Jouluhörhö ajatteli, jotta tälle vuoden kivoimmalle juhlalle voisi aloittaa ihan oman ketjun! 
Kaikenlainen jouluun liittyvä lätinä on siis tervetullutta - itse esimerkiksi odotan sitä hetkeä, kun me “lapset” aattoaamuna kokoonnutaan katsomaan piirrettyjä puuron poristessa taustalla sekä sitä, kun joulukirkossa pääsee laulamaan viimeisenä virtenä lempparijoululauluni Maa on niin kaunis 
Haa! Pääsinpä taas iskemään kuvan!
Tää on se viimevuotinen, mut kun oli vielä tallessa… Kai sit vielä ennen joulua menen pihalle ja otan uudenkin kuvan.
Ja sit vielä, ihan vaik Ketostixin iloksi, kun hän jo evankeliumia tuonne lammskuvani yhteyteen tarjoili…mulla kun on tää vanhempi painos raamattuakin että pääsen lueskelemaan kun semmoinen innostus iskee…
(ja vanha kuva oli tämäkin, mut ei se miksikään ole kait mennyt…kai se nyt kahtenakin jouluna menettelee…
Joulupukin suora linja telkkarissa aattoaamuna! Iltapäivällä Samu Sirkan joulutervehdys. Walking in the air.
Hyasintin tuoksu. Kynttilöiden käry. Joulutorttujen lumoavan herkullinen maku, jonka saa kokea vain tähän aikaan vuodesta.
Aikuisena lempimusiikkiani jouluna on ollut Leevi & The Leavingsin joulubiisit, joiden koskettavuus ja herkkyys avautuu hienoisen mustan huumorin kautta.
Ja tietysti ikiklassikko: “Happy X-mas, war is over! (if you want it)” toivottavat John ja Yoko joka ikinen joulu varmaan maailman loppuun asti. : )
Kiitoksia metsänreunaan kuvista! Viime joulu oli kyllä kelien puolesta harvinaisen onnistunut itärajallakin, komeita joulukorttikuvia sai lenkillä ollessa nappailtua
Ja juu, Samu Sirkka kuuluu pakollisiin joulurutiineihin! Meillä on vielä tapana arvuutella Samun yllätysohjelmanumeroa - pari vuotta taaksepäin jopa arvasin oikein, kun yllärinä tuli Bambi jäällä
Oi, joulu… Tänä vuonna nautin tästä joulunodotusajasta erityisen paljon. Monina aikaisempina vuosina olin hyvin kyyninen joulun suhteen. Meillä kun ei lapsuudenkodissa oikein ollut mitään varsinaisia jouluperinteitä, eikä äiti vietä joulua ollenkaan, ni mulla ei ole sillei paikkaa, minne mennä jouluna olemaan lapsi taas. Ja kun ei ole niitä omia lapsia, niin joulu oli mulle pitkään sellainen epäjuhla. Yks vuosi jätin koristelemattakin…
Mutta tänä vuonna sen jotenkin tajusin, että hyvänen aika, voinhan minä rakentaa meille kahdellekin kauniin joulun ja kehittää ihan omia jouluperinteitä! Nyt on lumihiutaleet askarreltu ikkunaan, jonkinmoisen piparkakkumökin kokosin tänään (eka kerran sitten lapsuuden ja vieläpä ilman kaavoja, onnistui silti ihmeen hyvin!), kynttelikkö on ollut ikkunassa jo muutaman päivän, samoin uusi valoköynnös (kuusen oksien näköinen, pienillä luonnollisen värisillä ledeillä) ulko-oven yläpuolella ja joskus monta vuotta sitten jostain hyväntekeväisyysjutusta ostamani sokeitten tekemät jostain pajusta punotut joulun kellot ovat ulko-ovessa… Ensi viikolla ajattelin sitten kokeilla lanttu-, ja porkkanalaatikoitten tekemistä! Olen kokeillut kerran aikaisemminkin ja jotenkin onnistuin pilaamaan molemmat, toiseen laitoin liikaa valkopippuria ja toisen poltin (ja se on tosi harvinaista!). Jospa toinen kerta sanoisi toden…? Ainiin, olkipukki pitää kaivaa esille kans!
