Vaikeita kohtia oppii ehkä ennakoimaankin tapaus kerrallaan. Minulla juotatukset kasvavat harvoin himoiksi asti, mutta ajatukset alkavat hitaasti kääntyillä juomiselle myönteisiksi tunnelmakuviksi. Tai huomaan heitteleväni kevyttä läppää asiasta tai sen tiimoilta. Nämä ovat merkkejä, jotka huomaan mutta joita en voi enää ohittaa turhanvarmalla olankohautuksella - niin hullulta kuin se tuntuukin: sellaiset muutokset ovat tähänkin asti olleet osa petailujani. Addiktioni toimii tällä tavoin salakavalasti enkä voi kuin vahvistaa tietoisuuttani siitä. Muutama viikko sitten olin kohdassa, jossa aiemman syklini mukaan olisi “pitänyt juoda”: ylävireistä, ärsyyntymisherkkää ja matalapaineista levottomuuttani kesti varmaan parinkin viikon ajan. Päätin, että en vain juo siihen, teen mitä tahansa muuta kuin juon: että ei voi olla sekään vaiheeni loputonta. Se tosiaankin kannatti ja opin siitä paljon. Vaikeat kohdat, sitten kun niitä tulee, voi ehkä oppia ottamaan vastaan tietyllä tavalla kiitollisinkin mielin: ne selvitettyään oman todellisen tahtonsa ja tavoitteensa mukaisesti kasvattavat paljon.
Hyvin menköön vappusi tästedeskin, thuja! Eipä isommin käy kateeksi kaduilla örveltäjiä. Mörköpöhnäisten juoppojen manaaminen sai minut aiemmin illalla tuntemaan niinkin.
Mukavaa, että jaat kokemuksiasi, Antiloopin paluu. Itse asiassa, kun ajattelin, niin minähän ajattelen juomista päivittäin. Mutta se on pysynyt negatiivisina asioina alkoholia kohtaan. Eli voin sitten kohotella tuntosarvia, jos juominen rupeaa muistumaan mukavalle. En ole tämän neljän viikon aikana yhtenäkään päivänä unohtanut viimeisiä juomakertoja … …ja mitään positiivista ei niistä muistu mieleen!
Vieläkö jaksat unia kuunnella? Viime yön unessa sukulaisen kanssa ravintolassa, ei tiedä ongelmastani, tilasi olutta ja minä jotain alkoholitonta. Sukulainen ei reagoinut, mutta tarjoilija huomautti, että “autolla ollaan liikkeellä”. Ja tarjoilija oli alkoholiin alle 5-kymppisenä kuollut lapsuudenystäväni.
Että kyllä nämä asiat mielessä pyörivät. Ja olen iloinen jokaisesta uudesta raittiista ja krapulattomasta päivätä!
Mieli työstää ja se on hyvä merkki! Samoin se on hyvä, että muistat aktiivisesti ja rehellisesti sitä, mitä juominen on sen sijaan, että antaisit vallan addiktion fantasioille siitä, mitä juomisen pitäisi olla: siihen luuloonsahan sitä on moni koukussa sen sijaan, että jumiutuisi ilmiselviin tosiasioihin. Niissä on harvalla tänne kirjautuneella hurraamista.
Se on sitten kuukausi raittiina! Ei oikeastaan tunnu miltään … …tai tietenkin hyvältä ja helpottuneelta! Vaikea selittää.
Melkein pelottaa sanoa, että nämä viikot ovat menneet melko helposti - mietin, että onko syynä se, että olin kertakaikkisen valmis luopumaan alkoholista viimeinkin, vai onko niin kuin ikuinen pessimisti kuiskuttelee, että pahempia aikoja on tulossa …?
Vielä toki pulpahtelee ajatus juomisesta tasaisin väliajoin, kun ajattelen asioita ja menoja, joihin alkoholi on kuulunut; esimerkiksi, kun eilen tilasin liput konserttiin … … tai kevätaurinko paistaa takapihalle tosi kesäisesti … mutta oikeastaan saman tien tulee ajatus, että alkoholi ei siihen ehkä enää kuulukaan. Asiat ja tapahtumat on koettava selvinpäin, että pääsisi eteenpäin.
Hienoa sinulle! Itsekin iloitsin tuosta, kun kuukausi tuli täyteen.
Itse ihmettelen sitä, että odotin jotain mullistavia muutoksia fyysisesti ja henkisesti tapahtuvan jo viikon-kahdenkin jälkeen. Painonlaskua, kasvoissa heleys yms.
