Raitis elämä kantaa satoa

Kaaleppinen, mä oon tutustunut AAL:iin, eli Alkoholistien Aikuiset Lapset -toveriseuraan, josta minulla saattaa olla mahdollista löytää vielä parempia keinoja itseni tuntemiseen kuin vaikkapa AA:sta konsanaan.

Tietenkin se on juurikin sitä historian ja menneisyyden likakaivojen tonkimista, mutta juuri menneisyytemmehän on paljon vaikuttanut siihen mitä olemme nyt.
Ja kuten W. Churchill sanoi: “ihminen joka näkee kauas menneisyyteensä, näkee myös kauas tulevaisuuteensa”.

Kaaleppinen, mainitsit isäsi itsemurhan. En tiedä oliko isäsi alkoholisti tai muuten ongelmainen, mutta AAL on kaikenlaisten ongelmaperheiden kasvateille.

Minulla suurin osa lapsuusmuistoista on hyviä ja kauniita, täynnä lämpimiä kesiä ja lumisia talvia, mutta muistojen joukossa on harvoja mutta sitäkin selvemmin erottuvia likaisia ja synkeitä kohtia, jotka on hyvä kohdata vertaisten ja samoja asioita kokeneiden joukossa. Siksi AAL.

Kuten olen jo useamman kerran todennut, annan sitä mitä minulla on. Sen tehden, ei minun tarvitse varoa, mitä kirjoitan, koska tiedostan sen, etten voi kovin paljoa ketään satuttaa, koska motiivini on puhtaasti jakaa omaa kokemustani. Jos joku minun kokemuksestani loukkaantuu, syynä on joko se, että olen kirjoittanut asiani epätarkasti tai sitten toinen vaihtoehto, ihminen joka loukkaantuu, löytää itsessään jotain niin pelottavaa kokemuksistani, että joutuu vielä tässä hetkessä sulkemaan sen vihan taakse, pelon vuoksi.

Jumalan armosta minä tänään elän. Istuin -05 erään kosken yläpuolella sillankaiteella, katsellen taivaalla mollottavaa täysikuuta. Ateistina totesin kuun suuntaan: “Sopisiko että tämä oli tässä” Ei onneksi sopinut, olihan minulla tuossa hetkessä kahden päivän ikäinen poika vaimoni kanssa laitoksella ja tänään reilu kolmi vuotias tytär syntymättä. Yrittäkää ihmiset hyväksyä sellainen pieni asia, ettei meidän tarvitse kaikesta olla aina samaa mieltä, eikä se silti tarkoita sitä, että olisimme erimieltä. :slight_smile:

Isäni oli alkoholisti. Minulla on myös paljon samankaltaisia muistoja lapsuudestani, kuin sinulla Ketostix. Ei isäni pahuuttaan juonut, saati ajanut rekan eteen. Voi pojat, että tuon ymmärrän. Yritinhän itse aikanaan juuri samaa omassa epätoivossani. Toivoisin tänään vain sen, että isäni näkee tuolta jostain, kuinka hyvän elämän me lapset olemme lopulta saaneet. Jos ei muuta, niin sitä hän aina toivoi. Lisäksi hän rakasti lapsenlapsiaan, joten uskon hänen olevan onnellinen tuolla jossain. Silla ajatuksella eläen, minun on helpompi hyväksyä tämä suunnaton menetykseni. Elämä jatkuu, niin karua kuin se onkin.

AAl on minulle tuttu. Olen itse käynyt myös kyseisessä ryhmässä, joten tiedän ohjelman. Olenhan niin moniongelmainen, että itseasiassa olen tutustunut kaikkiaan neljään näistä “sanahirviöistä” :slight_smile: Lisäksi kun en osaa elää, kokeilematta asioita käytännössä, olen aikalailla löytänyt tasapainoa isäsuhteeseeni tuon ohjelman kautta. Oikeastaan parasta tuossa ryhmätoiminnassa on ollut se, että osaksi sen kautta olen oppinut antamaan anteeksi vanhemmilleni. Niin katkera kun vielä joskus olinkin. Ymmärrän tänään sen, että he yrittivät parhaansa, heillä vain ei valitettavasti ollut lähellekkään samoja työkaluja käyttää, joita itse saan tänään omassa suhteessa lapsiini soveltaa ja silti olen täysin voimaton, jos minun lapsestani kaikesta huolimatta tulee alkoholisti. Tänään pyrin olemaan isä tämän päivän ajan. Läsnä, paikalla, nähdä ja kuulla. Huomisesta en tiedä, mutta tänään meillä ainakin lapset painoi päänsä tyynyyn todeten: “Isi minä rakastan sinua. Lukisitko sen iltarukouksen.”

