Sarjalopettaja tässä, hei

Me Lopettajat
21

Huomenta Vieraammaksi 54 ja muut kamut. Osasinkohan käyttää oikein tuota lainaustoimintoa…

Haluaisin antaa halauksen sinulle Vieraammaksi54! <3 Ero on yksi kipeimmistä kokemuksista elämässä. Kaikki fraasit tyyliin “rohkeasti eteenpäin” , “elämällä on vielä paljon hyvää odottamassa sinua” jne. tuntuvat tyhjltä. Voin vain kertoa, että tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan.

Alkoholi ei helpota vaikeimpinakaan hetkinä. Raittius antaa voimaa selvitä. Tässä minä höpötän kuin paraskin kokemusasiantuntija, vaikka kokemukseni on lähinnä lukuisista epäonnisista raitistumisyrityksistä.

Meissä monissa alkoholistinaisissa on pahasti miellyttäjän vikaa, sinussakin? Haluamme olla kilttejä ja kaipaamme pohjattomasti hyväksyntää, jota vaille olemme jossain elämämme vaiheessa jääneet…? Ostamme juomallakin hyväksyksi tulemisen tunnetta ja se on kuin luottorajatonta korttia käyttäisi huoletta. Maksun aika tulee varmasti.

Minä tunnistan ja tiedän oman elämäni kipupisteitä, ison sellaisen varhaisesta lapsudesta, mutta sen asian kanssa sinuiksi tuleminen on näemmä elämänmittainen tehtävä.

Iloa tunnen ylihuomenna koittavasta kolmen viikon raittiudesta. Päivä kerrallaan ja joskus on vain istuttava paikoillaan ja hengitettävä.

22

Huomenta. Kiitos tsempeistä, kyllä on ihanaa kun saa vastakaikua, että joku muukin ymmärtää mistä on kyse.
Kyllä allekirjoitan tuon, että olen hyväksynnän hakija, ja niin on monet alkoholistimiehet ja naiset, toiset taas uhoavat ja ovat olevinaan kovia, ja sisällä on kuitenkin pieni poika tai tyttö hyvin herkkänä ja arkana, ettei menisi kokonaan rikki. On pakko olla suojakuori.
Jännä juttu on tämä, että olen kuin raittiuden alussa, yritän mennä eteenpäin vain päivä kerrallaan, uskaltamatta paljoa ajatella mitä tästä tulee. En uskalla miettiä vielä mitään tulevaisuudesta, kaikki on hämärän peitossa. Hetken aikaa ajattelin että olen itsesäälissä, mutta sitten tajusin että ei, tämä on suruaikaa.
Samoin oli silloin kun raitistuin, itkin paljon, surin mennyttä elämää, annoin sen mennä. Opettelin uutta. Niin teen nytkin. Joinain hetkinä on ihan hullu tunne: olen vapaa!
Samaa koin raittiuden alussa, olen vapaa, saan mennä ja tulla miten haluan, viina ei enää sanele tekemisiäni. Voin ajella autolla milloin haluan, ei ole pelkoa että jään kiinni rattijuopumuksesta.
Viina kahlitsi minua. Se saneli aikapaljon missä ja mitä voin tehdä.
Mistäs minä sen tiedän vaikka jonain päivänä ymmärrän että tämäkin oli vain väärinymmärretty myötäkäyminen. Ainakin se sai aikaan sen että tutkin itseäni ja omaa käytöstäni, enkä mieheni.
Kiitos ja tsemppiä eteenpäin!

23

Täällä mennään päivää 26 eli kohta on neljä viikkoa raittiutta takana.

Toivottavasti paljon enemmän edessä. Viime kahtena yönä olen unessani sortunut juomaan. Toissa yön unessa join salaa puolisolta ja häpesin. Viime yön unessa nautiskelin jo ilman mitään tunnon tuskia ja salailuyritystä. Olen aiemmilla raittiusyrityskerroilla myös nähnyt näitä unia ja lienevät tavallisia raitistelijoille… en huolestu, alitajunta vain siinä omassa tahdissaan käsittelee asiaa.

