^ En muista(Muistikuviini ei toki aina ole luottamista ) Puntalassa koskaan olleen mitään sellaisia järjestyshäiriöitä, että poliisia olisi tarvittu. Toki siellä useinkin joku känniääliö keksii tyhmäillä jotakin, mutta ne on saatu hoidettua ihan oman henkilökunnan voimin. Onhan siellä silti tapahtunut yhtä ja toista ikävää, kuten taannoisen punkstoo-kampanjan jyllätessä sai lukea. Kannabista siellä ainakin aina joku käyttää ihan hajuhavaintojen perusteella ja on sitä usein minullekin tultu tyrkyttämään. Myös kovemmista huumeista on havaintoja ihan riittämiin. Eipä Puntalasta silti mediaan kirjoitella muuta, kuin niitä hyvä meininki -hehkutuksia, koska onhan punk ollut jo koko 2000-luvun enimmäkseen keski-ikäisten ja keskiluokkaisten skene. Toista se oli 80-luvulla, kun punkkarit olivat nuoria ja hirveitä
.