Ikäväkseni olen todennut, ettei mitään tällaista ole havaittavissa. Paino pysyy ennallaan, kasvot punakat, särkyjä ja väsymystä. Saatan kyllä olla erittäin malttamatonkin ja tarkkailla liikaa.
Kaipasin jotain terävöitymistä ajatuksenjuoksussa ja muistissa ja lukemisen muistamisessa, mutta ihan entisillä mennään, en koe muutosta. Ilmeisesti pitkäjänteisyyttä ja malttia tarvitaan.
Asiat kun ei mene tässä ja heti ja nyt meininkillä.
Toivottavasti henkinen kasvuni kytee tuolla sisimmässäni ja tämä kummallinen tasapainoilu kääntyy voiton puolelle ja elämä saa uudet värit, tunteet ja sellaisen vapauden.
Edelleen jaksan kulkea mukana!
Tiukkoja paikkoja tulee todennäköisemmin kuin ei tulisi. Mutta ei niitä tarvitse pessimistisesti odottaa, vaan esim. kasvunpaikkoina ja oppimistilanteina, mahdollisuuksina tutustua itseensä. Mulla oli joitain viikkoja sitten tosi ahdistava juotatuksen tyyppinen päällä varmaan parin viikon ajan. Meni hyvin, kun vain tunnistin sen ja hyväksyin sen, että nyt näin, ja tein päätöksen pysyä raittiina tämän vaiheen yli. Olo oli taivaallinen siitä selvittyäni!
Isommat muutokset alkavat minun kokemukseni mukaan tuntua vasta muutamien kuukausien paikkeilla. Toisaalta addiktiokin voi aktiivisemmin, joskin vaihtelevassa tahdissa, muistuttaa olemassaolostaan jopa vuosien ajan. Mutta kaikki hyvät muutokset tulevat kyllä ajallaan ja ihmeen nopeasti kuluu aika sittemminkin.
Fyysisistä muutoksista olen huomannut selkeimmin pahan olon tunteen poistumisen, eli aamulla saa syötyä normaalisti. Ei liene kovin mullistava huomio. Paino ei ole minulla vähentynyt, mutta ei myöskään lisääntynyt, vaikka makeaa on tullut syötyä paaaaaljon entistä enemmän. Mutta ajattelen sen olevan väliaikaista. Kasvoihin on tullut vähän väriä, peilistä ei enää aamulla katso harmaa haamu. Mutta mitään hirveän erityisiä muutoksia ei ole tapahtunut, enkä itse ole kauheasti mitään muuta kuin parempaa oloa kaikenkaikkiaan odottanutkaan. Mutta sen huomaan, että pystyn paremmin keskittymään esim.lukemiseen ja vaikkapa elokuviin (ja ennen kaikkea jaksan katsoa ne loppuun asti). Saan asiat hoidetuksi ilman “viime tippaa” ja viimeistä pakkoa.
Ja se, että tiukkoja paikkoja todennäköisemmin tulee kuin ei tule … … olen päättänyt olla pelkäämättä etukäteen. Yritän muistaa tämän, että se on vaihe, joka menee ohi. Ihan niin kuin ne ensimmäiset päivät, jolloin elin “lukujärjestyksen” kanssa ja vahdin kelloa. Kaikenkaikkiaan aika - päivät ja viikot - kuluvat tosi nopeasti, nurinkurista, että raittiita päiviä kerääntyy niin hitaasti Se oli vain leikkiä, nyt näistä päivistä voi ainakin nauttia, kun muistaa mitä on tehnyt ja pystyy kaikenlaista tekemäänkin.
Minä päätin tänään palata lukujärjestystasolle ja laadin sellaisen! Ihan kuin eka raittiina päivänä, suunnilleen… En ole tyytyväinen lönnivään ja passivoivaan, tympäisevään tapaani oleilla kaiket päivät. Tällainen vaihe on nyt hirttänyt kiinni ja haluan siihen muutosta - onneksi sellaisia pystyy pistämään jo vireillekin vähän eri tehoilla kuin ryypätessä eli hienostolaisesti dyypätessä.
Tästä täysin samaa mieltä! Pahoja paikkoja todennäköisesti tulee. Toiset menee nopeasti ohi, toiset jäytää päivätolkulla. Toiset tulee voimakkaina täysin puuntakaa, toiset hiipii pikkuhiljaa. Kun oppii mistä nämä tulee niin oppii myös ennakoimaan. Ja jos kompastus tulee niin sitten vain takas ruotuun . Ottaa tästäkin opiksi, ettei toista kertaa samalla lailla kompastu. Ainakin minulla mitä enemmän on raitista aikaa takana, sitä helpompaa on ollut palata (ja taas pysyä) raittiilla tiellä.
