Raitistuminen kaaoksen keskellä

[flux]

Moikka!
Olen lurkkaillut täällä jokusen viikon eri keskusteluja ja tuntui, että tänään on sopiva päivä postailla. Mulla on tällä hetkellä tosi huonosti aikaa kirjoitella pidempiä tekstejä, mutta vanhempi poika nukkuu päiväunia nyt ja vaimo on vauvan kanssa poissa iltaan asti. Olen ulkomailla asuva suomalainen. Onnellisesti naimissa ja lapsia löytyy kaksi kappaletta (1kk ja 2.5v pojat). Mulla on ollut pitkä historia alkoholin viihdekäytöstä ja pari vuotta olen aktiivisesti yrittänyt vähentää ja nyt lopettaa.

Olen ollut juomatta tänään 9 päivää. Tätä ennen oli kahdesti 6 päivän tauot. Nyt on fiilis, etten halua aloittaa alusta taas ja oikeastaan tänään kävi jo aika läheltä, että vanha kaava meinasi toistua. Pidin onnistuneesti 62 päivän tauon pari vuotta sitten ja tämän vuoden alusta olin 45 päivää juomatta. Repsahdin helmikuun puolessa välissä ja sen jäljiltä “tuli joitakin tilaisuuksia” ottaa ja minähän otin. En ottanut tosin niin paljon tai usein kuin ennen, mutta juominen oli selkeästi humalahakuista ja en oikeastaan edes juonut ellen tiennyt, että voin vetää pään täyteen.

Viimeisen lipsahduksen jälkeen olin turhautunut ja aamuyöstä vauvalle maitoa antaessa ostin This Naked Mindin 100 päivän ohjelman. Olen päivässä 10 nyt, eli ollut raittiina koko ohjelman ajan. Se on varmasti ollut yksi motivoiva tekijä, koska sitä häpeää ja turhautumista ei jaksaisi kokea enää uudellen.

Otan tosiaan nykyään enää harvoin. Parit aiemmat kerrat helmi- ja maaliskuussa oli ihmisten kanssa, joiden kanssa tuli otettua aiemminkin. Sen jälkeen oikeastaan olen ottanut ainoastaan, jos olen ollut vanhemman pojan kanssa jossakin liikenteessä pidemmän aikaa (esim. mennään leikkipuistoon, junamuseoon yms). Noissa tilanteissa pystyin tissuttelemaan rauhassa ja koska poika on vielä sen verta nuori, ei hän ole sanonut siitä kotona mitään, vaikka ymmärtääkin, että isi juo jotain. Juon siis salaa. Näin jälkikäteen miettien, nuo tilanteet ovat hävettäneet todella paljon. Olen ottanut paljon videoita, mitä olen jakanut vaimolle kun ollaan oltu menossa päivän aikana. Vaimo tykkää katsella niitä ja näyttää myös pojalle välillä, kun on ollut kivoja muistoja (nähtiin tää ja tää juna tms - poika tykkää junista, jos ei tullut vielä selväksi :D). Mua hävettää tosi paljon kuulla oma ääneni niissä videoissa ja tiedostaa, että olen ollut aika taulut niitä nauhottaessa, vaikka se ei videosta pahemmin kuulukaan.

Tänään olisi taas ollut tilaisuus ottaa. Vaimo oli vauvan kanssa poissa eilisen ja viime yön ja tulee takaisin kotiin vasta tänä iltana. Eilen sain pelattua tilanteen hyvin, että mentiin pojan kanssa pyörällä pariin eri puistoon, niin ei oikeastaan edes kiinnostanut ottaa. Tänään aloin kesken päivän suunnitella ottamista: Mennään taas käymään yhdellä juna-asemalla, mistä näkee sillalta hyvin eri junia ja luotijunia. Oli jännä huomata, miten mulla oli poissaoleva olo sen koko tunnin ajan, kun aivot ”suunnitteli" koko iltapäivän ohjelmaa. Kuitenkin ennen lähtöä lounasta syödessä pojan kanssa mietin, että onko mun pakko ottaa ihan oikeasti. Jostain syystä aivot vastasi, että no ei ole. Ei ole yhtään mikään pakko. Voit mennä ihan selvinpäin pojan kanssa niitä junia katsomaan ja tulla kotiin järkeviin aikoihin selvänä. Tämän tajuttuani olo oli todella helpottunut.

Kaljan sijaan ostin kokiksen mukaan, minkä korkkasin juna-asemalla. Poika nukahti junaan noustuamme pian. Laitoin napit korville ja hyvää musaa soimaan. Nyt kirjoittelen tätä läppärillä.

