Moi. Jeps, ehdottomasti kannattaa omaa lankaa kirjoitella. Avaa silmiä hyvin missä mennään ja mihin suuntaan. Itse olen ihan samassa lähtöruudussa edelleen kuin puolitoista vuotta sitten tänne kirjautuessani. Tai eteenpäin olen mennyt siinä suhteessa, että omien vanhojen tekstien lukeminen auttoi ymmärtämään millaista loputonta noidankehää vähentämisen yrittäminen on itselleni.
Nooh, nyt kuitenkin kaksi ja puoli viikkoa sentään ilman alkoholia. Himotukset kaljan suuntaan eivät ole niin vahvoja enää, että oikeasti olisi mitään kamppailua itsensä kanssa ottaako vai ei. Elämä muutenkin maistunut mukavalta, vaikka nyt on muutaman päivän alkanut yleinen saamattomuus ja netissä jumittaminen tulemaan tapoihin. Tämä johtaa siihen, että elämä ei sitten maistukaan enää niin mukavalta ja sittenhän tulee mieleen että voisi vähän ilahduttaa itseään parilla kaljalla kun “Eihän mulla mitään ongelmaa sen kanssa ole, just ollut monta viikkoa ilman tippaakaan…”
Mutta katsotaan nyt miten tämä tästä jatkuu. Turha niitä mokailujaan etukäteen on murehtia. Päivitetään viikkohistoria taas. Pikkasen alkaa ylpeys nousemaan pintaan kun katsoo paria viime viikkoa
Feikkiedit: Ylpeys haihtuikin nopeasti, kun laskin keskiarvon juomisista tuolta ajalta. Reilu 29 kaljaa per viikko. Hyi hitto! Kumpikohan toteutuu kohdallani ensimmäisenä, lopetan holtittoman juomisen tai menetän terveyteni? Jos vetoa pitäisi lyödä, niin veikkaisin jälkimmäistä. Kun mitään merkkejä ei juomisen vähenemisestä ole. Vain suuria sanoja ja suunnitelmia, jotka eivät pidä.
Vaikka, itsestäni se kiinni ainoastaan on. Ainoastaan.
Lipsuu lipsuu. Lumipalloefekti näyttää voimansa ja minä vikisen. To tarjottiin 2 annosta. Tilanne oli ns. pakollinen ja kieltäytyminen olisi tarkoittanut kiusallisia kysymyksiä. Tai oikeamminkin kiusallisia vastauksia. Se riitti. Eli pe 6, la 7 ja nyt su aamupalaksi 9 kaljaa.
Vuorokautta on reilut 11 tuntia jäljellä.
Jännää miten helposti paletin saa hajalle.
Ja jännää miten muka koen itseni uhriksi tässä. Vaikka Ihan itse olen jokaisen juoman kurkkuuni kaatanut.
seuraavan kerran kun tarjotaan niitä “pakollisia” niin älä selittele mitään, sano vaan “ei kiitos”. Itse olin myös viikolla juhlissa joissa emäntä kovasti yritti shamppanjalasia työntää käteen ja kun pyysin alkoholitonta kysyi moneen kertaan että enkö nyt edes yhtä lasillista ottaisi. En selittänyt yhtään mitään, sanoin vaan ei kiitos, ottaisin alkoholitonta. Ihan sama mitä luulee syyksi mutta kyllä minun mielestä arki-iltana on ihan normaalia sanoa noin jos on työpäivä seuraavana. Veikkaan että me joille asia on ongelma kuvittelemme että muut kiinnittävät meidän juomiseen tai juomattomuuteen enemmän huomioita kuin tosiasiassa niin tekevät. Ennen kuin aloin itse miettimään omaa juomistani en koskaan vaivannut päätäni juhlissa sillä mitä toisten lasissa oli. Nyt huomaan sitä seuraavani mutta todellakin vasta kun asiasta alkoi tulla minulle ongelma.
