Moikka, Noppu Ermaali, mikä loistava nimimerkki, naurattaa aina kun luen sen
Asiaan, minä pohdin juuri omassa ketjussani tätä samaa asiaa (Die Feen elämä). Olen ollut kohta puoli vuotta raittiina ja halu raitistua kokonaan on syntynyt pikku hiljaa, vasta tässä matkan varrella oikeastaan. Aluksi siis tietysti vain sanoi että pidän taukoa. Tammikuussa sanoin tietysti että olen tipattomalla. Kaikkein lähimmille, terapeutti, mies , olen paljastanut että minusta minulla on päihdeongelma, ja pyrin siksi täysraittiuteen.
Sitten sukulaiset ja tuttavat, joiden kanssa en ole läheinen; en aijo selitellä mitään, saatikka avautua päihdeongelmastani. Jokaisella on oikeus itse määritellä itselleen sopiva tapa käyttää alkoholia. Olen vain ilman. Jos joku kysyy asiasta, sanon vain että en ota nyt mitään. Jos myöhemmin samassa tilanteessa taas kysytään, vastaan että jos juon vähän, en saa nukuttua kunnolla, ja jos juon enemmän, minulle tulee paha olo, minun on siis parempi olla kokonaan ilman." Totta joka sana. Ei siinä tarvitse enempää selitellä.
Ihmiset, joilla ei ole alkoholiongelmaa hyväksyvät tämän, ja suurin osa ei edes huomaa että minähän en nykyään koskaan ota mitään. Ne jotka huomaavat, pohdiskelevat luultavasti itse omaa alkoholinkäyttöään, joten minun ei tarvitse häpeillä yhtään mitään, eikä sinunkaan
Tuumiskele rauhassa, löydät kyllä oman tapasi kertoa asiasta.
Itse kerroin pitäväni tipatonta tammikuuta. Siihen jäi “putki päälle” ja nyt on jo toinen tammikuu menossa. Et ole kenelläkään selitysvelvollinen, alkoholittomuus on henkilökohtainen valinta. Toteat asian ja piste. Yleensäkään asiaa ei kannata liian vakavasti ja perustellen selvittää, vitsit peliin. Jos joku alkaa inttämään vastaan niin kerro ettet aio rajoittaa hänen juomistaan mutta itse et nyt ota. Lähipiiri todellakin hämmästyy ja yrittää saada sinut palaamaan “normaaliksi”. Se ei ole sinun ongelmasi vaan heidän. Ystävät saattavat pikkuhiljaa häipyä mutta et sinä huonoja ystäviä tarvitsekaan. Opit etsimään uusia, parempia.
Mitä tulee juhlamaljoihin ja saunajuomiin, alkoholittomat on keksitty. Alkuun voi olla hyvä ottaa omat juomat mukaan, jos isäntäväki on fiksua he oppivat varaamaan myös sinulle sopivaa juomaa. Voit vaikka kutsun saatuasi kysyä reilusti tuotko omat vai onko niitä varattu.
Tsemppiä.
