Raitis elämä kantaa satoa

Me Lopettajat
61

Kuten varmaan, sikäli kun olet minun kirjoituksiani lueskellut, olet todennut, minulla ei ole tapana kenellekkään piruilla täällä, saati arvostella kenenkään toisen tapaa elää raittiina. Tämän vuoksi vastaankin tähän, etten minä pahallani tästä itsetutkailusta kysellyt. Lähinnä oman kokemukseni kautta sillä kysyin, kun itselleni tutkailun kautta on avautunut juuri tuo oman pään sisäinen maailma, kaikkine peikkoineen, mörköineen ja keijukaisineen. Toisaalta tuon tutkailun ja sitä seuranneen prosessoinnin kautta olen oivaltanut myös omalle kohdalleni sopivimman tavan suhtautua tuohon hengellisyyteen. Minulle tuo tarkoittaa parhaan kykyni mukaan tehtyä, epäitsekästä auttamista. Oman navan ympäriltä pois siirtymistä. Minun sydämeni sisältää tuon kauan kaipaamani Hyvän voiman. SIeltä minä sen luottamuksen, toivon, rakkauden ja rauhan löysin, jonka turvin elämä ei koskaan tunnu turhalta tai mikään tilanne ei ole liian epätoivoinen.

Uskoni Jumalaan(sellaisena kuin hänet käsitän), on varmasti monella tapaa sellainen, jonka joku paatunut ateisti tai toisena ääripäänä, kiihkoileva julistaja tuomitsisi mielihyvin, mutta itse kun siitä ammennan rauhan, jonka turvin itseäni rehellisesti prosessoiden, pyrin tekemään hyvää itselleni sekä elämääni harhautuville ihmisille, niin sillä tavalla olen rauhallisen kiitollinen tästä saamastani armosta. Se etten osaa käydä missään seurakunnassa tai kuuntelemassa sen kummempia saarnoja, tuskin silti tekee minusta sen syntisempää, kuin kenestäkään toisesta ihmisestä. Ainoa mitä elämässäni tässä asiassa toivon, on se, että eläessäni tuomitsematta kenenkään toisen tapaa elää uskossa tai olla elämättä, olisi toivottavaa, ettei minulle tehtäisi sitä myöskään.

Luen raamattua, 7-päivää lehteä, AA:n Isoa kirjaa tai Aku Ankkaa, aina sen mukaan, kun sellainen olo tulee, koskaan siihen väkivalloin itseäni pakottamatta. Toisaalta herään uuteen armon aamuun, todeten yläkerran suuntaan, olevani Hänen käytettävissään koko päivän, samalla pyytäen ohjausta tehdä oikein. Tästä esimerkkinä kerrottakoon tarina, joka tapahtui tässä eräänä päivänä. Minäkin kun suolla sosiaalisessa mediassa vaikutan, sain “sattumalta” kaveripyynnön eräältä ihmiseltä. En tuntenut häntä, mutta “uteliaisuuttani” häneltä asiaa tiedustelin, että tunnemmeko? Sain ystävällisen vastauksen postiin, ettemme tunne, hän vain “sattumalta” laittoi minulle pyynnön, kun meillä joitain yhteisiä tuttuja kuitenkin on. No minä kun pyrin toimimaan sen mukaan, mitä sisimmässäni tunnen, laitoin hänelle postia, johon ujutin tuon blogini aloitustarinan, lisäten siihen, että mikäli asia ei millään tavalla hänen elämäänsä sivua, voi jättää jutun huomioitta, todeten, että kaikenlaisia “hulluja” sitä suomi on täynnä. No toisin kävi. Tämä ihminen sen sijaan kirjoitti minulle pitkähkön tarinan elämästään alkoholisti perheessä ja jälleen kerran koin toimineeni sen ihmisen kohdalle kanavana tuoda toivoa paremmasta elämästä. Minä en siis ole hyväntekijä, vaan välikappale, Hyvän vaikutukselle. Itse en tee tai ajattele oikeastaan mitään, vaan olen tuon Hyvän ohjattavana. Tämä on minun ajatusmaailmani tänään, toivottavasti kunnioitatte sitä, vaikkette tunne tai ajattelekkaan samalla tavalla. Eletään ja annetaan toistemme tehdä samoin.

