eli mikä pitää teidät kasassa? lääkkeitä stressiin,ahdistukseen,ylikierroksiin,
masennukseen, skitsofreniaan, unettomuuteen, verenpaineeseen, muuten vaan, halu ankeudesta eroon hetkeksi?
eli mitä ongelmia kun olette lopettaneet ja oletteko/käytättekö kuinka paljon lääkkeitä,
ja mitä? onko apua?
Joskus joutuu buranan ottamaan, kuten esim. tänään, selkäkipuun. Ihan hyvin auttaa, ku otan tosi harvoin. Oon ollut reilut kolme vuotta raittiina (tai siis yhdellä retkahduksella…), viime kesänä hankin opamox-respan ja niitä tuli otettua ahdistuksiin, harvemmin enemmän kuin puolikas kerrallaan. Ennen joulua oon viimeks ottanut, lopetin kun huomasin, että lääkkeen ottamista seuraavina päivinä ahdisti entistä enemmän. Puolisen purkkia ehdin niitä 15mg syödä, heinäkuun ja joulun välillä. Luontaistuotekaupasta saatavaa tryptofaania oon syönyt nyt muutaman viikon, se tasaa mielialaa. Mulla on ne ahdistuksetkin nyt sit ilmeisesti loppuneet, tai käyneet ainakin tosi vähiin. Muita mainitsemiasi oireita mulla ei ole, eikä näin ollen mitään tarvetta lääkitäkään. Eikä elämäni ole enää yhtään ankeatakaan, vaan itseasiassa melko kivaa! Miksipä sitä turhaan millään turruttamaan.
Olen kyllä harkinnut jossain vaiheessa terapiaan menemistä ja lääkityksenkin hankkimista, kun masennus on jossain vaiheessa riepotellut pahimmillaan. En tiedä olisiko ollut tarpeen ja miksi ihmeessä koen, että sen hankkiminen olisi ollut häpeällistä, mutta ei sitä sitten kuitenkaan ole tullut hankittua.
Mutta toisaalta eikös se kuitenkin mene niin, että mikään lääkityshän ei mitään masennusta poista? Ne vain lievittävät oireita ja tekevät elämästä siedettävämmän. Joten ehkä sen takia ei niistä lääkkeistä koskaan mulle mitään hyötyä olisi ollutkaan. En tahdo lievittää oireita, vaan tahdon toipua itse sairaudesta. Mutta jossain terapiassa käynti ammattilaisen juttusilla olisi kyllä voinut olla oikeinkin hyväksi.
Ankeutta pakenin viinaan jo ihan riittämiin. Ei oikein pelannut.
eipä oikeen, jonkun kerran vuodessa särkypillerin, pahaan korvennukseen joskus mikälie happoja tasaava, mutta ihan semmoisia ilman reseptiä saatavia nekin.
Jos joku sairaus iskisi niin miksen siihen sitten lääkkeitäkin ottaisi.
Mutta että muuten vaan , että tuntuis hetken mukavammalta? Jos semmoiseen on pakko ryhtyä niin luulen että minun olis sittenkin turvallisinta käyttää jo kokeiltua keinoa, kait sitten ne muutaman kaljan hakisin. Sen seuraukset kun tarkkaan tiedän.
Mutta, jos tämä elämä ihan tasapaksun mukavaa olisi, niin sehän voisi tuntua pitemmän päälle epämukavalta. Kun ei siinä kait sitten ne hyvätkään hetket tuntuis oikeen miltään.
Joten menenpä nyt näillä eväillä, kun se minulle tuntuu sopivan.
En syö muita lääkkeitä kuin kannabista.
Auttaa minulla erityisesti alkoholismiin, ajoittaisiin lieviin uniongelmiin ja satunnaisiin lieviin kipuihin (päänsärky ja niskakivut/jumitukset)
Aikaisemmin käytin lukemattomia pkv-lääkkeitä (useimmiten aivan lekurin ohjeiden mukaan) jotka melkein tuhosivat fyysisen ja psyykkisen terveyteni.
Mielenkiintoinen tilanne tulee suomessakin eteen kun kannabiksen lääkekäyttö aikuisten oikeasti sallitaan vapaammin. Sitä kun nyt jo voidaan määrätä juuri tähän sairauteen :mrgreen:
Ja kokemuksiakin voi jokainen halutessaan etsiä netin syövereistä ja syistä miksi lääkärit tällä tavoin toimivat…
Vai onko tämä aihe edelleen tabu?
Tosin liian suuria ei kannata odottaa, ei kuulemma toimi tämä lääke kuin 15-25% alkoholisteista, eikä heilläkään kaikilla mitenkään “täydellisesti”.
