Heippa kaikille… Nyt se olen minäkin teidän kaikken kanssa täällä. Omapelaamiseni on jatkunut vuosia ja vienyt satotuhansia… En juuri nyt jaksa edes kirjoittaa miten kaikki on alkanut ja mennyt. Tänään retkahdin TAAS ja ennen kuin ehdin avopuolisolleni sitä kertoa jäin “kiinni”… Joo kylläpä kannatti. Puoliso ymmärrettävästi tuskainen ja vihainen… Soitti ja kertoi tulevansa kotiin joskus ja jättävänsä työt ja harrastuksen… Eihän ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta ja kaikki lupaukset olen antanut ja aina yhtä hyvällä menestyksellä rikkonut… Saattaapa olla että voin kerätä vaatteeni ja lähteä. Nyt jos koskaan antaisin ihan mitä vaan kun voisi nukkua pois. Miten tästä oikeasti on kukaan selvinnyt kun ei tuota selkärankaa näytä olevan ollenkaan, ainakaan minulla. Epäilen jo itseäni että olenko halunnut lopettaa ollenkaan…
Jos joku pelurin läheinen haluaa antaa neuvoja jolla voisin edes yrittää lievittää puolisoni oloa olisin siitä kovin kiitollinen. Puolisonihan ei kuitenkaan ole syyllinen eikä tätä ansainnut.
Jos joku pelurin läheinen haluaa antaa neuvoja jolla voisin edes yrittää lievittää puolisoni oloa olisin siitä kovin kiitollinen. Puolisonihan ei kuitenkaan ole syyllinen eikä tätä ansainnut.
No nythän on niin, kuten epäilitkin, ettet ole tarpeeksi halunnutkaan lopettaa. Ainoa keino on asettaa itselle sellaiset rajat, ettei pelaaminen kertakaikkiaan ole mahdollista. Retkahduksia meille riippuvaisille sattuu, se on totta. Mutta niin kauan , kuin olen näitä tarinoita lukenut, parhaiten tuntuvat onnistuneen ne, jotka ovat vahvasti päättäneet lopettaa ja tehneet radikaalejakin ratkaisuja . En tiedä, miten läheisiä voi helpottaa, mutta suostuisiko miehesi sellaiseen, jos istutte alas ja kerrot, että tämä sairaus syö sinuakin ja olet valmis kaikkeen mahdolliseen, jotta se ei jatkuisi. Eli annat rahaliikenteen kokonaan miehesi haltuun, nettitunnukset ja pankkitunnukset pois. Haet ammattiapua, haet vertaistukea. Teet kaikkesi ja osoitat sen myös miehellesi. Mikäli haluat itse muutoksen alkavan. Muut eivät voi sitä puolestasi tehdä. Tämä on karvas totuus, tiedämme kaikki sen. Valittaminen ja voivottelu on sallittua, esim. käyt täällä kertomassa ja purkamassa tuntojasi, niitä ei voi eikä tarvitsekaan kaataa läheisen niskaan. Mutta valinnat teet sinä itse.
Voimia sinulle taipaleellasi !
…lisäys edelliseen; siis puolisosi, kirjoitinkin että miehesi.
Juurikin näin yhdyn täysin edelliseen mielipiteeseen. Itse rimpuilin vuosikaudet veloissa joista läheiseni auttoivat selviämään ja lupasin heille useaan kertaan että en enää pelaa ja samoin lupasin myös itselleni mutta nyt noin kaksi viikkoa sitten tein jälleen tuon lupauksen ja tällä kertaa vain itselleni ja tein myös kaikkeni tuon lupauksen pitämiseksi eli suljin kaikki mahdolliset kanavat pelaamiseen ym. Ja nyt tosiaan huomaan jo itsekkin että ehkä nyt olin valmis tuohon lupaukseen mitä en ennen ehkä ollut. Tsemppiä sinulle jatkoon ja kaikille muillekkin jotka pelihimoa vastaan taistelevat.
Tervetuloa mukaan, minäitsekäs!