Työt ovat alkaneet ja pitävät kiireisenä. Oikeastaan nyt ihmettelen, miten olen jaksanut käydä töissä illat juopotellen… vielä keväällä meni pullo tai litran pakkaus viiniä hupsista vaan ja aamulla töihin. Mitä nyt pientä punoitusta silmänaluksissa, jotka meikillä yritin peittää…

Mielen ja aivojen terveys on nyt alkanut kiinnostaa minua jo ikänikin (50+) huomioiden. Muut sisuskalut ovat ainakin verikokeiden mukaan kunnossa ja maksa-arvot loistavat. :open_mouth: Tosin kaikki vauriot eivät verikokeissa näy.

Mitä tämä kerta on minulle opettanut? Ainakin sen, että tuhanneskaan yritys ei ole turha, eikä kenenkään pidä itseään epäonnistujaksi leimata vaikka sortumisia tulee uudestaan ja uudestaan… Se, että yrittää aina uudestaan, kertoo siitä, että jokin osa sisintä ymmärtää raittiuden olevan oikea tie. Toivon hartaasti, että minulla on nyt se hetki elämässä, kun onnistun. Päivä kerrallaan ja vannomatta mitään. Terveesti itsekkäästi ajatellen, että teen tämän itseäni ja vain itseäni varten.

Tsemppiä kaikille raittiutta tavoitteleville. Viikonloppuna olen juovien ihmisten seurassa ja juhlatunnelmissa. Rauhallisella mielellä. Raittiina. Kiitos siitä.

24

Tsemppiä sinulle viikonloppuun. et ole yksin ongelmasi kanssa, meitä on monia. Ja jokainen on tärkeä. Ja jokainen yritys tärkeä.
Jos tuntuu hankalalta olla niin voithan keksiä jonkin tekosyyn poistua paikalta, keksi se syy ennenkuin menet. Ei ole häpeällistä varjella itseään, se on tärkein tehtävä, suojella omaa kehoa ja mieltä.
Minä olen raittiuteni aikana joutunut keksimään syitä miksen mene jonnekin hääjuhlaan tai syntymäpäiville, joissa tiedän viina virtaa ja ihmiset on humalassa. Mutta on sellainenkin tapaus että ystäväni meni naimisiin ja kysyi tulenko, kun siellä on alkoholia varmaan reippaasti, ja sanoi ymmärtävänsä jos en tule, enkä mennyt. Juhlimme heidän kanssaan myöhemmin kahvin ja kakun kera.
Parastahan on olla rehellinen. Muttei sitä aina voi. Jotkut ihmisevät ovat sellaisia että he kiusaavat jos joku ei juo, yrittävät langettaa toisen. Mikälie kateus sellaista kohtaan joka on selvinpäin. Nykyään ei enää kukaan puhu mitään siitä etten juo. Silti saatan tanssia ja hullutella samanlailla kuin olisin muutaman drinkin vetaissut, ei minusta ihan tosikkoa ole tullut, eikä tule.
Hyvää ja raitista jatkoa!

25

[quote=“Vieraammaksi54”
Jos tuntuu hankalalta olla niin voithan keksiä jonkin tekosyyn poistua paikalta, keksi se syy ennenkuin menet. Ei ole häpeällistä varjella itseään, se on tärkein tehtävä, suojella omaa kehoa ja mieltä.
Minä olen raittiuteni aikana joutunut keksimään syitä miksen mene jonnekin hääjuhlaan tai syntymäpäiville, joissa tiedän viina virtaa ja ihmiset on humalassa![/quote]
Tänään laskuri näyttää 31 eli laskutavasta riippumatta on ensimmäinen raitis kuukausi on onnistunut. Viikonlopun bakkanaaleissa huomasin, että olin vähän vereslihalla, en halunnut bilettää aamuyöhön vaan mieluumminkin halusin lepoa ja rauhaa ja päivän hulinat riittivät.

