Suurjuomarin yritys

Se on varmasti juurikin noin, kun @peruutuspeili sanoi, että sitä täällä omassa kuplassaan tekee jos jonkinlaisia oletuksia toisten suhtautumisesta, mitkä ei sitten ole lähelläkään totuutta. Poislukien ne omat tietyt piirit, joiden keskiössä alkoholi on aina ollut. Siinä tulee todennäköisesti tapahtumaan sellainen luonnollinen erkaneminen. Ei huvita selvänä hakeutua näihin porukoihin ja kunhan tieto raitistelusta sinne asti kiirii, niin loppuu ne yhteydenotot sieltäkin suunnasta. Jotain pientä haikeutta se herättää, koska juominen juuri näissä porukoissa (kaltaistensa kanssa) on ollut kivaa. Ne harvoiksi käyvät kerrat kun juomista on voinut enään sanoa kivaksi. Ja toisaalta, jos nämä ihmiset eivät halua tavata ja tehdä asioita kanssani selvinpäin, se vahvistaa sen, että ovat aina olleen vain juomakavereita, eikä sellaisia ihmissuhteita tarvitse ylläpitää. Aika näyttää.

Täällä starttasi päivä 10 ja olo on ihmeen seesteinen. Odotin, että näin lomaillessa joutuisin käymään taistoja itseni kanssa aamusta iltaan, mutta ehkä se motivaatio on nyt tähtien kanssa oikeassa asennossa. On todella hyvä olla.

Kivaa, raitista päivää kaikille :slightly_smiling_face:

3 tykkäystä

Hyvä homma @Suurjuomari, jatka samaan malliin !
Kattelin tossa tähän ketjuun laittamiani postauksia ..
On se jännä miten tuo alkoholi muuttaa persoonaa.
Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut jutuistani.
Tää on mulle jonkunlainen varaventtiili.

Hyvää vkl kaikille :slight_smile:

1 tykkäys