Raittiina edelleen. Huomasin, että tänään en ole ajatellut juomista koko päivänä. Ei ole tullut mieleen!Edistystä varmaan. Jospa onnistun pääsemään irti kokonaan. Ajatus tuntuu niin hyvältä että annan sen viipyillä ajatuksissani kun menen nukkumaan. Lisää tällaisia päiviä.
Viikonloppu meni kohtalaisesti.Tänään olisi ollut vaikeuksia pysyä päätöksessä jos olisi ollut kauppoja lähellä jakulkupeli jolla olisi hurauttanut ostoksille. Päässä pyörii negatiivisia ajatuksia, vanhojen märehtimisiä. Vieroitusoire varmaan taas. Käsittelin pihakeinun puuöljyllä ja revin voikukkia laattojen välistä. Käsille puuhaa ja päälle kans. Ilottomalta tuntuu silti. Huomenna on parempi päivä, niin uskon.
Päivät mökillä soljuvat omaa rataansa. Teen pihatöitä verkkaisesti. Ei ole löytynyt intoa eikä tahtoa. Säiden koleusko vaivaa, ehkä. Ystävät soittelivat.olivat Hesassa terassilla,viinillä tietystä. Huomasivat että yksi on joukosta poissa. Siinä sitten kehua retostivat miten on ihanaa. Ilman maskia tarinoidaan j.n.e. Ensin riipaisi, meinasi tulla suru puseroon. Minulla täällä kahvia termarissa. Istun lasitetulla verannalla lämmittelemässä.
Iltaa kohti alakulo meni ohi. Ja nyt tuntuu hassulta, että tuli niin viininkin ikävä, että olisi ratkennut jos poppoossa olisin ollut mukana. Olosuhteet siis tukevat tätä viinittömyyttä. Eikö raitistumista minussa tapahdukaan? Retkahdanko joka haluun jos kauppa on lähellä? Turhaako sitten itseäni kiusaan jos en oikeasti raitistu!!
Seuraava lankeamisen uhka on keskiviikkona, jolloin menen kaupunkiin muonan hakuun.
On tämä yhtä vatvomista. Pääsisi nyt siihen juhannukseen edes.
Tänään on sitten kaupunki ja kauppapäivä. Eilen illalla annoin itselleni luvan ostaa tänään viinipullon. Nyt aamulla huomasin etten haluakaan. En siis osta. Vuoristorata siis jatkuu! Eilen kutsuin ystäväni juhannuksen viettoon. Soitellaan päivittäin. Olen huomannut hänen käyttävän viiniä lähes päivittäin. Tuli huoli miten selviän siinä seurassa. Mutta pakkohan on elää normaalia elämää, tavattava ihmisiä, kutsua vieraita ja itse käydä kylillä. Tällaisia mietteitä tänä aamuna, ennen kauppareissua, mieli vahvistettuna, raitistunut mieli.
Juhannus oli ja meni. Kaikki muu soljui hyvin, mutta minä ratkesin juomaan viiniä. Oikein humalahakuisesti. Muistikin on kadonnut aattoiltana. Join siis aattona ja lopetin siihen. Katumus ja häpeä vetivät mielen aivan mutaan. En siis ikinä, ikinä pääse tuosta viinistä irti. Ratkeamisesta on viikko kulunut mutta harmitus ei ole helpottanut. Pitääkö vain luopua näistä raitistumispyrkimyksistä - en tiedä. Ei sekään hyvältä tunnu. Vaikeita aikoja… ja itse aiheutettuja.
Ei paista aurinko Syyskaunolle nyt.
Syyskauno.
Sinulla on kohtalonsisaria ja veljiä paljon. Et ole yksin, vaikka siltä tuntuu. Tutulta kuulostaa tuo hyvien päätösten ja ratkeamisten ainainen vuoristorata ja sen tuomat karmeat olotilat ja morkkikset. Yrityksillä ei ole ylärajaa. Uudestaan vaan ja yhden päivän lankeemus ei tee tyhjäksi kaikkia hyviä raittiita päiviä, joita sinulla on ollut. Huomaan, että kirjoitan samalla itselleni kuin sinulle. No sitähän tämä vertaistuki on. Täällä meitä on monta monta uudestaan ja uudestaan raitistumista yrittävää, emme luovuta.
