[Poistettu asiattomuuksia -Päihdelinkin moderaattori]
Tuossa aiemmin kirjoittelin siitä, että pitkässä parisuhteessa on ihan normaalia joskus ihastua hetkellisesti johonkin kolmanteen osapuoleen, eikä siinä ole mitään pahaa, kunhan pitää ihastuksen omana tietonaan, eikä ryhdy millään tavalla toimimaan sitä ruokkiakseen, pettämispuuhista nyt puhumattakaan.
Mulle kävi tässä hiljan niin, että tunsin ihastusta erästä uutta tuttavuutta(harrastuspiireissä häneen törmäsin) kohtaan. Kyseinen tyyppi osoitti ensin itse kiinnostusta mua kohtaan. No, tein selväksi, että olen varattu ja erittäin vakavasti olenkin ja onnellisesti naimisissa. Mulle iski kuitenkin sitten ihastumisfiilis tätä ihmistä kohtaan. Mitään en TIETENKÄÄN tälläkään kertaa tehnyt, päässäni vain asiaa ajattelin, koska mulla ei ole pienintäkään halua, eikä aikomusta testata, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen. Kun sitten siinä vähän tunteitani syynäsin, tulinkin siihen tulokseen, että en mä ollutkaan ihastunut tähän ihmiseen. Romanttisessa mielessä siis, ihan hyvä tyyppi hän mielestäni on edelleen noin harrastuskaverina. Mähän olin ihastunut siihen tunteeseen, että joku on ihastunut muhun 
.
Kun sitten tarkemmin ajattelin, niin järjestäen ne tilanteet, joissa olen tuntenut ihastumisfiiliksiä jotakuta muuta kohtaan parisuhteessa ollessani ovat olleet juuri tuollaisia, että ensin se “ihastus” on osoittanut romanttista kiinnostusta mua kohtaan ja sen jälkeen mä olen muka ollut ihastunut. Lieneekö aina ollutkin kyse siitä, että olen ollut vain äärimmäisen imarreltu ja nauttinut saamastani positiivisesta huomiosta, en suinkaan varsinaisesti ihastunut keneenkään ulkopuoliseen 
.
Nää oli hauskoja: [Poistettu asiattomuuksia -Päihdelinkin moderaattori]
Siinähän on kommentoijan koko elämän mittainen viisaus ja elämänsisältö yhdessä lauseessa, ah ´
^ Ihastuksista ei ole syytä hermostua tai niitä mitenkään säikähtää, kunhan itse tietää missä menee ja ei mene. Se on vain elämää.
Suosin asiallista linjaa vieraiden naisten seurassa ja sehän ei tarkoita, etteikö vois olla kavereita ja olla ihan hauskaakin.
Mä en varmaan ees huomais, jos joku vaikkapa duunibööna ois meikään päin suuntautunut ja
etenkin suomalaiset naiset pitävät kyl vakan jemmassa ja kynttilän kateissa.
No, esim. kuumaveristen latinoiden kokoaikainen käytös voi olla tottumattomalle pelkkää ihastusta, vaikka ne vasta lämmittelee.
En tunnista myöskään flirttiä tai tietääkseni itse sellasta harrasta. Me2-ajat eivät ole sellaseen vaikuttaneet ja nythän tämä rutto on peittänyt kaiken muun alleen. Tietääkseni metoo-kampanjan kohteena on etupäässä törkeän huono miesten käytös ja sitähän mä en edes osaa naisia kohtaan.
Huono käytös on vain huonoa käytöstä, ei siitä pahojen keijojen oikaisukampanjasta pidä tosissaan kenenkään oikean miehen ottaa pulttei, vaikka meikäkin lasketteli hjyymörin tapaista juttua aluksi aiheesta. Eli vakavasti ottaen ihan ovat ansaittuja kaikkien maailman weinsteinien ja nyykåårdien saama palaute ja tuomiot. Kummallisia tyyppejä, joiden touhuja en ymmärrä ja sitä vallan väärinkäyttöä ja alistamista. Luulis viiraavan niin pahasti päästä, ettei siedä itsekään sitä omaa mulkkumaisuuttaan.
Mut sehän ei ole rakkautta. Tämän ketjulman ensimmäinen, perimmäinen ja yksi ainoa aihe.
[size=200]R A K K A U S[/size]
Elikkäs joo, kolmatta kevättä mennään beiben kaa ja samoi juttui tehdään ja ollaan taas ihan kohta työkavereitakin n. vajaan parin vuoden tauon jälkeen. Tuttu mesta, jossa myös kaikenlaiset ruttorajoitukset on nyt tapissa. Ja olemme nyt ainoa siellä “syntynyt” pari, nro viisi.
