Kerrankin voi sanoa, että oikein hyvää. Minulla on suht tuore avopuoliso ja saamme lapsen ensi vuoden puolella. Tarkoituksena olisi nyt myydä tämä minun kämppäni ja etsiä suurempi.
Aivan mahtavalta tuntuu 
^Lucky, lucky you… 
!!!
Eiku oikeesti, periaatteeni -heh, semmosiakin löytyy, kun hakemalla hakee 
- on, että tasan ei käy onnen lahjat (eikä ne oikeast mittää pelkkää onnea ole, pöh, jos jollain o jottai mitä mullei ole). Jess .
Rakkautta on kyllä: ei vain suhdetta tai semmoista: ystävät, lähiomaiset (vaik joskus käyvät hermoille…), vaikka. Mä en kauhiast jaksa ettiä, onhan nuita tarjokkaita, mut kyl se jokin mikäliekipinä tai vodevö pitää olla. Ei mua kiinnosta laskelmoida hyötyjä tms. Sillon kun olen ihastunut, kyl se on ollut selvää alusta saakka -ainakin kaikille ympärillä, heh.
Kyl mää niin äärimmäinen olen tunteissani, ettei aivan kaikki sitä jaksa… Emmä siitä enää muutu.
Kamut o kyl sanoneet, että mene ja ota, ei se sult ny paljon vaatis. Enämpi on tämä räiskyvä luonteeni siis, jota ei kaikki jaksa. Tai epävarmuus, tukeutuvuus, päättämättömyys pöh. No niitä voi kuitata myös sarkasmil ja mustal huumorilla, heh. Ehkei niin paljon ulkoiset asiat. Emmä ny mikkää missi ole ikänä ollut, mut en kyl hirviökään 
Jeps, ihanaa ku teil o viä lapsikin tulos. Vilpitön onnitteluni 
^^ Onnittelut perheenlisäyksestä .
Eipä ole kovin kummoisia tapahtunut täälläkään päässä. On tosin välissä käyty rakentavia keskusteluita ja tuntuu, että se teki oikein hyvää. Odottelen edelleen rinkulaa sormeen mutta tuntuu, että just kun on mennyt pitempään hyvin niin jotenkin mokaan ja sysään sitä mahdollista “rengastamista” vaan taas kauemmas. Tuntuu todella kiusaavalta vaan odottaa, että milloin toiselle olisi sopiva hetki, kun itse olisin voinut mennä kihloihin jo vuosi sitten… Kun en oikein tiedä mistä se on hänellä kiinni. Se kuulostaa olevan isoin ongelma, että olen ostanut oman sormukseni jo valmiiksi, ettei se jää siitä kiinni, että toinen on pihi paska. 
Mutta tosiaan siis hänelle tuntuu olevan kamala ongelma, että hän joutuu ostamaan itselleen sormuksen eikä minulle. Hänestä tuntuu typerältä mennä ostamaan itselleen sormusta. Enkä ymmärrä miten se voi olla niin iso ongelma. 
Mutta tätä siis odotellessa…
Mä taas kuulun niihin säälittäviin päihteilijöiden kanssa työtä tekeviin, jotka menee ja rakastuu asiakkaaseensa ja raahaa sen kotiinsa. Ja mikä parasta, on mua vielä 15 vuotta nuorempi. Naurattaisi itseänikin, jos ei itkettäisi.
Suurin kysymys mun päässäni on, että voiko aivonsa jo esiteininä impannut ihminen edes oikeasti rakastaa? Ei se musta mitään hyödy, rahaa en anna, pelkkää silitystä ja lempeä. Mutta koita sitten siinä ymmärtää ja rakastaa toista, kun et edes tiedä, onko se oikeasti se ihanan lempeä ja hellä ihminen, vai se julma ja jääkylmä.