Tuommosta se on enimmäkseen ollut minullakin. Yhtäältä olen pitänyt yllä tarinaani, joka kertoo ulospäin homman olevan kohillaan ja toisaalta olen lukinnut itseni maailmalta piiloon, kun ei sitä sekoilua olisi mitenkään voinut toisille näyttää. Oikeasti, minä olen tiennyt jo 15 vuotta, millaista juomiseni on. On kuitenkin ihan eri asia tunnustaa ongelma kuin tunnustaa se, että se on myös ratkaistava: ne ratkaisuthan tässä vaikeita ovat, vaativat aivan uutta ajattelua, vähän kuin lapsen osaan suostumista maailmassa, jossa ei osaa vielä yhtään toimia omillaan. Sitten tämä vaatii vielä mielen muuttamista niinkin, että luopuu kaikesta kyynisyydestään ja vakavuudestaan ja loputtomasta pessimismistään ja vaihtaa sen positiivisemman vaihteen silmään, ottaa vastuun asioista, joille voi tehdä aika paljonkin jne. Tuo juuri on erittäin merkittävä askel tässä jutussa, että vaihtaa sen valheellisen selittelynsä ja vähättelynsä ja muun skeidan ihan raakaan ja ehdottomaan rehellisyyteen. Vaihtaa pelkuruutensa rohkeuteen katsoa pelkkiä tosiasioita. Ja vetää sitten niistä johtopäätökset ja ryhtyä toimeen. Jossain se todenpuhuminen on aloitettava ja Plinkki on tosi hyvä siihen: minäkin koen tämän ympäristön tärkeimmäksi foorumikseni juuri siksi, että täällä voin olla aivan auki omien asioideni kanssa. Kyllä se sitten tulee osaksi kaikkea muutakin elämää ja joka paikassahan ei ole todellakaan mikään pakko kulkea alkoholisti-kyltti rinnassaan. Eivätköhän ne eri tilanteet ja suhteet sitten osoita itsestään, millä tavoin niissä voi toteutua omassa kokonaisuudessaan ja millä tavoin niissä sanoittaa omia ongelmiaan ja valintojaan. Tärkeintä on kuitenkin kaikkialla se, erityisesti ystävyyssuhteissa, että puhuu kuitenkin totta: ettei lipsu missään tosiasioista ja tekee joka tapauksessa ratkaisuja, jotka tukevat omia todellisia pyrkimyksiä.
Kyll vaan, oikeassa olet: geeneissä(kin) on vinha vaikutus alkoholismin kehittymiseen, kuten on myös olosuhteilla ja alkoholiin tottumisella. Se on tosiaan useamman tekijän summa. Geenit on altistava tekijä, jonka vuoksi jotkut alkoholisoituu tai koukuttuu muihin päihteisiin jo hyvin nuorena; ekasta kokeilusta.
Jotkut puolestaan tulee juopoksi juomalla, ja se voi olla pitkäkin prosessi.
Ihan totta kans, että ei maantieteellinen sijainti vaikuta, eikä Suomen alkoholikulttuuri ole maailman kosteimpia, vaikka onkin mennyt koko ajan kosteampaan suuntaan. Minullekin Englanti on hieman tuttu paikka vaikken olekaan asunut siellä. Käynyt kylläkin: London townissa bailaamassa ja jopa keikalla bändin kanssa, sekä joskus festareilla maaseudullakin.
Perin perin kosteaa on meininki sielläkin. And what shall we do with the drunken punk rocker early in the morning…
Perjantai oli pitkään minullekin se kaikkein janoisin päivä! Vaikka jossain vaiheessa onnistuin harventamaan ja vähentämään juomista radikaalisti, niin perjantai tuli entistäkin levottomammaksi päiväksi luonteeltaan ja fiilikseltään. Sekin alkoi rauhoittua jossain vaiheessa kun aloitti vuorotyön.
Kela on kieltämättä varmaan Suomen aliarvostetuin nero, kun taas Helsingin Haloo tuntuu joskus jopa yliarvostetulta. youtube.com/watch?v=nlYyXyhYQNM
Onnittelut jos olet selvinnyt selvinpäin tästä viikonlopusta jo tähän asti. Voiton puolella tämä viikonloppu, eiks jeah? : )
Kelan musiikki saa minusta tasoonsa nähden aivan liikaakin arvostusta: en ymmärrä, miten niin musikaalinen kaveri voi ymmärtää potentiaalinsa ihan itse niin pieleen kuin hän sen ymmärtää Aika väsynyttä iskelmää verrattuna todella siihen taitoon, mitä kaverilta löytyy.
Minusta ei ainakaan ole kohtuukäyttäjäksi juuri tuon takia, kuin mitä joku tuossa edellä sanoikin. En minä halua lasillista tai paria, minä haluan kännin (pystyn vihdoin ja viimein olemaan rehellinen itselleni tässä asiassa). Jotenka… Miksi minä sitten joisin yhtäkään lasillista, kun ei se ole se, mitä millään muotoa haluan?? Ja koska känni ei sovi minulle pienimmässäkään määrin (mikäli haluan hengissä pysyä), niin silloin en ota kännejä.
