Aivan, allekirjoitan joka sanan mitä Nnaana kirjoitti.
Mullakin alkoi huumeiden käyttö hiukan alle 30v., mutta kuten selitin, se tehtiin mulle tahallaan ja ilman mun omaa päätöstä asioista. Mä olen kaikkeen koukkuun jäävä ihminen, mulla on kaikki riippuvuudet mitä olla voi, paitsi ne ns. terveelliset eli liikunta ym.
Mä rakastuin heti piriin, täysillä. sain ekasta piikistä multiorgasmeja, luulin et kusen alleni. Mutta sitä ekan piikin tuomaa tunnetta ei saa koskaan enää toiste.
Mullekkin on kuule sattunut ja tapahtunut, oikeestaan koko elämä menny päin persettä ja kaikki asiat kantapään kautta. ja musta lammas minäkin
En todellakaan halunnut saarnata sulle tms, toivon vaan todella että alat oikeesti lukemaan niitä koukussa olevien tarinoita niin, ettet kiinitä huomiota siihen alkudouppailuun, se on aina kaikille hienoa ja jännää, uutta, on coolia olla erilainen ja ym. Parin kolmen vuoden ajan tekeydyt vasta käyttäjäksi. kuuntelet, imet oppia sisääsi. Yhtäkkii sulla muka on ihan pakko saada esim piriä, ku oot jo muka koukussa (toki oot jos joka päivä vedät, mut tarkotan lähinnä viihdekäyttöä). Tulee mukamas piikkikoukku ja on pakko heittää vaikka ränniin vettä. oon käyny nää samat vaiheet läpi ja nykyään naurattaa ja hiukan hävettää. Ei kuule ole piikkikoukusta tietoakaan, kun pirikuurin puolesta välistä vietät vessassa hiki valuen yli tunninkin tuskastuneena tökkimässä itseäsi, kun suonia ei löydy enää mistään ja kroppa on täynnä hävettäviä arpia ym. Kun pääsin kh:n olin niin kiitollinen ku ei tarvinnu piikkiin koskea. Mut pirin kans esim juttu vaan menee useimmilla niin, että kun oot kerran piikittäny sitä, ni et enää halua vetää sitä muulla lailla, koska se tunne ja nousut on niin voimakkaammat ja paremmat.
Ja buprekoukku vittumaisin koukku IMO. Kannattais uskoa se, että siitä ei kauaa euforiaa saa. jokusen kuukauden. sit huomaatki yhtäkkii olevas niin koukussa, että maksat ittes kipeeksi pysyäksesi normaalina, terveenä, toimintakykyisenä. + se lamauttaa, vie terän kaikilta tunteilta. ei oikein tunne täydellistä iloa eikä surua. Olen huomannu vuosia sitten jo, etten juurikaan naura enää. ennen käyttöä olin elinvoimainen, menevä, positiivinen, mulla oli paljon kavereita, tuttuja, ystäviä. Mulla on ihana poika, jolle olin hyvä äiti. Ainoa asia, minkä olen elämässäni tehny hyvin ja oikein, olin 5½ vuotta hyvä äiti hänelle. Me oltiin erittäin läheisiä, kuin symbioosissa. Puoli vuotta satunnaista käyttöä ja se vietiin multa. Mun isä painosti, että poika pois sieltä. Luvattiin vaikka mitä ja oishan siinä voitu todellakin tehdä ja auttaa mua vaikka miten, ei sitä olis tarvinnu viedä, huostaanottaa. Mä hajosin pirstaleiksi. Siitä on nyt hiukan yli 10 vuotta ja olen eläny tuskan, ikävän, huolen, pelon ja eteenkin jäätävän syyllisyyden täyttämää elämää. Ja onpa helppo sossun sanoa, että nyt nostat ittes ylös, et ikinä enää käytä ja saat sen kahden vuoden päästä sit takas. just joo, ei homma toimi päihdeihmisen kanssa noin. jolla siihen päälle vielä tunne-elämän persoonallisuushäiriö, täysin laho pää siinä vaiheessa. kyllä siihen tuskaan vaan on helpompi vetää jotain kuin kestää sitä ja tsempata. Mä olen menettäny kaiken.siinä samassa rytäkässä menetin sossun käskystä myös miehen, kodin ja parhaan ystävän, jolla oli omat ongelmansa ja uhkansa huostiksella. Isä hylkäs mut. teki perinnöttömäksi. Ei olla vieläkään kunnon väleissä. ja aina olin ollu isän tyttö ja paras hänen tytöistään joka tuki häntä silloin kun hän vielä joi. harmi että raitistui perkele ja muuttui vitun nipoksi kusipääksi. menetin siinä alkuvuosien aikana jo kaikki normaalit ystävät ja kamut. Äiti ja isosisko on ainoastaan jaksaneet ja sekin välillä ollu siinä ja siinä… mulla ei ole ketään muita ihmisiä elämässäni vieläkään. Ei ketään. olen helvetin yksinäinen. ainoastaan kun on pirikuuri välillä, ni sit on muutma tyyppi jonka kans kiva jutskata ja vetää. ei muuta. ja ennen korvaushoitoa meni yli neljä vuotta siihen, että silloisen äijän kans ei riittäny energiaa mihinkään muuuhun, ku miettiä mistä buprea, mistä rahaa, lainaisko se, blaa, blaa… me ei tehty ees rikoksia. kaikki rahat meni siihen. ei ikinä käyty missään, ei koskaan rahaa mihinkään.kerran ollaan kuuden vuoden aikana oltu leffassa.arvaa onko hyvä ja romanttinen parisuhde kun huomataan, et eihän me puhuta mistään ,muusta ku säätämisestä. ei jaksanu. Et kai halua tollasta elämää itselles? ja tässäkin vaan pieni osa tarinaa, ja monella muulla on ollu vielä hirveempää. että mieti nyt tarkkaan, vielä kun voit.