Hei vaan kaikille! Seministillä on jälleen vuosi vierähtänyt seministeillessä, mutta nyt on (jälleen ja toivottavasti viimeistä kertaa) tullut mitta täyteen päihteiden kanssa, joten
päätin nyt kertoa tilanteen, jotta ajatukset hieman selkenisi, koska välillä tuntuu, että
oonko vaan ajatellut asiat liian pitkälle ja sekoamassa. No jollain tavalla tässä onkin jo varmaan seottu, mutta aivothan ovat plastiset jne… Toivottavasti tarinastani on hyötyä
jollekkin kuka on samanlaisessa tilanteessa/ehkäpä kulkee jalanjälkiäni tällä hetkellä.
Kiinnostuin jo joskus 6 luokalla pilvestä, kun vuotta vanhemmat olivat vähän kiusannneet
ala-asteella ja yläasteelle siirtyminen oli luonnollisesti tosi kova paikka ujolle ja herkälle pojalle. Kannabis ja seiskaluokan alussa alkanut ryyppääminen oli loistava keino verkostoitua näiden kovisten kanssa ja saada hyväksyntää heiltä ja pääsinkin hyvin mukaan tähän pilviporukkaan.
Ensimmäisne kerran pilvestä jäin kiinni vanhemmilleni jo silloin 13-14 vuotiaana, jo silloin seiskaluokan keväänä ja aikamoinen metelihän siitä syntyi ja kotiarestia pari viikkoa kesälomaan asti. Olin hienosti aivopessyt itseni ja uskoinkin kivenkovaa, että ei siitä kannabiskesta yksinkertaisesti ole mitään haittaa ja koukkuun saattaa jäädä jos polttaa 10 sätkää päivässä ja kuka nyt niin tyhmä olisi ja tätä tietysti tuputuin vanhemmillekin netistä tulostettujen tutkimusten ohella. No ei mennyt läpi ja kesäloman päättyessä olin itsekin jo päättänyt etten lähe siihen hommaan enää mukaan, kun puhelua tuli kaverilta, että nyt sais pilveä ja osasin kieltäytyä vielä siinä
vaiheessa.
No, kasiluokka kun alkoi, niin mieli olikin jo muuttunut, kun yksi toinen kaveri luokaltani oli kanssa kiinnostunut siitä ja päätin sitten itekkin kokeilla vielä, koska kunnon pilvessä
en varsinaisesti ollut ollut siihen mennessä jostain syystä. Ei vain ollut toiminut.
Mutta ensimmäisen kerran silloin kasin syksyllä sitten pärähtikin ja lujaa. Olin aivan
haltioissani. Ja toisena päivänä kavereitten kanssa naurettiin ihan tolkuttomasti vatsat kippurassa… Samalla tavalla kun ihastuin alkoholiin heti ekan kolmen kaljapullon jälkeen (seiskan syksyllä ostin osasin lantrata jo viinaakin), niin samalla tavalla ja vielä tulisemmin ihastuin pilveen.
Harmiksemme sitä ei oikein sillon 14-15 vuotiaana (10 vuotta sitten siis) saanut oikein hommattua ja yli puoli vuotta sitä jouduttiinkin sitten kitkuttelemaan. Näin jälkikäteen mietittynä ihan hyvä homma, että noinkin pitkä tauko oli. Tosin ryypättyähän sitä silti tuli, mutta ei niin pitkän kaavan kautta kun olisi voinut, koska usein piti mennä yöksi kotiin, ellei sitten kaverille ollut mennyt “yöksi”.
15 v lähtien sitä pilveäkin alkoi saamaan suht hyvin hommattua ja kouluunkin tuli mentyä pari kertaa aamusavujen jälkeen. Jotenkin hirvittää kirjottaa tälläsiä juttuja, et 15 vuotiaana aamusavujen jälkeen kouluun ja matikankokeeseen, way to go. 
