2 kuukautta on täynnä. Ihana tunne ja juhlan paikka!
Olen tässä miettinyt vielä sitä psykoterapeutin kysymystä. Se jäi vaivaamaan mieltä, koska ei kenelläkään tunnu täälläkään oikein olevan muuta vastausta kun joku AA-ryhmä josta minä en ainakaan saa minkäänlaista tukea irti. Enemmänkin se lisää juomahimoja jos menee sinne ja jää paskan maku suuhun niinkuin minulle on aina jäänyt kun siellä olen käynyt. Tämä taas herättää varmasti suurta raivoa AA:n nimeen vannovissa mutta antakaa armoa, ei teidänkään ryhmänne täydellinen ole.
Kenelläkään ei siis ole vastauksia, koska jokaisella varmaan on ne omat keinot selviytyä arjen haasteista. Ei ole yhtä oikeaa vastausta. Aina hoitajat sanovat että mene lenkille tai jotain muuta tyhmää mutta eihän ne semmoiset kaikille käy. Itse saan varmaan parhaan avun rakkaimmistani. Sellaisista ihmisistä jotka oikeasti tukevat minua raittiilla tielläni ja toivovat minulle parasta. Heidän kanssaan keskustelu voisi olla yksi uusi keino minun tarjottimelleni. Heikkoutta kun ei ole ilman rakkautta. Näin meille opettaa kirjailija ja terapeutti Tommy Hellsten kirjassaan “Saat sen mistä luovut”. Voit olla heikko vain rakkaittesi ympäröimänä. Silloin voit olla oma itsesi ilman että täytyy piilotella todellista olemustaan kovan kuoren alle. Rakkaus on varmaan avain minun päihdeongelmani hoidossa. Ainakin yksi niistä.
Rakkauden täyteistä juhlapäivää kaikille. Tänään siis juhlitaan minun päivääni.
Onnittelut 2kk rajapyykin täyttymisestä! Perässä tullaan!
Omasta mielestäni tässä taistelussa alkoholia vastaan kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan ei vahingoita itseään tai muita. Eli aivan sama palvooko ukko ylijumalaa, käykö kallonkutistajalla, AA-palavereissa, A-klinikalla, hurahtaako uskoon tms. pääasia on että pysyy raittiina.
Kertoisitko PikkuNikki vähän tarkemmin millaiset oireet tuossa polyneuropatiassa on? Itselleni tuli viimeisen putken jälkeen vasempaan jalkaan sellaista outoa “puutumista” ja käveleminen oli jonkin aikaa vähän hankalaa. Nyt oireet ovat onneksi helpottaneet ja uskoisin/toivoisin että vielä jäljellä olevan pieni puutumisen tunnekin häviää. Voisiko se olla neuropatian oire? Jos on niin pysyy kyllä korkki vielä tiukemmin kiinni! Ihan kamalaa olisi jos omalla typerällä käytöksellään aiheuttaisi itselleen jotain pysyvää fyysistä vahinkoa.
Itselläni oireet ilmenevät lähinnä kipuina jaloissa. Lonkat, polvet ja nilkat kipeytyvät melko pienestäkin rasituksesta. Esim. ilman lääkkeitä alle 8 tunnin seisomatyö kipeyttää jalat niin kovin että ei toivoakaan pysytellä jalkeilla. Se kipu on niin tuskaista. Eikä siihen sitten ainakaan pieni lepo auta, että vaaditaan yöunien mittainen pötkötyshetki että aamulla taas jonkin aikaa on toimintakuntoinen. Jalat kun ovat sitten kipeät niin selkäkin menee kipeäksi sen myötä. Että en usko että se sinun puutumisesi on neuropatiaa, tosin en tiedä voiko sitäkin olla monenlaista. Mutta korkki kannattaa joka tapauksessa pitää visusti kiinni, koska tämmöisiä vaivoja on odotettavissa mikäli juominen jatkuu. Se saattaa viedä järjen tai työkyvyn ja sekös vasta harmittaa.