Mutta parasta on vain elää päivä ja hetki kerralla tätä hetkeä - raittiina nyt
Hei Antiloopin paluu! Mietiskelin äsken tuota lukujärjestystä / päiväjärjestystä ja oivalsin, että niin se on ollut mun elämässä aina. Olin nuorena aikuisena työttömänä pikku pätkän ja silloin valvoin myöhään ja nukuin pitkään (menee tietysti osaltaan nuoruuden piikkiin), mutta minä olen oikeasti A-ihminen, en ehkä parasta A-ryhmää mutta mulle sopii ehdottomasti aamulla ylös ja töihin. Kun lapset oli pieniä, niin päivärytmi muotoutui ihan itsestään, silloin piti aamulla ylös joskus turhankin aikaisin! Mutta siis päivä kulki tiettyjen rutiinien mukaan automaattisesti. Sitten kun lapset kasvoivat niin tuli tällaista “joutoaikaa”, jota en oikein sitten osannutkaan käyttää. Mutta tämä ei tarkoita, että mun rytmi olis jotenkin oikea, vaan sitä rytmiä itsessään, jokaiselle sopii omanlaisensa, toivottavasti saat laadituksi sulle sopivan. Ja sen kyllä huomaa, että asioita saakin taas aikaiseksi, ne eivät jaa kesken, vaan ne jaksaa tehdä loppuun.
Ja hei Kerttuli! Sinua olen monesti ajatellut, reilu vuosi sittenhän me - ainakin minä - suunniteltiin raitista vuotta. Sinä olet jo yhden pitkän pätkän saavuttanutkin, paljon pitemmän kuin minä olen vuosiin! Kiitos kokemusten jakamisesta, pistän muistin lokeroihin ja yritän soveltaa käytäntöön sitten kun niitä tarvitaan. Puun takaa ei ole vielä iskenyt, mutta kyllä näitä pikku ajatuksia silloin tällöin esiintyy. Ne pienet on helppo tukahduttaa heti alkuunsa, katsotaan sitten jos ja kun roihahtaa oikein kunnolla.
Hyvää kevätpäivää teille molemmille ja kaikille muillekin. Minulla aamun kunniaksi välahti parin sekunnin ajaksi, kun päivää suunnittelin, että missä vaiheessa auton voi parkkeerata, arvatkaa miksi?! No sen parin sekunnin jälkeen ajatus oli kirkas taas; olen siis ajokunnossa koko päivän ja ihan illankin!
Nyt aion istuttaa salaattia, paprikaa, tomaattia ja kokeilla porkkanoitakin, jos mullan syvyys riittää, pikkuruisessa kasvihuoneessa. Ja ihan vain istuttamisen ilosta, mahdolliset tulokset on sitten vain bonusta.
Minä oon aina tehnyt melko vapaata työtä ja varsinkin viime vuodet olin hommissa, joita ei oltu sidottu kellokortein aikaan eikä paikkaan. Paljon vastuuta mutta myös vapauksia. Nyt kun olen vaihtanut ne hommat yrittäjäntöihin, ei ole vähääkään ulkoista kontrollia siihen, miten aikani organisoin - eikä oikein taitojakaan! Ne menevät nyt harjoitukseen mutta suhtaudun siihen asiaan innolla: vanhat kaavani kun eivät ole toimineet ja haluankin ne muuttaa. Juominen on ollut osa kaavaa ja se kierre alkaa nyt olla taaempana kuin toviin ennen tätä kevättä. Voin pistää muutakin elämääni nyt syyniin.
Juotatuksiin, joita muistan pidemmän raittiuden myötä tulleen harvemmin mutta voimakkaammin, voi opetella reagoimaan uudella tavalla. Kun tunnistaa ne vaaroiksi, ne ahdistavat paremmalla tavalla kuin tilanteessa, joissa niihin ei ole osannut suhtautua kuin pakotteina juoda. Ahdistus kuuluu usein noihin hetkiin mutta ne voi nähdä pelkkinä kasvukipuina: mikään ei palkitse eikä myöskään vapauta ahdistuksesta niin kuin selätetty juotatus tai retkahdusvaara - eikä mikään masenna niin kuin juomaan sortuminen. Yleensä jo siinä vaiheessa, kun eka suullinen tulee nieltyä.