62

Mielettömän kannustavaa! Ja että jaksat tänne kirjoitella, vaikka oletki jo raitistunut. Itse täällä saunapuhtaana nautin selvyydestä ja tuoksuttelen valmistuvaa ruokaa. Päivä nro 2, vasta, ja silti pää jo selkeämpi ja halu raittiuteen kovempi kun koskaan. Rukoilisin, jos uskoisin, että jaksan eteenpäin. Tuntuu kyllä vahvasti siltä, että täältä noustaan! :smiley: Hyvät vaput!

63

Pyrin parhaani mukaan jakamaan omaa kokemustani, ajatuksella, tämän päivän raittiudella on se suurin merkitys. Eli en koe olevani yhtään sen raittiimpi kuin kukaan toinenkaan. Jos otamme ensimmäisen ryypyn, samalla tapaa se meihin vaikuttaa, olimmepa sitten vaikka kymmenen vuotta olleet raittiina. Omalla kohdallani olen pyrkinyt muistuttelemaan itseäni siitä, ettei raittius ole itsestään selvyys ja tästä johtuen, en niinkään omalla kohdallani pyri laskemaan kuluneita vuosia, vaan pitämään huolen tästä päivästä ja siitä, että olen mahdollisimman tasapainoinen ihminen, tänään.

Sitä pyrin antamaan, minkä itselleni raittiille päivälle tärkeänä koen. Hienoa, jos teksteistäni kuvastuu rakkaus, koska se juuri on se suurin siunaus, jonka raittista päivästä elämääni olen saanut. Siksi toisekseen, olen kokenut, etten ole oikeutettu ketään arvostelemaan, kun enhän vielä itsekään osaa elää siten etteikö jollakin ihmisellä voisi olla tekemisistäni sanomista.

64

Hyvää huomenta rakkaat kanssa taaplaajat!

Aluksi todettakoon sen verran, että vaikkakin ulkosalla sataa kaatamalla, täällä sisällä on lämmintä ja aurinkoista. Jos tiedät mitä tarkoitan.

Ajattelin tähän aamutuimaan kertoa palasen raittiista elämästäni. Yhdeksän vuotta sitten elkin jatkuvassa sekakäyttöhelvetissä. Pyrkien eläkkeelle, vaikken ollut tuohon ikään mennessä tehnyt oikeita töitä juuri nimeksikään. Kävin työkykykartoituksessa puolen vuoden ajan. Kaikki testit osoittivat minun olevan kaikin puolin sopiva siirtymään työkyvyttömyyseläkkeelle. Viimeisenä tutkimuksena minulle tuolloin tehtiin psykologiset testit. Tähän kohtaan vielä mainittakoon, että seuraava raapusteluni ei ole millään tavalla tarkoitettu prassailuksi, vaan kertomukseksi siitä, mitä alkoholisti ajattelee ja mitä raittius elämään voi tuoda tullessaan. Siis takaisin tuohon testiin. Menin tuonne psykologin haastateltavaksi, napaten vielä odotusaulassa muutaman napin varalta, niin paljon tuonne menoa tuolloin pelkäsin. Kuten pelkäsin kaikkea, kaikkia. No testissä teetettiin sitten pitkä liuta erilaisia tehtäviä. Olin jotekin ihmeissäni siitä, kuinka nuo tehtävät herättivät minussa kauan uinuneen kiinnostuksen. Ratkoin tehtäviä koko ajan enemmän innostuessani. Lopuksi keskustelin tuon psykologin kanssa pitkään, saaden häneltä sellaisen arvion, että olen ollut tuohon ikään alisuoriutuja elämässäni. Minulle yllätyksenä hän sanoin minulla olevan pääkoppaa opiskella vaikka ammattikorkeakoulu tasolla. Tuossa hetkessä vasta innostuinkin. Lähtiessäni tuolta testistä, otin heti yhteyttä lähiseudun ammattikorkeaan, samalla vaimolleni innoissani kertoen minusta tulevan opiskelija. No kuinkas sitten kävikään. Tuolla selvisi, etten juuri ollut kartalla asioista, vaan minulla tulisi olla ensin hankittuna ammatillinen koulutus, ennen kuin voisin edes hakea tuonne kouluun. Mikä pettymys. ‘Kaikki minulle heti’ -ajatusmallini koki melkoisen kolauksen. Kirosin elämän epäoikeudenmukaisuutta, saaden jälleen uuden, painavan syyn tuhota itseni. Elämä oli kuitenkin suunnitellut kohdallani toisin.