Tän ikäsenä muistaakseni ekat kunnon överitkin tuli vedettyä pilvestä. Mutta missään
vaiheessa ei käynyt mielessäkään, että mihin turhuuteen sitä elämässään oikein keskittyi.
Amis alkoi ja samalla pilvi/alkoholilinjalla sitä oli viety aika tiuhaan se pari vuotta jo. Kunnes lisää paskaa alkoi sataa niskaan ja oikein todenteolla, kun sillon amiksen ekana
syksynä jäin kiinni poliiseille pilven ostamisesta. En siis verekseltään, mutta epäilen, että mut oli vasikoitu. Siitä porukat veti herneen nenään TOSI pahasti, en ollu ikinä nähny niitä niin paskana. Kuitenkin kristillinen kasvatus ja tiukkoja rajoja aina yrittäny pitää, mikä varmaan osasyynä kaikelle sekoilulle ehkä olikin. Ainiin, tätä ennen olinkin
kerennyt jo jäädä ryyppäämisestäkin kiinni tuolla kaduilla ja lastensuojeluilmoitus oli siitä jo tullut aikaisemminkin. Bustauksien syksy oli se syksy toisinsanoen.
Poliisikuulustelujen jälkeen kotiarestiahan siitä napsahti ja telkkari, tietokone ja kännykkä rangaistukseksi pois mun huoneesta ja käytöstä. Olin hyvin hämmilläni
kaikesta tapahtuneesta, enkä ollut oikein uskoa sitä todeksi. Mutta edelleenkään
ei ollut mielessäkään, että missäännimessä lopettaisi sitä pilvenpolttoa. Päinvastoin,
aloin vain odottamaan sitä, että täyttäisin 18 ja saisin tehdä mitä huvittaa, mutta siihen
olisi kuitenkin kaksi vuotta vielä aikaa. Tämä tapahtui siis loppusyksystä ja siitä lähtien
jouduin käymään myös juttelemassa myös ehkäisevän päihdetyöntekijän kanssa, eli toisinsanoen jouduin valehtelemaan silmät päästäni aina siitä, että kuinka pilvi ei enää
ole ollut mielessä yms. vaikka se oli ainoa asia oikeestaan mikä oli mielessä kotiarestissa ollesssa.
Pääsinkin lopulta taas ihmisten ilmoille seuraavana keväänä/kesänä, mutta rajoitetusti tosin. Tai siis vielä todella paljon rajoitetummin mitä se normaalitilanteeseen verrattuna oli ja pääsinkin jopa kesätöihinkin kuukaudeksi. Silti koko ajan keskustelut/testit jatkuivat, mutta en kertakaikkiaan vaan pystynyt olemaan hiisaamatta. Vaikka kuinka yritin, että ihan yhdet savut vaan ettei näy testeissä,
niin silti se lähti käsistä ja putki päälle, niinkuin aina tähän vuoteen saakka. Mulla taitaa olla se riippuvuusgeeni, kun noin pahasti jättänyt sen mielihyvän jäljen aivoihin etenkin kannabis ja aina jää putki päälle.
Täytin 17 v kesällä ja yhdet testit onnistuin vesittämään, mutta heinäkuussa sitten
kärähdin ja huutoa taas tuli ja nyt vielä kahta kauheammin, kun nämä ehkäisevän päihdetyöntekijät olivat kuvioissa mukana. Nyt myöhemmin kyllä ymmärrän, että aikamoista päänvaivaa oon vanhemmilleni aiheuttanut. He tosin ovatkin täysin
absolutisteja ja kannabis = heroiini. Kärähdyksen jälkeen he olivat kuin maansa
myyneenä ja sanoivat, että tee mitä teet, kun eivät he minua pysty kontrolloimaan
ja tyytyväisenä lähdinkin samantien hiisaamaan.
Tätä jatkui aina seuraavaan syksyyn asti, kunnes he olivat päättäneet, että laittavat mut
haminan stoppariin tai sitten olen sen lopun 9 kk täysi-ikäisyyteeni asti heidän armoillaan kotiarestissa ilman kontaktia mihinkään. Koulussa sain käydä tottakai.