Addiktio on perseestä ja vaikka nykyään on enimmäkseen ollut hyviä päiviä, mua välillä ottaa päähän niin isosti, että nämä samat työt täytyy tehdä tässä alkuvaiheessa uudelleen. Tämän päivän nikotukset oli melko pahat ja tuntui ettei se hälytyskello ollut pään sisällä hiljaa ennen kuin päätin että juon tänään. Mutta nyt täällä paikan päällä ollessa selvinpäin mietin, että kyllä kannatti päättää toisin (saavuttiin tänne kirjottelun aikana). Tänään mennään selvinpäin nukkumaan taas ja olen siitä varmasti kiitollinen niin tänä iltana kuin huomenna aamullakin.

Postailen tänne välillä jotain, kun ehdin. Mä kirjoittelen päivittäin lyhyesti journalia Stoic. appissa (aamu- ja iltareflektiot, sekä TNM 100d journalit joka päivä). Kotona tosiaan kaksi lasta niin omaa aikaa on tosi vähän, mikä varmasti on yksi syy miksi aika-ajoin on tullut ajauduttua takaisin pienpanimo-oluiden pariin, kun aivot ei tiedä parempaa vaihtoehtoa tällä hetkellä.

[Sofia]

Tervetuloa joukkoon!

Nuo kuvauksesi häpeästä tuntuvat aivan liian tutuilta… Ja jotenkin omalla kohdallani hävettää jostain syystä vielä enemmän nimenomaan se, että on pystynyt piilottamaan humalansa läheisiltään. Tämä ajatus tuli mieleen, kun luin tuosta videoilla puhumisesta. Miten monta kertaa mäkin olen Facetimessa juonut “kivennäisvettä” (eri hard seltzeriä) ja ollut aikamoisissa nousuissa, mutta ystävät ei ole huomanneet mitään eroa mussa…

Myös tuo on tuttu ja ihana fiilis, kun sieltä aivojen sopukoista tuleekin lupa olla juomatta. Mikä higer self se sitten onkaan, joka sieltä sen yhden hetken ajan saa äänensä kuuluviin. Mutta pääasia on se, että sitä kuuntelee niin kuin säkin teit! Hyvä sinä!

Se on turhauttavaa aloitaa aina alusta, mutta hyvä juttu on se, että nyt voit päättää, että tää on se viimeinen kerta, kun nää “alkulätinät” täytyy taas käydä läpi. Ja ehkä sellaisen uuden aloituksen turhautumisen sijaan voi yrittää hypettää itseään ajattelemalla, että vitsi miten mielenkiintoista ja hauskaa, että pääsen olemaan selvinpäin näissä tilanteissa, joissa vielä ihan vähän aikaa sitten join! Että sen saman ummehtuneella vanhalla kaavalla menneen elämän sijaan pääsenkin nyt kokemaan jotain uutta ja virkistävää ja tää on ihan mahtavaa.

Vähän niin kuin tää olisi se ensimmäinen kerta, kun aloitat, koska tavallaan tää on ensimmäinen kerta. Tällä kertaa nimittäin ei palata enää vanhaan toisin kuin aiemmin. Paljon tsemppiä!

[Konstantinus]

Piilossa juominen on niin tuttua. Nyt teini-ikäisten lapsen vanhempana määrät ovat kasvaneet siitä ajasta kun lapset olivat pieniä. Nykyään olen juonut piilossa (autotalli, eteinen, pannuhuone yms) ison salmiakkikossun ja päälle vielä oluttakin. Kaikki alkoi yli 10vuotta sitten kun huomasin että jaksan tehdä lasten iltahommat paremmin kun otan lasillisen viiniä tai pienen artesaanioluen. Vaimolla 3-vuorotyö joten näiltä iltavuoroja tulee toistuvasti. Sitten huomasin, että tylsät viikonloput ja lasten kanssa leikkiminen (ja että muka keksin parempia leikkejä) menee sujuvammin kun korkkaa jo vähän päivän aikana. Olen kans ottanut noita videoita ja jakanut vaimolle. Nyt kun niitä kuuntelee niin kyllä huomaan että humalassa olen vaikka omasta mielestäni olen maailman paras esittämään normaalia. Ja tiedän myös että lapset herkkinä olentoina aistii sen että isi on jotenkin erilainen / vilkas. Minä ainakin huomasin aina isästäni. Turvattomuuden tunnetta se lisää. Sain viime syksynä työterveyden kautta terapiaa mikä auttoi hyvin, siis rehellinen puhuminen, ja olin 3kk juomatta. Sitten tuli joulu, kovia mielihaluja ja samat kaavat palasivat. Nyt teen töitä raitistumisen eteen. Ensin lopetetaan juominen ja sitten aletaan pikkuhiljaa raitistumaan.

