Aika samanlaisina näköjään pysyneet. Meillä oli myös tuo kolmisen viikkoa silloin kuusi vuotta sitten, kun mies katkolle pyrki. Muistuipa mieleen kerta, kun hän halusi katkolle heti. Hän otti taxin ja ajoi suoraan sairaalan päivystykseen. Siellä hän uhkasi ampua itsensä, jos ei pääse psykiatriselle. No laki velvoittaa heitä ottamaan sisään itsemurhalla uhkailevat, joten sinne hän pääsi. Tuolloin hänellä oli myös psykoosi päällä, joten oli kyllä ihan oikea paikka.
Siellä hän sitten nukkui pois viekkarit. Kun rupesivat lääkemääriä laskemaan, valehteli että olen jättänyt hänet ja sai taas lisää nappeja. Lopulta mies alkoi olla taas hyvässä kunnossa. Hän halusi ulos, joten pyysi isäänsä tuomaan partakoneen, kävi suihkussa ja ei mennyt kauaa kun sai luvan lähteä. Aika veikeita tapauksia nuo narkit osaa olla. Että näinkin voi katkolla käydä.
Hyvä, että sulla menee hyvin Piiras! Ja hei! Voithan korvata miehen koneella. Nekin tiskaa aika hyvin.
Toivottavasti mies saa tarvitsemansa avun ja voiman lopettamiseen.
No voihan rähmä! Mukava kuulla kuitenkin, että olet jaksanut pitää sen selän suorana ja pään poissa pussista. Se mies on vaan nyt liian hyvissä väleissä subunsa kanssa. Kyllä se vielä tätä joskus katuu, kun aika on kypsä. Helppoa ei ole kuitenkaan todeta, että mitään ei ole tehtävissä.
Hatun nosto sinulle Piiras, että olet pystynyt pitämään pintasi! Toivottavasti kesä ja kärpäset tuovat edes vähäsen helpotusta tuohon eron tuskaan.
Tuo on Piirakka hieno asenne, pidä sitä yllä vaikka vaikeita aikoja tuleekin. Itse ole aina miettinyt eron jälkeen näinä “heikkoina hetkinä” että mä voin itkeä valokuvan perään ja kuvitella et kunpa kaikki olis kuten alussakin, kunhan muistutan että suhteen alkuajat ovat aivan ihania ja usein aika kultaa muistot… Ihminen on sosiaalinen otus, kun on ikävä toista niin huonokin suhde tuntuu paremmalta kuin yksinolo; mä oon itse niin räväkkä luonne että alan miettiä kuinka olin hermoromahduksen partaalla jonkin siivoamisen tai muun hutiloinnin suhteen ja pahimpia loukkauksia ja annoin luvan et “ei vuosien suhteesta toivuta hetkessä mut parempi yksin kuin huonossa seurassa”. Edelleenkin paljon yksin kun mies paljo töissä ja kaveritilanne epäselvä mut sit vain kaivaa harrastuksia esiin ja opettelee jotain uutta. Nyt on aikaa aloittaa asia josta olet aina unelmoinut; tilkkutäkin tekeminen, kauniin lipaston entisöiminen, jonkun uuden harrastuksen aloittaminen jne jne. Otat vaikka kerran kuussa manikyyrin tai kampaajan ja mietit että ei tarvi miettiä että rahat menisivät enään kamaan, käytän ne itseeni ja sen olen ansainnut…
Pakko kertoa tänne nyt pari uutta tarinaa. Ystävä joka käytti 3v subua, lopetti. Meillä KUKAAN ei lopeta ilman apulääkkeitä joten Tramalia menee se max. Lopetuksessa auttoi tyttöystävä joka nuoresta iästä huolimattaan oli kokenut alkoholismin ja kotivieroituksella mentiin. 3vkoa oli fyysiset olot järkyttävät, samana päivänä kun näimme sai hammasharja suussa oksentamaan. Suhde oli lujilla mutta mies oli päättänyt että “nyt riittää”. Hän on kipupotilas ja odottanut vuosia leikkausta ja sai tarpeekseen. Tilanteessa auttoi naisen kokemukset vieroittautumisesta, varoitti naista että ei usko mitä kaikkea hän sanoo ja kovilla oltiin mutta siitä selvittiin.