Ihmettelen kohtuukäyttöön pyrkimistä juuri sikäli, että jos ei ole aikomusta ottaa kuin yksi tai kaksi, niin miksi sitten ne eivät voisi olla limpparia? Jos kerran ei aio juoda kännejä, niin miksi ottaa riski mopon karkaamisesta ja leikkiä tulella?
Itse ainakin tiedän tasan tarkkaan, että mikäli nauttisin pisaraakaan alkoholia, se aiheuttaisi suonissani sellaisen kohinan, että se olis menoa se. En tästä syystä koskisi pitkällä tikullakaan edes esim. simaan, jossa on lapsille hyväksyttävä määrä alkoholia. Koska tiedän, että riippuvaisuuteni nostaisi heti päätään ja hallinta katoaisi.
Mutta jos ketjun aloittajalla kohtuukäyttö on tärkeätä, niin jokainen tyylillään. Tsemppiä joka tapauksessa ja olehan varovainen!
Minulta onnistuisi toisinaan ihan vain sen yhdenkin kaljan juominen, on onnistunutkin. Mutta en pysty nauttimaan siitä, koska se edustaa mulle kuitenkin sellaista traumaa, että jään sen tuopin juotuanikin pahimmillaan viikoiksi tuskailemaan, että miten tässä nyt näin kävi (vaikka oikeasti mitenkään ei vain käynyt, minä join sen ihan omana valintanani) ja kuinka nyt raittius rakoilee jne. Se tuoppi pöydässä ei koskaan ole vain tuoppi pöydässä, se on minun mielelleni aivan liian iso juttu koko kalja.
Siksi minun on yksinkertaisesti helpointa ja rennointa olla kokonaan ilman. Jos ja kun joskus osun baariin ja alkaa tehdä olutta mieli, tilaan alkoholittoman vehnäoluen ja jollei juuri sitä ole tarjolla, tilaan soodavettä tai ginger-alen. Mutta tuollaisia tilanteita mahtuu vuodenkiertoon kohdallani ehkä yksi tai kaksi.
Olipas taas niin mukavaa, kun aamulla ei peilistä katsonut sumuisten vuorten gorilla. Tässä alkaa kohta muuttumaan takaisin ihmiseksi, jopa naiseksi!
Kohtuukäytöstä vielä. Ymmärrän totaalikieltäytymisen pointin, mutta en ihan suostu allekirjoittamaan sitä, etteikö edes pieni osa alkoholisteista voisi käyttää kohtuullisesti. Minulla on nimittäin lähipiirissä muutama tällainen tapaus. Yksi heistä on melko rapajuoppoudesta selvinnyt setä, joka ottaa harvakseltaan oluen pari. En minä tietty hänen elämäänsä ole seurannut 24/7, mutta näin olen ymmärtänyt. Hän löysi vanhoilla päivillään uskovaisen ja raittiin naisen ja juopottelu jäi. Nainen kuoli vuosi sitten syöpään, joten hieman on huolettanut sedän puolesta, mutta mitään huonoja uutisia ei ole kuulunut. Toiset kaksi tapausta ovat hyviä ystäviäni, jotka ovat olleet teinistä asti samanlaisia humalahakuisia juomareita kuin minäkin. Yhdessä ollaan naureskeltu ja nolosteltu kaikenlaisia tilanteita, mietitty, että mitähän sitä tuli tehtyä ja missä oltua? En kuitenkaan usko, että kumpikaan heistä on juurikaan juonut yksin kotona, niin kuin minä viime vuosina. Nyt heillä on molemmilla pienet lapset ja juominen näyttää pysyvän aika lailla hanskassa. Oletettavasti krapulaa ei halua hommata, kun tietää että seitsemän aikaan aamulla täytyy herätä puuroja keittelemään ja räkänokkaa pyyhkimään. Minkä johtopäätöksen voimme tästä vetää? Minun täytyy löytää raitis mies ja hätäisesti tuottaa liuta lapsia? No ei kai sentään. Alkoholitonta olutta voisin kyllä kokeilla. Ykkösolut on minun mielestä sama asia, meillä sai lapsena valita saunajuomaksi joko pullon limpparia tai ykkösolutta. Sisko otti aina limpparia, minä välillä sitä olutta.
