Sarjalopettaja tässä, hei

Tervehdys taloon.

Katsoin, että viime vuoden tammikuussa olen viime kerran aktiivisemmin kirjoitellut. Termi “sarjalopettaja” -täältä palstalta sen poimin - kuvaa minua hyvin. Olen palstaillut vaihtuvin nimimerkein vuosia, mutta aina on kuningas alkoholi ottanut niskalenkin eukosta. En jaksa enää.

Pähkinänkuoressa:

Viiskyt plus - nainen, juomarinuraa pahentuen n. 30 vuotta takana. On tutkinto, työpaikka, koti ja kulissit kunnossa, kuten monilla täällä… Paitsi, että alkavat jo sortua…

Otin ennen juhannusta rohkean askelen ja kerroin työterveydessä ongelmani. Helpotti. Myös pelottaa, hävettää ja hirvittää.

Ahdistus on valtava, ainoa ilo juuri nyt on kokemus aikusiän ainoasta juhannuksesta selvinpäin. Tässä vain lyhyesti avaus, toivon sydämestäni voimia mm. Mirella (kuin omaa tarinaani, kun ketjuasi luen) KukaOlen ja Sahanpuru, olen niiiiin samassa veneessä kanssanne. Nyt päivä kolme minulla. En edes muista, kuinka mones (kymmenes) lopetus kyseessä. Mitään vannomisia, että tällä kertaa onnistun, en kokemuksistani karvaasti oppineena nyt tee. Päivä kerrallaan.

Kirjoittelen laajemmin kuulumisiani, kunhan voimat vähän palaavat. Rauhallista iltaa kaikille.

Joo-o. Päivä kaksi. Ties kuinka monetta kertaa…

Olen lukenut alkoholismista valtavasti ja riippuvuuden mekanismi on tuttu. On vain niin viheliäistä, että se on sattunut omalle kohdalle. Olin oikeastaan koukussa heti nuoruuden ensi kokeiluista lähtien. Taju kankaalle, niin ei huolet paina… meiningillä on menty kiihtyvään tahtiin koko aikuisikä. Peruskunnollinen ja tunnollinen olen, kuten monet meistä! En sentään ole aamutuimaan työpäivinä saati töissä juonut, mutta muutoin olen koko kirjon käynyt monet kerrat läpi. Aamuoluet, yksin juominen, pullonjen/tölkkien piilottelu (välillä unohtaen ja löytäen oudoista paikoista!?!) väkeviä harrastan harvakseltaan, mutta viinillä, siiderillä ja oluella saa itsensä kyllä riittävän huonoon jamaan.

Pitkäaikaisen juomisen vaikutus psyykeen on nyt tehnyt tehtävänsä ja jos en nyt onnistu lopettamaan, muutun ihmisraunioksi. Karua tekstiä, mutta tässä ei nyt kaunistelu auta.

Olo on erittäin hermostunut, en pysty rentoutumaan lainkaan. Minulla on mielikuva, että rämmin suossa ja pulloon tarttumalla takerrun suonsilmään tai siellä kasvaviin oksiin, enkä pääse eteenpäin. Jos en juo, pääsen pienen askelen kerrallaan eteenpäin ja jonain päivänä saavun suolta niitylle, jossa paistaa aurinko.

Pikkuhiljaa ja tänään en juo.

Hei. Onpa niin tuttua tuo että on kulissit kunnossa, niin sitä yritin minäkin, ja vielä sitäkin itselleni sanoin että mitä se kenellekään kuuluu jos “otan joskus” minähän huolehdin kuitenkin perheestä ja talous on kunnossa. Mutta hirveän kovaa rääkkiä se oli. Näyttelemistä.
Minähän olen kova yrittämään, pitämään pystyssä kulissia, yhä edelleen tein niin, vaikken juonut enään. Näyttämisen halu. Että olen onnistunut raittiina luomaan jotain ihanne elämää, ja nyt se korttitalo sortuu ryminällä, kaikki hajoaa.
Silti ei juominen, tupakka tai muu “rauhoittava” ole se turva mihin pakenen. Rukous Korkeimmalle Voimalle on se mihin turvaudun, kun en muuta voi ja elän päivä kerrallaan, hetki kerrallaan.