Älkäämme siis enää koskaan käyttäkö tekosyynä sitä että olisi jossain tilanteessa pakko juoda
Juuh, eihän niitä oikeasti_pakollisia tilanteita juomiselle olekaan. Mutta noin siinä tuntuu käyvän. Nyt on aika heikkoa suorittamista taas muutenkin takana. Muutama kuiva päivä vasta alla ja taas ihmettelen että mites siinä noin nyt pääsikään käymään. Taas.
Puuh, huomattavia ongelmia omassa elämässä nyt ollut joitakin viikkoja. Ja idioottina pahennan niitä kun muka lääkkeeksi otan vähän lonkeroa. Lopputuloksena menee vielä huonommin. Viime viikolla ehkä 40 annosta. Nyt juhannusviikon keskiviikko ja korillinen mennyt. Eikä edes todellista halua ole lopettamiseen.
Järki sanoo että ryhdistäydy, mutta järjen ääni hajoaa sirahdellen seuraavassa hetkessä ja hulluus ottaa takaisin vallan. Yritän nyt väkistellä ainakin ettei tälle päivälle ottaisi enempää ja poimia ihmisyyteni palaset lattialta ja teipata takaisin kasaan.
Huonosti on mennyt. Tosi huonosti. Eikä edes mitään selityksiä ole tarjota. Olen vain juonut koska olen halunnut juoda. Ja vaikkei olisi ihan kunnolla edes haluttanut, niin silti olen kaljan avannut ja siitä se jano sitten alkaa.
Tänään on ensimmäinen aamu aikoikoihin, kun en sihauttanut aamupalaa auki. Sen sijaan kävin fillarilla pienellä lenkillä, joten nyt on yritys aloittaa taas puhtaalta pöydältä. Illalla työkuvioissa tapaaminen terassilla, joka tulee pahaan paikkaan. Siellä pidän alkoholiongelmattoman kulisseja pystyssä ja juon kyllä kaljan muun seuran mukana.
Ei tekisi mieli julkaista enää viikkotilastoa, koska nyt se kertoo selvästi että alkoholismi kiristää otettaan koko ajan kun annan periksi sille. Mutta juuri sen takia sitä pidän yllä, että todellakin näen missä menen. Ja ehkä tajuan ottaa onkeeni. Mutta en vain käsitä itseäni: Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tee sitä. Tai siis teen sen “ensi viikolla”.
Eipä se työjutun illanistujainen mennyt ihan putkeen. Tai itseasiassa meni juuri niin. Eli tissutteluputki jatkui. Nyt tälle viikolle 42 annosta kasassa. Tänään on lauantai ja toistaiseksi tipaton.
Ärsyttää että olen mielessäni tehnyt sen tissuttelun lopettamisen niin vaikeaksi. Tai pelkään niitä ahdistuksia ja itsemurhafiiliksiä niin paljon, että on korkea kynnys jo senkin vuoksi aloittaa raittius.
Nyt ei kuitenkaan vielä mitään kummoista ole. Toki päivittäiset määrät olleet aika pieniä viime päivät, joten se auttanee. Pientä ihonalaista kihelmöintiä on, muttei juuri kummempaa. Jääkaapissa on yksi kalja jonka juon jos en saa illalla nukuttua, mutta muuten aion olla kuivin suin vihdoin.
Yritän tehdä asiat mahdollisimman oikein eli syön hyvin ja urheilenkin hiukan.
Petetyt lupaukset osa 568. Ei se kuiva kausi alkanutkaan, big suprise . Täytyy nyt seliitellä tähän miksi ei. Koska pää ei ollut mukana. En ollut niin kurkkuani myöten täynnä tissuttelua, kuin pitää olla, jotta saan putken poikki. Torstaina olin siinä olotilassa, mutta silloin jouduin terassille työasioita muka pyörittelemään. Porukka halusikin alkaa kippaamaan isommalla kädellä ja siinä pari ottaneena en minäkään laittanut vastaan.
Siitä jatkui sunnuntaihin asti normaalia salatissuttulua yksinäni taas kun kerran kivi oli saatu taas pyörimään ja eilen aamupalaksi viitisen annosta loiventavaksi. Nyt on sellainen olo, ettei sihautus pyöri mielessä.
