“mullahan on duuni ja kiva koti, en juo ku mietoja, oon selvänäki välillä pari pv, maksan kaikki laskut, en juo koskaan tasottavia jne”
Näitä jaksaa tiettyyn pisteeseen asti uskotella itselleen. Mulla lopettamisenhalu kyti tällä toisella kertaa reilu 6kk. Joka kerta avatessani tölkin, se ahdisti. Sen ahdistuksen sai hyvin hetkellisesti pois kun oli tarpeeksi monta tölkkiä alla. Ahdisti jopa mennä kauppaan ja ostaa sitä kaljaa, mutta se oli jotenkin pakkomielteistä että onhan sitä haettava.
Halu oli lopettaa, mutta ei kuitenkaan ollut. Ei tullut tällä kertaa edes sitä kuuluisaa pohjaa. Ainoastaan se halu raitistua kasvoi himoa suuremmaksi. Ja kaipuu siihen omaan selvään itseen. Joka päivä rakastun itseeni enemmän uudestaan, se selvä minä on ihan huippumimmi ja sitä haluan tavotella.
Niin, se on vaikea kysymys. Nuo testit kyllä antaa hyvän näkemyksen missä mennnöän Alkon suhteen. Minulla on elämässä kaikki paremmin kuin hyvin ulkoisesti mutta viinaa en osaa juoda. Jos sen kanssa voisi elää jotenkin kohtuudella ja seuraavana päivänä ei tarvitsisi miettiä että mitä tapahtui ja potea morkkiksia. Minä en pysty siihen ja uskon että kaikki joilla sen kanssa on ongelma kokee samoin.
Tsemppiä, päivä kerrallaan!
Te pohditte aivan samaa dilemmaa, kun minäkin kipuilen. Toisaalta on kova halu lopettaa, mutta sitten taas toisaalta ei haluakaan. Minullakin on melkoinen historia juomisessa takana. Ihan puolueettomasti voi tunnustaa, alkoholismin kriteerit täyttyvät reippaasti.
Mutta toisaalta olen aina jotenkin selvinnyt aallonpohjista. Se kai antaa syyn uskotella, että en kuitenkaan ole alkoholisti. Pystyn handlaamaan.
Tuo kuusi raitista viikkoa oli kyllä mukavat. Miksiköhän todellakin en pystynyt ja halunnut niitä jatkaa. Jos ottaisi oppia näistä monista julkisuuden henkilöistä, jotka ovat raitistuneet. Vähän aikaa luin Ismo Alangostakin. Hänkin lopetti juomisen kokonaan. Alanko on nuoruuteni suuri idoli. Ja nythän on paljon muitakin, jotka ovat kiertäneet korkin kiinni. Jännä miten tuollaiset tarinat antavat uskoa, että raitis elämä on hyvä. Jos kuululle rokkarille maistuu selvä elämä, kai se sopisi mullekin.
Laitanpa taas uutta yritystä kehiin.
Mö olen ihan korvia myöten täynnä tota alkoholia ja jatkuvaa tissuttelua. Ei vaan jaksa, mutta tössä näkee miten riippuvaiseksi on tullut.
Tuntuu että toi tapa juoda on paljon pahempi kuin itse fyysinen riippuvuus.
Ja miten kaiken tiedostaa itse, mutta kuitenkin tekee päinvastoin tai jättää huomiotta, huijaa itseään toisin sanoen.
“Voin mä pari juoda” . Hah, niin varmaan, mä olen alkanut jopa nauramaan itselleni aina kun noin ajattelen, mutta kyllä se silti aina läpi menee tai joskus.
Minä luin sen kirjan ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Tajusin että minun ainakin oltava kokonaan ilman alkoholia jos yritän kohtuu käyttöä niin se on minun kohdalla kuin löysässä hirressä oloa. Miettisin vaan milloin seuraavan kerran saisin juoda ja jos yrittäisin vähemmän kerralla juoda niin miettisin vaan monelta voin seuraavan annoksen ottaa. Alkoholi pyörisi vaan mielessä. Luulen että kun vapaudun alkoholista niin elämäni ei ole niin levotonta ja pystyn keskittymään paremmin asioita enkä mieti sitä juomista ja se jos jokin tekee minusta levottoman. Monet ulkomaan matkat olen pilannut kun yrittänyt siellä kohtuudella juoda ja levottomana vaan miettinyt seuraava annosta ja milloin voin ottaa seuraavan etten humaltuisi liikaa ja pikku pöhnä koko ajan päällä. Välillä sitten siellä perheeltä salaa muutaman ylimääräisen juonut.
Ei mitään järkeä tuommoisessa.
Tsemppiä sinnekkin!
Tsemppiä Miika. Mene päivä kerrallaan, kuten tiedät. Itseäni pelottaa ajatella kesää ilman olutta, mutta käännän aina sen vain että olen nyt juomatta. Kyllä sinä onnistut ainakin tänään.
