään ei ole varmaa ja kaikki muuttuu. Itsestä kiinni mihin suuntaan.