Kolme vuotta tuosta testistä, lähdimme päihdekuntoutukseen. Tuolla kuntoutuksessa kirjoittelin ajatuksiani päiväkirjamuodossa koko kuntoutuksen ajan. Jossain kohtaa kuntoutusta, mietin hieman tulevaisuuttani. Kirjoitin mahdollisuudesta aloittaa opiskelu. Kaikki olisi kiinni vain siitä, että saisin raittiudesta kiinni. Seuraavana tapahtunut isäni kuolema pysäytti minut, liikauttaen sisintäni siinä määrin, että päätin tehdä mitä tahansa, etten kokisi samaa kohtaloa.

Kaksi kuukautta isän kuolemasta aloitin datanomi opinnot. Aloittaessani nuo opinnot, olin niin epävarma itsestäni, etten uskonut selviäväni edes ensimmäisestä infotilaisuudesta, saati koko opiskelusta. Itse asiassa en selvinnyt tuosta infosta, vaan pakitin sinne menon koulun ovella, ollessani totaalisen paniikissa. Kauhean pettymyksen vallassa kiertelin kaupungilla keräten rohkeutta soittaa koululle, etten päässyt paikalle. Soitin ja luulin kouluni olevan ohi, mutta vastuukouluttajani sen sijaan toivotti minut seuraavalle päivää tervetulleeksi aloittamaan opiskelut. Sata ja tuhat kertaa taistelin paniikin tunnetta vastaan, välillä voittaen, välillä häviten taistelun. Silti kuin ihmeen kautta sain tuon koulun päätökseen loistavin arvosanoin. Kaikki siitä, että edelleen hain hyväksyntää, nyt arvosanoilla. Kiitos suorittamisen, muutamaa vuotta aikaisemmin kokemani ahaa-elämys voisi toteutua. Hain valmistuttuani ammattikorkeaan, päästen sisälle. Vielä valintakokeisiin mennessäni pelkäsin niin kauheasti, että pyysin tuohon aikaan tutustumaani henkilöä lähtemään mukaan automatkalle, että uskaltaisin tuonne valintakokeeseen mennä. Hän tuli hakemaan minut aamu kuudelta ja niinhän minä pääsin tuonne kouluun.