Kiitos vastauksista. Mollaamatta paikkakuntia enempää jouduin pahasti pettymään oman paikkakuntani avun saantiin. Ei ole vertaistukea eikä ryhmiä… Ja A-klinikathan loppuvat vuoden loppuun mennessä joten se kyllä siellä näkyy… Tervemenoa kaikki päihdeongelmaiset perusterveydenhoidon puolelle jonottamaan päivystykseen jossa lääkäri ehkä puhuu suomea. Juu… Nyt odotellaan seurakunnan vastausta jos heillä olisi minulle apua. Kateellisena selailin pääkaupunkiseudun vaihtoehtoja. No itsehän olen kaiken tilannut joten kait tämä on sitten osa siitä mitä minun on tehtävä ja tarkoituksella haastavaa. Kuulostaa itsesäälille mutta vakuutan että näin ei ole. Puolisoni on shokista ja tilanne akuutti joten olisin toivonut saavani apua nopeammin. En pysty auttamaan avokkiani jos en auta ensin itseäni. Ällöttävää sanoa noin kun olenhan tämän kaiken aiheuttanutkin ja minun tästä pitääkin kärsiä eikä muiden… Huoh… Äiti istuu viereisellä tuolilla ja ottaa nitroa kun stressi ja suru painaa. Ihan totta, tähänkö tarvitsi tulla… Mahtava tytär ja puoliso…
Näistä apua?
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-elämän-kriiseihin
Hienoa että olet yrittänyt hakea apua, surullista että et ole sitä saannut. Miten lähipaikkakuntien tarjonta? Itsekin joudun vertaistukiryhmään ajamaan 140km. Ja sitten on näitä verkkojuttuja. Vieras kirjoittikin hyviä linkkejä. Sitten voit kirjoittella tänne, lue muiten tarinoita.
Älä vaan anna periksi. Ja olit oikeassa että ennen kaikkea sinun täytyy hoitaa itseäsi jotta voisit hoitaa muita. Kyllä läheiset ensijärkytyksen jälkeen toipuu.
Jaksamista!
Huomasin, että olet linjoilla minäitsekäs. Miten menee? Oletko saanut apua mistään?
Heippa vaan ja kiitos kysymästä.
Eipä täällä tosiaan ole apua saatavilla se olisi haettava muualta. Jonkinlainen shokkitila päällä eikä ajatus kulje johdonmukaisesti. Tietenkin pelasin myös mikä ei luonnollisesti paranna oloa. Mieli tekisi mennä ja työntää naama lumihankeen mutta kun ei voi jotta ei herätä lisää huolta. Poltin nettitunnukset joka anto ihan pienen helpotuksen. Ideoita?
Saatko nukuttua, käytkö töissä vai pyöritteletkö ajatuksia päivät pitkät yksiksesi? Selviätkö lähitulevaisuudessa taloudellisesti, siis on katto pään päällä ja ruokaa? Oletko velkaantunut? Onko henkinen ahdistus pahinta tässä kaikessa? Siis mitä apua kipeimmin tarvitsisit? Eikö puhelimitse saatu apu auta vai haluatko mieluummin puhua kasvotusten?
Päihdelinkkiä, Peluurin ja Pelirajattoman sivuja ahkerasti tutkimalla löytyy erilaisia vaihtoehtoja ja tarinoista vinkkejä, esimerkiksi joku on terveydenhuollon kautta päätynyt akuuteimmaksi ajaksi laitoshoitoon tai saanut lääkkeitä, joku toinen taas päässyt alkuvaiheen shokin ylitse, kun on saanut puhua jollekin. Tämä kirjoittaminenkin auttaa, vaikka ei heti kaikkeen saisikaan vastauksia tai ratkaisuja.
Ihme kyllä saan nukuttua ja käyn töissä ja sepä onkin ainoa asia mistä suoriudun hyvin. Pyörittelen asioita itsekseni koska puolisoni ei ole siinä “tilassa” että pystyisimme yhdessä asiaa puimaan. Yksi ongelmista onkin hänen flegmaattisuus asioissa yleensäkkin. Kuulostaa varmasti pöpille mutta mikään asia ei hoidu jos minä en sitä hoida ja minun asioiden hoitamisen tuloshan on nähtävissä. Pyytänyt olen että jos hän hoitaisi mutta ei pysty niin ei pysty. Tiedän että minä olen pelaamiselleni sairastuttavat koko perheeni ja siksi heillä käytös sellaista kun on. Puolisoni on rakastava ja ihana samoin kun äitini eivätkä he tätä ole aiheuttaneet eivätkä ansainneet.Katto on vielä pään päällä paitsi lainan lyhennykset on rästissä n.3000€ ja kaikille vähäisille ystäville velkaa. Tilillä 0,66€ ja jääkaapissa valo. Seuraava tili kuunlopussa… Mitään laskua ei maksettu eikä edes tupakkaan rahaa. Ahdistus on valtava ja ajatus pyörii nyt rahan ympärillä että mistä saan edes vähän jolla ostan ruuat ja tupakat puolisolle ja äidilleni. Taas kun luen kirjoitustani en tajua itseäni 
. Psykoterapeutteja etsin tänään ja yhden mahdollisen löysin omalta paikkakunnalta. Katsotaan koska hän vastaa yhteydenottoon. Luulen että minun on konkreettisesti tavattava joku ammatti ihminen että asiat ns. Menee minulle jakeluun. Epäilen jo omaa mielenterveyttäkin. Työni on sellainen etten voi suuresti asiasta huudella koska voi johtaa potkuihin… Itsetuhoisia ajatuksiakaan on mutta se kaiken lukemani mukaan melkein kuuluu asiaan…
Tilanteesi kuulostaa raskaalta, kun vaikuttaa siltä, että vastaat koko teidän koko kolmikon taloudesta ja ilmeisesti muustakin elämän pyörittämisestä. Ei kai tilanne ole joka kuukausi tällainen vai onko pelaaminen johtanut tähän? Vai onko sovittu, että sinun vastuullasi on ruoka ja tupakat ja muiden vastuulla jokin muu? Kai äitisi ja puolisosi saavat jostain rahaa vai menevätkö ne rahat velkoihin? Kaikesta sinä et voi kantaa syyllisyyttä kuten siitä, että puolisosi on yleensäkin flegmaattinen. Tunnistan itsestäni, ja varmaan moni muukin peluri, tuon saman häpeän ja syyllisyyden monesta pienestäkin asiasta, joista meidän ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä ja hyvin moni ihminen ei edes tuntisi.