Menestys on on vain riittävän pitkä sarja oikeita valintoja elämän pienistä asioista. Eli tämän hetken valintavaihtoehtoina ovat karjalan haku kaupasta heti yhdeksältä kun se aukeaa, tai sitten aamulenkille. Choice in mine.
Seuraavaksi lenkkarit jalkaan ja aamulenkille. Tästä tulee hyvää päivä.
Ole reipas, nyt kun alotat nollailun, niin saat vielä edustavan viikon
Jos muuten jotain hyvää haetaan, niin sä kuitenkin osaat ton tissuttelun ja sen alasajon kadehtittavan hyvin. Ja sillä varmaan pidät ruumiis ja sielus ainakin lähes täysissä voimissa.
Itellä ei millään onnistu sellanen “paperitehdasmainen” hallittu alasajo, lainaus muuten sulta, jäi joskus ikiajoiks mieleen. Olen kovasti on/off, joten putkissa annosmäärät on aivan kamalat ja putken päätteessä olot vielä kamalammat.
Mutta, syödään hyvin ja puuhataan mukavia!
[Mä olen ite vähitellen elävien kirjoissa, tankkasin eilen illalla hiilaria, rasvaa ja suolaa ja sain sen päälle vihdoin nukuttua.]
Eilisestä tuli tosiaan ensimmäinen nollapäivä lähes puoleentoista kuukauteen. Se meni täysin kivuttomasti. Harrastin todellisuuspakoa lukemalla kirjaa koko päivän ja illalla lähdin kävelemään tihkusateessa pienen järven rannoille. Siinä yksin tallustellessa oli jotenkin hyvällä tavalla lohduton olo. Tai pikemminkin liikuttunut. Jotenkin tuntui että olen suuren tienristeyksen ääressä elämässäni.
Ja tottahan se onkin. Tämä juopottelu on jatkunut jo niin pitkään, että peruuttamattomia tapahtumia alkaa väkisin tapahtumaan pikkuhiljaa, jos en muuta tapojani. Sitä nyt yritän. Tosissani.
Muuten menee kaikki. Ensimmäisenä parisuhde. Sitten työ. Eli se tavallinen tarina. Ensimerkit niistä ovat jo ilmassa ja suunta on muutettava.
Tänään aamulla lähdin fillarilenkille ja vaikka hyvin sain hien päälle ja endorfiinihumalan olisi pitänyt tulla, niin ei. Mieli on alamaissa. Ei ollenkaan niin pahaa ahdistusta mitä joskus lopettamisen jälkeen on ollut, vaan enemmänkin lannistunut ja alakuloinen mieli. Kaikki näyttää elämässä synkältä. Ja olen itse pilannut ne.
Yritän tolkuttaa itselleni että kyseessä on vain aivojen sopeutuminen oloon ilman alkoholia ja että se menee ohitse. Yritän nyt antaa masentuneille ajatuksilleni mahdollisimman vähän tilaa. Eli koitan koko ajan tehdä jotain askareita jotta päänsisäiset äänet eivät pääsisi niin pahasti huutelemaan. Tunti kerrallaan lasken nyt edistymistä. Jokainen ohitse mennyt tunti tarkoittaa että olen tuntia lähempänä sitä normaalia oloa. Ja se ei kovin kaukana voi olla, koska henkinen tola on kuitenki näin hyvä jo tässä vaiheessa. Ei musertavaa ahdistusta eikä ihonalaista toukkien värinää.
Ja kaljan ottaminen ei ole kahteen päivään käynyt mielessäkään.
Tsemppiä muillekin raitistelijoille. Täällä näyttää nyt samaan aikaan olevan aika monta näissä ensimmäisten päivien oloissa.