Tuosta automatkasta on näinä päivinä kulunut nelisen vuotta. Olen kohdannut äärettömän monta tilannetta, joissa olin valmis antamaan pelolle periksi, välillä antaenkin. Kaikesta huolimatta, olen saanut käytyä tuon koulun kunnialla siihen vaiheeseen, että huomenna edessä on viimeinen koulupäivä, siihen kuuluvan seminaariesityksen pitoineen. Tähän todettakoon vielä se, että ennen tämän koulun aloittamista, lueskelin eräänä iltana nukkumaan mennessäni tämän koulutuksen opintosuunnitelmaa, naurahtaen vaimolleni monta kertaa, mitenhän tässä käyneekään. No tuo seminaari silmään osuessani tuolloin aiheutti sen, että sanoin vaimolleni turhaan aloittavani tätä koulua, enhän ikinä voisi astella ihmisten eteen puhumaan, olen niin pelokas. Rakas vaimoni puhui tuolloin viisaita, kuten hänellä tapana on, todeten etten nyt ole tuota seminaaria menossa tekemään, vaan vasta neljän vuoden kuluttua. Nyt tuo neljä vuotta on päivä kerrallaan kulunut ja huomenna siis on tämä kuuluisa seminaari. No pelkäänkö tuota, en. Miksen? Opetellessani kuluneen kuusi vuotta elämään hetken kerrallaan, olen oppinut siihen, että lähtiessäni oikeilla motiiveilla liikkeelle, kaikki asiat järjestyy, eikä minun tarvitse huolehtia etukäteen yhtään. Siksi toisekseen, olen kuluneen neljän vuoden aikana kohdannut niin monta tilannetta, jossa olen voittanut pelkoni, ettei minulla sen vuoksi ole mitään hävettävää. Lisäksi olen oppinut myös sen, että näennäisessä epäonnistumisessa on se todellinen kasvunpaikka.

Näillä pohdinnoin, alan tekemään loppuun tuon seminaariesityksen tälle aamua. Valmistautuen huomenna melkoiseen tunnekirjoon, ajellessani lasteni kanssa kohti koulua. Niin monta reissua olen näiden vuosien aikana tuonne ajellut, että varmasti kiitollisuus tästä hetkestä on käsinkosketeltava. Paljon on noihin reissuihin pelkoa sisältynyt, mutta kohdallani nuo pelot ovat riisuneet minusta väärää ylpeyttä, löytääkseni todellisen minuuteni, heikkouden, jonka kautta minusta on voinut kasvaa vahva ihminen. Toisaalta kaikki nämä kokemukset ovat osoittaneet minulle sen, että kaikki asiat tapahtuvat oikeassa aikataulussa, kun niiden aika on. Tyhmä olisin, jos en nyt tuota ymmärtäisi. Siispä myös tässä hetkessä työnalla oleva työpaikan etsiminenkin tuottaa tulosta kyllä, juuri kuten on tarkoitettu tuottavan. Kaikki aikanaan. Kaikki ajallaan.

Yksinäni en ole mitään. Onneksi tänään en ole yksin

65

Iloitsen kanssasi Kaaleppinen. Onneksi olkoon ja nauti täysin siemauksin huomisesta päivästä. :smiley:

66

Paljon Onnea Kaalepille.

Näin se tuntuu olevan,kun jo nuoresta juomisesta tulee elämän tarkoitus ja juominen vie vaihtoehdot,ihmisestä tulee alisuoriutuja kaikilla muilla elämän osa-alueilla.

Kuinkahan iso joukko juoppoja tekee tässäkin maassa töitä omille kyvyilleen alisuoritustyöpaikoissa?

67

Olipa inspiroiva kertomus! Mä olen painiskellut samojen asioiden (paniikki ja pelko) kanssa koko aikuisikäni, ja tällaisten juttujen lukeminen luo uskoa siihen, että omista ikävistä tuntemuksista voi kun voikin päästä ylitse :slight_smile: Mieletöntä!

68

Kiitos. Iloitaan yhdessä, jokaisesta raittiista päivästä, joka kohdallemme suodaan. :slight_smile:

Kiitos. Kuinkahan iso joukko juoppoja tässä maassa juo, tietämättään edes olevansa alkoholisti tai mikä vielä tärkeämpää, että tästä taudista voisi oikeasti toipua.

Kiitos grip. Kaikki on mahdollista, kunhan pidämme omalta osaltamme huolen, että kyseessä oleva päivä on kohdallamme raitis. Muutokset tapahtuu. Joskus nopeasti, joskus hitaasti, mutta varmasti tapahtuu.

69

Huikeaa luettavaa tuo tekstisi!

70

Hieno juttu, onnea. Luulen, että se oli kenraali Patton joka joskus tokaisi; Dont Let Your Fears Councell You.

