Moikka kaikki
Ensin kirjoitin otsikkoon Soodakuplan taivas Jospa tästä jossain vaiheessa sellainen tulisikin.
Olen Plinkkiä lukenut epäsäännöllisesti jo vuosia. Toisella nimimerkillä muistaakseni kirjoittanutkin. Aina olen aloittamani taistelut hävinnyt ja jatkanut juomista. Nyt taas uusi yritys ja jospa tämä kirjoittaminen auttaisi
Olen keski-ikäinen nainen. Join yläasteiässä ja opiskeluaikana. Sitten meni parikymmentä vuotta tipatonna ja sain neljä lasta. Eron jälkeen, kun olikin taas omaa aikaa, alkoi mukaan tulla ystävien kanssa baarissa käynnit. Ja sitten muistin taas, miten ihana nousuhumala on ja miten sosiaalinen olen kännissä.
Nykyinen puoliso löytyi pubista, josta syystä osin varmaan korkki jäikin auki koska hän myös juo.
Ongelma tästä tuli, kun vanhemmiten krapulani ovat aivan kauheita. Lauantai menee ihan maatessa ja sunnuntai suorittaessa kaikkea mitä viikonloppuisin yleensä ihmiset touhuaa. Viikolla väsyttää töissä, teen vaativaa hr-työtä, jossa järjen olisi syytä juosta maanantaista alkaen.
Lupasin että olisin lopettanut juomisen 50 täytettyäni - kohta vuosi sitten. Ei onnistunut. Tammi-helmikuussa olin melkein seitsemän viikkoa juomatta ja yllättäen se oli suht helpppoa. Mutta siitä se taas lähti. Ja pari viimeisintä kertaa olen juonut muistini. Puoliso on tuonut ämpäriä viereeni kun oksentelen. Ja viimeksi sain jopa jonkin raivokohtauksen ja heittelin tavaroita. Sormuksenkin heitin johonkin, pitäisi se etsiä
Painoa on tullut parikymmentä kiloa lisää, keho ei kestä. Vatsakipuja on usein alkuviikosta, uloste keltaista. Iho-ongelmat pahenee juodessa. Ja meneehän tuota rahaakin. I am sober -äpin laskurin mukaan 45 euroa viikossa.
Haluaisin, että tilillä olisi aina pari sataa hätävararahaa, jos johonkin tarvitsisi. Vaikka eläinlääkäriin tai pojille (jo teinejä ja aikuisia). Nyt jopa niinpäin että lainalen lapsiltani muutamia kymppejä. Samasta asiasta halveksin veljeäni ja pidän häntä holtittomana juoppona.
Puolisonikin juo edelleen, mutta jokaisellahan on oma taistelunsa.
Jospa onnistuisin vähentämään, kuten vuosi sitten ajattelin; juhannus, vappu, uusivuosi ja ehkä muutama muu kerta vuodessa. Enintään kerran kuussa ja vain syystä. Jos en näytä onnistuvan, soirryn lopettajiin.
Nyt on kupissa aamukahvi. Vappuaattona viimeksi join ja paljon, siksi viikonloppu on mennyt rauhallisesti.
Ai niin, olen juonut perjantaisin ja aina vähintään 10 annosta, yleensä 13-14. Ja jos on ollut jokin pyhä tai muu vaoaa viikolla, olen maksimoinut kaiken ja juonut silloinkin
Kiitos, jos jaksoit lukea. Yritän kirjoitella päivittäin