Kaaleppinen,

en muista olenko koskaan ottanut osaa isäsi kohtalosta tai muutenkaan ilmaissut myötätuntoa kaikkeen siihen liittyvän johdosta, vaikka olen sinun tarinasi monesti lukenut. Haluan siis sanoa, että olen pahoillani isäsi vuoksi ja tunnen myös suurta empatiaa sitä pientä poikaa kohtaan, joka jäi isän alkoholismin jalkoihin. Historiasi koskettaa, koska tunnustan siitä paljon omaani.

Kahden terapian, raitistumisen,AAn ja uskoni avulla olen päässyt siihen tilanteeseen, että olen voinut kokea myötätuntoa ja rakastaa myös sitä pientä tyttöä, joka eli alkoholin huuruisessa maailmassa eli itseäni ja tiedän, että se ei ole mikään itsestään selvyys.

Olen ajatellut, että ehkä minun pitää hyväksyä se, että tuo pieni tyttö tarvitsee vähän enemmän huomiota kuin muiden aikuiseksi kasvaneiden sisäiset lapset yleensä. Loputon näyttämisen tarve, muille, itselle ja en edes tiedä kenelle, on kohdallani ollut tuon pienen tytön loputonta rakkauden nälkää ja huomion hakua, tunnustuksen kärkkymistä, koska ei sitä silloin aikanaan saanut. Mutta saavutukset tyydyttivät vain hetken, kehut kuulostivat tyhjiltä ennen lauseen loppua, olo oli ontto. Se pieni tyttö tarvitsikin ja tarvitsee yhä jotain ihan muuta, rakkautta, minulta itseltäni.

Kiitos basi! Juuri samankaltaiset on kokemukseni. Sen mitä itseäni olen tässä purkanut, johtunee tuo kohdallani siitä, että monen tapahtuman summana, minusta kasvoi ihminen, joka koki olevansa täysin arvoton monessa suhteessa. Siitä kasvoi tapa elää elämää, hakien erilaisten tekemisten kautta hyväksyntä. Välillä se onnistui, tuntuen hyvälle. Kunnes koin väsyväni jatkuvaan suorittamiseen siinä määrin, etten enää välittänyt kiitoksista, kehuista tai muustakaan hyväksymisestä. Toisaalta juuri erilaiset menetykset aiheuttivat minussa katkeruuden elämää kohtaan siinä määrin, etten enää arvostanut elämää enkä liioin itseäni. Tänään opettelen rakastamaan itseäni. Yrittäen ymmärtää, että olen arvokas, tässä ja nyt, tällaisenaan. Ilman mitään tekemisiä. Vaikeaahan se nykymaailmassa on, mutta en osaa olla yrittämättä kaikin voimin. Kun koen tuon arvokkaana olemisen edes hetken, on se tunteena niin ihana, että vaihtaisin sen kaikenlaiseen maalliseen rikkauteen, silmänräpäyksessä. Perheeni esimerkiksi saavat minusta paljon enemmän, kun arvostan itseäni, kuin se että asuisimme lukaalissa, tili pullollaan dollareita. Mutta tänään mennään tässä, tällä tunteella, ollen kiitollisia siitä, että yleensä saan maallista taivallustani taas tälle päivää olla jatkamassa.