Kyllä tämä homma tästä klaarataan. Mitään ei tarvitse tehdä edes. Riittää vain kun yhden asian tekemistä välttää: alkoholin juomista. Eli kaikki loput muutama miljardia eri tekemisen vaihtoehtoa ovat sallittuja. Nautitaan niistä
Hyvä pointti tuo, että tuossa kohtaa “vieroitusta” aivot tarvitsee sopeutumisvaiheen ja sen aikainen masennus helposti ajaa jatkamaan juomista kun tulee sellainen olo, että ei mitään väliä. Pidä aivot vaan muualla kiireisenä niin pääset siitä yli.
Tuttu tunne tuo on minullekin viime ajoilta. En ole omaan ketjuuni viitsinyt edes kirjoittaa kun on v…tuttanut niin kovasti. Meni juhannusviikko ihan kuralle. Tuli jo siinä viikolla otettua parina iltana 3-4 annosta, ei siis minkään sortin humalaa eikä krapulaa, mutta arvasihan sen, että ei hyvää petaa kun lähtee lipsumaan sovitusta. Juhannusaatto meni vielä kohtuullisuuden merkeissä ja siitä innostuneena juhannuspäivänä lähtikin sitten jo iltapäivänä lapasesta. Siis mitään ihmeellistä ei tapahtunut, tissuttelin, tein kotihommia ja ruokaa, luin kirjaa ja istuin sohvalla. Ja sitten taas en muistakaan paljoa mitään. Tiedän että ilta on mennyt loppuun samoissa merkeissä, kun mitään palautetta en saanut, mutta pikkaista enemmän ottaa päähän, että en taaskaan tunnistanut tuota rajaa. Sitten pahinta kaikesta piti sunnuntaina vielä “loiventaa” mikä johti siihen, että maanantaina oli aivan kamala krapula. Töihinkin piti mennä julkisilla kun en kehdannut rattiin lähteä. Jos olisi edes loppunut siihen, mutta sittenkin vielä piti maanantaina “normalisoida” olotila parilla siiderillä. Tästä kaikesta seurasi kammottava morkkis jonka lopputuloksena vannoin tipatonta kuukautta, mutta kappas vaan lauantaina oli jo niin hyvä olo, että piti muutama ottaa. Nyt kylläkin siihen malliin kuin mitä olen sopinut itseni kanssa alunperin olevan ok, mutta tässä kohtaa olisi mieluummin saanut olla kunnon breikki. Ja lisäksi sunnuntai iltapäivällä oli muka pakko ottaa pari kun oli niin ihana istua ulkona auringossa pitkän fillarilenkin jälkeen. Tällä kertaa ne ei onneksi menneet krapulan paikkaamiseen joten maanantaina heräsin ilman krapulaa ja nyt viikko on mennyt ihan hyvin.
Otetaas Lämpömittari itseämme niskasta kiinni ja asetetaan realistinen mutta tiukka tavoite. Ehkä meillä on ollut ongelmana että tavoitteen asetus ei ole riittävän selkeä ja yksiselitteinen. Minä palaan nyt aikaisempaan tavoitteeseen eli ainoastaan lauantaina alkoholia. Tästä tulen tietoisesti lipsumaan jo 2 viikon kuluttua kun on perjantaina juhlan tynkää tiedossa, mutta sitten palaan taas tähän kuriin. Loma on sitten asia mikä pitää miettiä erikseen, silloin ei ole edes realistista kuvitella, että tyytyisin lauantaihin, mutta joku tarkka sääntö siihen pitää saada aikaiseksi. Laitan sen nyt mietintään, aikaa on vielä muutama viikko.
Mikä sinun tavoite on? Tee siitä yhtä simppeli niin ehkä sitten ajatus seuraa mukana. Tsemppiä meille molemmille!
PS: tuo tunti kerrallaan ajattelu on hyvä tapa, sillä tavalla aikanaan lopetin tupakanpolton. Ajattelin koko ajan, että pystyn kyllä vielä olemaan yhden tunnin ilman
Vai että tiukka ja yksiselitteinen tavoite. Itselläni se on että juon vain seurassa. Se ei ole ongelma kun todella vähän sellaisia tapahtumia itselläni on. Siitä jonkin aikaa sainkin pidettyä kiinni, mutta se taisi kaatua siihen kun sitten tälläisen illan jälkeen oli krapula.