Pitänee korjata että kompastelua ja jatkamista tämä on edelleenkin. Kokonainen raitis vuosi kuitenkin suunnitelmissa edelleen. Viime kevät, kesä ja syksy meni sitä tavallista rataa, päivittäin tissuttelua ja välillä kunnon känni. Täysin selvät päivät vois yhdellä kädellä laskea. Marraskuussa sitten pyhäinpäiväpyhien kännäyksen jälkeen taas kerran olin läpiväsynyt siihen kaikkeen. Lähes kuusi viikkoa meni täysin raittiina, joulustressi töissä toi sitten repsahtelun. Kuitenkin oli välissä useita selviäkin päiviä peräkkäin. Että ei lähteny heti päivittäiseen juomiseen takaisin. Loppiaisesta taas täyttä juomattomuutta 10 viikkoa. Sitten yks päivä kolme olutta. reilu viikko täysin ilman, yksi päivä känni, kaksi viikko selvänä ja pääsiäisenä kaksi päivää tissuttelua. Siitä sitten selvää jaksoa jatkunut, nyt menossa päivä nro 20. Sinällään positiivista että viimeisen neljän kuukauden aikana olen vain neljänä päivänä juonut, ja edellisestäkin kerrasta jo tuo 20 päivää. Nyt taas on helppoa mutta tiedän, että vaikeita paikkoja tulee. Mutta periks en anna, nyt vaan pitää mennä (selvä) päivä kerralla. Mitä enempi saa selviä päiviä alle, sitä varmempi on että haluan olla täysin ilman ja näin haluan elää loppuelämän. Tsemppiä meille kaikille !
Samalla tavalla ollaan sitten kompasteltu, Kerttuli. Minäkin uskon, että kun saa näitä päiviä kerätyksi ja raitista aikaa alle, että se sitten lähtisi sujumaan. Etenkin, kun raittiissa ajassa ei ole ollut mitään valittamista. Mennään eteenpäin!
Silloin tällöin on mielen perukoilla häivähtänyt, että jos ja kun olisin yksin kotona … … silloin olisi “mahdollisuus” … … nyt näyttää siltä, että olen tulevana viikonloppuna yksin kotona ja ajatus juomisesta tuli vähän voimakkaampana. Mahdollisuus siis olisi. Mikä mahdollisuus? Juoda salaa? Salaa keneltä? Omaan nilkkaanhan se pilkka osuisi. Kukaan ei kiellä juomasta. On siis lupa juoda. Sitten ajattelin oluen ja viinin makua. Ei houkutellut, onneksi. Kävelin tänään muitten asioitten yhteydessä alkon ohi ja melkein ihan kuin puistatti pullorivit. Sitten kävin ruokakaupassa ja katselin tölkkejä, mutta ei tehnyt mieli ostaa. Luulen, etten tänäkään viikonloppuna juo. Mutta mistähän tämmöiset tuulet nyt puhaltavat?!
Muutenkin on energiaa ollut vähän vähemmän. Alun aikataulutus ja järjestely- ja siivousinto ovat lopahtaneet toistaiseksi, vaikka hommaa kyllä riittäisi. Mutta ei mitään kiireellistä, että joutaa tässä laiskottelemaankin. Mutta edelleen väsyttää, kuinkahan kauan sitä kestää? Vai onko kyseessä vain kevätväsymys tai allergiaan liittyvä väsymys? Nukkuessa kuitenkin lepää ja uni on kunnollista ja aamulla tunnen itsen i levänneeksi ja virkeäksi. Mutta iltaisin ei oikein jaksa mitään. Ehkä ulkoilua pitäisi lisätä. Kunhan tulisi vähän kesäisempää … …SITKU tulee kesä, vai miten se menee ?!
Impulssiksi minulla riittää addiktioni hetkessä kyhäämä juomisen mahdollisuus! Kun se seuraava mahdollisuus tulee, tiedän sen olevan vaikea paikkani. Vaimo reissussa, lapsi äidillään, ei mitään aikatauluja eikä sovittuja menoja tjms. Se on siinä, kertoo addiktioni siinä kohdassa. Ja valmistelen sen mielialoissani, ajatuksissani, hetken houkutuksina jne.