Kuten kommentoit mun ketjuuni että tutulta kuulostaa, niin voin nyt sanoa samat sulle, aivan tutulta kuulostaa. Itsellä tosin ongelma on ollut vasta reilut 10 vuotta, sitä ennen ei mitään ongelmaa alkoholin suhteen, olin aivan kohtuukäyttäjä, itse asiassa käytin aika harvoin. Kaikki kunnossa ulkoisesti, kulissit pidetty koko ajan, on akateeminen tutkinto ja työpaikka ollut koko ajan, onneksi! Siis onneksi työpaikka, ei onneksi kulissit. Lopettamisyrityksiä ties kuinka monta, vaihtelevalla menestyksellä. Aina palataan jossain vaiheessa päivään 1… Nyt olen päivässä 12, alussa vielä mutta kuitenkin päästy jo kaksinumeroiseen päivälukuun.

Tsempataan toisiamme eteenpäin!

Mrs. kuumatka tässä jälleen. :frowning:

Ei todellakaan mennyt raitistelut niinkuin olin aikonut. Olen vielä lomanvietossa puolisoni kanssa ja kaikki alkoi noin 10 päivää sitten yhdestä lonkerosta. Muistan vielä, miten sanoin “nyt tekisi kyllä mieli YHTÄ lonkeroa”. No sehän tiedetään miten siinä käy. Tämä itselleen valehtelu on tässä sairaudessa kamala piirre. Nyt on kurkusta kaatunut viinit, oluet, lonkerot, siiderit ja mikä pahinta, aamusta asti ja olen myös väkeviä ottanut “hauskanpito” arsenaaliin.

Hauskanpito on tässä surullista ironiaa, tiedän hyvin, että juon, koska en voi olla juomatta. Ahdistaa ja masentaa ihan mielettömästi.

Työhön paluukin on edessä, ei onneksi ihan vielä. Tänään taas aloitan päivästä yksi ja ajattelin blogimaisesti tänne kertoilla, kuinka sujuu. Nyt istun sokerinton cokis lasissa, sata kertaa parempi vaihtoehto kuin normi aamusiideri tms. Olen tässä lomalla juodessani taktikoinut ja ajoittanut juomiset niin, että en ihan putoa päivän mittaan. On tämä aivan järkyttävää ja pohjattoman surullista touhua. No täällähän kokemusasiantuntijoita piisaa, nämä karmeat olot lienevät monelle tuttuja.

Nyt minun on mentävä hetki kerrallaan. Siis todellakin vaikka minuutti kerrallaan ja juomatta. Yöt ovat olleet aivan kaameita, herään ja suren ja koen valtavaa pettymystä siitä, miten taas näin kävi.

Juuri nyt tärkein tavoitteeni elämässä on päästä illalla tai huomenaamulla tänne kertomaan, että raitis päivä on ollut.

Juuri nyt tunnen, että motivaatio raittiuteen on korkealla, mutta se valinnan hetki on tänäänkin edessä ja silloin sairaus on valinnut juomisen, minä olisin valinnut raittiuden. Olen niin riippuvuuden vietävissä, että sanat eivät riitä. Tänne nyt kirjoittamalla yritän kirkastaa tilannettani itselleni ja saada juomaputken poikki. Eilen onnistuin juomaan vähemmän, vain muutaman, sekin tuntuu tässä tilanteessa hyvältä.

Avauduin aiemmin kesällä työterveydessä tilanteestani ja kohtapuoliin on asiaan vihkiytyneelle lekurille aika. Ei hänkään pysty minun puolestani raitistumaan, tiedän hyvin sen. Minulla on myös alkoholin käyttöhimoa vähentävä lääke käytössäni ja eilen turvauduin siihen.

Tuolta karmeat krapulat - ketjusta poimin “kun ei juo niin ei ahdista” -lauseen. Itselleni krapulat ovat tuntemattomia, niitä joko ei tule lainkaan tai “fiksuna” tyttönä aloitan korjailun heti aamusta, jos vain mahdollista on ollut.

Tilanteeni on karmea suorastaan, tästä on suunta vain ylöspäin. Raitista päivää ystävät!

Nyt on kello jo yli kymmenen illalla ja olen jo sängyssä, joten aidosti päivä yksi tästä tuli.

On mahtava fiilis siitä, vaikka kyse on vain yhdestä ainoasta juomattomasta päivästä. Jääköön tämä päivä elämänhistoriaani hyvällä tavalla. Alku uuteen elämään, ei sen vähempää. Tiedetään, sarjaraitistujan ydinosaamisaluetta on sortuminen uudelleen ja uudelleen mutta aina uutta yritystä ja joskus (nyt!) olen niin pohjalla, että onnistun raitistumisessa, jota haluan tällä hetkellä enemmän kuin mitään muuta.