Tuntuu pahalta muistella niitä jouluja, jotka mullakin meni ryypätessä… Käytiinhän me aina äitiä ja mummoa moikkaamassa ja haudoilla, mut sieltä oli sitten kiire kotiin vetämään känni päälle… 
Surullista, mutta toisaalta, niin kai sen piti mennä, en muuten olisi nyt tässä tilanteessa! Juuri noitten joulureissujen takia multa jäi yleensä aina jompikumpi näkemättä, niistä kahdesta “pakollisesta” nimittäin. Eli tietenkin Lumiukosta ja Samu Sirkan Joulutervehdyksestä. Tänä vuonna sisko on aaton töissä, veli perheineen Virossa ja äiti Italiassa ja koko muu suku hautuumaalla, joten tuleekin lyhyempi reissu. Onneksi nykyään rakastan kotona olemista! Ja ihanaa on päästä viettämään aikaa rakkaimman kanssa… <3 Odotan…
Voi vitsit Mirtsu, kuulostaa ihanalta! Piparkakkutalo olisi kyllä kiva, mutta minä oon niin poropeukalo tuommoisissa jutuissa, ettei siitä todennäköisesti tulisi yhtään mitään, jos yrittäisin käydä väsäilemään Tuo on kyllä toisaalta ihme, sillä mein mutsi on käsityöihminen viimeisen päälle, mutta itse kirjaimellisesti väänsin itkua jo siinä vaiheessa, kun koulussa piti neuloa villasukat. Silmukat olivat niin tiukkoja etteivät meinanneen liikkua puikoilla, väliin ilmestyi silti kummallisia reikiä jne… No mutsi taisikin minut lopulta pelastaa pinteestä noiden kanssa
Hei, ihan sama juttu!! Mun äiti neuloo ja neuloo… Minä koulussa myöskin tuijottelin puikkoja kauhistuneena… Mä en vaan pystynyt keskittymään siihen hommaan! Sain vaivoin puserrettua yhden kierroksen ja sitten piti juosta luokkaa ympäri, hyppiä puolapuissa ihan vaan vähän pää alaspäin, sitten soitin pianoa! Äiti neuloo kotona seuraavat 50 kierrosta… Opettaja kyllä näki kuka oli neulonut. Minä pääsin vissiin kutosen arvosanaan sillä pianonsoitolla! Kateellisena katselin muiden hienoksi virkattuja kasseja, suorasaumaisia yöpaitoja ja tyynynpäällisiä… Voi apua kun olin huono!
Puukäsitöihin menin yläasteella, mutten ollut juuri parempi sielläkään. Minun energinen kroppani ei suostunut yhteistyöhön eli istumaan paikoillani. Hassua sinänsä että nykyinen ammattini vaatii pitkäjänteistä keskittymiskykyä ja ns. sorminäppäryyttä… Käsityöt ja askartelu vaan ei sovi mun luonteelle. Harmi. Ne ois ihania taitoja.
Myöskin leipomiseen en keskity, mutta ruoanlaitto on tarpeeksi luovaa ja voi roiskia mausteita menemään! Ei oo niin justiinsa. Nim. Suussa polttaa nytkin chili… Huuuuh!! 
Hei, vähänkö kivaa kuulla etten ole ollut ainoa! 
Leipomisesta mä kyllä tykkään siinä missä ruoanlaitostakin - mun bravuureja ovat hyydytetyt juustokakut, muffinit ja erilaiset suolaiset piiraat. En koskaan leivo mitään, missä taikinaa pitäisi kohottaa - pari kertaa oon yrittänyt ja tuotoksista tuli joko levähtäneitä läjiä tai kovia kuulia, jotka kimposivat kivasti takaisin seinään heitettäessä :mrgreen:
Outoa kyllä on se, että leipää ja korvapuusteja lähestulkoon silmät kiinni väsäilevä äitini pitää noita mun leivonnaisia hankalina valmistaa - ja todellakin myös päinvastoin!