Uskoakseni löydän jälleen (alkoholittoman) bilemoodin ja voin vaikka tanssia auringonnousuun selvin päin, mutta vielä ei ole sen aika. Alkuraittius on kuin arvokas ja ainutlaatuinen lasiesine, sitä on kohdeltava todella varoen. Kiitos Vieraammaksi 54 tsemppaamisesta ja kaikille lukijoille ja kirjoittelijoille myötäelämisestä.

Rauhallisin mielin jatkan raittiutta. “Entä jos kuitenkin… vain pari…?” -ajatuksia ei vielä ole minulle tullut, mutta odotan niiden tulevan jossain vaiheessa. Sikälikin tuo AA-ryhmään meno pyörii mielessä, mutta ei muka ole juuri nyt aikaa… antabus on minulla kotona, mutta vielä en ole siihen turvautunut.

Helteistä ja raitista loppukesää ystävät. <3<3<3

26

Hei. Minäkin kävin ryhmätilaa katsomassa, kävelin talon ympäri monena iltana, en millään uskaltanut, kehdannut mennä. Jotenkin kauhistutti. Mutta sitten tuli se päivä kun oli ihan mahdoton oluen himo, tuntui että on pakko käydä lähikaupasta muutama olut. Silloin tiesin että nyt menen ryhmään. Mieluummin menen ryhmään kuin haen olutta. Tiesin että tuhoudun jos lähden juomaan, viime kerta oli niin rankka ja pelottava. Ja etten pääsisi enää kiinni jos epäonnistun.
Sanoin itselleni että se viinapiru se estää minua lähtemästä avun piiriin. Synnyinseudullani vanhemmat ihmiset puhuivat jostakin viinapirun riivaamasta ihmisestä, ei silloin ollut tietoa muusta, mutta hyvin se kuvasi sitä mikä ihmistä vaivaa.
Ja kun olen uskonnollisesta perheestä niin usko Jumalaan on se mikä oli helppo ottaa siihen avuksi rukouksen avulla, kun joskus ei muuta keinoa ollut kuin nöyrästi ristiä kätensä ja pyytää apua kun ei muuten jaksa.
Tässäpä tuli kirjoitettua taas ja saan itsekin tästä voimaa jatkaa eteenpäin kun kirjoitan, olen kiitollinen tästä raittiista päivästä, päivä kerrallaan.

27

Kiitos kun jaat tarinasi täällä. On niin tuttua. Itselläni tänään päivä nr 1 ja hain antabusta. Kirjoitan lisää kun jaksan.

28

Toivottavasti sinulla Ihanlopussa on kaikki hyvin ja voimia yrityksiin! Älä tuomitse itseäsi, jos olet juonut, uusien yritysten määrää ei kukaan rajaa.

Minulla on tänään päivä 44 ja jokainen raitis päivä on kiitollisuuden aihe. Tällä hetkellä menossa on ei-tapahdu-mitään-vaihe eli raittius ei tunnu ihmeelliseltä, eivätkä elämän harmitukset ja pulmat ole mihinkään kadonneet. En ole laihtunut grammaakaan, eikä ulkonäkö ole mielestäni hehkeämpi kuin juovina aikoina… pettymys :open_mouth:

Mielitekoja ei ole ollut, joka on jo itsessään valtava ihme.

Olen lukenut aiemmin paws (post acute withdrawal) oireista, ehkä koen nyt niitä. Eli ajatus takkuaa ja elämä tuntuu jotenkin harmaalta, vaikka objektiivisesti tarkastellen ilonaiheita on paljon. Raittius ei vähäisin. En hermoile, odottelen positiivisia sivuvaikutuksia kaikessa rauhassa. Tämä suhteellisen rauhallinen mieli on tervetullut olotila levottoman ja ylianalysoivan ylivireysvaihteen tilalle kylläkin…

Uskon, että minulla tuli kertakaikkiaan mitta täyteen. Takana on kymmeniä epäonnisia vähentämis- ja lopettamisyrityksiä, enkä koskaan voinut kuvitellakaan, että raittius aidosti olisi minulle vaihtoehto. Haikeana luin onnistuneiden tarinoita ja salaa toivoin, että joskus voisin onnistua, mutta tunsin olevani ulkopuolinen raitistuneiden joukossa.