Olet etsinyt tietoa ja apua ja se on hyvä alku ja hyväksi itsetunnolle, että yrittää tehdä asioille jotain. Valitettavasti joskus tulee takapakkia ja pettymystä, kun ei sitä apua saakaan, mutta älä lannistu. Toivottavasti pääset psykoterapeutille tai saat muuta apua hoitaa ensisijaisesti itsesi kuntoon. Entä työterveyshuolto?
Onko siellä minkäänlaista ruokajakelua, kirkon apua?
Kyllähän tilanne on tämä kuukaudesta toiseen ja on ollu aina, enkä oikeasta osaa sanoa milloin en ole enää jaksanut. Minun pelaaminen on kuitenkin kaiken pahan alku ja juuri. Olen pelannut puolisoni ja äitini rahat että kiitos sympatiasta mutta empä ole tainnut sitä ansaita. Nytkin katselen ruohonleikkuria joka on keskellä pihaa lumen alla koska minä en sitä vienyt sisään, autossa on edelleen kesärenkaat koska en ole niitä jaksanut vaihtaa jne. Puhumattakaan monesta muusta pienestä asiasta tai isommasta. Isäntä ilmeisesti lomautetaan taas uudestaan joten minun olisi jaksettava keksiä jotain tilalle. Aloitin opiskelun työn ohessa vuosi sitten ja nyt en jaksa sitäkään. Ihmettä tässä tarvitsee että asiat jotenkin lutviutuisi. Voisiko joku alkaa pyörittämään peluireille tarkoitettua takuu-säätiön kaltaista järjestöä 
mistä saisi apua nopeasti. Tai pelurille miljonääri formaatti 
ihaillen lueskelin kuinka ihania omaisia osalla on ollut ja kuinka ihanasti auttaneet ja tukeneet. Valitettavasti kuulun itse prosenttiin jonka suku ei ymmärrä eikä halua ymmärtää, enkä tarkoita että tukisi taloudellisesti vaan että voisi asiasta edes keskustella. Tietysti voi olla että itse asetan kovia paineita mutta olen aina ollut se jonka on kovin tarvinnut tehdä asioita jotta olen hyväksytty. Seksuaalista hyväksikäyttöä, väkivaltaa, koulukiusaamista, hylkäämistä, pettämistä, syöpää, lapsettomuutta ja paljon muuta enemmän tai vähemmän traagista tapahtumaa. Tähän asti olen ollut sitä mieltä ettei nuo asiat liity pelaamiseeni ja ajatellut että romantisoin asiaa jotta sille olisi hyväksyttävä syy… Ymmärtääköhän tästä kirjoituksesta kukaan mitään…
Jonkinlainen hyväksynnän hakeminen ja erilaiset elämän vaikeudet ovat aika monen pelurin pelaamisen takana ja jostain syystä se ainoa koti, jossa on tuntenut olonsa hyväksi on ollut peleissä, vaikka olisikin pääasiassa vain hävinnyt. Todellisuuden pakeneminen ja koko se tunteiden kirjo, jonka pelien äärellä voi kokea jos ei muualla kykene tai uskalla. Rahan ja ajan häviämisen ja velkojen myötä tapahtuva todellisuuteen herääminen on taas toinen juttu - ei siitä pelaamisesta sitä lopullista onnea löytynytkään.