Voi, miten te nauraisittekaan, jos näkisitte tuon minun tekemän piparkakkuhökkelin… “Talo” on siitä melkolailla isosti sanottu… En todellakaan voi sanoa hallitsevani tuollaisia leipomuksia. Mutta pullat ja leivät kyllä onnistuu! Jos ne menee koviksi ja kuiviksi, niin silloin syynä on ihan varmasti liiat jauhot. Taikinan oikeanlaisen koostumuksen oppii (yllätys, yllätys) vain tekemällä. Miä voisin tosin kyllä kertoa teille aivan ihanan sämpyläohjeen, jolla onnistuu kokemattomampikin. Jos vaan haluatte, niin pistän sen tänne, niitä ei tarvii alustaa ollenkaan, joten sikäli helppo ohje on kyseessä.
Minä olen vähän kuin äitisi tässä suhteessa, Millanen. Leivon mielelläni vaikka mitä nostatettavaa ja se on mielestäni vieläpä helppoa, mutta en koskaan ole tehnyt mitään liivatteesta (paitsi joskus koulussa kotsantunnilla), en tee koskaan piirakoita (paitsi tänä syksynä just tein, suppiksista ja purjosta…) ja muffineitakin kokeilin tehdä ihan ekaa kertaa elämässäni tossa pari viikkoa sitten. Ihan hyvin nekin onnistuivat, ongelma mulla on siinä, etten oikeastaan tiedä, millaisia niitten pitäisi olla, en ole niitä nimittäin kovin montaa kappaletta edes syönyt…
Ja neulomisesta… En ole koskaan kokeillut, mutta luulisinpa, että pystyisin neulomaan yksivärisen sukan silmät kiinni. Tietysti sillä ehdolla, että kerrokset pitäis saada laskea silmät auki. Miä teen sukat päivässä, jos kiire tulee, mieluisin tahti on sukka per päivä. Ihan pienenä en vielä innostunut puikkohommista, ekan kirjoneulepipon tein kuitenkin jo ala-asteella, sellaisen pitkän, siskolle. Se ulottui puoleen selkään… Ja joskus 13-kesäisenä tein ensimmäisen villapaidan. Niitä on tullut tehtyä aika vähän, sukat on miun lemppari, niitä voisin tehdä aina! Ensimmäisen mattoni kudoin joskus kymmenkesäisenä, mut enemmän sitä hommaa rupesin tekemään vasta parikymppisenä. Olin ihan riemuissani, kun naapuri tilas multa sukat keskiviikkona! Eilen hän sitten haki ne ja nyt olen taas toimeton… Mut keksin, että toisille naapureille vois kans värkätä vielä lahjasukat, niiden kimppuun käynkin taas innolla!
Neulomisessa on sama kuin leipomisessa, eli tekemään oppii vain tekemällä. Nykyään tosin netistä saa tosi paljon hyviä neuvoja, kun vain etsii! Ja molempiin pätee sekin, että pilalle menneissä tuotteissa ei kuitenkaan yleensä mene kovin isot rahat hukkaan. Eiku kokeilemaan vaan, sillä sitä oppii!
Mä oon kanssa tehnyt joskus aikoinaan piparkakkutalon… saatan kuvitella helposti Mirtsukka tuon sun aikaansaannoksesi! Siis se on niin inhottava pettymys kun näkee sielunsa silmin sen unelmiensa piparkakkutalon, ja mitä lopputulos onkaan: kyhäelmä palaneita kikkareita ihan vinossa, siirapit valuneena ja karkit putoilee! Mutta se on NIIN rakas talo, juuri sellainen kuin luonteeni, sinnetänne sinkoileva värikäs luomus… minun näköinen ja makuinen…hyh. Mutta hauskaa oli tehdessä!
Mä osaan leipoa yhtä; mokkaruutuja! Päälliseen tulee kahvi espressosta, tuorejauhetuista pavuista, luomukaakaota… luomumunista tulee järisyttävän kuohkeaa (ainakin eilen!) ja onnistui hyvin spelttijauhoista (eilen).
Mainitsinko että tein eilen mokkaruutuja…njam.