Uskon, että tärkeää on yksinkertaisesti tunnistaa nämä kohdat, mahdollisuudet, ja valmistautua niihin. Hyvä menetelmä on tehdä sopivan täsmällinen suunnitelma siitä, mitä repsahdusvaaran kohdassa tehdä, miten vaikeassa paikassa toimia, mihin purkaa ajatuksensa painekattilan viheltäessä (plink-wink ) jne. Ja sitten mennä sen mukaan. Minua auttaa mielikuvatyöskentely, eli käyn mielikuvieni tasolla läpi koko retkahduksen, sen vaiheet ja lopputuloksen. Voin palauttaa mieleeni tunteen, kun tulen vaikka tänne kertomaan, kuinka kävi ja kumisen tyhjyyttäni, kun rohkaisee nousemaan ja jatkamaan matkaani. Kaikki kanavat kiinni, tsemppi ei tule perille asti, kun olen taas laskemassa yksiä helvetin raittiita päiviä, pykäämässä väkisin kasaan jotain toivonkulissia juoppojen mantroja toistelemalla. Näitä kun pikkuisen päästää mieleensä, voi juomisen mahdollisuuden äkkiäkin nähdä mahdollisuutena oppia jotakin uutta: selättää se vastus ja hankkia samalla arvokas kokemus itsestään ja tosiasiallisista mahdollisuuksistaan. Ja nauttia elämästä, jota voi nyt elää eri tavalla.
Pliis, muistuta mua näistä viisauksistani herkällä hetkelläni.
Tänään sitten se suuri perjantai, yksin kotona, vapaapäivä huomenna ja sunnuntaihin asti yksin. Tässä oli siis se mahdollisuus juomiseen, mutta ei onneksi juotattanut, vaikka tuo ajatus mahdollisuudesta pyöri kovasti mielessä. Kuudes alkoton viikonloppu alkamassa ja viikonlopun jälkeen kuusi viikkoa takana! Noita mielikuvia minäkin olen tässä matkan varrella käyttänyt: miltä tuntuisi yhden oluen tai viinilasillisen jälkeen ja miltä toisen … … ja miltä tuntuisi mennä humalassa nukkumaan ja nukkua levottomasti ja herätä huonoon oloon?! Ja miltä muutenkin seuraavana päivänä tuntuisi?!
Nyt alan lisäksi ymmärtää ja uskoa, että tässä ei ole mikään hoppu eikä pakko. Olen ajatellut, että kuntoa pitäisi vähän kohottaa, ulkoilla ja sen semmoista, mutta kun ei ole jaksanut. Omaksi ilokseni olen vähän täällä kotona puuhaillut, mutta ei mitään isompaa. Tänään sitten teki mieli uimahalliin ja kävinkin uimassa, ihan vain koska halutti ja ihan rauhallisesti ja niin pitkään kuin tuntui hyvältä.
Ero sille, että “on pakko olla juomatta” ja “saa / haluaa olla juomatta” on vähän myös alkanut selvenemään aivojen sopukoissa. Tunteita on näinä päivinä ollut monenlaisia, joitakin asioita en haluaisi muistella ollenkaan - en tiedä miten tärkeää asioiden läpikäyminen on, mutta ei kai silläkään ole niin kiire.
“Mahdollisuuksien” viikonloppu jo sunnuntaissa ja huomenna tulee täyteen kuusi viikkoa ilman alkoholia. Kovin on harmaata ulkona, mutta linnut sentään visertää.
Olen ajatellut, että lakkaan vaivaamasta päätäni toistaiseksi näillä alkoholiasioilla eli annan päivien kulua omalla painollaan ja pyrin reagoimaan, jos ajatukset muuttuvat negatiivisiksi. Tulin siihen tulokseen, että en voi miettiä juomista ja mahdollista retkahtamista koko ajan, siitä tulee vain uusi riippuvuus.
Nyt yritän suunnata orastelevan uuden energian vaikkapa itsestäni huolehtimiseen, perjantain uimahallireissu oli hyvä alku, kun halu lähti ihan itsestä, ei mitenkään pakottamalla. Tänään ajattelin käydä kunnon kävelylenkillä pitkästä aikaa ja ehkä venytellä jäykistyneitä jäseniä, kovin on selkä, niska ja hartiat jumissa; olen ilmeisesti viettänyt sängyssä niin paljon aikaa, että nyt tuntuu koko kropassa. Mutta kyllä on unikin tehnyt hyvää; ihanaa nukkua levollisesti ja etenkin herätä levollisesti.