Edessä kaunis ja raitis viikonloppu, niin sinulla kuin minulla. <3
Kiitos tuesta Kuumatka. Ainainen pohdinta lopettaako vaikoeikö. Se ahdistaa. Jos ajattelee,että vain vähennän, koen sen niin löysäksi ettei se mitään rajoita. Lopettamispäätöksellä olen saanut kuukausienkin raittiusjaksoja toteutumaan. Mutta en kestämään. Nyt pitäisi päästä tämä heinäkuu selvänä. Loppukuusta kutsuttu isoille synttäreille. Silloin on taas vaara edessä. Mitä elämää se sellainen on että pitää ihmiskontakteja pelätä!!! Tiedän että selviän neljä viikkoa raittiina. No onhan sekin tyhjää parempi. Haluan takaisin sen raittiin, keskustelevan Syyskaunon. Ei sitä viinilasi kädessä pörräävää hömelöä jota pitää hävetä.
Kävin keikan kaupungissa. Tapasin ystäviäni ja perhettä. Selvänä. En ostanut edes kaupunkituliaisina viinipulloa. Istun mökin verannalla aamukahvilla. Ilma viilentynyt mikä tuntuu hyvältä pakahduttavan hellejakson jälkeen. Kohta kastelen kukat. Olo on seesteinen. Jospa tämä raittius jatkuu - olen toiveikas kun ei ole ollut haluakaan juoda. Ei tule mieleenkään enää joka päivä. Olisinko saamassa voiton!!! Vai mikä tämä tunne on?
Hei. Luin alkutekstejä ja ajattelin kannustaa teitä raittiuteen, se on joskus ihmeellisen helppoa. Minäkin aikoinaan yritin ja yritin, samoin yritin tupakasta eroon, mutta vaikka kuinka hammasta purren päätin niin enpä pysynyt päätöksessä. Jotkut pysyy, sitä ihmettelin. Ex-miehenikin lopetti tupakanpolton noin vain, ei mitään oloja. Ainakaan sanonut. Mutta sitten kun olin kait tarpeeksi pohjalla pyysin apua joltain korkeimmalta, hätä oli suuri ja kuoleman pelko. Juomiseni oli mennyt tuhoisaksi. Sitten ykskaks, tapasin raitistuneen alkoholistin ja hän kertoi mitä alkoholismi on ja mistä hän oli avun saanut, eli AA ja Korkein Voima. Minäkin tahdoin samaa ja aloitin päivä kerrallaan ohjelman. Sepä olikin oudon helppoa vain PÄIVÄ ei muuta, ei vannomisia, ei pakolla eikä hampaat irvessä, ei pelkoa, ei uhkauksia, ei muuta kuin ihana vapautus ahdistavasta pakkomielteestä.
Jos Jumala sana pelottaa niin ei tarvi sitä miettiä, käyttää vain sitä metodia että on ottamatta ekaa ryyppyä vain päivän kerrallaan, ja jos sekin on liian pitkä aika niin on vaikka tunnin kerrallaan, jatkaa aina sitä, “no en ota tänäänkään”.
Minulle oli helpotus, kun ei tarvinnut pakolla olla selvinpäin.
On monia muitakin himoja ja haluja joihin voi käyttää samaa taktiikkaa, en tänään tee sitä (pelaa tms).
Hyvää illan jatkoa!
Olen yrittänyt raitistua, mutta retkahdin tällä viikolla. join useana iltana kaljaa ja eilen koko päivän. en olisi eilen halunnut juoda ollenkaan, vaan olla raittiina. mutta oli pakko.
join yksin, eli muuta syytä morkkikseen ei ole kun juominen itsessään. nyt on krapula, fyysinen osuus ei tunnu lähellekkään niin pahalta kun henkinen
tuntuu etten jaksa enää, tämä morkkis tulee taas kestämään monta päivää. siksi nää juomiset venyy aina putkiks (vaikka välillä saatan olla selvänäkin) kun se morkkis on niin paha ja siihen on saatava lääkettä, mitäpä muutakaan kun alkoholia.