Tunne syvenee, laajenee ja entisestään varmistuu ja paranee. I couldn´t be happier.
Ei siis ole myöhäänkään liian myöhästä, jos ei heti parikymppisenä ole vakavasti suhteissa. Tai kolme- ja nelikymppisenäkään.
Olen nähdäkseni osoittanut, että ikä on kolmikirjaiminen sana. Ja että kun on tapahtuakseen, niin sitten niin käy, että tapahtuu.
Tarvii vaan olla antennit ojossa ja avoin, sillä nurkassa nyhjäämällä tai komerossa asumalla ei suhteita tule tapahtumaan.
Näistä nettihömpötyksistä en tiiä mitään, enkä oikein ole innostunut ajatuksesta, ettei ole livenä kohdannut toista alun alkaenkaan.
Oiskin varmaan melkosen hupaisaa, jos päihdelinkin jaanat ja jarmot naitettaisiin vaikkapa jonkin tietsikkaohjelman perusteella, ah !
=>
No, ruttokevättä nro kaks talsitaan ja kaiken se kestää, jne.
Itseasiassa rakkaus on just sitä, mitä kauniisti tyynyliinoissa kaunolla on kirjoitettu, eikä sitä pidä halventaa tai ylenkatsoa kenkään.
Suhteita omanlaisia on varmaan yhtä paljon kuin on parejakin.
Jotain hyvin samanlaista niissä silti on. Ja toiset vaan sopii niin hyvin yhteen.
Ennen neljättä vuosikurssia huomaan, että rakkaus arkipäivästyy, mutta tunne syvenee.
Niinhän niiden kuuluukin tehdä. Samoja asioita toistetaan ja ne ovat hyviä juttuja.
Arvostan samoja luonteenpiirteitä, kuin ennenkin ja edelleen pystyn tarvittaessa sanomaan, että
Pyrin kohtelemaan Sinua kuten olen tehnyt tänään ja eilen, viime vuonna, sitä edellisenä ja sitä edellisenä vuonna
Rakkauden puute ja yksinäisyys on Suomalaisessa yhteiskunnassa suurin syy päihteiden liikakäyttöön. Siitä ei vain puhuta kovinkaan paljon koska etenkin miehille se on vieläkin arkaluontoinen asia. Suomessa miehet etenkin maakunissa on opettetu tietyn tunteettoman kasvatus kaavan mukaisesti.
Katselimme taannoin isännän kanssa YouTubesta stand upia. Siinä oli varmaan ihan tunnettujakin suomalaisia alan koomikoita, mutta en minä niistä mitään tiedä.
Tosi moni vitsi koski parisuhdetta, eikä ensinkään mairittelevaan tyyliin. Akka tai ukko oli tehnyt tai sanonut sitä ja tätä ja aina se tekeminen tai sanominen oli jollakin tapaa tyhmää ja irvailemisen arvoista. Tai “meillä on tässä akan/ukon kanssa sellainen ongelma, että…” Joissakin yksittäisissä jutuissa oli ihan hyviä täkyjä ja oivalluksia, jotka naurattivat, mutta noin yleisesti en jaksa pitää järin hauskana tuollaista siipan haukkumista ja halveksimista. Jos mä rakastan ihmistä enemmän, kuin ketään muuta, puhun hänestä mieluummin kauniisti. Harvemmin on mitään syytäkään puhua rumasti. Toki hänessäkin on omat vikansa ja ärsyttävät piirteensä, kuten meissä kaikissa, mutta ne ovat sen verran harmittomia pikkujuttuja, etten jaksa tehdä niistä numeroa. Jos siipastaan ei pysty mitään hyvää sanomaan, niin eikös silloin ole parempi pistää se siippa vaihtoon . Parisuhteessa oleminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista tässä maassa.
Ei tuo tietenkään stand up -koomikoiden keksintö ole. Oikeasta elämästähän he lohkaisunsa ammentavat. Tuossa ko. asia tuli vain karrikoidusti esiin niin kuin kait komiikassa tarkoitus onkin. Kyllä näitä ihmisiä näkee/kuulee ihan IRL, kuinka muija on niin saatanan tyhmä ja nalkuttaa vain tai ukko ei osaa tehdä mitään oikein. Itsensähän tuossa lähinnä nolaa, kun kertoilee avoimesti kaikille, kuin huono nais-/mies-/joku sukupuolimaku minulla on 
.
Onneksi näkee paljon niitäkin pareja, jotka tuntuvat tykkäävän toisistaan ihan oikeasti ja joille parisuhde ei tarkoita jotakin helvetin valtataisteluasetelmaa.