Ja toinen suuri kysymys on, miksi mä sen kanssa olen, helpommallakin pääsisin. Kaipa mä haluan itseäni kiduttaa nyt sitten oikein kunnolla, kun tähänkin tyhmyyteen lähdin. Tai sitten vaan rakastan. Pitäs kyllä heivata koko pikkupoika ulos mun elämästäni, mutta sittenhän se tappaa itsensä tai ainakin narkkaa itsensä hengiltä ja hakkaa kaikki ja rikkoo paikat ja vihaa itseään, ja mitähän muuta litanioita vielä saan aina kuulla, kun asian otan esille, heh heh.
Rakkaus on ihanaa, joopa joo.
Tämä on vasta eka tai ehkä toka viestini tänän vuonna päälle kahdenkymmenentuhannenjaneljänsadan mesitsin,
joten plinkkikoukkuni on varmaankin pikkuhiljaa taittumassa ja laukeemassa, kuten itsekin melkein päivittäin.
Lainatakseni Chris Steinia, joka oli Blondien kitaristi ja häneltä kysyttiin aikanaan,
että miltä tuntuu olla kimpassa Debbie Harryn kaa ja vastaus oli, että
“I couldn´t be happier !”
En oo tainnut näin hyvää pätkää elämässäni vielä viettänytkään ja miten tämän kaiken hyvän oikein kestääkään… ja ainakaan se kaatopaikalla dokaaminen vuosikaupalla ei ollut tän kaltaista hurmosta. Se komerossa pelkääminen ja keltsussa vapiseminen ei tiettävästi täyttänyt romanttista mittaa, josta tehdään kauniita tauluja, upeita runoja ja tyylikkäitä jatkokertomuksia. Tai kun pelkäsi hiirenä muita ihmisiä ja vihasi itteensä tai kun veti todella kauan onnellisuuspillereitä ja luuli, että kemiallinen bentsotus on se meikän ihanne- ja normaalitila etenkin silloin pohjasaastevuosina JA vähättelyaikoina 1995 - 2013 ! Joo, sano.
Ja joo, oon ihan itse luonut näinä vuosina ja omasta päästäni ja selvissä vesissä tämän skribausstailini,
joka on slurpailevan skräbäistä skroblailua jo vuodesta 1970 kevään härän perseestä.
Iloitsen tänään pelottomien vakkareiden totaalisesta ylivallasta ketjuissa ja perinteisestä viestiliikenteestä Lopettamossa ja Saunaamossa ja superkeijouden vääjäämättömästä häviöstä ja sen nolouden suuresta määrästä niin netissä ja livenä,
kuin aivan kaikkialla maailmassa. Trumpettihousun ja Putlerin joukot vielä kerran kukistuvat ja katoavat kartalta.
Positiivista tänään on moni asia kohdallani. Koirani on mestoilla myös 2019 ja hyväkuntoisena jaksaa edelleen jopa yli neljää tuntia päivässä dallailla kanssamme. Olen tutustunut pienen ihmisen pieneen osaan elämässä ja kolunnut iltaisin leikkikenttiä.
Ne on “hieman” muuttuneet sitten 70-luvun ankeiden semi-ihmisten leirityskentistä, jotka muistuttivat koirankoulutusratoja
ja olivat kekkoslovakian ja ev.lutin luvatussa maassa sitä ihteään ja syvintä yya-meininkistä menneen maailman menninkäistä
ja metameriittiä. Tollasen alle kouluikäisen lapsen maailma on myös muuttunut sitten viime vuosituhannen.
Meitzin mukavat duunit jatkuvat miltei kesän loppuun asti ja olen kaikin puolin kondiksessa ja elämä maistuu ilman lisäaineita. No, mitä nyt vasen polovi vähän vikuroi villistä tanssi- ja futisvuosista. Mut en tosiaankaan käytä mitään, nähdäkseni. Paitti tåki venäläistä hevosmyrkkyä, jolla kivuliaat nivelet voiteloituvat ja taipuvat kuin sulanut vaha yön kiimaimpina hetkinä. Ja vaikka kirjoitukseni huononevat entisestään, olen nykyään paljon onnellisempi. Vaikka olen suuri mouho lopun ikääni, en ole niin yksinäinen
kuin olin ennen ammåin. Yksin hengaamiseen ja yksinolemiseen voi silti varata aikaa, vaikka onkin alkanut olemaan silleen.