Joo,luin sun viestejä,joillekin aa sopii varsin hyvin mutta sulle ei näköjään auta,vaan lisää haluja juoda,nyt minäkin vasta ymmärrän että Se halu lopettamiseen on tultava itseltä sisimmässään,ei kukaan lopulta voi himoa lopullisesti poistaa kuin itse,nämä ovatkin apuvälineitä tukipilareita nämä kaikki järjestöt kuten aa.voi siellä käydä kun löytää oikean asenteen,eikä ota kaikkea puhetta tosissaan,samassa veneessä kun ollaan
…
Joo, minä en vaan jotenkin pääse siihen AA- juttuun mukaan. En saa iskostettua sitä ideologiaa itseeni. Tosiaankin itse olen omin voimin ja Antabuksen voimalla selviytynyt näinkin pitkälle, ja tuntuu että elämä jatkuu tästä omalla painollaan ilman mitään ryhmiä, muutakuin tuo oma sivustoni johon ryhmä alkaa pikkuhiljaa mönkiä. Sinne olen suunnitellut Skype-ryhmän perustamista mutta se on vielä suunnitelman tasolla. Sitten jos kiinnostusta asiaan löytyy niin totta mooses minä sen pystyyn pistän.
Tässä sitä nautiskellaan elämästä vesilinjalla. Otin vesipullon kaveriksi tähän pöydälle.
Haluan jakaa kanssanne pienen tekstinpätkän Tommy Hellstenin kirjasta ”Saat sen mistä luovut”. Hän kirjoittaa päihderiippuvuudesta erittäin hienosti tässä luvussa näin:
”Kenties yleisimmin meidän länsimaalaisessa kulttuurissamme pyritään hallitsemaan elämää juuri päihteiden avulla. Vaikka ei ensisilmäyksellä huomaisikaan, päihteiden käytössä on kysymys juuri siitä, että elämää pyritään hallitsemaan niiden avulla. Käyttämällä päihteitä ihminen pyrkii manipuloimaan tunteitaan kemiallisesti. Sen sijaan että turvautuisi toisiin ihmisiin, hakeutuisi toisten lähelle ja ottaisi näin haavoittumisen riskejä paljastamalla oman voimattomuutensa ja heikkoutensa, ihminen turvautuukin päihteeseen ja hakee lohtua ja ymmärrystä siitä. Hän vaihtaa läheisyyden kokemuksen mielihyvän kokemukseen, jonka hän itse tuottaa päihteen avulla. Kyseessä on siis yritys suojautua rakkaudelta ja säilyttää illuusio elämän täydellisestä hallinnasta.
Paradoksaalisesti päihteiden käyttö johtaa kuitenkin varsin usein elämän hallinnan vastakohtaan eli päihderiippuvuuteen. Päihderiippuvuuteen sairastunut ei huomaa tätä vaan pyrkii entistä enemmän kontrolloimaan päihteiden käyttöään sen sijaan, että tunnustaisi riippuvuutensa ja pyytäisi apua. Päihderiippuvuuden eräs keskeinen tunto onkin terveen sairaudentunnon totaalinen puuttuminen ja riippuvuuden kieltäminen. Tämä johtaa syvempään omavoimaisuuteen ja erityneisyyteen, mikä puolestaan muodostuu uudeksi syyksi käyttää päihteitä oman huonovointisuuden lääkitsemiseksi. Tästä syntyy uusi kierre jota ei pysäytä mikään muu kuin se, että myöntää menettäneensä kontrollin ja pyytää apua. Näin elämä kutsuu omavoimaista ihmistä takaisin yhteyteen muiden kanssa ja itseasiassa yhteyteen elämän kanssa.”
Jotenkin tuntuu että hän saa tiivistettyä päihdeongelman yhteen sivuun todella komeasti. Eihän tässä ole vielä ihan kaikki, mutta pääpiirteittäin näinhän se menee.
Tuossa kiinnitti huomiotani maininta “illuusio elämän täydellisestä hallinasta”.