Kyllä tässä olisi tarkoitus vielä jossain vaiheessa jotain miesjuttua kehitellä. Sitten kun olen siihen valmis. Sitku, sitku. Mutta kovin juomahaluinen mies ei minulle sovi. Yhden sellaisen kanssa opin juomaan myös arkena, sitä ennen alkoholi kuului vaan viikonloppuun.Tuon miehen kanssa oli sama ajalle ja paikalle, jos oli jano, niin silloin juotiin. Minulla ei aina ollut edes jano, mutta join seuran vuoksi. Kaikkea sitä tekee, ettei toinen katoaisi elämästä. Minulla on aivan kamala pelko, että kaikki tärkeät ihmiset vaan katoavat jonnekin. Osa niin on tehnyt ja tulee jatkossakin tekemään. Minulle on todella vaikea ymmärtää ja hyväksyä sitä. Siitä seuraa hirveä kynnys uskaltaa kiintyä ihmiseen, sitä antaa toiselle vallan aiheuttaa itselle pahaa mieltä pitkäksi ajaksi. Mutta kai se on osa elämää. youtube.com/watch?v=hQs05yPZwmg
Mutta tänään mennään pojan kanssa koirapuistoon etsimään sille morsianta. Viime kerralla yritti kammeta itseänsä monta ketaa isomman labdadorinnoutajan päälle, kyllä emo oli niin ylpeä
Kyllä minäkin tunnen sellaisia, jotka voivat näemmä joskus ottaa kaljan tai kaksi, vaikka heillä onkin ollut joskus ongelmia. Sitten tiedän sellaisiakin, joilla se homma lähtee heti lapasesta, kun elämään tulee joku kriisi. Ne ovat sellaisia, jotka roikkuvat joka tapauksessa aina jossain, pullossa tai ihmissuhteessa tai jossain, mikä saa heille jotenkin ehjemmän olon itsestään, kun sitä ei sisäsyntyisesti ole.
Nämä tyypit ovat kuitenkin aivan eri ihmisiä kuin minä itse. En hae heidän pystymisistään ja suhde-elämänsä luonteenpiirteistä itselleni mitään verrokkia. En tiedä, mihin tarvitsisin ja miksi haluaisin juoda edes yhtä tai kahta silloin tällöin. Enkä ymmärrä, miksi haluaisin itsekään enää yhteenkään suhteeseen, jossa jompi kumpi tai molemmat yrittävät enemmän taikka vähemmän korjata omaa oloaan toisen kautta. Ne ovat ihan mahdottomia suhteita pidemmän päälle!
Aina voi kysyä itseltään myös sitä, millä perusteella on vähääkään syytä uskoa, että tällä kertaa kohtuullisuus onnistuisi? Mikä nyt olisi toisin, mikä olisi muuttunut? Ja mikä on lopulta se todellinen syy haaveilla kohtuukäytöstä, eli juomisesta kuitenkin? Näiden kanssa minä painin, jos fantasiani alkavat kovasti pyöriä mielessä…
Hmmmmm. Vaarallisille vesille menossa! Entäs kun asiat ovat todellakin niin hyvällä mallilla, ettei mistään tarvitse stressata tällä hetkellä? Joku merkittävä etappi saavutettu tai jotain todella positiivista näkyvissä.Olen monesti lentänyt rähmälleni juuri liiallisen euforian takia.
Syy on mielestäni se iki-ihana päihdemuisti joka palauttaa alkon ihmeellisenä yleislääkkeenä mieleemme. Sekä yhteenkuuluvuuden tarve muihin kuvitteellisesti vähemmän rajoittunutta elämää viettäviin.
Mikä on muuttunut? No ainakin se, että myönnän reilusti (itselleni) ongelman. Myöntäminen ei tietty poista itse ongelmaa. Voin nostaa kädet pystyyn, byhyy, olen alkoholisti ja kuitenkin juoda niin kauan, että tulee kusi punttiin. Räkäkännejä en kuitenkaan enää kaipaa, mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten halua koskaan enää kokea pikku pieruja. Niin, niin, se voi olla, ettei enää onnistu minulta. Otan lasin viiniä ja rai, rai, siitä se taas lähtee.