Onni on tuuria, mitä tulee suhteen mahdollistavaan kohtaamiseen ja toiseen ihmiseen ja kauniin polun tai väylän tai reitin tai tien luomiseen. Suuri säkä tai mahoton munkki tai posketon tuuri ei vähennä sen ihmisen hienoutta ja tunteen mahtavuutta ja
kaikkea mitä rakkauteen kuuluukaan, hyvin paljon asioita itseasiassa kuultunanähtynä ja toisen osapuolen intohimoista opiskelua.
Opin fiksulta naiseltani koko ajan ja mullakin on vaikka huru mycket annettavaa. Tältä se varmaan tuntuukin se hyvä suhde ja
kun on sellasen kanssa, jolla on itsetunto ja luonteen osaset tasapainossa. Kuvitteellisista muumeista ois varmaan
ylitarjontaa laaksossa, jos asian niin vois esittää.
Kevät ja kesä on jo aivan tuossa kädenmitan päässä ja voin jo kuvitella huljuuttavani päähineistä vapaata kuontaloani tuulen pyörteissä ja uittavani koiraani taas koskessa. Ihmisistä suurin osa on tuolloin kuoriutunut munankuoresta, jonne ovat parhaillaan ahtautuneena suojatuin sanoin ja tunneliivein petoneissaan ja riitelevät kypärä päässä somessa merkityksettömistä asioista, jotka eivät edes mitenkään ja lopulta kosketa heitä. Katson supernaiseni kanssa päätäpuistellen näitä keijoja ja niiden touhuja ja en tunnista lajia ollenkaan omakseni. Kehitykseen kuuluu muuttaa itse asioita, eikä jäädä venaamaan, että jotain ehkä tapahtuu.
Leuto ja toiveita nostattava ilmastonmuutosilmavirta kulkeutuu luoteesta parisuhteeseeni ja kohtaa böönani lämpimän luonteen ja tämä kaikki kesäinen tohina ja kärpäset ja korvamadon kohina ja koirapunkitkin niittaa meikän menneet päihdevuosikymmenet unholaan. Poimimme aidon ja luonnon kyhäämän varsin rehevän kukkakimpun valkoiselta, lempeenlehtien täyttämältä niityltä,
jolla härät ja hevoset käyskentelevät rennosti vailla huolia. Tosimiehet ja tosinaiset kuulemma kattelee, kun hevoset paskantaa ja
naivat niin että aitaa ja varsaa kaatuu. Sitä pitää siis kokeilla, mutta eläimet bylsikööt toisiaan.
Seuraavassa hetkessä juoksemme nakuna naiseni kanssa kilpaa auringonnousuun tai -laskuun, ei sen ole niin väliä kumpaan kuvaan saavutaan. Sekundaattori jää usein laittamati päälle. Vilppilähtöä ei katsota pahalla, mutta douppia ei käytetä ollenkaan. On niin paljon, mitä voi harrastaa, kun olosuhteet ja lajitoveri ja lajivalinnat ovat oikeita. Voi kohottautua täyteen mittaansa, käydä pinnalta syvyyksiin ja kastautua läpeensä ja sitten aivastaa koko punanuttuisen ja ykssilmäisen naaman mitalta pitkin pehmeää perhosrantaista ja munaa hivelevää kaislikkoa. Rankoilta rasitusvammoilta ei intohimon harrastamisessa voi välttyä ja
roppa kokee osumia ja mustelmat voivat olla pitkäaikaisia. Kuumalla katolla kävelystä tulleet rakot jaloissa
paranevat suudelmin ja rohtuneet huulet löytävät hellämielisen ja ymmärtäväisen kumppanin.