Jokin aika sitten kahvipöytäkeskustelussa eräs “asiakkaistani” , tai pikemmin työnantajistani, heitti välihuomautuksena kotinsa ja pihansa ehdotonta siisteyttä perustellen " kun ihminen on henkisesti niin hajalla ettei voi sietää fyysistä epäjärjestystä…"
Otin asian tietysti vitsinä, mitenkäs tuo nyt, mukava ja lupsakantuntuinen kaveri…
Mutta kun asia nyt oli noussut sanottuna esiin, niin eikös vaan, alkoihan se myös siltä näyttämään.
Totuuden, tai osatotuuden, oli hän joko tietäen tai tietämättään heittänyt. Juuri noinhan se traitaa hänen kohdallaan olla. Selkeä järjestys näkyy olevan kaikessa muussakin kuin ruohonkorsien ojennuksessa portaanpielessä. Työ, menestys, niiden varassa on paljon. Omakuva näkyy myös rakennetun fyysisten kuntoilusuoritusten varaan… lenkkitossut, painonnostopenkki ja useampi kokovartalopeili kertovat satunnaiselle kävijälle aika paljon.
Ja kun nyt muistelen (ja muistelemista riittää, olenhan hänelle työskennellyt useaan otteeseen vuosien aikana), ei tosiaan mitään vapautunutta elämäniloa ja rentoutta ole esiin putkahtanut.
Elämäänsä toki voi ja pitääkin hallita, mutta kenties olisi terveellisempää ajatella että saattaahan ne joskus asiat mennä ihan erilailla kuin itse ajattelee -tai jostain teoriasta omaan oloonsa sovittaa. Ja se erilailla tapahtuminen voi olla sekä plussaa että miinusta. Tapahtuu se vahinko joskus parempaankin suuntaan.
Ihan muuten sivuhuomion sivujuonteena vielä semmoinenkin asia… tässä tuli taas esimerkki siitä miten kannattaa harkmita puheitaan ihmiseten joukossa -joskus vaikka olla sanomatta, jos kovin henkilökohtaisita asioista on kysymys.
Kun tuo sattumalta noussut lausahdus kerran ilmoille pääsi, niin mitään sille en mahda; tuon ihmisen tavatessani tai häntä ajatellessani luultavasti tulee aina nousemaan mieleen juuri tuo " "kun ihminen on…
"
Tästä nyt on varmaan edes ihan turha tehdä päivitystä mutta nyt kyllä vituttaa niin paljon että pakko avautua.
Olen tässä ollut tupakatta viidettä päivää ja olen jotenkin alkanut huomaamaan emännästä sellaisia piirteitä että hänen mielestään kaikki mitä minä teen on jotenkin väärin. Minä en saa ostaa pastilleja tai alkaa keräilemään niitä koska se on hänen mielestään jostakin syystä typerää. Minä en saa nukkua huonosti, minä en saa kuorsata, minä en saa olla äkäinen, minä en saa ja minä en saa. Vittu! Mitä minä kohta saan tehdä. En minä kauaa tällaista katsele. Minähän teen mitä huvittaa ja jos se jotakin vituttaa niin painukoon helvettiin siitä valittamasta. AAAAAAARRRGGHH!!!
Ei kuulosta kyllä hyvältä, mutta ei kannata heittää hanskoja naulaan. Voisiko kyse olla niinkin yksinkertaisesta asiasta, että olette olleet liikaa yhdessä? Silloinhan helposti alkaa toisessa ärsyttämään pienetkin asiat.
Sitten tähän perään vielä tällainen ajatelma, minkä luin jostain, joku parisuhdeammattilainen sen kirjoitti. Se menee siis jotenkin niin, että hyvät ja ihanat puolet kumppanissa on tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on miettiä sitoutumisen kynnyksellä, että onko valmis sietämään ne puolet toisessa, mitkä saattavatkin olla ärsyttäviä tai huonoja jne.ja lisäksi toki miettimään mikä niissä toisen tietyissä jutuissa itseä ärsyttää.
Tsemppiä!
Niinhän se menee, joko helpottaa tai ei, ja jälkimmäisessä kohdassa kyseessä on jo jotain isompaa taustalla.
Eihän teidän tarvitse erikseen edes sopia mistään kunnon tauosta välttämättä… Keskitytty vähän enemmän välillä omiin juttuihinne ja nukutte omissa kodeissanne. Voi hyvin olla, että jo vuorokauden parinkin päästä on taas eri ääni kellossa. Toivotaan niin!