71

Kiitos. Pelko tunteena on allekirjoittaneella opettanut nöyryyttä. Kun pelko lamaannuttaa totaalisen toimintakyvyttömäksi, siinä hetkessä tulee kysyneeksi itseltään, mitä vastaan tässä tarvii taistella? Vastaus löytyy kyllä, kunhan on valmis tuolla tutkimusmatkallaan kysymään neuvoja, pyrkien muistuttamaan itseään siitä, että yksin taisteltu tie on käyty loppuun, joten on aika luopua turhamaisesta ylpeydestään.

Moni muu kulkee päivittäin samaa tietä, kuin minä. Miksi emme siis pysähtyisi vaihtamaan kuulumisia?

72

Onnea! Ei sellainen ole rohkea, joka ei koskaan pelkää. Sellainen on rohkea, joka toimii vaikka pelkää.

73

Moikkelis ja oikeen hyvää Äitienpäivää kaikille äideille ja kaikille muille oikeen ihanaa aurinkoista sunnuntaita :slight_smile:
Raittiina tässä mennään nyt yhdeksättä päivää, mukavalle on tuntunut eikä ole tehnyt mieli ottaa,
harrastukset tulleet taas elämään mukaan ja mikäs sen hauskempaa kuin kunnon salireenit ja se olo minkä liikunnasta saa, pyöräillyt olen myös ja ihana kun kesä tulee :slight_smile:
Raittiina oleminen on hyväksi mielellekin, ei vitutakaan enää niin paljoa kuin juodessa :laughing:
Voimia meille kaikille =)

74

Heräsin tälle aamua pohtimaan taas elämää. Tässä hetkessä, kun olemme vaimon kanssa kaksin viettämässä viikonloppua, lasten ollessa yökyläilemässä, koti on kovin hiljainen, joten pohtimiselle oli otolliset olosuhteet.

Palasin ajassa taaksepäin, siihen hetkeen, kymmenen vuoden taakse, kun olin täysin toivoton. Olin muutamaa päivää aikaisemmin tehnyt vakaan päätöksen lopettaa peleilyn, vetäen rankan putken päätteeksi kaikki kotoa löytyneet lääkevarastot, rauhoittavia, unilääkkeitä, kipulääkkeitä jne. Olin päättänyt, etten enää soita apua. Kuitenkin jostain kummasta olin sekaisena lähtenyt harhailemaan ulos, päätyen naamalleni katuun. Joku oli soittanut apua. Minut vietiin sairaalaan ja olin pari päivää nukutettuna teholla. Heräsin ensikerran siihen, kun oksensin nenämahaletkun painaessa kurkkuun. Muistan elävästi, kun lääkäri kävi ja totesi että sinnitteles nyt. Vanhempani kävivät katsomassa minua teholla ja muistan elävästi sen syyllisyyden, joka minut valtasi, katsoessani heidän surullisia ilmeitään. Tuosta helvetillisestä tilasta selviämiseen liittyi myös hyvää, tapasin sairaalassa ollessani nykyisen vaimoni.

Seuraava aamun pohdinta liittyy isäni itsemurhaan ja hautajaisiin. Muistan kun kävin keräilemässä hänen tavaroitaan siitä auton jämästä, joka hajottamolla oli siitä tapahtumasta jäljellä. Mietin sitä, miksi ihminen ei voi saada apua, ennen kuin tilanne menee noin pahaksi. Hautajaisissa seisoin haudan vierellä, kun arkku laskettiin ja tuolloin päätin, että olen valmis mihin tahansa, ettei päihteet ainakaan ole se asia, joka vie minulta hengen.

Noihin pariin tilanteeseen kulminoituu minun tämän hetken raitisteluni, tapani elää, pyrkien olemaan oma itseni. Olen valmis mhin tahansa, että tänään painan pääni illalla tyynyyn, voiden olla kiitollinen taas yhdestä raittiista päivästä. Se jos kohdallani tuo valmius mihin tahansa tarkoittaa elämää AA:n ohjelman, omanlaiseni uskon, terapiassa käynnin yms. avulla, niin siltikin väitän, että paskamaisinkin päivä on huomattavasti parempi, kuin päivä jonka elin oksentaen tuolla teholla tai vielä pahempaa, suunnitelmallista kaahausta tuhannen kännissä moottoritieltä pylvääseen.