Samalta ihmiseltä juttua kun olemme tällä hetkellä ilm. ainoat ketkä “kuivilla” vaikka lääkityksellä. Oli käynyt parissa paikassa kuten mäkin lopetettuani. Porukka sanoi että “oot lopettan, tosi upeaa” ja muutaman minsan päästä et “ei kiinnostais ostaa pientä palaa”. Tää oli sanonut et onks teil ymmärryksessä vikaa ja lähteny paikalta. Mä koin tuon saman usean kerran. Tästä toisesta “lopettajasta” en tiedä onko kuivilla pysynyt… Yks entinen frendi lopetti korvauksen ja on takaisin jonossa samantien… Ei hyvältä näytä.
Meilläpäin ei ole psykiatrista katkoa, mutta kun tuolla tavalla menee katkolle sinne kirjataan samantien väkivaltaisuus. Psykoosi edellyttäisi M1 lähetettä mt-sairaalaan (kolmen päivän tutkimuslähete), ellei yksikössä ole päihdelääkärin lisäksi myös mt-lääkäriä. Lääkemäärät antamalla tiesivät että mies lähtisi pois viemästä tilaa niille ketkä oikeasti odottavat paikka. Lisäksi tuo väkivaltaisuus on niin yleistä katkoilla että meillä käy vartijat jatkuvasti siellä; hoitajia uhkaillaan ja useimmat pelkäävät olla töissä. Mun mielestä tämä oli aivan normaali käytäntö narkomaanilla kuinka lääkkeitä saadaan. Hoitohenkilökunta sen sijaan arvioi muiden asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuutta joten he pitivät todennäköisempänä että kun kunnossa on niin lähteä voi. Etenkin kun ottaa rahapolitiikan huomioon …
Piiras, luin tämän minulle antamasi viestiketjun läpi. Sinulla on ollut melkoinen taistelu sekä itsesi että miehesi kanssa. Mutta minulle jäi jotenkin epäselväksi, mikä on tilanne tänä päivänä? Onko miehesi onnistunut olemaan ilman huumeita? Oletteko yhdessä jälleen?
Luulenpa, että tuosta tarinastasi saan itselleni uusia toimintamalleja siltä varalta, että vaimoni osalta haluaamaani toipumista ei tapahdu.
Kuten “Mies”- nimimerkillä, myös meillä pyyhkii hyvin nykyään, olenhan ymmärtänyt, Mies, ketjusi perusteella oikein?. Noin niinku päihteiden käytön suhteen ainakin
Olen kirjoitellut muihin ketjuihin jonkun verran. Siellä jossain siis enemmän.
Halusin päivittää tätä omaa ketjua, vaikka nolottaa kyllä vähän nuo aiemmat postaukset. Olen ollut aikamoinen urvelo, etten sanoisi untuvikko näiden päihdehommien kanssa, mitenkään lintuja loukkaamatta.
Päihteidenkäytön loputtua on alta paljastunut raaka todellisuus, unettomuutta, paniikkihäiriöitä sun muita onkelmia, jotka toivottavasti selviävät terapian kanssa. Muttamutta, meillä menee kivasti, kukapa meistä virheetön olisi…
Rakastan selvää kultaani yli kaiken ja tunne on ilmeisesti molemminpuolinen. Nautimme (rahallisesti) köyhästä, mutta tunnerikkaasta elämästämme ja suurimmat päivittäiset asiat koskevat mm. kissan kakkapyllyä, kahvin paahtoastetta tahi kumpi ostaa vessapaperia.
