Tylsä Runo Tylsyyden Luolasta
mitä niistä, mitä näistä
elämä on kuolevaista,
polkua pettäväistä,
martoa mannerta maista
tietäen kulje ainiaan,
ettei yksin matkaa kukaan,
eikä ilman Kainiaan,
hyväksy hänetkin mukaan
henkilökohtainen jouluaatto
kissan kanssa joulukinkkua
ennenaikainen jouluaatto
eläimiä kun ollaan niin ei jakseta odottaa
sitäpaitsi tämä pukki,
tulee yleensä muutenkin ennen aikojaan
kuu on taas kytiksessä ikkunan takana
kuvittelen sen olevan aurinko
ja itseni yhtä onnelliseksi
kaksi karvaturpaa punaisella päiväpeitolla
toinen vain kehrää iloisena itseään tiedostamatta
vaikka siltä on viety kassit
ja se toinen tiedostaa itsensä liiankin hyvin
se jolla on täpötäydet kassit
mutta ei ketään jolle lahjansa jakaa
savun mukana haluan piipusta ulos
ilmaan haihtua
saisi jo tämä masentava vuosi uudeksi vaihtua
Miehen kuukautiset
boheemi nuorukainen
banaanin pehmeällä beellä
istuu sydän kädessä iltateellä
viettää yksinäisen miehen iltaa
syö, tiskaa ja pyykkaa
kynttilän valossa itseään psyykkaa
yön pimeys katselee valoa tyhjästä ikkunasta
surujumala kaataa silmiin kyyneleitä kastelukannusta
mutta silti jokin kannattelee, elättää tätä painavaa punnusta
kun tulee aamu, ja muut kodeissaan heräävät
minä painun yöpuulle ja laitan huulirasvaa suulle
vilkaisen ikkunasta, ja annan lentopusun sirppikuulle
Kaaos
Elämäni ristiriitaisten tunteiden ajamana
olen syössyt itseni helvettiin,
huoliini humaltuneena huudan hulluuden partaalla
Ureatähti loistaa yläpäässä kuin kaaos yksiössä
syyllisyyden sulttaani ajaa takaa keittiössä
terassilla kuulen kummia ääniä itseäni etsiessä
Fariseukset minussa jahtaavat tuomiotaan
vasta vihitty vittuuntuminen vaatii huomiotaan
juoksen alasti maakuuhuoneeseen kylmään kotaan
“Jihad on alkanut” kuulen päässäni sanottavan
pimahduksen juostessa mielipyörällä herään alla navan
ja nostatan kuninkaan pystyyn ja vedän käteeni.
Kiikku
kun saapuu ilta alkaa tummumaan
ja sydänvalo hiljaa hiipumaan
saa ajatusten virrat taas nyt liikkumaan
ja mielen hirsipuuhun kiikkumaan
Alkemistin paja
mailla erään karun
Savon syrjäkylän
kellarissa majan
alkemistin pajan
pyhiinvaellus läpi helvetin
jääti halmeen, jätti vain valveen
repi routa riimut rakkauden
katos yöhön ikitalveen
sai sydän jääkauden
on vihdoin aika uuden ajan
kellarissa tuon majan
alkemistin pajan
nyt Mestarinsa kohtaa
pakana rautasydän
tulessa taottu hohkaa
Runotaika
[i]Vaikk´olen kylmettynyt väärään vuodenaikaan
ja routivat alavat maat
olen tarttunut kiinni hetkeen
riimiretkeen, runotaikaan;
jo Ylhäällä palavat haat
Vaikk´rakkaan kuun valo kohta puolillaan
ja mies täytetty huolillaan
kirjoittelee vain yksinäisyyden tuolillaan
pistelee sieluun, Rakastaja Taivaan nuolillaan[/i]
Runous
Päivänvalon,
hautautuessa tummaan yöhön,
hautaudun minäkin tähän lempityöhön;
Runouteen.