[metsänpeitto1]

@Konstantinus

Ensin lopetetaan juominen ja sitten aletaan pikkuhiljaa raitistumaan.

Hyvin muotoiltu, tässähän se koko homman idea lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan on.
Hienoa, että olet havahtunut tilanteeseesi ja päättänyt tehdä sille jotakin.
Tsemppiä!

[flux]

Voin samaistua tosi paljon tuohon, että hommat hoituu “sujuvammin” tai “jaksaa paremmin” lapsen kanssa, kun on ottanut. Jotenkin sitä oli onnistunut vielä valehtelemaan itsellensä tuosta, että sehän on hyvä asia meille molemmille, kun ottaa samalla lapsen kanssa touhutessa. Isille palkinto ja lapselle hauska päivä. Nyt kun tuli vietettyä kaksi päivää putkeen pojan kanssa kahdestaan, joista molemmat selvinpäin, tuli huomattua että jaksaminen oli paljon parempaa. Etenkin kun ei tarvinnut myöskään miettiä, että milloin voi ottaa lisää ja mihin asti vielä viitsii ottaa, ettei mene liian yli. On pakko olla kiitollinen siitä, että koskaan ei onneksi ole tapahtunut mitään lapsen kanssa humalassa touhutessa. Olen itse ollut myös lähes aina rauhallinen humalassa, eikä riehuttua tule. Se ärsyyntyminen tulee vasta seuraavina päivinä, kun on krapulassa tai väsynyt ja haluaisi juoda uudelleen. Nyt kun on kymmenen päivää alkoholitonta elämää takana taas, alkaa havahtua, miten paljon sitä pinnaa ja hermoa oikeasti löytyykin lapsen kanssa, vaikka yöunia saattaa olla vain 4-5 tuntia takana, kun vauva on pitänyt hereillä edellisenä yönä.

Mulla ei myöskään asiaa ole auttanut, että on suomalaisia kavereita täällä päin, jotka harrasti (ja vieläkin harrastavat) samaa. Eli kaljaa otetaan puolelta päivin jo, kun ollaan lapsen kanssa puistossa ulkona. Pitkään ehdin ajatella, että tuohan siis ihan kuuluu oikean isin rooliin vähän ottaa menovettä. En ole näitä kavereita nähnyt johonkin aikaan ja vähän mietin, tuleeko pahemmin enää nähtyäkään.

Tykkään tosi paljon tuosta: “Ensin lopetetaan juominen ja sitten aletaan pikkuhiljaa raitistumaan.”

Töitä on joka tapauksessa tehtävä. Haluaisin itse aloittaa terapian myös jossakin vaiheessa.

[flux]

Kiitos paljon! Mä yritän ajatella tosi paljon myös siltä kannalta, että mitä jos nyt teen tän homman ihan selvipäin tällä kertaa ja katson miten menee/miltä tuntuu. Voin sitten seuraavalla kerralla ottaa taas, jos totean että se on jollain tavalla mukamas mulle parempi vaihtoehto. Tämä varmasti auttoi eilen myös sen vastauksen kanssa, ettei ole mikään pakko ottaa.

@Sofia

Se on turhauttavaa aloitaa aina alusta, mutta hyvä juttu on se, että nyt voit päättää, että tää on se viimeinen kerta, kun nää “alkulätinät” täytyy taas käydä läpi. Ja ehkä sellaisen uuden aloituksen turhautumisen sijaan voi yrittää hypettää itseään ajattelemalla, että vitsi miten mielenkiintoista ja hauskaa, että pääsen olemaan selvinpäin näissä tilanteissa, joissa vielä ihan vähän aikaa sitten join! Että sen saman ummehtuneella vanhalla kaavalla menneen elämän sijaan pääsenkin nyt kokemaan jotain uutta ja virkistävää ja tää on ihan mahtavaa.