^ Jep, mekin ollaan kateltu tuota sarjaa ja joskus siinä on verraten hyviäkin ja jopa kohtuullisen nimettömiä tyyppejä.
Toisilla vaan voi olla niin suuri kutsumus esiintymään, suoranainen vietti, joka ylittää henkiinjäämis- ja lisääntymisvietin,
ja vaikka matsku haalaa kilometrin perässä, eikä olekaan yleisöön uppoavaa, niin lauteille on päästävä ja esiinnyttävä vaikka väkisin.
Nolaaminen on keinona varmaan halvinta ja sellanen roustaus itselle hyvin vastenmielinen tyyli.
Siis että ollaan porukalla toista nälvimässä, vaikka se ois ihan ansainnutkin sen, jos tosissaan olisivat, mutta jokin siinä panee ankarasti vastaan ja suorastaan taistelee vastaan verissäpäin meikän siveää ja hienostunutta, sisäisesti virheetöntä moraali- ja etiikkasäännösten järkähtämätöntä maailmaa.
Tää oli mulle uutinen, että parisuhteessa oleminen on vapaaehtoista ja että toisessa voi olla jotain ärsyttävyyksiä.
Luulin, että pakkohan se on hyvä ottaa ja että vain miehellä voi olla sellasia lieviä heikkouksia, jotka tarkemmin
tarkastellen ovat just niitä vahvuuksia ja hyviä puolia ja hauskuuksia, joista nainen saa kivaa täytettä päiväänsä.
Ah, eläköön se pieni ero, vaikka suurempikin se saisi olla.
Ekat tuhat päivää tässä ollaan naiseni kaa menty kohta silleen.
Opin ton laskumetodin juomattomuuteni alkuaikoina, kun piti jotenkin
brassailla lukemilla ja tuhat päivää on 2 vuotta ja yhdeksän kuukautta,
joten ei se ole edes vaikea ynnäillä tällaiselle päivittäin päissään laskevalle jäbälle.
[size=150]Niin kuin taivas tänä yönä
tuhlaa meille tähtiään
älä pihtaa enää, antaa maljan läikkyä
yli jos on läikkyäkseen,
voitetaan tai hävitään,
samantekevää,
tuhlattavaksi on meille elämä annettu,
ainutkertainen, rakastetaan toisiamme
yli varojen[/size]
Arto Melleri
Ville Valo - Olet Mun Kaikuluotain youtu.be/0JfeC66K534
Nykyään ovat kovasti muodissa nämä parisuhdeterapiat. Voin olla taas armottoman vanhanaikainen, mutta olen sitä mieltä, että jos parisuhdettaan pitää alkaa terapoida, niin eiköhän siinä vaiheessa se parisuhde ole siinä ja parempi laittaa lusikat jakoon. Parisuhteen pitäisi IMO olla iloinen ja mielihyvää tuottava asia, sekä voimavara, ei mikään ongelmavyyhti, jonka ratkomiseen tarvitaan ulkopuolista ammattilaista.
Itse aina hehkutan terapiaa, koska se on auttanut mua niin paljon. Tarkoitan sillä terapialla kuitenkin ihan oman pääni terapoimista. Itseni kanssa kun joudun elämään, jollen elämääni lopeta ja toistaiseksi mulla ei sellaiseen mitään haluja ole. Parisuhteessa ollaan kuitenkin tyystin vapaaehtoisesti. Jos parisuhde ei toimi, niin paskaakos sitä väkisin tekohengittämään ja ainutkertaista elämäänsä sellaiseen tuhlaamaan.
[size=150]Uppistakeikkaa,[/size] rakkaus tätä palstaa kohtaan on väljähtynyt, eikä kukaan ole muistanut päivittää tätä ketjua.
Viime vuonna oli pelkkää plankkoa ja meikänkin vika postaus on ½toista vuoden takaa… niin myös Winstonskan.
^ Joo, varmasti on näin, vaan ehkäpä se suhde, joka päätyy terapoitavaksi, on esim. lapsiperheessä vielä yhden pelastamisyrityksen
arvoinen tai niin sen pariston naispuolinen on varmaankin ajatellut ja miesnaispareista naaraampi versio.
Meillei terapoida kuin yksityisnäytöksissä, jotka eivät ole näytöksiä ensinkään, vaan voishan niistä joku pervo spede maksaakin.
Viidettä vuotta kihloissa. Kyltää vaan skulaa edelleen ja jossain määrin on ollut samaa, kuin alusta lähtien.