Optimistinen Pessimisti
Olen tänään Iloinen
koska tiedän, että Vaikeammat Ajat
ovat onneksi vasta edessäpäin.
Syysloma
Mulla on syysloma,
kestänyt jo vuoden.
RIVIMIES
ASENTO!
Katse ylös, selkä suorana
käännös vasempaan, PÄIN!
Jalan, laitapolkua pitkin
kohti työvoimatoimistoa, MARS!
Jonota ensin pääsyä suojatielle
jonka jälkeen jonotat pääsyä sen ylitse
Väistä ylempiarvoisia, jotka kulkevat
autoillaan halki sinun tiesi.
Jonota pääsyä ovelle,
jonka jälkeen voit astua sisään.
Esikuntaan menevä letka väistää sinua.
Kävele jonon jatkona, kohti ylimpää kerrosta
portaita pitkin
kaikki ne kuusisataakuusikymmentäkuusi askelta.
Jonota, jonka jälkeen ota vuoronumero
ja odota.
Odottaessasi, voit kaivaa esiin
ne tarvitsemasi asiointipaperit
kuten muun muassa syntymätodistuksen,
ajokortin (jos löytyy), kela-kortin,
rikosrekisteritodistuksen, lääkärintodistuksen,
varusmiespalvelustodistuksen (jos löytyy),
sekä kaikki työ- ja koulutodistukset
(jos löytyy yhtäkään).
Kun vuorosi tulee, tervehdi johtajaa
ja näytä ainakin nuo edellä mainitut
vastaa kaikkiin kysymyksiin
mutta älä itse kysele,
älä missään nimessä!
Ja odota, kunnes Hän ilmoittaa sinulle
mitä Hänellä ei ole sinulle tarjottavana
ja mihin Hän sinut määrää.
”Teidät on juuri ylennetty työharjoittelijaksi,
aloitat kilometritehtaassa maanantaiaamuna
kello kuusi, harjoittelu kestää puoli vuotta.
Ylennyksen saatte käydyistä lukiosta, ammattikorkeakoulusta ja
armeijasta sekä lyhyistä mutta lukuisista pätkätöistä. Ja eritoten,
palveluksestanne kentällä nyt jo yli tuhat viisisataa päivää.
Ansionne mukaan päivärahanne nousee
kahdeksalla yksiköllä per päivä,
ja sillä katatte matkustuksen työpaikalle ja takaisin.
Muistakaa perua kaikki muut tukenne”.
Käännös vasempaan, PÄIN!
Säälittävä ilme kasvoille, NYT!
Jalan, kohti esikuntaa
ilman tahtia, MARS!
Virkailijan ilmoittaessa,
että koska nyt aloitatte työt,
et ole enää oikeutettu
asioimaan esikunnassa ja voit poistua.
Toimeentulotukea ei siis myönnetä,
ei pennin jeesusta,
ja sitä paitsi olihan Jeesuskin kerjäläinen.
Matkalla pois käy jättämässä asumistukesi perumisilmoitus
kansaneläkelaitokseen.
Jalan, kohti omaa viidentoista neliön parakkia,
laitapolkua pitkin, TAAKSE POISTU!
Tänä iltana on vuorossa,
taistelijaleirin loppukoe.
Jos selviydyt tästä kokeesta,
teille myönnetään
puistokemian maisterin paperit,
eikä turhan maailman pikkuasiat,
kuten työttömyys tai rahattomuus
tunnu enää missään.
Varusteenne ovat pullo viinaa,
palanen ruttuista paperia ja kynä
sekä vaihtoehtoisesti
puukko, haulikko tai köysi.
Lepo.