Joo, kylläpä se helpotti tuo harmitus ja saatiin riideltyä ja sovittua. Sitten iski kivut ja jouduin päivystykseen kipupiikille. Olen siis nykyään kipeä kun selkä tai jalat kipeytyvät ja joudun syömään vahvoja kipulääkkeitä (Tramalia), jotta selviän arjesta. Harmittaa vähän kun juuri olen päässyt viinasta eroon ja nyt sitten pitää koukuttua lääkkeisiin kun ei muuten pärjää, mutta tiedän onneksi että on tästäkin lääkkeestä annosta pienentämällä pikkuhlijaa mahdollista veirottautua sitten kun kivuista ensin pääsee eroon tarvittavilla toimenpiteillä. Todennäköisesti puukon alle joudun.
No niin, tänään tuli 70. raitis päivä täyteen, enkä nyt usko että tänään ratkean joten voi varmaan jo sanoa että näin tulee olemaan.
Yritin lopettaa tupakinpolton tuossa välissä mutta eipä se kannattanut kun alkaa pikkuhiljaa tulemaan se kuuleman mukaan vaikea 3 kuukauden rajapyykki vastaan, ja olen kuullut että ei kannata yrittää molempia lopettaa yhtäaikaa. Saas nähdä alkaako tosissaan janottamaan silloin vai onko se vaan urbaani legenda.
Hienot on fiilikset noin niinkuin yleensä siitä että näinkin pitkälle olen raittiudessani edennyt. Voisi jopa sanoa että pahimmasta on selvitty ja tulevaisuus odottaa valoisana edessä. Puolen kuukauden päästä alkaa koulu ja sitä olenkin tässä odottanut oikein innolla. Vihdoinkin pääsen tekemään sitä mistä olen haaveillut jo vuosia! Toivon että selviytyisin opinnoistakin raittiina, sillä ne jäävät kyllä helposti kesken jos alan ryyppäämään. Muistan tämän kokemuksen elävästi muilta opintokerroilta. Kaikki koulut on jäänyt päihteiden takia kesken ja sitä virhettä en aio enää toistaa.
Kiitos täälläkin tuesta vaikka en kyllä ole hirveästi täällä vastauksia viesteihini saanut.
Ehkä kannattaa antaa sen vaan tulla omalla painollaan, sitä enempiä odottamatta tai kauhistelematta. Tulla kohdalle ja jäädä taakse. Veikkaisin, että mitä enemmän sitä odottaa, millainen olo silloin kolmen kuukauden nurkilla on, sitä varmemmin pullokin nousee huulille.
Ja tuosta tuplalopetuksesta. Molempien lopettaminen aiheuttaa äreyttä ja kireyttä, niin ehkä on helpompi hoitaa nuo erikseen. Kuitenkin jos ihan viulunkielenä eteenpäin menee, niin siinä kärsii sitten kaikki muukin, kuten parisuhde. Ja voipi alkaa vituttamaankin niin, että riippuvuudet lyökin himot kunnolla päälle - jolloin kieli kiristyy lisää, jos voi…
Mutta tsemppiä taipaleellesi. Ja kouluun - minäkin - TAAS - olen kouluun palaamassa. Eipä olis kuin 3,5 vuoden tutkinto, jota jäljellä noin 2 vuotta, takana vajaat kymmenen vuotta :mrgreen:
Koulut ovat minulla jo takana, mutta syksyn kursseja odottelen. Raittiina aikana olen laajentanut osaamisiani ja harrastuksiani mm työväenopiston ja Kalliolan kursseilla. Jotkin haaveeni ovat toteutuneet, mutta olen fundeerannut, että jos kaikkea haluamaani en saa, se ei ole riittävä syy palata juomakentälle.
Opiskeluun intoa sinulle, ja pitkäjänteisyyttä päivä kerrallaan siihenkin!