Minulla on työelämässä ikäviä tapahtumia ollut ja ne ovat painaneet mieltä ja tavallaan pilanneet koko kesäloman. Tänään myös kirjoitin itselleni ylös, mitä siellä oikeastaan on tapahtunut ja miten sen olen kokenut. Sekin helpotti oloa, vaikka töihinpaluu ahdistaa ja jännittää tällä kertaa eri tavalla kuin yleensä. Mutta aikanaan sielläkin puolella kuviot selviävät ja eteenpäin mennään. Välillä kuoppien kautta. En voi välttyä ajatukselta, että juominen on vaikuttanut työsuoritukseen, mm. muistiongelmien muodossa. Tämä pitkäaikaisen juomisen vaikutus kognitiivisiin toimintoihin onkin oman kirjoituksensa aihe, itse olen sen verran ammattilainen juomapuuhissa ollut, että ilman muuta ajattelutoiminnot ja koordinaatiokykykin mielestäni ovat kärsineet. Aivothan toipuvat kyllä osittain ja hitaasti jos raittius pitää.

Kirjoittaminen on minulla hyvä tapa työstää asioita. Sitä aion nyt aktiivisesti harrastaa täällä ja muuallakin. Kun kirjoitan, että raitistuminen on nyt käynnistynyt, niin uskon, että se vahvistaa onnistumisen mahdollisuuksia.

Fyysisiä oireita ei juuri nyt ole oikeastaan lainkaan, sydämen sykekin on rauhoittunut ja pahaa oloa en (valitettavasti) ole koskaan kokenut juomisen jälkeen. Muistan, että opiskeluaikoina kaverit ihmettelivät, miten olen hehkeänä vaikka minkälaisten bakkanaalien jälkeen. Tuolloin olin iloinen ominaisuudesta, mutta en enää todellakaan! Nuoruuden hehkeyskin on mennyttä, vaikka ihan OK, jopa nätti, naiseläjä peilistä ajoittain katseleekin takaisin.

Seuraavaksi siis päihdelääkärin pakeille ja katsotaan, mitä tukea hän ehdottaa. Epäilen, että jopa jonkinlaista laitosjaksoa, mutta siihen en vielä ole valmis. Ainakin juuri nyt ajattelen niin.

Nyt loppuloman keskityn lepäilemään ja mitään merkittävää ei tarvitse saada aikaiseksi päivien aikana, raittiuden hauraan alun vaaliminen on riittävä ja riittävän vaativa tehtävä nyt minulle.

Palaillaan ja rauhallista yötä kaikille raitistujille. Olen iloinen ja kiitollinen tästä yhteisöstä, vaikka karuja tarinoita monilla meillä on. Emme ole luovuttajia, koska palstaa seuraamme / sinne kirjoittelemme. Se on paljon se.

Päivä kaksi käynnistynyt.

Edelleen päättäväisellä mielellä. Olen pystynyt nukkumaan, vaikka heräilen ja aamuyöt varsinkin ovat vaikeita ja silloin ahdistaa eniten. Myös aamun hetki, kun on noustava, tuntuu vaikealle. Helpottaa, kun saa itsensä liikkeelle, kahvinkeittoon ja huomaa, että maailma ei romahtanut.

Nyt olo on kuin henkisellä vereslihalla olisi. Heikko ja saamaton, hauras, hajamielinen, itsetunto pohjalukemissa… ns. “normaalitilaan” pääsisi oitis muutamalla lonkerolla. Silloin olo olisi iloinen, vahva, pärjäävä ja toiveikas.

Hetken aikaa!!!

Tämä on se valinnan hetki ja nyt “menen tämän suon läpi niin että heilahtaa.” Kestän vereslihalla olemisen, koska se on ainoa tie parempaan elämään.

Voimia kaikille raitistelijoille!

Täällä Kuumatka ja raporttia päivästä kaksi.

Kiitos Mirella ja Vieraammaksi54 tuesta ja kommenteista. Emme ole yksin.

Ensimmäinen kiusaus jo koitti. Tuli eräs mieliharmia aiheuttanut pieni tapahtuma ja huomasin, että aloin kaivata lonkeroa tms. jotta mieliharmi lievenisi. Mieliharmi oli todella vähäinen, mutta tuo mekanismi on aivan sama, oli kielteinen tunnetila minkä kokoinen tahansa. Toki ahkeralla juopottelulla olen oppinut hoitamaan myös myönteiset ja ei-miltään-tuntuvat mielentilat ja kaikki mahdolliset mielentilat juomalla jos suinkin mahdollista ja ani harvoin se yhteen-kahteen jää…

Nyt onnistuin jotenkin etäännyttämään itseni tunteesta ja rauhoittamaan mieleni ja se tuntui hyvältä. Tässä on varmaan otettava vähän sellainen tarkkailijan asema suhteessa itseensä. Katselen ja tunnustelen itseäni hieman ulkopuolelta, niin pääsen ehkä kiinni siihen ratkaisevaan hetkeen, jolloin päätös juomisesta tai juomatta jättämisestä tehdään. Yksinkertaista ja samalla vaikeaa. Olen kyllä ennenkin tällä tyylillä yrittänyt ja aina, siis AINA jossain kohtaa todennut, että voin vähän ottaakin… ja taas karuselli pyörii.