Ei riittänyt pokka sanoa, että minähän tulen hiisausta jatkamaan jokatapauksessa, kunhan täytän 18, joten jäin heidän armoilleen, koska en laitokseenkaan halunnut.
6 kk olinkin näkemättä ketään kaveria ja patosin itseeni paljon vihaa ja katkeruutta yms. Oli tosi vaikea puhua porukoiden kanssa mistään ja odotin vain sitä päivää kun
täytän 18 ja pääsen pajauttamaan.
Ton 6 kk jälkeen olin jotenkin saanut hommattua kukkaa ja kesken koulupäivän kävin
pajauttamassa ja voi pojat että räjähti päässä 6 kk tauon jälkeen ja ei varmaan tarvi erikseen mainita, että putkihan siitä jäi päälle taas. Mutta viimeisistä testeistä selvisin
kuitenkin ja viimeisen kerran kun olin juttelemassa sen päihdetyöntekijän kanssa, olin ihan umpipilvessä…
Porukat kaikesta huolimatta osti mulle ajokortinkin ja siinä vaiheessa elämä alkoi näyttää jo vähän paremmalta kun olin “vapaa”. Sillä ehdolla, että jos jäisin kiinni
pilvestä, niin ulos lentäisin. Ja niinhän siinä sitten jälleen syksyllä kävikin (miks aina kaikki tapahtu syksyllä), että kiinni jäin ja ulos lensin ja siitä sitte kaverin sohvalle pariks viikoks.
Ton mun pitkän kotiarestin aikana muutama kaveri oli kerennyt sekaantua jo vahvempiin päihteisiin, enkä mä tiennyt siitä meiningistä mitään. Siihen mennessä en ollut kokeillut muuta kun pilveä ja alkoholia, lukuunottamatta jossain bileissä jotain ihme nappia mikä ei kyllä toiminut mitenkään.
Kaverin sohvalta muutin toisen kaverin kans kimppakämppään, mut sitä eloa ei paria kuukautta kauempaa kestänyt, koska hän oli jo kerennyt sekaantua muihin hommiin ja porukoihin aika pahasti, enkä mä jaksanut katella sitä menoa. Sinä syksynä kokeilin ekaa kertaa essoja, mutta ei ne toimnut jostaan syystä. Vuoden vaihteessa sain hommattua vihdoin oman kämpän ja alkoikin totuttelu yksin asumiseen ja elämiseen.
Aika haikeita aikoja olivat, kun tuntui että oli jälleen väliinputoajan roolissa, kun entinen pilvirinki oli alkanut käyttämään kaikkea muuta ja ei oikein ollut sitä porukkaa mihin kuuluisi.
Amiksen sain käytyä loppuun ja armeija alkoi samana kesänä sen jälkeen. Ennen inttiä olin kuitenkin ollut juuri damissa viikon hiisaamassa ja en siellä intissäkään kerennyt
olla kun viikon, kun johtuen h-aine merkinnästä, mut pistettiin testeihin ja kärysin pilvestä ja e-paperit ja 6 kk lykkyä. Ja porukat oli taas tosi ilosia… lisättäköön vielä se, että onnistuin myöhästymään paluulennolta damista suomeen. 
Sitten koittikin ensimmäinen kunnon pilviputki, mikä kesti kuukauden päivät seuraavana syksynä, kun työttömänä oli. En siis mitenkään pystynyt olemaan hiisaamatta, korkeintaan 3 päivää muistaakseni. Tällöin dokasinkin joka vkl ja ihan ihme nujakoita sun muita syntyi aina pilkun jälkeen viimeistään. Erään typerän viinakännikeissin jälkeen mut vangittiinkin vuorokaudeksi, mutta siitä en kehtaa edes enempää kertoa. Jälkikäteen ajateltuna olin ihan tuuliajoilla sillon. 