Meillä menee hyvin. Meinasin loukkaantua jo tuosta ketjusta, jossa vaimo päässyt lääkkeistä/huumeista eroon ja sitä dissataan kunnolla. Ku minun mies on kuivilla. No ei se ny menekään kuten elokuvissa, mutta ymmärrän täysin ”huumeäitien” argumentit ja epäilyt , mutta elokuvia on monenlaisia… En siis ota kantaa sen todenmukaisuuteen, puoleen tai toiseen.
Tiedän vain, että meillä eletään raittiina ja rakastetaan! Jos tää jotakuta häiritsee, voipi mennä jonnekin katkeruusfoorumille
Mikään ei ennusta tulevaisuutta paremmin kuin historia, senhän kaikki tiedämme. Historiaa ei voi muuttaa, voi muuttaa omaa suhtautumistaan asioihin. Huume- tai alkoholiriippuvaiselle ihmiselle ainoa tie on täysi suunnanmuutos. Se tulee omasta tahdosta.
Minä olin sen verran onnekas, että mieheni omasta tahdostaan halusi parantua.
Ihan mielettömän ihanaa kuulla että teillä menee hyvin Nauttikaa elämästä ja toisistanne älkääkä välittäkö siitä mitä muut ajattelee. Päihdekuntoutujan elämä ei ole helppoa. Voi tulla retkahduksia, jotka ovat normaalia toipumisen tiellä, ja valitettavasti maailmassa on ihmisiä jotka luokittelevat toiset sen mukaan mitä he ovat joskus olleet eikä sen mukaan mitä he ovat nyt. Kaikkea hyvää teille !
Ihanaa kuulla posittivisia uutisia Piiras! Mä en aio enää tänne katkeruusfoorumille kirjoittaa. Ehkä voitais perustaa oma positiivinen ryhmä tms. ? Miten olis Piiras, Juzu, Liisa3 ja muut järkevät ihmiset? Ihanaa kesää!!!
Enpä ollut hetkeen taas käynyt lukemassa viestejä täällä. Nyt tuli käytyä sivuilla ihan koulujuttujen puolesta ja tulin vilkaisemaan mitä muille kuuluu vai kuuluuko mitään.
Tänne kuuluu… arkea arkea arkea. Koulua ja duunia, molemmilla. Että se siitä kesälomasta. Lomaillaan myöhemmin!
Vaikka en enää kummemin välitä “raportoida” tänne miehen menemisiä ja tekemisiä niin voin sanoa että asenne on muuttunut pikkuhiljaa toisenlaiseen suuntaan. Hän oli (ja on varmaan edelleenkin) huumemyönteinen (“luonnontuotteet”) mutta esimerkiksi kaikki satunnainen polttelu on jäänyt pois. Vaikka olisi tarjolla ja olen tehnyt selväksi että minä en kiellä niin ei polta enää. Ja siis nyt puhutaan määrästä 1krt puolivuotta tms. Joskus saadaan tiukka keskustelu aikaan esimerkiksi huumeiden laillistamisesta ja sillon mulla kyllä savu nousee korvista mutta noh… en selittele tässä siitä sen enempää. Välillä tuntuu että mies ihan huvikseen haastaa mua perustelemaan kantani noilla keskusteluilla. Huomaan myös että hän ei enää tarvitse mitään. Elämään on tullut muuta sisältöä joka on selvästi paljon tärkeämpää kuin sekoilu. Ja kyllähän se nyt itsekin tietää mitä helvettiä se on jos siihen palaa.
Mulla on ollu ihan jumalaton duuni itseni kanssa. Tuntuu välillä että ihan kohtalon ivaa että mun tielle heitetään mies jolla käyttöhistoria ja jolla OLI käyttöä kun tavattiin. Niin ja Dahlia btw, mulle selvis pari asiaa siltä ajalta kun aloin kirjotella tänne ja oli aika kusetettu olo mut toisaalta oli helpottavaa kuulla totuus mitä itsekin oli epäillyt. Mies kertoi aika suoraan mistä oli aineensa saanut sillon ja teki mieli huutaa voitonriemusena päin näköä ET MÄ ARVASIN!!! JEE OLIN OIKEESSA! mutta tyydyin kuitenkin vaan rauhassa toteemaan että jaa no näin mä kyllä asian ajattelin jo sillon. Tää myös selittää aika pitkälle sen käytöksen 2v sitten (huh onko siitä jo niin pitkä aika!).