Catherine Gray kirjoitti hyvin tuohon liittyen, kun hän itse raitistui. Jokaisella yrityksellä tuli aina mietittyä, että olisikohan tämä se viimeinen kerta. Samalla tuli kokeiltua eri asiota ja työkaluja raitistumiseen. Ne mitkä eivät toimineet, jätettiin taka-alalle ja ne mitkä toimi, pidettiin mukana. Mulla on ollut samaa fiilistä tästä. Jokaisen repsahduksen jälkeen olen yrittänyt nyt hakea uutta kulmaa alkoholittomaan elämään. Tietyt asiat, joista pidän, olen pitänyt mukana ja ne mitkä ei toimi, tiputtanut. Vuoden alusta, kun pidin pitkän tauon, tykkäsin pitää henkilökohtaista videologia. Nauhoittelin alussa lähes joka päivä omia fiiliksiä ja myöhemmin siitä tuli harvempaa. En kuitenkaan ajan kanssa nähnyt siitä mitään hyötyä itselleni, joten vihdoin tiputin sen pois. Vastapainoksi olen tykännyt tosi paljon tuosta aamu- ja iltajournaloinnista. Etenkin aamun kohdalla se jotenkin laittaa päivää jo vähän raiteilleen ja muistuttaa, että mitä tässä oltiinkaan tekemässä.

[flux]

Vaimo ja lapset nukkumassa. Pitäisi olla itsekin, mutta perustelen tämän valvomisen sillä, että se on omaksi parhaakseni

11 päivää nyt selvinpäin ja tämä on tosiaan pisin jakso sitten vuoden alun. Univajeista huolimatta, olo on tosi positiivinen ja mulla on nykyään todella rauhallinen ja helpottunut olo. Ajattelin vähän lisää avata taustaani tänne, kun en sitä ensimmäisessä postauksessa vielä tehnyt. Täytän tänä vuonna siis 40 vuotta ja ulkomailla olen asunut nyt yhtäjaksoisesti 6 vuotta. Muuttoa ennen asuin Suomessa 4 vuotta paluumuuttajana, eli asuin myös Euroopassa muutaman vuoden (nyt Aasiassa).

Olen käynyt aika varmasti läpi samaa, mitä moni muukin samasta kaveriporukasta Pohjois-Helsingistä, kuten myös täälläkin kirjoittelevat, Suomessa varttuneet: ensikännit 12-13-vuotiaana ja se oli rakkautta heti ensimmäisellä kerralla. Muistan vielä tosi hyvin ekalla juomakerralla, kun paras kaverini totesi: “Nyt mä ymmärrän miksi aikuiset tekee tätä”. Niin. Mistähän oltiin saatu mallia. Onneksi teininä ei juomistilaisuuksia liian usein tullut. Vuoteen mahtui yleensä vain muutama kerta ja täysi-ikäisenäkään ei juomista vielä jokaviikkoisena voinut harrastaa rahan puutteen takia. Mulle kuitenkin aina maistui niin kuin kavereillekin ja juominen oli humalahakuista. Hyviin oluihin hurahdin jo melko aikaisisessa vaiheessa, mutta “olutharrastus” paheni vasta siinä kohti, kun palkka alkoi nousta uran edetessä. Olen vieläkin IT-alalla töissä ja pitkään uskoin siihen, että dokaamisella oli jotenkin positiivinen vaikutus mun urakehitykseeni. Olin usein myös yllyttäjänä muille, että lähtisivät juomaan mukaan. Yhdessä firmassa perustin tiimille meetupin “Ops Beers”, mikä tarkoitti vain sitä, että mentiin lähibaariin kaljalle, eikä siellä oikeastaan mitään työasioita koskaan saatu keskusteltua tai päätettyä.

Tarinoita löytyy paljon, mutta koskaan en ole onnistunut juomaan työpaikkaa tai parisuhdetta alta pois, ainakaan vielä. Aloin hiljalleen tiedostamaan juomisen ongelmia joskus 2018 vuoden puolella, kun pitkä parisuhde päättyi. Tuolloin muutin omilleni ja oli helppo käydä kaljalla useamman kerran viikossa, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Mulla on puhelimessa vanhoja muistiinpanoja tuolta ajalta, joissa moitin itseäni, kun olin lähtenyt vain parille, mutta kotiin kävellessä humalassa ihmettelin, että miten ihmeessä tähän tilanteeseen on taas päädytty. Silloin en tosiaan tajunuttu mistä oli kyse. Kirjasin vain juomamäärät joka päivältä ja kirjoitin kommentin viikolle. Joskus jotain positiivista, joskus jotain moittivaa.

Ulkomaille uudelleen muuton jälkeen (2019) homma sitten lähti kunnolla käyntiin. Asun suurkapungissa, missä pienpanimopaikkoja on paljon ja niitä aukenee kaiken aikaa lisää. Oli helppo löytää sosiaaliset piirit niistä ja lähteä aina parille kaljalle ihan silläkin verukkeella, että olisi ihmisiä joiden kanssa jutella. Puoliso innostui myös oluista samaan aikaan, joten hän lähti välillä käymään myös mukana. Homma näytti pitkälti normaalilta mun omiin silmiini ja varmasti puolisollekin jonkin aikaa. Olinhan Suomesta ja suomalaiset tunnetusti pystyy juomaan paljon.