Nyt olen varma, että en juo tänään ja sillä ajatuksella mennään.

Pieniä ajatuksia, pieniä tekoja, pieniä juttuja, mutta niilläkin on vaikutusta kokonaisuuteen. Joillekin on myös vaikutusta sillä, onko tekeminen kirjattu/sanottu positiivisen vai negatiivisen kautta; “En juo tänään” vs. “Olen tänään juomatta”. Sama juttu sinällään, mutta sävy on erilainen. Onhan se mukavampaa saada olla valitsemallaan tiellä kuin että joutuisi kieltäytymään jostain…

Niitä mielitekoja kyllä tulee ajatuksiin, mutta vähän helpommalla ainakin pääsee, kun pitää huolta riittävästä ravinnonsaannista, mikä ainakin itsellä jäi välillä enemmän tai vähemmän alkoholinkäytön jälkoihin. Ja toisaalta etenkin näin kesäaikaan, pitää huolehtia nestetasapainosta - alkoholittomilla juomilla tietenkin. Kun se vaan on kumma juttu, miten sitä tulee tehtyä ei niin hyviä päätöksiä juomisen suhteen sitten kun on jano, eli siinä vaiheessa kun nestetasapaino on jo pielessä.

Tsemppiä matkallesi :slight_smile:

“…onko tekeminen kirjattu/sanottu positiivisen vai negatiivisen kautta; “En juo tänään” vs. “Olen tänään juomatta”. Sama juttu sinällään, mutta sävy on erilainen.”

Se on juuri näin näin Yoru, kiitos muistutuksesta! On raskaampaa kieltäytyä ja hokea itselleen: en voi juoda, en saa juoda, en voi ottaa yhtäkään jne. Helpompaa, viisaampaa ja voimaannuttavampaa on kertoa itselleen: saan olla juomatta, saan mennä raittiina nukkumaan, saan löytää pikkuhiljaa raitistumisen myötä uudenlaisen mielenrauhan.

Oma tilanteeni tänään: pvä kolme ja juomatta olen saanut olla. :slight_smile: Minulle on tänä vuonna konkretisoitunut se, miten paljon vahinkoa itselleni ja ohessa läheisilleni olen juomalla tehnyt. Myös sairauden eteneminen vääjäämättä lyhyistä juomatauoista huolimatta on konkretisoitunut oikein kunnolla tänä keväänä ja kesänä minulle. Jos jatkan, edessä on hidas ja tuskallinen kuolema. Ei heti, mutta vuosia ennenaikaisesti varmuudella. Sitä en halua.

Lisäksi ulkopuolelta olen saanut sen kaltaisia signaaleja olemisistani ja tekemisistäni että tajuan, miten paljon olen jo itseäni tuhonnut. En mene yksityiskohtiin, nämä ovat tosi herkkiä ja henkilökohtaisia asioita.

NYT ON MINUN HETKENI RAITISTUA.

Fyysinen ahdistus on kova, se tuntuu vaihdellen kaulan, rinnan tai vatsan seudulla tai kaikissa yht’aikaa. Tästä aion selvitä ajattelemalla, että vuosien juominen ei mitenkään voi päättyä niin, että heti kohta on kaikin puolin OK olo henkisesti ja fyysisesti. Aika ja alkottomuus varmasti auttavat.

Eräs asia, joka nyt on toisin, kuin aiemmilla kerroilla, on se, että oivallan lapsuudestani asioita ja niiden merkitystä persoonalleni nyt vihdoin kirkkaasti ja ymmärrän paremmin, että alunperin olen alkoa käyttänyt nimenomaan ahdistuksen, häpeän ja alemmuudentunteiden lievittämiseen. Ajan myötä alko itsessään riittää aiheuttamaan lisää näitä tunteita > on siis juotava lisää, jotta sietää itseään ja olojaan.

Tämän kaiken tunnustaminen ja kaunistelematta myöntäminen itselleen aiheuttaa myös ahdistusta ja häpeää. Kai se on hyväkin, jos ei tuntuisi missään, en olisi tosissani raitistumiseni kanssa (tälläkään kertaa).