Mikähän siinä on ettei hiljalleen voitaisi pyrkiä maailmaan jossa päihteiden käyttöä vähennetäisiin eikä lisättäisi?
Jonkun etuja tässä ajetaan, mutta tuskin minun.
En nimittäin usko että elämäni tulisi pitemmän päälle yhtään paremmaksi vaikka kuinka paljon käyttäisin erilaisia päihteitä?
Kovin vähän on myös minun rahoissani jakmista, joten eipä siitä taitaisi isoa tyaloudellista hyötyäkään kenellekään olla vaikka kuinka pössyttelisin
Tai… jos sittenkin… saattaapa olla että huumeista saa suuren tuoton hyvinkin pienillä tuotantokustannuksilla -kunhan niitä sais vapaasti tuottaa ja levittää… hmm… ehkä siinä joku jo sijoitusmahdollisuuksia miettiikin?
amfetamiinia muuten käyttivät oikein hyvällä menestyksellä niin sotilaiden kuin urheilijoidenkin jaksamisen parantamiseen… varmasti työtehokin nousisi.
Olisko se sitten seuraava vapautettava? Vai siinäkö järjestyksessä mistä parhaat kicksit nopeimmin saa? Minä kun en tiedä niistä arvojärjetyksistä, miten asiassa on ajateltu edetä.
Joka tapauksessa, kyllä alkoholinkäyttö tietysti vähenee kun parempia aineita virtaa, tuo on myönnettävä ja tutkijoille kumarrettava.
Anteeksi kun nyt hieman pilkon tekstiäsi, mutta näihin kahteen lauseeseen haluasin kommentoida…
-Tietysti on ideaalitilanne ja toivottavaa, että päihteiden käyttö vähenisi. Mutta nyt kuitenkin elämme maailmassa jossa käyttöä esiintyy joten haittojen minimointi on erittäin tärkeää. Eikö niin? Nyt kieltolaki lisää ongelmia eikä se edes kykene vähentämään laittomien huumeiden käyttöä.
-Jos alkoholin käyttö vähenee sen vuoksi, että ihmiset päihtymisen halussaan käyttävät jotakin vähempihaittaista päihdettä, niin myös minun mielestäni tämä asia on todella hienoa.
Tämä maa joka hukkuu viinaan, pillereihin ja amfetamiiniin tarvitsee todellakin jonkinlaista päihdepoliittista muutosta…
Vai luuleeko joku tosissaan, että on jokin keino vaikuttaa ihmisten keskimääräiseen päihtymisen halun voimakkuuteen? Kyllä se tajunnan muokkaamisen, supistamisen ja laajentamisen halu on osalla ihmisistä ihan luonnostaan, aivan kuten eläimilläkin…
Ps. Ja mitä amfetamiiniin tulee, niin kyllä se on huomattavasti hyväksytympää. Nykyäänhän sitä syötetään ylivilkkaille pikkulapsillekkin että olisivat rauhallisempia…
Kun ei mahdu minun pieneen päähäni miten päihteiden käyttö vähenee kun tarjontaa lisätään ja saatavuutta helpotetaan.
En usko että huumekauppiailla on ihan oikeasti tarkoituksena saada käyttöä loppumaan.
Muistan hyvin kun keskikalja vapautettiin ja hyväuskoisimmat riemuitsivat ettei nyt sitten kukaan viinaa juo…
Minämuuten uskon, että päihteiden kulutukseen vpoidaan vaikuttaa, ja voidaan vaikuttaa myös ihmisten asenteisiin päoihteiden käyttöä kohtaan. Siitähän se homma kiinni on.
Ihan itse olen nähnyt, miten viimeisten vuosikymmenien aikana esimerkiksi suhtautuminen työmaajuopotteluun on muuttunut, ja aivan oikerasti ihmiset ovat lakanneet juopottelemasta työpaikoilla ( ei nyt kokonaan, mutta kumminkin…)
Ja halukkuus olla selvänä taio toisaalta pöhnässä on osaltaan riippuvainen myös ihmisen arvostuksista. Arvostukset taas ovat paitsi itse asetettuja, myös kovin paljon semmoista joukon mukana menemistä.
Uskon, että päihtymishalukkuuteen yleisenä ilmiönä voidaan vaikuttaa… ihan siis vastauksena kysymykseen.
Nyt sitten kannattaa miettiä miksi hollannissa esim. kannabista paikallisväestö käyttää huomattavasti vähemmän kuin ympäröivissä maissa asuvat ihmiset?
Enpäs tiedä, kun en ole hollannissa asiaa tutkinut.
Mutta sen muistan oikein hyvin , kun itse lopetin hashiksen käytön sakkoihin, ja minusta oli helvetin hyvä että sen oikein poliisin avulla minulta kielsivät. Olen tullut vallan hyvin toimeen ilman huumeita sen jälkeen, joten se sakko kannatti maksaa.