Ongemat tuli esille siinä kohti, kun esikoinen syntyi. Itselleni oli tuplashokki: piti oppia tulemaan isäksi ja samalla piti laittaa vanhalle ja vapaalle elemäntyylille stoppi. En pitkään aikaan pystynyt hyväksymään tilannetta ja yritin jollain ihmeen kaupalla balansoida sekä perhe-elämää, että satunnaista kaljoittelua kotona tai kavereiden kanssa (joillakin kavereilla oli myös lapsia ja joivat melko raskaasti). 2023 alkukesästä homma alkoi mennä ihan höpöksi ja yhden aamun jälkeen, kun en kyennyt hoitamaan toimia kotona järkevästi krapulan takia totesin, että nyt on pakko lopettaa. Tuolloin pidin 62 päivää taukoa ja yritin palata juomaan takaisin kohtuudella. Meni noin 9kk tätä yrittäessäni, kunnes töppäilyjä tapahtui toisensa jälkeen ja tajusin, että homma ei jostain syystä toimi mun kohdalla. Aloin lukemaan kirjallisuutta aiheesta ja yhdestä kirjasta, “Am I Addicted? (F Michler Bishop)”, löytyi hyvä vastaus kohtuukäyttöön: Ne ihmiset, jotka voivat kohtuukäyttää alkoholia, onnistuvat siinä yleensä muutaman yrityksen jälkeen. Me muut, joille kohtuukäyttö ei ole mahdollista, yritetään sitä kymmeniä kertoja, kunnes totuus alkaa meille valjeta, jos valkenee.

Viime vuosi meni siis hakiessa uudelleen omia rajoja ja miettiessä, että pitääkö lopettaa. Oli töppäilyjä ja yhdessä vaiheessa vaimo sanoi, että luotto on laskenut nollaan. Tuossa vaiheessa omaa juomista tuli katseltua tarkemmin ja itseltäni jäi vihdoin pois ne vanhat illat, missä vedettiin tappiin asti ja oltiin krapulassa seuraavana päivänä. Löysin hetkellisesti kohtuukäytön omasta mielestäni. Mutta kohtuukäyttö itselleni tarkoitti, että join 3-5 0.5L tölkkiä 6-8% vahvuista IPAa ja toistin saman kaksi-kolme päivää putkeen, kunnes ahdistus sydämentykytyksineen alkoi olla sen verta hirveä että pidin taukoa muutaman päivän, joskus ehkäpä jopa viikon. Tottakai tätä ei tapahtunut joka viikolla, mutta tarpeeksi usein että sen kaavan tajusi itse ja puolisokin.

Viime vuoden syksyllä vihdoin juttelin vaimolle ja sanoin, että kun täytän 39v, haluan pitää vuoden alkoholittomana ennen kuin täytän 40v. Synttäreinä kävin kaverin kanssa olutfestareilla ja illalla oli ravintolailta kavereiden ja perheen kanssa, mikä päättyi ihan järkevissä ajoin. Yksi kavereista antoi minulle monta tölkkiä olutta lahjaksi, joista kaadoin kaikki samana iltana viemäriin kotona. Mulla ei tässä vaiheessa ollut kotona alkoholia enää lainkaan, koska tiesin juovani ne kuitenkin.

No mites kävikään? Alkoi se salailu. Vaimo oli tullut raskaaksi. Kuuman kesän aikana tykkään itse käyttää ilmastointia makuuhuoneessa, mutta vaimolle se kävi liian kylmäksi (ei ollut aiemmin ongelma, mutta raskaus muuttaa näitä asioita). Nukuin siis eri makuuhuoneessa siihen asti, kunnes lämmöt laskivat loppuvuodesta. Tämä oli otollinen tilaisuus ottaa salaa, koska sain nukkua krapulaa pois ja haista alkoholita rauhassa toisessa huoneessa. Alkoi kaikki nämä pitkät päiväreissut pojan kanssa, jolloin pystyi vetämään pään täyteen samalla, kun oli lapsen kanssa hauskaa. Vuoden vaihteessa aloin olla todella väsynyt tilanteeseen ja päätin, että nyt riitti. Otin viimeisen kännin ihan päätetysti 30.12. ja sen jälkeen ajattelin etten enää ota. Seurasi se 45 päivää juomatta, kunnes retkahdin. Käytin osittain sitä veruketta, että vielä ehtii ottamaan ennen kuin seuraava lapsi syntyy ja sen jälkeen lopetan sitten varmasti.