Olen niin alussa, että ei tässä tietenkään mihinkään itsevarmuuteen ole varaa. Sen tiedän, että jos joskus sorrun juomaan, yritän jälleen uudestaan ja uudestaan raittiutta. Se on sen arvoista. Minulla ratkaiseva askel oli työterveydessä asiasta puhuminen, jota sitäkään en olisi kuuna kullan valkeana kuvitellut tekeväni vielä edes puoli vuotta sitten, vaikka ongelmani olen tiedostanut ja viimeiset 20 vuotta ainakin…

Kertominen ammattilaisille teki ongelmasta ikään kuin virallisesti sairauden, johon on olemassa hoitoa (juomattomuus tietty). Sitä ennen juominen oli epävirallinen ja salainen paheeni, jonka arvelin voivani pitää salassa kaikilta paitsi puolisolta ja teini-ikäiseltä. No, pitkään kyllä kuvittelin, että nuoreni ei kotona mitään huomaisi, mutta väärässä olin siinäkin.

Tässä nyt taaperrellaan eteenpäin ja raittiutta toivottavasti päivä päivältä vahvistaen. En osaa muuta neuvoa kokemukseni pohjalta antaa kenellekään kuin älä luovuta. Vaikka kolmassadasviideskin yritys epäonnistuisi, kolmassadaskuudes voi onnistua.

Valoa kohti vaikka syksy pimenee…

29

Terve teille. Lopetin viime vuonna jo kerran, mutta alkukesällä hyvin mennyt vuosi katkesi. Nyt haluan takaisin saman hyvän arjen.

Työterveydestä ja avun hakemisesta minullakin vähitellen alkoi aikoinaan muutos. Omasta takapakistani huolimatta olen hyvällä mielellä että tänään en ole juonut. Oli hyvä lukea miten ensimmäiset päiväsi sujuivat. Ja miten yhtäkkiä oletkin jo viikkotolkulla ollut juomatta.

Perässä tullaan.

T. Puuhapete

30

Tsemppiä sinulle Puuhapete ja kaikille muille raitistelijoille myös!

Viime yönä sorruin juomaan tajun kankaalle - onneksi vain unessa :slight_smile:.

Puolisoni on kohtapuoleen lähdössä matkalle ja aiempina aikoina tämä olisi tiennyt minulle kissanpäiviä juomaharrastukseni parissa: TV päälle ja viinitonkka käden ulottuville ja ei kun nauttimaan mahtavasta laatuajasta yksikseni. Pieni epäilys kyllä kytee mielessäni, että toivottavasti en tällä kerralla tuohon sorru, nyt päivä 53 eli hyvin olen jo saanut raittiita päiviä pohjiksi… lupaan tässä ja nyt raportoida täällä rehellisesti, jos sorrun… onko tämä nyt sitä juomisen petailua. :open_mouth:

Toivottavasti unessa juopottelu riittää ja saan jatkaa päivätodellisuudessa raittiina olemista. Edelleen en ole huomannut viime päivinä mitään syvällisiä oivalluksia asian tiimoilta, ehkä kuitenkin alitajunta tekee töitä ja raittius vahvistuu päivä päivältä. Juuri nyt tuntuu tylsältäkin tämä raittiina olo, on syytä olla tarkkana kyllä, etten “vahingossa” ala taas juoda.