Näillä miettein eteenpäin. Kaunista kesäiltaa raitistujille, olittepa sitten kerta-, kesto- tai sarjaraitistujia. :smiley:

Viides raitis päivä. Pitänee hankkia jokin laskuri tms. Niin pysyn kärryillä lisääntyvissä päivissä.
Aika ahdistava olo oli aamulla ja on vieläkin. Hyväksyn sen raitistumisen osana. Aivoni ovat aivan ihmeissään, mitä tämä nyt on!?!

Eilen vietin iltaa kahden juovan ihmisen seurassa ja oli ilo huomata, että mitään mielitekoa ei ollut. Join kivennäisvettä, enkä kokenut jääväni mistään paitsi. Myös muutoin päivän aikana puuhasin asioita, joita ennen en kuvitellutkaan tekeväni ilman paria olutta vähintään ja huomasinkin nauttivani aivan uudella, aidolla tavalla näistä jutuista. Jokainen tällainen pienikin kokemus vahvistaa raittiutta. Voi tuntua tyhmältä kirjata tällaisia pikkuasioita ylös, mutta kirjoittaminen vahvistaa uutta raitista ajatusmaailmaa. Tämäkin voi tuntua pöhköltä, että viidentenä (!) päivänä (entinen toivoton) raitistumisenyrittäjä puhuu jo uudesta “raittiista ajatusmaailmasta” mutta otan tämän omaa raitistumistani vahvistavana harjoituksena.

Otan myös ammattiapua vastaan ja puhun tällä kertaan asioista suoraan, en kierrellen ja kaarrellen, kuten ennen olen tehnyt pelätessäni alkoholismini paljastuvan. Tämä on ratkaiseva ero omien (kymmenien) edellisten ja tämän kerran välillä.

Vaikka tämä kesä on ollut minulle todella vaikea ja ahdistava, on tämä todennäköisesti elämäni tärkein kesä, jokaisine hetkineen. Valoa kohti!

Päivä nro 6 alkamassa.

Eilisen aikana tuumailtua: ominaisuudet, jotka alkoholismi ovat tuoneet esiin tai voimistaneet: kärsimättömyys, itsekkyys, stressinsietokyvyttömyys.

Kuten Jean Kirkpatrick kirjassaan Turnabout/Täyskäännös kirjoittaa: “emme alunperin olleet itsekkäitä, mutta sairaus on meistä tehnyt sellaisia.” Aamen ja allekIrjoitan. Tunnen juuri tällä hetkellä olevani täysin nollassa, täysin alussa uuden elämän opettelussa. Eilen ruokakaupassa jo hermostuin, kun kaikki ei löytynyt heti ja normaalisti olisin kurvannut siiderihyllyn kautta ja äkkiä kotiin olotilaa parantelemaan. Nyt mukaan tarttui alkoholitonta olutta, jonka ainakin tässä vaiheessa itselleni suon.

Tämä stressinsietokyvyttömyys kaipaa minulla paljon työstämistä. Elämään kuuluu ongelmia ja haasteita ja alkoholisti (ainakin minä) hoitaa tilanteet äkkiä kotiin ja lääkettä huiviin -taktiikalla. Näin on ollut jo vuosia. Tämä on huonoin mahdollinen taktiikka stressitilanteiden hoitamiseen. Asioiden ja tilanteiden kohtaaminen, omien reaktioiden hallitseminen ja rauhallinen pohdinta, miten tästä eteenpäin, olisi tietenkin rakentava tapa edetä. Jälleen helppo sanoa, vaikea toteuttaa. Kahvipaketin etsiminen kaupasta on toki lievä stressi verrattuna elämän moninaisiin isoihin haasteisiin, mutta mekanismi on sama, näin ainakin itselläni näyttää olevan.

Myös pakeneminen tavalla tai toisella on alkoholistinen tapa toimia. Juominen itsessään on pakenemista arjen tuskista, mutta asioiden “unohtaminen” , työpaikasta tai tehtävästä toiseen pyrkiminen, ihmissuhteesta toiseen siirtyminen, paikkakunnan vaihtaminen, kaikki nämä ovat tavallaan pakenemalla ongelmien ratkaisuyrityksiä. En ole kaikkiin edellä mainittuihin sortunut, osaan kyllä. Puoliso on jaksanut pysyä rinnalla, josta olen ikikiitollinen.

Nyt aamukahvin keittoon ja päivällä on hieman eräisiin juhliin (alkoholittomat) liittyviä valmisteluja. Yritän pysyä toiveikkaana, vaikka oma tilanteeni ahdistaa minua nyt todella.