Monenlaista olet elämässäsi kokenut ja niiden selvittäminen jonkun ammattilaisen kanssa on varmaan tarpeen. Ehkä sieltä löytyy syitä pelaamiseen ja muuhunkin pahaan oloon. Voi olla, että jos menneisyyden asioita tai asioita, jotka nyt ovat pielessä elämässä, ei selvitä, sitä pelastusta etsii aina peleistä (tai muista riippuvuuksista). Itse en ole puhunut asioistani kenellekään, mutta kelannut itsekseni aika paljonkin ja täällä kirjoitellut. Peleistä irti pääseminen ei ole tapahtunut hetkessä, joten retkahdusten seurauksena ja muutenkin raha-asiat eivät ole mitenkään erinomaisessa kunnossa. Olisi pitänyt osallistua Haluatko miljonääri -kisaan, kun sieltä kumminkin aika helpoilla kysymyksillä muutaman tonnin olisi useimmiten saanut 
Monessa kodissa ja monella työpaikalla on se joku jonka piti ne asiat tehdä kuten viedä se ruohonleikkuri sisään tai vaihtaa renkaat mutta kun kukaan ei tiedä, missä se joku on, jää kaikki asiat tekemättä
Niin, onhan tuo ihmismieli melko omituinen. Kun jokin on huonosti on pakko toimia niin että asiat on vielä huonommin. Jostain syystä pelkään sitä että asiat paljastuvat kaikille ja jään yksin. Kaikki eivät todellakaan anna anteeksi vaikka selittäisin kuinka asiaa. Olen oikeasti sitä mieltä että jos olisin alkoholisti olisi asia hyväksyttävämpää kuin se että olen pelannut perheen suohon. Erehdyksissäni yhdelle kerroin ja vastaus oli että ei ymmärrä ihmisiä jotka ovat noin impulsiivisia etteivät osaa lopettaa ajoissa ja toivotteli jatkot ja katosi elämästä. Jospa saan nyt tältäkin osa-alueelta opetuksen, olenhan ollut aika jyrkkä aikoinaan itsekkin. Voisihan tuo avun saaminen helpompaakin olla mutta kai sekin kuuluu asiaan. Nyt vaan tosiaan tuo todellisuus vetää kyllä avarilla ja olantakaa suoraan kasvoon ja nyt pitäisi olla voimaa pitää kaikki pallot yhtäaikaa ilmassa 
.
Aika sissi olet jos et kenellekkään ole asioistasi puhunut eikä ole nuppi pehmennyt. Miten sinulla menee? Seurasin että yrität kommentoida muille kaikinpuolin positiivisesti ja mietin että oletko tosiaan noin valoisa. Enkä tarkoita että pitäisi olla negatiivinen tai vattuilla muille mutta jotenkin tuntuu että sinullakin olisi asioita mielenpäällä joita et kirjoita tännekkään… Väärässä?
En varmaankaan ole mitenkään erityisen valoisa, ehkä enemmänkin tarkoituksella huomaamaton (saanut elämän aikana kommentteja oman itsen ja osaamisen esille tuomisesta tai sen puutteesta), sovitteleva, omat tarpeet ja tunteet piilottava, ottanut vastaan asiattomatkin arvostelut läheiseltä ihmiseltä sanomatta vastaan tai pitämättä omista oikeuksista huolta, yritän välttää hankalien ihmisten seuraa, vaikka osaan seurustella heidän kanssaan mutta se on henkisesti raskasta, joten mieluummin olen vaikka erakkona enkä itse asiassa edes puhu päiväkausiin kenellekään mitään, mitä monikaan ihminen ei tiedä minusta, kun en seurassa kuitenkaan ole mitenkään epäsosiaalinen…kaikenlaista sellaista.