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Joo, minulla on onneksi lyhyt koulu noin suhteessa. 2 vuotta kestää koko tutkinnon suorittaminen mutta sen jälkeen ajattelin vielä 40 ov suorittaa päihdehoitajaksi asti. Ei se enää tuommoisen kahden vuoden jälkeen ole kummoinen rypistys ja osaaminen kuitenkin kasvaa kummasti.
Kiitos tsempeistä ja olenkin odottanut kuumeisesti kommentteja tähän ketjuuni kun hiljaista on ollut täällä ja aikalailla itsekseen on saanut kirjoitella.
Mun onkin ollut tännekin tarkoitus kirjoittaa, mutta hitsi, kun ei ehdi kaikkea!
Onneks olkoon 70stä päivästä, tosi hienoa! Kuten opiskelujen alkaminenkin! Ihmissuhdealalle, kun opiskelee, nostaa opiskeluaines kaikkine materiaaleineen käsiteltäväksi opiskelijan omiakin juttuja, joskus jopa rysäyksellä, mutta kun muistaa sen kuuluvan asiaan ja antaa itselleen aikaa ja rauhaa, sen minkä opiskeluilta pystyy, niin useimmiten se on loppupeleissä vaan tosi hyödyllistä! Tsemppiä ja voimia opintoihin!
Kiitos Pikkuanna kun olet niin ihana että muistat vanhaa Maxiakin!
Minä toivon että pääsen oikein uppoamaan niihin opintoihin että saan siitä elämääni todellista sisältöä, nämä päivät kun ovat jo pitempään olleet vähän tylsiä, vaikkei juomishimoja olekaan ollut. Tylsyyteenhän minäkin aikaisemmin olen paljon juonut. Mutta eipä sitä enää tarvitse sitäkään tehdä.
On muuten mukava ajatella näin ääneenkin tänään että minä, tosiaan minä, olen raitistunut mies! Se tuntuu niin hyvältä sisällä että on vaikea edes sanoa miten hyvältä! Vaikka pienen ajan olenkin vasta ollut raittiina niin tuntuu että ei minun tosiaan enää tarvitse juoda. Olen jättänyt sen elämän taakseni ja nyt edessäni siintää raitis ja kirkas ja onnellinen loppuelämä. Hieno tunne!
Pitäskö se tännekin tehdä päivitys ennenkun vaipuu unholaan koko ketju. Raitis päivä numero 73.
Olen joutunut tässä hermokipujen uhriksi ja joutunut syömään jonkin aikaa kovia kipulääkkeitä siihen. En tietenkään haluaisi niitä syödä koska olen juuri raitistunut, mutta on pakko koska muuten olen kyllä aika kipeä. Opiaattejahan ne ovat mutta minä en niitä väärinkäytä. Syön niitä kipuun, en päihdetarkoitukseen. Eikä ne enää tässä vaiheessa päähän menekään. Alkuun kyllä meinasi vähän mennä mutta se onneksi tasaantui aika nopeasti. No, joka tapauksessa, en laske raittiuttani päättyneeksi sen takia että pakon edestä joudun niitä syömään.
Kaunis päivä ulkona, mutta enpä sinnekään pääse. Olen lukkojen takana niin kauan kun pääsen taas kivuiltani liikkeelle. Sain onneksi eilen siivottua ja viihdyn kyllä nyt täällä siistissä asunnossanikin. Siitäpä ei vaan selkä sitten tykäännytkään vaan olen nyt ollut sitten tämän päivän toipilaana. Toivottavasti helpottaa pikku lepäilyllä muutaman päivän ajan. Epäilen että tämä ei olekaan polyneuropatiaa vaan välilevynpullistuma alaselässä. Tai sitten molemmat, mistäpä sen tietää ennenkuin tutkitaan. Ylihuomenna on lääkäriaika ja ensiviikon tiistaina ortopedille aika. Siinäpä sitä onkin sitten, eiköhän luulisi jotain selviävän.
Toivottavasti selviää. Se on ikävää, jos ruvetaan pallottelemaan ja arvailemaan, mikä vois olla vikana - käy jo mielenterveyden päällekin. Mutta onneks ei tartte sentään alkoholia ottaa, niin ei niin montaa asiaa ole vaivaamassa.