2012 uudestaan armeijaan ja sen sentään onnistuin käymään läpi ja alikersanttina kotiuduin. Mutta tottakai puolen välin jälkeen inttiä flippasin ja karkasin sieltä hiisaamaan ja ajauduin taas ongelmiin ja mut pistettiin testeihin loppu intinajaks. Ihan ihme sekoilua toi inttiaikakin ja prikaatikenraalille kiitos vaan, kun kumos mun toiset e-paperit, koska sen karkaamisen tarkotus oli lopettaa intti ja menin tahallaan kusemaan positiiviset, mutta sitten tulinkin toisiin aatoksiin.
2013 alkoikin sitten kunnon sekoilut, kun vuoden alussa kokeilin taas essoja ja nyt ne toimikin niin kivasti että. Keväällä sain duunipaikan missä oon vieläkin (ihme kyllä) ja se oikein buusti sitä fiilistä, että nyt perkele pää täyteen. Ja muutenkin olin sitä sellasta kunnon “porukkaa” vailla. Halusin paljon kavereita ja niitä sainkin. “Kavereita”.
Jostain ryynikänneistä arki iltana se alkoi se kuosittaminen ja sit tuli tramalit seuraavana. Sitten nokitinkin jo teemuja ja en edes tiennyt kun vasta toisella kerralla nokittaessani, että mistä aineeta on kyse. Kun tajusin, että “ai tää onkii bupree, no ei mikää ihme ku tuntu niin hyvältä, no ihan sama , vedetään vaa…”, nii ei menoa haitannut. Meni oikeestaan se koko kevät ja kesä kuositellessa joka vkl teemuja/subua, alkoholia, pilveä, rauhottavia ja sieniä. 
Ihmettelen vähän vieläkin, että en mihinkään vahvempaan oo koukkuun koskaan jäänyt. Tässä vaiheessa yksi hyvä ystävä siitä alkuperäisesta pilviringistä oli jo täysin seonnut, se entinen kämppikseni. 
Seuraava syksy menikin sitten lähinnä pilveä poltellessa, kunnes sitten sain käsiini tramaleita ja ne kun potkaskin ekaa kertaa, niin olin taas aivan lumoutunut. Asiaa
ei edesauttanut, että niitä sain sillon tosi helposti. Välillä tuli teemujakin maistettua,
mutta lähinnä noita tramaleita tuli aina jahdattua, vaikka ei niistä niitkä notkuja
enää saanut, vaikka heitti sen 6 x 150 mg depotteja naaman. Siitä seuraavaan kevääseen asti taas lähinnä vaan pilveä ja helppo varmasti uskoa, että selvinpäin oli tosi vaikea olla. Paitsi duunissa. Jos yhdenkin päivän oli joutunut olemaan selvänä, niin seuraavana päivänä oli ihan fiiliksissä siitä. sit “hyvällä” omallatunnolla taas hiisaamaan.
Seuraavana keväänä sain käsiini ihanaakin ihanempia ryssänpameja. Ei huhhuh mitä
skeidaa, pahinta paskaa mitä ikinä oon kokeillut. Kaveri osti niitä 200 kpl ja mä ostin neljä. Muistan sen kun kaverin kämpillä otan puolikkaan naamaan ja sitten taas puolikkaan ja alan jotain siivoilemaan kun tuli niin hyvä fiilis… siitä sitten lähtikin ihan
uskomaton 1 kk mittanen sekoiluputki, kun tuli noita rouskittua kaks viikkoa putkeen
sen kaverin kanssa sitä tahtia, että aamulla herätessä 2-3 kpl niitä 2mg nopeita naamaan ja pilveä perään päivän mittaan ja sohvalla makoilua lähinnä.
Voi kuulostaa rennolta meiningiltä, mutta tona aikana olin aluks 2 päivää duunissakin
ihan sekasin, enkä ees muista et oisin toisena päivänä siellä ees ollut. D Olin ottanu
loppupäivän vapaata ja sit myöhemmin sinä päivänä ajoin ukon auton ojaan pilvenhakureissulla ja lunariinhan se auto sit meni. Mut siinä vaiheessa niin pellolla ja nappeja jäljellä oli oottamassa, että ei kiinnostanut / tajunnut että mitä ees tapahtu.