Nyt huvittaa, että syntymästä on mennyt jo yli kuukausi ja vieläkin välillä aivot väläyttelee, että hei ota nyt kerran vielä vanhojen muistojen kunniaksi.

Tähän mennessä yksi asia, minkä huomasin multa puuttuvan on vertaistuki. Vaikka vaimo tukeekin, hän ei ymmärrä tilannettani. Kaikki kaverit ja tutut myös täällä päin juo. Aloitin uuden työn tammikuussa ja ekana päivänä pomo kutsui ryyppäämään. Tuolloin pysyin kovana ja en kuitenkaan juonut. Vaikka I Am Sober tai Reframe appeissa voikin kirjoitella, tuntuu että se on myös omalla tavallaan tyhjyyteen huutelua.

Tulipa pitkä ja sekava teksti. Kiitos ja anteeksi, jos luit. Nyt nukkumaan.

[Sofia]

Tuo oli tosi hyvä juttu mistä kirjoitit tuo, että etsit erilaisia keinoja tukea raitistumista. Ajattelen, että ei se alkoholin liikakäyttökään oo yleensä alkanut ja jatkunut yhdestä ja samasta syystä, vaan siinäkin on tavallaan monia erilaisia kerrostumia, joita on tullut vuosien saatossa. Ja noihin kaikkiin kerrostumiin ei tosiaankaan välttämättä pure samat toimintamallit. Salillakin se vaan lakkaa jossain kohtaa toimimasta, jos toistat koko ajan samoja sarjoja samoilla painoilla, koska se ensimmäinen “kerrostuma” on jo ohitettu. Sitten pitää keksiä jotain muuta, millä pääsee taas hivuttautumaan lähemmäs tavoitteitaan.

Kiitos myös, kun avasit taustaasi enemmän! Ajattelen, että on tosi positiivista, että sulla kuitenkin on tuolla pitkiäkin pätkiä ilman alkoholia! Mulla on tainnut olla ehkä kaksi viikkoa putkeen ilman alkoholia 09/2024-05/2025 välisenä aikana, mutta jostain se on aloitettava… Mutta se vähä, mitä oon täällä nyt ollut aktiivisesti, niin täällä on kyllä tosi mahtavaa porukkaa! Välillä tough love, mutta joskus se on tarpeen. Ja aina on joku, joka taatusti antaa virtuaalihalauksen tai taputuksen olkapäälle.

Kiva, kun oot löytänyt tänne!

[Konstantinus]

Itse olen myös 4-kymppinen, IT alalla ja aikoinaan toimin firmamme toimipistepäällikkönä. Siinä hommassa sitä vasta saikin toimia kärkiryyppääjän roolissa kun saunailtoja,kesäjuhlia ja pikkujouluja järjestin. Nykyään onneksi eri rooli ja kenties kosteat illanvietotkin ovat yleisesti vähentyneet. Jäi mieleen aikoinaan paikallisenlehden yleisöpalstalla mielipidekirjoitus jossa ihmeteltiin, että mikä on se Nokian osasto joka juottaa perheenisät kuukausittain sellaiseen kuntoon etteivät pääse seuraana aamuna töihin. Olen tänään työreissulla toisessa kaupungissa ja päivän palaveriputken jälkeen kävellessä hotellille tuli kyllä kovia juomisajatuksia mutta en antanut tunteen muuttua teoksi. Hain salaattia ja suklaata, kuuntelin jakson AA-radiota(on muuten hyvää keskustelua, suosittelen) ja pieni meditaatio/hengittelyhetki headspace sovelluksella. Sitten tsekkasin paikallisen kulttuuritarjonnan ja kävin kuuntelemassa konservatorion kevätkonsertin. Olipa taitavia laulajia.Nyt hotelilla takas ja kohta koisimaan. Olisi voinut mennä huonomminkin. Kiva että meni näin. Note to self : Kiitos raittiista päivästä.