Mutta niin takaisin tuohon itsensä kanssa työskentelyyn. Mitä enemmän aikaa kuluu sitä vähemmän mua enää liikuttaa se mitä mies tekee tai ei tee. Enkä nyt tarkota tällä sitä ettenkö sitä rakastais. Päinvastoin! Joskus on rakkautta päästää irti. Itsensä tai toisen takia. No tiskivuoroista en kyllä tingi! Se että jouduin kohtaamaan mun elämän pahimman pelon (=huumeet) on kasvattanu mua ihmisenä aika paljon. Mun asenne ei oo kyllä yhtään löystyny huumeiden suhteen, päinvastoin mun asenne on kiristyny entisestään, jos se on vaan mahdollista .
Se mitä halusin sanoa on kai se että nyt menee hyvin ja muulla ei ole väliä. Mistäs mä tiedän mitä huominen tuo? Mä voin jäädä auton alle, mies voi jäädä auton alle, joku jannu voi tulla yöllä snägäri jonossa potkimaan hengiltä jne jne ja kuulemma kotiinkin voi kuolla! Sen mä sanon että jos se jäis kiinni subusta tms niin ikävä kyllä se ois siinä. Joku voi nyt ajatella että ei se hölmö kuitenkaan pysty ja voihan olla etten pystyiskään mutta nyt mulla on aika vahva tunne tosta . Ja toisekseen oon lähteny ennenkin suhteesta aika liukkaasti kun toinen ei ole osoittautunut sanojensa mittaiseksi mieheksi. Ja nyt kuitenkin jo tiedän mikä on vastassa jos homma siihen menee. Subun kanssa en ala kilpailemaan.
Toivottavasti kaikille kuuluu hyvää ja toivottelen lämmintä ja mukavaa kesää! Voi olla että käyn täällä välillä vilkuilemassa ja toki kertomassa jos jotain suuria elämänmuutoksia tulee eteen. Ja toivon voimia niille jotka sitä tarvitsee <3 Mä olen ainakin täältä saanut ihan mielettömän paljon vertaistukea ja ohjeita siitä miten pitää toimia ja toistaiseksi ne on ainakin toiminut. Oli kyseessä IH tai yksityishenkilöt.
Valtavan hienoa piiras, että sinulla ja rakkaallasi menee hyvin. Kun tuiki tavallinen arki luistaa jonkun toisen kanssa, se on sitä arjen luksusta …Kirjoitan teille lopettaneiden puolisoille, sillä itsellä oli myös tuo subun lopetus- tarina kerrottavana ja täällä arki ei oo lähtenyt käyntiin miehen lopetuksen jälkeen yhtä hyvin…Haluaisin purjehtia onnellisesti auroíngon laskuun, mutta tuuli ei ota purjeisiin nyt oikein…
Eli kirjotin tänne alunperin kun mies oli sanonut lopettaneensa, mutta epäilin että käyttää yhä. Ja jotain lääkejuttuja todistetusti olikin, mutta subusta ei ollut/ole enää viitteitä ja hyvää henkistä kasvua on havaittavissa. Mies on ihana ja jos tapaisin hänet nyt rakastuisin korviani myöten samantien. Mutta menneisyyden haamut vaan kummittelee, vaikka kuinka yritän olla positiivinen. Miten te muut teitte sen? Siis annoitte anteeksi sen että valehdeltiin, kohdeltiin välinpitämättömästi, riehuttiin kotona, jne.? Vai jäikö se vaivaamaan mitä lopetusprosessin aikana / ennen sitä saitte kestää?