Naisellain on alakoulua käyvä laps, joten lisäkasvuakaan ei tarvii väkisin pakertaa, ah ah.
Koirattomana on mennyt nyt jo toista vuotta. Siinä kohtaa jäi sellanen yksi jokapäiväinen kulmakivi veke, vaan minkäs teet.
Silloin kun valitsin tietoisesti jotain sellasta, mitä en halunnut, mutta jonka päätin saada eli nupin himmeeksi,
tein tietoisen valinnan, josta tietenkin päihdemaailmassa lasku lankeaa. Mä kyllä tiedän ja olen aina tiennyt
mitä mä haluan ja nähdessäin jotain sellasta en ole myöskään muuttuva tietämättömäksi,
mutta alussa on aina lukuisia kohtia, jotka täytyy lähtöselvityksessä käydä läpitte.
Luin tuolloin lähtöselvitysraporttia ja aika pian pystyi rustaamaan molemmin
puolisen diggailun done-leimalla. Se on alku, muttei piisaa suhteeseen asti.
Sitten pitäisi kummankin olla vapaa ja näinhän ei vielä tuolloin ollut.
Näistä kun pääsee, niin latu alkaa avautua ja näkymät
romanttiselle niitylle sekä ruusukaupan lahjakortti
käy tiuhaan ja soi kohta kuin hetekan jouset.
Tästä kohtaa kun pääsee sormuskaupoille
ja tulee tuntumaa ja varmuutta ja
jaksetaan eka vuosi ja toinen
ja mennään yhes ja
suhde skulaa,
niin avåt ´
ja on se
sit kyl
s
i
i
n
ä
Yhteistä historiaa kertyy koko ajan ja sitä ei ole kellään muulla,
mut itsestään selvyyden rankkaan ansaan en ole taipuva sortumaan.
Olen joskus miettinyt, että tämä olisi tosi näppärä systeemi itsellenikin. Ihan ajatusleikkinä. Mulla on maailman paras mies, enkä ole vaihtamassa mistään hinnasta. Tykkään lapsista(Vähän tyhmästi tuokin sanottu. Eivät lapset mikään homogeeninen joukko ole, vaan ihan ihmisiä ja yksilöitä ja niitäkin on ihan hirveitä tapauksia olemassa), mutta en itse ole niitä itse laittanut, koska tajuan kyllä varsin hyvin puutteeni ja rajoitteeni. Ei musta kovin hyvää äitiä olisi tullut. Tuossa tilanteessa, että miehellä olisi lapsi omasta takaa, voisi sitten repiä äitipuolena olemisesta ne kivat asiat, mutta vastuun sun muut vittumaiset puolet sysätä niille oikeille vanhemmille. Ei se varmaan käytännössä noin toimisi 
. Voisi tulla sanomista, jos olisin vain kiva Winston-täti, jonka kanssa hassutellaan ja puuhataan kaikkea, minkä kunnon aikuiset kieltävät. Paskassa lykyssä siinä vielä roikkuisi mukana erosta katkeroitunut ja vanhan suolan janottama nyksän eksä, joka tunkisi nokkansa sellaisiinkin asioihin, jotka eivät liity lapseen, eivätkä mitenkään kuulu hänelle.
Rakkaus voi edelleen hyvin täällä ja paranee vanhetessaan <3.
^ Tunnen yhden arkkitehtipariskunnan, jotka asuvat vuokralla tässä likellä ja tulivat tutuksi koirapiireistä silloin,
kuin meillä oli koira eli siis molemmilla tahoilla. Mies sanoi osuvasti, että "lapset on vittumaisia.
mutta omat lapset, ne ei ole" ja heillä onkin pieni tyttö ja nuori poika.
Ymmärrän tuon mainitsemasi näkökulman ja olen siitä hyvilläni, että naisellain on lapsi ja sitä myöten äitiys, josta itse kovin iloitsee.
Musta ei siihen vaan ole, äitinä olemiseen ja isukkihommat jäi suunnittelun tasolle 1992, ja ihan hyvä niin.
Isäpuoleni sanoin: ei sitä kaipaa, mitä ei ole, isättömänä äijänä.
Mut oishan se kiva, jos ois nyt aikuisia tyttäriä, jotka ois kolmekymppisiä ja pärjänneet todella komeesti ja yksi kolmosista noussut jo eduskuntaan asti, siivoomaan niitä rappusia ja tyhjentämään roskiksia naisten ja miesten käymälöistä. Ja keskimmäinen kolmospoika ois päässyt raksalle johtavaan asemaan. Eli dokaamaan asunnottomana tenua siellä korkeella telineissä. Ja vanhin tytär ominut viihdepisneksen omakseen ja niittänyt mainetta laajemminkin internetin suosituimpana nakutaitelijattarena. Että, ehkä se on hyvä, ettei mulla tän enempää niitä hekumallisen uumani näytekappaleita ole tuolla toreilla ja turuilla töpeksimässä, tuottamassa tuhnua.