Oikeastaan minun yksi suurimmista ongelmistani on juuri isän alkoholismista johtuva läheisriippuvuus. Tänään olen aikas pitkällä toipumisessani tämänkin sairauden osalta, mutta edelleen asetelma on sellainen, että toisten ihmisten hyvinvointi on omaa hyvinvointiani monessa suhteessa tärkeämpää. Vertaisryhmät ovat antaneet minulle sen orastavan ajatustavan, että pitämällä huolta itsestäni, voin oikeasti pitää huolta myös lähimmäisestä ja vieläpä entiseen verraten, terveellä tavalla. Itseni rakastaminen alkaa luopumisesta. Omalle itselleen asetetuista vaatimuksista, hyväksymistä itsensä, tällaisenaan. Olemme arvokkaita, jo pelkästään olemassaolollamme. Mukavaa päivää sinulle basi, kiitos kokemuksistani.

Töttöröö, täällä ollaan taasen… Ulkosalla sataa vettä ja taivas on harmaa kuten mielenikin nyt…
Jotenkin vaan niin vetää alakuloiseksi ja kaipaan juomista, ihan hullua :open_mouth:
Mutta tänäänkin voin tehdä paljon muuta parempaa kuin ottaa siideriä,
lähden käymään seurakunnan ryhmässä ja meen sitten kuntosalille rehkiin ja ehkäpä zumbaan sitte :slight_smile:
On se vaan kummallista kuinka viinan himo kummittelee ja viinapiru naureskelee piruuttaan,
se koettaa sohaista kepillä nyt rauhallista ja tasapainoista elämääni sekaisin mutta ei onnistu,
tunnen välillä tylsyyttä mutta juomisella se ei ainakaan poistu :laughing:
Onneksi on antabus ja otettuna, se turvaa raittiina oloani ja silloin kun tulee juominen mieleeni niin ajattelen kaikkea mitä menettänyt sen takia ja millainen olotila siitä tulee ja mitä paskaa siitä seuraa.
En halua palata siihen paskaan josta saanut itseni pois vaan haluan olla selvänä tänäänkin :slight_smile:

Rueta pakkaileen jumppareppu ja eikun menoksi =)
Kivaa perjantain jatkoa kaikille :slight_smile:

Minun kokemukseni viinan himosta tai sen poistumisesta perustuu puhumiseen, kirjoittamiseen, prosessointiin ja sitä kautta asioiden purkamiseen. Mitä enemmän tiedostan itsestäni, ollen sinut menneisyyteni kanssa, sitä vähemmän minun tarvitsee paeta omia pelottavia ajatuksiani.

Tutustuttuani itseeni AA-ohjelman avulla, todeten rehellisesti olevani voimaton alkoholiin ja elmään nähden, ei minulla ole sen jälkeen ollut pirua olkapäällä. Niin kauan kuin matka jatkuu tällä tavoin, päivän kerrallaan, ei minun tarvitse tuota pirun vierailua juuri tänään pelätä. Jos hän naamansa kehtaa joskus näyttää, totean tyynesti, sut on nähty, kuten kaikki sun metkusi. Olen raitis, tänään.

Hienosti todettu kaaleppiselta =)
Mäkin moikkasin viinapirua ja kysyin minne se on matkalla ? :laughing:
Aikoi mennä uuden uhrin luokse kun mä en ala millekään sen kanssa ja sitte kuulema baariin :laughing:
Käskin sen mennä menojaan mutta sinut olen sen kanssa enkä aio vihata alkoholia koskaan koska vihan tunnehan lisää vaan halua juoda ja kielteisyys lisää myös halua juoda.
Siispä tervehdin viinapirua aina kun sen näen ja kyselen kuulumiset :slight_smile: En patoa sitä sisimpääni.

6-8 vuoden huuruisen elämän jälkeen tämä kevät on tuntunut puhtaalta ja raikkaalta. Enää ei tarvitse olla humalassa tai krapulassa. Satoakin on saatu. Käytös muuttunut, haju häipynyt, kasvot eivät punoita niin pahasti. Lapset hyväksyvät, työtä jaksaa tehdä. Nauttii luonnosta ja olosta läheisten kanssa. Välillä on toki levoton ja ahdistunut olo -elämässähän aina välillä on. Mutta siitä ei tarvitse enää huolehtia, että onko juomista tarpeeksi ja mistä sitä saa lisää. Vesi riittää. Kaunista kevättä kaikille: Nainen 34, alkoholisti.