Itselläni krapulansietokyky on tasan nolla, joten sitä piti sitten loiventaa. Ja siitä sitten oli paljon helpompi keksiä itselle selityksiä seuraaville kaljoille kun jää oli jo murrettu.
Mutta yritetään.
Nyt selvä päivä nro 4 aluillaan. Ensimmäistä kertaa tekee kaljaa mieli. Muutenkin olen päässyt todella helpolla, sillä juurikaan mitään ongelmia ei ole ollut. Mieli oli jonkinverran alamaissa ensimmäiset pari päivää, mutta sen jälkeen olo vaihtui täydelliseen saamattomuuteen. Ja saamattomassa olotilassa alkaa aina ne ajatukset siitä jos vaikka yhden ottaisi, vain yhden. Sen jälkeen varmasti olisi virtaa ja tekemishaluja vaikka mihin…
Tänään kävin puoliväkisin taas lenkillä, mutta en ole edes suihkuun asti päässyt sen jälkeen vielä. Puhti on poissa. Pakko yrittää vaan väkisin tehdä pieniä juttuja yksi kerrallaan, niin ehkä tämä tästä vielä lähtee.
Sama juttu tuon krapulan kanssa. Ei tarvitse olla edes mikään kauhea olo, riittää kun on vähän sumuinen pää niin siihen on sitten niin “kiva” ottaa loiventavaa ja siitä se kaaos aina alkaa. Niin kauan kuin pysyisin siinä, että en koskaa juo 2 päivänä peräkkäin niin kaikki olisi hyvin. Ekana iltana ei juurikaan ikinä lähde lapasesta, vasta kun jatkuu. Mutta kun on tuon tavan oppinut niin siitä on tosi vaikea päästä pois. Siksi pitkät vapaat on pahimmat suden kuopat.
Nuorempana en koskaan, ikinä, missään tapauksessa ottanut krapula huikkaa. Päinvastoin pidin kiinni luterilaisesta “kärsi synneistäsi” ajattelusta. Mutta kerran sitten reissussa oli aivan järkyttävä darra ja puolisoni kehotti ottamaan nopean drinkin jotta ei menisi koko reissu päivä pilalle. Se oli sellainen ahaa-elämys ja taivas kun kaikki päänsärky ja paha olo oli hetkessä poissa, että sille tielle jäin. Jos tuo oppi olisi jäänyt saamatta, en olisi tässä tilanteessa ollenkaan. Mutta tehty mikä tehty ja nyt sitten pitää vaan taistella tavasta eroon tai sitten lopettaa alkoholin käyttö kokonaan.
Tsemppiä sinulle tavoitteessasi. Tuolla tavalla minä saisin juoda aika harvakseen, mikä tietysti olisi hyvä juttu.
Ja taas näkee kuinka samasta puusta porukka tällä palstalla on veistetty. Mulla tuo krapulahomma mennyt täsmälleen samalla lailla. Jonnekin 23 vuoden ikään asti itse kanssa olin ehdottomasti sitä mieltä että krapula kärsitään kunnialla ilman korjausta. Sitten jostain syystä kerran kun korjaussarjan otin, niin silmäni avautuivat kuinka helposti mokoma tauti on selätettävissä ja tuntui että olisi löytänyt kokonaan uuden maailman.
Sen jälkeen parasta ryyppäämisessä oli juuri se seuraava aamu. Se hetki kun krapulaan otat korjaavat ja ihan hetkessä velat muuttuvat valtion tuotto-obligaatioiksi. Se tarkoitti sitten sitä, että dokaaminen aikaistui itselläni aina yhdellä päivällä.
Eli jos lauantaina olin ottamassa tai jonnekin menossa (kuten siihen aikaa lähes joka viikonloppu olin) niin dokaaminen piti aloittaa jo perjantaina, että sai sen nautinnollisen krapulankesytysfiiliksen lauantaiaamuun. Siitä päivä lähti mukavasti liikkeelle.