Hämäriä muistikuvia sieltä täältä ton kesäkuun ajalta, mut lähinnä sellasessa ihan överihitaassa zombimodessa sitä tuli oltua, sellasessa, että sain 2500 e menemään johonkin??, tietokone paskaks, se auto paskaks, duunissa nolaus, kävin parturissakin siinä kuosissa ja tajusin vasta jälkeenpäin selvinpäin et miks vitussa mun hiukset on näin lyhyet. Uuden pankkikortinkin olin hommannut, kun ei jälkeenpäin enää sama koodi toiminut kortissa. Potkuja en saanut, koska olin jo aiemmin osoittanut olevani pätevä työntekijä, mutta narkkarin mainehan tollasesta tulee, mutta minkäs teet.
Ton jälkeen muutin takasin porukoille muutamaks kuukaudeks kun olin vaan kussut kaiken niin pahasti ja luulin jo lopettaneeni kaiken, kun onnistuin olemaan 8 pv hiisaamatta, kun taas lankesin ja hiisiputki päälle, mutta olin varma etten muita aineita enää ottaisin. Olin “valaistunut”. Ja mitä vielä
Omaan uuteen kämppään muuttaessa sisälläni vallitsi ihan uskomaton tyhjä ja outo fiilis. No, siihen hätään vedinkin sitten pari viikkoa putkeen tramaleita aina tarkoin kellonajoin duunissakin. Silleen, että tulee ne nousut just sopivasti kun pääsee himaan hiisaamaan ja sit makaamaan sohvalle. 
Fiilis oli aika paska ton parin viikon jälkeen ja sitten seuraavaksi hommailinkin jo oxynormeja/contteja ja rauhottavia joulun ajaksi ja uudeksi vuodeksi. Hommasin myös LSD:tä sillä ajatuksella, että “no joko sekoan tai viisastun tästä aineessta”. Se eka ja toka happotrippi olikin yllättävän positiivinen homma, mutta YLLÄTTÄEN lähti ihan käsistä sitten vuonna 2015 niitten happojen kanssa.
Samaan aikaan tuli poltettua joka pv sitä pilveäkin, kun oli niin “valaistunut” fiilis siitä LSD:stä ja olinkin hetken aikaa onneni kukkuloilla aina kesään asti, kunnes koin ekat kunnon flashbackit haposta darrassa pilvenpolton jälkeen ja luulin oikeasti sekoavani. Ilman kaveria ja rauhottavia olisin varmasti soittanut ambulanssin/hätäkeskukseen, koska niin vitun hädissäni olin siitä fiiliksestä. Mutta EN tajunnut lopettaa kumpaakaan, vaikka alkoi todellisuus hämärtyä. Kuinka nautinnonhakuinen mä oikein olen ollut ??
Happo/pilvisekoilua ja rajua unettomuutta oli toi kevät/kesä. Musta tuntuu, että toi LSD pisti mun aivot ihan ylikierroksille, kun eräitten blossien jälkeen siis selvään päähän poltettuna, sain tosi ahdistavan vainoharhakohtauksen, minkä jälkiä vieläkin näkyy nyt n. 1,5 v noista paukuista. Mutta se taas on omaa syytä ettei siinä vaiheessa tajunnut lopettaa vaan jatkoin aina syksyyn asti, kunnes jouduin katkaisemaan trippini xanoreilla ja tuntu, että nyt pitää alkaa pistää stoppia koko hommalle. Ja viis viikkoa parhaimmillani olinkin hiisaamatta, mutta alkoa ja rauhottavia meni tona aikana.