Muuta en osaa leipoa. Kolmena vuonna olen saanut laskiasen aikaa innon tehdä laskiaspullia, sellaisia kattilan kokoisia niistä tuli!! Miten sainkin niistä niin isoja! Olivat tulla uunista ulos…naapuri söi mielellään kermavaahdon ja itsetehdyn mansikkahillon kanssa. Mutta olen siis tehnyt pullaa kolme kertaa elämässäni!
Mutta osaan myös tehdä saaristolaisleipää… se menee ihan kakusta kun siirappia tulee niin paljon! Spelttijauholla onnistui sekin. Kunhan se on sitä puhdistettua, ei siis jyvän kuoresta tehtyä spelttijauhoo…
Tässähän tulee taas nälkä, vaikka juuri söin!!
Mun äiti on myös tehnyt kaikki jouluruoat itse, joskus kylässä jouduin syömään kaupan laatikoita, olivatpahan aika kauheita. Oon opetellut myös itse tekemään ne, teenkin joskus ihan muulloinkin kuin jouluksi porkkana ja lanttulaatikkoa…sitten keksin yhdistää kaikki: lanttua, porkkanaa, palsternakkaa ja mukulaselleriä… kaikki samaan laatikkoon ja kermaa sekaan! Hitto kun tulikin hyvää!!! Juureslaatikko.
Punajuurilaatikko on kanssa hyvää. creme fraichea ja homejuustoa ja omenaa sekaan ja uuniin.
Ruoanlaitto on hauskaa ja tulee niin käsittämättömän paljon parempaa ruoaa kuin missään ravintolassakaan nykyisin.
Mirtillolta pitäisikin tilata ruisleipää jouluksi…?
Mun äiti jakaa noita villasukkia aina kaikille jouluna, ne on haluttuja lahjoja muuten! Harva nykyisin taitaa itse neuloa niitä.
Tänä jouluna, kuten jo 6 jouluna aimmin, mulle tulee kinkuksi poron paisti. Yksi joulu kokeilimme villisikaa… ei ollut niin mieluinen kuin poro. Äiti saa syödä kinkkunsa itse. Ja yksin, kun isää ei enää ole. Tuleekin surullinen joulu siinä mielessä.
Ikävä on vaan aina vaan. Ei kai tarvii siitä eroon päästäkään.
Kuolema on kyllä ihan perseestä, oikeesti!!!
Miä en ees yrittänyt koota taloani sillä sulatetulla sokerilla, muistan niin kipeästi ne palaneet näpit… Yks leipuri-kondiittoriystäväni tosin sanoi, että joulun henkeen kuuluu sokerilla poltetut sormet, mut ei se miun mielestä niin välttämätöntä ole… Kokosin sen sillä pikeerillä, eli siis sillä valkealla sokerikuorrutteella, nuppineuloja käytin apuna. Ja tuohon ei tullut mitään karkkeja, ihan vain valkeutta sinne sun tänne, tilasin kunnollisen pursotinsetin ja pääsin sen käyttöä harjoittelemaan. Ja lopputuloksesta näkee, että harjoittelija on ollut asialla…mutta kuten kaikessa leivonnassa ja ruuanlaitossa, makuhan se tärkein on!