Päivä seitsemän alkamassa (hommasin laskurin, vaikka toistaiseksi lyhyelläkin matikalla pysyn laskuissa, tavoite, että en!) heräsin aikaisin, mutta ensimmäistä kertaa ahdistava aamuyön herääminen jäi pois! Konkreettinen edistysaskel ja iloitsen siitä! Ensimmäinen raitis viikko siis tänään tulee täyteen. Hyvä minä!

Nyt aamukahvilla ja ensimmäiseksi tekee mieleni kirjata edistymiseni tänne plinkkiin.

Alkukesästä tapahtui jotakin, joka havahdutti minut lopullisesti, tunnen vahvasti näin. Tapahtuma oli muutama vuorovaikutustilanne, jotka saivat minut tolaltaan ja pohtimaan oman alkoholinkäyttöni seurauksia itselleni. Ajattelen, että “normaali”, vakaa (ja raitis) ihminen olisi selvinnyt harmituksella ja ketutuksella, mutta minulta meni rattaat sijoiltaan täysin ja oikeastaan kesä piloille. Nyt näen selkeääkin selkeämmin, että tuon kaiken piti tapahtua, jotta heräisin. Yksi huono kesä on kuitenkin koko ihmisen elämän pituuden mittakaavassa pikkujuttu. Minä en ole oppinut aiemmin, vaikka elämä on tarjoillut kymmeniä kokemuksia, joista fiksumpi olisi tajunnut aikaa sitten, että raittiutta kohti on ainoa kestävä tie. No, kovapäinen mimmi kaipaa kovaa opetusta. Sitä tuli ja voin olla ainoastaan kiitollinen elämälle/korkeammalle voimalle/universumille, miten kukin nämä haluaa mieltää…

Juuri nyt siis suorastaan valoisalla mielellä uutta rauhallista raitista elämää kohti hyvällä vauhdilla. :slight_smile:

Päivä kahdeksan eli toinen raitis viikko alkamassa.

Aamusta asti alakuloinen fiilis. Kuuluu raitistumiseen ja hyväksyn sen. Olen sieltä täältä lueskellut Eira Mollbergin Villahousuhäpeää, jossa hän kuvaa aikojaan alkoholiriippuvaisena ja kuntoutuksessa. Jaan siitä pari ajatusta itselleni ja toivottavasti jollekulle muullekin inspiraation lähteeksi:

“Kuntoutuminen on hoidollinen prosessi. Toipuminen on henkinen prosessi. Toipuminen nousee toivosta ja kiitollisuudesta. Toivon ja kiitollisuuden vastakohta on syyttäminen. Negatiivisuus ja syyttely kulkevat toisiaan tukien kuin Käpylän isomahaiset kaksospojat. Ensin tuetaan päihteettömyyttä. Sitten rakennetaan raittiutta. Raittiuden rakentamiseen kuuluu esiharkintavaihe. Vekellä se kesti kolmekymmentä vuotta.
Negatiivisuuden ja syyttelyn avulla voi pedata itselleen retkahdusta.”

“Alkoholismi on sairaus. En halua olla sairas, haluan olla terve.”

Nämä lauseet kirjassa puhuttelevat minua kovasti. En tosin tiedä, keitä olivat Käpylän isomahaiset kaksospojat vai lievätkö urbaanilegendaa… se ei ole oleellista.

Tuo oman retkahduksen petaaminen sallimalla itselleen (vai suorastaan lietsomalla itseään?) negatiiviseen tunteeseen, josta seuraa “pakko lievittää oloa muutamalla” on minulle tuttuakin tutumpaa… Nyt minun on ajateltava asiat ja tilanteet uusiksi. Ei ole jostain ulkopuolisesta syystä johtuvaa turhautumista/ärsytystä/kiukkua, vaan olen itse valinnut tuon tunnetilan voidakseni retkahtaa. Auts, miten kipeää tekee myöntää tämä ja kirjoittaa kaiken kansan luettavaksi. Ja samalla tervehdyttävää ja rauhoittavaa.

Tässä on nyt pureskeltavaa minulle riittävästi tälle päivälle.

Toivottavasti muut raitistujat täällä jaksavat olla toiveikkaalla mielellä mahdollisista kompuroinneista huolimatta. Palataan!