Moi Miika,
luin juuri ketjusi läpi. Kuuluisin itsekkin tälle Lopettajien puolelle, koska tiedän, että olisi ihme jos voisin joskus juoda taas alkoholia (viiniä) normaalisti. Minäkin samaistun niin täysin kun kirjoitit “haluaisin lopettaa, mutta en halua lopettaa”. Niin tuttu ristiriita. En ole valmis myöntämään, että lopettaminen on ainoa oikea valinta, joten toistaiseki menen vähentämis-linjalla (kompuroiden).
Ymmärrän täysin pettymyksen ja tuskan kun olet pidemmän tauon jälkeen juonut. Mutta uskon oikeasti, että se kuuluu uuden tien oppimiseen. Olet tosi hienosti pystynyt olemaan pidempiä kausia juomatta. Ja olen varma, että aina vaan paremmin sulla tulee menemään. Omat tipattomani ovat laskettavissa päivissä, toistaiseksi. Mutta perästä tullaan! Hyvää raitista tiistaita sulle!
Jouduin nollaamaan laskurin. Eilen taas join filmin poikki.
Maanantaina pitää ottaa yhteyttä työterveyshoitajaan ja lähteä sitä kautta liikenteeseen. Ehkä joku juttelu voisi jeesata ja täytyy tosissaan miettiä sitä antabus kuuria.
Nyt mä vaan toivon ettei tulisi sitä pelko ahdistus tilaa taas, mikä mulla aika usein tulee juomisen jälkeen.
Ei mulla eilen ollut mitään syytä juoda paitsi hirveä alkoholin himo.
Vihaan millainen musta tulee humalassa. En pysty tunnistamaan itseäni, mä en ole se ihminen.
Pelkästään jo näiden krapuloiden pitäisi estää juominen, mutta ei.
Nyt on nostettava kädet pystyyn että en itse pääse irti tästä. Haluan lopettaa vielä kun se on mahdollista.
Aloin miettimään, että milloin tää juominen lähti käsistä.
Olin kuitenkin nuorempana kohtuu käyttäjä. Join vaan kaverien seurassa baarissa ja en koskaan arkena.
Nykyään se on yksin juomista.
Ja vaikka saisinkin pidettyä juomisen vain viikonloppuna mikä on siis epätodennäköistä, niin aina pitää juoda itsensä sammuksiin. Nykyään muistikin menee lähes joka kerta.
Kyllä on monta kertaa tullut mietittyä millon juominen lähti käsistä. Tätänykyä olen tullut siihen tulokseen, että heti ekasta kerrasta lähtien. Jo teininä vedin tajun kankaalle ja juominen on aina ollut mulla humalahakuista. Kyllä niitä sivistyneitäkin reissuja jokunen on ja esim. arkena pystyin lopettaa niin, että töihin selvis… mutta, aina oli pakko ottaa niin paljon kuin mahdollista…
2.5kk. nyt takana, välillä tosi helppoja päiviä ja välillä tosi vaikeita. Luen paljon kirjallisuutta ja pohdin omaa historiaani, kirjotan päiväkirjaa.
Lopettamiseen vie aikamoinen ajatusturbulenssi ja se voi viedä aikaa. Ottakaa päivä kerrallaan. Olen itse nyt ollut raittiina 156 päivää ja huomaan olevani paljon enemmän “oma itseni”, kun en juo alkoholia. En pidä siitä henkilöstä, joka minusta tulee. Ja kemiallista reaktiota, jonka se aiheuttaa, en voi hallita tahdonvoimalla tai millään muullakaan.
Jos haluan hyvän elämän, ja se minulla nyt on, niin en juo enää koskaan.
Jos toistuvasti tuntuu että häviää aina taistelun juomahimolle niin apua on varmaan hyvä hakea viivyttelemättä myös ulkopuolelta.
Itselläni juomattomuus toi alkuun todella syvän masennuksen ja kun sisälläni oli tunne että mikään ei tunnu miltään eikä mikään kiinnosta, oli se omiaan ruokkimaan ajatusta siitä että eiköhän se ole ihan sama sitten vaikka ryypätä.
Alun syvistä vesistä selvisin sillä etten edes yrittänyt piristyä masennuksestani. Löin hanskat tiskiin ja maksoin jonkun viihdepakettipalvelun ja söin herkkuja ja join litratolkulla cocista ja katsoin kaikki illat sängyssä elokuvia ja sarjoja verhot kiinni. Päätin että vietän siten vaikka kaiken vapaa-aikani, kunhan olen vuoden juomatta. Tämä taktiikka toimi, ja jossain vaiheessa huomaamatta avasin verhot ja sammutin telkkarin. Hae siis apua tarvittaessa ulkopuolelta ja usko että edessä on päiviä jolloin taistelu helpottaa. Etkä ole yksin. Meitä on täällä monta!