31

Tsemppiä tosiaan kaikille jotka raittiuteen pyrkivät.
Neuvomaanhan ei voi alkaa, voi vain kertoa miten itse raitistui. Miten vältti karikot yms. houkutukset.
Niinkuin aiemmin kerroin välttelin alussa juopottelujuhlia, varsinkin niitä jotka sanovat “etteihän se haittaa jos vähän ottaa”, tai no ota yksi lasillinen. Houkuttelijoita riittää.
Oikeastaan alusta lähtien annoin itseni suojelemisen Korkeimman haltuun. Kun en ollut koskaan aiemmin omalla päättäväisyydellä onnistunut niin kokeilin AA:n neuvoa jättää pelko ja huoli Korkeimman (Jumalan) haltuun, on se itsekullakin millainen vain, kunhan se on suurempi kuin se oma ego. Niin… joka kuiskii että et tarvitse muiden apua yms.
Unet oli joskus aivan kauheita tai villejä, ja juopottelin unessa, heräsin hikisenä kauhuissani, “miten selitän tämän lapsilleni”, huhuh onneksi ne olivat vain unta. Ajan myötä nekin lakkasivat, enää ei ole tullut sellaisia unia.
Muistot siitä kun join ja mitä tein ovat kyllä hyvin muistissa, enkä siihen enää halua palata. Rukoilen etten menisi niin synkkään tai johonkin mielentilaan että vain juominen auttaisi, tai kuolema. Siksi joku hyvä ystävä on avuksi, hän näkee vierellä jos on menossa väärään suuntaan.
Muistan lukeneeni jostain kirjasta (elämänkerta) kuinka raitis elämä tuntui tylsältä ja olo oli levoton. Selitys oli, ettei ole vielä ollut tarpeeksi kauan ilman alkoholia tms. Siksi minullekin sanottiin, että tee jotain mistä tulee hyvä mieli, liiku, tanssi, laula, maalaa. ihan mitä vain, kunhan et jää siihen tylsään oloon, kunnes on tarpeeksi kauan ollut raittiina.
Suosittelen AA-ryhmiä, siellä voi puhua ja saada tukea, ystäviäkin jos haluaa. Ja aina voi soittaa AA:n auttavaan puhelimeen jos menee olo liian kireäksi.

32

Kiitos näistä viisaista sanoista Vieraammaksi. Kyllä minulle Jumala on olemassa ja hänen käsiinsä on turvallista jättää asiat. Se ei tarkoita tietenkään oman vastuun unohtamista. AA-ryhmään en jotenkin ole vielä valmis, mutta uskon, että päivä koittaa, jolloin ryhmän ovesta sisään kävelen. Teen sen tuhat kertaa mieluummin kuin avaan oluttölkin.

Nyt tosiaan raitis elämä tuntuu tylsältä. Ikäänkuin tämä olisi aina ollut tällaista, vaikka vasta (vaiko jo?) päivä 57 menossa. Juomisahdistukset ja pakonomaiset aamusta asti alkoholia -päivät ovat unohtuneet ihmeen nopeasti, se on oikeastaan todella pelottavaa. Sairauden petollisia piirteitä, arvelen.

Antabuspurkki on kaapissa ja käden ulottuvilla, vielä en ole siihen turvautunut.

Raitista sunnuntaita kaikille ja toiveikasta mieltä, jos vielä tänään ei raittius ole onnistunut. <3

33

Tilannepäivitys:

Päivä 80 tänään. Yksi sortuminen tapahtunut. Eräs lauantai, kun olin hermostunut yhdestä asiasta (turhaan) ja päätin tietoisesti kokeilla, auttaisiko alkoholi ikävään tunnetilaan. Sen päivän ja illan sitten kittasin valkoviiniä ja lopputulemana huomasin ja entiset kokemukset vain vahvistuivat, että ei alkoholin nauttiminen poista ongelmia eikä tuo lainkaan hyvää oloa tai edes pientä ohimenevää nautintoa.

Siksi en ruoski itseäni tuosta päivästä (enkä nollaa laskuria) vaan armahdan itseäni ja ymmärrän, että tämänkin kokeilun tarvitsin matkallani lopulliseen raitistumiseen, jolla matkalla nyt olen. Haluan olla. Aion olla. Olen.

Muutoin elämä kulkee tasaista latua, töissä käyden, laskuja maksellen, siivouspäivää siirtäen ja lomasta haaveillen. Eli mukavaa peruselämää. Syksy on kaunis ja liikuntaa olen alkanut aktiivisemmin harrastaa ja se tuntuu hyvältä.