PS. Toivottavasti kirjan “Veke” on saanut löytää raittiuden. Tuo monikymmenvuotinen “esiharkintavaihe” on myös osuva ilmaus ja siinä piilee surullinen totuus…

Hei. Luin ja tuli mieleen eräs kirja “Iltapäivälla tuli levottomuus” Illoinen Eeva. Vaikken ole lääkkeiden enkä huumausaineiden väärinkäyttäjä, niin silti tuo kirja sävähdytti. Tajusin itsekin kuinka vapaapäivän alkaminen teki levottomaksi. Kunnes sekään ei riittänyt, levottomuus iski myös keskellä viikkoa ja tietenkin poissaoloja töistä. Onneksi tai en tiedä oliko onneksi, työ oli urakkaluontaista ja sain tehdä töitä putkeen ja ottaa vapaata kun tarvitsin. Ja minähän tarvitsin. Sitten tein hullun lailla töitä että sain syyllisen mieleni hiljaiseksi… jne. kierre oli valmis.
Nyt on liikunta, harrastukset joita teen nyt intohimoisesti, tylsyys ei vaivaa.
Tsemppiä kaikille meille, pysytään erossa päihdyttävistä aineista päviä kerrallaan, tai hetki kerrallaan!

Huomenet plinkkiläisille!

Täällä päivää 12 aloitellaan ja hyvin tuli nukuttua. Vielä lomalla ja olen nyt luonnon keskellä, joten ajattelen tätä vähän niinkuin omaehtoisena päihdevieroitushoitona.

Olen juovinakin aikoina koettanut syödä terveellisesti, liikunnan kanssa on ollut vähän niin ja näin…

Nyt haluan pikkuhiljaa panostaa molempiin ja omaan hyvinvointiini muutoinkin. En ota liikunnasta paineita, vähitellen kohti syksyä… Joku taisi tuolla vähentäjien puolella kirjoittaa: " jokainen raitis päivä vie sinua kauemmas alkoholista." Varmaankin ja toivottavasti juuri näin.

Yksi hyvä kokemus oli ilta yksin kotona. Punaviinipullo olisi ollut käden ulottuvilla, mutta mitään mielitekoa sen avaamiseen ei tullut.

Kyllä aito raitistuminen lähtee vain ja ainoastaan ajattelun muutoksesta. Jos pullo on jo ajatuksissa saati kädessä, peli on menetetty. Tämä on ollut minulle selvää, mutta en ole kyennyt viemään muutosta loppuun aiemmilla kerroilla. Olisi ylimielistä julistaa, että tällä kertaa varmasti onnistun. Onnistuminen tulee päivä kerrallaan ja hiljaisuudessa asiasta mesomatta (paitsi täällä saa kai vähän mesotakin :slight_smile: )

Oikeastaan varsin seesteinen olo ja mieliala juuri nyt. Tämä on aaltoliikettä, alakulo tulee varkain, mutta sen voi hyväksyä prosessin osana ja toivottaa tervetulleeksi - ja myös tervemenneeksi - ajallaan.

Rauhallista päivää ja voimia kaikille matkalla mielenrauhaan!

Kiitos lukuvinkistä Vieraammaksi54! Iltapäivällä tuli levottomuus laitettu varaukseen.

Tyhmyyttäni olen jossain kirjanraivausoperaatiossa hävittänyt (varmaan luulin, etten enää tarvitsisi!?!) useankin hyvän alkoholismia käsittelevän opuksen. Suosikkini ovat Jean Kirkpatrickin Täyskäännös ja Raimo O. Kojon Eroon viinasta. Näitä voin lämpimästi suositella kaikille, edellistä varsinkin naisalkoholisteille! Molempia voi hyvin lukea myös kursorisesti sieltä täältä. Näissä molemmissa kirjoissa tulee hyvin esiin se, että retkahdukset eivät ole epäonnistumisia vaan olennainen osa toipumisprosessiq, joka monilla vie vuosiakin. Tämä on tärkeää tiedostaa.

Tänään ei ihmeempiä, kahden viikon “vuosipäivän” aattoa mennään ja raittiina saan olla tänäänkin.

Päivää 17 mennään. :slight_smile:

Olen aikuisella iällä onnistunut muutaman useamman kuukauden tauon pitämään, mutta edellisestä kahdenkaan viikon pituisesta tauosta on jo vuosia. Tuntuu hyvältä. Vaikka kesä on ollut ilman alkoholiongelmaakin haastava ja huolientäyteinen, niin viimeisen 17 päivän aikana ei kuitenkaan ole käynytkään mielessä helpottaa oloa alkoholilla. Tämä on uusi ja ihmeellisen ihana tunne.

AA-ryhmiin menemistä pohdin, mutta ratkaisevaa askelta en vielä ole ottanut.

Vielä olisi muutama päivä lomaa jäljellä, josko saisin varovaisesti liikunharrastusta vähän käynnisteltyä ja unirytmiä kohdilleen… Nyt on menossa vaihe, jossa ei tapahdu muuta ihmeellistä kuin päivä kerrallaan raittiina ja sehän on suuri ihme se.