Ilkeydet ja rumuudet katoavat yhteiseltä näytöltämme iäksi tai ainakaan ne eivät meitä tavoita ja länsisuomalaisessa ihmisvilinässä kulkeutuvat kaunosielumme eheytyvät ja täyttymys kohtaa autuudessa, sillä jäähykellarissa pidetty villielukka pääsee viimein paljaallaan peittopainimaan ja koen pääseväni jälleen vaaksan verran lähemmäksi Elämää.
Nokkosihottumat taipeissa ja genitaaleissa kiljuvat tehdasrasvaa osakseen, mutta paratiisimme kuulas ja
rämeen halki juokseva jokipuron vesi käy voitehesta, jolla lähtee myös univajeiset hourupuheet juomalla ja
alajuoksulla naimme kuin raivopäiset kirput ja heittäydymme kalliolle röhnöttämään kuin köyhän talon luteet.
Vain öiset matkijalinnut peittävät kuorsaukseni haliwuudefektit ja aamut saapuvat kuulaana ilman tavisten hysteriaa.
Raukeissa jälkifiilareissa höpötän levottomia ja kohtaan viereltäni myötämielistä henkeä.
Aikamme lojuttua pientareella manselaisesti määkivä lammaslauma tulee mummokoirani
kanssa nuolemaan hikistä ja paratiisille tuoksuvaa ihoamme. Karheiden ja kutittavien
vetojen ja naurunkimakoiden jälkeen siirryn totuttuun tapaan taas tuttuun ja ihanaan
tulivaunuiseen satulaan ja karautan kuin tavarajuna lemmen vuoristoon jodlaaamaan.
Matkalla saatan pyyhkiä hikeä ja vaivun samaan rytmiin kuin ohitseni kulkevien työmatkalaisten
jalkojen töminät ja en herääkään tästä tilasta karseaan rapulaan, vaan tää on nykyään
mun elämää ja arkinen tiistai → ja mentiin beiben kaa tänään kihloihin !
U2 - Party Girl (Los Angeles 1987) =>
youtu.be/-ZJNrf6NGt0
oops, it´s the wife !
I know a girl, a girl called Party
Party girl
I know she wants more than a party
Party girl
And she won’t tell me her name
Oh no, not me
I know a boy, a boy called Trash
Trash Can
I know he does all that he can
Wham-Bam
And she won’t tell me his name
Oh no, not me
When I was three, I thought the world revolved around me, I was wrong
And so I sing along
And if you dance, then dance with me
I know a girl, a girl called Party
Party girl
I know she wants more than a party
Party girl
I know a boy, a boy called Trampoline
You know what I mean
I think I know what he wants
I think I know what he wants
I think I know what you want
I think I know what you want
I think I know what you want
I think I know what you want
I think I know what he wants
JEE ! =>
^ Onnea, onnea, onnea vaan, punainen tupa ja perunamaa <3 
. En tiedä, haaveiletko noista armaasi kanssa, mutta muistan jonkun joskus lausuneen tuollaisen höpsön onnittelusäkeen.
^ Kiitos, kiitos, kiitos ja ihan kiva loru ja toivotussähke !
Uppistakeikkaa, kun olen ollut havaitsevinani, että foorumilla on rakkautta ilmassa ja onhan tämä yksi maailman tärkeimpiä aiheita joka tapauksessa. Itselläni ei mitään uutta ja kummempaa raportoitavaa ole, mutta hyvin tuo rakkauteni voi ja tuntuu itseasiassa tässä parisuhteessa vanhetessaan vain paranevan. Mikäpä sen hienompaa .
^ Ei kerrassaan mikään ! ja kemiallinen sotku ainakaan ja vaikka uudestakin suhteesta tulee vanha, siis toivottavasti.