Kuulostaapa hyvältä nuo sinun mokkaruudut, se lienee suunnilleen samaa, kuin mitä täälläpäin sanotaan mokkapaloiksi ja Porin seudulla taasen masaliisaksi. Minäkin käytän aina luomukaakaota ja luomumunia. Yleensäkin ostamme aina luomuvaihtoehdon, jos sellainen on tarjolla. Ja tuo juureslaatikko vaikuttaa kans tosi mainiolta! Miä meinaan yrittää tänä vuonna ihan niitä perinteisiä vain… Yleensäkään meillä ei ole ollut ihan älyttömän montaa sorttia tarjottavaa joulupöydässäkään. Kinkku on, lanttu-, ja porkkanalaatikot ja paria-kolmea salaattia, rosolli niistä yhtenä ja sit mulle vielä kylmäsavulohta. Mitään kattausta en rupea kahdelle tekemään, me ollaan niin tylsiä, että lämmitämme jouluateriammekin mikrossa… Ja jälkiruokia en harrasta koskaan, en edes jouluna, eiköhän se piparkakkujen ja suklaan paljous riitä makean himoon. No torttuja vois kyllä tietty kans paistaa, nehän vähän niinkuin kuuluu kans asiaan… Joo’o, nälkä se on mullakin…
Olen pahoillani isäsi poismenon takia… Niin ikävältä kuin se tuntuukin, niin kuolema on osa elämää ja se on pakko hyväksyä. Oma isäni kuoli jo vuonna 2002, 54-vuotiaana, joulupäivän aamuna. Emme olleet kovin läheisiä, isä oli hankala ihminen… Mutta emme olleet mitenkään riidoissakaan. Olin 23-vuotias isäni kuollessa, sen verran nuori, ettei mitään myöhempää lähentymistäkään ehtinyt tapahtua. Isäni rakasti työtä, se meni hänen prioriteettilistallaan heittämällä perheen ohi. Ja vapaa-aikoina hän tykkäsi sitten juoda…tai touhuta muuten omia hommiaan. Meiltä puuttui kokonaan sellainen isän ja tyttären välinen läheisyys. Olen toki itkenyt monta kertaa isäni kuoleman jälkeen, mutta ikävä kyllä en ole itkenyt sitä, että hän kuoli, vaan sitä, ettei hän koskaan ollut mulle kovinkaan paljon isä. Ja sitten syyllistän itseäni siitä, kun en sure mielestäni tarpeeksi. Ihminen on kumma värkki.
Oo… Suru isättömyydestä onkin varmasti olemassa. Mulla se on äodittömyydessä…vaikka hän paikalla olikin, mä en ollut sellainen lapsi jonka hän olisi halunnut. Ei osannut olla läsnä. Mutta isäni kanssa, joka siis kuoli helmikuun lopussa, minulla oli läheiset välit. Suru on hirvittävä edelleen.
Äiti on mulle nykyisin ihan pikkusen sellainen yhdentekevä…
Just vissiin toisinpäin kuin sinulla! Kenenkä ketju tää olikaan? Jouluketju… Ok.
Mie lähden taas urheilun pariin illaksi, viime lauantaista olinkin kipeä kolme päivää! En pystynyt nauramaan kun koski jokapaikkaan…vatsa ja kylkilihaksiin erityisesti. Pääasia on kai että nauttii!
Jouluhan on semmoinen, vaikuttaa tunteisiin ja lujaa. Varsinkin vähän sellaiset surumieliset ajatukset saa valtaa. Joulu herättää paljon muistoja, hyviä ja on sitten niitä huonojakin. Itselläni niistä oikeastaan päällimmäisenä se, kun joka Jouluaatto veljeni kanssa arvuuteltiin onko isä kännissä
Kerran kun lapset olivat sellaisia ala-asteelaisia koululaisia, niin teimme piparitalon. Aattona lähdimme käymään hautuumaalla ja sillä aikaa oli koira pistellyt talon poskeensa
Minulla on yksi takuuvarma leipomus, jota en saa onnistumaan i k i n ä ja se on tiikerikakku. Olen yrittänyt monilla ohjeilla tehdä, mutta se ei vaan suostu onnistumaan. Olen jo luovuttanut sen suhteen, muut kakut saan suht koht onnistumaan, joten pitäydympä sitten niissä
Kun nyt sitten joulujutut esille nousivat, niin kaivoin ihan vartavasten esille vanhemman raamattuni. Ei ole Luukkaan evankeliumi muuttunut juuri mitenkään uusien suomennosten myötä.
Luin sen vuoden 1867 painoksesta, kovin on huono äänityksen laatu, kun nuo vehkeet ovat nyt sitä mitä romulaatikosta tähän hätään löysin.
Mutta piti ainakin yrittää, kun vähän väliä saan moitteita uskontojen mollaamisesta 
http://www.bambuser.com/v/4142306
Mullakin on pitkästä aikaa ensimmäiseen kertaan positiivisia, odottavia joulufiiliksiä. Aikaisemmin työnsin koko juhlan sivuun. Ja vielä aikaisempina juhlistin sitä yleensä oikein sikakännillä. Sekä vielä Suomessa eläessäni tai perheeni luona jouluaikana vieraillessani. Yleensä nämä päättyivät aina kunnon riitaan.