Kohtalon Veistos
Tupajuoppo tuvassaan
antoi periksi kossukolalle
nyt pää vajonneena olalle
toivoo kuolemaa mielikuvassaan
Ajatukset voittain
saapuivat käärmeet laumassa
tyhjiä pulloja pöydällä sadoittain
ja musta verhot ikkunassa
Oli luvassa
taas putki rankka
nyt tuvassa
vain tupakansavu sankka
Elämä pakastuneena
ulkopuolella tuvan
luolaansa astuneena
pyytää juoppo itseltään itsemurhaluvan
"Minä en enää kestä,
enkä usko muutokseen,
en löydä toivoa sydämestä,
enkä valoa aatokseen,
On tahtoni kadonnut;
olen vuotava laiva,
karille ajautunut,
mielessä vain huoli, vaiva,
Viisitoista pitkää vuotta,
myrkkykäärmeen lyötävänä,
enää ihan täysin suotta,
elän loisen syötävänä,
Uskoni hauras on kuollut,
käärmeen vihaisa raivo,
on liian voimakas ollut,
ja myrkkyä täys’ mun aivo,
Isännyyden ottain,
se sieluun syvälle tarras,
ja nyt loppu, kuolema vain
on ainoo toive mun, harras."
" Rakas Poikani, kuule;
On Kohtalo, oma veistos,
älä vaan ikinä luule,
että itsemurhan tuotos,
oisi poispääsy täältä,
murheellisen maan päältä -
Hengeksi janoisaksi,
tänne jäisit kiertelemään,
hyvin pitkäksi ajaksi,
ja uudesti syntymään,
et armoa enää saisi,
tälle aikakaudelle -
Sille joka luovuttaisi,
ei sijaa vapaudelle.
Haikeus
Katsellessa,
kun muut elävät elämäänsä
ja minä kuolen kuolemaani
on oloni hieman haikea
vaikka tiedän,
että se oli minulle liian vaikea
Viimeinen Henkäys
Iki-iltaa kaikk’ päiväin
kaamosta koko vuos’
nuorena ma jo näin
tätä mietin äsken tuos’
ei selkääni paina
maallisen työn taakka
työttömänä, yöt valvoen aina
notkun vain väsyneenä aamuun saakka
Kynttilän Valo
seinälle heijastaa
hyvin suruisan muodon -
tämän käden joka kirjoittaa.
Ja tämä suuri suru toivon voittaa,
tehden sielustain yksinäisen luodon
joka todellisuuden niin synkäks’ paljastaa;
En tule koskaan olemaan, Rakkauden Majatalo
Turtuneena turhautuen
nyt kuolinilmoitustain aattelen
epätoivoon hautautuen
siihen runoa jo kirjoittelen
" Lyhyt oli reissu elämän
miehen nuoren ja väsyneen
vaikk’ kokemusta täys’
ja nyt on jo aika runon tämän
joka julistaa matkan päättyneen -
Siunattu olkoon, runoilijan viimeinen henkäys "
Vanha Mies
Vanha Mies tuo
harmaa parta huurussa
torin penkillä maailmaansa luo
taivaalle katsoen, selkä kyyryssä
Ei osaa ota
ympärillä pyörivään
massakeskuksen hyörinään
ei harmia olollaan kellekään tuota
Katse on tyyni, vakaa
kirkastettu on järki
eikä menneisyys enää aja takaa
sillä sydämessä loistaa aamutähden kärki
Vanha Mies tuo
Totuutta yksin palvoo
unhoittaneena turhat tarpeensa nuo
hereillä elää, mieltään valvoo
Hän hyvin paljon, koki kärsimystä nuorena
näkiessään ihmisen haureuden
mutta oppi Itsensä ja hankki viisauden
nyt rauhassa elelee, jylhänä vuorena
Hän tehnyt on myös maisen työnsä
ja ajattelemalla,
sydämessään puhdistautumalla
kirjoittaen runoja viettänyt yönsä
Silti usein itsekseen harmittelee
pahan määrää noilla sydämillä
kun ryntäilevää ihmisparvea katselee
kulkien tuon kaaoksen ympärillä
Vanha Mies tuo
pahoja myös itse ennen aatteli
ajatuksissaan itseään monasti hautaan jo saatteli
mutta nyt Totuudessa, elon maljansa loppuun juo
Voi raskasta olla, Elämä aineessa
sieluttomana vain kulkien
jatkuvassa kiireessä, paineessa
Hengellisyys itsestään pois sulkien
Sen tietää, Vanha Mies tuo
joka heränneen, elävän sielunsa -
ylös nostetun Itsensä
Kuoleman portille aikanaan tuo
Kahdesti Syntynyt
Hautuumaalla egon turtuneen,
synnyinseudulla Ihmisen,
löysin suuren unelman,
tarkoituksen, syyn luomiseen.