Rakkaus on, kuin ripulipaska; sitä ei voi estää tulemasta.
Tuo ei ollut itsekeksimäni runo(En muista, mistä olen tuon kuullut/lukenut, siitä on jo aikaa), mutta varsin hyvin pitää paikkansa tuo(kin).
JA “rakkaus on kuin suosikkiravintolaan palauttamatta jäänyt lounaslautanen. Se on arkisessa käytössä todella hyödyllinen,
sitä kaipaa joka päivä sisäisen nälän tullessa ja siitä tulee miltei korvaamaton osa kokonaisuutta ja sen lähellä on turvallista”.
ja “rakkaus on kuin tallennettu, vanha ja hyvä leffa. Sitä ei halua poistaa tai
täyttää sen viemää tilaa millään uudella, kenties jopa jännittävämmällä filkalla”.
“rakkaus on kuin tahmainen ja hankalan hämäläinen näppis. Sillä ne parhaat skribaukset on silti skulattu”.
Olen todella rakastunut ja onnellinen, että löysin oman kumppanini ns. luonnollisesti, ei mitään Tindereitä eikä muita. Pitkä ja vaikea parisuhde oli takana, ja aluksi pitkään pelkäsin, että ei tälläistä ihmistä voi ollakaan, hän ohjasi minut myös hoidon piiriin, on ollut korvaamaton tuki ja mikä parasta, nyt voin uskoa, että hän rakastaa myös minua, molemmat haluamme irti tästä bubrehelvetistä ja se on ollut päätavoitteemme suhteen alusta saakka. Molemmat olimme tahoillamme päättäneet, ettei enää ikinä suhdetta toiseen käyttäjään, mutta se oli rakkautta ensi silmäyksellä niin että siinä ei voinut kuin seurata mukana. Tämän kuluneen vuoden tapahtumat ja kärsimykset ovat osoittaneet, että totta tämä on, niin kitkuissa, nitkuissa kuin bubreissakin. Nyt vain helvetinmoinen ikävä, koska hän on nyt osastolla lopettamassa bubrea ja minä odotan vuoroani. Pitkä ero vielä edessä, koska haemme molemmat myös jatkokuntoutukseen, mutta toiveena on, että edes puoliso saisi toisen kuukauden jatkoon niin hän olisi siellä minua odottamassa, kun katkolta sinne jatkan. Saisimme opetella sitten elämää siellä yhdessä turvallisissa oloissa.
Tosiaan, selvinpäinkin on yhdessä jo oltu, kun pysyimme muutaman viikon ekan katkon jälkeen kuivilla, mutta sorruimme ja haimme välittömästi uudelleen jonoon. Omalla kohdalla oli virhe olla hakematta jo silloin jatkoa ja puoliso tuli sitten kotiin myös ilman jatkokuntoutusta, kun oli minun henkisestä voinnista niin huolissaan. Minulla vaan oli paha lyrica ongelma bubren lisäksi, niin se eka vieroitus oli oikeastaan vaan lyricavieroitus, tai siis siihen en ole koskenut (ylikin) puoleen vuoteen. Mutta nyt menee “vain” 3mg bubrea päivässä nasaalisti (kumpikaan ei ikinä IV, sitäkin mietittiin kuinka harvinaista on löytää toinen sellainen näissä kuvioissa) ja pieni annos bentsoja.
Tämä on meidän viimeinen mahdollisuus, emme jaksa enää tätä elämää hetkeäkään ja ollaan todellakin jo aikuisia ihmisiä, varmaan ihan kalkkiksia täällä moneen verrattuna. Tällä kertaa päätimme tehdä toisin päin, että hän meni ensin ja minä perässä. Kummallakin ns. normielämä takana ja haluamme sen takaisin, yhdessä. Olemme suunnitelleet asioita pitkälle yhdessä sossun ja paikallisen päihdeklinikan kanssa, kuntouttavaa työtoimintaa mahd pian kun kotiin joskus päästään, vaikka aluksi vain 4h päivässä pari kertaa viikossa.