Mitä olisin hyötynyt, jos olisin jatkanut?
Ja jatkanut olisin, jos se olisi ihan hyväksyttävää ollut.
^Tapahtuiko tämä kiinnijääminen milloin?
Ethän sinä ole tullut toimeen ilman huumeita, päätit vaan valita meidän yhteiskunnan yleisesti salliman kovan huumausaineen, teollisuusliottimen, etanolin, kannabiksen sijaan. Ja siittä mitä ilmeisemmin ongelmia koitui?
Nyt kun olet täysin raittiina, niin sehän on mitä parhain tilanne, kehottaisin pitämään siittä kiinni.
70-luvun alkupuoliskolla se jo tapahtui.
Ja edelleen olen sitä mieltä ettei väärin olisi jos kävisin kädestä kiittämässä niitä poliiseja jotka minua hetken pitivät pidätyssellissäkin miettimässä asiaa.
Vbarmasti on olemassa niin kehittyneitä ja hyviä ihmisiä, ettei heiltä tyarvitsisi kieltää mitään eikä ohjata mitenkään paremmille tavoille.
Mutta kun kuitenkin suuri osa on niitä joille on parasta pitää jotain sääntöjä ja vähän jarruttaakin niin en näe edelleenkään missään huumeiden levityksessä mitään hyvää.
No joo, tuskien lievittämiseen vaikkapa sairaalaolosuhteissa minun puolestani ihan mitä huumetta vaan.
Mutta ei siksi että kun tarttis saada jotain kivaa oloa kun on niin tylsää ja masentavaa tää tavallinen elämä… ja minähän kun olen ansainnut jotain ihan muuta kuin nuo toiset…
itse asiassa aika moni taitaa ajateölla niin että just minä olen erikoistapaus jolle tarttis tehdä maailma vähän mukavammaksi kuin toisille. Ja kuitenkin sitten suurin osa meistä on siihen mukavuuteen koukuttuvia joiden on niin kovin vaikea luopua…
Siis eihän kukaan ole esim. kannabista mihinkään levittämässä.
Nyt kannabista haluava ostaa sitä lähimmältä diileriltä tai laittaa omat puskat kasvaan. Eikö niin? Coloradossa sama jamppa voi nyt ostaa tuotteensa “kannabisalkosta” (tuote täysin puhdasta ja rahat rehellisille yrittäjille+verot) tai voi kasvattaa omat.
Miksi ihmeessä pitäsi jatkaa tätä Suomen touhua? Kannatatko järjestäytynyttä rikollisuutta ja joidenkin kotikasvattajien verotonta tuloa? Meidän huumepoliisikin (Aarnion-tapaus) diilaa sitä pl:ää (jatkettuhasis) eikä muuten katso ikärajaa. Ei kyllä kovin korkeaa luottamusta herätä tuollaiset satojen kilojen hasisvyyhdit…
Tuota viimeisintä “tylsää ja masentava elämä” läppää en nyt oikein ymmärrä, mutta siis kyllä mielestäni kaikilla aikuisilla ihmisillä tulisi olla oikeus työntää kehoonsa mitä tahansa kemikaalia jos ei aiheuta sillä haittaa muille. Jos aiheuttaa haittaa, niin toimitaan täysin samalla tavoin kun alkoholinkin kohdalla toimittaisiin.
Olen syönyt joskus beetasalpaaja Propralia esiintymisjännitykseen bändin keikoilla. Jännä sikäli, että kyseinen jännitys ei lainkaan vaivaa muissa esiintymistilanteissa kuin musiikin ollessa kyseessä. Nyt on resepti loppu eikä propsuja jälellä, en tiedä menenkö ees uusimaan reseptiä. Saa nähdä.
Nyt oon syönyt lyhyitä kuureja tulehduskipulääkkeitä bursiittiin. (Jos joku ei tiedä mikä on bursiitti, voi guuglettaa : ))
Ei vakituistä lääkitystä muuten tällä hetkellä. Joskus söin sitä mirtazapiinia unettomuuteen, mutta siitäkin taitaa olla jo pari vuotta.
Ennenvanhaan kun minullakin oli aikaa sairastella, lääkelista saattoi näyttää joskus sellaiselta että Diapam, Zopinox, Peratsin, Kefexin… (älkää kysykö mihin) ja lisäksi käsi kipsissä ja katkaisuhoitoa.
Käärö käteen, käärö pois ja käärö takaisin / Mä olen ranne poikki ja mä olen sekaisin, jee/ Vasurill kätellään…, niinku Halloota Helssinki lauleloopi.