Tässä jokin aika sitten tuli hyvä ja vahvistava kokemus, kun muitta mutkitta huomasin illallsiseurueessa sanovani, että olen lopettanut alkoholin käytön. Mitään hämminkiä ei aiheutunut ja huomasin, että en suinkaan ollut ainoa alkoholittomalla linjalla oleva seurueessa. Ennen vanhaan ei tällaiseen olisi osannut kiinnittää lainkaan huomiota, koska huoli omien (alkoholipitoisten) juomien riittävyydestä oli se tärkein asia.

Kaiken kaikkiaan ehkä juuri vapauden tunne on juuri nyt se paras asia raittiudessa. Ei tarvitse harmitella peilistä katsovaa krapulaista naamaa tai laskeskella ajokuntoa… meikata voi ihan meikkaamisen ilosta, ei pakosta peittää edellisillan harrastuksia. Palavereissa ei tarvitse murehtia, huomaako joku jotain. Rahaa säästynyt paljon, jonka on voinut investoida itseensä viisaammalla tavalla. Hyvänä esimerkkinä jälkikasvulle. Viikonloput tuntuvat huomattavasti pidemmiltä. Tässä ihan ex tempore - mieleen tulleita hyviä puolia. Eli jatkan tästä.

Voimia kaikille matkalla raittiuteen! Matka on usein mutkainen ja kuoppainen.

34

huomenta. Niinpä, se on ihana huomata ettei tarvi enää peitellä eilispäivän jälkiä. kasvoiltaan tai mistään muualtakaan:)

35

Nomen est omen kuten sanotaan, eli ketjuni otsikointi on osunut oikeaan. Sarjalopettaja jälleen ilmoittautuu aktiivikööriin, sillä tasan kolme viikkoa sitten humahtivat viimeiset viinit kurkusta alas.

Nyt päivä 21 ties kuinka monennetta raittiutta. Olo on väsynyt ja energiaa ei ole mihinkään. Juuri ja juuri jaksan töissä käydä, muu on rempallaan. Lohduttaudun lukemalla muiden lopettaneiden tainoita, että väsymys, pettymys ja masennus saattaa kestää jopa kuukausia…

Raitis vappu kuitenkin on ilonaihe ja oikeastaan varsin merkittävä sellainen. Voimia kaikille!

36

Tässä hiukan laajennettua tilannepäivitystä / itseruoskintaa.

Vime kesänä eka kertaa avauduin työterveydessä alkoholin liikakäytöstä ja sain ihanan kannustavan vastaanoton ja kävin pari kertaa ihan asiaan vihkiytyneellä päihdelääkärillä. Antabus kaapissa, harvakseltaan käytin, nyt otin vapun “pohjiksi” ja hyvin toimi. Aikuiselämän ensimmäinen raitis vappu takana.

Koen, että olin viime kesänä ensimmäistä kertaa tosissani raitistumisaikomukseni kanssa. Sortuminen tuli syyskuussa, pidin sitä kevyenä harha-askeleena, mutta siitä sitten pikkuhiljaa alkoi luisu vanhaan ja entistä pahempaan juomiseen jopa. Vaikka luulin, ettei se edes ole mahdollista.

Nyt perheen kanssa matkalla ollessa pääsiäislomalla tuli eteen se viimeinen seinä. En jaksa enää juoda.

Sain juomisen poikki omin voimin ja tänään on päivä 22 tätä raittiutta.

Olo on tosi huono. Fyysinen olo on parantunut, mutta henkinen olo on surkea. Masentunut, alakuloinen ja se itseinho, jonka suuntasin juomistani ja juovaa itseäni kohtaan on ikään kuin tallella, mutta suuntautuu nyt juomatonta itseäni kohtaan. Huonommuudentunne, kelpaamattomuuden tunne, tseni rumana kokeminen, joidenkin fyysisten piirteideni sairaalloinen inhoaminen ovat tulleet entistä vomakkaampina tilalle. Oikeasti olen ihan mukiin menevän näköinen, jopa nätti nainen. Siis muiden kuin itseni mielestä.