tätä sairautta en toivo kenellekkään, elämäni on pilalla, on ollut jo useamman vuoden
tsemppiä kaikille tämän kanssa painiville, paljon raittiita päiviä. ei auta kun mennä takaisin AA ja jatkaa päivä kerrallaan yrittämistä, mutta voimani on loppu. elämässäni ei ole mitään muuta kun alkoholismin pohtimista, AA:ta, päihdehoitajia, retkahduksia, morkkista, pahaa oloa. elämä ei hymyile vaikka joskus onnistun olemaan muutamankin kuukauden selvänä. juon, morkkistelen, pelkään kavereiden kutsuja esim. terassille, juhlia, kaikkea mihin voi liittyä alkoholia, yritän uudelleen. kierrän kehää. tuntuu, että olen helvetissä
tämä ei ole elämää
Huomenta. Toivottavasti aaaaaa menet ryhmään, ja kokeile useaa ryhmää, jos mahdollista että paikkakunnallasi on. pyydä jotakin pitkään raittiina ollutta kummiksi, tukihenkilöksi, jolle voit soittaa, jonka kanssa voit puhua ja vaikka ulkoilla yhdessä jutellen. Näitä neuvoja minä sain kun raitistuin. Tosin minun paikkakunnalla oli vain yksi ryhmä, joten siihen oli mentävä. Mutta löysin pian kummin ja hän oli kyllä kullan arvoinen. Piti tavallaan minusta kiinni etten luisunut takaisin juomaan, kun ahdisti liikaa. Soitteli ja käytiin yhdessä ulkoilemassakin.
Entinen kaveripiiri jäi minulla kun muutin paikkakuntaa juuri ennenkuin raitistuin. Sekin muutto oli yritys lopettaa juominen, aloittaa uusi elämä, mutta yksin en onnistunut, tarvtsin ryhmän ja Korkeimman Voiman että uskoin jonkun pitävn minusta huolen kun en itse jaksa.
Hyvää päivänjatkoa!
Tuossa yllä on hyviä ja hyväksi koettuja ohjeita. Minulla on vuosien takaa kokemus eräästä pääkaupunkiseudun ryhmästä jossa kävin pari kertaa. Osallistujat puhuivat niin rankoista tilanteista missä elivät, että tuli tarve juosta karkuun. Puhuivat pameista ja muista lääkkeistä joita napattiin ryypyn välissä ja että ei muista kenen vierestä ja missä herää. Ja rahattomuus - asunnottomuus vielä lisäksi. Oma viinin lipittelyni tuntui niin vähäpätöiseltä että koin etten saa sieltä tukea muuta kuin kauhean näyn tulevasta.
Olen päättänyt omin avuin päästä kuiville. Tällä hetkellä tuntuu päätös pitävän. Tiedän että on karistettava ne ystävät, joiden kanssa viini on virrannut. Se hinta raittiudesta on nyt maksettava. Olen sen asian päättänyt ja tunnen olevani sen päätöksen kanssa sinut.
En väheksy AAn toimintaa, minulle se ei vain tuonut helpotusta. Onnea muille joille tuo.
Nytkö se alkaa, se ystävyyssuhteiden karsinta ? ! Vuosikymmeniä kestänyt työtoveruus ja ystävyys on tulossa tiensä päähän. Nimittäin, tämä ystäväni soitteli aamulla että lipittää viiniä parvekkeella eli loiventaa. Kerroin muuttavan mökiltä kaupunkiin kuun lopussa. Ja hän ilahtui, nyt sitten otetaan viini-ilta. Sanoin lopettaneeni tissuttelut. Piti hyvänä vitsinä. Tajusin että eläkkeelle jäätyämme olemme aina tavanneet viinilasin kera. Otan enää vain kuplavettä. Minua ei ehkä hyväksytä enää joukkoon. Raitistuminen maksaa myös menetetyissä ystävissä. Jatkan silti, yksin!
Juoppus karsii ystävyyssuhteita, ja sitä tekee myös raittius. Hyvä siitä tulee, itse ajattelen terveys edellä, harrastuksista ja muista voi hyvinkin löytyä uusia, raittiita ystäviä.
Lisäsin tähän pitkät pätkät aiemmin, mutta Plinkki tilttasi ja teksti hävisi.
Suosittelen A-klinikan tuki/terapiakeskusteluja ja mainitsin HUSin nettiterapian.
Toistaiseksi käyn tätä selvänäolo prosessia läpi omin voimin. Jokainen päivä tuntuu helpommalta. Juomahalu tulee ja häipyy taas ja kerta kerralta tuntuu helpommalta. Kynnys pyytää apua tai edes puhua jollekin on tosi korkea. Saan vain lisäksi häpeän tunteen taakakseni. Toistaiseksi rämmin näin. Olen suunnitellut, että jos en vuoden loppuun asti jaksa tätä, haen sitten apua. Syksyyn ja pimeään päin mennään, mutta minä valoa kohti. Siltä tuntuu nyt. En anna periksi!