Mulla on kyllä tosi huono itsetunto ollu kai muutenkin, se ehkä tässäkin mättää. Jotenkin tunnen että oon epäonnistunut ihmisenä kun en jättänyt miestä kun hän tunnusti valehdelleensa subusta edellisen kolmen vuoden ajan, onko oikein antaa tollanen petos anteeksi? Tilanne oli muuten lähestulkoon prikulleen sama kuin sulla Juzu, sillon kun alettiin seurustelemaan, voin vain toivoa että olisin tarttunut tohon aineiden kokeiluhistoriaan yhtä reippaasti kuin sä, mut jotenkin kun etsi sitä järisyttävää “elokuvarakkautta” sen löydyttyä, ei siinä huumassa halunnut muistella ikäviä menneitä…ois pitäny.
eihän se lopetus ja sen jälkeiset puolisen vuotta meillä mitenkään iisibiisiä olleet. Mulla välillä nousi ne epäilyt (aiheetta) ja miehellä tietysti fyysisiä ongelmia ja unettomuutta. Mä oon välillä käynyt Al-Anonissa, ne on ollut hyödyllisiä iltoja, mies käy omissa ryhmissään.
Mä oon jotenkin vaan päättänyt, että jos mies omalta osaltaan on tehnyt noin kovan urakan määrätietoisesti ja teoillaan näyttää mitä elämältään oikeasti haluaa, en minä jää vanhoja märehtimään, vaan keskityn tähän hetkeen. Se hyvä puoli kaikissa rankoissa elämänvaiheissa on, että osaa todellakin arvostaa hyvin pieniä arjen iloja. Lemmikit on meidän ykkös"harrastus", niitä seuraillessa ei tule aika pitkäksi. Mä ehkä jopa inhimillistän meiän yhtä kattia liikaa ja laulan sille joka ilta laulun, voi taivas .
Mennään ens viikolla etelänaapuriin käppäilemään ja jopa se on meille luksusta, kävellä niitä vanhankaupungin katuja ja syödä hyvin ja ehkä shoppailla jotain hyödyllistä. Tai vähemmän hyödyllistä, muttei ainakaan tarvi raahata mitään bisselaatikkovuorta perässään…
Sitä voi jokainen miettiä tietysti omalla kohdallaan, että haluaako katkeroitua ja elää siinä myrkyssä vai haluaako suoda itselleen sen onnellisuuden mahdollisuuden. Siis pyrkiä hyvään riippumatta muista ihmisistä. Vieläkin painottaisin sitä, että minä en ole raitistanut ketään, mutta toiminut jotenkin määrätietoisesti. Eli tulos tai ulos
Täälläkin tuli tämmöstä tajunnanvirtaa, ottaa tolkkua jos saa
Kiitos vastauksesta piiras, sain viestistäsi paljon ajateltavaa. Katkeruus ei tietty oo hyvä asia missään nimessä, vertaus myrkkyyn on osuva. Mulle se tunne vaan tulee tollei aaltoina ajoittain(edellinen viesti kirjoitettu just sellasena päivänä), toivottavasti ajan kanssa ne vähenee tai jopa katoo kokonaan. Toi sun ajatus mahdollisuudesta onneen sai mut ajattelemaan asiaa uudelta kantilta, kiitos siis vielä.
Aurinkoista kesää ja mukavaa etelänaapurin visiittiä
Lopettiko? (mitä ihmettä oon ajatellu tän nimimerkin kanssa )
Tosi ihanaa lukea Piiraan kuulumisia. Teillä menee siis mahtavasti. Entäs muille? Dahlia, miten sulla menee?
Mulla menee ihan loistavasti. En olisi oikeasti uskonut näkeväni tätä päivää silloin vuosia sitten, että olen nyt onnellinen ja vapaa. Nautin kesästä, on tullut uusia ystäviä ja tuttupiiri vaan laajenee ja herään aamuun hymyillen ja tulevaan uskoen. Elämäni on minun hallinnassani. Se on tärkein. Tehnyt rohkeita päätöksiä ja kuunnellut itseäni koko ajan. Elämä on hymyillyt toista kuukautta.