Järkeilen, että kun alkoholilla aiheutetut dopamiini- ja endorfiiniryöpsäykset ovat poissa, on elimistö ilmeisesti menettäyt kykynsä tuottaa lainkaan mielihyvää aiheuttavia kemiaaleja…? Ja jatkuukohan tämä epämukava olotila pitkäänkin…?

Omaa tarinaani olen tähän ketjuun tallentanut ja eihän se mitään iloista luettavaa ole taas itsellenikään. Onneksi omat toilailut on muistissa, jotta motivaatio pysytellä erossa alkoholista säilyy, vaikka muutoin elämä on väritöntä ja ilotonta just nyt.

Voimia kaikille yhteisen sairautemme kanssa eläville toivon kovasti.

37

Huomenta ihmiset.

Päivä 32 ties kuinka monennetta raittiutta valkenee.

Olo edelleen väsynyt ja innoton, taivas ei todellakaan auennut juomisen lopettamisen myötä.

Jotain positiivista: sain eilen uutisen, joka ei ilahduttanut. Vanha tuttu “hoidan turhautumiseni ja pettymykseni alkoholilla” ajattelu ei saanut valtaa vaan alkoholitonta olutta lipittelemällä vietin iltaani TV:n ääressä, kuten normaalistikin. Hyvä merkki.

Ulkoilut ja muut aktiviteetit odottakoon parempia aikoja, sallin itselleni nyt laiskottelun ja vain olemisen. Mitään erityistä raportoitavaa ei siis ole, mutta juuri se ehkä onkin merkittävää. Edistymistä kuitenkin.

38

32 päivään eli kuukauteen pääsin siis tällä kertaa. Sitten monet kerrat tuhoon tuomitutuksi ajatukseksi tiedetty ja koetty ajatus '" jospa yhden oluen…" ollut mieliharmia töissä ja mutenkin elämä tuntuu raskaalta. Seuraus: neljän päivän ryyppyputki, töissä kävin -oli vkl välissä - ja eräs sosiaalinen tapahtumankin tuli hoidettua, mutta aamusta asti juominen oli heti kuvioissa ja salailu. JÄRKYTTÄVÄÄ.

Tänään aamuyön tunteina jo katselin laitoshoitovaihtoehtoja netistä. En usko, että minä yksin tämän selätän. Itselleen armollisesti puhuminen, kirjoittelu tänne ja ehkä uudestaan päiväkirjan aloittaminen (en kuitenkaan saa sitä aikaiseksi) ovat nyt keinoina. Puolison kanssa keskusteltu. Hän ei vielä irtisanomuilmoitusta liitosta antanut. En vielä ottanut mihinkään hoitopaikkaan yhteyttä, mutta kynnys on madaltumassa. Huomaan tässä vaiheessa elämää, että alkoholismi sairauden paheneminen ajan myötä on totisinta totta, vaikka moni tekeekin monikymmenvuotisen juomarin uran työuran rinnalla.

Tänään on jonkinlainen käännekohta siinä, että ymmärrän taas syvällisesti, että vain perustavanlaatuinen muutos omassa ajattelussa ja suhtautumisessa itseensä tuovat aidon raittiuden.
Minun on niiden muuttumiseen keskiteyttävä, mutta helppoa se ei ole ollut ikinä eikä ole. Olen jotenkin täysin kyvytön aitoon yhteyteen toisten ihmisten kansa ja mikä kamalinta, tämä koskee myös ihan lähi-ihmisiä. Olenko sitten lopulta täysin kyvytön aitoon yhteyteen myös itseni kanssa ja tätä katkosta elämäni tärkeimmässä ihmissuhteessa koetan hoitaa juomalla…

Varhaisen lapsuuden traumatausta uskoakseni näyttelee osaa näiden vaikeuksieni synnyssä.

Muiden seurassa ja kunnossa ollessani sosiaalinen ja hauska, teatteriako kaikki?