Olenkohan jonkinlaisen hoidon tarpeessa vai puuttuuko aivoistani jotain tarpeellisia lohkoja?
Moni täällä kertoilee viinapirusta ja muista olennoistya…

Olen melkein kuusikymmentä vuotta elänyt ( enkä ainakaan mitenkään varjelluissa olosuhteissa) enkä ole ikinä missään nähnyt saati sitten päässyt keskusteluyhteyteen yhdenkään pirun tai henkiolennon kanssa.

Onko vika päässäni vai välttelevätkö ne oliot tällaista metsänreunan eläjää… ruma naamaniko niitä pelottaa? Ei sekään ainakaan nuorempana niin hirmuinen ollut etten siihenkään usko. Enkä minä juttelemaan tulevaa kirveellä löisi, kyllä ensin kuuntelisin mitä asiaa on.

Ainako jään jostain osattomaksi kun kaikilla muilla tuollaisiakin tuttavuuksia on?

Minkäs verran olet pysähtynyt tutkaileen sisintäsi? Sisältä sydämestäsi löydät sen, mitä olet paennut. Ei siihen piruja tai muutakaan välttämättä tarvitse kohdata. Allekirjoittanut vaan ei pysähtynyt, kun sievästi pyydettiin. Piti mennä täysillä päin, samalla törmäillen mitä ihmeellisimpiin “henkiolentoihin”. :smiley:

Hei Metsänreuna,
meikäläiselle se viinapiru on kielikuva ja kertoo ominaisuudesta, joka minussa itsessäni on olemassa, eikä siis mikään taru- tai henkiolento. Itselleni on ollut hyödyllistä tehdä tästä puolestani ikään kuin hahmo, jonka käytöstä ja toimintatapoja sekä motiiveja niiden takana olen tässä raitistuessa opetellut ymmärtämään.
Vielä, jos tarkennan, niin ominaisuuteni virallisemmin kutsuttana on addiktioherkkyys.

´

Riittää kun on varma siitä, että tämä päivä on raitis, niin sillä pääsee yllättävän pitkälle.

Nimimerkki: Kokemusta omaava.

Niin, hiukan epäilinkin että joukossa on muutama sellainenkin jolle viinapiru on asialle väriä ja syvyyttä antava kielikuva. Joillekin sitten kyllä kovin selkeä, asian demonisaatioon kuuluva todellinen maailmanrakenne tai voimakas mielikuva .

Eri asioita siis, mielikuva ja kielikuva. Joskin toinen myös aivoissa voi toisen tuottaa.

Miten sitten lienee, onkohan seuraava ajatukseni taas joutilaitten aivojen kehittämää eksytystä tai osalle asiaan uskovista jo rienaustakin, sen sitten saan kohta tietää.

Ajattelin nimittäin niin, että juuri tällaisessa hallintaan otettavassa asiassa, muutenkin kompleksisen useiden tekijöiden kimpun kohdalleenlaittamisessa olisikin parasta pitää tiukasti mielikuvituksensa kurissa, ottaa asia asiana, realistiset rajat ja ulottuvuudet omaavana juttuna johon voi itse vaikuttaa?

Jospa asian demonisointi tai ihmisvoimien yläpuolella olevien henkien taistelukentäksi mieltäminen vähentää uskoa siihen että voin itse päättää mitä tämän asian kanssa tästä eteenpäin teen?

Pari metriä? muutaman ämpärillisen? viisituhatta puoliksi valvottua yötä? Miten se mitataan?

Kun vielä moni yhdistää itsetutkiskelun niihin hengellisiin harrastuksiin niin ehkä heidän mielestään en ikinä enkä ollenkaan?

En minä tuollaiseen osaa mitään vastata. Korkeintaan voin kysyä takaisin että mitäs luulet silläkin tiedolla tekeväsi?

Olet todennäköisesti tutkinut itseäsi, kyllä vaan… :slight_smile: Jos et olisi, kuinka olisit tiennyt että juuri sinuun toimii ‘järjellä ajattelu’ eikä esim. terapia tai AA?