Homma meni niin pitkälle, että perjantain juomisen kanssa piti olla tarkkana, ettei juo niin paljon että on aamulla vielä niin paljon promilleja ettei kunnon kankkunen ole vielä tullut. Nimittäin sellaisen korjaamisesta ei saanut ollenkaan kiksejä.
Nyt kun tuota tekstiäni luen niin voi hitto sentään. Kyllähän se alkoholi on jo tuohon aikaa hallinnut elämää ihan julmetusti, 15 vuotta sitten. Siitä sitten vuosi vuodelta olen vain koko ajan kahlannut syvemmälle. Nyt on u-käännöksen paikka ja tarvii alkaa askeltamaan takaisin kohti rantaa.
Päivä 5. Palautuminen putken jälkeen on tapahtunut käsittämättömän nopeassa tahdissa tällä kertaa. Uskon sen johtuneen lähen päivittäisestä urheilusta. Eilen alkoi jo se yleinen väsymys ja saamattomuus helpottaa, eikä esim. roskapussin vieminen tunnu ylivoimaiselta urakalta, johon pitää valmistautua pari tuntia.
Tänään sitten alkoi kunnon raittiuskiima ja heti aamulla alkajaisiksi korjasin pari tuntia taloyhtiön aitaa. Sitten punttisalille treenaamaan jonka jälkeen töihin kipin kapin.
Virtaa on kuin pienessä kylässä. Eihän tämä kauaa kestä, mutta tälläistä ei koskaan tapahdu tissuttelukaudella.
Eli kunnon raittiushihhulointia tässä ketjussa jälleen
Päivä 7, maanantai. Ensimmäinen viikko meni todella kivuttomasti. Nyt on olo suht normaali jo ja “oikea minä” alkaa pikkuhiljaa pilkistelemään tissuttelijaminän kuoren alta. Toki pitkä matka siihen on, että se kokonaan esiin tulee. Mutta ensimerkkejä siitä sentään näkyy.
Kaljaa ei ole tehnyt mieli juuri yhtään. Pari kertaa olen hetken aikaa leikitellyt ajatuksella ottaa yksi, mutta en tosissani ole sitä ollut ottamassa.
En nyt ehdi enempää mietteitä naputella, tilanne päällä. Oli vaan pakko päästä kirjaamaan ylös ja pröystäilemään uusimmalla viikkolukemalla
Selvä päivä nro 9. Olo todella saamaton ja alakuloinen. Mitään en jaksa aloittaa. Edes viestin kirjoittamista olotilasta. Se on helppo kopioida aikaisemmilta kierroksiltani. Sitä paitsi kesä on uusintojen aikaa. Tässä pari raporttia aikaisimmilta sivuilta, kun olen ollut samassa ruudussa. Ja molemmat nuo viestit olisin voinut kirjoittaa tänään. Jos jaksaisin penkoa, niin varmasti löytyisi useampikin.
Mutta ainakin sisäelimet saa hieman nuolla haavojaan.
Ja aivokemiatkin korjaantuu, toki myönnän että mun on just nyt turhan helppo sanoa noin, kun on noita reseptillisiä buustaajia.
Pään hakkaaminen seinään on niin…kivaa kai sitten, kun sitä niin kovasti harrastetaan. Äh, ei toi kuulosta kannustavalta. Mutta siis, kai sen kuitenkin joskus tajuaa lopettaa. Ehkä.
Mä yritän kypsyttää itteäni ajatukseen, että tuskin mun kannattas dokata enää ikinä. Tai siis ehdottomasti ei kannattas. Miten mä sen sit vaan muka toteutan, melkein alkaa naurattaa ajatuskin. Aika räkäsesti tosin.
. Täytyy nyt seliitellä tähän miksi ei. Koska pää ei ollut mukana. En ollut niin kurkkuani myöten täynnä tissuttelua, kuin pitää olla, jotta saan putken poikki. Torstaina olin siinä olotilassa, mutta silloin jouduin terassille työasioita muka pyörittelemään. Porukka halusikin alkaa kippaamaan isommalla kädellä ja siinä pari ottaneena en minäkään laittanut vastaan.