Sitten taas aloin hiisaamaan ja hiisasinkin oikeen kunnolla koko talven ja kevään, vaikka todellisuudessa pää oli ihan paskana ja ajatukset ihan flipeissä ja olin todella vainoharhainen kaiken suhteen. Pelästyin, kun eräänä päivänä fiilis oli vaan niin totaalisen paska ettei mitään rajaa ja ainoastaan pajarit pelastivat sen päivän. Pelästyin sitä, että enkö oikesti enää kykene olemaan selvinpäin ja päätin, että haen apua A-klinikalta ja jatkoin vielä pari viikkoa hiisailua, kunnes kevään alettua sain motivaatiota yrittää omin voimin lopettaa ja siinä onnistuinkin hiisaamisen osalta.
Viime keväänä kuvioihin astuikin sitten pääsisestä alkaen MDMA ja vauhti alkoholin rinnalle. Ei mikään kovin hyvä idea ottaen huomioon vitullisen vainoharhaisuuden sitä ennen 
Mutta toi vauhti etenkin oli jotenkin niin salakavala. Keväästä lähtien tulikin joka vkl oikeestaan vedettyä vauhtia ja ryypättyä ja tutustuttua uusiin ihmisiin ja uuteen “rinkiin”. Aina välillä ratkesin hiisaamaankin ja sitten taas lopetin, kun alko pää sanoa vastaan. Samalla kävin siellä a-klinikallakin juttelemassa, mutta samaan aikaan tuli biletettyä oikein olan takaa ja parhaimmillaan mämmiäkin meni jonain iltana lähemmäs grammaa. Ei siis mitään järkeä. En noita sekoiluja jaksa ees muistella, mutta ihmettelen, että mitä helvettiä oikein oon ajatellut.
Nyt on kaksi kuukautta mennyt viimeisimmästä sekoiluista ja oon TOSI ilonen, että oon nyt kahden kuukauden aikana hiisannutkin vain kaksi kertaa ja vetänyt kännit kaksi kertaa. Mutta nekin kerrat on osoittanut, että ei enää pää kestä mitään… Oon urheillut tosi paljon ja käynyt töissä ja ns. oikea elämä alkanut maistua pikkuhiljaa, vaikka jotkut päivät on ihan helvetin raskaita ja masentuneita. Mutta mulla on tulevaisuuden visioita päässäni ja kestän kyllä tämän “masennuksen” koska joku hinta noista 10 vuoden sekoiluista on maksettava.
Helvetisti itsetutkiskelua nyt tän pari kk käyny läpi ja oonki paljon oppinut itestäni ja tykkään olla selvinkinpäin. Etenkin kun aina välillä hoksaa, kuinka sitä kuitenkin parantuu koko ajan, vaikka välillä on niitä niin harmaita hetkiä ja toivo meinaa loppua.
Hieman yksinäinen fiilis vaan ollut, kun ei vaan jaksa katella enään ketään, kuka pärisyttää edes vaikka sitä bongia/vkl ryyppäystä. Ei vaan synkkaa enää. Puhumattakaan sitten siitä jengistä joka käyttää kaikkea muuta.
Oon päättäny vaihtaa numeroakin ja vähän niikun vetäytynyt maan alle, koska retkahdus tässä vaiheessa ois ihan liikaa. Tuntuu vaan niin pahalta, että pitäs katkasta
yhteydet niihin pariin kaveriin ketkä tuntenu melkeen koko iän, muttakun ei vaan synkkaa enää enkä mä niille jaksa alkaa saarnaamaan, että “raitistukaa”.
Teenkö mä nyt kuinka väärin jos vaan kylmästi lopetan yhteydenpidon kaikkiin, kuka polttaa ees pilveä? Toisaalta ei kai tässä muutakaan vaihtoehtoa ole, jos haluun ns. normaaliin elämään ja normaaleihin ihmisiin joskus luoda yhteyden, jos pääsen opiskelemaan sinne minne haluan.
Tai sit sekin johtuu siitä, että on niin pahat kahvikitkut, että se kofeiiini kolahtaa niin hyvin. Taitaa olla aika narkkarin aivot mulla. 