Nyt vain kestämme tämän ikävän, ja katsomme tulevaisuuteen. Kuinka pieni aika nämä kuukaudet tulevat olemaan verraten selvään loppuelämään. Ja myös verrattuna käyttöaikaan, nyt siitä maksetaan hintaa. Olen vain niin onnellinen, että löysin ihmisen, joka on täysin erilainen kuin ex, jonka kanssa elämä oli lopulta… Noh, mahdotonta, melkein kirjaimellisesti, nimittäin oli henki lähteä hänen käsittelyissään. Pelkäsin, että en huomaa varoitusmerkkejä ja sorrun samanlaiseen ihmiseen. Mutta ei, uskon, että tässä on todellinen ensirakkauteni ja kunhan tästä bubresta selviämme, meillä on kaikki avaimet omissa käsissä onnelliseen tulevaisuuteen. Tiedän ettei rakkaani ikinä lue tätä, mutta silti: olet minulle niin kovin tärkeä ja vaalin sydämessäni kaikkea, mitä olet puolestani tehnyt ja minulle sanonut yhdessä olomme aikana, nyt kun olen täällä yksin. En malta odottaa päivää, että tapaamme taas. Siitä ei tule helppoa, mutta yhdessä selviämme 
Työyhteisöön tuli uus tyttö viime vuoden puolella. Hän on tosi avoin asioistaan ja juttu luistaa molemmin puolin ja muutenkin on “ihan ok pakkaus” Ehkä pientä ihastumista on havaittavissa ja olen huomannu hänessä samaa. Siltikään en uskalla/halua tehdä mitään, koska kotoota löytyy oma kulta, yli 10.v kihloissa. Miksi ihmiset ihastuu vaikka ei olisi tarvetta?
^ En tiedä MIKSI, mutta jotakin ihan normaalia biologiaa tuokin lienee. Hyvin tavallistahan se on, että pitkässä parisuhteessa ollessa tulee joskus ihastumisfiiliksiä jotain kolmatta osapuolta kohtaan. Itsekin ollut viitisentoista vuotta saman siipan kanssa, on niin helvetin rakas, paras mies, mitä toivoa saattaisin, enkä pois vaihtaisi mistään hinnasta. Silti joskus, jos törmää johonkin hyvään tyyppiin, iskee se ihastumistunne. Sitten annan sen olla ja mennä, koska ohitse se menee(Ainakin aina tähän asti on mennyt) ja yleensä hyvin nopeasti. Itsekseni sitä lähinnä fiilistelen ja korkeintaan juttelen siitä omalle salaiselle päiväkirjalleni ja luottopsykiatrilleni. Todellakaan en ala ruokkia kyseistä tunnetta esim. hakeutumalla ehdoin tahdoin ihastukseni seuraan tmv. Mulla on aivan liian paljon menetettävää, että alkaisin vehdata jonkun toisen kanssa millään muotoa ja olen sitäpaitsi varsin konservatiivinen näissä asioissa. Tuleehan niitä muitakin tunteita ja päähänpälkähdyksiä, eikä niiden vuoksi heti tai koskaan ryhdy mihinkään toimiin. Tässähän olisi aivan tuuliajolla, jos jokainen ajatus pitäisi jotenkin konkreettisesti toteuttaa.
Jos se sun parisuhteesi on sellainen, mihin olet aidosti tyytyväinen, niin suosittelen pitämään siitä kiinni ja antamaan ihastuksen tulla ja mennä ihan vain ajatuksissa. Ei tuollaisesta tarvitse edes mitään huonoa omatuntoa potea, koska kuten sanottua, se on varsin normaalia, eikä kerro siitä, että oikeasti haluaisi tsekata, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolen.