On tullut elämääni päämääriä, pidän niistä kiinni jos ei tavoite ole näkyvissä.
Mun eksällä menee käsittääkseni hyvin, tänä aamuna tuli viestiä että viimeinen oikeusjuttukäsittely on pian ja on sitten selvitelty kaikki vanhat sotkut. on kai edelleen irti aineista. Suhtaudun tähän uutiseen ihan myönteisesti koska juuri päihdekuntoutujalla on aina se rankempi tie, kun täytyy selvittää kaikki yhteiskunnalliset sotkut ja sitten vielä oman pään ja kaikki elämänsuunnan muutokset kaveripiireineen yms. Toivotan sydämestäni ihan hyvää hänellekin.
Oikein ihanaa kesää piiraalle, Dahlialle, juzulle ja muille.
Vielä kerran haluan kiittää Teitä kaikkia tuestanne.
Ilman tätä sivustoa en olisi nyt tässä- ihan oikeasti. Jos aletaan pitämään ttätä sivustoa kyräilyn alle ja epäillään ihmisiä yms. niin se on ihan sairasta.
Tosiasia on se, että elämäänsä voi muuttaa jos todella haluaa ja myöskin aineista pääsee myös irti jos todella haluaa ja myös sen, ettei ottanut liikaa.
Huumemaailmassa kuolemia on liian paljon, ymmärrän niiden vanhempien surun ja surra aina saa.
Kyse on kuitenkin enemmän siitä, miten suhtautuu omaan elämäänsä ja siihen, että miten päästetään irti. Kun huomaa, että on tehnyt kaiken mitä on voitu tehdä niin siitä on vain päästettävä irti. Se ei ole helppoa ainakin minun osaltani, mutta se on osoittautunut parhaaksi päätökseksi. Kun päästin irti niin toinen huomasi. En enää reagoinut hänen hätähuutoonsa yms. Hän sitten päätti lopettaa ja löysi toisen ihmisen. Kuulin vasta neljän kuukauden päästä hänestä ja kaikki on vain kääntynyt parempaan suuntaan. Oma elämä, hänen elämä, hänen perheensä elämä, minun perheeni elämä. Kaikki on vain mennyt hyvin. Vaikka ero tuli, mutta se oli vain ratkaisu. Tälläisiä voi tapahtua. Loppujen lopuksi kaikki meni niin nappiin. Sen takia, kun päästin vain irti (=luovutin hänen suhteensa ja menin pelastamaan itseni).
Kiitos tuestanne. Oikeasti. Ilman teitä en olisi pystynyt ajattelemaan asioita näin pitkälle.
Kuka sinä olet muuten sanomaan, mitä muut saavat kirjoittaa ja mitä eivät? Käsittääkseni jokainen saa oman mielipiteensä kirjoittaa parhaaksi katsomallaan tavalla! Eihän tämä edes ole sinun aloittama ketju, etkä nähdäkseni ole muutenkaan oikeutettu sanelemaan ehtoja muiden kirjoituksille! Ei kukaan ole sinulle tullut sanomaan, mitä saat kirjottaa ja mitä et, etkä sinä tai sinun kirjoituksesi ole muita parempia.
Eijastiina: älä välitä, vaan jatka ihmeessä kirjoittamista! Itsensä foorumipoliisiksi nimittänyt Dahlia oli tainnut jättää aamulääkkeensä ottamatta!
Että näinkin voi katkolla käydä. 
Mukava kuulla kuitenkin, että olet jaksanut pitää sen selän suorana ja pään poissa pussista. Se mies on vaan nyt liian hyvissä väleissä subunsa kanssa. Kyllä se vielä tätä joskus katuu, kun aika on kypsä. Helppoa ei ole kuitenkaan todeta, että mitään ei ole tehtävissä.
Toivottavasti kesä ja kärpäset tuovat edes vähäsen helpotusta tuohon eron tuskaan.
Ei hyvältä näytä.
…
Tää taitaa olla jo se katkeruusfoorumi. 