Nyt on eukolla pohdittavaa. Ehkä jopa puolet elämästä vielä edessä mutta jos juomatavat pysyvät tällaisina, puhutaan merkittävästi lyhyemmästä ajasta. Lastenlasten kasvun näkeminen tulevaisuudessa esimerkiksi motivoi raittiuteen, mutta sairautemme pirullinen luonne tekee, että tuokin tuntuu yhdentekevältä, kun on vain se seuraava ryyppy saatava. Ajatelkaa, miten kaikennielevällä tavalla alkoholi syrjäyttää ihan kaiken elämässä oikeasti tärkeän.

Voimia teille Vieraammaksi54, Mirella, Lempeä kettu, UnelmaParemmastaElämästä, Harmaavarpunen ja moni muu täällä hätäänsä tukea etsivä. Annetaan sitä toisillemme.

Moni on saanut pidemmän raittiuden ja tätä me kaikki haluamme. Tukekaamme toisiamme siskot ja veljet.

39

Toinen raitis päivä alkamassa.

Mietin elämääni. Olen tyytymätön lähes kaikkeen, perhe-elämä tympii, työ tuntuu raskaalta ja joka hetki tunnen itseni siinä huonoksi. Oma ulkoinen habitus inhottaa. Sukulaisiin ja ystäviin tai tuttaviin ei tulisi mieleenkään ottaa yhteyttä. Edes läheisiin. Iäkkäiden vanhempien hoito ei kiinnosta.

Teen näitä vain velvollisuudentunnosta ja minimin. Elämäni on kaameaa tällä hetkellä, sitä tuntuu. Kunpa vain pääsisi helpolla keinoilla pois ja kaikki olisi ohi. Loppuisi ahdistus, syyllisyys, masennus, innottomuus, harmaus, ankeus, kaikki paska.

Tähän olisi helppo lopettaa kirjoitus.

Näen kuitenkin mahdollisuuden muutokseen. Minulla on (toistaiseksi ainakin) vielä puoliso, joka rakastaa minua. On kauheaa katsella, miten hän kärsii. Jälkikasvu kärsii. Koko perhe on sairastunut vuokseni.

Puoliso kippailee aika lailla, mutta homma on hänellä hallussa kuitenkin. Nyt hän on tuen osoituksena poistanut kaikki alkoholijuomat kotoamme.

Minulla on kuitenkin moni asia hyvin elämässä. Mutta en osaa olla niistä onnellinen. Olen niin solmussa itseni, huonouteni ja häpeäni kanssa, että elämä tuntuu mustalta. Jos jotain olen tässä oivaltamassa, niin sen, että häpeän tunne pitää minua vankinaan. Siitä irti pääseminen, ulkoisten saavusten merkityksettömyyden ymmärtäminen sisäisen rauhan rinnalla. Siinä olisi tavoitetta ja tekemistä.

Sekavat sepustukset, sekavat mietteet.

Ulkona paistaa aurinko. Kesä tekee tuloaan. Toivoa kai vielä on.

40

Aika mustalta on tuo viime kirjoitukseni vaikuttanut. Musta on ollut mielialakin. Nyt olen jälleen hakeutunut ammattiavun piiriin, vaikka häpeä onkin valtava.

Häpeän työstäminen on nyt tärkeää. Kärsin / kärsimme sairaudesta, josta miljoonat ihmiset maailmassa kärsivät, eikä sairauksia tarvitse hävetä. On taas helppo kirjoittaa näin, mutta mahdotonta elää sitä todeksi. Häpeä siis käsittelyyn. Olen nyt ollut viikon päivät selvinpäin. Epäonnistumisten määrää on turha laskea, niitä on riittävästi. Olen omakohtaisesti viime aikoina havainnut, kuinka karmealla tahdilla alkoholismi jatkaa etenemistään ja tekee tuhojaan terveydelle, psyykelle, työsuoritukselle, perheelle, koko lähiympäristölle kun oikein rehellisesti asiaa katsoo. Ja rehellisesti on katsottava.

Jos muutosta haluaa. Minä haluan muutoksen. Täydellisen sisäisen muutoksen. Tänään selvänä ja huominen huolehtii itsestään. Taasko sorrun latteuksiin…

Voimia siskot ja veljet. Erityishalaus Lempeälle Ketulle, jonka kanssa nyt rämmimme samaa suota.