Kunnioitan raitistumistapaasi, omaan järkeesi perustuvaa. Minulle se on ihmeellistä :slight_smile:

Itsetuntemus ja ymmärrys siitä, mikä juuri minun tapauksessani voi toimia oli ainakin minulle olennaista, samoin kuin vanhoista käytösmalleistaan poisoppiminen. Käsittääkseni olemme yhtä mieltä tästä? Se ero, joka meissä on, on että oma järkeni ei riittänyt raitistamaan minua, sinun tapauksessasi se riitti.

Jos joku toinen on tarvinnut toisenlaisia keinoja kuin järkeään (johon minä en juovana aikana juurikaan voinut luottaa), eikö ole hyvä, että muitakin tapoja on? Ettei muserru siitä tiedosta, että oma järki ei riitä?

Pystytkö hyväksymään toisenlaisen tavan kuin omasi?

Tämän palstan rikkaushan on siinä, että saman ongelman kanssa elävät ihmiset pyrkivät löytämään oman tiensä ratkaisuun, koska kenenkään toisen kokemus ei ole yksi yhteen omani kanssa.

Joo… tuo itsetutkiskeluasia oli kai jonkinlainen sivujuonne tässä jutustelussa, ihan mukava senkin esiintulo.
Pääasia ettei nyt ainakaan aleta kinaamaan vielä siitäkin kuka on eniten itseään tutkistellut :smiley: :smiley: :smiley: kun ei sitä kaikkien hyväksymää mittaustapaakaan taida löytyä.

Itselleni merkityllisempi ajatus edellisessä viestissäni oli se pohdiskelu onka parempi riippuvuus/tapa/tunne/järkeily /todelisuudenpakenemis/ongelman kanssa päästää osin demonisoiviakin mielikuvia asiasta irti vai peräti pitää mielikuvitustaan kurissa… siis asian hallintaansaamisen kannalta?

Selviytymistapoja ongelmista , cricket esitti hyvän ja asiallisen kysymyksen.

Ei tämä minunkaan käyttämäni selviytymismalli ole edes itselleni ainoa mahdollinen. Eri muotoja , erilaisten olosuhteiden jo pakollakin muokkaamia ja ihmisten arvojen, ongelmanratkaisukyvyn, (joo, ennakkoluulojenkin, uskonnollisten kaavojen, lapsuudesta asti juontavien käsikirjoitusten) vaikutus jo saa aikaan sen että erilaisia tapoja elämäänsä järjestellä ja selviytyä on tuhottoman paljon.

Monin tavoin pääsee - moniin päämääriin. Eihän ratkaisu edes aina -jos useinkaan- ole edes jonkin ongelman sataprosenttinen ratkaisu, täydellisyys elmäntapojen suhteen, ehdoton tasapainotila itsensä kanssa vaan joskus voi ratkaisu olla myös se että oppii elämään ongelmansa (ongelmiensa?) kanssa.

Täälläkin olen lukenut monia viestejä joissa ihmiset kertovat etteivät alkoholiongelmasta itsestään ole eroon päässeet edes vuoden-kahden irtioton jälkeen vaan yhä se taustalla aivoissa muhii… silloin kai on kysymyksessä juuri se ongelman kanssa elämään oppiminen.

Minun kohdallani ratkaisu oli erilainen, yksi miljoonista vaihtoehdoista, ja se sisälsi tuon päihdeasian osalta ongelman kokonaan poistumisen elämästäni. Mutta jonkun muun kohdalla… menee arvailuksi. Ei minun elämääni voi siirtää malliksi jonkun muun elämään. Yleisluontoisista asioista voi keskustella ja rakennella erilaisia tulevaisuudenkuviakin, skenaarioita, ja miettiä vaikkapa tuota mielikuvituksen kurissapitoa versus ongelman hengellestämistä.

Mutta, yksityiskohtien viilaaminen ja monien isojenkin reitinvalintojen tekeminen on aina sidottua jokaisen omaan elämään, ympäristöön, kontekstiin, reaalimahdollisuuksiin ja myös tarpeisiin.