Niin katos huoli huomiseen,
ja sielu takaa harhan helman,
nousi lailla kukkasen,
alta kuoren murtuneen.
Intohimon Kehä
Himosta syntyy houkutus,
ja houkutuksesta intohimo.
Intohimosta seuraa lankeemus,
ja lankeemuksesta Häiriö.
Häiriön seuraus on Krapula.
Krapulasta syntyy kärsimys,
kärsimyksestä ahdistus.
Ahdistuksesta syntyy levottomuus,
ja levottomuus sytyttää Tulen.
Tulesta syntyy luovuus,
ja luomisesta Rauha.
Rauhasta syntyy levollisuus,
ja levollisuus johtaa Tyyneyteen.
Olen hetkeksi tyydytetty.
Sitten Tyyneys synnyttää Rakkauden
ja Rakkaus ystävällisyyden, hellyyden.
Hellyys synnyttää pian kaihon,
ja se kaiho on Kaipaus.
Kaipaus haluaa jännitystä,
ja niin syntyy jännityksen kaipuu.
Jännitys taas synnyttää himon,
ja se himo yltyy pian intohimoksi.
Niin kaikki alkaa taas alusta.
Näin, minä kierrän kehää.
Musta Puro
[i]Hiljaisia unelmia
koskemattomia helmiä
toivorikkaita ajatelmia
mielen hedelmiä
…en niitä löydetyksi saa…
…sillä riivaajien asuttama on mun maa…
Musta puroni tulviva
siinä olen taas uiva
ja korpeni kuiva
vain myrkkykasveja kukkiva[/i]
Sirpalemieli
lukemattomain
tuolien välissä
katselen tummaa kattoain
enkä tiedä missä
olen koskaan tulematon kevät
ja pohjallani piilevät
syntymättömät minuudet
luovat taas ahdistukset uudet
kun itseensä syvästi pettyy
elon tiellä harmajalla
pimeällä ajalla
siinä rokki ryvettyy
mieleni susilauma
tuhatpäinen
raadeltu sydämeni sauma;
erämaa yksinäinen
Tiesitkö?
Tiesitkö,
matkallasi kauas,
kauas pois Itsestäsi
ettet ikinä takaisin löytäisi
Tiesitkö,
kulkiessasi pitkin kalmaisia katuja
kohti kadotuksen kuilua
ettet ikinä saapuisi perille Kuolemalla
Tiesitkö,
katsoessasi ulkoavaruuteen
etsiessäsi tähtien loistoa
ettet ikinä loistaisi katsomalla pois
Tiesitkö,
että etsit vastauksia aina ulkoapäin
ja mitä kauemmas tähyilit
sitä kauemmas itsestäsi
Tiesitkö,
tehdessäsi henkistä itsemurhaa
että parempi kyy oksalla
kuin kymmenen pivossa
Tiedätkö nyt,
miltä tuntui katsella koko ajan
silmiesi takaa
tuhoamme
Tiedätkö nyt,
että olet taistellut koko ajan
vain itseäsi vastaan
palvomalla maailmallista kuortasi
Hetkinen vielä,
niin tulet ymmärtämään
mutta silloin on myöhäistä
ylös nousta ristinsä herraksi