[flux]

15 päivää kohta takana. Kävi niinkin hienosti, että tulin kipeäksi tässä vähän ennen viikonloppua. Meille tuli anoppi myös torstaista alkaen auttamaan lastenhoidossa ja yleensä se on tarkoittanut sitä, että olen voinut käydä painonnostotreeneissä, kun hän on täällä auttamassa. Koska olen kipeänä, on treenaus kuitenkin suljettu pois täysin. Vanha minä olisi jo varmasti käynyt uhmamielialalla hakemassa kaljaa ja vetänyt kännit, koska treenatakaan ei voi. Tällä kertaa kiinnostus juoda on vieläkin aivan nollissa, joten selkeästi kaikki aiempi tehty työ on alkanut tuottaa tulosta. Miksi ihmeessä huonontaisin jo nyt huonoa fyysista olotilaa juomalla alkoholia? Ja saattaa jopa olla, että vielä maanantaille parinisi tarpeeksi, että ehtisi käydä vetämässä edes kevyet treenit ennen kuin anoppi lähtee taas kotiin. Jos juon alkoholia, teen itselleni selväksi ettei mitään mahdollisuutta treenata ole tällä ajalla.

Ensi viikolla on myös yksi tekkikonferenssi, mihin olen menossa. Viime vuonna vedin siellä kaksin kädin kaljaa ja yllytin muita kanssaihmisiä juomaan kanssani, mutta tänä vuonna menen selvinpäin. Saattaa olla, että siinä on muutamalla tutulla ihmettelyä, että miksi en muka juo. Tuota varten olen hieman jo valmistautunut miettimällä, minkä syyn annan ja ostan myös omat juomat mukaan ihan varmuudeksi.

[flux]

Työmatkat on olleet mulla kanssa tosi pahoja triggeröimään juomishaluja. Pahimmillaan on tullut muutaman päivän reissun aikana vedettyä koko työmatka ja aina aamulla krapulassa ja väsyneenä konsultoimaan. Nyt ei voi kuin ihmetellä sitä meininkiä.

Hienosti vedit! Kiitos AA-radion suosituksesta. Ehdin tällä viikolla jo hetken kuunnellakin. Ihan piristävää löytää lisää kuunneltavaa aiheeseen liittyen. Mulla on ollut Allen Carrin ”The Easy Way to Control Alcohol” äänikirjana nyt uudelleen kuuntelussa.

[flux]

Mulla oli ennen tänne muuttoa (~2008-2019) pisin jakso ilman alkoholia jotain viikon luokkaa, joten et ole yksin Ennen sitä ehdin pitkään ajatella että oma juominen olisi jollain tavalla normaalia, kun kaikki muut ympärillä teki samaa.

Omalla tavallaan tuo treenausvertaus on totta, aivojakin kun pystyy kuitenkin treenaamaan ja niitä vanhoja tottumuksia muuttamaan sitä kautta.

[flux]

Kolme viikkoa tulee tänään täyteen. Huomenna on luvassa konferenssi, missä viime vuonna olut virtasi itselläni ja monella muullakin osallistujalla. Pariin otteeseen tällä viikolla kävi mielessä, että mitä jos nyt tämän kerran ottaisin konferenssissa, kun on niin hyvä tilaisuus käydä yksin, mutta nuo “ehdotukset” on ollut helppo ampua alas ihan vaan ajattelemalla eteenpäin loppuilta. En ole menossa jatkoille, niin sen puolesta houkutuksia on vähemmän. Sattumalta myös nyt viikonloppuna on meidän juna-aseman vieressä olutfestarit. Viime vuonna kävi niin, että olin ollut 3 viikkoa juomatta ja ratkesin noiden festareiden viimeisenä päivänä, kun niitä tuli pitkin viikonloppua siinä katseltua ohimennessä. Tänä vuonna tilanne on toki eri, kun sitä halua tai kiinnostusta juoda ei oikeastaan enää ole pahemmin, mutta varmuuden vuoksi menen toista reittiä asemalle, missä naaman edessä ei ole kaikki olutteltat ja känniset osallistujat.

Tälle viikkoa muuten mahtui yksi vaikeampi päivä, missä yritin palloitella vauvanhoidon ja töiden teon kanssa. Vauvalla oli sellainen päivä että itki paljon ja sitä sai olla koko ajan pitämässä sylissä. Loppuvaiheilla alkoi ottamaan päähän huolella ja alitajuisesti tuli se ehdotus, että jos käyt ottamassa vitutukseen pari olutta. Sillä hetkellä totesin, että lähden vauvan kanssa ulos kävelylle, napit korville ja musiikkia. Kävin ostamassa kokiksen ja sen myötä mieliala piristyi. Tässä parin vuoden aikana olen huomannut, että näille ehdotuksille ei kannata antaa liikaa tilaa, ts. ei ala rakentamaan pidemmälle sen idean kanssa vaan joko ampuu sen alas tai tiedostaa sen ja odottaa, että menee ohitse.