Olen vain siinä heikko ihminen, että tullakseni vahvemmaksi, tarvitsen kaiken saatavilla olevan tuen. Tänään tiedostan heikkouteni, ollen vahva heikkoudestani.

75

Kävimpä tälle iltaa muistelemassa menneitä, sairaalan magneettikuvaus putkessa. Olkapääni lähti muutamaan otteeseen pois paikoiltaan viime syksynä aloittaessani uutta itsepuolustusharrastustani. Vanha urheiluvamma muistutteli siinä määrin, että oli pakko käydä se tutkituttamassa kunnolla. No puolisen vuotta piti tuota magneettikuvausaikaa odotella, mutta siis tälle iltaa viimein pääsin tuolla käymään.

Kokolailla mielenkiintoinen kokemus, jälleen kerran. Osaltaa jopa kivulias, pirulaiset pistivät olkapäähäni ensin puudutetta, sitten varjoainetta ja suoraan tietysti olkaniveleen. Paljon on minua pistelty ja leikelty, mutta taas harvinaisen herkullinen paikka tälle kertaa, kivusta päätellen sattui olemaan. Minulta on aikoinaan, kymmenisen vuotta sitten kuvattu samalla tavalla toinen olkapää, ennen kuin se ankkuroitiin viidellä ankkurilla paikoilleen. Tuolle kertaa makoilin putkessa niin pamihöyryissä, ettei silläkertaa ainakaan ollut ongelmaa pysytellä aloillaan. Kertaalleen olen makoillut miltein tiedottomassa tilassa, ajettuani autolla pylvääseen, yrittäessäni itseäni hengiltä. No sinällään jännää, minulla ei ole ollut viime aikoina juuri kiusaa tuosta aikoinaan pitkään vaivanneesta paniikkihäiriöstä, mutta nyt jostain kumman syystä meinasi tulla sellainen olo, että teki mieli painaa sitä kuuluisaa paniikkinappia, tuolla putkessa pötkötellessäni.

Oikeastaan ahdistunut olo tuli lähinnä jostain hämärästä muistikuvasta, kun ilmeisesti minun päätäni tuolloin kolariyönä oltiin kuvantamassa, tai sitten ahdistus tuli aivan puuntakaa muuten. No sain itseni pidettyä kasassa, lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen on sama, jolla olen onnistunut voittamaan hammaslääkärikammoni raittiina elellessä, kun en joitain vuosia sitten osannut kuvitellakkaan meneväni makoilemaan puoleksi tunniksi tuohon tuoliin sidottuna. Raitistumisen myötä palannut hengellisyys auttoi jälleen, kuten tuon hammaslääkärikammon suhteen. Kokeilin aikanaan pelossani sitä, kuinka monta kertaa ehtii tuollaisen puolentunnin hammaslääkärikäynnin aikana lueskella päässään läpi Isä meidän-rukouksen. Sopivalla vauhdilla tavailtuna, puolessatunnissa lukee noin 64 kertaa kyseisen rimpsun, pysytellen samalla paikoillaan, pakokauhusta huolimatta. :slight_smile:

No sitten tänään tuolla putkessa pötkötellessäni, yritin rukoilla, mutta ajatukset karkailivat jokavälissä siihen, kuinka “ahdas ja tunkkainen” tuo tunneli on. Sitten kun vielä on köytettynä “lepositeillä” penkkiin, niin yritä siinä sitten olla rentona. Kuuntelin radio Aaltoa, miettien sitä, kuinka aina aamuisin viedessäni perhettä päivän askareisiin, kuuntelen juuri kyseistä radiokanavaa. Yritin eräänlaisella mentaaliharjoitteella siirtää itseni tuosta putkesta autonrattiin, muttei sekään oikein onnistunut. Meteli oli meinaan sitä luokkaa, ettei radiosta juurikaan näin huonokuuloinen ihminen saanut mitään selvää. Tuosta tuohtuneena tai oikeammin huvittuneena, naureskelin itselleni tuossa tilanteessa, huomaten jännitykseni katoavan samalla. Tuossa sitten relaillessani, mietin sitä, kuinka hassua huumoria tuosta tilanteesta päässään saakaan kehiteltyä. Ajattelin sitä, että paniikin vallassa painelisin tai paremminkin rutistelisin sitä “paniikkipalloa”, jolla hoitajille voisi viestitellä, jos jokin hätä tulee. Minä pölvästi päässäni miettimään, että olisihan se kamalaa, jos oikeasti tahtoisi pois tuosta putkesta, puristellen tuota painiketta, vain huomatakseen, että sen johto olisikin jäänyt kiskojen väliin irroten tuosta pallomaisesta paniikkinappulasta. No siitähän se seuraava ressi tuolla iski, kun hetken ajattelee asian todella olevan niin. No sitten mietin, että kyllähän kaikki huomaisi, jos oikein paniikissa alkaisin heilua tuolla putkessa, eikä sieltä nyt tietty mahdottomuus ulos ole tulla, jos kukaan ei sieltä pois olisikaan päästämässä. Yritä sitten tällaisella mielikuvituksella varusteltuna, kiltisti makoilla puolisentuntia täysin liikkumattomana. Oikeastaan hankalinta vasta olikin, kun hoitaja luureihin kailottamaan, ettei enää kuin kolme minuuttia jäljellä. Oli meinaan pitkä kolmeminuuttinen :smiley:

Väillä väkisin kutisi jostain. Milloin nenästä, korvasta, selästä jne. Silti sinnillä makoilin paikoillani, miettien sitä hetkeä, kun pääsen tuosta tilanteesta ja voimme vanhemman poikani kanssa mennä ostaan itsellemme limsat, hän kun lähti minulle henkiseksi tueksi tälle iltaa. Jos totta puhutaan, otin pojan mukaan sen vuoksi, etteivät kolme isointa lasta kotona kähisisi keskenään, vaimo-kulta kun oli tänään sopivasti iltavuorossa töissä. No loppu hyvin, kaikki hyvin ja Pepsi maistui tavallista paremmalta, tuollaisen koettelemuksen jälkeen. Tällaista raitista seikkailua tälle päivää, jatketaan tassuttelua taas yhtä kokemusta rikkaampana. Nimittäin ensimmäinen magneettitutkimus, joka tehtiin allekirjoittaneen ollessa tuolla putkessa selvästä päästä pötköllään. :slight_smile:

76

[Poistettu trollausta. -Päihdelinkin moderaattori]

77

Kaaleppinen, hyvin kestetty putkessa olo. En ole itse ollut, mutta tuli mieleen että sellaisessa putkessahan voisi alkaa iskeä klaustrofobian oireet jo lujahermoisellekin, jos sellasessa puoli tuntia joutuu olemaan.

Taitaa olla aika reipas laji! Tuossa mun kuntonyrkkeilyssä ei ihan noin pahoja vammoja helposti tule, mutta siinäkin pitää kyllä olla varovainen käsien kanssa, ettei tule taas pipi. Säkkikin on yllättävän kova jos siihen alkaa huonoilla hanskoilla ja huonolla rannetuella mätkimään.