Olen kuukausien ajan pyrkinyt viinistä eroon. No ei ole onnistunut. Olen kyllä saanut vähennettyä juomista ja menee päiviä etten muista koko viiniä. Tässä kuussakin retkahdin kerran, yksi viinipullo tyhjeni ja nopeasti. Pidän menoista kirjanpitoa. Viinien menoerä on puolittunut ja joitakin kuukausia senkin alle. Pari pulloa tässä kuussa. Se harmitti jälkeenpäin koska ei tullut edes sitä toivottua oloa mikä joskus on tullut. Tämä vähentäminen ei kyllä vielä raittiutta takaa. Kokemuksesta tiedän että milloin tahansa olen taas tissuttelemassa pullo per päivä. Silloin kun se juomishalu iskee,tuntuu kuin kipu olisi jo koko keholla. Tympii tämä itsensä ruoskiminen. Koska tästä pääsee voitolle vai pääseekö koskaan !!!
Ystäviä olen tavannut harvemmin, no kun en enää käy niillä yksillä. Täytyy saada ilot aikaiseksi muuten…
Ilontappotuulella!
Olen ollut ilman viiniä nyt jonkin aikaa. Menee jo päiviä ja viikkokin ettei tule mielitekoa. Käyn kaupassa jossa Alko mutta kävelen ohi. Vasta jälkeenpäin huomaan etten ole huomioinut koko liikettä. En silti usko että olisin vielä viinihimon selättänyt. Paremminkin niin että en tänään hae. Humomaan, että nukun paremmin. Paino, jonka toivoin putoavan, ei ole liikkunut minnekään. Viinittely-ystävä on jäänyt. Tosin on taas niin paljon tautejakin liikenteessä, että parempi pysytellä omissa nurkissa. Olo on levollinen, onnellinenkin, toivon että tämä jatkuu. Kunhan en vain lankea hakemaan sitä pulloa, en tänäänkään…
Luottavaisena Syyskauno
Olen miettinyt syitä mitkä saivat minut pyrkimään täysraittiuteen. Kyllä se on pelko. Pelkään että humalassa kaatuilen ja loukkaannun vaikeasti. Olen juonut niin etten muista edellisen illan tapahtumia.kylki on kipeä tai otsassa on mustelma tai käsi kipuilee. Se kertoo kaatuilusta. Pelko että olisi voinut sattua pahemminkin. Olen myös kaatuillut mökillä yksin ollessa. Tämä kaikki on vaarallista. Aiheutanko itselleni ruumiinvamman.
Näitä palautan mieleeni kun juomisen halu iskee.
Tilastojen mukaan tätä taistelua kestää kolme vuotta. Sitten olisi voittanut
Mutta nyt ensin tämä kuukausi loppuun raittiutta ja sitten lisää…
ja sitten jossittelua… jos en olisi koskaan tätä juopottelua aloittanut niin tätä kärsimystä ei olisi. Täytyy joskus itseänsä sukia, muutaman kuukauden raittius ei vielä anna syytä kulkea rinta rottingilla!
Syyskauno
Eilen iltapäivällä iski yht’äkkiä niin kova viinan halu että ratkeaminen oli tosi lähellä. Olo kamala! Taistelin vastaan. Lupasin itselleni, että jos ei kahdessa tunnissa mene ohi, niin kävelen kadun toiselle puolelle Alkoon. Vasta ilta yhdeksältä taistelu oli ohi ja alko mennyt kiinni. Tuntui hyvältä herätä aamukahville ilman krapulaa. Tänään kehun itseäni: Sinä urhea Syyskauno, luotan sinuun!
Kuulostaa tutulta taistelulta! Mulla oli noita joulun aikaan, alkoivat tapaninpäivästä. Lohdutuksen sana, noiden muutamien päivien jälkeen on ollut tasaista. Alkoholiton olutkin on jäänyt taka-alalle tarpeettomana. Pahiin päiviin se oli oiva apu, sitä kun kiskoi viinanhimo luovutti jonkun törpön jälkeen ja yöunet nukuttuaan oli uusi parempi päivä, kuten sinullakin.