Yksi todella positiivinen asia, minkä huomasin tällä viikolla on ollut tässä viime päivinä sellainen läsnäolevaan olotilaan havahtuminen. Mulla laukesi yli 12 vuotta sitten dissosiaatiohäiriö kannabiksesta ja alkoholista, mikä ei oikeastaan koskaan lähtenyt itseltäni täysin pois kokonaan. Toki se pahin olotila ja ahdistus poistui noin vuoden sisällä siitä, mutta nämä viimeiset 10v mulla on enemmän tai vähemmän ollut sellainen unimainen ja ei läsnäoleva olo. On ollut todella virkistävää herätä nyt ihan arkisissa tilanteissa huomaamaan, että täällä ollaan ja on ihan hyvä olo tehdä perusjuttuja. Tätä ei siis ole mulla tapahtunut aiemmilla pidemmillä tauoilla, että jokin tässä on muuttunut. Olen toki tehnyt mielenterveydelle eri harjoituksia nyt tässä viime viikkoina, joten uskon että niistä on varmasti ollut apua. Etenkin olen kokenut todella hyödylliseksi eri toistuvien ajatusten ja tekemisten tiedostamisen sellaisenaan ilman mitään tuomitsemista. Pari viikkoa sitten jopa ihan listasin niitä alas ja laitoin mietteitä perään, että miksi niitä ajatuksia tulee.

[flux]

Päälle viikko vierähtänyt ja sujunut ihan hyvin, mitä nyt vieläkin univaje painaa päälle. Viime viikon konferenssissa olin yllättynyt ettei tutut juoneet niin paljoa alkoholia kuin oletin ja moni jätti juomatta täysin. Viime vuonna saattoi olla osuutta asiaan sillä, että kannoin kaksin käsin olutta paikan päälle ja tarjosin sitä muille ympärilleni (=yllytin juomaan).

Kuluneella viikolla varmaan eilinen oli vaikein tähän mennessä ihan vain univajeen takia. Aamusta tuli se ehdotus taas jostain, että eikö kannattaisi vetää kännit tähän oloon. Seurailin sitä ajatusta sitten hetken ja totesin ettei tästä ajatusleikistä tule edes dopamiinia enää mulle samaan malliin kuten ennen suunnittelusta alkoi tulla. Lähdettiin koko perheellä ulos ja oli hyvä joskin väsynyt päivä kuitenkin. Joka päivä on ollut kiitollinen, että on mennyt selvinpäin nukkumaan.

Pari päivää sitten yksi kaveri myös kyseli juomaan pariin eri tap roomiin. Oli helppo toki kieltäytyä ihan vain perhekiireiden takia, mutta aiempaan verrattuna ei tullut edes sitä ajatusta että pitäisikö kerran käydä riipaisemassa ja sitten taas lopettaa. Ei kiinnostanut juomien yhtään ja lähinnä mietin, miten kieltäydyn kauniisti tuottamatta liikaa pettymystä hänelle. Jälkikäteen mietin, että miksi huolehdin siitä pettymyksestä niin paljoa. Sen takiako kun ollaan aina käyty kännäämässä ja nyt ei sitten tulekaan enää mentyä? Kyseisen kaverin kanssa ei ole oikein muuta tullut tehtyä enkä lähtenyt ehdottamaan mitään vaihtoehtoista toimintaa tällä kertaa tietäen, että hän haluaa kuitenkin ottaa.

Nojoo. Hassusti tosiaan toimii nämä triggerit mulla. Nyt kuitenkin 1kk lähestyessä alkaa olla todella vakaa olo omaan juomattomuuteen, mutta joka päivä kuitenkin tiedostan että tässä ollaan taas todella alussa. Yksi hyvä syy olla juomatta on myös ollut se, ettei halua enää aloittaa alusta. Kolmatta kertaa teen sitä nyt ja tuntuu sujuvan hyvin, niin ei viitsisi katsoa uudelleen kuinka monta viikkoa ahdistusta, sekoilevaa vatsaa, pääkipua ja huonosti nukuttuja öitä tarvitsisi, että tuntuu taas sopivalta lopettaa.

Toisessa ketjussa oli suositeltu ”Isä Pullossa” -kirjaa. Mielenkiinnosta latasin sen äänikirjana ja parissa päivässä ehti vierähtää jo kolme tuntia kirjan parissa. Todella hyvää asiaa ja antaa itselleni uutta perspektiiviä isänä. Saa jälleen olla kiitollinen, ettei addiktio päässyt viemään mukanaan niin pitkälle ja että asioita ehtii vielä korjaamaan.