Käsi on kipsissä ollut viimeksi kyllä ihan päihdesekoilujen takia, ennätysmäisen sekavana kesänä 2007. Sen jälkeen olenkin tyytynyt telomaan itseäni vain selvinpäin, ja vammoja ja kolhuja onkin ollut kohtalaisesti; rasitusmurtumasta ylikuntoon. Ja jostain syystä urheiluvammat tuntuu osuvan aina kesään! Olenkin mielessäni alkanut muistaa kesät erilaisista kolhuista: rasitusmurtumakesä, ylikuntokesä, revähdyskesä…

Nyt pitää kyllä koputtaa päätä, että pysyisi nätisti ehjanä tämän kesän. :slight_smile:

78

Ensiksi todettakoon, että luin aamulla tuon Perusmiehen kommentin ja vaikka tiedän hänen ehkä provosoivan tyylinsä kirjoittaa, en ymmärrä miksi tuo kyseinen teksti on poistettu. Perusmiehellä on oma kokemuksensa ja vielä teksteistä päätellen, aikas vankka sellainen, siksi onkin pakko kysyä, aletaanko täällä rajoittaa ihmisten sananvapautta? Eikait siinä mitään pahaa luulisi olevan, jos raittiuden on AA:n ja uskon avulla saavuttanut ja sitä haluaa toisille jakaa? AA:ssa on sanonta: “Ota mitä haluat, jätä loput”, joka tarkoittaa sitä, ettei kaikkea kuulemaansa tai lukemaansa tarvitse itselleen reppuunsa ottaa. Varsinkaan jos noista asioista johtuen alkaisi kantaa eväsrepun sijasta kivireppua.

Ketostixille sen verran, etten minä tuolla tunnelissa olisi silmät auki pystynyt makoileen, sen verran hdas se tosiaan on. Enkä liiemmälti olisi vielä joitain vuosia sitten ilman lääkitystä tuonne suostunut menemäänkään, mutta raitis elämä on ihmeellistä.

Tuosta harrastelusta sen verran, et olkapää lähti sijoiltaan varsin keveissä liikkeissä, joten vika lienee vanhan punttitreenin aikana tapahtuneesta vahingosta, jossa molemmat olkapääni pyörähtivät ympäri sijoiltaa, ajanmyötä tullen entistä väljemmiks. No huomenna viimeistään kuulee, pitääkö toinenkin olka ankkuroida kasaan.

Se tuo urheilu on allekirjoittaneelle ollut yksi tapa opetella kultaistakeskitietä kulkemaan. Oon hajoittanut kroppaani, rehkien mahdottomia. Nyt pyrin siihen, että liikun mahdollisimman monipuolisesti, sillä periaatteella, että niin kauan tehdään, kun tuntuu hyvälle. Välillä tulee ylilyöntejä, mutta onneki kroppa on niin kovia kokenut, että signaalit repimisestä tulevat heti reaaliajassa, eivätkä muutamien tuntien viiveellä.

Niin kauan kuin tämä päivä on raitis, minulla on mahdollisuus oppia erheistäni. :slight_smile:

79

Jotkut (kuten esim. minä) ovat kokeneet perusmiehen tahallisen provokatiivisen tyylin AA:n tahallisena mustamaalauksena, ja riidan lietsomisena eri osapuolten välillä.
Lisäksi perusmies on pyrkinyt joskus nimimerkiltä mainiten vetämään muita mukaan provokaatioihinsa, eli lietsomaan hämmennystä ja riitaa.

Siinä mielessä siis ymmärrän hyvin rajauksen. Sananvapaus on aina hieman tulkinnanvarainen käsite, mitä kaikkea sen nimissä sitten saakaan kirjoittaa tai sanoa. Se on tulkinnanvarainen myös ihan IRL, oikeassa lainsäädännössä. :bulb:

80

Juuh, samaa mieltä Keton kanssa ja vaikka en mitenkään rakentavasti perusmiehelle tuolla aiemmin vastannutkaan, enkä pidä reagointia tuossa itseltäni suotavana, niin olen mielissäni, että mode vihdoin reagoi. Häirintää on monenlaista ja itse olen henkilökohtaisesti ko. nimimerkkiä pyytänyt oleman vetämättä minua julistuksensa tueksi. Kokemuksensa meillä kullakin ja siihen meillä kaikilla oikeus, mutta se ei tarkoita jatkuvaa provoilua ja hämmentämistä. Ilmaisu voi olla rikasta ja yksilöllistä, mutta silti pysyä ihmisiksi olemisen rajoissa.