Ja rakkautta on muunkinlaista kuin tätä traditionaalista ja romanttiseksi tiedettyä paristosuhdanteista.
Sitä on irrationaalisena, anaalisena, konventiaalisena, maallisena, kosmeettisena ja harkinnanvaraisena.
Kaltaiselleni tunnekylmälle ja itsekkäälle ihmiselle lapset ovat opettaneet tämän koko rakkaus-konseptin. Parisuhteet ennen lapsia olivat aina jonkinlaista oman statuksen kohottamista. Äitiini toki olen vahvasti kiintynyt, mutta en käyttäisi rakkaus-sanaa. Muista lähisukulaisistani pidän kovasti ja olen valmis tekemään paljonkin heidän eteensä, mutta pohjimmiltaan kyse on velvollisuudentunnosta. Lähimpiä ystäviä kohtaan tunnen veljeyttä, tiettyjä henkilöitä kohtaan myös syvää kunnioitusta, rakkaudesta ei kuitenkaan ole kyse.
Joo, viidettä kevättä ja silleen ja sitä samaa se on, kuin on ollut alusta asti ja pitkittyvissä suhteissa asiat vakinaistuu ja tunne syvenee.
But never for the money, always for the LOVE
Rahat ja omaisuudet kun pitää rakkaussuhteen ulkokehällä, eikä anna niiden priorisoida muutenkaan elämäänsä, voi paremmin.
On ollut hyvin eroottinen kevät, sillä me naitiin joka viikko vähintään kuus kertaa. Näitähän ei tarviis edes kertoa tai kirjailla minnekään. Laittomuuden rajat on ylitetty, sillä suurin osa pareista ei taida enää viidennellä vuotenaan olla tässä määrin aktiiviisia. Parittomat vielä vähemmän eli ei mitään. Vastapainoksi vietin ennen tätä elämää todella pitkää, yksilöityä spekulaatioaikaa ilman vastakappaletta.
Mitenkä sellanen umpikeijo pääsi taas romantiikan, seksin ja seurustelun maailmaan… no, mä en ole ensinnäkään mikään vjitunnössö. Sitten tuli erittäin koulutettu nainen, joka sieppasi minut, aukaisi ja laukaisi myös. Suhde oli huono ja sitä seurannut nuoren naisen kanssa pörrääminen kyl jännää ja kivaa, muttei sittenkään sitä, mitä. Miestä jokseenkin usein puhuttelee, kun nuorempi nainen häntä katselee tai päästää ees porstuaan, toisinaan jopa kammariin asti pumppaamaan ja höpisemään, eri aikaan tai samaan aikaan. No, imartelevaa tai ei, kylse sittenkin on henkiseltä kantilta parempi, jos ollaan suurinpiirtein aikalaisia. Ja että on muutakin eli on kaikki mahollinen kohdallaan ja osa-aluetsekkaus tuottaa täydet påjåt.
Klassinen Nainen on ajaton ja iätön, jos sikseen tulee eli paljon on siinäkin kiinni geeneistä ja miten paljon hoitaa itteään, pitää itteään kondiksessa. Aineeton pointti on samansuuntainen matka ja samankaltainen suhde Maailmaan ja tapahtumiin reagointi, kiinnostuksen kohteet ja moraali. Hyvä nainen, jolla on erinomainen luonne ja terve suhde reaalimaailmaan.
Traditionaalisesta rakkaudesta ei tarvii tietää kuin yksi asia. Kun oikea osuu kohdalle, se on siinä. Ei se ikuisuutta sinällään takaa, mutta liiga on eri, kuin missä on tottunut spedeilemään. Vähän kuin ois änärissä, eikä divari kuopiossa enää olekaan menestyksen ja onnen mittari. Vähän kuin ois saanut sähköt kämppään. Vaihtanut polkuautosta mersuun. Saanut kanavat telkkariin. Ja nettiin sen muun ulkomaailman. Huomannut olevansa elossa, osata puhua ja kertoa, miltä todella tuntuu ja olla ekaa kertaa rakastettu, joten on sangen timanttista huomata, kaikkien näiden vuosien jälkeen, miten tällaselle surkealle kestoluuserillekin asiat kääntyvät parhain päin
Don’t Let Me Down youtu.be/NCtzkaL2t_Y