Jees, THX Winston! On näitä tullu joskus aikasemminkin muttei ns. Aikuisena. Olen aina ollut yhden naisen mies niin en pystyisi edes kokeilla kepillä jäätä. Mielenkiintoista vaan miten yht äkkiä sitä alkaa nähä toisen toisessa valossa.
Hän siis alkuun ei ollu mitenkää puoleensa vetävä. En tarkoita et ois “ruma” vaa en tuntenu mitää fiiliksiä.
Sellainen en kutkuttava tunne aina päällä kun hän on kahvihuoneessa esim. Savukkeella. Jännästi hän vaa tulee ajatuksiin yleensä jos on tekstailtu jtn. tai töissä muuten jouduttu enemmä tekemisii keskenämme.
Anyways, menee varmaa ohi samalla ku lumet sulaa
Nostelenpas tätäkin, kun rakkaus on niin kovin tärkeä asia.
Mulla itselläni ei ole mitään uutta ja mullistavaa kerrottavaa rakkauselämästäni, joka voi edelleen kerrassaan mainiosti .
Juu, vuosikierto on taittumassa ensi kuussa ja parasta tässä on ollut suurinpiirtein kaikki.
Sellanen merkittävä huomio, että ei ole järjettömiä huippuja, vaan on koko ajan hyvä olla ja luonteet skulaa kympillä.
Tietty rauhallisuus ja turvallisuus ja että aina jotain tapahtuu, kun kohtaamme eli päivittäin ja omaelämä on kummallakin,
ettei olla ihan joka ainoaa minuuttia yhdessä ja sellanen tyyni palanssi on saavutettu jo ihan alussa tän arjen suhteen.
Sehän se sitä elämää on, eikä mikään poikkeustilanne tai minkään haliwuud-luksuksen hakeminen tai “onnen ulkoistaminen”.
^ varmuus on se juttu, vaikka se huvittaakin romanttisella yltiöpäisyydellään.
Ettei kyseessä ole mikään nakkikioskin hempeilevä leena tai mehukopin keimaileva kiira.
Ja “pysyvyyttä” ja jatkuvuutta ihminen tarvitsee, että ylipäätään missään suhteessa ois järkeä !
Että tässä koko planeetalla tallaamisessa ja olemuksellisessa hengissäolemisessa ois järkeä !
Ees himpun tai jopa sylillisen paljon enempi.
Ja ihmisen tekemät päätökset on vain n. sata-satakymmenen (100-110) prosenttia (%) tunnepäätöksiä, joten…
kylse paras vaihe on mielestäni se, kun ihan hurjin alkuhuuma, jos sitä sillee on ollut,
on ohitse ja suhde perustuu ihan arkiseen toistoon ja se on parasta myös, että
alkaa tuntea toista, ettei vain ole tuttu tai tavismallin vastaantulija, ah ´
special
okei,
^ Ja sitten vielä postaan tän yhden todella tärkeän, joka on niin iso asia sinällään, ettei se edes mahdu muiden kanssa
samaan viestiin ja joka jokaista liittoutumisen hyvää karmaa myötävaikuttaa eli:
huumorin.
Just sen sellasen kahden osapuolen ja heterosävytteisessä suhteessa naisen ja miehen välisen sanailun ja sanallisen skabailun.
Samanhenkisyys, samansuuntainen ajatusmalli ja näkemys maailmasta ja ihmisistä ja ajatuksista ja kieli ja tapa sitä purkaa !
Mahtavaa, kun se on toimiakseen ja sehän on sitä kemiallista vetovoimaa.
Ja vaikka ois välillä kuinka typerääkin, niin juuri se henkinen liisteri on
kahdenvälistä, eikä siihen muut väliin pääse, semminkin
kun on ns. suljettu liitto ja suhde
ja se voi olla nimeltään vaikka
me vastaan muut or what ever
aye
and keep it simple, stupid
okej då,