Itselläni euforia on aiheuttanut väärän varmuuden tunnetta joskus. Olen tapani mukaan ylivarovainen, ei todellakaan mitään sitä vastaan jos sinulla on hyvät fiilikset päällä! Päinvastoin. Mitenkäs selittäisin? Euforialla tarkoitan vahvaa voitontunnetta, en pelkästään hyvää oloa.
No kiva kun selkeni. Ylipäätänsä kaikki vahvat tunteet jotka aiheuttavat “tasapainohäiriöitä” suuntaan tai toiseen ovat erikoistarkkailuni alla. Teema sinänsä. Tähän liittyen: mulla on lähipäivinä tarkoitus toteuttaa uhkaukseni ja avata oma ketju jossa pyrin keskittymään enemmän raittiin elämän hallintaan. Aineen hallintaan liittyvät asiat ovat mulla sen verran takana että toki tärkeää, muttei painopisteeni tällä hetkellä.
Enemmän ensi viikon puolivälissä! :mrgreen:
Hyvää kannattaa odottaa Pitäisiköhän minunkin yrittää jotakin? En ole tainnut kirjoittaa mitään stooriani systemaattisesti mihinkään. Se on ehkä avautunut tässä muun ohella, näin olen tuuminut.
Ja vielä siitä miksi minä juon. Kaikki eivät juo samasta syystä. Ennen minulla oli periaate, etten joisi murheeseen, enkä yksin. Ainoastaan seurassa ja hyvillä mielillä. Monesti silloinkin olin ihan lärvätsalot ja seuraavana päivänä oli sitten ikävää ja murheellista pään kivistäessä ja halipulan vaivatessa. Tämän - vain seurassa hyvillä mielin -periaatteen olen heittänyt menemään muutama vuosi sitten ja ruvennut juomaan nimenomaan yksin ja yksinäisyyteen. Minua v*tuttaa, kun kaikilla muilla on joku joka odottaa kotiin, tekee voileipiä ja silittää päätä. Epäreilua! Alkoholin voimalla yksinäisyyden tuoma ahdistus helpottaa hetkeksi. Nyt on kuitenkin niin, ettei hetken helpotus ole monen päivän masennuksen arvoista. Pitää kammeta tuonne ihmisten ilmoille ja hoitaa yksinäisyyttä oikealla lääkkeellä. Vallankumouksellista! Ihmisseuraa yksinäisyyteen! Minä olen kuitenkin ainakin vieraassa seurassa hieman ujo, eikä itsetunto ole ihan huipussaan. Millä sitä suomalainen itsetuntoa kohottaa? Alkoholilla. Tämä on yksi perseen noidankehä.
Hyvin ujo ja arka olin ihmisten, varsinkin tyttöjen/naisten, seurassa siihen asti, kunnes opin ottamaan rohkaisuryypyt. Mutta morkkikset saattoivat olla kamalat. Vaihdoin silloin tällöin asuinseutuja, kun ajattelin, että muualla voisin olla selvänä rohkea. Ei onnistunut.
Nyt perjantaina olin illalla taas palaverissa ja oli ilo, niin kuin aina, tavata raitistuneita tyyppejä. Heistä muutamiin olen pystynyt solmimaan ystävyyssuhteet. Ja nyt uskallan selvänä olla oma itseni ei-alkoholistienkin kanssa missä vain. Ja sellaisiahan enemmistö ihmisistä on. Alkoholistina kuulun vähemmistöön. Sellaiseen, jolle alkoholi ei sovi.
Ja nyt auton rattiin lyhyelle keikalle, selvin päin ei tarvitse pelätä puhalluttamista!
, olen paljastanut että minusta minulla on päihdeongelma, ja pyrin siksi täysraittiuteen.
Aika väsynyttä iskelmää verrattuna todella siihen taitoon, mitä kaverilta löytyy.