Joulu merkitsee minulle myös kuluneen vuoden tilinpäätöstä. Usein tämä tarkoittaa välienselvittelyä paikalla olevien kesken. Siis riitelyä. Onneksi ei tarvitse tapella tänäpäivänä kenenkään muun kuin itsensä ja sivupersooniensa kanssa. :mrgreen:
Eipä silti, ei minulla mitään tappelufiiliksiä ole mihinkään suuntaan. Tähänastinen vuosi oli hyvä ja parin reissun ansiosta aikaisempia mielenkiintoisempikin. Paksu plus-merkki kalenteriin. Mutta ei ihan vielä - joulukuuhan alkaa vasta huomenna ja vuoden loppuun on aikaa.
Joulu tosiaankin herättää ihmisissä syviä tunteita. Varmaankin siksi, kun kaikkihan me olemme kuulleet tunnelmallisia tarinoita ja nähneet mainoksia ja telkkariohjelmia siitä, millainen joulun pitäisi olla. Ja sitten kun siitä ei sitä täydellistä, lämmintä juhlaa syystä tai toisesta tulekaan, niin alkaa valtava syyttely ja soimaaminen, että sejase pilasi joulun. Yhteen päivään ladataan valtavat odotukset, silloin pitää kaiken olla kohdallaan ja elämän täydellistä.
Itse katson olevani tavallaan onnekkaassa asemassa siksi, että lapsuuteni joulut eivät olleet ns. perinteisiä. Näin minulla ei ole niin valtavia odotuksia itseni täytettäväksi. Ei ole perinnereseptejä pilattavaksi, ei aikatauluja, joista myöhästyä, ei mitään sellaista, että “näin meillä on aina tehty”. Saan keksiä kaiken itse! Ja se on oikeastaan aika kivaa!
Tuo Teikkiksen mainitsema “isättömyys” on hieman liian vahva sana minun tilanteeseeni. Kyllähän isä oli kotonakin ja usein hän kuskasikin minua ja osteli suksia ja muita tarvikkeita. Mutta siinähän se sitten oikeastaan olikin. Hän huomioi minua ostamalla ja kuljettamalla, mutta ei mitenkään muuten. Juteltiinkin me kyllä, mutta ei mistään syvällisemmistä, en ainakaan muista. Ja minä olin meistä kolmesta kuitenkin se, jota isä kohteli parhaiten. Siskoani ja veljeäni hän lyttäsi, itse muistan hänen peräti kehuneen minua pari kertaa. Siksi koen, ettei mulla olis tavallaan mitään oikeutta valittaa saamastani kohtelusta, koska se oli parhainta mitä isä pystyi kenellekään osoittamaan, omaa äitiään lukuunottamatta. Tosin mummokin taisi olla isälle lähinnä rahasampo…
Muutoin, olen pohtinut sitä sanontaa, että vainajista ei saisi puhua pahaa. Saako heistä puhua totta? Vai pitääkö hankaliakin ihmisiä muistella vain, että: “Hän oli kyllä omanlaisensa persoona…”? No, se isästä… Palatkoon aihe minun osaltani jouluun…
Toivottavasti kaikki tämän lukevat saavat viettää raittiin, rauhallisen ja kauniin joulun, kukin mielensä mukaisen! <3
Tietääkö kukaan onko tätä: http://www.youtube.com/watch?v=u9Hk6zoaidI konserttia tulossa tänä jouluna? Aivan huikean hyvä oli viime vuonna!
Johanna Kurkela on muutenkin aivan huikean upea laulaja. Tässä: http://www.youtube.com/watch?v=g8rxIuHSCX8 toinen pätkä tuosta konsertista.
Sorry off-heitto tähän väliin. Tämä kuitenkin puhutteli sen verran, että pistän yhden yleisen elämänohjeeni sisään. Yritän jatkuvasti takoa mieleeni, että jos minulla ei ole kenestäkään mitään hyvää sanottavaa, vaikenen. Hirveän vaikeaa, mutta opettelen ahkerasti. 