Mutta, keskustelun yksi tarkoitus on kai myös osoittaa eri tarjottujen toimintakaavojen heikkoudet, mutkissa oikaisut, taustalta löytyvät maailmankatsomukselliset kompastuskivet, nekin asiat jotka itsekunkin mainostajan esittelylehtisissä jätetään käsittelemättä. Ongelmat ja ratkaistavat asiat eivät yleensä lopu ennenkuin elämä loppuu, ja valmiuksia uusien ongelmien käsittelyyn on ymmärtääkseni aina enemmän jos on useampia vaihtoehtoja -myös kriittisesti miettien- tutkinut.

niin, palatakseni cricketin kommenttiin; en vetäisi suoraan yhtäläisyysmerkkejä mielikuvituksen kurissa pitämisen ja “järjen käytön” välille. Pikemmin sanoisin että mielikuvituksen aisoihin laittaminen, asian mieltäminen ratkaistavissa olevaksi, kohtalon tai korkeamman voiman ennaltamääräämättömäksi antaa minusta vasta mahdollisuuden joko luottaa omaan järkeensä asian hahmottamisessa alusta alkaen , luottaa jonkun asiantuntijan tietotaitoon, tai yhdistää näitä jättäen sen lopullisen mallintamisen sitten jommankumman harteille. Tiedonhankinta, omiin asenteisiin vaikuttaminen, “järkeily”, asiantuntijoiden kuuleminen/lukeminen ja heidän konkreettiseen apuunsa turvautuminen, itsensä poisopettaminen tavoitteen kannalta kielteisistä malleista ja uusien mallien/ elämänsisällön opettelu… usein kai tarvitaan sopassa aineksia useimmista noista? Ja muualtakin, maun ja mieltymysten mukaan.

:astonished: :smiley: Maailmanrakenne!

Peikkokerhoon voisi lisätä Allen Carrin ensimmäisenä havaitseman pienen nikotiinihirviön, joka asuu tupakoitsijan sisällä ja käyttää ravinnokseen nikotiinia.
Jos tupakointi yritetään lopettaa, pieni hirviö suuttuu ja alkaa kiukutella ihmisen sisällä, ja tämä sitten tuntuu tupakantuskana ja vierotusoireina.
Tupakoinnin lopettajan ensisijainen tehtävä on tappaa kyseinen pieni hirviö nälkään onnistuakseen lopettamaan.

Ja ihan varmasti on olemassa!

Raitistumisessa toimintakaavojen heikkoudet ovat niitä, jotka saavat ihmisen retkahtamaan ja jatkamaan päihteenkäyttöä, tai käyttäytymään muuten ongelmallisesti.
Mutkissa oikaisua voisi olla vaikkapa addiktion korvaaminen toisella haitallisella addiktiolla.

Maailmankatsomuksellisia kompastuskiviä voi etsiä vaikkapa poliittisten puolueiden ohjelmista ja mainostajien esittelylehtisiä tippuu itse kunkin postiluukusta varmaan harva se päivä. Just eilen tuli taass Yhteishyvä-lehtikin, olenhan Elannon kanta-asiakas.
Ja mitenkö nämä asiat liittyvät päihdeongelmaan ja raitistumiseen? Ei mitenkään.

Sen sijaan että etsitään “kompastuskiviä” raitistuneiden ja hyvän elämän saavuttaneiden ihmisten toipumiskokemuksista, voisi varmaan keskittyä niihin keinoihin miten ne edelleen päihdehelvetissä (kyllä, päihdehelvetti on se viinapirun asuinpaikka! >: ) ja addiktioiden kourissa rimpuilevat ihmiset voisivat elämäänsä kohentaa.

Ettekö te ole nähneet koskaan viinapirua ? :laughing:
Ei sen näkeminen kovin kaukana ole ollut, hjuumorillahan tässä ollaan liikkeellä mutta itse olen sen viinan himon ristinyt viinapiruksi, se on sellainen oieni pirullinen sarvipää, vähän niinku toi :smiling_imp:
Hukutin sen taas antabukseen nyt aamusella, huusi pelastusrengasta siinä mukissa räpiköidessään mutta pian sen ääni loppui ja se hukkui sameaan nesteeseen… Ei näkynyt enää eikä kuulunut.
Uusi päivä jälleen ja näyttäisi tulevan aurinkoinen päivä, voipi olla että pääsen moottoripyöräajelulle,
mutta vappuna viimeistään… Lainapyörällä kylläkin kun ei sitä omaa ole vielä…
Voimia kaikille =)