Olen täällä kirjoitellutkin välillä huonosta olosta ja epäillyt, mitkä oikeastaan ovat vain vieroitusoireita peleistä, mitkä ehkä liittyvät elämän muuhun kaikenlaiseen epävarmuuteen, huonoon kuntoon tai mihin lie. Välillä mieli vetää matalaksi ja tuntee syyllisyyttä kaikenlaisesta ja monella tavalla tunnen itseni huonommaksi kuin varmaan olenkaan. Yritän aivopestä itseäni siihen, että menneisyyden ei tarvitse määrätä tulevaisuutta. Siitä on hyvä ottaa opiksi ja on totta, että omaa arkuutta ja peliin tuhlatun ajan ja rahan takia on menettänyt monta asiaa, joihin tulevaisuudessa ei ole mahdollisuuksia, mutta pelaamista lukuun ottamatta en minä mitenkään pahoja asioita ole tehnyt. Jos ja kun haluan kuitenkin elää, niin miksi en yrittäisi tehdä tulevaisuudestani mahdollisimman hyvää itselle, edes yrittää arvostaa itseäni. Ei se helppoa ole enkä tiedä, olenko kuitenkin vielä enemmän alakuloinen kuin positiivinen mutta itse minä niitä ajatuksia päässäni kannan ja itse joudun itseni kanssa elämään koko elämän, joten miksi pyörittää jatkuvasti negatiivisia ajatuksia, kun ne eivät johda mihinkään. Valitettavasti ne negatiiviset ajatukset vaan tahtovat pyöriä päässä tahtomatta, kun taas positiivisten ajatusten eteen joutuu ponnistelemaan. Varsinkin silloin, kun kaiken pelaamattomuuden eteen tehdyn työn jälkeen häviää muutamassa tunnissa satasia ja tuntuu siltä, että ei tämä tästä miksikään muutu. Ja ihmettelee just sitä, että miksi pitää toimia niin kuin asiat eivät olisi vielä tarpeeksi huonosti, niin pitää tehdä ne vielä huonommaksi, kun samalla pelkää, että joutuu paljastamaan tekemisensä, kun ei itse selviä
Vähän sekavaa selostusta, tajuankohan itsekään. Ehkä se on osoitus siitä, että nuppi on kuitenkin huomaamattani pehmennyt. Varmaan ajattelin kirjoittaa jotenkin toisin ja ymmärrettävämmin, mutta ehkä ajatus selkeytyy pieninä pisaroina muissa viesteissä 
Paljon on toki asioita, mitä en tänne kirjoita. Kaikkea on vaikea kertoa lyhyesti enkä toisaalta halua kirjoittaa liian tunnistettavasti tai haukkua liikaa joitakin ihmisiä, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet toimintaani mutta jotka eivät välttämättä näe toiminnassaan mitään vikaa, eivät halua tunnistaa sitä tai eivät kykene muuttumaan, joten siihenkin suhtautumiseen pitää löytyä oma vahvuus pelaamatta.
Uskon, että moni peluri on aika ankara itselleen, järkyttynyt herättyään todellisuuteen viimeistään luettuaan täältä niitä rankimpia tarinoita. Luulen myös, että aika moni on kokenut elämässään enemmän moittimista, tunteiden peittelyä tai puhumattomuutta kuin liiallista tukea, joten en koe tarvetta varsinaisesti vattuilla oikeastaan kenellekään. Toki näin kirjoittaessa voi ehkä olla helpompi käskeä jotakuta ottamaan niskasta kiinni eikä se tunnu niin pahalta kuin joku sanoisi sen päin naamaa, mutta kirjoittajat saattavat olla aika herkässä tilassa uskaltautuessaan kirjoittamaan tänne ensimmäisiä kertoja, joten täytyy vähän kuulostella ensin, millainen tyyppi on kyseessä Onhan tämä aika siisti keskustelupalsta moneen muuhun verrattuna, kun ei tänne juuri muita eksy kuin heitä, joilla on ongelmia itsellään.
Huono itsetunto minulla on ja olen siitäkin kirjoitellut, että samalla koulutuksella ja ehkä jonkinlaisella lahjakkuudella, paremmalla itsetunnolla ja itseluottamuksella olisin ns. edennyt pitkällekin, mitä se nyt omalla kohdalla olisi tarkoittanutkaan. Mutta toisaalta koko elämänsä menestyneenä urakiitäjänä, ymmärtäisikö toisten ongelmista mitään vai olisiko kaikenlainen herkkyys kadonnut kiireiseen uraputkeen. Tosin nykyisin valitsisin eri alankin ja koulutuksen. Tosin tällä kokemuksella olisin myös miettinyt jo yli 10 v sitten, miksi paeta pelaamiseen (silloin erityisesti pelikoneet, joista ei todellakaan voinut voittaa edes niin paljon rahaa kuin päivässä meni) sen sijaan, että olisin uskaltanut miettiä, mitä itse oikeasti elämältä tahdon ja myös uskaltanut tehdä rohkeita ratkaisuja. Nyt yritän sitten miettiä, mutta niistä rohkeista ratkaisuista en tiedä
Tällainen monologi tuli kertaistumalta asiasta tai asian vierestä. Vastasinkohan edes siihen, mitä kysyit
Olisiko tämä nyt sellainen kirjallinen puheripuli, kun välillä tulee höpötettyä niitä näitä, vai kirjoitusripuli