Sama minulla. Saa olla juomatta. Ei tarvitse laskea tunteja milloin voi taas korkata oluen, ei tarvitse laskea tunteja milloin on ajokunnossa, ei tarvitse kiertää kauppoja hakemassa olutkiintöö, ei tarvitse kiertää useita kauppoja palauttamassa tölkkejä, ei tarvitse väistellä ihmisiä aamupäivällä alkohöyryjen takia, ei tarvitse heräillä yöllä, ei tarvitse olla koko ajan levoton ja hermostunut jne. Saa olla ilman alkoholia. Voi juoda jos haluaa. Mutta ei halua. Ilman pakkoa. Koska näin on hyvä olla.
Tosin alkutaipaleella vielä olen mutta päivä päivältä kauempana juomisesta
Ihan samoja tunteita, mitä Kerttuli tuossa yläpuolella listaa. En osaa lainata, mutta tuossahan se teksti on ylempänä luettavissa.
Monenlaisia tunteita viime viikon aikana. Ei juomishaluja, mutta jonkinlaista haikeutta tilanteissa, joissa ennen on juonut. Kai nämä jutut ja tilanteet pitää kohdata kerran selvinkin päin, että siitä tulisi tapa.
En oikein osaa kirjoittaa, kun tuntuu ettei mitään uutta tapahdu, elämä kulkee tasaisesti, vaikka tunteet ovat pinnassa, ei alkoholilla turrutettuna. Olen monesti ihmetellyt, että minne ihmiset häviävät täältä oltuaan jonkun aikaa raittiina, itsestäni tuntui aikaisemmin, että jos pysyisin raittiina, niin julistaisin sitä joka päivä. Nyt ei kuitenkaan tarvetta mihinkään julistamiseen tunnu olevan, kunhan vain aloittelen uutta raitista viikonloppua raittiin viikon jälkeen.
Hei
minulla on tuota samaa tunnetta, että ei ole oikein mitään kirjoitettavaa, mutta haluolla täällä kyllä ja halua jakaa jotain ajatuksia, mutta ei vaan synny tekstiä.
Minulla oli tässä viikonlopussa todella suuret kiusaukset oluen juontiin. Minä selätin sen! Siitä olen niin iloinen. Se vaati sen, että jouduin selittelemään sitä ulkopuoliselle ihmettelijälle, vaikka olen halunut tämän asian hoitaa ihan huomaamatta itsekseni. Olin tämän asian ympärillä useamman päivän ja yön.
Nämäkin ovat sellaisia erikoisia tilanteita, joihin näköjään joutuu ja mitään valmista sapluunaa asialle ei ole. Mennään vähän niinkuin “mitä sylki suuhun” tuo meiningillä.
Nyt olen turvasatamassa kotonani ilman krapulaa ja kiitollisena.
Se oli vain leikkiä, nyt näistä päivistä voi ainakin nauttia, kun muistaa mitä on tehnyt ja pystyy kaikenlaista tekemäänkin.
mutta mulle sopii ehdottomasti aamulla ylös ja töihin. Kun lapset oli pieniä, niin päivärytmi muotoutui ihan itsestään, silloin piti aamulla ylös joskus turhankin aikaisin! Mutta siis päivä kulki tiettyjen rutiinien mukaan automaattisesti. Sitten kun lapset kasvoivat niin tuli tällaista “joutoaikaa”, jota en oikein sitten osannutkaan käyttää. Mutta tämä ei tarkoita, että mun rytmi olis jotenkin oikea, vaan sitä rytmiä itsessään, jokaiselle sopii omanlaisensa, toivottavasti saat laadituksi sulle sopivan. Ja sen kyllä huomaa, että asioita saakin taas aikaiseksi, ne eivät jaa kesken, vaan ne jaksaa tehdä loppuun.
) jne. Ja sitten mennä sen mukaan. Minua auttaa mielikuvatyöskentely, eli käyn mielikuvieni tasolla läpi koko retkahduksen, sen vaiheet ja lopputuloksen. Voin palauttaa mieleeni tunteen, kun tulen vaikka tänne kertomaan, kuinka kävi ja kumisen tyhjyyttäni, kun rohkaisee nousemaan ja jatkamaan matkaani. Kaikki kanavat kiinni, tsemppi ei tule perille asti, kun olen taas laskemassa yksiä helvetin raittiita päiviä, pykäämässä väkisin kasaan jotain toivonkulissia juoppojen mantroja toistelemalla. Näitä kun pikkuisen päästää mieleensä, voi juomisen mahdollisuuden äkkiäkin nähdä mahdollisuutena oppia jotakin uutta: selättää se vastus ja hankkia samalla arvokas kokemus itsestään ja tosiasiallisista mahdollisuuksistaan. Ja nauttia elämästä, jota voi nyt elää eri tavalla.