Tsemppiä ja voimia kaikille kanssaraitistelijoille. Meitä on paljon.

Päivä 18.

Tulee mieleen joulukalenteri…

En aio joka päivä palstaa spämmätä, mutta nyt alkuun tuntuu hyvältä kirjata pienetkin edistymisaskeleet tänne. Itseäni varten ja jos joku näistä horinoista saa itselleen jotain hyötyä/iloa/inspiraatiota niin hieno juttu.

Tämän päivän mietteet: vaikka juuri tämän hetken tilannetta omalta kohdalta katsoisin ja juuri nyt raitistuminen tuntuu hämmentävän helpolta, niin oman historiani tuntien tämä on vuosien kehityskulun tulosta. Olen plinkkiin kirjautunut ensimmäisen kerran n 15 v. sitten ja vähentäjien puolelle tietty. Pitkään, pitkään uskottelin itselleni, että vähentäminen/juomatauot olisi ratkaisu. Tunnukset ja salasanat unohtuneet aina kun “muut kiireet” (=alkoholi astunut jälleen elämään) ovat tulleet tärkeämmiksi kuin plinkkiin kirjoittelu.

Täällä on muutama “vanha jäärä” jotka ovat olleet vuosiakin raittiina, mutta palaavat päivittämään kuulumisiaan ja tsemppaamaan meitä alkutaipaleen hoipertelijoita. SUURI KIITOS teille! 0132 ja Putkis ainakin tulevat mieleen ja Metsien miehen viisaat kommentit muistan jo pitkältä ajalta myöskin.

Itselläni on mm. muistikuva, että 40-v. päivieni aattona tuumailin: “juhlitaan nyt vielä kunnolla ja sitten raittius kutsuu…” Niin kutsuikin ja on kutsunut koko ajan ja olen kutsun kuullut, mutta en ole osannut KUUNNELLA. Nyt 50+ ikäisenä vasta on ilmeisesti järkeä meikänaisen päähän tullut riittävästi. Näin toivon ja uskon.

Lääkäri määräsi pyynnöstäni Antabuksen. En ole vielä lääkettä hakenut, mutta aikomus on. Jotta mahdollisena heikkona hetkenä olisi tueksi. Tai onko jo liian myöhäistä jos heikko hetki koittaa…ja se koittaa jossain vaiheessa varmasti. Alkoholismi -aiheisilla sivustoilla olen pyörinyt (liikaakin?) niin yksi tällainen vinkki tuli vastaan: jos alkaa hirveästi tehdä mieli, niin anna itsellesi lupa ottaa, MUTTA VASTA HUOMENNA. Mieliteko on saattanut jo mennä ohi. Pidän tämänkin mielessä.

Mitäs muille kuuluu?

Iltaa. Tulin tänne lukemaan kirjoituksia, kun alkoi jälleen ahdistaa ero. Hylkäys. Minut hylättiin. Todettiin epäkelvoksi… no itsesäälihän se yrittää versoa mieleen heikkona hetkenä.
Tuo mitä kirjoitit että et yritä väkisin hampaat irvessä pysyä viinasta erillään on just sitä mitä AA:ssakin sanotaan. Ei tarvi pakottaa itseään. Ei luvata kenellekään mitään. Olla vain tämä hetki, tämä päivä raittiina, siitä se jatkuu.
Niinkuin minullakin nyt, hetki kerrallaan, päivä kerrallaan erossa, pysyvästi kuitenkin niin mies sanoi, yhteen emme enää koskaan muuta. Että pieni kuolemahan tämä on. Rakkaus, valat ja sopimukset on nyt rikottu. Pitääkin muistaa käydä poistamassa terveystiedoista ettei mieheni ole enää lähiomaiseni. Sekin vielä.
Mutta raittiina silti aion olla päivä kerrallaan. Olen ollut jo pitkään. Kauan. En enää muista miltä humala tuntui. Muistan kyllä krapulan ja ne hirveät aamut kun heräsin ja tajusin että taas meni höpöksi kaikki. Olin niin yrittänyt olla mukava, kiltti ja ahkera ihminen, kunnon ihminen, ja kun join kaikki meni kuin vessanpytystä alas.
Kyllä sellainen olo on nytkin että kaikki on mennyt pirstaleiksi, vaikka kuinka yritin pitää liittoa koossa, sehän hajoaa kun toinen ei yritä, siinäkin pitää olla oma halu, ei toisen. Samoin kuin raittiudessa, on oltava oma halu ei muiden vuoksi.
Tällaista tänään. Mutta selvänä ja vielä tästäkin noustaan, ehkä entistä ehompana.
Raitista viikon jatkoa!